Juplin.net

Keskustelu => Elämä on ihanaa => Aiheen aloitti: Juplin - 20.11.08 - klo:17:00

Otsikko: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 20.11.08 - klo:17:00
Mikä on elämän tarkoitus? Se on varmaan asia, mitä ihminen on pohtinut kautta aikojen, ja siihen ei ehkä koskaan saadakaan selvää vastausta. Ajattelin aloittaa kuitenkin aiheen, missä jokainen voi pohtia elämää ja sen monimuotoisuutta ihan vain omasta vinkkelistään. Itselläni ainakin aina aika-ajoin tulee ahaa elämyksiä ihan arkipäiväisistä asioista, jotka olisi ehkä hyvä kirjoittaa ylös, sillä niistä saattaa olla hyötyä tulevaisuudessa. Ei muuta kuin kirjoittelemaan... Nyt tosin ainakin itselläni pää lyö ihan tyhjää, mutta ehkä jo huomenna... ehkä.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 02.12.08 - klo:13:42
Mitä hyötyä on omistaa empatiaa ja ymmärrystä, jos sitä ei pysty hyödyntämään, tai sitä ei osata arvostaa?

Miten voi yrittää auttaa ihmisiä, joilla selvästi on ongelmia?

Ongelmia, joiden ratkaisemiseksi itse tietää nipun toimivia ratkaisuita?

Ihmisiä, jotka jopa itse tietävät sen, mutta eivät ole halukkaita tai valmiita ottamaan apua vastaan?

Ihmisiä, jotka tekevät päivästä toiseen samat virheet uudelleen ja uudelleen, vihaavat siksi elämäänsä, katkeroituvat, ja miettivät miksi elämä ei muutu paremmaksi?

Eivätkä kuitenkaan ota oppia virheistään?

Miksi toiselle niin itsestäänselvä asia, on toiselle niin vieras?

Miten pystyä kommunikoimaan ihmisen kanssa, joka puhuu kanssasi samaa, mutta kuitenkin täysin vierasta kieltä?
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 02.12.08 - klo:15:51
Tuo on vähän kuin kysyisi haluatko olla juuri se mitä olet vai jotain muuta, lisää tai erilainen? Jos haluat olla muuta tai erilainen, mikset ole?

En usko että elämällä on merkitystä... pahoittelen tylyä vastausta :)
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 02.12.08 - klo:16:34
En usko että elämällä on merkitystä... pahoittelen tylyä vastausta :)
Näkökantahan tuokin, kieltämättä ehkä hieman taantunut mielestäni tosin... :)
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Haltijanainen - 03.12.08 - klo:09:11
En usko että elämällä on merkitystä... pahoittelen tylyä vastausta :)
Näkökantahan tuokin, kieltämättä ehkä hieman taantunut mielestäni tosin... :)

Minä en usko, että olemme täällä mitään sen syvällisempää tarkoitusta varten, kuin lisääntyäksemme ja kuollaksemme. Oma jaksomme maailmankaikkeuden historiassa on silmänräpäystäkin lyhyempi hetki ja luulen että on ihmisen omaa itsekeskeisyyttä ja tyhmyyttä kuvitella, että olemasaolollamme on jotenkin suuempi merkitys, kuin vaikkapa dinosauruksilla oli. Meidät pyyhkäistään täältä pois joka tapauksessa eikä meistä jää merkkiäkään mihinkään. Sillä on toki yksilön kannalta merkitystä tällä hetkellä, että kuinka elämääsi elät, kuinka kohtelet muita jne, mutta suuressa kokonaisuudessa en usko sillä olevan mitään sen ihmeellisempää merkitystä. Kunhan suku jatkuu ja kuolet ajallasi pois. Ehkä hieman tylyä tämäkin.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 03.12.08 - klo:11:43
Minä en usko, että olemme täällä mitään sen syvällisempää tarkoitusta varten, kuin lisääntyäksemme ja kuollaksemme. Oma jaksomme maailmankaikkeuden historiassa on silmänräpäystäkin lyhyempi hetki ja luulen että on ihmisen omaa itsekeskeisyyttä ja tyhmyyttä kuvitella, että olemasaolollamme on jotenkin suuempi merkitys, kuin vaikkapa dinosauruksilla oli. Meidät pyyhkäistään täältä pois joka tapauksessa eikä meistä jää merkkiäkään mihinkään. Sillä on toki yksilön kannalta merkitystä tällä hetkellä, että kuinka elämääsi elät, kuinka kohtelet muita jne, mutta suuressa kokonaisuudessa en usko sillä olevan mitään sen ihmeellisempää merkitystä. Kunhan suku jatkuu ja kuolet ajallasi pois. Ehkä hieman tylyä tämäkin.
Mjoo, kait minäkin tuon jotenkin noin näen ja uskon.

