Yleinen pulina ja kommentit kirjoituksista vol 2

[Nefertiti]

No mie kirjotan niin kauan kun ideaa vaan sattuu pukkaamaan ja ympäristöstä saa välillä aika paljonkin ideoita, kirjoista, telkusta, ja ihan ulkoa katsomalla ihmisiä, luontoa jne.
Pelkästää lähiöstä sai jo oman tarina. Vois miettiä millaisia elämänkohtaloita jokaisen ikkunan takana on. Vähän kuin yhdessä Nemi-albumissa, jossa se on toteutettu todella hyvin ja melkein itselle tulee tippa linssin joka ikinen kerta kun sen luen.
Mut elämä on joskus raakaakin, kun tänne pallolle ja mahtuun niin monen moista ihmistä.
Täytyy joku kerta vilasta et mikä Nemi-albumi se on.

Toisaalta kirjoittaminen on mulle tapa käsitellä asioita, mm koulukiusaamista, joka aina välillä palailee mieleen, vaikken niitä aikoja mielelläni ajattele. Tulee vaan paha mieli. Ehkä tarinoiden pahikset on kiusaajan korvikkeita, joita sitten rääkkään, kun en kouluaikana osannu pistää vastaan.
Vasta näin jälkikäteen mietin, et miksi mä en pistäny sitä kiusankappaletta turpiin kun habaa varmasti olis ollu. Mutta uskallusta taas ei. Nää kiusaamisetkin nousi nut mieleen kun tuolla iltalehdessä oli yhden vanhan opettajan todella älykäs kommentti, joka pisti mut näkemään punaista. :(
Mutta joo, te kaks ootta kivoja ja saatte mut ihan punastelemaan. Ei nuo mun tekstit nyt niin ihmeellisiä ole. :)
Joskus tuntuu, että te kirjotatte paljon parempaa tekstiä kuin mä. Siis Mustang, siun tekstis eilen sai mut ihan oikeasti kyyneliin. Niin kaunista se oli.
Tosin mä oonkin herkkis, kun välillä vollaan mm Potterin jutuille, viimeksi kutoskirjaa lukiessani Dumbledoren kuolemalle ja nyt kun huvikseni luen kuoleman varjeluksia enkuksi, niin Mad Eye Moodyn ja Hedvikin kuolemat vähän sai haikeaksi. Mutta se kai kertoo, että tuntee jotain. Olis kamalaa jos ei tuntis yhtään mitään.

[Nefertiti]

Kuule Mustang, en usko, että sie kirjoittaisit mitään tylsää Danin tarinaan vaan päinvastoin, minä ainakin tykkäsin siitä lukemastani näytteestä kovasti. Ja toivon, että Dani tulee huomaamaan miten ihana mies hänellä onkaan vierellään, se Jack kuulostaa nimittäin tosi ihanalta :)

Olen ehdottoman samaa mieltä Nuubialaisen Prinsessan kanssa. Jackista tulee kovasti oma miehekkeeni mieleen, joskaan hän ei välttämättä tykkäis jos mulla olis toisia miehiä. Mutta siis yhtä kultainen ja ihana tapaus. :)

Lukaisin tuon pätkän sitten ja voi että miten ihana Jack on. Aivan Awww... Suloinen suloinen mies. :)

[Mustang]

No siis tuon uuden jutun ohitus ei ole mikään ihme. Laitoin sen uudestaan topicia luodessani samaan pötköön vanhan kanssa, unohdin vain siitä sitten mainita. :)

[Mustang]

Hih, kiitos, Nefertiti. :) Kiva kirjoittaa, kun saa kommenttia, oli se sit positiivista tai negatiivista. Ehkä tästä joskus lähdetään kehittymään. :)

[Nuubialainen Prinsessa]

