Juplin.net

Keskustelu => Voihan kerpele => Aiheen aloitti: Nefertiti - 08.09.07 - klo:11:39

Otsikko: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nefertiti - 08.09.07 - klo:11:39
Alkaako duuni ottamaan päähän? Vituttaako asiakkaat? Jos vastasit kyllä, niin tänne voit purkaa mieltäsi, jos duunipäivä on ollut erityisen v-mäinen.
Itse siis en ole asiakaspalvelija, mutta pyrin tietty käyttäytymään kohteliaasti, kun asioin kaupassa tai muualla, sillä tiedän, ettei asiakaspalivelijan työ oo mitään kivaa, kun kaikenmaailman ihmiset räyhää näille ihan turhasta, kun se vika usemmiten onkin asiakkaassa.
Eli tästä voimme päätellä; ASIAKAS EI OLE AINA OIKEASSA.

Kun kone ei lue koodia tai tuotteesta puuttuu hinta, aina joku valopää heittää "Se on sitte varmaan ilmainen!" HÖHÖHÖHÖ.
Tiedoksi: Se on vitun vanha läppä ja saa kassassa aikaan vain kuplia vereen. Oikeasta lääkityksestä nauttiva saattaa vaivautua naurahtamaan.

Jaksaa kantaa tuotteen kassalle, mutta toteaa sitten siinä, että "mä jätän tän pois".
Tiedoksi: Sen päätöksen voi tehdä aiemminkin, esimerkiksi, jos siellä hyllyssä mistä tavaran ottaa ja laittaa sen kauniisti takaisin paikalleen. Kassa joutuu itse omalla tauollaan raahaamaan jätettyjä kamoja paikoilleen.

"Paljos tästä saa alennusta?" -jankutus.
Tiedoksi: Ei senttiäkään. Kassa ei päätä alennuksista.

Kassa kysyy opetetusti jotain etukorttia. Vastaus: "Noeivittuoojaeikävittuikinävittutuuhaistavittupaskavitunkortteines".
Tiedoksi: Pelkkä "Ei" riittää.

Em. kortti löytyy, mutta se annetaan vasta siinä vaiheessa, kun kassa on jo lyönyt kuitin ulos.
Tiedoksi: Korjaaminen tapahtuu useimmissa paikoissa korjauskuitin kautta ja vie aikaa ja vituttaa.

Koko matka jonossa marmatetaan puoliääneen pitkiä jonoja ja sitten kassan kohdalle päästessä kiekaistaan kovaan ääneen "Teillä on ihan liian vähän kassoja täällä!"
Tiedoksi: Se pieni tyttönen/poikanen, joka sitä konetta näpyttää, ei omista paskaakaan päätösvaltaa kassojen määrää koskevissa asioissa. Heitä vituttaa ihan yhtä paljon kuin asiakkaita. Kassojen lukumäärästä ja työvuoroista päätetään muualla.

Kassalle avaudutaan siitä, jos tuotetta ei ole koneella tai koodista tulee väärä hinta.
Tiedoksi: Kassahenkilö ei syötä tuotteiden hintoja koneelle, eikä tällä tavoin ole missään vastuussa tapahtuneesta. Hän ei voi osastojen ihmisten mokille mitään.

Luetaan lehdestä, että KKK-kaupassa on halpaa lihaa - mennään citymarkettiin ihmettele-mään ja valittamaan, kun tuotteet eivät olekaan siellä tarjouksessa.
Tiedoksi: Mainoksissa kyllä lukee, missä ne ovat voimassa.
Tiedoksi 2: Anttila ja Kodin Ykkönen eivät ole sama asia.

Myyjä aloittaa kassatapahtuman sanomalla asiakkaalle "Hei"! Asiakas vastaa "Muovikassi."
Tiedoksi: Kassa haukkuu sinut illalla kavereilleen "vitun idioottina". Hein sanominen ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa.

Asiakas pakkaa kamojaan hihnan päässä ja pakkaa edelleen, kun kassa yrittää loppusumman ilmoittamalla saada häntä maksamaan. Asiakas pakkaa sinnikkäästi ensin loppuun ja tulee sitten vasta maksamaan.
Tiedoksi: Koko jono odottaa ja syyttää siitä kassahenkilöä.

Kasataan hihnalle 10 tavaraa päällekkäin ja valtaviin massoihin.
Tiedoksi: Hihna ei liiku kun tunnistimen edessä on tavaraa. Kassan työ vaikeutuu, kun tavaroita joutuu tuuppimaan ja repimään.

Hedelmät ja vihannekset jätetään punnitsematta.
Tiedoksi: Unohdus tai ajattelemattomuus, sama seuraus: jono seisoo ja kassaa vituttaa.

Lähtee/lähettää jonkun toisen hakemaan lisää rahaa/lisää tavaraa kesken kassatapahtuman.
Tiedoksi: taas se jono seisoo ja kaikki odottavat. Muut asiakkat syyttävät tästä(kin) kas-sahenkilöä.

Antaa pentujen imeskellä lakupatukkaa jo paketin läpi ja ojentaa kassalle limaa valuvan, muodottomaksi imetyn paketin ja ihmettelee, kun kassa ei muka saa siitä viivakoodia. Tai avaa paketin jo valmiiksi ja repii viivakoodin.
Tiedoksi: Tämäkin vituttaa ja on epäkohteliasta

Kuvittelee että "vain päivän lehdet" ostaessaan voi kiilata koko jonon ja vaan heittää rahat kassalle.
Tiedoksi: Vaikka jossain onkin lehdille pikakoodit ja tällainen periaatteessa onnistuu, silti käytös pistää nyppimään. Useimmissa paikoissa lehti pitää kuitenkin skannata viivakoodilla, niin kuin muutkin tuotteet. Niin.

Seisoo toisen kassan jonossa ja näkee kassahenkilön lähestyvän rahat kädessä viereistä. Kun kassa on vielä 20 metrin päässä kassasta, alkaa huutaa "AVAATSÄ??!" Tulee sitten huohottamaan siihen portin taakse ja nykii ja repii sitä ja tuijottaa koko ajan silmät kiiluen, että "vauhtia siihen avaamiseen, vauhtia saatana".
Tiedoksi: Kassan avaamiseen kuluu tietty aika eikä se nopeudu sillä kyttäämisellä.

Kassa pääsee tauolle/kotiin ja yrittää sulkea kassan. Aina siihen saapuu vielä yksi, joka kerjää "otathan vielä mut?"
Tiedoksi: En ota!

Olen asiakaspalvelija - minulla on vähintään korkeakoulutasoinen tutkinto kirjanpidosta, suhdetoiminnasta, markkinoinnista, liiketoiminnasta, atk:sta ja swahilin kielestä.

Olen asiakaspalvelija - tietenkin muistan kuusi vuotta sitten tekemäsi tilauksen, vaikkakin sinulla ei ole tilausnumeroa ja muistelet, että se on tehty nimellä, jonka ensimmäinen kirjain on "T" tai "A".
Olen vieraillut kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tavannut kaikki mahdolliset ihmiset.

Olen asiakaspalvelija - minulle on päivänselvää, että kun puhut perjantaista, tarkoitat tietenkin tiistaita. Minulla on kalenteri täydellisesti hallussa, kun määrittelet ajankohdaksi "ei siitä kauaa ole".

Olen asiakaspalvelija - totta kai, minähän valehtelen, kun sanon, ettei haluamaanne tuotetta ole enää jäljellä erikoishinnalla.

Olen asiakaspalvelija - ei tietenkään ole mitään vaivaa järjestää nopeasti 125 lisätuotet-ta haluamallasi erikoishinnalla ja totta kai minulla on oikeus poistaa alv:t hinnastasi ja antaa -50 %:n alennuksia.

Olen asiakaspalvelija - pystyn katsomaan 10 asiakasrekisteriä, hoitamaan 5 tilausta sekä vastaamaan 15 puheluun - kaikki yhtäaikaisesti.

Olen asiakaspalvelija - tiedän tarkalleen, mitä tehdä missäkin tilanteessa käyttämättä ollenkaan rahaa tai sekuntiakaan aikaa.

Olen asiakaspalvelija - olen vastuussa ruokatarjoilusta, liikenneruuhkista, säästä, henkilökohtaisista ongelmistanne ja kansallisesta taloudesta.

Olen asiakaspalvelija - en koskaan loukkaannu, kun olen tehnyt 10 tunnin etsintätyön vain kuullakseni sinun kertovan "ostin sen itse internetistä ja säästin 25 euroa".

Olen asiakaspalvelija - minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat luokseni ja yhtäkkiä olettavat minun tietävän kaikki puhelinnumerot Turusta Ivaloon ihan vain päästäni. Tiedän myös kaikkien kilpailijoiden hinnat ja aukioloajat ja muistan ne kaikki, sehän on itsestään selvää.

Olen asiakaspalvelija - sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään tuotteita tai nimiä, sillä olen ajatustenlukija ja minulla on jo tilaus valmiina kristallipallossani ennen kuin kerrot minulle mitään.

Minä hymyilen, olen empaattinen, sympaattinen, pahoittelen, mairittelen, hinnoittelen, esiinnyn, laulan, tanssin, steppaan, korjaan printterin ja tietokoneen sekä saan aikaan maailmanrauhan

KOSKA SAATANA OLEN ASIAKASPALVELIJA!!
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 10.09.07 - klo:09:34
Lainaus käyttäjältä: Nefertiti - 08.09.07 - klo:11:39

Omien kokemusteni perusteella pientä lisäystä.