Mutta ehkä sitä kuitenkin itse haluaa että omalla olemisellaan on jokin merkitys, eli tahtoo elää niin, että myöhemmin voi sanoa saaneensa jotain aikaan.

Itselläni se aikaan saaminen ei varsinaisesti tarkoita mitään sen suurempaa, olen aina ollut vähän taivaan rannan maalari, mutta jos voin päivittäin tehdä jonkin hyvän teon, auttaa jotain ihmistä, eläintä, tai muuta sellaista, tulee siitä minulle hyvä olo, ja koen, että olen saanut jotain aikaan. Siihen ehkä liittyivätkin nuo minun ensimmäiset kysymykseni.

En ole koskaan ollut uskovainen, mutta mielestäni Raamattu (ja monet muut uskonnolliset opukset) sisältävät kaiken sen paskan välistä lukemalla, ihmisyyden perusmoraalin, minkä moni on kadottanut. Ihmiset ovat nykyään monesti mielestäni liian itsekeskeisiä, ajattelevat liikaa rahaa ja taloudellisuutta, ja unohtavat mielestäni tärkeimmät: Rakkauden, ystävyyden, yhdessäolon ja epäitsekyyden.

Ei aina tarvitse hyötyä siitä jotenkin, jos autat toista, tai teet toiselle jotain hyvää. Mielestäni sanonta "kohtele muita, niin kuin haluat itseäsikin kohdeltavan", kiteyttää kaiken tarpeellisen.

Tällä tavoin elämällä on tarkoitus, ja kun joskus täältä lähden, voin lähteä ainakin hyvillä mielin.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 03.12.08 - klo:13:20
Mjoo, kait minäkin tuon jotenkin noin näen ja uskon.

Mutta ehkä sitä kuitenkin itse haluaa että omalla olemisellaan on jokin merkitys, eli tahtoo elää niin, että myöhemmin voi sanoa saaneensa jotain aikaan.

Itselläni se aikaan saaminen ei varsinaisesti tarkoita mitään sen suurempaa, olen aina ollut vähän taivaan rannan maalari, mutta jos voin päivittäin tehdä jonkin hyvän teon, auttaa jotain ihmistä, eläintä, tai muuta sellaista, tulee siitä minulle hyvä olo, ja koen, että olen saanut jotain aikaan. Siihen ehkä liittyivätkin nuo minun ensimmäiset kysymykseni.

En ole koskaan ollut uskovainen, mutta mielestäni Raamattu (ja monet muut uskonnolliset opukset) sisältävät kaiken sen paskan välistä lukemalla, ihmisyyden perusmoraalin, minkä moni on kadottanut. Ihmiset ovat nykyään monesti mielestäni liian itsekeskeisiä, ajattelevat liikaa rahaa ja taloudellisuutta, ja unohtavat mielestäni tärkeimmät: Rakkauden, ystävyyden, yhdessäolon ja epäitsekyyden.