Lukaisin tuon Danin tarinan uudet ja sen ensimmäisenkin osan, ja täytyy sanoa, että kyllä sie osaat Mustang kirjoittaa hienosti. Yleensä oikeat kirjailijat käyttävätkin juuri tuollaisia faktoja apunaan, jolloin tarinasta tulee uskottavampi. Huomaan, että olet nähnyt vaivaa, ja se on kannattanut. Hienoa työtä :)

Tuo Dani muutenkin henkilöhahmona on selvästi eksyksissä oleva, tunteikas ja epätoivoon helposti ailahteleva persoona. Pidän tavastasi kirjoittaa niin, että saat Danin kuulostamaan rikkinäiseltä ihmisenkeliltä, joka etsii epätoivoisesti sisäistä rauhaa ja turvaa rakkaudesta^^

[Nefertiti]

Joo mä oon huomannut sen itsekin käteväksi tavaksi. Vähän niin kuin mun allekirjoituskin sanoo, että hankkii niitä faktoja tarpeeksi, että voi sitten satuilla loput luovasti.

Ja joo Dani on loistava persoona, mun tarinan tyypit taitaa olla jo stereotyyppisiä ja latteita. Mutta Jackista pidän ja toivon niin, että Jack ja Dani päätyisivät lopulta yhteen. :)

Mulla on nyt mielessä kovasti nuo Vaarallisen Näytelmän kuviot, joita pyörittelen mielessäni. Tällä hetkellä Miles ja Rachel on ystäviä, vaikka kummallakin on syvempiä tunteita toisiaan kohtaan, joita he eivät uskalla näyttää. Rachel haluaisi, mutta Miles ei, sillä Miles pelkää, että tämäkin suhde päättyisi toisen kuolemaan. Jollain tasolla hän tietää, että joku ei pidä hänen naisystävistään ja systemaattisesta raivaa heidät tieltään, joten hän haluaa suojella Rachelia, peittämällä todelliset tunteensa.
Muutenkin Miles on aivan rikki Rebeccan kuoleman takia, eikä Crookin lehteen kirjoittamat jutut ole ainakaan parantaneet asiaa.
Tähän hain sitten tietoa teatterista ja teatterisanastoa, etten ihan läpiä puhuisi päähäni. Ja suunnittelin, että kaikki päättyisi sinne, mistä se alkoikin, teatteriin. Mutta katson nyt, että mitenkä tuo tuosta etenee ja miten paljon juoni mutkistuu, ennen loppua, että sopiiko se loppu siihen ensinkään, mitä ajattelin.
Mutta nyt tällä hetkellä menossa vaihe, jossa Miles on sairaalassa, ja joku räjäytti Rachelin auton ja samalla tuhosi Milesin talon etuosan. Mutta lukee niin tietää tarkemmin missä mennään.
Ai juu ja David tuli järkiinsä, kun näki mitä Miles teki itselleen ja ymmärtää nyt millaisessa ahdingossa Miles on. Siinä oli kyllä sellanen pätkä jota kirjoittaessa eläydyin aika voimakkaasti noiden hahmojen tunteisiin. Rachel on lisäksi kuin kopio sisarestaan, mutta ehkä hieman tulisempi ja lempeämpi ja itsepäisempi. :)
Lisäksi on niljakas Crook ja Joanna joka on suoraan sanottuna psykopaattinen blondinarttu, joka yleensä saa sen mitä tahtoo, paitsi nyt.

Mutta joo, jos päästäsin muutki pälisemään. :)

[Nuubialainen Prinsessa]

No mie kirjotan niin kauan kun ideaa vaan sattuu pukkaamaan ja ympäristöstä saa välillä aika paljonkin ideoita, kirjoista, telkusta, ja ihan ulkoa katsomalla ihmisiä, luontoa jne.
Pelkästää lähiöstä sai jo oman tarina. Vois miettiä millaisia elämänkohtaloita jokaisen ikkunan takana on. Vähän kuin yhdessä Nemi-albumissa, jossa se on toteutettu todella hyvin ja melkein itselle tulee tippa linssin joka ikinen kerta kun sen luen.
Mut elämä on joskus raakaakin, kun tänne pallolle ja mahtuun niin monen moista ihmistä.
Täytyy joku kerta vilasta et mikä Nemi-albumi se on.

