Jatkis: Samin ja Sofian tarina

Aloittaja Nefertiti, 24.07.07 - klo:23:12

« edellinen - seuraava »

Nuubialainen Prinsessa




Tämän jälkeen kumpikin hiljeni ja yritti nukkua, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, sillä liian paljon ajatuksia pyöri heidän mielessään. Lopulta pitkän ajan kuluttua he nukahtivat levottomaan uneen.


Päivät kuluivat ja hitaasti kesä vaihtui värejä hehkuvaan syksyyn. Saatuaan selville totuuden vanhemmistaan, Alyssa ja Christian alkoivat harjoitella voimia, joita he tajusivat itsessään olevan. He kertoivat toisilleen tuntemuksistaan ja vertasivat voimiaan keskenään. Kaksoset ottivat harjoitteluihinsa mukaan Aleksin, joka ei ollut uskoa silmiään. Hänestä oli outoa, että kaksoset, joita hän oli pitänyt verisisarinaan olivatkin jotain erityistä ja hieman pelottavaakin.

Alyssa vaistosi Aleksin arkuuden ja uskoutui tälle, saadakseen pojan luottamuksen palaamaan, sillä hän ei halunnut eristää Aleksia tämän uuden jutun ulkopuolelle. Tyttö kertoi miten tärkeä Aleksi heille oli, ja että he tulisivat aina pitämään Aleksia erittäin tärkeänä ihmisinä heidän elämässään. Aleksi unohti arkuutensa tämän tunnustuksen vuoksi ja rupesi säännöllisesti auttamaan kaksosia harjoittamaan kykyjään, jotka tosiaankin olivat hämmästyttävät.

Sinnikkäällä harjoittelulla he alkoivat hiljalleen hallita kykyjään, jotka olivat aika samankaltaiset, vaikkakin Alyssan voimat olivat enemmän henkisen puolen kykyjä, kuten ennalta aavistaminen, vanhojen tunteiden ja tapahtumien näkeminen, ajatusten lukeminen ja telepatia. Christiankin omasi noita samoja kykyjä jonkin verran, mutta ne olivat heikompia. Christianin voima oli vahvimmillaan silloin, kun hän siirteli esineitä paikasta toiseen tai joskus jopa räjäytti tavaroita kappaleiksi. Alyssalla sama voima oli huomattavasti heikompi. Kaksoset tuntuivat jotenkin täydentävän toisiaan heikompien voimiensa suhteen, aivan kuin tuo voima heidän sisällään olisi jakautunut heidän kesken Sofian kohdussa. Sen tajuaminen oli kaksosista hyvin hämmentävää.

Alyssan ja Christianin sisaruus suhde lujittui entisestään kun he huomasivat, kuinka paljon heillä nyt oli yhteistä. Aleksin suhteen tuli myös yksi muutos. Christian ja Aleksi olivat edelleenkin kuin veriveljet, mutta Alyssaa Aleksi alkoi katsoa täysin eri silmin kuin ennen. Aleksi haki Alyssan kävelylle joka ilta, katselemaan kaunista kuunsiltaa, joka heijastui lumoavasti tumman lammen pinnalta. He keskustelivat kaikenlaisesta, niin kuin aina ennenkin, mutta nyt ilman täytti outo sähköinen värinä. Aleksi katseli ihastuneena Alyssan mustia pitkiä hiuksia ja pujotti kätensä tytön käteen hellästi niin usein kuin uskalsi. Alyssa ei Aleksin huomiosta pahastunut vaan antoi voimakkaiden sormien puristaa omiaan ja punasteli toisinaan pojan katseen voimasta.

Talven ensihiutaleiden myötä Alyssan ja Aleksin ihastus syveni helläksi ja lempeäksi rakkaudeksi. Ensi suudelman myötä, he hakivat vanhemmiltaan hyväksynnän suhteelleen ja antoivat toisilleen lupauksen, joka tuli vakavana heidän sydämistään ilman epäilyksen häivääkään. Alyssan ja Aleksin suhteen myötä, nitoutuivat nuo kolme nuorta entistäkin läheisemmin toisiinsa ja kaikilla oli hyvä olla. Niin kauan, kunnes luostariin saapui tieto rosvojoukosta, joka oli ruvennut ryöstelemään vuorien taakse asuttaneita ihmisryhmiä. Tieto sai luostarin väen huolestumaan ja nuorilta kätketyt kuiskaukset kantautuivat Alyssan korviin kuin kätketty salainen uni.

"Entäs jos Billy palaa ja vaatii heitä itselleen? Daniel, minä en kestäisi sitä. He ovat kuin omiani, enkä ikinä haluaisi heidän joutuvan sen raakalaisen käsiin."
"Älä murehdi Rosa, eivät he tänne osaa ja vaikka osaisivatkin, ei Billy enää muista, että Sofia oli raskaana."
"Mistä voit sen tietää? Entäs jos hän onkin etsinyt heitä kaikki nämä vuodet? Se selittäisi, miksi rosvot ovat liikkuneet ryöstelemässä ja kidnappaamassa lapsia jo useita vuosia, vaikkakin useiden kymmenien kilometrien päästä täältä"
"Ehkä he ovat muuten vain kiusanneet ihmisiä, sillä pelko antaa heille lisää valtaa ja rikkautta. Eikä köyhät hökkelikylien asukkaat uskalla nousta heitä vastaan, koska pelkäävät niin kovin lastensa puolesta. Sillä tavoin Billy voi hallita suuriakin alueita ja viedä heidän viljansa ja ruokansa, vaatteista ja naisista puhumattakaan."
"Toivottavasti olet oikeassa, sillä en halua edes ajatella miltä tuntuisi menettää heidät."


Samaan aikaan Billy herää kesken synkintä painajaista, jossa Sofia huutaa kirouksiaan Billyn sielulle, seisten mustat hiukset vapaina liehuen mustavetisen lammen rannalla, kädet ojennettuina kohti taivasta, silmissään raivon vihreä tuli. Painajainen on niin todentuntuinen, että Billyn täytyy juosta leirinuotiolle voidakseen varmistaa, olevansa edelleen leirissä. Unessa Sofia oli katseellaan repinyt polttavia haavoja hänen iholleen, joista oli alkanut vuotaa verta oikein valumalla. Saman unen hän oli nähnyt jo vuosia, mutta nyt hän oli tuntenut kuinka katse upposi hänen ihoonsa kuin lihaveitsi teuraseläimeen.

Billy huokaisee ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Nuotiolla istuva mies katsoo kummissaan pomoaan ja kysyy,
"pomo oletko satuttanut itsesi? Paitasi läpi näkyy tulevan veri tuosta kohtaa". Billy katsoo kasvot kalvenneina palojälkiä muistuttavia haavoja, jotka vuotavat ikävän näköisinä. Ensimmäisen kerran elämässään Billy harkitsee kostonsa luovuttamista. Sofian kuoltua hänen alleen, hän oli omistanut elämänsä Sofian lapsen etsimiseen. Hän oli vannonut, että kostaa Sofian niskoittelun tämän lapselle, koska Sofia oli uskaltanut mennä kuolemaan kesken kaiken, pilaten hänen elämänsä nautinnollisimman hetken.

Nyt Billy kosketti haavojaan ja mietti uskaltaisiko enää toteuttaa kostoaan, sillä rauhattomat sielut saattoivat olla hyvinkin vaarallisia.

Jään odottamaan jatkoa mielenkiinnolla..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Nyt Billy kosketti haavojaan ja mietti uskaltaisiko enää toteuttaa kostoaan, sillä rauhattomat sielut saattoivat olla hyvinkin vaarallisia.

Aika kului ja ensimmäinen lumimyrsky kietoi maan hyiseen valkoiseen vaippaansa. Billy miehineen oli saapunut vuoren sille puolelle, missä luostarikin sijaitsi. Hän leiriytyi lähelle vanhan kylän jäännöksiä, jotka luonto oli aikaa sitten peittänyt.
Hän ei antanut miehiensä lähteä vielä vaeltelemaan, sillä halusi varmistaa, ettei ketään luostarin väestä ollut liikkeellä. Sillä niin monet hänen miehistään oli jäänyt palaamatta takaisin.
Billyä tämä ärsytti, koska se tiesi sitä, että nuo ihmiset eivät pelänneet häntä ja jos kansa ei pelkää, se kapinoi ja ennemmin tai myöhemmin se tuhoaa johtajansa.