Ei aina tarvitse hyötyä siitä jotenkin, jos autat toista, tai teet toiselle jotain hyvää. Mielestäni sanonta "kohtele muita, niin kuin haluat itseäsikin kohdeltavan", kiteyttää kaiken tarpeellisen.

Tällä tavoin elämällä on tarkoitus, ja kun joskus täältä lähden, voin lähteä ainakin hyvillä mielin.

aaaAAAAAAAaaaaa!! Nyt tämäkin tyttö älysi :)

Eli jos ei mieti suuria syvällisiä syitä elämän olemassaoloon niin juu, siinä tapauksessa haluan myös ajatella että olemassaolollani olisi jokin merkitys ja että minua varten olisi jotain. Joskus entinen luokkakaverini povasi käsistä huvin ja huumorin vuoksi mutta omalla kohdallani meni kovin vaikeaksi ja sanoi, ettei elämäni tule olemaan helppoa mutta että minulla olisi jokin tehtävä täällä. En tiedä miksi se on jäänyt kummittelemaan takaraivoon.

Itse olen vähän samankaltainen ideologi, pyrin toimimaan kuten oikeaksi näen (esim. olematta valehtelamatta, varastamatta, pettämättä, ajattelematta pahaa muista jne.) eli kuten toivoisin itseänikin kohdeltavan mutta mutta... aika harva tuntuu näin ajattelevan. Jos puhun eläinten kohtelusta tai ilmaston muutoksesta tai säästämisestä, saan osakseni ivaa: hemmetin hippi lopeta toi MÄ en ainakaa usko tollasee, sehän on ihan luonnollista valtataistelua. Netissä tulee liian usein vastaan näitä varattuja 30-40 v. miehiä jotka haluais "tehä jotai kivaa" ja kun ihmettelen mikseivät tee vaimojensa kanssa ja etten voi lähteä mukaan sellaseen on vastaus usein tyyliin "ei sen tarvii tietää, kokeilisit joskus varattua saisit säki jotai seikkailua" ja kun edelleen kieltäydyn on vastaus lähes aina sama: **tun pihtari! Itselleni tulee kamala olo jo siitä että ihmiset ihan ilman mitään tunnontuskia käyttäytyy itsekkäästi varsinkin jos itse on vilpittömin mielin liikkeellä ja kuvittelee toisenkin olevan. Yritä siinä sitten luottaa ihmisiin :/

Joku väitti että on nykyihmisen itsekkyyttä olla hankimatta lapsia koska on se valinnanvara mutta itse olen eri mieltä.. En ole sitä mieltä että on itsekästä hankkia lapsia mutta on itsekästä olla ajattelematta omien tekojen seurauksia heidän tulevaisuuttaan ajatellen. En halua omille lapsilleni samaa pahaa oloa kuin itselleni..
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 03.12.08 - klo:13:54
aaaAAAAAAAaaaaa!! Nyt tämäkin tyttö älysi :)

Mukavaa, että löytyy muitakin samaan tyyliin ajattelevia. Itse olen vasta viime aikoina ymmärtänyt sen, että ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat avoimempia kuin toiset, ja toiset ajattelevat vain itseään. Tekevätkö he sen pahuuttaan? Varmasti näitäkin löytyy, mutta toiset ovat vain tottuneet sellaiseen ympäristöön. He eivät osaa olla ystävällisiä tai auttavaisia, koska he eivät ole koskaan itse saaneet osakseen sellaista kohtelua. He ovat tottuneet elämään ympäristössä, missä jokainen huolehtii vain itsestään, ihmiset tulevat ja menevät. Heidän ympäriltään on puuttunut välittäminen ja rakkaus, ja niinpä he ovat oppineet elämään siten, että ne eivät kuulu heidän elämäänsä. Se on mielestäni kovin surullista. Se ei kuitenkaan ole heidän vikansa, mutta itse olisi vain kovin halukas saamaan heidät tajuamaan, että maailmassa on muutakin tärkeää, kuin vain materialismi. Toiset ihmiset sen ymmärtävät, toiset eivät edes halua ymmärtää. Ja toisaalta itse teen siinä väärin, että yritän väkisin saada heidät ymmärtämään. Kyllä, kirjoitukseni liittyy yhteen itselleni tärkeään ihmiseen, mutta se varmasti koskettaa monia muitakin. Sitten kun tajuaa, että toista ei kykene auttamaan, tulee ainakin itselleni todella paha mieli ja masennun pitkiksikin ajoiksi.