Toisaalta kirjoittaminen on mulle tapa käsitellä asioita, mm koulukiusaamista, joka aina välillä palailee mieleen, vaikken niitä aikoja mielelläni ajattele. Tulee vaan paha mieli. Ehkä tarinoiden pahikset on kiusaajan korvikkeita, joita sitten rääkkään, kun en kouluaikana osannu pistää vastaan.
Vasta näin jälkikäteen mietin, et miksi mä en pistäny sitä kiusankappaletta turpiin kun habaa varmasti olis ollu. Mutta uskallusta taas ei. Nää kiusaamisetkin nousi nut mieleen kun tuolla iltalehdessä oli yhden vanhan opettajan todella älykäs kommentti, joka pisti mut näkemään punaista. :(
Mutta joo, te kaks ootta kivoja ja saatte mut ihan punastelemaan. Ei nuo mun tekstit nyt niin ihmeellisiä ole. :)
Joskus tuntuu, että te kirjotatte paljon parempaa tekstiä kuin mä. Siis Mustang, siun tekstis eilen sai mut ihan oikeasti kyyneliin. Niin kaunista se oli.
Tosin mä oonkin herkkis, kun välillä vollaan mm Potterin jutuille, viimeksi kutoskirjaa lukiessani Dumbledoren kuolemalle ja nyt kun huvikseni luen kuoleman varjeluksia enkuksi, niin Mad Eye Moodyn ja Hedvikin kuolemat vähän sai haikeaksi. Mutta se kai kertoo, että tuntee jotain. Olis kamalaa jos ei tuntis yhtään mitään.

Itsekin olen miettinyt joskus, että mitähän tarinoita tuon talon sisälle mahtuu tai mietin näkemieni ihmisten kohtaamisia ja puheita, joita kuulen, että millaisia tarinoita ihmiset kantavatkaan mukana.

Sie oot niin herkkä, ja kirjoittamisessa herkkyys on vahvuus. Sen vuoksi siun tarinat onkin niin eläväisiä :)

[Nefertiti]

No mie kirjotan niin kauan kun ideaa vaan sattuu pukkaamaan ja ympäristöstä saa välillä aika paljonkin ideoita, kirjoista, telkusta, ja ihan ulkoa katsomalla ihmisiä, luontoa jne.
Pelkästää lähiöstä sai jo oman tarina. Vois miettiä millaisia elämänkohtaloita jokaisen ikkunan takana on. Vähän kuin yhdessä Nemi-albumissa, jossa se on toteutettu todella hyvin ja melkein itselle tulee tippa linssin joka ikinen kerta kun sen luen.
Mut elämä on joskus raakaakin, kun tänne pallolle ja mahtuun niin monen moista ihmistä.
Täytyy joku kerta vilasta et mikä Nemi-albumi se on.

Toisaalta kirjoittaminen on mulle tapa käsitellä asioita, mm koulukiusaamista, joka aina välillä palailee mieleen, vaikken niitä aikoja mielelläni ajattele. Tulee vaan paha mieli. Ehkä tarinoiden pahikset on kiusaajan korvikkeita, joita sitten rääkkään, kun en kouluaikana osannu pistää vastaan.
Vasta näin jälkikäteen mietin, et miksi mä en pistäny sitä kiusankappaletta turpiin kun habaa varmasti olis ollu. Mutta uskallusta taas ei. Nää kiusaamisetkin nousi nut mieleen kun tuolla iltalehdessä oli yhden vanhan opettajan todella älykäs kommentti, joka pisti mut näkemään punaista. :(
Mutta joo, te kaks ootta kivoja ja saatte mut ihan punastelemaan. Ei nuo mun tekstit nyt niin ihmeellisiä ole. :)
Joskus tuntuu, että te kirjotatte paljon parempaa tekstiä kuin mä. Siis Mustang, siun tekstis eilen sai mut ihan oikeasti kyyneliin. Niin kaunista se oli.
Tosin mä oonkin herkkis, kun välillä vollaan mm Potterin jutuille, viimeksi kutoskirjaa lukiessani Dumbledoren kuolemalle ja nyt kun huvikseni luen kuoleman varjeluksia enkuksi, niin Mad Eye Moodyn ja Hedvikin kuolemat vähän sai haikeaksi. Mutta se kai kertoo, että tuntee jotain. Olis kamalaa jos ei tuntis yhtään mitään.