Luostarilla taas varauduttiin kylmään talveen ja hankittiin myös riistaa ruokavarastojen lisäksi.
Kun tuho iski, se myös vapautti eläintarhojen asukit, jotka olivat vuosien mittaan villiintyneet ja lisääntyneet, osa taas oli kuollut, kun ei ollut pystynyt sopeutumaan niin äkkiä muuttuneisiin olosuhteisiin.
Mutta siis lajien kirjo oli suuri ja saalista riitti, eikä sitä edes huvikseen kaadettu. Sillä jos jotain oli menneistä ajoista opittu niin se, että luontoa tuli kunnioittaa tai se tuhoaisi kuollessaan myös ihmisen.

Suuria petoeläimiä saapui joskus luostarin liepeille kiertelemään, mutta ei niitäkään hätyytetty, elleivät ne tulleet tarpeettoman lähelle luostaria tai suorastaan hyökänneet viattomien päälle. Ainoa peto, joka heitä huolestutti, oli ihminen nimeltä Billy ja tämän roskajoukko.
Siksipä vahteja oli ympäri metsää lisätty pitämään silmällä kulkureittejä siltä varalta, että Billyn roskajoukko keksisi heidät ja alkaisi heitä kiusaamaan. Ennen kaikkea, he halusivat suojella kaksosia, tosin nämä osasivat mainiosti suojella itseäänkin, mutta sitähän ei aivan kaikki tiennyt.

Eräänä hyisenä talvipäivänä, kun puhuri paiskoi lunta ja riepoi puita, yksi vahtivuoroltaan palannut vartija kertoi nähneensä savujuovan vanhan kyläpaikan suunnalta.
Tämä sai koko yhteisön varpailleen ja kuulivatpa nuoretkin sen, vaikka vanhempi väki ei sitä halunnutkaan vielä heille kertoa.
Ilmassa alkoi olla odotuksen tuntua, kuin olisi odotettu joulua, paitsi että se odotus oli painostavampaa ja pelottavampaa.

Christian puolestaan suunnitteli lähtevänsä katsomaan, kuka piti leiriä kylänraunioiden lähettyvillä. Hän ei vielä ollut kertonut kenellekään suunnitelmistaan, sillä hän arveli että muut estäisivät häntä, mikä olikin totta.
Alyssa aavisti tämän ja sai Christianin hetkeksi unohtamaan mielettömän suunnitelmansa. Hän tiesi, ettei toinen kuitenkaan vielä jättänyt suunnitelmaansa, vaan aikoi sen toteuttaa. Ei ehkä nyt, mutta myöhemmin.

Päivät olivat lyhentyneet ja illat pimenivät aikaisemmin. Eräänä tällaisena iltana Christian hiipi pitkin käytäviä hiljaa ajatellen livahtavansa muiden nukkuessa. Äkkiä hänen tiensä tukki Aleksi ja Alyssa, jotka olivat arvanneet, että hän aikoi lähteä.

Tuli vähän lyhyt ja mitään sanomaton jatko...Sorry, ajatus ei nyt oikein kulje.
Jatkahan sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Päivät olivat lyhentyneet ja illat pimenivät aikaisemmin. Eräänä tällaisena iltana Christian hiipi pitkin käytäviä hiljaa ajatellen livahtavansa muiden nukkuessa. Äkkiä hänen tiensä tukki Aleksi ja Alyssa, jotka olivat arvanneet, että hän aikoi lähteä.


"Minne olet matkalla?" Alyssa kysyi veljeltään, vaikka tiesikin tämän aikeet erittäin hyvin.
"Tiedät kyllä. Minun täytyy saada tietää, kuka siellä on. Siihen on oltava syy, miksi meidän vanhemmat puhuvat tunkeilijoista kuiskaten." Christian vastasi ja katsoi toisia odottavasti.
"Entäs jos me joudutaan vaikeuksiin?" Sisar kysyi ja värähti hieman, sillä hänellä oli jotenkin epämiellyttävä aavistus ja se liittyi vuorilla liikkuviin tunkeilijoihin.

"En usko. Eihän kukaan ole kieltänyt meitä liikkumasta ulkona, eihän? Sitä paitsi kenenkään ei tarvitse tietää meidän pikku metsäretkestä." Christian vakuutti kärsimättömästi. Alyssa ja Aleksi katsoivat Christiania epäröiden, eivätkä tienneet mitä tehdä. Se sai Christianin vilkuilemaan ympärilleen levottomammin.

"No oletteko mukana vai menenkö yksin? Minä nimittäin ainakin aion lähteä, jos te ette tule mukaan. Oikeastaan Alyssan olisikin viisainta jäädä kotiin, sillä jos pitäisi paeta, ei sisko polo pääsisi karkuun tunkeilijoita mitenkään." Christian totesi ja katsoi Alyssan pitkähelmaista villamekkoa, jonka Rosa oli neulonut lampaanvillalangasta syksyn alkupuolella talvea varten. Mekko oli paksu ja raskastekoinen, sillä kylmät talvet vaativat erittäin lämpimän pukeutumisen. Haittapuolena paksuissa vaatteissa oli liikkumisen hankaluus. Vaikka mekko olikin käytännöllinen, aina hupuista, monikerroksisiin helmoihin saakka, ei sillä karkuun pääsisi oravaakaan.

Aleksi kääntyi Alyssan puoleen, vilkaisi tytön asua ja kosketti sitten hellästi huulillaan tytön poskea. Poika kuiskasi Alyssan korvaan,
"jääthän kotiin, ole kiltti. Minä voin mennä Christianin mukaan. Älä turhaan huolehdi meistä, sillä meitä on kaksi ja ollaanhan me metsälläkin kuljettu päiväkausia yhdessä. Ei viivytä pitkään, käydään vain katsomassa keitä ne tunkeilijat ovat. Palataan ennen aamua ja olet vaikka yhteydessä Christianin kanssa välillä jos huolestuttaa."

Niin Christian ja Aleksi livahtivat ulos ja Alyssa jäi katsomaan poikien perään hieman hermostuneena. Ilma oli kylmä ja huuruinen ja lumi valaisii silmiä, jotka sokeutuivat hetkeksi pimeydestä. Pojat kulkivat nopeasti luostarin pihan poikki ja katosivat pimeän metsän suojiin. Alyssa nousi luostarin ylimpään huoneeseen, josta hän saattoi pitää poikia hieman kauemmin silmissään ja sieltä hän saisi myös paremman yhteyden Christianiin tarvittaessa. Poikien hahmot näkyivät mustina pisteinä valkoista lumihankea vasten ja he loittonivat hiljalleen näköpiiristä.

Alyssa sulki silmänsä ja jäi odottamaan mitä tulevan piti. Hän näki mielessään, kuinka pojat löysivät hangesta tuoreet jäljet, jotka olivat peräisin tunkeilijoilta. Soihtu, jonka pojat sytyttivät valaisi kirkkaasti metsän ympäröivää pimeyttä. Alyssa näki vaaran soihdussa ja neuvoi mielessään Christiania sammutamaan soihdun. Christian sammutti soihdun, mikä sai Alyssan huokaisemaan helpotuksesta hetkeksi. Helpotuksen tunnetta ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja pian levottomuus tytön sisällä pisteli jälleen ikävästi kun hänen ajatuksensa liisivät kyyhkysen lailla halki kirkkaan talvisen tähtitaivaan ja laskeutui tunkeilijoiden leirille.

Hän näki nyt kuinka Aleksi ja Christian saapuivat leirin lähelle, piiloutuivat lumen sisään ja jäivät vakoilemaan tunkeilijoita. Alyssa pystyi nyt melkein haistamaan savun pistävän aromin nenässään, se tuli leirin keskellä roihuavasta nuotiosta, jonka yläpuolella roikkui nyljetty supikoira. Kaikki leirin läheisyydessä näyttivät olevan mustapartaisia miehiä, joiden hiukset roikkuivat likaisina ja täisinä olkapäillä tai hartioilla. Vaatteetkin olivat tahriintuneet, jostain punaisesta, mikä ikävästi näytti kuivaneelta vereltä. Erään katoksen alla istui mies, jonka näkeminen sai Alyssan huudahtamaan kauhistuneena ja avaamaan silmänsä hätääntyneenä.

"Tuo mies se oli. Hän teki pahaa Sofialle, minä tunnen sen. Voi pysy kaukana siitä miehestä Christian, älä mene hänen lähelle. Palatkaa pian takaisin, etteivät he huomaa teitä." 



Jatkoa odottaen..

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

"Tuo mies se oli. Hän teki pahaa Sofialle, minä tunnen sen. Voi pysy kaukana siitä miehestä Christian, älä mene hänen lähelle. Palatkaa pian takaisin, etteivät he huomaa teitä."

