Yliluonnolliset asiat ja kokemukset

Aloittaja nukka_, 23.07.07 - klo:10:41

« edellinen - seuraava »

Nemesis

#60
Täälläkin taas yksi ennustelija. xD Sen verran minä ja siskoni myös olemme "enteitä" kokeneet, että jopa äiti rupesi miettimään onkohan suvussamme ollut näkijöitä tai jotain. :D

Viimeisin tapaus liittyy Sweeney Todd- elokuvan ikärajaan, mikä oli vielä hetki sitten kyseenalaisena. Ystävieni kanssa seurasimme kiihkeästi tuleeko siitä k15 vai k18, sillä olisimme halunneet mennä katsomaan kyseisen leffan. Minä ja  eräs ystäväni näimme molemmat sitten viime viikolla unta, että se ikäraja oli päätetty. Ystäväni näki ilmeisesti, että ikäraja olisi ollut k15, minä taas näin unessani, että eräs toinen ystäväni tuli kertomaan surullisena, että ikärajaksi oli laitettu k18. Seuraavana päivänä menimme ostamaan tälle ystävälle, joka oli ollut unessani, syntymäpäivälahjaa. Siinä sitten mietittiin jos pitäisi ostaa hänelle sellainen leffalippu, jonka voi sitten myöhemmin vaihtaa siihen oikeeseen leffalippuun, ja sitten  sanoa sille ystävällemme, että tää on sitten Sweeney Toddiin. Minä kuitenkin sanoin siihen, että ei kannata, koska kuitenkin kun mennään kotiin, niin se ystävämme lähettää viestin, että sen ikäraja on k18. Jäi sitten leffalippu ostamatta.
Sitten kun pääsin kotiin viimeinkin, niin juuri kun sain ulko-oven kiinni perästäni, kännykkään tuli viesti siltä kaverilta, jonka lahjaa oltiin oltu ostamassa. Viestissä luki: Sen Sweeney Todd elokuvan ikäraja on päätetty... k18!!!

Että tällästä. :D Kyllähän toi voi olla yhteensattumakin, mutta jotenkin en vaan tykkää uskoa niin. ^^

outolintu

Just juu.. Voisimpa jopa uskoo tuohon tulijuttuun.. Näin "vanhemmuuten" kun on istuskellu enemmän kynttilöiden keskellä ja mökkiä puilla lämmitelly, nii enemmän on ollu näitä yliluonnollisia kokemuksia. Hmmmm... Tää täytyy iha oikeesti muute testata kunnolla, kunhan ensin kerää tarpeeks rohkeutta ;). Kiitti vinkistä!!!

Loather

#62
Kerran lähempänä joulua kokeilin istuskella kynttilän äärellä, mutta kyllästyin ja se jäi sitten siihen :) nyt olen alkanut tulkitsemaan unia, kun löysin (taas kerran) kiinnostavan kirjan.
No lyö sitä turpaan!

outolintu

Unet on toisaalta kiehtovia, mut voi niistä tulla pelottaviakin. Itellä jonku verra kokemusta noista enneunista, jotka on ollee huonojauutisia. Muistaakseni oon kirjottanukki niistä jossain vaiheessa... Liikaakaan ei saa uniaan uskoa, voi muuten mennä yöunet ;)

läpinäkyvä

mm tulipa tässä juttuja lueskellessa mieleen oma kokemus joululomalta, parin kuukauden takaa.

