Elokuvien kliseet

Aloittaja Nefertiti, 21.08.07 - klo:10:27

« edellinen - seuraava »

Nefertiti

Eli tänne saa listata kaikkia leffoissa esiintyviä kliseitä, jotka tuntuu toistuvan leffasta toiseen.
Miepä laitan muutamia peruskliseitä, jotka ainakin toistuu kauhuleffoissa.

1. Pakoon juostaan poikkeuksetta väärään suuntaan (umpikuja, yläkerta tms paikka mistä ei varmasti pääse pois)
2. Mukana on aina se yksi iso rintainen blodi, joka tulee kuitenkin lahdatuksi
3. Pakoon juostessa käännytään aina katsomaan, että missä se psykopaattimonsteri nyt menee ja kompastutaan
4. Jos joku käskee jäädä paikoilleen odottamaan, niin sitä ei totella, vaan lähdetään haauilemaan jonnekin ja joudutaan pulaan
5. Kaikkiin pimeisiin paikkoihin on pakko mennä tutkimaan
6. Leffan pahis ei kuole koskaan vaan jatkaa jatko-osa jatko-osalta (mm. Nightmare on Elmstreet, Friday the 13th, Halloween)
7. Alakertaan on mentävä katsomaan, jos kuuluu jotain ääntä ja pimeässä, vaikka pitäisi soittaa apua pailkalle
8. Yleensä joukko nuoria lähtee jonnekin lomailemaan ja yleensä sinne missä kummittelee tai naapurissa asuu sekopää
9. Kiljutaan paikallaan pahiksen/mosnterin/psykopaatin murhatessa kaveria, sen sijaan että juoksisi hakemaan apua
10. Murhaaja/psykopaatti/monsteri tuntuu kuolevan vasta sitten, kun sitä ammutaan päähän/sydämeen/katkaistaan kaula tms

No niin jatkakaa te lisätkää omia mitä oottee huomanneet, että leffoissa toistuu usein. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Floora

Miksi naiset on lähes aina kauheita tyhjäpäitä elokuvissa? Kyselee tyhmiä, saa ihme kiukkukohtauksia kesken kriittisen pakomatkan tai takaa-ajojahdin, tippuu, kompastuu, kömmäilee ja tekee virheellisiä(lue: tyhmiä) johtopäätöksiä kun on tehtävä pikaisia ratkaisuja kun miehet taas ovat kylmäpäisiä ja rationaalisia. Suorastaan v*tuttaa!

Katsoimme eilen Transporterin joka oli täynnä näitä esimerkkejä! Sankarimme talosta tehdään rovio ja mitä nainen tekee, kiljuu ja kiljuu ja empii ja jatkaa kiljumista. Täpärä pelastus - tyhmät kysymykset ja kirsikkana kermaleivoksessa "palkitsen sinut nyt pelastamisestani" - haarat auki ja hommiin. Just.

Viikonloppuna tuli tämä Harrison Fordin ja Anne Hechen tähdittämä romanttinen mikälie Six Days Seven Nights, siinä on kohtaus jossa pilottia on ammuttu mutta saavat kuitenkin koneen nousemaan. Nainen on taas hupsu hymyilevä nainen kun mies tuskissaan, vertavuotavana ja lähellä tajunsa menettämistä ilmoittaa että "kerron sinulle nyt jotain lentokoneista", mitä nainen vastaa; "miksi?"... Niin miksi naiset ovat aina tyhjäpäitä elokuvissa? Saako se miehet näyttämään sankarillisemmilta vai mikä on homman nimi?

Nämä nyt olivat vain pieniä esimerkkejä ja löytyyhän niitä fiksujakin naisia mutta siinä tapauksessa he yleensä ovat poikkeuksellisessa osassa (pääosan superkykyjä omaava kylmäpäinen sankaritar) kun taas miehet ovat tyhjäpäitä vain jos ovat nynnyjä tai homoja... esimerkit siis massahollywood-leffoista..
Strange but not twisted

Nefertiti

Saattapi johtua siitä, että yleensä ohjaaja on mies ja ne haluaa näyttää naisen kana-aivona, jonak sankari sitten pelastaa jne.

Oletteko muuten huomanneet, että noilla on aina ällän mallinen peitto, joka peittää naisen kokonaan, mutta mies näkyy vyötäröstä ylöspäin. Eikä nainen muutenkan kulje  ilkosillaan vaikka pari olisi yöllä harrastanut seksiä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asennoissa.