Piilostaan Christian ja Aleksi katselivat leiriä tuskin uskaltamatta hengittää.
Äkkiä Christian jäykistyi liikkumattomaksi paikallaan ja katsoi kaukaisuuteen. Hän oli yhteydessä Alyssaan, joka lähetti näkemänsä veljelleen ja varoitti tätä.
Hetkenpäästä Christian havahtui ja kääntyi Aleksin puoleen.
"Palataan takaisin." Christian sanoi, vaikka toisaalta hän halusi jatkaa. No ehkä joku toinen kerta sitten, hän tuumi mielessään.
He alkoivat patikoida takaisin luostarille. Pakkaslumi narskui huopajalkineiden alla heidän astellessaan takaisin luostarille päin. He olivat ehtineet edetä vain vähän matkaa, kun heidän tiensä tukki mies, jonka hoitamaton tukka roikkui olkapäillä ja jonka naama oli paksun lian peitossa.
Alyssan lähettämän telepaattisen viestin ansiosta Christian tiesi, että mies oli Billyn roskajoukkoa. Pienellä eleellä hän käski Aleksin mennä taakseen.
"Mitäs hiippailijoita te olette ja vielä tähän aikaan yöstä." Mies sanoi katsellen nuorukaisia ilkeä virne naamallaan. "Pomo varmaankin haluaisi tutustua teihin paremmin." hän lisäsi.
"Me vain emme halua tutustua häneen." Christian sanoi viileästi. "Olisi parempi, jos väistäisit tai sinun käy hullusti." hän lisäsi.
"Hah, mitä sinunlaisesi räkänokka voi muka tehdä." Mies sanoi naurahtaen karkeasti.
"Hmm..." Christian sanoi ja katsoi miestä muka mietteliäs ilme kasvoillaan. "Jospa vaikka... nostaisin sinut ilmaan." Hän sanoi ja samassa mies alkoi kohota ilmaan.
Miehen suusta pääsi pelästynyt älähdys. Melkein saman tien mies jysähti vasten puunrunkoa, kuin jonkin näkymättömän käsiparin kiskaisemana. Tajuttomana mies jäi nojaamaan puuta vasten, Aleksin ja Christianin juostessa pakoon.
Pakkaslumi pöllysi heidän jaloissaan, kun he juoksivat ja pian he olivat metsän reunassa, josta ei ollut pitkäkään matka luostarille.

Alyssa seisoi yhä paikallaan. Hän sulki silmänsä taas ja antoi ajatuksen viedä hänet Aleksin ja Christianin luokse. Ilokseen hän näki heidän tulevan, he olivat ehtineet paeta ennen kuin olivat tulleet huomatuiksi.
Hän päätti vielä katsoa, mitä tunkeilijoiden leirissä tapahtui ja antoi ajatuksensa liitää halki öisen metsän.
Leiri näytti samanlaiselta kuin aikaisemmin, mutta jokin oli toisin. Leirissä oli yksi mies vähemmän ja se josta Alyssa oli varoittanut veljeään.
Alyssa antoi mielensä liidellä pitkin leiriä, yrittäen keksiä, mikä oli väärin. Äkkiä hän oli aivan miehen kohdalla ja aivan pienen hetken hänestä tuntui kuin mies olisi nähnyt hänet ja se katse oli kamala. Miehen värittömät silmät olivat täynnä vihaa ja kostonhalua.
Äkkiä leiriin syntyi elämää, joku metsässä asiollaan käynyt palasi ja selitti nyt kiivaasti jotakin johtajalleen.
Alyssa pinnisti kaikkensa, sillä halusi tietää, mitä miehet suunnittelivat. Hän kuuli miehen selittävän jotakin, löytäneen vahdin tajuttomana. Johtaja vastasi jotakin ja niin osa miehistä häipyi metsään.
Alyssa antoi ajatuksensa seurata miehiä ja näki, että nämä olivat löytäneet Christianin ja Aleksin jättämät jäljet.
Kauhuissaan Alyssa avasi silmänsä ja hengitti kiivaasti, kuin olisi juossut pitkän matkan.
"Aleksi! Christian! Ne seuraavat teitä, kiiruhtakaa. Minä varoitan muita." Alyssa lähetti viestin Christianille.

Viesti oli niin voimakas, että jopa Aleksi tunsi sen ja Christian tunsi sisarensa pelon voimakkaansa. Ei hän koskaan ennen ollut viestejä vastaanottaessaan tuntenut toisen tunteita. Ei ennen kuin nyt.
Minun pitää kertoa Alyssalle, sillä siitä voisi olla hyötyä Christian ajatteli.
"Mennään ja vauhdilla, ne ovat tulossa kuin verikoiralauma." Christian sanoi ja he kumpikin juoksivat taakseen katsomatta luostarin portista sisälle ja lukitsivat sen perässään.

Vielä kerran Alyssa pinnisti voimiaan ja lähetti hätäviestin jokaiselle luostarissa asuvalle.
"Herätkää! Hälytys! OLEMME VAARASSA!"
Tyytyväisenä hän kuunteli kun luostarissa kaikki heräsivät, kuului askelia ja puheensorinaa.
Tämä ponnistus oli Alyssalle liikaa ja hän lysähti tajuttomana kylmälle lattialle.

Jatkahan sie...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Vielä kerran Alyssa pinnisti voimiaan ja lähetti hätäviestin jokaiselle luostarissa asuvalle.
"Herätkää! Hälytys! OLEMME VAARASSA!"
Tyytyväisenä hän kuunteli kun luostarissa kaikki heräsivät, kuului askelia ja puheensorinaa.
Tämä ponnistus oli Alyssalle liikaa ja hän lysähti tajuttomana kylmälle lattialle.


Luostarin asukit olivat varautuneet hyökkäykseen, sillä Billyn rosvojoukko oli huomattu heti heidän ilmestyttyään vuorille ja hyökkäyksen pelko pakotti yhteisön valmistautumaan pahimman varalle. Naiset kerääntyivät lapsineen luostarin alla sijaitsevaan kellarikerrokseen, josta oli pääsy vuoren kupeessa sijaitsevalle aukealle. Siellä he odottivat miesten merkkiä, valmiina ryntäämään karkuun vihollisia.

Miehet hakivat asevarastonsa ja täyttivät ne ammuksilla. He olivat valmiita puolustamaan kotiansa viimeiseen mieheen saakka. Aseet olivat löytyneet muutaman kuukauden kuluttua luostarin asuttamisesta, kun erään suljetun huoneen ovi oli murrettu auki. Suljettu huone oli toiminut nähtävämmin ammusvarastona, mikä oli varsin omituista kun kyseessä on luostari.

Tällaista tilannetta varten oli harjoiteltu monta kertaa aiemminkin kun Daniel oli Zeken kanssa ottanut ohjat käsiinsä. Jokaisella luostarin miehellä oli oma paikkansa, jossa jokaisella oli oma tehtävänsä. Poikia ei ollut otettu mukaan harjoituksiin, sillä he olivat liian nuoria taisteluun, eikä Daniel halunnut vaarantaa heitä turhaan.

Kun Christian ja Aleksi menivät kysymään Danielilta mitä he voisivat tehdä, tämä määräsi heidät kellariin vievien portaiden yläpäähän odottamaan merkkiä, jolloin heidän pitäisi ohjata naiset ja lapset turvallisesti suojaan hyökkääjiltä. Danielin käsky oli lievä pettymys pojille, mutta kuten kuuliaisilla pojilla on tapana, he tottelivat määräystä – joskin nuristen hiljaa vastaväitteitä.

Samaan aikaan Alyssa alkoi heräillä kylmältä lattialta. Kuu paistoi kirkkaasti sisään huoneen ikkunoista. Huone oli niin kolea, että tytön hengitys höyrysi aavemaisessa hämärässä ja tyttöä palelsi. Hän hieroi kylmiä käsiään ja puhalsi niihin, saadakseen veren kiertämään niissä paremmin. Alyssa ihmetteli, mitä hän oikein teki yläkerrassa. Kummastellen hän katseli huoneen kalpean vaaleita seiniä ja mietti mitä oikein oli tapahtunut.

Meni muutama minuutti, ennen kuin hän muisti kaiken. Selvittyään tokkuraisesta olotilastaan, Alyssa katsoi ulos ikkunasta ja näki kuinka luostarin porttien ulkopuolella seisoi rosvojoukko pelottavan mustana muodostelmana ja yritti hakata puunrungolla luostarin porttia auki. Alyssa säikähti sen nähdessään ja henkäisi kauhuissaan.

"Missä olette Christian? Oletteko te kunnossa? Mitä alhaalla oikein tapahtuu, missä kaikki ovat?"

"Kellarin ovella, miksi et ole kellarissa muiden mukana? Daniel ja Zeke johtavat puolustusta luostarin sisäpihalla ja me odotamme kellarin portaiden yläpäässä merkkiä. Tule pian tänne, ettet jää loukkuun luostarin tilaviin huoneisiin, jos  rosvot pääset sisään."