Itsekin olen miettinyt joskus, että mitähän tarinoita tuon talon sisälle mahtuu tai mietin näkemieni ihmisten kohtaamisia ja puheita, joita kuulen, että millaisia tarinoita ihmiset kantavatkaan mukana.

Sie oot niin herkkä, ja kirjoittamisessa herkkyys on vahvuus. Sen vuoksi siun tarinat onkin niin eläväisiä :)

Niin no. Mä ny vollaan, välillä ihan elokuviakin katellessa, mut se mikä ihmetyttää, ni Titanicia katsoessani en itkenyt ollenkaan. Toki mulle tuli sellanen haikea olo kun tiesin, että se paatti upposi oikeasti ja vei mennessään paljon ihmisiä, lähinnä niitä alemman luokan kansalaisia, jotka ei päässeet pelastusveneisiin, joita ei muuten pistetty niin täyteen, kuin olis voinu. Mutta siis muuten en itkeny vaikka tarina ja musiikki olivatkin kauniita.

Mutta annas olla jos katon disneytä niin varmasti leikin suihkukaivoa. mm Dumbon iki-ihana Baby of mine kohtaus. Ilkeetä laittaa niin surullisia ja kauniita kohtauksia lasten filmiin. :)

Mutta kai sitä sit on oltava edes pikkuisen herkkä että osaa asettua toisen asemaan, tuntea ja kokea ne tunteet, tapahtumat. Empatiaksi sitä kutsutaan. :)

[Nefertiti]

No niin, Vaarallisessa Näytelmässä olis taas yksi tunteikas pätkänen. :)
Hm... Taisi tulla taas tunteellista harlekiinihöpinää, mut kaipa sitä jatkettua saa ja tosiaan, mun aikaisempia aivoituksia saa aivan vapaasti käyttää.
Minä ajattelin, että Miles yrittäis ensin päästä jotenkuten kuntoon niin henkisesti, kuin fyysisesti, ennen kuin menee edes lähellekään teatteria, jossa hän menetti rakkaansa.
Lisäksi mietin, miten teatterin henkilökunta häneen reagoisi, etenkin jos ovat lukeneet Crook niljakkeen juttuja. Vai vieläkö vanhat ystävyys suhteet ovat kestäneet jne...
Mutta katsotaan sitä sitten. Odotan mielenkiinnolla, että mitä kiemuroita te tuohon keksitte, mikäli teilläkin ideaa sattuu tulemaan. :)

[Mustang]

Kiitos taas tytöt. :) Itsestä kyllä tuntuu hyvin usein, että omat tekstit on tosi pienen budjetin juttuja ja aika harvaa varmaan kiinnostaisi lukea näitä, muuta kuin näin foorumitasolla. Jotenkin tuntuu, etten osaa ajatella niin kuin oikeat kirjailijat. Mun tekstit ei ole yhtä yksityiskohtaisia ja liian hyvästä mielikuvituksesta johtuen varmasti unohdan mainita paljon asioita ja yksityiskohtia, kuvailusta puhumattakaan, koska itse näen nämä niin selvänä päässäni. Kävin muutama vuosi sitten itseni kanssa valtavan taistelun jotta sain näihin edes tämän verran kerronnallisia osia, että lukijakin ymmärtäisi millainen tarinan tunnelma ja miljöö on. Sitten tuli lukio ja luokion äidinkielen kurssit. 9 arvosana putosi seiskaan ja yhtäkkiä mä en osannutkaan enää mitään. Mun ajatukset vaan toimii väärin. Missaan teksteistä sellaisen pointin, jonka koko muu luokka tuntui löytävän sieltä ja mun päätelmät ja ajatukset oli aina opettajan mielestä väärin. Täällä Juplinissa vasta taas alkanut kirjoittelemaan.