Konna aina selittää sankarille suunnitelmansa, sankari pelastuu täpärästi pinteestä, tappaa/teloo konnan, tekee tämän suunnitelman tyhjäksi ja pelastaa maailaman.

Kumman usein jenkkiläiset pelastaa maailman ja aina se muu maailma alkaa tuhoutua ensin ja sitten vasta jenkkilä, ennen kuin alkavat tehdä asialle jotain.

Tässä taas muutama...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

piparMinttu

Lainaus käyttäjältä: Nefertiti - 23.08.07 - klo:10:22
Konna aina selittää sankarille suunnitelmansa, sankari pelastuu täpärästi pinteestä, tappaa/teloo konnan, tekee tämän suunnitelman tyhjäksi ja pelastaa maailaman.

Tämä on niin totta ja niin typerä klisee! :'D oikeasti, MIKSI niiden pahisten on aina välttämätöntä brassailla suunnitelmallaan ja mikä ihmeellisintä - kun he esim. Bond-leffoissa jättävät päähenkilön johonkin hurjaan ansaan, eikö näiltä pahiksilta liikene ketään apuria, joka jäisi varmistamaan että sankari todella delaa eikä vain tee taikatemppujaan ja pakene mahdottomasta ansasta. Kyllä miä ainakin jättäisin jonkun varmistamaan että sankari todella kuolee - ampuu sitten vaikka päähän jos tämä ansan jotenkin selvittää!

Hitsi, täytyy jostain sellainen lista missä oli tosi paljon ihme epäloogisuuksia leffoista. Luulisin että se sopisi tähän topicciin. Sen muistan, että siellä oli esimerkiksi joku sellainen, että sankarien kännykät toimivat aina - maan allakin on riittävästi kenttää soittaa apua tai jollekin tärkeälle henkilölle.

Tuo on kyllä myös ihan totta mitä Nefertiti kirjoitti, että überpahikset eivät kuole koskaan, vaan heräävät elokuvan jatko-osissa jotenkin tosi mysteerisesti ja epäloogisesti eloon. :D se on aika häiritsevää, mikseivät kuolleet sankarit koskaan nouse haudan takaa jos pahiksetkin niin voivat tehdä?

Näitä on ihan tajuttomasti, mutten saa tällä hetkellä muuta mieleeni. Tulen jatkamaan pohdintoja kun keksin lisää :'D.

Nefertiti

#4
No niin mulla olikin wordissa tallessa kasa leffakliseitä, jotka olin jostain netistä kopannu ja tallentanu. Pahoittelen että osa näistä on jo mainittu tuolla, mutta en jaksa koko listaa käydä läpi.
Jatkakaatten te listaa jos löytyy lissää kliseitä. :)