"Taisin pyörtyä. Olen vielä ylhäällä, mutta  pian olen  siellä. Älkää jättäkö minua yksin, sillä minulla on ikävä tunne, että kohta alkaa tapahtua kauheita."


Alyssa tunsi olonsa heikoksi ja pelokkaaksi. Näkemänsä rosvon kasvot kummittelivat hänen mielessään, eikä hän saanut niitä mielestään. Mies oli näyttänyt paholaiselta, joka janosi kostoa. Seinään nojaten tyttö selvisi jyrkistä portaista ja jokaisella askeleella hän tunsi olonsa hieman paremmaksi, koska hän tiesi pian saapuvansa turvaan Christianin ja Aleksin luokse.

Portilla olleet miehet heittivät puupölkyn käsistään ja alkoivat sytyttää luostarin porttia tuleen roihuillaan. Miehet näyttivät päättäneen läpäistä esteen kuin esteen ja se tiesi luostarin väelle vaikeuksia..

Jatka nyt sinä..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Portilla olleet miehet heittivät puupölkyn käsistään ja alkoivat sytyttää luostarin porttia tuleen roihuillaan. Miehet näyttivät päättäneen läpäistä esteen kuin esteen ja se tiesi luostarin väelle vaikeuksia..


Pian Alyssa oli Christianin ja Aleksin luona.
"Alyssa." Christian sanoi ja halasi sisartaan.
"Christian." Alyssa sanoi ja irrottautui veljestään. "Meidän täytyy toimia. Yhdessä, muutoin tuo roskajoukko saa ylivallan."
"Niin." Christian myönsi ja samassa muisti, mitä hänen piti kertoa sisarelleen. "Alyssa, sinulla taitaa olla paljon voimakkaampi voima käytössäsi kuin minulla. Kun lähetit meille varoituksen, minä tunsin sinun pelkosi."
"Mitä." Alyssa henkäisi.
"Minä tunsin pelkosi." Christian toisti ja katsoi sisartaan. "Jos pystyt lähettämään myös tunteitasi, on se vahva ase noita lurjuksia vastaan.
"Aleksi, jää sinä tänne, me menemme antamaan noille roistoille, mitä he ansaitsevat." Alyssa sanoi Aleksille. "Me osaamme jo käyttää sitä mitä meillä on ja sinä olisit vain vaarassa siellä. Täällä olet paremmassa turvassa." Hän lisäsi.
"Mutta, entä jos ne kuitenkin satuttavat teitä?" Aleksi intti.
"Eivät satuta." Alyssa sanoi. "Ole nyt niin kiltti ja jää."
"Hyvä on." Aleksi myöntyi ja veti tytön lähelleen.
"Meidän on mentävä." Alyssa sanoi ja irrottautui Aleksista. Hän suuteli Aleksia vielä poskelle, minkä jälkeen hän ja Christian juoksivat Danielin luokse.

"Me autamme." Christian sanoi ja hän silmänsä hehkuivat himmeinä. "Tiedät kyllä oikein hyvin, mihin minä ja Alyssa pystymme.
"Mutta, te olette tulilinjalla, jos menette tuonne." Daniel sanoi. "Painukaa takaisin portaille." Hän käski.
"Emme mene." Christian sanoi ja hetken aikaa Daniel oli näkevinään jotakin hyvin tuttua tämän kasvoilla, jotain jonka viimeksi oli nähnyt yli viisitoista vuotta sitten. Christianin ilme oli päättäväinen, eikä hän kuunnellut Danielin vastaväitteitä, vaan veti siskonsa mukaansa ja he astelivat yläkertaan ja sieltä käytävään, hetken marssittuaan eteenpäin he tulivat tasanteelle, josta näkyi mainiosti pihalle.
Liekit nuolivat korkeina puista porttia, samalla kun sen ulkopuolella olevat miehen yhä yrittivät saada sitä auki.

"Alyssa, toimi sinä minun silminäni ja varoita jos on tarvis." Christian sanoi.
Alyssa nyökkäsi ja jäi vähän sivummalle seisomaan, kun taas Christian astui hieman eteenpäin. Hän keräsi kaiken voimansa, keskitti sen ja nosti maasta painavan hirren joka lensi valtavalla voimalla yli portin ja päin roskajoukkoa, joka kavahti kauemmaksi ovesta.
Seuraavaksi Christian alkoi nostaa lunta maasta, jonka syöksi päin porttia, niin että kuului vain sihinää, kun sulava lumi sammutti liekit.
Osa roskajoukosta pötki peloissaan öiseen metsään, eivätkä enää halunneet tulla lähellekään luostaria.
Christianin vastahyökkäys tuntui hetkeksi tehoavan, mutta vain hetkeksi, sillä toinnuttuaan ensijärkytyksestään, roskajoukko aloitti uuden hyökkäyksen ja yrittivät kaikin voimin hajottaa hiiltyneen portin.
Juuri kun alkoi näyttää siltä, että portti antaisi periksi...

No niin tässä jatkoa tähän. :)
Jatkahan sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Osa roskajoukosta pötki peloissaan öiseen metsään, eivätkä enää halunneet tulla lähellekään luostaria.
Christianin vastahyökkäys tuntui hetkeksi tehoavan, mutta vain hetkeksi, sillä toinnuttuaan ensijärkytyksestään, roskajoukko aloitti uuden hyökkäyksen ja yrittivät kaikin voimin hajottaa hiiltyneen portin.
Juuri kun alkoi näyttää siltä, että portti antaisi periksi...


Christian ojensi kätensä rosvoja kohti ja nosti sitten heidät ilmaan yksitellen. Kauhistuneet huudahdukset kaikuivat miesten kurkuista kun he lensivät halki ilman ja päätyi sukelluksiin lumen alle. Miehet kaivautuivat lumen alta puhisten jotain velhoista ja taikavoimista. Olivathan he sen verran taikauskoisia, että tuollainen temppu sai heidät luopumaan viimein taistelusta. Yksi jos toinenkin kömpi ylös lumesta ja pakeni paikalta peloissaan.

"Siinäpä meillä rosvoja. Pelkureita ne ovat, pelkkiä jänishousuja - eivätkä mitään ilkeitä ja armottomia metsäläisiä. " Christian huudahti voitonriemuisesti. Vain yksi mies metsän kätköissä jäi paikoilleen ja seurasi tapahtumia pahaenteinen virnistys kasvoillaan.  Kylmät harmaat silmät välähtivät ja mies hymähti huvittuneesti.

"Löysinpäs sinut. Saat vielä nähdä, että minun rosvoni eivät ole jänishousuja. Tulet vielä kiroamaan sen päivän, jolloin äitisi toi sinut tähän maailmaan, odotahan vain."

Sitten hahmo sulautui takanaan siintävän metsän pimeyteen, mutta Alyssa tunsi miehen tunteet ja ajatukset ja tiesi, että mies palaisi pian. Mies, joka tappoi Sofian. Mies, joka halusi nyt tuhota myös Sofian lapsen. Mies ei tiennyt kuitenkaan, että oli olemassa myös toinen lapsi – Alyssa, joka seisoi muurin varjossa.

Luostarissa syntyi riehakas onni ja ilo oli ylimmillään kun Christian peittosi rosvojoukon niin helposti, eikä kenelläkään sattunut mitään. Kaikki juhlivat iloa yön pimeässä kajossa, roihut kirkkaina loimuten. Kaikki muut paitsi Alyssa, joka oli kiivennyt luostarin ylimpään huoneeseen ja istui kylmissään. Tyttö näki silmissään rosvon silmien vihan ja tiesi, että ei ollut aihetta iloon vielä.

Alyssa katseli ulos ikkunasta ja yllättäen ikkunalasista heijastui kuvajainen. Joku seisoi lähellä Alyssaa. Tyttö säikähti ja käänsi katseensa nopeasti hahmon suuntaan. Näky sai tytön henkäisemään peloissaan. Hyvin kaunis ja hyvin tutunnäköinen nainen seisoi hennon näköisenä hahmona Alyssan edessä. Vaistomaisesti tyttö tiesi hahmon olevan hänen äitinsä. Nainen hymyili ja Alyssa kuuli naisen äänen päässään sanovan,

"Älä pelkää. Olen äitisi, Sofia. En voi levätä rauhassa, ennen kuin te olette turvassa. Tulin varoittamaan vaarasta. Se mies, joka on saanut sinut pelästyneeksi on hyvin paha ja aikoo tehdä pahoja tekoja. Älä anna miehen nähdä sinua, sillä yksi silmäys riittää. Sen jälkeen mies ei jätä sinua rauhaan, ennen kuin makaa haudassaan mullan alla. Pyydän, älä näytä miehelle kasvojasi koskaan."