Ympäristö tekee kaltaisekseen, ja siksi en viihdy kovinkaan kauaa ympäristössä, missä ihmiset edustavat mielestäni tätä suppeaa ja negatiivista elämänkatsomusta. Suppea maailmankatsomus, viha, itsekkyys, rasismi, oman edun tavoittelu muun muassa ovat asioita mitä en voi sietää. Maailmassa ei ole kovinkaan paljon asioita, mitä en suvaitse, mutta en voi sietää itsekkäitä ihmisiä, ja itsekästä käyttäytymista. Olenko silloin suvaitsematon? Kun sellaiseen ympäristöön joudun, minun on pakko päästä sieltä pois, sillä en halua muuttua heidän kaltaisekseen.

Joskus entinen luokkakaverini povasi käsistä huvin ja huumorin vuoksi mutta omalla kohdallani meni kovin vaikeaksi ja sanoi, ettei elämäni tule olemaan helppoa mutta että minulla olisi jokin tehtävä täällä. En tiedä miksi se on jäänyt kummittelemaan takaraivoon.

Uskoisin, että olet hyvä ihminen, ja koet että sinulla on jotain tärkeää annettavaa tälle elämänmodolle. Mitä se sitten on, sinä löydät sen vielä, kunhan et anna maailman epäoikeudenmukaisuuden katkeroittaa itseäsi liikaa.

Minulle on povattu samalla tavalla, leikkimielessä, mutta entä sitten. Kysymys on itseensä uskomisessa.

Itse olen vähän samankaltainen ideologi, pyrin toimimaan kuten oikeaksi näen (esim. olematta valehtelamatta, varastamatta, pettämättä, ajattelematta pahaa muista jne.) eli kuten toivoisin itseänikin kohdeltavan mutta mutta... aika harva tuntuu näin ajattelevan. Jos puhun eläinten kohtelusta tai ilmaston muutoksesta tai säästämisestä, saan osakseni ivaa: hemmetin hippi lopeta toi MÄ en ainakaa usko tollasee, sehän on ihan luonnollista valtataistelua. Netissä tulee liian usein vastaan näitä varattuja 30-40 v. miehiä jotka haluais "tehä jotai kivaa" ja kun ihmettelen mikseivät tee vaimojensa kanssa ja etten voi lähteä mukaan sellaseen on vastaus usein tyyliin "ei sen tarvii tietää, kokeilisit joskus varattua saisit säki jotai seikkailua" ja kun edelleen kieltäydyn on vastaus lähes aina sama: **tun pihtari! Itselleni tulee kamala olo jo siitä että ihmiset ihan ilman mitään tunnontuskia käyttäytyy itsekkäästi varsinkin jos itse on vilpittömin mielin liikkeellä ja kuvittelee toisenkin olevan. Yritä siinä sitten luottaa ihmisiin :/