Jos ei kysykään etukorttia, marmatetaan puoliääneen kuinka kassan olisi pitänyt sitä kysyä tyyliin "meidän paikallisessa kaupassa kassat kyllä kysyvät korttia aiina" ja katsotaan nyrpeästi.

Alennustuotteet ja vastaavat normaalihintaiset tuotteet ovat vierekkäin. Asiakas katsoo että hei tämähän on alennuksessa ja ottaa ylemmältä/viereisestä oman tutun tuotteen ja raivoaa sitten kassalle asioiden epäselvyyttä kun ei itse ole vaivautunut lukemaan MIKÄ tuotteista oli alennuksessa.

Pieni kassa-asiakas kommunikaatio-opas.
Kassa: Hei!
Asiakas: Muovikassi!
Kassa: Se tekisi 35,60
Asiakas: Luotto (hän on siis aiemmin jättänyt ison kasan kortteja kassalle ja pakkaa itse kasseja)
Kassa: Saisinko vielä allekirjoituksenne. Kiitos!
Asiakas: En ota kuittii!

Kassoilla kamalat jonot, asiakas unohtaa punnita vihannekset tai luuli munariisipasteijoita kappalehinnoitelluiksi. Jotta jonot kulkisivat vielä vähä hitaammin pyytää asiakas kassaa punnitsemaan "kun nämä minun jalkani ovat niin huonot". Siinä sitten juostaan toiselle puolen kaupaan jona aikana asiakas on latonut kaikki tavaransa hihnalle yhdeksi isoksi kasaksi jota on erittäin hankala purkaa.

Kuuluttimista kaikuu: Liikkemme on suljettu, pyydämme teitä ystävällisesti siirtymään kassoille. Asiakkaat reagoivat tähän - eivät mitenkään! Kävelevät kuin ei mitään leipähyllyillä ja miettivät "otetaanko me vaaleeta näkkäriä vai korppuja" ja mihinkään ei ole kiire!

Asiakas laittaa jugurttipurkit kärryn pohjalle, lataa päälle sitten maidot, mehut, perunat, leivät, juustot, voit ja vaipat. Kassalle päästyään huomaa jugurttipurkin kannen hajonneen (ne siis EIVÄT ole terästä), asettaa tahmean ja yltäpäältä jugurtissa olevan purkin hihnalle ja ilmoittaa paheksuvalla äänensävyllä että jugurttipurkeissa on pakko olla jotakin vikaa. Huomautinpa kerran asiakkaalle että kannattaa laittaa purkit ylimmäiseksi koska kannet eivät kestä painoa tai teräviä kulmia jolloin asiakas tuhahti vain "ehkäpä, mutta kyllä minä uskon että niissä on jotakin vikaa". *huoh*

Parikin kertaa on käynyt niin että kassalle tuli vanhempi rouva joka oli repinyt neljän pakkauksissa myytävistä vanukaspaketeista purkin irti, josta luonnollisesti puuttuu kaikki viivakoodit kun ei niitä erikseen myydä. Kun olen yritin asiakkaalle kertoa ettei tuotetta myydä kuin neljän pakkauksissa tokaisi tämä hieno rouva vain töykeästi "MINÄ olen asiakas ja minä haluan ostaa tämän, se on teillä myytävissä joten minä ostan sen!" kun yritin kohteliaasti ilmoittaa vielä kerran ettei se ole mahdollista tokaisi hän että "Kuinka röyhkeää asiakaspalvelua, tahdon esimiehesi paikalle heti. Tästä saat vielä kuulla". Siinä sitten soittelemaan osastopäällikölle joka kertoo aivan saman asian tälle kyseiselle rouvalle kuin mitä itse olen yrittänyt jo viisi minuuttia.

Pahimpia taitavat kuitenkin olla miehet (etenkin nuoret) jotka istuvat baarissa tai puistossa päivän ja päättävät sitten juopuneina lähteä hakemaan vielä yhdet mäyräkoirat kymmentä vaille yhdeksän, kun sieltä tulee se lätkämatsikin. Kun sitten kassa sanoo ettei onnistu, herrat ovat ottaneet nähtävästi tarpeeksi, alkaa se jumalaton haukkuminen ja huorittelu jota kestää siihen pisteeseen kunnes vartija tulee paikalle. Vanhemmat deekut käyvät yleensä päivällä ja hyväksyvät ehkä vähän murahdellen sen ettei heille enää myydä. Itselläni ei taida edes olla kokemusta kuin yhdestä juopuneesta naisesta ja hän ei edes huomannut kun poistin siiderit hihnalta ilmoittaen etten aio myydä niitä hänelle.

Aivan tavalliset ja muuten hyväkäytöksiset ihmiset muuttuvat töykeiksi tyhjäpäiksi samantein kun saapuvat kassalle. Miksi?
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nefertiti - 10.09.07 - klo:10:25
Lainaus käyttäjältä: Floora - 10.09.07 - klo:09:34

Joku vuos sitten yhdessä kaupassa, yksi vähän känninen äijä yritti ostaa lisää kaljaa itselleen, mutta myyjä oli sitä mieltä että tää mies on ottanut jo tarpeeksi, eikä myy tälle kaljoja. Tetty se äijä saa raivarin ja heittää myyjää pullolla. Onneks se pullo ei osunu myyjään vaan takana olevaan seinään. Muistaakseni tyypi lähti tän jälkeen litomaan, mutta kai se lopulta saatiin vastamaan tekosistaan.
Myyjä on edelleen samassa paikassa töissä ja on ihme kyllä säilyttänyt iloisen ja mukavan asenteensa, vaikka osa asiakkaista on täysiä k-päitä, kuten siellä suunnalla tuppaa olemaan ja paiakkiset deekut notkuuu siinä kaupan ulkopuolella joka päivä.

Lainaus käyttäjältä: Floora - 10.09.07 - klo:09:34
Aivan tavalliset ja muuten hyväkäytöksiset ihmiset muuttuvat töykeiksi tyhjäpäiksi samantein kun saapuvat kassalle. Miksi?

Heh, tuosta tuli mieleen se liikenne juttu, mikä telkkarissakin on pyäriny. Pitäsköhän kirjoittaa sellainen lappu isoin kirjaimin ja pistää se jokaisen kaupan oveen ja kassan viereen, missä lukee;
"Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee kaupassa/kassalla? Minne ne käyöstavat unohtuivat?"
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 12.09.07 - klo:08:37
Niinpä. Ei ole asiakaspalvelijoiden elämä helppoa ei.. Itse olen joskus tehnyt ns. asiakaspalvelutyötä tallilla, jossa laitoin tytön hevosen valmiiksi. En viitsinyt mennä ilmoittamaan, että ei, talliavustajien EI kuulu laittaa kenenkään hevosta yksinään valmiiksi tunnille, vaan vain avustaa kokemattomampia tässä, EI ole minun vikani jos ratsastaja tulee viittä minuuttia ennen tunnin alkua ja hevosta ei ole harjattu eikä satuloitu koska kaikki luulivat ratsastajan jättävän tunnin väliin ilmoittamatta ja minä EN voi sille mtn jos hevonen ei tykkää kyseisestä ratsastajasta ja puree tai sille että sinä et nyt saanut lempihevostasi, vaan joudut tyytymään siihen vakiotuntituuppariin, hevosta ei siltikään tarvitse töniä ja kohdella niin että hevonen varmaan huomaa ettet pidä siitä, jolloin se alkaa reagoida käytökseesi samanlaisella. Ei voi olla niin vaikeaa noudattaa tiettyä varovaisuutta näiden n. 600-kiloisten eläimien kanssa jotka voivat satuttaa sinua pahastikin. Eli siis emme mene tarhojen väliin (sähköpaimen aidat btw) jolloin hevoset pystyvät meitä puremaan ja niiden oma rauha häiriintyy. Ihan kuin kaikki järki katoaisi matkalla tallille/kauppaan/kahvilaan/parturiin etc asiakaspalvelupaikkaan. Anteeksi kauhea heppavuodatus, innostuin taas oikeen kunnolla :D
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: theevilone - 18.09.07 - klo:20:29
Aika "hauskoja" juttuja teillä. Noh, itselläni ei ole kovinkaan nuista poikkeavia juttuja kirjoittaa, mutta toivottavasti ette ole unohtaneet niitä "normaalisti" käyttäytyviä asikkaita. Monestikin on tullut hyvä mieli kun joku on kysynyt neuova (silloinkin kun ei ole ollut töissä - varsinkaan siinä liikkeessä!) mutta on kuitenkin ehtinyt katselemaan ja neuvomaan. Tai kun tapahtuu joku virhe ja molemmat osapuolet vain naureskelevat asialle eikä mitään raivoamista tapahdu. Asiakaspalvelijalla kyllä täytyy olla hieman pinnaa ja monet varastot iloista mieltä täynnä. Koetetaan jaksaa.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 19.09.07 - klo:08:57
Ne kivat "asiakkaat" saa ainakin mut vielä käymään tallilla ja auttamaan pienempiäni ja kokemattomampia.. ja sitten tietty se, että saan aina harjata lempiheppaani tunnille kun pikkuset ei uskalla mennä sen karsinaan kun "Neppari puree". Juu, jos sen antaa purra. Okeiokei, epäreilu etu, n. 6v melkeen vaan NPllä ratsinu ni ett ehkä mä osaan jo :D Ja jossei halua mtn kikattavaa pikkutyttölaumaa viereen niin ilmottaa vaan, että nyt sitte rauhallisemmin, hiljaa ja pois NPn karsinan edestä kun se puree ja ite linnottautuu siihen viereen.. Ei tietenkään niin että heposta häirittis
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 19.09.07 - klo:09:10
Niin no, ne mukavat asiakkaat ovat oikeastaan ainoita joiden vuoksi jaksaa työskennellä. Nyt kun en enää ole kaupassa mutta kuitenkin vielä asiakaspalvelualalla, asiakaspalvelusihteeri/aulapalvelija, niin välillä tuntuu että olisin "noussut" ihmisten silmissä. Siinä missä spurgutkin katsoivat välillä ennen jopa alaspäin kassalla, tulevat nyt pukumiehet ystävällisesti ilmoittautumaan yrityksen alaan tai tavalliset kansalaiset varovaisesti hymyillen kysymään neuvoa osoitteiden löytämiseen. Kassoja ei paljoa arvosteta, muttei arvosteta siivoojiakaan =(
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 03.10.07 - klo:21:52
Tuo on kyllä harvinaisen totta.. Tosin yleensä kassalta saa epäkohteliasta palvelua. Siivoojia arvostan ihan eri tavalla oltuani sellainen pari kuukautta kesätöissä. Ei ole herkkua siivota ajattelemattomien roskia etc. pois tiukalla aikataululla. Hyvästä palvelusta jää hyvä mieli, kaupan kassojen (en nyt syytä ketään ja koitan olla yleistämättä) pitäisi muistaa tämä. Otti hiukan päähän lähi S-Marketissa kun myyjä ei suostunut edes katsomaan päin palvellessaan.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 05.10.07 - klo:08:23
Lainaus käyttäjältä: Mina - 03.10.07 - klo:21:52
Hyvästä palvelusta jää hyvä mieli, kaupan kassojen (en nyt syytä ketään ja koitan olla yleistämättä) pitäisi muistaa tämä. Otti hiukan päähän lähi S-Marketissa kun myyjä ei suostunut edes katsomaan päin palvellessaan.