Christian tunsi Alyssan sisällä kaihertavan pelon ja etsi Aleksi apunaan Alyssaa. He kiipesivät ylös portaita, koska Christian tunsi sisällään, että Alyssa pakoili ylhäällä kylmässä huoneessa juhlijoita. Tullessaan sisään he näkivät kalpean Alyssan, joka istui paikoillaan kuin horroksen kaltaisessa tilassa.

"Alyssa. Mikä hätänä? Tunsin pelkosi. Mitä pelkäät, niitä rosvojako?" Christian kysyi ja katsoi ihmeissään omituisesti käyttäytyvää sisartaan. Aleksi meni Alyssan luo ja kosketti tämän viileää ihoa. Alyssa ei ensin reakoinut lainkaan, mutta Aleksin hellät huulet lämmittivät hänet horroksestaan.

"Mitä tapahtui? Miksi näytit äsken niin kummalliselta?" Aleksi kysyi Alyssalta ja hieroi lämpimillä käsillään tytön hentoja sormia, saadakseen veren kiertämään niissä jälleen. Alyssa räpytteli silmiään ja katsoi poikia peloissaan.

"Näin äitini hahmon edessäni. Hän kertoi, että se harmaasilmäinen mies palaisi takaisin. Mies on rosvojen päällikkö ja haluaa kostaa Sofialle meidän kauttamme. Äiti varoitti, että mies ei saisi nähdä minua, sillä minä.."

Alyssan puhe katkesi ja hän käveli huoneen toisella seinämällä olevan kokovartalopeilin eteen. Peilistä katsoi kaunis nuori tyttö, jonka hiukset olivat niin tummat, että lammen syvyydessä oleva vesikin näytti vaalealta siihen verrattuna. Tytön silmät olivat niin suuret ja suunnattoman kauniin vihreät. Peilistä katsoi Sofian täydellinen kaksoiskappale.

Jatka sinä vuorostasi..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#22
"Näin äitini hahmon edessäni. Hän kertoi, että se harmaasilmäinen mies palaisi takaisin. Mies on rosvojen päällikkö ja haluaa kostaa Sofialle meidän kauttamme. Äiti varoitti, että mies ei saisi nähdä minua, sillä minä.."

Alyssan puhe katkesi ja hän käveli huoneen toisella seinämällä olevan kokovartalopeilin eteen. Peilistä katsoi kaunis nuori tyttö, jonka hiukset olivat niin tummat, että lammen syvyydessä oleva vesikin näytti vaalealta siihen verrattuna. Tytön silmät olivat niin suuret ja suunnattoman kauniit vihreät. Peilistä katsoi Sofian täydellinen kaksoiskappale.


"... Sillä minä olen aivan samannäköinen kuin äitikin." Alyssa henkäisi ja perääntyi pois peililtä.
"Ole huoleti." Christian rauhoitti sisartaan. "Se lurjus ei ole onneksi nähnyt sinua, vain minut." Hän lisäsi.
"Sinun on oltava varovainen." Alyssa sanoi Christianille. "Sinä et enää missään tapauksessa saa lähteä hortoilemaan luostarin ulkopuolelle, niin kauan kuin nuo roistot liikuskelevat lähistöllä. Lupaa minulle ettet mene, sillä se mies oli tänään läsnä ja tunsin hänen ajatuksensa, hän haluaa pahaa sinulle." Hän perusteli.
"Vain minulle?" Christian ihmetteli ja jatkoi. "Siinä tapauksessa hän ei tiedä sinusta, hän luulee, että äitimme sai vain yhden lapsen ja se voi olla eduksemme."
"Christian." Alyssa sanoi.
"Niin?" Christian kysyi.
"Kuule, siitä mitä sinä sanoit, että tunsit, mitä minäkin, kun lähetin sen varoituksen teille." Alyssa aloitti.
"Minä todellakin tunsin sinun pelkosi, kuin olisit heijastanut sen minuun." Christian sanoi.
"Heijastanut." Alyssa sanoi hiljaa ja hänen silmänsä kirkastuivat. "Nyt ymmärrän, mitä tarkoitit, kun sanoit, että olisin voimakkaampi ase noita raakalaisia vastaan. Mutta minä en käytä sitä kuin yhteen ja hän on sen ansainnut." Hän lisäsi.
Nyt Alyssan silmät hehkuivat himmeästi, niin kuin Sofialla silloin, kun hän oli astellut alas portaat ja oli tuhonnut kokonaisen rosvojoukon.
Christian katsoi sisartaan kunnioituksella, sillä tiesi nyt mihin tämä pystyisi ja se oli paljon enemmän kuin pelkkä tavaroiden siirtely ja hajottelu.
"Mennään, muuten alkavat ihmetellä missä me olemme." Christian tuumasi ja alkoi astella portaita alas.

Aleksi katsoi hiljaa Alyssaa, tuota hoikkaa olentoa, jolla oli siroilla kasvoillaan huolestunut ilme. Hänen halunsa suojella tätä kasvoi ja hän otti tyttöä hellästi kädestä ja veti lähelleen.
"Minä en anna sen roiston tehdä sinulle mitään pahaa." Aleksi kuiskasi Alyssan korvaan.
"Minä tiedän." Alyssa vastasi hiljaa ja tunsi itsensä onnelliseksi siitä, että toinen oli siinä lähellä.
Käsikkäin he astelivat alas portaat ja liittyivät muiden joukkoon.
Vaikka kaikilla oli hauskaa, niin silti Alyssa aavisti jonkin olevan vialla, ettei sotaa oltu vielä voitettu, vaikka ensimmäinen taistelu olikin ollut voittoisa. Hän tunsi, että se mies ja jokunen hänen raakalaisistaan kiertelivät vielä lähellä luostaria, yrittäen keksiä sisäänpääsyä, voidakseen yllättää luostarin väen ja tappaa.
Christian tunsi, toisen ahdistuksen ja vaikka näennäisesti pitikin hauskaa muiden kanssa, oli hän varuillaan, valmiina iskemään jos jotain yllättävää sattuisikin.

Ulkona pakkasessa, Billy ja muutama muu, jotka eivät olleet paenneet kuin pahaiset penikat metsään, kiertelivät luostaria ja etsivät sisäänpääsyä. Portista ei päässyt ja sitä vartioitiin, se oli päivän selvää, mutta oliko sittenkin jokin toinenkin tie sisään, jokin jonka luostarin asukkaat olivat unohtaneet täysin voitonhuumassaan

No niin jatkappas sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


Ulkona pakkasessa, Billy ja muutama muu, jotka eivät olleet paenneet kuin pahaiset penikat metsään, kiertelivät luostaria ja etsivät sisäänpääsyä. Portista ei päässyt ja sitä vartioitiin, se oli päivän selvää, mutta oliko sittenkin jokin toinenkin tie sisään, jokin jonka luostarin asukkaat olivat unohtaneet täysin voitonhuumassaan

Kyllä oli. Yksi muutaman kilometrin päässä pakenevista rosvoista, juoksi halki lumisen aukean. Lumi pölisi miehen jaloissa ja kirkkaana paistava kuu loi varjojaan kivistä ja matalista puista, joita oli metsän reunamilla. Mies huohotti katkonaisesti ja oli juuri aikeissa pysähtyä vetämään henkeä kun hän astui johonkin kuoppaan. Se oli piilossa pensaiden kätköissä – hyvin varjeltu salaisuus. Rosvo tipahti kuopan pohjalle ja huudahti saman tien säikähtäneenä, sillä hän oli vieläkin kuohuksissaan näkemästään noituudesta.

Ähkien ja kiroillen rosvo nousi seisomaan kuopan pohjalla. Hän pyyhki kohmeisilla käsillään lumia vaatteistaan ja äkkiä hänen kätensä pysähtyivät kesken pyyhkäisyn. Mies näki rautaisen oven kahvan pilkottavan kuusenhavujen takaa. Mies repäisi havut syrjään ja kokeili kahvaa uteliaana. Puinen ovenluukku narahti ja aukesi. Uteliaana mies avasi oven täysin auki ja kurkisti pilkkopimeään käytävään, josta hänen kasvoilleen lennähti lämmin ilma ja ruuan tuoksu.