Mielestäni ihmisiä, jotka ajattelevat muista pääsääntöisesti hyvää, on paljon, heitä vaan on vaikea löytää, koska tuo negatiivisella tavalla ajatteleva porukka on monesti se näkyvä osuus. Itse olen saanut monesti samanlaisia kommentteja kun olen puhunut mielestäni tärkeistä asioista. Olen huomannut että tiettyjen ihmisten kanssa niistä on siis aivan turha puhua, koska siitä tulee vain itselleen paha olo. Siksipä en luovuta, vaan jatkan etsimistä niin kauan, kunnes löydän sen ympäristön, missä minua ymmärretään. Aina se ei ole helppoa, mutta uskon siihen, että kaikki on mahdollista, kun vain uskoo itseensä, ja tekee niin kuin kokee olevan oikein, eikä vahingoita muita tekemisillään. Valta on myös asia mitä en ymmärrä. Mitä sillä tekee, minua se ei ainkaan kiinnosta pätkääkään, haluan vain elää rauhassa, ja haluan myös itse saada oikeudenmukaista kohtelua osakseni. Mielestäni tuollaiset miehet, mistä mainitsit, ovat onnettomia, sielullisesti tyhjiä, jotka vain edelleen etsivät itseään, eivätkä ymmärrä sitä mikä on tärkeää. Eilen katsoin elokuvan "Miehen työ", ja se säväytti aiheeseen liittyen.

Olen monesti liian sinisilmäinen, ja helposti hyväksikäytettävissä, mutta entä sitten. Olen varastanut, olen valehdellut, pettänyt en ole (jos ajatellaan seksuaalisesti), olen ajatellut pahaa muista, mutta yrittänyt nähdä kaikissa kuitenkin myös jotain hyvää, vaikka se joskus tuntuukin vaikealta. Pyrin kuitenkin toimimaan oikein ja siksi koen olevani hyvä ihminen. Mielestäni sillä on merkitystä.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 03.12.08 - klo:15:06
Itse olen vähän samankaltainen ideologi, pyrin toimimaan kuten oikeaksi näen (esim. olematta valehtelamatta...
Heh... Iski silmääni muuten typo. Olenko väärässä, vai mikäli noin ilmaisee, tarkoittaa se että valehtelee... =) Vissiin oikea termi olisi "olla valehtelematta"... Anteeksi näsäviisauteni ja kiitos ja kumarrus.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 03.12.08 - klo:15:13
Mukavaa, että löytyy muitakin samaan tyyliin ajattelevia. Itse olen vasta viime aikoina ymmärtänyt sen, että ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat avoimempia kuin toiset, ja toiset ajattelevat vain itseään. Tekevätkö he sen pahuuttaan? Varmasti näitäkin löytyy, mutta toiset ovat vain tottuneet sellaiseen ympäristöön. He eivät osaa olla ystävällisiä tai auttavaisia, koska he eivät ole koskaan itse saaneet osakseen sellaista kohtelua. He ovat tottuneet elämään ympäristössä, missä jokainen huolehtii vain itsestään, ihmiset tulevat ja menevät. Heidän ympäriltään on puuttunut välittäminen ja rakkaus, ja niinpä he ovat oppineet elämään siten, että ne eivät kuulu heidän elämäänsä. Se on mielestäni kovin surullista. Se ei kuitenkaan ole heidän vikansa, mutta itse olisi vain kovin halukas saamaan heidät tajuamaan, että maailmassa on muutakin tärkeää, kuin vain materialismi. Toiset ihmiset sen ymmärtävät, toiset eivät edes halua ymmärtää. Ja toisaalta itse teen siinä väärin, että yritän väkisin saada heidät ymmärtämään. Kyllä, kirjoitukseni liittyy yhteen itselleni tärkeään ihmiseen, mutta se varmasti koskettaa monia muitakin. Sitten kun tajuaa, että toista ei kykene auttamaan, tulee ainakin itselleni todella paha mieli ja masennun pitkiksikin ajoiksi.

Ympäristö tekee kaltaisekseen, ja siksi en viihdy kovinkaan kauaa ympäristössä, missä ihmiset edustavat mielestäni tätä suppeaa ja negatiivista elämänkatsomusta. Suppea maailmankatsomus, viha, itsekkyys, rasismi, oman edun tavoittelu muun muassa ovat asioita mitä en voi sietää. Maailmassa ei ole kovinkaan paljon asioita, mitä en suvaitse, mutta en voi sietää itsekkäitä ihmisiä, ja itsekästä käyttäytymista. Olenko silloin suvaitsematon? Kun sellaiseen ympäristöön joudun, minun on pakko päästä sieltä pois, sillä en halua muuttua heidän kaltaisekseen.