Heh =) Itse Kävin S-Marketissa ja kassa kyllä juu katsoi kohti mutta katsoi kuin halpaa makkaraa. Ihan kuin olisi jonkun uhmateinin kanssa asioinut, sellainen asenne. Katse harhaili ikäänkuin silmiäpyörittelevään malliin kun kertoi loppusumman ja ilme oli jatkuvasti sellanen "tsch(semmonen maiskutus), tää on just tätä", kun kiitin kohteliaasti ja sanoin hei muuttui ilme "kuka sä luulet olevas"-tyyliseks, liioittelevan sellaiseksi. Ei se ole niin kauheata se työ, eikä hymy ainakaan pahenna asiaa.

Rasittavinta ja samalla välillä huvittavinta kun puhelinvaihdetta hoitaa on se kun vastaan puhelimeen "'Yrityksen nimi' VAIHDE hyvää päivää!" niin alkaa se jumalaton sepistys että kun minulle on nyt lähetetty aivan väärä lasku kun tilasin sitä ja sitä tuotetta joiden numero on 9847326367 ja 4985892672 ja laskun numero 894708hk8475286 ja päivämäärä se ja se viitenumerolla 8967056 voisitko valaista miksi lasku on taas väärin, kun vastaan että pieni hetki yhdistän vaikkapa taloushallintoon pääsee asiakkaalta sellainen "thöh just". Ymmärtääkseni vaihde ei hoida laskutusasioita suuremmissa yrityksissä.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 05.10.07 - klo:20:55
Niinpä, eipä taida hoitaa.. Ja sitten se ihmetyttää, että jos soitat johonkin, esim. johonkin lehteen että peruuttaisit tilauksen, niin henkilö linjan toisessa päässä puhuu niin hiljaa että.. Ehkä olen sitten huonokorvainen, mutta lehtimyyjien kanssa saa aina laittaa puhelimen äänenvoimakkuuden suurimmilleen ja ei aina riitäkään :D Sitten taas normaalissa keskustelussa luuri melkein hiljaisimmalla
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 26.11.07 - klo:15:45
Asiakaspalvelutyötä tuokin on eli senkus purkaudut vaan :) Ja niin surullisen totta tuo, monta kertaa nuo kaupan myyjät etc haukkuu sitä joka on lähimpänä, eli tuossa tapauksessa sinua joka ne leivät toit. Ja ei liukkaalla ainakaan voi kovinkaan kovaa ajaa jonkun aikataulujen takia, tulee vielä kolari, viattomia sivullisia loukkaantuu ja sitten leivät taatusti myöhästyvät kun auto kasassa tai nurin jossain ojan pohjalla..
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: nukka_ - 26.11.07 - klo:21:41
Niinhän se on. Mutta voin kuvitella kyllä, että kassana joutuu varmasti kuuntelemaan jos jonkimoista marmatusta ja muuta. Kummastuttaa ne äidit ja isät jotka antavat lastensa aukoa (tai itse aukaisevat) paketteja ja muuta... Eihän se vielä ole ostettu joten pitäisi malttaa odottaa edes maksuun asti...
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 28.11.07 - klo:11:58
Niinpä, tai sitten kakarat repivät ostoskärryssä istuessaan lelupaketin auki ja sitten äidit huomaavat sen ja palauttavat lelun leluosastolle josta napataan mukaan avaamaton paketti. Ei ihan reilua toisia kohtaan toi
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 28.11.07 - klo:13:36
Jep jep! Juuri parisen viikkoa sitten todistin tapausta missä äiti ja mummo olivat lapsen kanssa kaupassa. Lapsi istui sellaisissa autokärryissä joissa on istumapaikka lapselle ja kassalla ollessa lapsi roikkui ulos kärrystä ja räpläsi kaikkea mitä sai käsiinsä kassan luona seisseistä telineistä. Yhdessä vaiheessa hän oli jo repimässä auki sytkäripakettia mutta heitti sen pois - ilmeisesti mielenkiinnon lopahdettua. Ainoa mitä äiti sai sanotuksi oli "ei me nyt oteta sitä. Älä ota niitä" ja tämän hän sanoi siis hyvin apaattisella äänensävyllä edes katsomatta lapseen, mummon seistessä vieressä hiljaa.. Olenko vain lyhytpinnainen vai onko joku muukin sitä mieltä että äiti olisi voinut hiiieman puuttua kullannuppunsa toimiin!? Sytkäripakkaus jäi revittynä lojumaan tasan siihen mihin lapsi oli sen jättänyt..
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: nukka_ - 30.11.07 - klo:13:59
Eiköhän se sytkäripakkaus olisi pitänyt korvata...?
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 30.11.07 - klo:15:21
Enpä tiedä, nykyään eii tarvitse edes itse siivota tai hyvittää pudottamansa kurkkupurkit taikka rikkoutunet jogurtit niin miksi sitten sitäkään :/ mielestäni olisi vanhemmat voitu laittaa vastuuseen... tai edes puuttua siihen että äiti suhtautui niinkin välinpitämättömästi lapsensa "tulentekovälineen käsittelyyn", itse en antaisi parin vuoden ikäiselle lapselle edes saksia käsiin valvomatta tiukasti!
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 01.12.07 - klo:12:22
Niinpä, samaa mieltä Flooran kanssa.. ja jugurttipurkit ymmärrän, koska ne on joskus ihan hyllystä otettaessa rikki, mutta en noita kurkkupurkkeja.. kauppahan kärsii siinä jossei asiakas sitä korvaa
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nuubialainen Prinsessa - 01.12.07 - klo:14:09

Miutakin vaivaa tuo, että ihmiset antaa lapsille luvan availla karkkeja yms. jo kaupassa. En ymmärrä, miksi jotkut eivät kasvata lapsiaan kärsivällisyyteen, sillä jos heidän kullanmurut jo lapsena saavat kaiken heti, niin millaisia aikuisia heistä kasvaa?? -- Ehkä sellaisia joihin olen toisinaan tässä muutaman viikon aikana, työssäollessani törmännyt--

Voitte uskoa, ettei ole nimittäin kivaa kuunnella kun asiakas huutaa kurkkusuorana, eikä suostu kuuntelemaan järkipuhetta -- huh, en ole ennen tajunnut, miten vaikeita ihmisiä on olemassa :(

Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Loather - 29.01.08 - klo:18:24
Muaki ärsyttää tollaset kakarat, tai pikemminki vanhemmatha siinä niitä syypäitä on, ko eivät vaan osaa sanoa kunnolla. Samat kakarat menee silittämään ja halaileen vieraita koiria tietämättä että koira voi olla hyvinki vihanen. Ja vanhemmat kattelee siinä vieressä että "ompas söpöä".

Mä en (tietenkää) oo ollu koskaan missään asiakaspalvelutöissä, mutta joskus pienenä ostelin aina kaikkia juttuja kaneille Prismasta. Melkeen joka kerta laskin rahat väärin ja sitten kassalla todettin että joo, tarviit vielä euron lisää. Taisin olla aika ärsyttävä. Ja kerran maksoin 2,5 euron ostokset 5 senttisillä...

Koitan aina olla mahd. ystävällinen kassalla, mutta sitte lopulta mä joudun ettimään rahoja laukusta 10 minsaa tai teen jotain tyhmää.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 11.03.08 - klo:08:49
AAARGH!! Hyvää huomenta vaan :S

Mikä siinä on kun ihmiset ei ymmärrä suomenkieltä :( Jos sanon että toimistolla ei ole kukaan paikalla joka tämän tilauksen saisi eteenpäin niin samantein ollaan vaatimassa toimitusjohtajaa puhelimeen, toimitusjohtajaa jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen osaston tai tuotteen kanssa. Ihana aloittaa aamu väittelyllä jota ei voi hallita edes rautalangasta vääntämällä ja jonka toiselle osapuolelle kelpaa vain se vastaus jonka hän haluaa kuulla.... niin kuin ei olisi ressiä muutenkin.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nuubialainen Prinsessa - 11.03.08 - klo:09:47

Huomenta vaan*virnistää*

Tiedän muuten tasan tarkkaan mitä tarkoitat..miekin väittelen asiakkaitten kanssa puhelimessa, joka ikinen päivä töissä..eivätkä he ymmärrä mitenkään faktoja tai eivät usko mitä heille sanotaan..