Oli muistaakseni tapaninpäivän jälkeinen yö. Olin istunut tietokoneen äärellä yömyöhään kuvia muokkaillen ja kaverien kanssa jutustellen ja kello kävi jo kolmea kun olin menossa nukkumaan. Muu talon väki oli uinunut jo monta tuntia.
Asun tiheällä omakotitaloalueella ja tuona päivänä/iltana/yönä ei ollut sattunut mitään kummoista. Ei ollut edes lunta maassa.
Olin maannut silmät kiinni sängyssä about puolisentuntia saamatta unta kun yhtäkkiä ihan naapurikujalta, n. 20 metrin päästä alko kuulua todella äänekästä kolinaa. Ihan kuin olisi joku lumiaura tai roska-auto täryyttänyt. Käänsin vain kylkeä enkä miettiny, mutta sitte hoksasinki ettei siihe aikaan kyllä mitkään työkoneet sun muut yleensä tee töitä. Ainakaan joululomalla? Sälekaihtimien takaa heijastui sellainen vaalea ja vähän punertava valo kerran ja loikkasin äkkiä ikkunalle ja vedin verhot ylös. Ei näkynyt mitään. Katulamppu valaisi naapuritalon takana olevaa tietä ja joka talo oli pimeänä. Yritin kurkkia puiden ja puskien välistä kauemmaskin, muttei näkynyt mitään kummallista. Ei se ollut kovin pelottavaa, mutta hyvin hyvin kummallista ja jäi vähän mietityttämään. Menin takaisin sänkyyn ja siinä nukkumattia odotellessa mietiskelin, että mikä mahto olla. Aika jännä!

Myös ystävälleni, jonka olen ala-asteelta asti tuntenut, on sattunut heidän kototalossa outoja. Asuvat sellaisessa tosi vanhassa, remontoidussa kylläkin, kaksikerroksisessa omakotitalossa (+kellarissa sauna, pannuhuone..). Talo tuli myyntiin kun siinä asunut vanha rouva oli kuollut. Ysätäväni isän mukaan rouva kummetteli talossa siihen asti kunnes isäntä oli löytänyt remontoidessa vanhan vihkisormuksen ja kirjekuoren erään seinän välistä. En tiedä mihinkä sitten laittoi sormuksen ja lukiko kirjettä.

Itsekkin olen ollut talossa leikkimässä yläkerrassa kun tää isä oli tiskannu alhaalla ja yhtäkkiä kuullu et joku tuli alas ja käveli olohuoneeseen ja jonkunmoisen hahmon nähny sivusilmällä peilinkin kautta.Tämän hän kertoi meille seuraavana päivänä. Kukaan meistä yläkerrassa olleista ei ollut mennyt alas.

Myös silloin varhaisina aikoina kun ystäväni perhe oli taloon muuttanut, oli heidän mummi ollut hoitammassa lapsia iltaan asti ja kun vanhemmat oli autolla tullut pihaan ja sitte sisälle niin mummi oli kysynyt heiltä, että kuka vanha rouva oli tullu kyytissä ja lähteny tuota hiekkatietä pitkin kävelemään? Ei kuulemma ketään ollut ollut kyytissä. ;S

Kerran ystäväni pikkusisar oli päiväkodissa istuttanut jonkun kaktuksen tai muun ja se oli asetettu keittiön ikkunalaudalle orvokkien viereen. Sitten yhtenä iltapäivänä oli ikkunalauta rämähtäny alas ja särkenyt kaikki orvokki-istutukset. Mullat levinny lattialle orvokeista, mutta tää päiväkodissa tehty oli vaan tipahtanut, ehjä ku mikä ja pystyssä. Äiti oli sitten ostanut siihen pelargonioita, niitä mitä entisellä rouvallakin oli ollut, ja eipä tippunut lauta enää muutoin. :)


+ kaikkea tuolinnarinaa ja sun muuta pikkuista olen ollut nuorempana todistamassa. Onhan se aina tosi outo tunne kun tapahtuu jotain mitä ei osaa järjellä ensi kätee selittää.
Komia talo se on ja ystävälliselta vaikutti se vanhuksen henki, mutta onneks sai sielulleen nyt kuitenkin rauhan.

Nuubialainen Prinsessa


". Äiti oli sitten ostanut siihen pelargonioita, niitä mitä entisellä rouvallakin oli ollut, ja eipä tippunut lauta enää muutoin"

Hihhih, on tainnut olla omapäinen tuo mummeli eläissään..