[Nefertiti]

Lukion äikkä ei kerro totuutta, liian teknistä ja keskitytään ihan muuhun kuin siihen tarinan sisältöön. Mä tosin en ole lukiota käyny, kaks eri ammattitutkintoa kylläkin. Mut jotenkin tuntuu et kaikissa äikkä jutuissa keskitytään enemmän oikeinkirjotuksiin, sanamuotoihin ties mihin, mitä en enää muista ja panotetaan biljoonaan kertaan juttuja, jotka tulee siihen päättötutkintoon, joka sitten on maaiilman tärkein asia, luovalla kirjoittamisella ei väliä.
Okei päättötyö on tärkeä ja on hyvä et osais kirjottaa tekstiä josta saa selvää, mut luovan kirjottamisen kanssa menee toisin. Mulla on hämärä muistikuva siitä, et joku muukin oli sanonu että vaikka peruskoulussa olis äikkä ollu 9, niin lukiossa numero sitten putosi heti alas.

Älä sie ota siittä opesta nyt ittees, vaan jatka kirjoittamista, sillä nimenomaan luovassakirjoittamisessa mielikuvitus on hittovie yksi tärkeimmistä osista. Toki on hyvä osata kuvailla miljöötä, ihmisiä jne, mut aina, siis aina sitä tekstiä voi ja pitääkin hioa jälkeen päin uudelleen, jos tuntuu, että joku tökkii.
Mut paras on kumminkin kirjottaa se ajatus ja idea ylös, ennen kuin se unohtuu.
Kas kun luovuus on jotain sellaista, jota ei kannata piilottaa jonkun opettajan höpinöitten vuoksi. Mä ymmärrän kyllä, että tekstin pitää olla sujuvaa ja niin pois päin, mutta ilman luovuutta, se teksti tulee olemaan aika tylsää ja kuivaa luettavaa. Toki se vanha äikän kirja on hyvä olla lähellä ja ne ihan perustiedot osata, loppu tulee sinusta itsestäs.
Mitä olen sinun tekstejäs lukenu, ni ne on oikeasti todella loistavaa ja on julkaisukelpoista. Siis kun lukee kirjailijoidenkin, (nyt vaikka Kaisa Ikolan, Jaana Kaparin(joka suomensi Potterit) tai vaikka Maija-Liisa Diekmani (kirjotettiinko noin?)) niin ei niidenkään tekstit nyt ole äikän oppikirjan mukaisia aina. Paljon (siis luen paljon kun sille päälle satun ja kotikotona asuessa luin paljon, kävin kirjastossa ja kuuntelin äänikirjoja) lukeneena, voin sanoa, että kyllä ne kirjailijatki osaa kämmiä teksintä kanssa ja pieniä kirjotusvirheitä löytyy aina.
Luulen, että joku lukion äikänope lyttäis nekin jos uskaltaisi.