..asiakkaat ei toisinaan millään voi ymmärtää, että eihän esimiehiä haeta langanpäähän asiakkaan pyynnöstä kun sellaiset asiat hoidetaan reklamaation kautta tai esimiessoittopyynnöllä poikkeustapauksissa..grr..

Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 11.03.08 - klo:13:49
Niinpä niin! En vaan ymmärrä että kun kerroin selkeästi että yritys on ULKOISTANUT vaihteen eikä minulla ole mahdollisuutta yhdistää, ainoastaan välittämään soittopyyntöjä ja silti ollaan tivaamassa että "juu juu olet vaihde nyt yhdistä toimitusjohtajalle" voi huokaus ja itku! Nooh.. heh, myönnettäköön että on mennyt hassuksi ja hankalaksi koko yritysmaailma ja niin kauan kuin palvelen asiakkaita, niin kauan on myös epätoivoisia aikoja! We'll manage :D
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 24.10.08 - klo:14:39
Blaahh.. Miten voi olla niin vaikeaa olla kohtelias puhelimessa, kun kysyn ystävällisesti että tulisiko tavoittelemani henkilö käymään ja milloin hän tulee..? Yleensä olen vastaukseksi saanut töykeästi ei kiinnosta ja luurin korvaan vaikka asian olen nätisti ja hätäilemättä selittänyt, enkä siis yritä edes myydä mitään :D
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Haltijanainen - 08.11.08 - klo:10:17
Kyllä, arvon palvelevat sisaret ja veljet, kaikki tuo ja paljon enemmän on koettu. Olen toiminut asiakaspalvelutyössä kohta 15 vuotta, eri aloilla. Melkein kymmenen vuotta kulutin erilaisten kauppojen ja kioskien kassoja, viimeiset viisi vuotta olen ollut potilastyössä. Aluksi luulin, etten koskaan tule kaipaamaan kassatyöskentelyä kun kerran pääsen siitä eroon, mutta sairaalatyöskentely osoitti minulle jälleen kerran, ettei koskaan saisi sanoa "ei koskaan". Kaupassa oli mm. se tosi kivaa, että jos asiakas löi, potki, sylki, puri, haukkui huoraksi tai muuta vastaavaa, tuli se komea vartijasetä ja saatteli urpon kaupan ovista parkkipaikan puolelle. Osastolla saan välillä samanlaista kohtelua potilailta/asiakkailta/omaisilta mutta nyt se on otettava kiltisti vastaan. Omaiset ovat ahdistuneita kun puoliso/jokututtu sairastaa. Sen vuoksi he saavat haukkua sinut kaikesta mahdollisesta, lähtien hiusten väristä ja viidestä liikakilosta. Niin, onhan se minun vikani, ettei kuntayhtymä laita enempää varoja terveydenhuoltoon ja sehän vasta minun vikani onkin, ettei osaston vastaava lääkäri saanut 98-vuotiasta pitkälle dementoitunutta, 6 vuotta sängyssä maannutta äitiänne takaisin terveeksi ja nuoreksi. Ja potilaat ovat sairaita. Eivät he tajua mitä tekevät, sairaus se vaan puhuu kun syötettävä sylkee lääkkeet sinulle silmään tai vaipanvaihdon yhteydessä potilas käy tissiin kiinni ja ehdottelee riettauksia. Ja Paskat. 8 hoitajaa tekee 16:n työt. Kyllä, on meidän vikamme, ettei tätinne pääse ulos, kuin kerran kuukaudessa. Ei, tietenkään teidän ei tarvitse itse nähdä sitä vaivaa, että tulisitte tänne useammin, kuin kerran puolessa vuodessa vaikka asuttekin sairaalan viereisellä kadulla ja veisitte omaistanne itse ulos. Haukkukaa ihmeessä meitä ympäri kyliä, kun tiedätte tarkkaan mitä omaisellenne kuuluu, kun käytte häntä katsomassa niinkin usein, kuin joka äitienpäivä. Ja on aivan oikeutettua mennä silloin henkilökohtaisuuksiin. On ihanaa, kun avaudutte paikallislehtien yleisöpalstoilla ja annatte "rakentavaa palautetta" siitä, miten meidän tulisi hoitaa työmme paremmin.

Ja sitten ihmetellään, kun hoitohenkilökunnan sairaslomat ovat usein toistuvia. Nostakaa vaan sairaanhoitohenkilökunnan eläkeikää vaikka 120:n vuoteen, ei tältä alalta moni normaalisti eläkkeelle pääse nytkään. Ja kyllä, se on ammatinvalintakysymys. Suunnittelen itsekin vaihtavani takaisin tuonne sittarin kassalle. Ja toivon, että kuolen ennen kuin joudun pysyvästi sairaalahoitoon, koska meillä ei kohta enää ole hoitajia, joita potkia.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 10.11.08 - klo:08:44
Jepjep.. Todella hienoa tuo.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 10.11.08 - klo:09:54
Lainaus käyttäjältä: Haltijanainen - 08.11.08 - klo:10:17
Ja sitten ihmetellään, kun hoitohenkilökunnan sairaslomat ovat usein toistuvia. Nostakaa vaan sairaanhoitohenkilökunnan eläkeikää vaikka 120:n vuoteen, ei tältä alalta moni normaalisti eläkkeelle pääse nytkään. Ja kyllä, se on ammatinvalintakysymys. Suunnittelen itsekin vaihtavani takaisin tuonne sittarin kassalle. Ja toivon, että kuolen ennen kuin joudun pysyvästi sairaalahoitoon, koska meillä ei kohta enää ole hoitajia, joita potkia.

Voih ymmärrän tuon niiiin selkeästi. Äitini on omaishoitaja ja pari ystävääni hoito-/hoiva-alalla ja kertoivat juuri kuinka ihanaa on auttaa ihmistä peseytymään kuunnellessa samalla sanan huora jokaisen eri variaation niiden kaikkien kohdistuessa itseen.

Itse päätin kun kuulin vaarini sairastuneen syöpään että jos aika hänestä jättää ja mummu jää yksin, lähden hoitamaan häntä itse. Omaishoitaja tekee jumalattoman rankkaa työtä suurinpiirtein nollapalkalla mutta jos se helpottaa mummuni viimeisiä elinvuosia, on se sen arvoista. Sama koskee omia vanhempia. Noh, nyt se on helpoo sanoa mutta ainakin pyrin tähän. Mielestäni omaishoitoa pitäisi tukea enemmän koska ei yksinkertaisesti hoitajat riitä erilaisissa hoivakodeissa ja tosiaan, vanhaa isovanhempaa tai vanhempaa muistetaan vain kun perinnöstä on kyse :/ se kuulemma kuuluu länsimaiseen kulttuuriin.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Haltijanainen - 11.11.08 - klo:12:20
Lainaus käyttäjältä: Floora - 10.11.08 - klo:09:54Itse päätin kun kuulin vaarini sairastuneen syöpään että jos aika hänestä jättää ja mummu jää yksin, lähden hoitamaan häntä itse. Omaishoitaja tekee jumalattoman rankkaa työtä suurinpiirtein nollapalkalla mutta jos se helpottaa mummuni viimeisiä elinvuosia, on se sen arvoista. Sama koskee omia vanhempia. Noh, nyt se on helpoo sanoa mutta ainakin pyrin tähän. Mielestäni omaishoitoa pitäisi tukea enemmän koska ei yksinkertaisesti hoitajat riitä erilaisissa hoivakodeissa ja tosiaan, vanhaa isovanhempaa tai vanhempaa muistetaan vain kun perinnöstä on kyse :/ se kuulemma kuuluu länsimaiseen kulttuuriin.

Omaishoitajien työ on varmaan yksi raskaimmista ammateista, mitä kuvitella saattaa. Ei edes puhuta siitä palkkausasiasta, koska minusta koko homma on yksi suuri vitsi. Kaikki ovat siitä varmaan samaa  mieltä. Ennen kuin aloittaa omaishoitajan hommat, kannattaa asiaa kuitenkin pohtia monelta eri kantilta ja vaikka haastatella muita jo sitä tekeviä, tai sitten vaikka jotakin henkilökohtaista avustajaa. Palkitsevia puolia on varmaan monia, mutta on myös sitä toista laitaa. Siitä kannattaa ottaa kunnolla selvää ja punnita kaikki näkökulmat oman jaksamisen kannalta. Mielestäni omaa elämäänsä ei kannata uhrata, vaikka kyseessä olisi kuinka läheinen ihminen. Enkä usko, että kukaan läheisestään oikeasti välittävä haluaisi, että toinen heittää pois elämänsä viettääkseen vuosia sairaan ja kuolevan ihmisen rinnalla. Meillä on kuitenkin vielä ihan toimivia hoitolaitoksia Suomessa.