Uskon että itsekkyys on eräänlainen selviytymiskeino. Se on ympäristön ohjailemaa mutta tiettyyn pisteesee, loput riippuu omasta sopeutuvuudesta ja ohjailtavuudesta. Harva on itsekäs ja välinpitämätön ainoastaan pahaa ajatellen, moni kuitenkin tunnistaa oman itsekkyytensä kuittaen sen kuitenkin olan kohautuksella "so what". Usein ihmisiä ei kiinnosta asiat jotka eivät omaa elämää kosketa ja kun se koskettaa, pistetään oma hyvinvointi kaiken muun edelle ja pidetään kiinni siitä vaikka muiden kustannuksella. Itselläni on ystävä joka rakastaa merkkituotteita ja ostaa usein uusia puhelimia ja harkitsee nyt uuden auton ostamista "ku se toinen on söpömpi". Olen usein jutellut hänen kanssaan vastaavista asioista ja yrittänyt saada häntä edes miettimään asiaa ja ymmärtämään oman kantani. Tiedän etten voi muuttaa häntä ihmisenä mutta ehkä ansiostani hän on jättänyt sanan 'normaali' vähemmälle. Siltikin olin todella pettynyt kun hän toi minulle ulkomailta feikin Diorin kellon jossa lukee isolla dior, kun olin juuri päässyt sanomasta etten pidä merkkituotteista enkä ikinä käyttäisi jotain tuotetta vain sen merkin ja sen merkin näkymisen vuoksi ikäänkuin statuksena. Hän kyllä nyökkäilee jutuilleni ja kauhistelee asioita muttei tunnu rekisteröivän mitään. Voin kuvitella että itsellesi tulee vähän samankaltainen olo oman ystäväsi suhteen.

Välillä tosiaan mietin että voi kun olisin yhtä kovakuorinen ja itsekäs kuin valtavirta ja tyhmän itsekkäämpi. En rakentelisi helposti hajotettavia hattaralinnoja enkä päästäisi ihan kaikkia lähelleni. Jos teen palveluksen jollekin, en odota siitä mitään takaisin, auttaminen on itsestäänselvää mutta osaisinpa myös ottaa vastaan palveluksia tuntematta tarvetta vastapalvelukseen. En kykenisi ellämään itsekkäämmin ja välinpitämättömämmin potematta huonoa omaatuntoa. Sanon itsekkäämmin ja välinpitämättömämmin sillä jokainen meistä on itsekäs ja välinpitämätön ja pitääkin olla jossain määrin ja tietyissä asioissa, ettei ole ihan ohjailtavissa ja hyväksikäytettävissä vaan ajatellen itseään ja omaa parastaan, joka menee toisen itsekkäiden tarkoitusperien edelle. Hankalia juttuja.. se on se sateenkari ja sen sävyt..

Uskoisin, että olet hyvä ihminen, ja koet että sinulla on jotain tärkeää annettavaa tälle elämänmodolle. Mitä se sitten on, sinä löydät sen vielä, kunhan et anna maailman epäoikeudenmukaisuuden katkeroittaa itseäsi liikaa.

Minulle on povattu samalla tavalla, leikkimielessä, mutta entä sitten. Kysymys on itseensä uskomisessa.

Kiitos :) Olen sitä mieltä että elämä on sitä mitä siitä tekee ja positiivinen ajattelu ohjaa myös tapahtumia, eräs ystäväni on niin loistava esimerkki tässä, se on miltei maagista ja miten hän aina kuitenkin onnistuu. Kovasti on tekemistä siinä ettei katkeroituisi ja välillä pelkään mielenterveyteni puolesta, vaikka välillä se tuntuu jo menetetyltä :D Lähinnä tuo tarkoitus tai tehtävä mietityttää ja välillä pelottaa, mitä jos minun on tarkoitus kärsiä jotta joku heräisi.. vastaavia ajatuksia nousee välillä pintaan..