• Autolla pitää tulla mutkaan renkaat ulvoen ja kovassa sivuluisussa vaikka nopeammin pääsisi, kun jarruttaisi ennen mutkaa ja sitten lisää kaasua
• Jos elokuvassa tilataan ruokaa/juomaa, sitä ei koskaan syödä/juoda loppuun
• Aseista eivät lopu panokset
• Singoissa jne raketinlaukaisimissa on rekyyli
• Renkaat ulvovat kaikilla pinnoilla. Jää, hiekka jne...
• Autoissa ja prätkissä on n^x vaihdetta. Isompaa...isompaa...isompaa...isompaa...?
• Jos sankaria ammutaan, tämän kannattaa juosta catwalkilla, tms ohuilla kaiteilla suojatulla alueella. Luodit osuvat aina kaiteisiin.
• Luodit eivät lävistä kaadettua lastulevypöytää
• Ennen kun ammutaan pahiksia/sankaria, pitää ampua huoneen ikkunat, televisio tai muut hajoavat esineet, koska se on siistiä
• "Erikoisjoukot" eivät osaa edetä oikein, eivätkä osu mihinkään
• Sarjatuliaseilla voi ampua yhdellä kädellä
• Sankari tai pääpahis voi ampua kahdella pistoolilla yhtä aikaa ja osua ihan yhtä hyvin
• Kaikki hyppiminen, kieriminen ja kuperkeikat ovat makeita tapoja väistellä luoteja
• Poliisisarjojen pomot ovat aina äreitä kusipäitä, vatsahaavaisia, huutavat ja vittuilevat päähenkilölle
• Pahiksien autoissa on aina 200l bensiiniä ja nalleja takakontissa, jos vaikka ajaisi vahingossa kolarin tms
• Jos lentokone on putoamassa sen takia, että siitä loppuu polttoaine, räjähtää se silti kuin juuri tankattu säiliökone
• Käsikranaatti räjähtää, kun 10kg dynamiittia, jos se heitetään juuri oikein
• Avaruusleffojen avaruudessa on ilmaa, koska siellä kuuluvat avaruuslaivojen äänet, räjähdykset jne.
• Saippuasarjoissa ei juuri käytetä puhelinta, jos on toiselle asiaa, mennään hänen luokseen juttelemaan.
• Kun puhelu lopetetaan, ei sanota "moido" tms, vaan katkaistaan puhelu. Molemmat tietävät kuitenkin, että puhelu on loppu, vaikkei hyvästelisi toista.
• Star Trek -universumissa kaikki alienitkin puhuvat sujuvaa jenkkienglantia. Ne ovat myös aina humanoideja, eivätkä esim. puhuvia kastematoja tai käveleviä salaatinlehtiä
• Pahis/hirviö ei hyökkää heti sankari(ttaren) kimppuun, vaan pysähtyy osoittamaan aseella /uhoamaan /ärjymään/selittämään maailman tuhoamissuunnitelmaansa
• Ahtaissa käytävissä ja pienissä huoneissakin luodit kimpoilevat päästellen pitkiä "ziiiiiiinnnggg" -ääniä. Ilmeisesti ne lentävät ympyrää kuin kärpäset.
• Rumat ihmiset ovat aina pahoja (tai ainakin tyhmiä) ja kauniit aina hyviä.
• Jos kaunis ihminen on pahis, hänessä on jokin kauneusvirhe.
• Jos ruma ihminen on hyvis, hän ei ole sankari vaan tragikoominen sankarin apuri.
• Sankaritar suuttuu jostain sankarille, joka tähän toteaa: Voin Selittää, mutta sankaritar ei kuuntele. Lopussa sankari saa anteeksi.
• Koko universumin kohtalo joudutaan aina ratkaisemaan kahden uroksen nyrkkitappelulla, joka kuulostaa siltä kuin suolestamatonta sianruhoa hakattaisiin pajamoukareilla, joka tapahtuu aina teräsvalimossa, satamavarastossa tai muussa vaarallisessa paikassa jossa on savua/höyryä/kipinöitä ja korkeita paikkoja ja jossa sankari jää ensin pahasti alakynteen, mutta voittaa kuitenkin ja selviää parilla naarmulla tai mustelmalla, kun taas pahis on täysin soseena tai kuula otsassa
• Pahuuden Tyyssija / Aarrekammio tuhoutuu lopussa räjähdysten ja maanjäristysten saattelemana. Sankarit selviävät ulos viime tingassa ja pahikset kokevat kaamean (ja kaikuvan ja äänekkään) kohtalon
• Tusinapahikset kuolevat hetkessä ja muuttuvat välittömästi menneen talven lumiksi. Sankarin ystävä taas jää haavoittuneena makaamaan ja lausuu yskien viimeiset sanansa sankarille.
• Näille sanoille on aina aikaa, vaikka muuten olisi miten kiireinen tilanne.
• Myös sankarin ja sankarittaren jousisoiton saattelemalle suudelmalle on aina aikaa, vaikka olisi miten hätäinen tilanne.
• Räjähdyksistä selviää jos niitä juoksee pakoon tarpeeksi nopeasti ja pujahtaa piiloon nurkan taakse
• Kaikesta selvitään aina viime tingassa, esim. pommi saadaan purettua vasta, kun kellossa seisoo 00:00:00:01
• Sähkölaitteet hajoavat aina savun, massiivisten valokaarien ja magnesiumkipinöiden säestämänä.
• Avaruusalukset ovat höyrykäyttöisiä, ja niissä on käytäviä, joissa höyryä pihisee putkista ja venttiileistä
• Jokaisessa leffassa on aina yksi pakollinen musta mies, joka yleensä on se humoristi ja joka aina tapetaan
• Naiset käyttävät aina kauniita alusvaatteita
• Miehet käyttävät boxereita
• Naiset nukkuvat aina meikit naamalla ja ovat kuin suoraan Cosmopolitanin kannesta herättyään
• Kun mies ja nainen heräävät aamulla rakasteltuaan koko yön kaikissa mahdollisissa asennoissa, on nainen silti niin ujo, että peittää rintansa.
• Noustessaan sängystä nainen/mies kääriytyy peittoon.