Mies tunsi houkutuksen ylivoimaiseksi ja kumartuen hän työntyi sisään pimeään käytävään. Nälkä miehen murisevassa mahassa ja kylmettyneet jäsenet saivat hänet unohtamaan epäilykset pimeästä käytävästä. Se kannatti, sillä puolentunnin kuluttua haparoituaan pimeässä maatunnelissa, hän viimein saapui ruokakellariin, jonka hyllyt notkuivat herkkuja. Palvattua lihaa, suolaista kalaa, ruisleipää ja säilöttyjä hilloja. Herkuteltuaan mahansa täyteen mies kömpi erään hyllyn alle piiloon nukkumaan kylläisenä. Hän päätti kertoa löydöstään pomolle myöhemmin kunhan saisi ensin nukkua makoisat yöunet, sillä siitä oli jo kotvan aikaa kun mies oli viimeksi päässyt talon sisälle nukkumaan. Leirissä tuuli yleensä varsin purevasti ja rosvon jokaista jäsentä kolotti hyisessä talvipakkasessa asuminen.

Vatsa pulleana mies veteli uniaan kun yläkerrassa juhlittiin. Rosvot kyllästyivät kiertelemään luostarin ympärystä ja palasivat leiriin Billyn johdolla. Urheimmat miehet palkittiin pontikalla. Nämä onnekkaat, jotka eivät olleet paenneet kauhuissaan, saivat kunnian ruoskia jokaisen, joka oli uskaltanut uhmata Billyn käskyjä ja paeta ilman lupaa hyökkäyksen aikana. Kuuliaiset rosvot, jotka kestivät ruoskan tuoman kivun ja nöyryytyksen, saivat palata leiriin – vähemmän kuuliaisilla oli edessään pitkä, kylmä ja nälkäinen retki. Nimittäin ne, jotka eivät pysyneet Billyn matkassa, saivat etsiä itse keinonsa selvitä, eikä lähimailla ollut yhtään kylää, mikä ei muistaisi rosvojen kasvot ja teot. Sellaisista paikoista ei hyljätyille rosvoille heruisi myötätuntoa, eikä löytyisi suojapaikkaa.

Billy nuoli häviön katkeria haavoja, mutta ei suinkaan ollut luovuttanut. Ensi kerralla hän tekisi hyvän suunnitelman, joka olisi pettämätön. Se kirottu poika, joka muistutti niin paljon sitä pelkuri Samia, saisi tuntea nahoissaan vanhempiensa synnit Billyä kohtaan. Pitihän rosvon säilyttää kasvonsa ja kantaa kunniansa, jonka Sofia oli vienyt kuollessaan. Tilapäisesti hän oli menettänyt joukkonsa silmissä arvokkuutta kun ei ollut voinutkaan hallita Sofiaa. Hänen täytyisi palauttaa kunniansa ja se hoituisi sen pahaisen pojan nulikan ansiosta.


Tuli taas lyhykäinen jatko. Jatka sie..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Hänen täytyisi palauttaa kunniansa ja se hoituisi sen pahaisen pojan nulikan ansiosta.

Aamu koitti, niin Billyn leirillä, kuin luostarissakin.
Hyllyllä koko yönsä viettänyt mies hätkähti hereille, kuullessaan askelia käytävässä. Hän kömpi nopeasti pystyyn ja livahti nopeasti käytävään. Hän kiiruhti ovesta ulos ja kömpi ylös kuopasta. Tämän jälkeen hän suunnisti metsään ja kohti leiriä. Perille päästyään hän suunnisti suoraan Billyn luokse ja kertoi tuon rosvoille niin tärkeän tiedon.

Luostarilla, aamiaistarpeita hakenut nainen huomasi, jonkun syöneen ja sotkeneen ruoka-varastossa.
Hän kiiruhti nopeasti etsimään Danielia kertoakseen näkemästään.
Vaikka he olivatkin edellisenä yönä olleet voittoisia, ei silti ruvettu lepsuilemaan suojelun kanssa, vaan vartiointi tapahtui niin kuin ennenkin.

Billyn leirillä taas valmistauduttiin uuteen luostarinvalloitus yritykseen.
Billy kokosi rosvojoukkonsa rippeet ja kertoi miten he menettelisivät seuraavan yön tullen.
Nyt he saattoivat vain odottaa iltaa ja pimeyttä.

Alyssa tunsi itsensä levottomaksi, sillä tiesi että jotain oli tekeillä. Hänellä oli myös kokoajan tunne, että jotain oli unohtunut, jotain todella tärkeää.
Mitä lähemmäksi ilta tuli, sitä levottomammaksi tuli Alyssa. Lopulta hänen oli kerrottava tuntemuksistaan Christianille ja Aleksille.

Yö laskeutui pimeänä ja kylmänä Billyn leiriin ja koko rosvojoukko lähti liikkeelle, suuntanaan luostari ja se pieni unohdettu sisäänkäynti.

Yö saavutti myös luostarin ja hiljalleen sen asukkaat painuivat yölevolle, vartioiden jäädessä paikoilleen.
Alyssa oli tornissa ja käveli levottomana edestakaisin. Hän tunsi vahvana tuon roiston läsnäolon, että hän melkein voi pahoin. Äkkiä portaissa alkoi kuulua askelia. Alyssa säikähti ja perääntyi tornin varjoihin niin, ettei kukaan voinut nähdä hänen kasvojaan.
Hän ei ollut lainkaan varma ketä sieltä tulisi, joten oli parempi olla näkymättömissä.
Askeleet lähenivät, ovi narahti ja se joku astui sisään.
Hetken kuluttua tuo joku astui kuunvaloon ja silloin Alyssa tunnisti tulijan. Se oli Aleksi.
"Mitä sinä täällä teet?" Alyssa kysyi saaden Aleksin hätkähtämään.
"Tulin katsomaan, oletko täällä." Aleksi sanoi ja kysyi. "Onko kaikki hyvin?"
"On, minä vain en saanut unta." Alyssa sanoi ja katseli kuun valaisemaa lumista maisemaa.
Aleksi veti tytön lähelleen ja siinä he seisovat rinnatusten ja katsoivat öistä maisemaa, joka lepäsi rauhallisena kuun pehmeässä valossa.
Juuri kun he olivat aikeissa lähteä, jostakin kuului ryminää ja saman tien Alyssa tunsi, että jokin oli vialla, luostarissa oli tunkeilijoita.

Noniin tässä tämmöinen lyhykäinen jatkopalanen.
Jatkahan sie.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Aleksi veti tytön lähelleen ja siinä he seisovat rinnatusten ja katsoivat öistä maisemaa, joka lepäsi rauhallisena kuun pehmeässä valossa.
Juuri kun he olivat aikeissa lähteä, jostakin kuului ryminää ja saman tien Alyssa tunsi, että jokin oli vialla, luostarissa oli tunkeilijoita.



"Shh, älä liiku. Yllätetään se." Aleksi kuiskasi ja veti tytön perässään huoneen hämäriin varjoihin kun ryminän aiheuttaja lähestyi. He odottivat piiloissaan lähestyviä askelia väijyskellen. Äkkiä Alyssa rentoutui ja tirskahti. Poika katsoi kummissaan tyttöä, miettien olikohan jännitys liikaa Alyssan hermoille.

"Ole nyt hiljaa, etkö kuule. Se on tuolla käytävällä. Hei, nyt se on havainnut meidät. Älä hätäile, minä suojaan sinua" Poika sihahti levottomana ja sai Alyssan tirskunnan muuttumaan helmeileväksi nauruksi. Itseään hilliten Alyssa sanoi,
"Ei hätää, se on Christian. Tunsin äsken, että tulija on Christian." Aleksi katsoi kulmat kurtussa Alyssaa ja murahti,
"et voinut sitten heti sanoa."

Alyssa katsoi poikaa hellyttävästi silmiään räpytellen ja sai Aleksin leppymään hetkessä. Christian saapui hämärältä käytävältä sopivasti todistamaan kun Aleksi kietoi kätensä Alyssan ympärille ja suuteli tätä liikuttavan hellästi. Christian tunsi itsensä hieman tirkistelijäksi kun joutui häiritsemään rakastavaisia ja kysyi siksi hieman vaivautuneena,
"krhm, anteeksi häiriö mutta tuolla ulkona on liiankin hiljaista. Miksi Daniel ei ole laittanut kuin pari vartijaa tuonne ulkopuolelle?"

Christianin huomio sai toiset irrottautumaan hellästä syleilystä ja lähestymään kylmästä huurtunutta ikkunaa uteliaina. He totesivat vartijoiden vähyyden olevan hyvin kummallista ja Alyssa mainitsi epäilyttävästä tunteesta, joka hänet sai hänet uudelleen levottomaksi.

"Miten ne pääsisivät tänne sisälle kun luostarin reunat ovat hyvin muurien kätköissä ja vartioituina?" Aleksi kysyi toisilta ihmeissään.
"Ehkä pitäisi kysyä, miten me pääsisimme täältä ulos huomaamatta, kun portti on niin hyvin vartioitu?"