Mielestäni ihmisiä, jotka ajattelevat muista pääsääntöisesti hyvää, on paljon, heitä vaan on vaikea löytää, koska tuo negatiivisella tavalla ajatteleva porukka on monesti se näkyvä osuus. Itse olen saanut monesti samanlaisia kommentteja kun olen puhunut mielestäni tärkeistä asioista. Olen huomannut että tiettyjen ihmisten kanssa niistä on siis aivan turha puhua, koska siitä tulee vain itselleen paha olo. Siksipä en luovuta, vaan jatkan etsimistä niin kauan, kunnes löydän sen ympäristön, missä minua ymmärretään. Aina se ei ole helppoa, mutta uskon siihen, että kaikki on mahdollista, kun vain uskoo itseensä, ja tekee niin kuin kokee olevan oikein, eikä vahingoita muita tekemisillään. Valta on myös asia mitä en ymmärrä. Mitä sillä tekee, minua se ei ainkaan kiinnosta pätkääkään, haluan vain elää rauhassa, ja haluan myös itse saada oikeudenmukaista kohtelua osakseni. Mielestäni tuollaiset miehet, mistä mainitsit, ovat onnettomia, sielullisesti tyhjiä, jotka vain edelleen etsivät itseään, eivätkä ymmärrä sitä mikä on tärkeää. Eilen katsoin elokuvan "Miehen työ", ja se säväytti aiheeseen liittyen.

Tuo on totta, sitä vain ihmettelen miten välillä tuntuu että ne kaikkein häikäilemättömimmät ja kkorttinsa parhaiten omaan taskuun pelaavat menestyvät muiden silmissä ja elämässä melkeinpä kaikkein parhaiten. Koulussa ne pahimmat kiusaajat olivat myös suosituimpia, töissä se paskin tyyppi on esimies tai johtaja. Vai onko se niin että suuri osa ihmisistä kulkee niin sokeana kiinnittymättä mihinkään että heitä on helppo ohjailla hieman vahvemman henkilön toimesta. Joskus teini-ikäisestä päästin itse irti "porukassa" liikkumisesta ja olenkin sen jälkeen ollut niiden ihmisten seurassa joiden kanssa koen olevan helppoa ja jotka ymmärtävät minua tai joita itse ymmärrän, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olen alkanut (osittain äitini kehotuksesta ja opastamana) katsomaan asioita niin sanotusti kolmannesta perspektiivistä. Voin osallistua kaikkeen mutta näen kuitenkin kokonaisuuden enkä tarraudu yksityiskohtiin.. tämä siis pätee ihmissuhteisiin mitä ystäviin tulee.. aika lapsenkengissä vielä olen :) näin olen osa heidän elämää ja he erittäin tärkeä osa omaa elämääni mutta tunnen itseni silti itsenäiseksi. Kaipaan vain omaa tilaa enkä niinkään mistään nokkimisjärjestyksistä välitä. Valta ei myöskään merkitse itselleni juuri mitään mutta kunnioitusta en voi antaa ihmiselle jolta en sitä missään määrin saa. Nöyrä pitää toki olla muttei nöyristellä.

Itsekin olen nähnyt kyseisen elokuvan ja se on aika puhutteleva. Mielestäni tämänkaltaiset tosielämän onnettomat miehet ja naiset ovat hyvä esimerkki nykyajattelusta. Mulle kaikki heti nyt ku mulla on oikeus siihen! Heillä siis on oikeus kaikkeen... omasta mielestään, oli se sitten rikollista tai ei..

Olen monesti liian sinisilmäinen, ja helposti hyväksikäytettävissä, mutta entä sitten. Olen varastanut, olen valehdellut, pettänyt en ole (jos ajatellaan seksuaalisesti), olen ajatellut pahaa muista, mutta yrittänyt nähdä kaikissa kuitenkin myös jotain hyvää, vaikka se joskus tuntuukin vaikealta. Pyrin kuitenkin toimimaan oikein ja siksi koen olevani hyvä ihminen. Mielestäni sillä on merkitystä.

