Tänään on tiistai 07. joulukuuta 2021
Nimipäivää viettää Sampsa

Kirjoittaja Aihe: Jatkis, Salaisuus erämaassa  (Luettu 22495 kertaa)

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #30 : 17.08.07 - klo:21:13 »


Yö tuntui pitkältä ja pojista alkoi jo tuntua, ettei aamu saapuisikaan. Mutta kuunkiekko hiljalleen alkoi laskeutua, ja taivas vaaleta pilvien yläpuolella.
Kului tunti toisensa jälkeen ja pian ensimmäiset auringonsäteet pilkahtivat näkyviin. Hahmot järven pinnalta katosivat takaisin mustaan kuiluun, joka alkoi sulkeutua.
Vesipatsas laskeutui, pilvet katosivat ja järvi näytti tyyneltä aamuauringon säteiden leikkiessä pieneten aaltojen pinnalla.


”Katsokaa, aurinko nousee viimein.” Jussi hihkaisee tajutessaan, että suuri kultainen pallo alkaa hiljalleen pilkistää taivaankannen laidalta, lämmittäen suloisesti poikien väsymyksestä raskaita luomia. Hannu ja Tuomo venyttelevät väsyneinä ja haukottelevat niin, että suut ovat revetä.

”Emmekö jo mene kun on tuon loitsun rivitkin toteutuneet. Vesipatsas kulkijoineen hautautunut portin taakse, minne kuuluvatkin.” Tuomo toteaa ja hänen veljensä nyökkää väsyneenä. Pojat keräävät tavaransa ja lähtevät palaamaan takaisin autolle. Jussi vilkaisee vielä kerran taakseen ja jättää seitakiven kulkijoille hyvästit hiljaa mielessään.

”Levätkää rauhassa levottomat henget.”

Pojat palasivat Tuomon ja Hannun kotiin. Kotiväki iloitsi kotiin tulijoista, kun nämä palasivat ehjinä reissultaan. Anni punasteli kun Tuomo iski silmää tytölle ja pyysi käymään kylässä toistekin. Noora rutisteli Jussin kipeäksi ja Mirja halasi poikiaan hellästi. Saara pyyhki kyyneliään hameenhelmoihinsa liikuttuneena. Hän oli tiennyt herätessään sielunvaellukseltaan, ettei Kettuvaaran isäntäväestä tarvinnut olla enää huolissaan.

Sinä aamuna heräsi metsästä vanha ja raihnainen mies, joka kulki kyyryselkäisenä ja väsyneenä kohti Kettuvaaran tilaa. Yksinäisenä ja lannistettuna mies painoi päänsä rintaansa vasten ja suolaiset kyyneleet piirsivät uria hänen kuluneille kasvoilleen. Mies muisti kaiken tekemänsä pahuuden ja tunsi sisällään suunnatonta ahdistusta tekojensa vuoksi. Mikään valta maailmassa ei saisi niitä veritöitä tehtyä tekemättömiksi, eikä hän koskaan voisi antaa itselleen anteeksi niiden kauhistuttavien tekojen vuoksi.

Nuoret nousivat autoon kahden päivän kuluttua seitakivellä vietetystä yöstä. He vilkuttivat iloisesti Mirjalle, Hannulle ja Tuomolle. Auto kehräsi jälleen kuin tyytyväinen kissa ja Jussi virnisti tytöille iloisesti.

”No, otetaanko vielä joku kerta uusiksi? Vaikka ensi kesänä?”

Tytöt katsovat nyreästi Jussia ja huutavat yhteen ääneen,
”ei varmasti oteta. Kyllä saa riittää tällaiset seikkailut.”

Kettuvaaran ohi ajaessaan Jussi vilkaisee vaistomaisesti pitkospuiden suuntaan ja huomaa, että niitä pitkin kulkee nainen, joka näyttää varsin tutulta. Tytötkin huomaavat naisen, joka vilkuttaa heille iloisesti.

”Oliko se Saara?” Jussi kysyy ja tytöt katsovat kummissaan takaikkunasta kun naisen lempeä hahmo loittonee nopeasti, kunnes katoaa kokonaan mutkan taakse.

Saara huokaisee ja kulkee hirsimökin pihaan. Siellä hän kohtaa yksinäisen miehen, jonka hartiat ovat painuneet kasaan.

”Elähän nyt ystävä hyvä. Kyllä se elämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Tules sisälle siitä, niin keitän meille kahvia ja jutellaan oikein kunnolla.”

Aurinko laski sinä iltana tavallistakin punertavamman kajon korpimetsän sammaleisille kummuille ja erämaan salaisuus hautautui seitakivien juurelle. Sinne, missä kuolleet kulkevaiset vaeltavat vetten päällä.

                               

                                      THE END


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

 

Copyright © 2000 Juplin.net. All Rights Reserved. Design by Juplin.