Joten nyt nainen, anna palaa ja täysillä, viis siitä mitä joku homeinen opettaja sulle selostaa. Siis kun mäkin välillä käyn jälkikäteen korjailemassa omia tekstejäni kun vasta vaikka hyvin nukutun yön jökeen löydän vaikka mitä kämmejä ja alkeellisia kirjoitusvirheitä tekstistäni. Sinun tekstistäs en muuten löytänyt ainoatakaan virhettä.
Sitäpaitsi ei kirjoittamaan opikaan kuin kirjoittamalla, joten kuten sanoin, niin anna palaa vaan. :)

Kato nyt, löysin tästäkin tekstistä heti kämmejä... :D

[Mustang]

Olen kyllä tarkka kirjoitusvirheille silloin, kun luon omaa. Pilkkuvirheitä en välttämättä huomaa, pienestä pitäen olen lykännyt pilkkua kaikkiin väleihin, mihin se vähänkin tuntuu sopivan. Niistä sain ainekirjoituksissa aina isoimmat miinuksetkin, kun liki neljäsosa käyttämistäni pilkuista oli tarpeettomia. :D Kyllä minä ihan osaan pilkkusäännöt ja muistankin, mutta innostuessa välillä vielä karkaa vähän lapasesta niiden kanssa. :)

Monet kerrat juteltiin luokkakaverin kanssa juuri siitä, että miksi lukioäidinkielen pitää olla lukuaine? Miksi siinä pärjää ne, jotka muistaa erilaisten tekstien kaavat ulkoa, eikä ne, jotka osaa luoda omaa. Minusta on paljon vaativampaa kirjoitella omaa, itsenäistä tekstiä, kun tietää eri tekstilajien nimet ja pikkurakenneosaset, osata luetella ne ja kirjoittaa tismalleen samanlainen teksti, kun ne tuhannet muutkin ihmiset, jotka osaavat ulkoa samat asiat.

Ja tuokin on ihan totta ja oikein ärsyttää, että sitten saat kirjoittaa kuinka epäselkoa ja kielirikkeillä höystettyä tekstiä, kun on niin iso nimi, ettei kukaan voi enää tulla haukkumaan.

[Nefertiti]

Mä en ole tarkka virheille. Toki mä niit yritän karsia ja officen word on siinä hyvä apu, mutta silti jälkeenpäin kun myöhemmin käyn tekstiä uudelleen läpi löydän virheitä. Huomaan, että ilman wordia, joissain sanoissa mulla vaihtaa pari kirjainta paikkaa tai kirjaimia puuttuu, joten epäilen että mulla myös on jonkinsortin lukihäiriö, mutta mä en anna sen häiritä. Aina ne kämmit korjata voi jälkikäteenkin.

No lukio on lukio ja se rakenne sun muu on osattaa nimenomaan niitä lopputöitä varten, johon ei luova kirjoittaminen näemmä kuulu. Ainahan voi käydä esim jollain työväen kirjotuskurssilla kouluttamassa itteään.
Oikeasti, kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, mutta myös lukemalla roppakaupalla kirjoja siis ihan laidasta laitaan, romaaneja, novelleja, runoja, tietokirjoja ja havannoimalla ympäristöä, ihmisiä, elämää, ihan kaikkea, unohtamatta kuitenkaan sitä luovuutta. Kyllä se oma teksti sitten kun vauhtiin pääsee, on paljon mukavampaa, virheistä ynnä muista kommelluksista huolimatta. :)
Sitäpaitsi, pitää uskaltaa erottua, kun tuntuu että tässä maailmassa pitäis nykyään olla kuin joku hemmetin klooni ja jos erotut, et sovi joukkoon. Typerää.

