Juplin.net

OH! Minne on hävinnyt puoli vuotta?!?! Aina välillä käynyt mielessä tämäkin foorumi, mutta en ole muistanut raahautua tänne saakka. O_o Tuntuu, että oisin ollut maksimissaan pari kuukautta pois. Mitä tänne kuuluu? Eihän tätä vielä olla kuopattu ihan kokonaan?

Niin se jouluviikko vierähti ja kiirutta piti. Siitäpä tämä hiljaisuus. Josko sitä uudenvuodenlupauksena lupailisi käydä täällä useammin kurkkailemassa. ;)

Oot kyllä saanut mut kiinnostumaan tuosta sarjasta, Nuubialainen. Taidan sen kasastaa, kunhan saan aikaiseksi.

Uusi lemppareita tällä suunnalla! Löysin kirpparilta halvalla Uhrilampaat ja Hannibalin. OOOOOH, ihania, ihania kirjoja. Yllätyin, että oli elokuviakin parempia.

Sotakirjoista en näjemmä aiemmin kertonut pitäväni. Sven Hasselia olen viimeaikona lueskellut ja voi miten tykkään! Huumoria ja realistista sodankerrontaa.

Aiemmin unohtui kertoa, että tykkään ihan sikana Torey Haydenin kirjoista. Esim. Hiljaisuuden lapset, Tiikerin lapsi ja Lapsi muiden joukossa.

Siinähän niitä taas ensihätään.

Hienosti sain pointin ongittua sieltä, älä siitä huolehdi. :) Taidankäydä nukkumassa pienet päikkärit tähän väliin. Oon ihan kauhian väsynyt. Johtunee yötöistä.

Koskettavaa dialogia kuninkaan ja Erikin välillä. Ajatukset askartelee, mutta en usko, että saisin ennen töitä enää kummoistakaan pätkää aikaiseksi, joutuisin kiirehtimään. Huomenna (joko aamulla töiden jälkeen tai sitten illalla) kenties on toinen juttu. :)

Huomasin kyllä pätkän, kohta mulla on jopa sen verran luppoaikaa, että ehdin lukea sen (!!!). Ellet oo rustannut jotakin viissataasivusta romaania. :D

Mulla ei oo joulukiireitä. On tullut todistettua, että mullon muutenvaan aina kiirettä. :D Tosin taidan itse tehdä itselleni ne kiireet. Nyt oon ollut kolmena päivänä putkeen hevostelemassa, nukkunut pitkään ja valvonut yöt töissä.

Heipähei vain! Itse en ees tiä kaikkia presidenttiehdokkaita. Saamaton olo. Odottelen tietoa, olenko päässyt eräästä kurssista läpi.

Itse kanssa vähän olen väsy kaiken ajelemisen jäljiltä. huomenna aikaisin töihin, voisin mennä maate. Huomenna mulla voisi olla aikaa ja virtaa ihan kirjoitellakin. :) Hyvää yötä Nuubialainen ja Nef.

Oli koko ajan niin pimee, että näkemiset jäi vähiin. :( Jouduin välissä pistäytymään koulussa, niin sinne se valoisa aika menikin. :D Mutta en valita, extemporeajelut on ihan mukavia, vaikka se tarkottaisikin Helsinkiin eksymistä. :D

Huh, maakuntamatkailijan kotiinpaluu. Tänään nähty Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi ja Uusimaa. Seitsemältä aamulla lähdin matkaan ja nyt palasin.

Mie virittelen VHS-soitinta kiinni telkkariin. :D Huvit ne on mullakin.

Kiitos. :) Tuntuu, että alan pikkuhiljaa päästä takaisin vauhtiin. Vähän oli sormet kohmeessa ja mieli ruosteessa kirjoittamisen suhteen kun tänne takaisin häntä koipien välissä loikin. Nyt ei enää tunnu niin pahasti siltä.

Nyt on uusi pätkä julkaistu. Kuumissa tunnelmissa mentiin ja dramaattinen päätös. :D

Eräänä yönä Sam vei hänet sivummalle, sillä halusi kertoa hänelle siitä mitä joillekin yksilöille tapahtui, sillä halusi, ettei Matilda antaisi vieteilleen valtaa, joka tekisi hänestä hullun, sillä muutoin yhteisö olisi vaarassa. Lisäksi yksi tällainen yksilö oli liikuskellut lähialueilla ja saanut aikaan melkoista tuhoa.
Matilda kuunteli kuin hypnotisoituna Samin ääntä, kun tämä kertoi näistä olennoista jotka olivat antautunee täysin pimeälle puolelle ja saattoivat vaaraan nekin, jotka eivät tavalliseen kuolevaiseen kajonneet kuin äärimmäisestä pakosta.
"Niinkö tapahtui siinä kauniissa paikassa, jonka kerran näin sinun mielessäsi?" Matilda kysyi ja tunsi surua, jonka saattoi myös aistia Samissa.
"Jotain sellaista." Sam sanoi epämääräisesti ja katsoi ääneti ulos ikkunasta, josta tällä kertaa näkyi vain musta taivas.