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Mina

Lainaus käyttäjältä: läpinäkyvä - 25.02.08 - klo:21:04
Kerran ystäväni pikkusisar oli päiväkodissa istuttanut jonkun kaktuksen tai muun ja se oli asetettu keittiön ikkunalaudalle orvokkien viereen. Sitten yhtenä iltapäivänä oli ikkunalauta rämähtäny alas ja särkenyt kaikki orvokki-istutukset. Mullat levinny lattialle orvokeista, mutta tää päiväkodissa tehty oli vaan tipahtanut, ehjä ku mikä ja pystyssä. Äiti oli sitten ostanut siihen pelargonioita, niitä mitä entisellä rouvallakin oli ollut, ja eipä tippunut lauta enää muutoin. :)

Olisko mahdollista sellanen että lauta olisi muuten vaan tipahtanut? Itsellä joskus käynyt näin ihan suht uudessakin talossa missä ei ollut mtn kuolemantapauksia tms. sattunut
If only I had a heart it would break - Oh sure

Sekhmet

En tiedä onko se aivan yliluonnollinen kyky, mutta pystytään paria vuotta nuoremman siskoni kanssa "lukemaan" toistemme ajatuksia. Tai pikemminki tiedetään mitä toinen milloinkin ajattelee. Sitten vaan ääneen vastataan toisen ajatukseen ja saadaan muut ihmiset hämmentymään, kun ne kuulee vaan puolet keskustelusta... :) Saattaahan se olla, että tunnetaan vaan toisemme niin hyvin, että arvataan mitä toinen milloinkin ajattelee, mutta on se silti aika kätevää.

läpinäkyvä

Tietenkin se on mahdollista.. mutta se oli outoa kun se pikkusiskon tekema kukkajuttu oli ihan ehjä ja muut ihan piloilla;o

nukka_

Itsekin olen kopioinut joitakin tekstejä tänne muilta sivuilta, mutta olen myös maininnut oikean osoitteen. Asiaan liittyen pitikin kysäistä, että haittaako kun olen näin tehnyt? Melko kuollut on tämä "Kummituksia maailmalta" -aihe :/

Nefertiti

Ei haittaa, jos kerran mainitset lähteen, mutta kaikkein paras toki olisi jos kirjoittaisitte ihan omin sainoin saman asian. Yleensä ottaen pelkkä linkki ko, paikkaan mistä tekstin voi lukea riittää oikein mainiosti.

Ei tässä muuten mitään, mutta jotkin sivustot voipi olla kopiosuojattuja, joten siitä voisi tulla ko. sivuston ylläpitäjältä/ylläpitäjiltä sanomista, jos luvatta tänne kopsaa mitään materiaalia.
Pahimmassa tapauksessa tuo ylläpitäjä voi tehdä asiasta rikosilmotuksen ja kopsaaminen voi tulla hyvinkin kalliiksi.

Mistäkö tiedän, no asiaan on tullut perehdyttyä, kun jotkut todella "fiksut" olivat tehneeet omia sims sivuja ja olivat sitten kaikessa tyhmyydessään kopsinu osan tai enemmänkin jo olevista sivustoista ja väittivät vielä pokkana, etteivät muka olleet kopsanneet.
Ei siis näin, sillä nämäkin sivut ovat jo historiaa, sillä palvelun tarjoajalle ilmoitettiin ja sivut poistettiin.
Muutama kyllä tajusi mokansa, poisti kopsatun materiaalin ja pääsi näin ollen vähän vähemmällä.

Mutta päästän teidät nyt jatkamaan oikeasta aiheesta, tehdään kopioinnista sitten ihan oma juttunsa vaikka yleisiin pulinoihin, jos tarttee. :)

- Nefertiti
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

nukka_

No kysyn vielä pikaisesti, että miten sitten jos suomentaa tekstiä, katsotaanko se kopioimiseksi?

Nefertiti

Lainaus käyttäjältä: nukka_ - 18.03.08 - klo:08:42
No kysyn vielä pikaisesti, että miten sitten jos suomentaa tekstiä, katsotaanko se kopioimiseksi?