Minä olen tehnyt selväksi kaikille läheisilleni, myös omille vanhemmilleni ja puolisolleni, etten missään nimessä jää omaishoitajaksi, jos heihin jokin sairaus iskee. Tai no, riippuu ehkä avun tarpeen määrästä ja pituudesta, voin jakaa lääkkeet kerran viikossa dosettiin, käydä siinä samalla kaupassa ja pistää välillä insuliinia, mutta siihen se saa jäädä. Enkä myös edellytä heiltä itseäni kohtaan mitään sen enempää. Kannattaa ottaa kunnolla selvää, että haluaako omainen tosiaan sitä, että oma lapsi/puoliso jää hoitamaan häntä kotiin ja jättää taakseen kaiken ns. normaalina pidetyn elämän. Se on täydellinen, 100% uhraus. Minä en halua, että rakkaani uhraavat oman elämänsä minun sairauteni edessä, koska haluan heidän elävän normaalia ja onnellista elämää, omaishoitaja harvemmin pääsee sellaisesta nauttimaan. Ainoana poikkeuksena on ehkä oma lapsi, mutta siinäkin tapauksessa olisi pohdittava sairauden ja jäljellä olevan elämän laatua. Ei aivokuollutta potilasta kannata paljon kotona hoivata, ei hän siitä mitään kostu, vaikka uhraatkin kaikki yösi potilaan asentohoidon ylläpitämiseen.

Kaikki kunnia heille, jotka haluavat omaishoitajana toimia, mutta omakohtaisesta kokemuksesta haastateltuani heitä voin sanoa, ettei missään nimessä ole minua varten. Kyllä sinne laitokseen voi mennä joka päivä vierailulle, siellä voi olla yötäkin jos haluaa, voi viedä kotilomille jne. Minusta ihmisten tulisi nyky-yhteiskunnassa hyväksyä se, ettei kotona välttämättä enää synnytä ja kuolla, kun kunto heikkenee eikä tuettunakaan enää yksin/puolison kanssa pärjää, on luonnollista siirtyä johonkin hoitoon. Paitsi että nykyään kotisairaaloiden ja muiden sellaisten yleistyessä tätäkin ollaan muuttamassa taloudellisista syistä ja kotihoito mahdollistuu hamaan loppuun asti. Hoidon laadusta ei kylläkään kannata puhua samassa lauseessa, ainakaan nykymitoituksilla.
(ja anteeksi offtopic)
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Floora - 11.11.08 - klo:15:07
Hitto mikä virhe tuossa aiemmin tuli. Eli äitini on kotihoitaja.

Tiedän suurinpiirtein/suurimmaksi osaksi mistä omaishoitajan elämässä on kyse (en kaikkea mutta siihen perehdyn kyllä hyvissä ajoin ennen lopullista päätöstä). En kuitenkaan vieroksu tätä elämäntyyliä - sitähän se on - siihen minulla on omat syyni jota en tässä ketjussa aijo enempää perustella.

Itse en halua kuolla laitoksessa, mieluummin oman käden kautta. Maailmassa kun kaikki haluavat julkkiksiksi, näyttelijöiksi, laulajiksi ym. ei varmaan kohta valmistu enää hoitajia ja ne harvat joita on, siirtyvät yksityiselle kun palkkaus ei ole kohdillaan. Resurssit saattavat muuttua tätäkin huonommiksi... mikäli nyt niin vanhaksi eletään.

Sitten topiciin:

Korvani hajoavat! Olen varmaan kolmikymppisenä kuuro kun ihmiset huutavat puhelimeen. Ensin ei voida odottaa loppuun kun vastaan vaan pälpätetään asia päälle ja sit kirotaan kun vastaan että hetki vain yhdistän eteenpäin ajanvaraukseen.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Phantom1980 - 02.09.09 - klo:16:13
Lainaus käyttäjältä: Nefertiti - 08.09.07 - klo:11:39
Alkaako duuni ottamaan päähän? Vituttaako asiakkaat? Jos vastasit kyllä, niin tänne voit purkaa mieltäsi, jos duunipäivä on ollut erityisen v-mäinen.
Itse siis en ole asiakaspalvelija, mutta pyrin tietty käyttäytymään kohteliaasti, kun asioin kaupassa tai muualla, sillä tiedän, ettei asiakaspalivelijan työ oo mitään kivaa, kun kaikenmaailman ihmiset räyhää näille ihan turhasta, kun se vika usemmiten onkin asiakkaassa.
Eli tästä voimme päätellä; ASIAKAS EI OLE AINA OIKEASSA.

Kun kone ei lue koodia tai tuotteesta puuttuu hinta, aina joku valopää heittää "Se on sitte varmaan ilmainen!" HÖHÖHÖHÖ.
Tiedoksi: Se on vitun vanha läppä ja saa kassassa aikaan vain kuplia vereen. Oikeasta lääkityksestä nauttiva saattaa vaivautua naurahtamaan.

Jaksaa kantaa tuotteen kassalle, mutta toteaa sitten siinä, että "mä jätän tän pois".
Tiedoksi: Sen päätöksen voi tehdä aiemminkin, esimerkiksi, jos siellä hyllyssä mistä tavaran ottaa ja laittaa sen kauniisti takaisin paikalleen. Kassa joutuu itse omalla tauollaan raahaamaan jätettyjä kamoja paikoilleen.

"Paljos tästä saa alennusta?" -jankutus.
Tiedoksi: Ei senttiäkään. Kassa ei päätä alennuksista.

Kassa kysyy opetetusti jotain etukorttia. Vastaus: "Noeivittuoojaeikävittuikinävittutuuhaistavittupaskavitunkortteines".
Tiedoksi: Pelkkä "Ei" riittää.

Em. kortti löytyy, mutta se annetaan vasta siinä vaiheessa, kun kassa on jo lyönyt kuitin ulos.
Tiedoksi: Korjaaminen tapahtuu useimmissa paikoissa korjauskuitin kautta ja vie aikaa ja vituttaa.

Koko matka jonossa marmatetaan puoliääneen pitkiä jonoja ja sitten kassan kohdalle päästessä kiekaistaan kovaan ääneen "Teillä on ihan liian vähän kassoja täällä!"
Tiedoksi: Se pieni tyttönen/poikanen, joka sitä konetta näpyttää, ei omista paskaakaan päätösvaltaa kassojen määrää koskevissa asioissa. Heitä vituttaa ihan yhtä paljon kuin asiakkaita. Kassojen lukumäärästä ja työvuoroista päätetään muualla.

Kassalle avaudutaan siitä, jos tuotetta ei ole koneella tai koodista tulee väärä hinta.
Tiedoksi: Kassahenkilö ei syötä tuotteiden hintoja koneelle, eikä tällä tavoin ole missään vastuussa tapahtuneesta. Hän ei voi osastojen ihmisten mokille mitään.

Luetaan lehdestä, että KKK-kaupassa on halpaa lihaa - mennään citymarkettiin ihmettele-mään ja valittamaan, kun tuotteet eivät olekaan siellä tarjouksessa.
Tiedoksi: Mainoksissa kyllä lukee, missä ne ovat voimassa.
Tiedoksi 2: Anttila ja Kodin Ykkönen eivät ole sama asia.

Myyjä aloittaa kassatapahtuman sanomalla asiakkaalle "Hei"! Asiakas vastaa "Muovikassi."
Tiedoksi: Kassa haukkuu sinut illalla kavereilleen "vitun idioottina". Hein sanominen ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa.

Asiakas pakkaa kamojaan hihnan päässä ja pakkaa edelleen, kun kassa yrittää loppusumman ilmoittamalla saada häntä maksamaan. Asiakas pakkaa sinnikkäästi ensin loppuun ja tulee sitten vasta maksamaan.
Tiedoksi: Koko jono odottaa ja syyttää siitä kassahenkilöä.

Kasataan hihnalle 10 tavaraa päällekkäin ja valtaviin massoihin.
Tiedoksi: Hihna ei liiku kun tunnistimen edessä on tavaraa. Kassan työ vaikeutuu, kun tavaroita joutuu tuuppimaan ja repimään.

Hedelmät ja vihannekset jätetään punnitsematta.
Tiedoksi: Unohdus tai ajattelemattomuus, sama seuraus: jono seisoo ja kassaa vituttaa.

Lähtee/lähettää jonkun toisen hakemaan lisää rahaa/lisää tavaraa kesken kassatapahtuman.
Tiedoksi: taas se jono seisoo ja kaikki odottavat. Muut asiakkat syyttävät tästä(kin) kas-sahenkilöä.

Antaa pentujen imeskellä lakupatukkaa jo paketin läpi ja ojentaa kassalle limaa valuvan, muodottomaksi imetyn paketin ja ihmettelee, kun kassa ei muka saa siitä viivakoodia. Tai avaa paketin jo valmiiksi ja repii viivakoodin.
Tiedoksi: Tämäkin vituttaa ja on epäkohteliasta

Kuvittelee että "vain päivän lehdet" ostaessaan voi kiilata koko jonon ja vaan heittää rahat kassalle.
Tiedoksi: Vaikka jossain onkin lehdille pikakoodit ja tällainen periaatteessa onnistuu, silti käytös pistää nyppimään. Useimmissa paikoissa lehti pitää kuitenkin skannata viivakoodilla, niin kuin muutkin tuotteet. Niin.

Seisoo toisen kassan jonossa ja näkee kassahenkilön lähestyvän rahat kädessä viereistä. Kun kassa on vielä 20 metrin päässä kassasta, alkaa huutaa "AVAATSÄ??!" Tulee sitten huohottamaan siihen portin taakse ja nykii ja repii sitä ja tuijottaa koko ajan silmät kiiluen, että "vauhtia siihen avaamiseen, vauhtia saatana".
Tiedoksi: Kassan avaamiseen kuluu tietty aika eikä se nopeudu sillä kyttäämisellä.