• Pahis pysähtyy aina selittämään maailmanvalloituksensa ideaa sankarille juuri ennen kuin aikoo ampua tämän. Sankari kuitenkin aina voittaa ja pahis kuolee väkivaltaisesti roiskahtaen.
• Vainajilla on aina silmät auki.
• Kun sankarille tärkeä ihminen kuolee, hän ehtii korista ummet ja lammet kaikkea turhaa, mutta jos kuoleva tietää ratkaisun johonkin polttavaan ongelmaan, sitä hän ei ehdi sanoa.
• Amerikkalaisissa koululuokissa kaikki oppilaat viittaavat innoissaan ja luokassa on selkeä jako; Pari rillipäistä nörttiä edessä, lauma suosittuja kikattamassa edessä, keskellä tai takana, tavikset kuka missäkin ja kiusatut joko aivan syrjässä tai täysin edessä.
• Naisesta kuin naisesta tulee kaunis, jos hän vain ottaa rillit pois, avaa nutturansa ja laittaa vähän nätimpää ja paljastavampaa vaatetta päälle. Naisen itsetuntokin kohentuu huomattavasti.
• Leffoissa ei ole lihavia naisia, ei edes katukuvassa.
• Autoa ei koskaan lukita, vaikka se parkkeerattaisiin kuinka epämääräiselle alueelle.
• Autolle löytyy aina parkkipaikka aivan kohteen vierestä.
• Asunnot ovat aina isoja ja sijaitsevat aivan keskustassa.
• Yksinäiset ihmiset syövät aina kiinalaista ja heillä on megaleveä sänky.
• Kun pitäisi tiukan paikan tullen päästä jostain ulos/jonnekin sisään, ovi/luukku/kahva on aina jumissa ja aukeaa viime hetkellä. Pätee varsinkin vedenalaisiin juttuihin tai tiloihin, jotka ovat esim. täyttymässä vedellä...
• Vedenalaisissa kohtauksissa sankareilla tuntuu usein riittävän happea, vaikka kuinka pitkään tai ainakin juuri sopivasti jonkin haastavan toiminnon suorittamiseen.
• Amerikkalaisissa autoissa on usein "pomppujouset" eli varsinkin hiekkateillä ajettaessa auto loikkii kuin kenguru.
• Autoilla pystyy tekemään mitä mielenkiintoisimpia ilmalentoja esim. kuilujen yli. Alas tullaan kunnon rysäyksellä, mutta auto pelaa edelleen loistavasti, korkeintaan puskuri menee säleiksi.
• Kun sankari käskee esim. jotain pelastamaansa tyyppiä (usein lapsi tai nainen) "pysymään tässä kunnes hän palaa", tyyppi todennäköisesti lähtee harhailemaan kehotuksesta huolimatta ja joutuu pulaan.
• Lapset ovat uskomattoman älykkäitä ja pikkuvanhoja ja selviävät omin päin lähes mistä vain. Psykologisissa kauhuleffoissa lapset aavistavat/tietävät kaiken ja piirtelevät asiaan liittyen mystisiä kuvia.
• Aukinaisissa ikkunoissa on aina aavemaisesti lepattava verho ja kun päähenkilö käy sulkemassa ikkunan, jotain on yleensä siinä vaiheessa jo tullut sisään.
• Kaikki ovat kovia sukeltamaan
• Viinasta ei tule kovaan känniin/koordinaatio ei kärsi
• Rikollisen kätyrit, jotka ovat tosin koulutettuja tappajia ja näin ollen kieltämättä kovia jätkiä, ovat sankarille kuin räsynukkeja tappelussa. Vastaavasti toisin päin hyvien perusjätkien ja pääpahiksen kohdalla.
• Isokaliiperiset aseet saavat vaimentimilla hiljaisiksi. Oikeasti saa, mutta luodin lähtönopeus tulisi olla alle 310 m/s.
• Kylpyhuoneessa tapahtuu pahoja asioita.
• Luoti olkapäähän ei ole vaarallinen asia.
• Saksalaiset ihmiset ovat usein huomattavan kookkaita.
• Kahden miehen tappeluissa ei ketään kovin pahasti satu, verta ei juuri tule, paitsi ehkä pienenpieni noro suupielestä, kovimpienkin iskujen jälkeen noustaan maasta ja jatketaan tappelua
• Kauhuleffoissa on aina joku joka sanoo "I´ll be back", eikä tule ikinä enää takaisin.
• Takaa -ajettu kaatuu jossain välissä juoksua, vaikkei esteitä ole
• Kauhuleffoissa aina isorintainen kaunis blondi juoksee karkuun yläkertaan, kun pitäisi juosta ovesta ulos.
• Kauhuleffojen pahikset heräävät lähes poikkeuksetta henkiin aina seuraavassa jatko-osassa vaikka heidät olisi pilkottu osasiin, ammuttu, hukutettu, hirtetty jne...
• Sankarin/sankarittaren onnistuu aina viimehetkellä paeta pahista tai muuten saada pahis nujerrettua, jotta he itse pääsevät karkuun.
• Pahis herää lopussa uudelleen henkiin tai havahtuu "tajuttomuudestaan" ja kuolee vasta, kun saa kuulan otsaansa/seivästetään/pää katkaistaan/saa luodin rintaansa jne.
• Sci-fi – leffoissa avaruusolio ehtii tuhota lähes koko avaruusaluksen miehistön, kunnes se viimeinen eloon jäänyt onnistuu joko ruttaamaan otuksen ulos aluksesta tai räjäyttämään sekä aluksen, että olion atomeiksi.
• Tämä viimeinen eloonjäänyt onnistuu pakenemaan viimetipassa pelastuskapselilla ja ehtii hiuksen hienosti tarpeeksi pitkälle, niin ettei pelastuskapseli vaurioidu ollenkaan, vaikka räjähtävä emoalus olisikin vielä aika lähellä.
• Silti jotenkin se olio on taas jatko-osassa riehumassa
• Jos maata/jenkkilää uhkaa vaara, sankari yrittää varoittaa kaikkia, mutta häntä ei uskota ennen kuin on liian myöhäistä
• Viimetipalla keksitään joku patenttiratkaisu, jolla koko maapallo/jenkkilä pelastetaan
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Mina