Suomentaminen on ihan ok, kun sä nyt joka tapauksessa kirjoitat sen jo suomentaessasi sopivaan muotoon. Mutta kannattee silti olla tarkkana että mitä ja mistä käännät.
Mutta tästä asiasta, niin kuin jo mainitsin voidaan tehdä oma topsu tuonne yleiselle puolelle ja saapi sitten tuo Juplinkin sanoa sinne oman painavan sanansa tai tähän, miten nyt parhaaksi katsoo. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Bam

Sorry, en nyt jaksanut lukea aiempia viestejä, mutta itselleni ja suvulleni on tapahtunut kyllä kummitus asioita (;

Minulle:
Kolmisen vuotta sitten meidän vanha kissamme katosi ja jäi sille tielleen, mihin se sitten kuoli, ei mitän havaintoa.
No, itse asiaan, tapahtuneesta oli kulunut jo aikaa varmaan noin vuosi kun eräs päivä (ihan päivän valossa) kävelin siskoni huoneesta olohuoneeseemme. Talossa oli muitakin, mutta he olivat keittiössä.
Kun pääsin olohuoneeseen, jäin paikalleni (en muista pysähdyinkö koska näin jotain vai jostain muusta syystä). Samassa huomasin, kissan. Meillä ei silloin ollut kissoja ja muutenkin, tämä kissa oli sikäli erikoinen, että se oli läpikuultava. Se käveli minua vastaan, meni aivan jalkojeni juuresta ja hävisi. Koko ajan se taisi muuttua yhä läpinäkyvämmäksi. Ja minä parka säikähdin niin etten uskaltanut liikkua ennen kuin olin kutsunut siskoni huoneeseen, en kuitenkaan kertonut tapahtuneesta, koska hän oli silloin joku viisi vuotias. Muut joille olen kertonut, eivät ole uskoneet.

Toisen kerran näin kissan, kun seisoin kokovartalo peilin edessä. Näin peilin kautta kissan kulkevan takaani, kun käännyin, siellä ei ollut mitään. En kuitenkaan säikähtänyt niin kuin viime kerralla, koska joka tapauksessa meidän kissammehan se on ennen ollut, osa perhettä.

Kolmannen kerran en nähnyt kissaan, mutta tunsin kyllä. Olin rupeamassa nukkumaan, olin sammuttanut valot ja makasin sängyllä peitteen alla. Yhtäkkiä minusta tuntui, kuin joku olisi hypännyt sängylle ja laskeutunut jalkojeni viereen makaamaan. Säikähdin ensin, muttta päätin sitten laittaa valot päälle, koska katkaisin oli aivan käsieni ulottuvilla. Paikalla ei ollut mitään, ainostaan sellainen jälki niinkuin peittoon jää kun joku on ollut sen päällä, semmoinen painautuma.

Nämä ovat tapahtuneet ukilleni joskus:
Lato oli pellon ja metsän reunassa ja oli ilmeisesti rehunteko aika tai vastaava. Joka tapauksessa ukkini oli ollut pellolla, ladon läheisyydessä. Hän oli alkanut kuulla pienen lapsen itkua ladon suunnalta. Hän oli tottakai mennyt katsomaan ja ääni oli voimistunut, se oli tuntunut tulevan ladon nurkan takaa. Kun hän oli mennyt sinne, ääni oli loppunut äkkiä eikä siellä ollut ketään.
Kuitenkin isäni kertoi, että jonkin matkan päässä oli asunut nainen, jolla oli vissiin paljon lapsia. Ehkä lapsi oli kuollut tai nainen tappanut sen, kuitenkin haudannut sinne?

Toinen ukilleni tapahtunut kummittelu oli kun mummoni oli synnyttänyt keskospojan, joka oli kuollut päivän sisällä. Ruumista sitten säilytettiin pienessä vajassa pihassamme hautajaisiin asti. Eräänä päivänä kun ukki oli tullut töistä, hän oli nähnyt valon vajassa (en nyt muista oliko hän myös kuullut itkua tms). Hän oli lähtenyt lähestymään vajaa, mutta päästessään sen luo, valo oli äkkiä sammunut. Vajassa ei ollut ketään, paitsi vauvan ruumis arkussa.

Että tämmöisiä ;)
Before you my life was like a moonless night.

Floora

Kissat vaikuttavat aika usein kummittelevan :) kait siinä on sitten jotain perää kun kissat usein mielletään jotenkin maagisiksi. Ketut uulostavat kuulemma aika paljon itkevältä lapselta tiettyyn vuodenaikaan joten aika moni tarina näistä itkevistä lapsista pellon- tai metsänreunalla on usein kumottukin kettuhavainnoilla.
Strange but not twisted