Kassa pääsee tauolle/kotiin ja yrittää sulkea kassan. Aina siihen saapuu vielä yksi, joka kerjää "otathan vielä mut?"
Tiedoksi: En ota!

Olen asiakaspalvelija - minulla on vähintään korkeakoulutasoinen tutkinto kirjanpidosta, suhdetoiminnasta, markkinoinnista, liiketoiminnasta, atk:sta ja swahilin kielestä.

Olen asiakaspalvelija - tietenkin muistan kuusi vuotta sitten tekemäsi tilauksen, vaikkakin sinulla ei ole tilausnumeroa ja muistelet, että se on tehty nimellä, jonka ensimmäinen kirjain on "T" tai "A".
Olen vieraillut kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tavannut kaikki mahdolliset ihmiset.

Olen asiakaspalvelija - minulle on päivänselvää, että kun puhut perjantaista, tarkoitat tietenkin tiistaita. Minulla on kalenteri täydellisesti hallussa, kun määrittelet ajankohdaksi "ei siitä kauaa ole".

Olen asiakaspalvelija - totta kai, minähän valehtelen, kun sanon, ettei haluamaanne tuotetta ole enää jäljellä erikoishinnalla.

Olen asiakaspalvelija - ei tietenkään ole mitään vaivaa järjestää nopeasti 125 lisätuotet-ta haluamallasi erikoishinnalla ja totta kai minulla on oikeus poistaa alv:t hinnastasi ja antaa -50 %:n alennuksia.

Olen asiakaspalvelija - pystyn katsomaan 10 asiakasrekisteriä, hoitamaan 5 tilausta sekä vastaamaan 15 puheluun - kaikki yhtäaikaisesti.

Olen asiakaspalvelija - tiedän tarkalleen, mitä tehdä missäkin tilanteessa käyttämättä ollenkaan rahaa tai sekuntiakaan aikaa.

Olen asiakaspalvelija - olen vastuussa ruokatarjoilusta, liikenneruuhkista, säästä, henkilökohtaisista ongelmistanne ja kansallisesta taloudesta.

Olen asiakaspalvelija - en koskaan loukkaannu, kun olen tehnyt 10 tunnin etsintätyön vain kuullakseni sinun kertovan "ostin sen itse internetistä ja säästin 25 euroa".

Olen asiakaspalvelija - minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat luokseni ja yhtäkkiä olettavat minun tietävän kaikki puhelinnumerot Turusta Ivaloon ihan vain päästäni. Tiedän myös kaikkien kilpailijoiden hinnat ja aukioloajat ja muistan ne kaikki, sehän on itsestään selvää.

Olen asiakaspalvelija - sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään tuotteita tai nimiä, sillä olen ajatustenlukija ja minulla on jo tilaus valmiina kristallipallossani ennen kuin kerrot minulle mitään.

Minä hymyilen, olen empaattinen, sympaattinen, pahoittelen, mairittelen, hinnoittelen, esiinnyn, laulan, tanssin, steppaan, korjaan printterin ja tietokoneen sekä saan aikaan maailmanrauhan

KOSKA SAATANA OLEN ASIAKASPALVELIJA!!
JA OLET SAATANA ASIAKASPALVELIJA KOSKA ITSE OLET SAATANA AMMATTIS VALINNU. Mäkii taian tehä oman ketjun Trukkikuskien vitutus jutuista. En vaan viitsi koska tämä on ammatinvalinta kysymys että ajan trukkia. OIS PITÄNY SAATANA AIKOINAAN LUKEA NIIN EI TARVIS SIT TEHÄ NIITÄ PASKA HOMMIA. Joka helvetin hommassa on aina paskat puolensa ellet saatana lotossa voita.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nefertiti - 02.09.09 - klo:16:30
Phantom, sä et sitten ilmeisesti osaa lukea ja olet se vittumainen asiakas kassalla.

Tiedoksi:

- En ole kassalla töissä, vaan siivoojana, mikä vituttaa ihan yhtä paljon, sillä jotkut asiakkaat osaavat olla niin v*tun ärsyttäviä tolloja.
- Toiseksi, tämä ketju (arvon lukutaidoton) on tarkoitettu sitä varten että asiakaspalvelija(= Ihminen joka tekee töitä mm. kassalla, siivoaa tai muuten palvelee asiakkaita) saa purkaa mieltään.
- Kolmanneksi kukaan ei pakota sua raivoamaan.
- Neljänneksi et sitten niillä herneilläsi tullut ajatelleeksi, että ilman asiakaspalvelijoita mikään paikka ei toimisi.

Ja lopuksi, jos alat useamminkin riehumaan, niin minä puutun siihen.
Terv, Moderaattori ja asiakaspalvelija.

p.s
Älä myöskään harkitse tuplapostaavasi, ne sun asias mahtuu yhteekin viestiin.
Terv. sama

Ja asiaan.
Nyt kun sitä on tullu oltua töissä sekä koti siivoojaana, että golffeisssa töissä niin purampa tähän ketutustani asiakkaiden huonoista tavoista.

* Rakas asiakas, kun käyt vessassa, niin voisitko mahdollisesti vetää sen vessan/pisuaarin(kyllä miesten vessa on aina se, joka on kauheimmassa kunnossa), sillä mä en todellakaan tykkää niistä aromeista, jotka siellä vessassa alkaa lemuta, kun sun kusi/paskas/molemmat lillii tuntikaupalla pytyssä/pisuaarissa. Vai jätätkö kotonaskin vessan vetämättä käytön jälkeen?
* Ne paperit voi laittaa sinne roskikseen, ei roskiksen viereen.
* Voitko v*ttu mielellään putsata ne heinäset mutaset kenkäs siinä laitteessa oven vieressä, ennen kuin ronttaat sisään.
* Voitko olla kantamatta niitä laseja sieltä ravintolasta pukkariin, kun se on kiellettyä, mä en todellakaan tykkää kantaa niitä takasin.
* Tyhjät pullot/tölkit voi nostaa sinne kaappiin odottamaan, jos ette kerran itse jaksa niitä kantaa takaisin kauppaan.
* Sitä vettä ei tarvitse holvata ympäri lavuaaria kun peset käsiäsi, ne tulevat puhtaaksi vähemmälläkin roiskimisella ja myöskään sita saippuaa ei tarvi levitellä ympäriinsa, pieni määrä kämmenelle riittää.

Kotisiivouksessa:

* Rakas asiakas, jos sinulla on muksuja ja tiedä siivouspäivän koittavan, niin voisitko mitenkään pyytää heitä keräämään tavaransa pois lattialta, etten imuroisi niitä vahingossa.
* Jos pöydältä pitää pyyhkiä pölyt, niin se onnistuu paremmin, kun päällä ei ole tavaravuorta.
* Jos sinulla on minulle lisäohjeita, kirjoittaisitko ne selkeästi paperille. Ei ole kiva yrittää arvailla, mitä haluat, kun en saa käsialastasi selvää.

Tässä nyt suurimpia ketutuksen aiheita ja kylläpä purkaminen helpotti.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Phantom1980 - 02.09.09 - klo:17:54
Lainaus käyttäjältä: Nefertiti - 02.09.09 - klo:16:30
Phantom, sä et sitten ilmeisesti osaa lukea ja olet se vittumainen asiakas kassalla.

Tiedoksi:

- En ole kassalla töissä, vaan siivoojana, mikä vituttaa ihan yhtä paljon, sillä jotkut asiakkaat osaavat olla niin v*tun ärsyttäviä tolloja.
- Toiseksi, tämä ketju (arvon lukutaidoton) on tarkoitettu sitä varten että asiakaspalvelija(= Ihminen joka tekee töitä mm. kassalla, siivoaa tai muuten palvelee asiakkaita) saa purkaa mieltään.
- Kolmanneksi kukaan ei pakota sua raivoamaan.
- Neljänneksi et sitten niillä herneilläsi tullut ajatelleeksi, että ilman asiakaspalvelijoita mikään paikka ei toimisi.

Ja lopuksi, jos alat useamminkin riehumaan, niin minä puutun siihen.
Terv, Moderaattori ja asiakaspalvelija.

p.s
Älä myöskään harkitse tuplapostaavasi, ne sun asias mahtuu yhteekin viestiin.
Terv. sama

Ja asiaan.
Nyt kun sitä on tullu oltua töissä sekä koti siivoojaana, että golffeisssa töissä niin purampa tähän ketutustani asiakkaiden huonoista tavoista.

* Rakas asiakas, kun käyt vessassa, niin voisitko mahdollisesti vetää sen vessan/pisuaarin(kyllä miesten vessa on aina se, joka on kauheimmassa kunnossa), sillä mä en todellakaan tykkää niistä aromeista, jotka siellä vessassa alkaa lemuta, kun sun kusi/paskas/molemmat lillii tuntikaupalla pytyssä/pisuaarissa. Vai jätätkö kotonaskin vessan vetämättä käytön jälkeen?
* Ne paperit voi laittaa sinne roskikseen, ei roskiksen viereen.
* Voitko v*ttu mielellään putsata ne heinäset mutaset kenkäs siinä laitteessa oven vieressä, ennen kuin ronttaat sisään.
* Voitko olla kantamatta niitä laseja sieltä ravintolasta pukkariin, kun se on kiellettyä, mä en todellakaan tykkää kantaa niitä takasin.
* Tyhjät pullot/tölkit voi nostaa sinne kaappiin odottamaan, jos ette kerran itse jaksa niitä kantaa takaisin kauppaan.