Ja mitä pilkkuihin tulee, mäkin yritän niitä viljellä vähän liikaa, mut välillä kyllä katon, etten niitä ihan joka väliin änge.
Ai niin ja piti sanoa huomenta, kun hoksin sun olevan hereillä. :D
Itseasiassa, mä tykkään muustakin luovuudesta, piirtelen omaksi ilokseni ja koko ajan tekisi mieli maalata makkarin valkoiselle seinälle jotain, mutta ei oikein voi, sillä jos joskus muuttaa tästä pois, niin se pitäs sit kumminkin maalata peittoon.
Huomasin, että kun pari vuotta sitten oli pajalla töissä, savi puolella niin sen saven kanssa läträäminenkin oli kivaa.
Mä olen aina ollut luova (niitä töherryksiä mun ja broidin (oli yhteinen huone) makkarin tapeteissa ei lasketa. :D) ja olen aina tykänny piirtää, kirjottaa ja tehdä käsillä.
Ärsyttää kun joka paikassa väitetään, ettei taiteella elä. No entäs nuo kirjailijat ja taiteilijat sitten. Jostainhan hekin sitä rahaa saa, siis muualta kuin sossun luukulta ja kelasta.
Jotenkin tuo luovuus ja ajoittainen omaan maailmaan pakeneminen auttoi selviämään koko peruskoulun, kun koulu alkoi v*tuttaa sen alituisen kiusaamisen takia. Myös kirjoja lukiessa saatto paeta pahaa maailmaa ja nauttia niiden hahmojen kokemista seikkailuista.
Ylä-asteella vasta löysin kirjoittamisen ja aloin sitä vähän enemmän harrastamaan.
Jotkut tekstien ideat vaan oli enemmän tai vähemmän älyttömiä, enkä nykyisin tekisi sellaisia, mutta nuorempana sitä ei oikein ajatellut. Nyt kiinnittää yksityiskohtiinkin enemmän huomiota, joskin mä haluan myös jättää lukijallekin vähän tilaa kuvitella asioita ja paikkoja omasta näkökulmasta. Ei tietenkään liikaa, mut sen verran, että voisi itsekin kuvitella millainen miljöö, millaisia ihmisiä, kun loppujen lopuksi jokainen näkee ne päähenkilötkin omalla tavallaan, vaikka sen oman suosikki näyttelijän/laulajan minkä vaan siinä päähenkilönä. :)

Mutta joo jos nyt vähän hillitsis tätä puhetulvaansa. :D

[Nuubialainen Prinsessa]

Huomenta tytöt :)

Tästä on tulossa huono tapa, tulin vilkaisemaan keskustelut ja juutuin sitten lukemaan ja kommentoimaan, vaikka pitäisi pikku hiljaa ruveta siivoilemaan taloutta yms.

Olen tuosta lukion äidinkielestä hieman ristiriitaista mieltä. Toki on totta, että tiettyihin kaavoihin ahdetut tekstit rajoittavat todella paljon luovuutta, mutta minä oikeasti pidin niistä novellia-analyyseistä yms. Itse sain kyllä lukion äidinkielen kursseista kiitettäviä, ja ne kaavoihin ahdetut tekstit onnistuivat ihan hyvin, mutta kirjoitukset menivät sitten ihan surkeasti :S Nykyään en taida enää edes muistaa niitä kaikkia tekstitaidon termejä, joita silloin piti niin kovasti harjoitella. Minulla on todella surkea muisti, mutta ei se mitään, ainahan sítä voi luntata siitä äikän paksusta sääntöhirviöstä, jos tarve tulee :DD

Tuo kielioppi on minusta toisinaan hankalaa, mutta ei sitä pitäisi kait niin kovasti tuskailla. Itse huomasin lukion aikana ja sen jälkeen usein miettiväni, miksi jotain asiaa ei voi muka kirjoittaa vastoin kielioppisääntöjä kun eiväthän kirjailijatkaan noudata sääntöjä. Sitten tuli sellainen olo, että "minä haluan aloittaa tämän lauseen sanalla mutta tai koska, mutta en voi kun säännöissä sanotaan toisin" tai kuten viime aikoina "haluan kirjoittaa tarkoituksella tästä lauseesta vailinnaisen, mutta Word näyttää punaista viivaa, enkä voi siis jättää lausetta vailinnaiseksi kun tiedän sen olevan vailinnainen" :DD