Kiva lista :D Joitakin en ollut edes tuolleen eriteltynä kuullut, nähny leffoissa vaan.. vois kuitenkin lisätä asian tai pari, kuten esim. sellasen jutun, että pahiksen kännykkä toimii oli se missä tahansa, mutta jos hyvis on todella kusessa ja tarvitsisi kännykkää, se ei koskaan toimi.. tai että kerkee juuri ja juuri soittamaan ja sitten akku loppuu tai kenttä katoaa. Ei ole reilua ei.. Tai sitten sellaisia että autoissa on aina avaimet jossainpäin, tai auton kuin auton (oli se kuinka uudenaikaisilla varkaudenestojärjestelmillä varustettu) voi käynnistää johdoista, autojen hälyttimet eivät ikinä laukea kun sankari rikkoo ikkunan koska ovi on lukossa, vaikka jos leffassa seurataan jtn tyyppiä, hän ei autoaan kuitenkaan lukitse.. tää tulikin jo mainittua, mut laitoin sen kumminkin ku liitty tohon ikkunanrikkomiseen..
If only I had a heart it would break - Oh sure

Julle

Jenkkileffoissa, ainakin jenkkitoiminnasa on sellane aika yleistä, että Kaikki räjähtää jumalattomalla voimalla! Vaikka esim. autoa ammutaan pistoolilla renkaaseen nii se näyttää siltä että se ois räjäytetty jollain isommallaki pommilla ja lentää ja pyörii ku perkele. No ei ny välttämättä aivan nuin, mutta katoin tuosa sunnuntaina 4, kun tuli se charlien enkelit leffaa, nii siinä esim. ammuttiin jotain crossipyörää pistoolilla lokasuojaan, ja sehän räjähti! Tai sitte tuolapäin maailmaa tehään hyvin hyvin räjähdys alttiita kulkuneuvoja.
Kari Tapio on Äijä!