Yllättäen he sen keksivät ja huudahtavat yhteen ääneen.
"Tietysti kellarin kautta"

Nuoret kiiruhtavat alas portaita inhottavan levottomuuden vallassa.
Ehtivätkö he perille ajoissa, vai onko rosvot jo vallanneet luostarin?



En jaksa oikein kirjottaa nyt kun vätystää, joten tulee vain vähän tuota tekstiä.
Jatkoa odotellen..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Nuoret kiiruhtavat alas portaita inhottavan levottomuuden vallassa.
Ehtivätkö he perille ajoissa, vai onko rosvot jo vallanneet luostarin?


Alyssa pysähtyi hetkeksi ja sulki silmänsä, keskitti kaiken voimansa lähetti äänettömän varoituksensa muille. Tämän jälkeen hän aukaisi silmänsä, jotka nyt hehkuivat himmeästi.
"Minä lähetin varoituksen." Alyssa sanoi ja samassa alkoi kuulua askelia, kun ihmiset toistamiseen joutuivat heräämään kesken unien.
Alyssa, Aleksi ja Christian kiiruhtivat alas ja etsivät Danielin käsiinsä.
"Ne pirut tunkeutuvat tänne kellarin kautta." Christian sanoi ja samassa ruokavaraston ovi aukesi ja ulos purkautui Billyn rosvojoukko.
"Hemmetti ne ovat täällä!" Daniel manasi.
"Alyssa, mene piiloon ja pysy poissa, et saa näyttäytyä, kuulitpa mitä hyvänsä." Christian kuiskutti Alyssalle ja työnsi tämän takaisin torniin vieville portaille. "Ole minun silmäni, mutta älä näyttäydy noille, ne tekevät sinulle vain pahaa, käyttävät hyväkseen." hän lisäsi.
Alyssa nyökkäsi ja alkoi kavuta peloissaan ylös torniin. Hän tunsi, ettei tämä päättyisi hyvin ja hän tunsi Billyn läsnäolon erittäin vahvana, niin kuin tämä olisi ollut hänen vierellään. Mutta kun Alyssa katsoi varovaisesti ympärilleen, mitään ei näkynyt.
Alhaalta kuului vain kova meteli luostarin miesten hyökätessä Danielin johdolla rosvojen kimppuun.

Rosvot näyttivät sangen hämmentyneiltä, huomatessaan koko luostarin väen ollessa hereillä ja heitä vastassa.
Kukaan heistä ei huomannut Alyssaa, joka katosi tornin portaisiin. Hyvä niin, sillä rovot, jotka eivät aikoihin olleet naisten kanssa halusivat hyvän ruuan lisäksi jotakin muuta, joka ei pelkällä leivällä sammunut.
Pian rosvot selviävät alku hämmennyksestään, suuttuvat ja hyökkäävät täydellä raivollaan luostaria puolustavia miehiä vastaan.
Christian seisoo taaempana, niin että hänellä on suora näkyvyys roistoihin. Hän käyttelee voimiaan ja pian alkaa näyttää siltä, että luostarin väki voittaisi, mutta samassa, kun Christian ei huomaa, joku haavoittaa Danielia pahoin, tämä rojahtaa maahan toisten jalkoihin.
Luostarin miehet alkavat perääntyä ja pian koko rosvojoukko on päässyt pois ruokavarastosta, sisälle luostariin.
Tappelu käy edelleen kiivaana, joskin luostarin väki alkaa menettää taistelutahtoaan.

Aleksi johdatti, naiset, lapset ja vanhukset suojaan, piiloon noilta raakalaisilta. Hän jäi paikalleen, valmiina johdattamaan naiset, lapset ja vanhukset ulos luostarista, turvaan noilta raakalaisilta.
Hän pysyi omalla paikallaan, vaikka halusikin olla muiden mukana höykyttämässä hyökkääjiä.

Äkkiä Aleksi kuulee askelia, joku on keksinyt tämän salareitin ja asteli nyt sitä pitkin. Aleksi jännittyy, on valmiina ja samassa yksi niistä roistoista on hänen edessään.
"Poika nulikka!" Rosvo ärähtää ja syöksyy Aleksin päälle.
Aleksi ei ehdi väistää ja pian he pyörivät lattialla yhtenä mylläkkänä.

Ylhäällä tornissa, Alyssa antaa mielensä liidellä pitkin luostaria seuraamassa tapahtumia. Samassa hän tuntee, että Aleksi on vaarassa. Hän kääntää ajatuksensa Aleksin luo ja näkee yhden roiston tämän kimpussa. Aleksi parka on alakynnessä.
Tästä Alyssa ei pidä, vaan hän päästää koko raivonsa irti ja samassa mies päästää Aleksista irti ja nostaa kädet kasvoilleen. Miehen suusta purkautuu eläimellinen huuto ja hän kourii kasvojaan, kuin ne olisivat olleet tulessa.
Aleksi perääntyy hämmentyneenä ja kauhistuneena. Äkkiä mies vaikenee ja kaatuu lattialle ja hänen vitivalkoisille kasvoilleen on jäänyt kauhea kauhun irvistys.
Aleksi arvaa, että Alyssa on ollut asialla, sillä kukaan muu kuin hän ei ole voinut nähdä Aleksin ahdinkoa.

Taistelun tiimellyksessä Billy on vaivihkaa siirtynyt sivummalle. Hän on nähnyt Christianin, joka seisoi paikoillaan, keskittyneenä auttelemaan muita.
Christian ei ole huomannut Billyä, joka hiippailee sivummalla. Hän ei huomaa tätä ennen kuin on liian myöhäistä.

No niin tmän verran tuli jatkoa tähän.
Jatkahan sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Taistelun tiimellyksessä Billy on vaivihkaa siirtynyt sivummalle. Hän on nähnyt Christianin, joka seisoi paikoillaan, keskittyneenä auttelemaan muita.
Christian ei ole huomannut Billyä, joka hiippailee sivummalla. Hän ei huomaa tätä ennen kuin on liian myöhäistä.


Billy hyökkää Christianin päälle ja kaataa nuorukaisen kevyesti, koska Billy on mies, jonka vankka ruumis ja väkevät lihasvoimat saavat heiveröisen nuorukaisen helposti kumoon. Rosvo kuristaa Christiania kaulasta ja yrittää saada hänet tukehtumaan. Poika kiskoo pakokauhunsa vallassa käsillään miehen kuristavia kouria ja hitaasti hän tuntee silmiensä edessä sumenevan.

Alyssa hymähtää nähdessään roiston makaavan maassa valkeana. Tyttö lähettää helliä kuiskauksia Aleksin suuntaa ja silloin hän tuntee, että Christianilla on jokin hätä. Nopeasti tytön mieli liitää keskelle taistelun kuuminta tuoksinaa ja hän etsii hätääntyneenä taistelevien miehien keskeltä veljeään. Alyssa tuntee kuinka Christianin henki tuntuu loppuvan.

"En jaksa enää kauaa. Anna anteeksi Alyssa."


Nyt Alyssa näkee Christianin eräässä hämärässä nurkkauksessa, yhden tietyn rosvon kynsissä. Tyttö tajuaa, että se harmaasilmäinen hirviö on löytänyt Christianin ja kostaa nyt tähän vihaansa ja katkeruuttansa. Hetkeäkään aikailematta Alyssa keskittää kaiken tahdonvoimansa kohti Billyä. Juuri kun hänen silmissään mustenee, Christian kuulee päässään Alyssan äänen.

"Älä luovuta Christian, minä autan sinua."

Billy tuntee kuinka käsiensä välissä rimpuillut poika menettää voimansa ja muuttuu veltoksi. Voiton riemuinen karjahdus purkautuu roiston huulilta ja hetken aikaa mies luulee kostonsa olevan täydellinen. Siinä samassa Billy tuntee, kuinka jokin näkymätön painautuu hänen kasvojaan vasten, estäen häntä vetämästä henkeä. Mies irrottaa vaistomaisesti otteensa Christianin kaulalta ja yrittää vetää käsillään kasvojensa edestä näkymättömän esteen. Christian valahtaa maahan velttona ja jää paikoilleen liikkumattomana. Alyssa hymyilee tyytyväisenä tuntiessaan miehen pakokauhun ja kiristää näkymätöntä otettaan. Nyt mies sai maistaa omaa lääkettään.

Muutamat luostarissa taistelevista roistoista näkee pomonsa ahdingon ja rientää auttamaan Billyä. Daniel vetää itsensä suojaisaan nurkkaukseen, missä voi kerätä voimiaan ja yrittää tukkia veren tuloa. Luostarin väki alkaa saada jälleen yliotetta, sillä Billyä auttamaan menneet miehet ovat vähentäneet miesvoimaa ratkaisevasti. Luostarista aseiksi löytyneet harjat ja puunuijat heilahtelevat ilmassa ja tekevät selvää roistoista yksi toisensa perään. Kivinen lattia kumahtelee ontosti, kaatuvien miehien takia ja kivun kiljaisut kaikuvat luostarin kullatulla katolla ja kauniisti maalatuilla seinillä.