Kotisiivouksessa:

* Rakas asiakas, jos sinulla on muksuja ja tiedä siivouspäivän koittavan, niin voisitko mitenkään pyytää heitä keräämään tavaransa pois lattialta, etten imuroisi niitä vahingossa.
* Jos pöydältä pitää pyyhkiä pölyt, niin se onnistuu paremmin, kun päällä ei ole tavaravuorta.
* Jos sinulla on minulle lisäohjeita, kirjoittaisitko ne selkeästi paperille. Ei ole kiva yrittää arvailla, mitä haluat, kun en saa käsialastasi selvää.

Tässä nyt suurimpia ketutuksen aiheita ja kylläpä purkaminen helpotti.
Vittu että kiinnostaa kiviäkin. Oikeen moderaattori no vittu anna saatana ikuiset bannit nyyhkyn nyyhkyn niit voit sit päteä sitä moderaattorina oloas...Jos vaikka tulis sit parempi mieli.  Sitäpaitsi jos mä palkkaan kotiin siivojaan haluan että hän siivoaa lasteni jäljet, siitähän hänelle maksetaan. Ethän sä parturissakaan omia hiuksias leikkaa saatika siivoa omia karvojas lattialta.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Juplin - 02.09.09 - klo:18:10
Hehehe... No niin lapset, eiköhän rauhoituta... :D

Nefertiti puolusti kantaansa oikein sujuvan sukkelaan sävyyn, ja ansaitsi minun, foorumin suuren ja loistokkaan itsevaltiaan kunnioituksen osakseen.

Nyt kannattaisi Phantomin palata takaisin sinne oopperaan harjoittelmaan hieman lisää näitä rakkaan suomenkielemme lyyrisesti sulokkaita sointuja.

Muuten ei kohta enää kunniankukko laula ja saattaa minuakin ruveta hieman harmittamaan... :D
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Phantom1980 - 02.09.09 - klo:18:15
Lainaus käyttäjältä: Juplin - 02.09.09 - klo:18:10
Hehehe... No niin lapset, eiköhän rauhoituta... :D

Nefertiti puolusti kantaansa oikein sujuvan sukkelaan sävyyn, ja ansaitsi minun, foorumin suuren ja loistokkaan itsevaltiaan kunnioituksen osakseen.

Nyt kannattaisi Phantomin palata takaisin sinne oopperaan harjoittelmaan hieman lisää näitä rakkaan suomenkielemme lyyrisesti sulokkaita sointuja.

Muuten ei kohta enää kunniankukko laula ja saattaa minuakin ruveta hieman harmittamaan... :D
Joo rauhoitutaan kun asiallisesti kerran pyydät. Rehellisesti sanottuna itseä vituttanut koko päivän ja luin tuon asiakaspalvelu artikkelin ja kuppi meni yli siitä anteeksi. mutta tuota mieltä kyllä asoista olen. Bannia saatte toki antaa jos haluatte ei hetkauta maailmaani suuntaan eikä toiseen.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nefertiti - 02.09.09 - klo:18:17
Niin ja edelleenkin tämä on, niin kuin otsikkokin sanoo Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju, mutta saa täällä omasta duunistaakin purkautua, jos v*tuttaa. Mutta jätetään kumminkin työpaikalla olevien henkilöiden(pomot ja muut työntekijät sekä asiakkaat) nimet mainitsematta, ettei tuu syytteitä herjaamisesta, nimittelemisestä ja halveeraamisesta jne.
Ihan noin niin kuin yleisesti vaan puretaan mieltä. Lisäksi se isompi teksi, mikä siis on alussa, oli tehty ihan huumorilla ja kopioin sen muualta ja sitä saakin kopsia.

Ja saakos kysyä, että mikä sua tässä ketjussa niin kauhiasti nyppii?
Saa kai sitä asiakaspalvelijakin purkaa mieltää, kun sitten jaksaa kummasti seuraavan päivän, kun saa v*utuksen poies, eikä tule ärjyttyä sitten asiakkaillekkaan, niin että pomon kenkä heilahtaa takamuksiin.

Jaa sujuvan nokkelasti, no joo *punastelee* kiitti Juplin. :)
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Juplin - 02.09.09 - klo:18:31
Mitä sitä suotta banneja antamaan.

Tämä on vapaan sanan foorumi, eli mukava saada tänne lisää suorasanaisia käyttäjiä, muutenkin ollut viime aikoina sen verran hiljaista.

Mutta ei nyt tosiaan tarkoituksellisesti loukata ketään, koitetaan pitää keskustelu asialinjoilla.

Peace! :)

Meitsi lähtee tästä suorittamaan laadukasta asiakaspalvelua tarkasti vartioituun Tampereen yöhön...
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Nefertiti - 02.09.09 - klo:18:35
Toivottavsti menee yö hyvin, eikä tuu liikaa rähinöitä.

Peace. :)
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Phantom1980 - 02.09.09 - klo:18:42
Lainaus käyttäjältä: Nefertiti - 02.09.09 - klo:18:17
Niin ja edelleenkin tämä on, niin kuin otsikkokin sanoo Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju, mutta saa täällä omasta duunistaakin purkautua, jos v*tuttaa. Mutta jätetään kumminkin työpaikalla olevien henkilöiden(pomot ja muut työntekijät sekä asiakkaat) nimet mainitsematta, ettei tuu syytteitä herjaamisesta, nimittelemisestä ja halveeraamisesta jne.
Ihan noin niin kuin yleisesti vaan puretaan mieltä. Lisäksi se isompi teksi, mikä siis on alussa, oli tehty ihan huumorilla ja kopioin sen muualta ja sitä saakin kopsia.

Ja saakos kysyä, että mikä sua tässä ketjussa niin kauhiasti nyppii?
Saa kai sitä asiakaspalvelijakin purkaa mieltää, kun sitten jaksaa kummasti seuraavan päivän, kun saa v*utuksen poies, eikä tule ärjyttyä sitten asiakkaillekkaan, niin että pomon kenkä heilahtaa takamuksiin.

Jaa sujuvan nokkelasti, no joo *punastelee* kiitti Juplin. :)
No en nyt lukenut tota ihan sellai huumori mielellä (oma mokani tosin). Ei mua nyt yleisesti nypi mikään että joku valittaa työstään. Nykypäivänä sitä saa vaan kuulla jokapaikassa. Omassa duunissa saan kuulla että miten on paskaa ja blaa blaa. Kaikilla on aina niin paskaa omassa duunissaan. Tässä maassa alkaa oleen työttömiä niin helvetisti että ei aina kannattas ihan pienistä valittaa. Eniten mua ärsytti tossa asiakaspalvelu hässäkässä tämä:  Jaksaa kantaa tuotteen kassalle, mutta toteaa sitten siinä, että "mä jätän tän pois"......... Syy siihen että hän jättää sen pois johtuu luultavasti siitä että hänellä ei ollutkaan rahaa ostaa sitä(Laski väärin sen mihin rahat riittää) tai on saanut esim: seurakunnalta ostolipukkeen 50 euroon ja ostokset tekeekin 51 euroa. Joten pakkohan silloin on jotain jättää pois. Kuka siinä kassalla kehtaa sanoa että "OHO ei mulla ookaa rahaa nii jätän tämän tikkarin pois. Anteeksi jos pilasin päiväsi arvoisa kassaneiti!"   Itse ajanut trukkia 10v ja siinäkin on paskat puolensa..Vittuuntuneita/rekkakuskeja jotka sitten purkavat minulle  päätään yms yms. Mutta en jaksa enää siitä narista miten on paska duuni ja kaikki on paskaa.   Koska itse olen polkuni tallannut ja olen iloinen siitä että saan edes jotenkin nykypäivänä kannettua perheelleni leivän pöytään.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: theevilone - 10.09.09 - klo:17:37
Krhm. Ensinnäki: Vähä tappelua, vatvat?! :o Cool. /mii laiks. Häähää. >:)
Toiseksikki: Juplin senkin hövelipöveli. ;P Tosin on aikas noloa että joku kirjottelee Vieraana, ellei menny jo?
Kolmanneksi: Jokasessa työssä ihminen valittaa, vaikka paskos kultajyviä. Se on ihmisen luonto? Mutta esimerkiksi just asiakaspalvelutilanteet (huom! Tilanteet!) on raivostuttavia, eikä kyllä auta asiaa jos on jostain henkilökohtaisesta syystä jo ei-niin-kivalla-tuulella. Vaikka tietystikään asiakaspalvelija ei sitä sano ääneen asiakkaalle, ei ei, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siitä saisi avautua jälkeenpäin. Miksei vaikka ennakkoonki. Kait se palvelija-osa siinä sitten antaa asikaalle jonkin jumalvallan ja sitte voi vielä purkaa oman pahan mielensä palvelijoihin. ;)

Alan ihan selvästi seuraamaan tätä Pah- kehitystä.
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mina - 22.10.09 - klo:08:25
Tää ei nyt varsinaisesti ole purkautumista asiakaspalvelusta, mutta tuossa soitellessani erinäisiin firmoihin erinäisille ihmisille on pakko pohtia, että mikähän hitto siinä on, että vaihde toimii niin hassusti? Esimerkiksi soitan näin: "Täällä YYstä XX soittelee, tavoittelen teiltä ÖÖ asiasta päättävää henkilöä, kukahan hän mahtaisi olla?" "Hetkinen, yhdistän". Siis mikä järki?? Kysyin ihmisen nimeä, en sitä onko hän paikalla tms, pyydän kyllä yhdistämään kun on tarvetta. Mieluummin kuitenkin ottaisin sen nimen ensin, niin tiedän ketä kysyä, jos teillä vaikka on sellainen järjestelmä joka heittää vastaajaan jos kys. hlö. ei vastaa ja kertoo että vastaajaa käyttää numero 0401234567. Kiva sitten taas sama lotro selittää läpi udestaan kun soittaa.