Floora

Lainaus käyttäjältä: Julle - 12.09.07 - klo:10:40
tuosa sunnuntaina 4, kun tuli se charlien enkelit leffaa, nii siinä esim. ammuttiin jotain crossipyörää pistoolilla lokasuojaan, ja sehän räjähti

HAH! Katsoin jonkin aikaa samaista leffaa ja kyseisessä kohtauksessa totesimme mieheni kanssa yhteen ääneen "mikä tossa niinku räjähti"! Sama kun katsoo xXx:ää niin tuntuu että talotkin räjähtelevät yhdestä laukauksesta, hmmh..

Häiritsee myös tämä kun sankari tappelee ensin roiston kanssa ja saa turpaansa oikein kunnolla, tämän jälkeen pakenee roiston apureita luotisateen saattelemana, ampuu kaksi laukausta juoksusta ja osuu kahteen roistoon, jatkaa juoksua, hyppää ikkunasta pudoten lasinsirujen keskelle, kierähtää, nousee, jatkaa juoksua, murtautuu autoon, ajaa pois ja soittaa matkapuhelimellaan apua kaverilta - vain hieman hengästyneenä.
Strange but not twisted

azn

no varsinkin saippuasarjoissa jo hieman alkaa rasittamaan se että päähenkilöt yleensä ajattelevat ääneen asioita, ja vaikka vähän matkan päässä seisoisi joku, ei hän kuitenkaan kuule mitään..
saippuoissa ei myöskään kuulla sitä jos ovi avataan tai suljetaan
ja tietenkin tämä perus, toinen yrittää selittää toiselle jotain, johon tämä toinen vastaa, että tiedän jo, ei tarvitse selittää.. ja sitten ollaan tietenkin pari jaksoa tässä samassa tilanteessa, mutta kuitenkin käy ilmi että pääpari ei puhu lainkaan samasta asiasta... kovin rasittavaa

ja mitä elokuviin tulee olen huomannut, että aina kun autoa varastetaan löytyy avaimet sen "aurinkolipan" alta, ja tietty nää perus, uusinkin auto käynnistyy vasta viime hetkellä (kauhuleffoissa) ja autoa ajaessa pystytään katsomaan apukuskia vaikka kuinka kauan ilman että katsotaan välilä tiehen. (ja saippuasarjoissa veivataan sitä rattia siihen malliin, että oikeassa elämässä oltaisiin varmastikin jo pientareen puolella)

Nefertiti

Lainaus käyttäjältä: pnza - 15.09.07 - klo:20:00
no varsinkin saippuasarjoissa jo hieman alkaa rasittamaan se että päähenkilöt yleensä ajattelevat ääneen asioita, ja vaikka vähän matkan päässä seisoisi joku, ei hän kuitenkaan kuule mitään..
saippuoissa ei myöskään kuulla sitä jos ovi avataan tai suljetaan
ja tietenkin tämä perus, toinen yrittää selittää toiselle jotain, johon tämä toinen vastaa, että tiedän jo, ei tarvitse selittää.. ja sitten ollaan tietenkin pari jaksoa tässä samassa tilanteessa, mutta kuitenkin käy ilmi että pääpari ei puhu lainkaan samasta asiasta... kovin rasittavaa

Siksipä mie en pahemmin jaksa saippuasarjoja kattoa. Esim Kauniissa ja Rohkeissakin riittä, että kattoo kerran vuodessa, kun ovat kuitenkin samassa tilanteessa kuin se vuosi sitten ja siinä sarjassa suunnilleen kaikki on ollu kaikkien kanssa, eikä kukaan enää tiedä kuka oli kenekinkanssa ja teki mitä. Siis übertylsää ihmisuhdesekoilua, joka ei oo ees realistista. :p

Mä tykkään enemmän dekkareista ja toiminnallisemmista sarjoista, kuten NCIS, CSI, Criminal Minds, House, Dexter... jne. Realityt ei sitten iske millään. Mutta joo takas kliseisiin.
Noissa toiminta/dekkari sarjoissa on suunnilleen sama juoni joka jakso, joskus harvoin tulee sellainen ihan erinäkökulmasta tehty jakso. Mutta ainakin CSI, NCSI noudattaa suunnilleen samaa kaavaa aina. Tapahtuu rikos/murha> Sitä aletaan tutkimaan> Tulee vaikeuksia ja uusia asioita löytyy kun pengotaan> Tapahtuu uusi murha tai muuta odottamatonta> Tapahtuu jotain ratkaisevaa tai sitten jos joku ryhmän jäsenistä on päätetty syystä tai toisesta heivata sarjasta, niin se kuolee just sopivasti> Murhaaja/rikollinen saadaan kiinni> The Happy End, ellei sitten ole kaksiosaine jakso kyseessä.