Mikään ei auta Billyä, joka yrittää sekunti toisensa perään huitoa pois pakokauhun vallassa tukehduttajaansa. Avuksi tulleet miehet ovat ymmällään, eivätkä tajua miten moinen voi olla mahdollista. Billyn kasvot ovat muuttuneet punaiseksi ja silmät näyttävät pullistuvan päästä. Verenmaku suussaan Billy ajattelee Sofiaa ja tämän uhkausta.

"Se on Sofia. Sofia kostaa tekoni haudan takaa."


Jatkoa odotellen..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#28
Äkkiä ote hellittää ja Billy lysähtää maahaan, henkeään haukkoen. Alyssa vain päätti hetkeksi irrottaa ja tulla alas tornista.
Hän astelee ylväänä portaat alas, läpi kaaoksen ja kaikkien päät kääntyvät katsomaan, tyttöä, jonka hiukset liehuvat vapaana ja jonka silmät kipunoivat vihreitä salamia.
Billy on yhä kontillaan lattialla ja kakoo verinoro valuen suupielestään. Äkkiä hän huomaa kaikkialle laskeutuneen hiljaisuuden, pahaenteisen hiljaisuuden, jonka rikkoo vain kevyet lähestyvät askelet
Billy katsoo ylös ja näkee jotain, joka saa hänet perääntymään pakokauhuisena. Kesken perääntymisen hän pysähtyy ajatellen, ettei antaisi toista kertaan nolata itseään miestensä edessä. Vaivalloisesti hän nousee seisomaan. Siinä ne nyt seisovat suurikokoinen mies ja hento tyttö.
Tytön silmät hehkuivat kirkkaammin kuin koskaan ennen ja sinkosivat vihreitä kiukkuisia salamoita mieheen.
Billy ei tiedä mitä tehdä, hän vain kuvittelee näkevänsä Sofian edessään.
"Sofia?" Hän kähähtää katsellen yhä tyttöä epäuskoisena.
"Minä en ole Sofia." Alyssa vastaa äänellä, jossa suru ja raivo kamppailevat keskenään.
Silloin Billy tajuaa, tuo tyttö oli Sofian tytär ja niin äitinsä näköinen. Billy tuntee kauhun hiipivän jäseniinsä, tämä on hän unensa, joka toteutuu parasta aikaa. Samanaikaisesti hän tuntee vihaa, vihaa tuota olentoa kohtaan, joka olisi voinut olla hänen oma tyttärensä, jos hän vain olisi saanut Sofian. Billy tunsi vahvaa halua heittäytyä tytön kimppuun, mutta jokin pidätteli häntä, jokin jota hän ei itsekään tiennyt.
Tyttö on yhtä aikaa kaunis ja kauhea katsella, oli kuin kaikki viha, tuska ja suru olisi tiivistynyt tämän olemukseen sillä hetkellä.

Tyttö astelee aivan Billyn eteen, niin lähelle, että tämä saattoi haistaa hunajaisen tuoksun, joka tytöstä lähti. Tuota hunajaa hän halusi, enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta tiesi, ettei voisi sitä saada.
"Minulla on jotain jota en enää halua, minä annan sen sinulle." Alyssa sanoi ja laski kätensä miehen paljaalle kaulalle.
Samassa Billy tunsi sellaista kipua ja tuskaa, ettei ollut koskaan elämässään sellaista tuntenut, hän huusi, niin että se huuto kaikui pitkin luostaria ja sai muut kauhun valtaan, sillä kukaan ei koskaan koko elämänsä aikana ollut kuullut yhtä eläimellistä ja kauheata huutoa.
"Tässä on kaikki tuska ja suru, jotka äitini kärsi takiasi." Alyssa sanoi, kyyneleen vierähtäessä poskelle. "Tässä... on kaikki, mitä olemme joutuneet kärsimään takiasi." Hän jatkoi ja yhä uusia kyyneleitä valui hänen poskilleen. "Tämä tulee... veljeni puolesta, jonka sinä raukkamaisesti yllätit." Hän huutaa viimeiset sanat ja päästää kaiken vihan, kaiken tuskan ja kaiken surunsa irti koko voimallaan ja katsoo, kun häntä melkein puolta isompi mies huutaa ja vääntelehtii tuskasta.
Pian Alyssa päästää irti ja iso mies rojahtaa lattialle yhä vaikeroiden. Alyssa rientää veljensä luo ja tarttuu tämän kädestä kiinni.
"Christian." Alyssa kuiskaa kyynelten valuessa yhä pitkin poskia. "Christian, et saa kuolla."
"Alyssa." Kuuluu Christianin ääni hänen mielessään.
Hetken kuluttua, Christian avaa silmänsä ja katso sisartaan. "Sinä tulit sittenkin alas, vaikka minä kielsin" Hän kuiskaa.
"Sinähän tiedä, etten minä aina tottele." Alyssa sanoo ja hymyilee, vaikka kyyneleet valuvat yhä virtanaan pitkin poskia.

Heidän takanaan Billy yrittää pystyy, vaikka yhä joka paikkaa raastaa kaikki maailman tuskat. Hän haluaa kostaa yhä, vaikka pelkääkin.
Christian huomaa tämän, katsoo mieheen tiukasti ja tämä lennähtää täydellä voimalla päin vastakkaista seinää, osuen siihen murskaavalla voimalla. Hän velttona valahtaa alas eikä enää liiku, hän on vihdoinkin voitettu, kuollut.

Muut roistot, jotka yhä ovat elossa, alkavat perääntyä peloissaan, he haluavat pois täältä. Mutta heidät saarretaan ja vangitaan.

Alexi ei enää jaksa odottaa alhaalla, vaan huomatessaan yläkerran hiljentyneen hän poistui paikaltaan, sillä tahtoo olla Alyssan rinnalla. Päästyään saliin hän näkee, ihmiset, jotka seisovat hiljaa paikallaan, saarretun roskajoukon, joka vapisee kauhuissaan ja Alyssan joka hoivaa maassa makaavaa Christiania.
Hän astelee Alyssan luo ja näkee tämän kalpeista kasvoista yhä sen surun, jonka tämä hetkeä aiemmin oli singonnut tappavana Billyyn.

Viimein ihmisjoukossa syntyy eloa. Vangit viedään odottamaan tuomiotaan ja haavoittuneet kannetaan sairastupaan hoidettavaksi. Kuolleet, joita ei Billyn ja tämän miesten lisäksi kovinkaan montaa, viedään ulos vajaan odottamaan jatkokäsittelyä.

Nyt myös alhaalla suojassa olleet naiset, lapset ja vanhukset uskaltautuvat esiin. Hyvin huolestunut Rosa rientää Alexin, Alyssan ja Christianin luokse. Hän tarkastaa jokaisen moneen kertaan, ennen kuin uskoo, että he ovat kunnossa, vaikkeivät pojat olekaan välttyneet saamasta kolhuja.
Christianin kaula on mustelmilla ja Alexin toinen silmä on muurautumassa umpeen.
"Saatte luvan painua sairastupaan." Rosa sanoi katsoi kumpaistakin tiukasti. Tämän jälkeen hän katsoo Alyssaa, muttei sano mitään, sillä arvaa, että tämä oli tullut alas vain siksi, että sai päätökseen, sen minkä tuo kurja roisto aloitti.
Seuraavaksi hän kiirehti Danielin luokse ja auttoi tämän pystyyn nurkastaan ja Alyssan avustuksella hän sai talutettua tämän sairastupaan paikkailtavaksi.

*****

Koko luostarin väki muistaa tuon päivän ja yön ikuisesti ja kertovat tarinaa omille lapsilleen, jotka taas kertovat omille lapsilleen.

THE END

Noniin tämä tarina tuli päätökseen ja sitä oli vallan ihana kirjoittaa, vaikka lopetinkin sen hieman kliseisesti. :)
Jos joku tahtoo, niin saa aivan vapaasti jatkaa tarinaa. Minä en sitä kiellä. :)





Lisään tämän tähän, jotta näette millaiseksi suunnillen kuvittelen Billyn, joskin kuvissa seikkaileva muskelimasa, on paljon komeampi kuin miksi Billyn kuvittelen.
Mutta nauttikaa, sillä, ko simi joutui bittiavaruuteen, koska en halunnut sitä perheeseen, jota oli luomassa, kun sitten innostun säätämään ja vähän kokeilemaan noita bodybuilder asuja.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.