Matilda ei kestänyt katsella tuota miestä niin surumielisenä. Hän kietoi käsivartensa Samin kaulaan ja painoi huulille hellän suudelman. Sam vastasi suudelmaan ja nosti Matildan vahvoille käsivarsilleen. Mies kantoi Matildan pariskunnan yhteiseen huoneeseen ja laski sängylle. Vaikka oli jo kulunut jonkin aikaa siitä, kun Matilda oli liittynyt vaeltajayhteisöön, ei pariskunta ollut viettänyt paljonkaan kaksinkeskeistä aikaa yhdessä. Kaikki oli vielä niin uutta ja ihmeellistä Matildalle, oli niin paljon uusia henkilöitä, joihin tutustua, eikä Sam ollut tahtonut painostaa kokematonta tyttöä, vaikka mieli olisikin tehnyt. Myös fyysiset tuntemukset olivat yllättäneet Matildan vahvuudellaan - jo tavallinen kädestäpitäminen tuntui huikealta ja stimuloivalta, pitkän miehen läheisyydestä puhumattakaan.

Samin syvä hengitys tuntui hyvältä kaulalla, samoin kädet, jotka vaelsivat iholla. Matilda haparoi auki miehen siistin kauluaspaidan nappeja. Sam jännittyi. Hän odotti mitä tuleman pitää. Lopulta viimeinenkin nappi oli auki ja Matilda ahmi silmillään komean miehen lihaksikasta vartaloa. Hän kuljetti kevyesti sormiaan lihaksikkaan rinnan ja vatsan poikki. Naisen kutittava kosketus sai Samuelin lihakset supistumaan allaan. Sam voihkaisi. Hän oli kaivanut kosketusta niin kauan, vuosia. Hän painoi huulensa Matildan kaulalle ja hengitti naisen hienoa tuoksua. Hän tunsi kylmänväreiden nousevan Matildan iholle. Sam kuljetti huuliaan naisen kaulalta Matildan kiivaasti kohoilevalle povelle ja nosti samalla ylemmäs naisen ihonmyötäisen paidan helmaa. Jokainen kosketus kiihdytti pulssia, sai hengityksen tulemaan raskaammaksi ja Matildan kaipaamaan seuraavaa kosketusta. Tämä yö olisi heidän.

Vaatekappale toisensa perään tipahteli lattialle paljastaen lisää noiden olentojen hienoa, kalpeaa samettista ihoa, kun he antoivat järjen väistyä tunteen tieltä. Lopulta oli vain kaksi kaunista vartaloa yhteen sulautuneina, kuin tanssissa, jonka askelet kummatkin heistä osasivat vaiston varassa. Matilda ei koskaan ollut kokenut sellaista henkistä ja fyysistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisenä ollessaan ja uuden elämän mukanaan tuoma herkkyys kaikille aisteille sai sen tuntumaan miltei pakahduttavalta. Silti hän janosi lisää Samin kosketusta. Hän tunsi miehen suun kaulallaan ja pienen piston. Nautintonsa rajamailla hän tajusi hämärästi tuon miehen imevän hänen vertaan. Epäröimättä hän kohotti omat kasvonsa Samin kaulalle ja iski hampaansa tämän kaulaan. Jollakin kummallisella tavalla veren vaihtaminen kasvatti nautintoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. He olivat enemmän yhtä, kuin koskaan. He eivät vain mukautuneet toistensa liikkeeseen rakkautta osoittaessaan, vaan osasivat myös ennakoida tulevaa. Tuo kummallinen yhteys teki tuosta kaikesta monin verroin ihanampaa. Matilda koki iloja, joita hän ei olisi aiemmin osannut edes kuvitella. He elivät ne monet näyt ja kohtaukset, joita heidän mielensä olivat aiemmin toisilleen alitajuisesti välittäneet. Kaiken sen keskellä Matildan mieleen tulivat Samin sanat siltä aamulta, kun hän oli liittynyt vaeltajayhteisöön.
"Kannattaa varoa mitä haluaa, se voi vielä toteutua", oli Sam sanonut hänelle. Nuo sanat olivat saaneet hänet varovaiseksi fyysisen kontaktin kanssa, mutta nyt kaikki hänen estonsa olivat poissa.

Aamun ensimmäiset säteet raivasivat tiensä pimeyden läpi, kun Sam ja Matilda viimein makasivat huohottaen sylikkäin sängyllä. Matildalta pääsi pitkä, nautinnollinen haukotus ja niin he vaipuivat uneen tyytyväisinä ja onnellisina. Illan uudelleen hämärtyessä Matilda heräsi ja tarkasteli nukkuvan miehen kasvoja onnellisena. Samuelin luomet alkoivat räpsyä merkiksi siitä, että tämäkin heräisi pian. Sam avasi silmänsä ja kohtasi Matildan katseen.
"Minä rakastan sinua", mies sanoi ilme vakavana. Matilda hymyili kauniisti.
"Minäkin rakastan sinua", hän vastasi ja tarkoitti sitä. He suutelivat hellästi, etsivät päälleen vaatetta ja siirtyivät ruokasaliin.

Pöytä oli valmiiksi katettu ja suurin osa yhteisön jäsenistä oli jo paikalla. Edward istui pöydän päässä näyttäen synkältä kuin myrskynmerkki. Väsymys paistoi vanhan herran kasvoista.
"Mikä on hätänä? Onko kulkurista kuulunut jotakin uutta?" Sam kysyi huolestuneena. Heidän kaikkien päähän ilmestyi synkkiä kuvia tuhoa ja hävitystä kokeneesta kaupungista. Verta ja ruumiita lojui kaduilla, taloja oli poltettu ja runnottu. Naisten ruumiita oli häväisty. Matilda tunnisti kaupungin - vanhan kotinsa. Murheellinen parkaisu karkasi naisen huulilta hänen nähdessään vanhan ystävänsä, Henriettan kalpean ruumiin ja kauhusta vääristyneet kasvot.

Sellaista. Mitä tapahtuu seuraavaksi?