Toinen tapaus, vähän ristiriidassa edelliseen valitukseen, näin: "Täällä XX YYn asialla, tavoittelen ÖÖtä" "Hetkinen. -- Hänelle ei ole poissaolomerkintää tälle päivälle, yhdistänkö?" Joskus on tehnyt mieli sanoa että älä, halusin vaan tarkastaa että hän on paikalla kun laitoin pommin hänen pöytänsä alle, että mahtaako olla paikalla ni saan varmasti hengiltä. Huoh. Jos selkeästi kertoo ketä tavoittelee, niin siinä tapauksessa voi minun mielestäni suoraan yhdistää hänelle, olisin kai kertonut jos olisin halunnut vain tiedon onko hän paikalla, vai ei?
Otsikko: Vs: Asiakaspalvelijoiden purkautumisketju.
Kirjoitti: Mustang - 04.12.09 - klo:15:35
Uijui, hienoa huomata, että muitakin asiakaspalvelijoita ketuttaa! Tai siis mukavampi olis, jos ei ketuttais, mutta kiva huomata, ettei ole yksin asiansa kanssa. Kukaan ei ollut vielä avautunut parturikampaajan työstä, niin nyt minä sitten voin tehdä niin. :)

On se hienoa, kun joku perussuomalaisen tukan omaava (ohuehkon ja usein liian lyhyen) tuo tullessaan jonkun leffatähden kuvan, jossa on viisi kertaa enemmän tukkaa ja pituuttakin yli kymmenen senttiä enemmän. Teen työtä käskettyä ja toteutan mallin niistä aineksista, jotka on käytettävissä ja asiakas ei ole tyytyväinen, kun en LEIKKAAMALLA saanut hänelle pitkää ja paksua tukkaa.
Se on kivaa kun on huumorintajuisia asiakkaita, mutta voisiko joku keksiä omia vitsejä, kun kaikki on kuultu jo. Esim. "Älä nyt ihan kaljuks leikkaa, hehheh." "Kai tähän tulee niitä vaaleita raitoja, vaikka tuo aine on sinistä, hehheh." "Tarvitko kuittia? -En ku tätä ei saa verotukseen, hehheh." Ja jokainen kertoo ne, kun olis maailman uusin juttu.
Joo'o, on se parturissa värjääminen niin kamalan kallista, kun tukuista ei valitettavasti saa mitään halvalla. Värjää ite, jos häiritsee. Kampaajan hintaan kuuluu kaiken muun, aineiden ja näperryksen lisäksi se ammattitaito, jota et marketista saa. Neuvot ja kotihoito-ohjeet. Kerran joku mummo sanoi: "Vanhainkodilla leikkaus maksoi vaan 10 euroa!" No mene kuule sinne sitten leikkauttamaan.

On myös hieno lähteä korjaamaan asiakkaiden urbaanilegendoja kaikista asioista, varsinkin, kun osan niistä on muut parturit itse pistäneet liikkeelle, edistääkseen myyntiä. Puolet asiakkaista tietää työni teoriasta enemmän, kuin minä itse. "Tehdään se pehmennys, eikä permanenttia, kun mun tukka ei kestä niitä vahvoja aineita." "Sori, mut aineet on samat, rullakoko on ainoa, joka muuttuu." "Minulle on kampaaja nimenomaan sanonut, ettei pehmennykseen tule niitä vahvoja aineita." Väreistä ja kaikesta liikkuu niin erikoisia ja naurettavia ajatuksia, ettei ole hyvä tosikaan. Niitä on kamalan paha lähteä korjaamaan, kun on niin nuori, auktoriteetti on ihan eri luokkaa, kun vanhalla tekijällä. Eihän nuoret mitään mistään tiedä.

On inhottava varata asiakkaalle aikaa, kun toinen tuijottaa tilauskirjaa vieressä ja osoittelee aikoja. Ensinnäkin, kirjan tiedot eivät kuulu asiakkaalle, lisäksi on olemassa tietty systeemi, jolla aikoja otetaan. Ja tunnissa ei tehdä väriä, permanenttia, raitoja, leikkausta ynnä muuta. Sitten on asiakkaita, jotka kysyvät aikaa samalle päivälle kahdelta, kun liike menee viideltä kiinni. Sitten kun aikaa ei ole, saa siitä vihat niskaansa. Ja ovesta tulee samaten ihmisiä ja tottakai heti pitäisi olla aikaa. Viis siitä, että on se päivän ainoa ruokatauko menossa, se ainoa hetki, kun ehdit hetkeksi istahtamaan. Kyllähän sitä kahdeksan tuntia jaloillaan seisoo ilman ruokaakin.

Asiakkaat, jotka peruvat alle tuntia ennen aikansa tai eivät ilmoita mitään, ovat ihania. Tottakai sen ymmärtää, jos on hyvä syy, mutta näin ei läheskään aina ole. Joku olisi voinut tulla siihen väliin, mutta lyhyen varoitusajan vuoksi et saa tilalle enää työtä ja näinollen menetät kaiken rahan siltä ajalta. On myös kiva, kun asiakas sanoo puhelimessa vain puolet kaikesta, mitä päähän tulee. Tottakai luen ajatuksia niin hyvin, että laitan automaattisesti listaan ripsien ja kulmien värin, raidat ja leikkauksen, kun vain väri piti tehdä. Ja luonnollisesti aikaa ei mene yhtään sen enempää, kuin ilman niitä, jotta ehdin ottaa ajallaan myös seuraavan asiakkaan. Asiakkaiden pitkä tukka on yleensä puoleen selkään, meille partureille olkapäämittainen on jo pitkä. Se näkyy hinnoissa ja ajankäytössä. Hieno, kun olkapäämittaisen tukan omaava varaa ajan värille sanoen tukan olevan lyhyehkö.

Tottakai sekin on parturin vika, kun asiakas ei tiedä/muista, mitä käsittelyjä tukassa on ja työ ei sen vuoksi onnistu. Pitkään tukkaanhan ei yhtään vaikuta vuosi sitten tehdyt raidat, ei. Ne jotenkin häviää sieltä latvasta mukamas mystisesti ja sitten huudetaan, kun tukka kuivahti vaalentaessa. Ja pitkän tukan latvanhan täytyy vaalentua kerrasta, viis siitä, että sitä on kolme vuotta värjätty pelkästään sinimustalla.

"Ei naisten hiusteleikkaus saa maksaa enemmän kuin miesten, se on lailla nykyään kielletty." Luuleeko ihmiset, etten tiedä? Miehen tukka leikataan usein 20 minuutissa, tottakai pyydän siitä vähemmään rahaa, kuin 45 minuutin leikkauksesta! Naisten tukka leikataan AINA eri tekniikoin, kuin miesten tukka, naisten tukka myös laitetaan leikkauksen jälkeen. Heti, kun liikkeeseen tulee nainen, jolta ajellaan sivut ja takaosa koneella, päältä siistitään sentti ja fööniä käytetään sen verran, että tukka kuivuu ja ylimääräiset karvat lähtevät pois, saatte samalla hinnalla! Toimii myös toisinpäin: jos miehelle (yleensä nuoria poikia) leikataan erikoinen, aikaavievä leikkaus ja laitellaan leikkauksen jälkeen, otan siitä kyllä sen korkeamman hinnan. Ja ei, pesu ei kuulu leikkauksen hintaan. Siitä kyllä kerrotaan erikseen. Ei, muotovaahdosta en veloita erikseen, voi hyvä ihme!

"Ette sitten olleet auki viime lauantaina." Tarvitsisiko tuntea itsensä jotenkin rikolliseksi jos itsellä on kerran kolmessa kuukaudessa lauantaina menoa, eikä siitä mainosta kalliilla lehti-ilmoituksella kaikelle kansalle viikkoa etukäteen? Liikkeen oveen kyllä ilmestyy lappu hyvissä ajoin ja puhelimen vastaajaan laitetaan viesti. Ja työpäivän päättyessä viideltä ei kyllä hirveästi nappaisi jäädä leikkaamaan asiakasta, joka pelmahtaa viittä vailla ovesta, kun on "tärkeä meno". Eikö niitä menojaan koskaan tiedetä etukäteen?

Kassalla myös tapahtuu kaikenlaisia mukavia tilanteita. "Oho, ei ollutkaan nyt rahaa matkassa, annatko pankkisiirron, vai tulenko ensiviikolla maksamaan?" Miksi aikaa ei voi varata silloin vasta, kun siihen on VARAA? Siinä on hieno sitten sydän syrjällään odottaa, maksaako asiakas koskaan. Ja osalle tästä muodostuu tapa, kun se kerran kävi niin. Valitellaan hintoja ja sitä, kun nyt ollaan "köyhiä eläkeläisiä". Ulosostotuotteetkaan ei saisi maksaa mitään. Ja tosiaan, esimerkiksi värituubi hapetteineen maksaa tukusta kampaajalle yhtä paljon, kuin kaupan väri kuluttajalle.

Tuntui että tästä vuodatuksesta unohtui puolet, vaikka asiaa tulikin. Lisäilen sitten, kun alkaa ketuttaa.
Onneksi on myös ihania asiakkaita, niiden ansiosta jaksaa. Ja tällainen vuodattaminen nollaa ajatukset, taas jaksaa hetken tehdä töitä. :) Tämä nyt kiittää ja kuittaa.