Näissä sarjoissa näkyy ihan samoja kliseitä, kuin leffoissakin. Mutta myös näitä sarjoille ominaisia.

- Ryhmässä täytyy olla yksi pelle (NCIS-> Tony), joka kyllä osaa tarvittaessa toimia, mutta yleensä hän hoitaa suunsoittamisen ja vitsit.
- Yksi tai useampi nörtti, jota tuo suupaltti kiusaa ja jota muutenkin pompotetaan.
- Yksi tai useampi nainen, joista toinen mahdollisesti älykkö, toinen kovapintaisempi ja joka myös antaa suupaltille vastusta.
- Äreä Ryhmänvetäjä, joka pistää vipinää koko ryhmään aina kun tarttee.
- Koko hommelin pomo, jonka kanssa tulee väistämättä kinaa ryhmänjohtajan kanssa.
- Jos sarjasssa muita tutkijoita niin ainakin yksi lääkärikunnan edustaja tai patologi.

Muuta ei nyt tuu mieleen.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


"Esim Kauniissa ja Rohkeissakin riittä, että kattoo kerran vuodessa, kun ovat kuitenkin samassa tilanteessa kuin se vuosi sitten ja siinä sarjassa suunnilleen kaikki on ollu kaikkien kanssa, eikä kukaan enää tiedä kuka oli kenekinkanssa ja teki mitä."

Hih niinpä niin, esimerkiksi Brookella on ollut ne samat kyyneleet silmäkulmissa jo vuodesta keppi ja kivi ja aina on ollut kyse ridgestä tai perheen muista miehistä.. hyvin uskottavaa, et sama nainen käy läpi kaikki perheen miehet..*virn*

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Floora

Lainaus käyttäjältä: Nuubialainen Prinsessa - 13.11.07 - klo:21:43
Hih niinpä niin, esimerkiksi Brookella on ollut ne samat kyyneleet silmäkulmissa jo vuodesta keppi ja kivi ja aina on ollut kyse ridgestä tai perheen muista miehistä.. hyvin uskottavaa, et sama nainen käy läpi kaikki perheen miehet..*virn*

Me naureskeltiin kaverin kanssa ihan samaa tossa viikko taaksepäin. Brookella on se sama virne samoine uurteine ja samat tipat linssissä samoissa tilanteissa, ja se käy kaikki perheen miehet läpi.. itse asiassa kaikki taitaa kelvata, jopa oman tyttären poikaystävät :D
Strange but not twisted

FiFi

En muista mainittiinko tätä vielä mutta ei mielestäni.
Eli yleensä kauhuleffoissa uhri juoksee karkuun aina täysillä, kun taas murhaaja kävelee rauhallisesti perästä. Silti murhaaja saa uhrin aina kiinni.

Mina

Lisää noihin rikossarjojen kliseisiin.. miksi ihmeessä molempia, CSI Las Vegasin ja CSI Miamin labroja tutkitaan joidenkin ihme väärinkäytösten, tai huonon työn vuoksi? Sama että molemmissa sarjoissa on joku, jolla jtn ongelmia, kuten esimerkiksi Las Vegasissa Sanders vaikeuksissa kun joku väittää että se on tehnyt huonoa työtä tutkiessaan juttuja ja Miamissa Wolfe, jolla oli silmätulehdus joka saattoi vaikuttaa työhön..
If only I had a heart it would break - Oh sure

Floora

007 - The Spy Who Loved Me taisi olla ensimmäinen (suuren yleisön) toimintaelokuva jonka pääosa on mies mutta jonka sivuosassa oleva nainen ei ole täysi bimbo. Oikein pidin tästä Anya-hahmosta. Ei mitään turhia kiljumisia ja kirkumisia ja älyttömiä itkupotkuraivareita kesken taistelun tohinan kuten on totuttu näkemään vaan peräti fiksulta vaikuttava hahmo Bond-tytöksi sen lisäksi että oli kaunis. Tämä nyt vain minun mielipiteeni :)
Strange but not twisted