Tämän hetkisessä työssäni minulla on toisella työpisteellä yksi lääkäri, joka on toiselta ammatiltaan kuulemma äidinkielenopettaja. On kiva kirjoittaa hänen saneluitaan, kun luettelee kaikki pilkút ja pisteet tarkkaan sekä tavaa kaikki vaikeiden sanojen kirjaimet kirjain kerrallaan auttaakseen kirjoittajaa kirjoittamaan sanan oikein. Ihana ihminen^^

Runoissa olen puolestaan viimeisen 1½ vuoden aikana paljon tuskaillut,"laitanko ison alkukirjaimen rivin alkuun vai en, entä pilkun ja kuulostaako hölmöltä, jos laitankin sekaan murre sanan tarkoituksella"..ja sitten jätän sen murresanan laittamatta :) Säännöt siis tappavat luovuutta..

Yksi sääntöjen kapinointini runoissa on lainausmerkkien sisään kirjoitettu lause, en ole nähnyt sitä käytettävän runoudessa, mutta minä teen sitä siitäkin huolimatta, siitä en luovu :)

Olen sitä mieltä, että kirjakieltä on turha murehtia, parhaat tekstit syntyvät luovuudesta. Ja se on kaikkein tärkeintä, että itselle tulee hyvä mieli kirjoittamisesta :)

[Mustang]

Analyyseissä minäkin oli hyvä, mikä on kummallista, kun tekstitaidon muissa koukeroissa olin tosi huono ja tosissaan missasin sen tärkeimmän pointin. Kaunokirjallisesta tekstistä sen sen sijaan aina löysin, varsinkin, jos oli yhtään erikoisempi teksti. Kurssin opettaja antoi minulle arvosanan 9, mikä harmitti minua kovasti, sillä olin hyvin harrastunut ja aktiivinen sillä kurssilla, sain kaikista analyyseistä täydet pisteet ja kokeestakin tuli 10-. Jotenkin odotin kymppiä siitä kurssista. Loput kurssit ovatkin sitten kutosia ja seiskoja, yksi kasi taisi tulla myös vastaan. Minulla oli yhteensä kuusi eri opettajaa lukion aikana, mikä oli kanssa tuskallista, kun jokaikinen opettaja opetti eri tavoin.

Tavallinen kielioppi on hyvästä, helpottaa lukemsita ja kirjoittamista, kun on yhteisesti sovitut pelisäännöt ja kielioppivirheitä teksteissäni oli hyvin vähän, joskus ei ollenkaan. Se sisältö oli se, mistä tuli noottia. Monta kertaa lähdin melkein itkien palatuspäivänä luokasta, kun tekstitaidon harjoitusvastauksesta tuli 1,5 pistettä, vaikka näin miten paljon vaivaa. Ja yläasteen ysi arvosana ja stipendi äidinkielestä saivat minut jotenkin kuvittelemaan, että se olisi se minun juttu. Päätin jo valmiiksi,että laudatur siitä tulee. Siksi koko lukioäidinkieli olikin aika synkkä ajanjakso mun elämässä ja masensi aika tavalla. Jälkikäteen tiedän, että yläasteen hyvä menestys äidinkielessä johtui luovemmasta ainekirjoittamisesta ja vapaammista aiheista ja siitä, että tulkinnanvaraisuus katsottiin hyväksi.

Lukiossa ärsyttää toden teolla se, että sulla tarvitsee olla sellainen tusinamieli, että pärjäät. Täytyy ajatella asioista samalla tavalla kuin kaiki muut. Teksteistä löysin kaikenlaista jännittävää ja mielestäni pointit olivat aina hyviä, mutta ne ohitettiin, koska opettaja haki eri asioita. Ja Omasta mielestäni kirjallisuus ja tekstit ylipäänsä ovat sellaisi, että niitä on oikeus tulkita ihan miten itse haluaa. Eri ihmiset ymmärtävät biisien sanoitukset erilailla, miksi ei siis muitakin tekstejä? Ei ollut mukava huomata, että kuusi eri opettajaa oli vakaasti sitä mieltä, että mun mieli on viallinen ja ajattelen väärin.