Sama juttu mutta itselläni se on johtanut siihen että ajattelen yhä enemmän ihmisistä että heillä on perimmäisenä tarkoituksenaan hyötyä minusta :( onneksi minulla on ystäviä jotka jaksavat ja joihin voin aina luottaa. Neljä luotto-ystävää joiden vuoksi tekisin miltei mitä tahansa. Ja Äiti, kun kaikki muu kaikkoa jää äti siihen kuitenkin. Hän itse on sanonut ettei ehkä halua kuulla ihan kaikkea elämästäni mutta ettei ole mitään niin pahaa ettenkö voisi sitä äidille kertoa. Nämä ovat ehkä pitäneet tolpilla. Itsekin olen tehnyt paljon huonoja asioita (omissa silmissä) mutta en pyri siihen ja tiedostan tehneeni huonoja asioita ja valintoja. Mielestäni olet hyvä ihminen jos pyrit hyvään ajatuksella :)

Välillä omalla elämällä on merkitystä jollekin toiselle, vaikkemme itse sitä tiedostaisikaan. Se ei tosin tee asiasta yhtään vähäpätöisempää.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 03.12.08 - klo:15:14
Itse olen vähän samankaltainen ideologi, pyrin toimimaan kuten oikeaksi näen (esim. olematta valehtelamatta...
Heh... Iski silmääni muuten typo. Olenko väärässä, vai mikäli noin ilmaisee, tarkoittaa se että valehtelee... =) Vissiin oikea termi olisi "olla valehtelematta"... Anteeksi näsäviisauteni ja kiitos ja kumarrus.

Jep, hups, sori :D Suomenkieli ei koskaan luonnistunut.. ruotsi taas äidinkielenä sitäkin vähemmän
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 03.12.08 - klo:15:21
Vau, mitäpä tähän muuta sanoisin. Ajattelet lähes täysin samalla tavalla asioista kuin minä... =)
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 03.12.08 - klo:15:40
Mitenkäs se meni "great minds think alike" :D no ei.. yritän olla vitsikäs..

Haluaisin kyllä kuulla (lukea) muidenkin mielipiteitä vaikka osan taidankin aika pitkälle hahmottaa aiempia kirjoituksia heijastaen mutta oletus ei ole fakta!
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 03.12.08 - klo:20:15
Mitenkäs se meni "great minds think alike" :D no ei.. yritän olla vitsikäs..
Noo, vaatimattomuus kaunistaa, ei se silti tarkoita, että jos tietää olevansa hyvä jossain, tai edes keskivertoa älykkäämpi, tai edes ajattelevampi, että sitä ei saisi tuoda julki.

Helpommalla tietysti monesti pääsee kun pitää vaan turpansa kiinni, eikä tuo mielipiteitään tai ajatuksiaan julki, mutta itseäni ainakin ahdistaa jos en voi olla oma itseni. Jos haluan sanoa jotain, haluan että minua myös kuunnellaan ja asiani ymmärretään edes jollain tasolla, tai edes pyritään huomioimaan.

Kaikkein kauheinta on, jos edes lähimmät ihmiset eivät ymmärrä sinua. Sellaisessa ympäristössä ei kannata olla. Jos kaveriporukkasi ei sinua ymmärrä, eivät edes yritä ymmärtää, eivät välitä, tai vain nauravat mielipiteillesi sivuuttaen ne halveksuvasti, eivät ne ole kavereita, vaan jotain ihan muuta. Lähipiirinsä ihmiset kannattaa hakea sen mukaan, kenen seurassa tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, ei sen mukaan missä on tottunut elämään.

Ystävä on ihminen jolta riittää sinulle aikaa aina, oli sitten yö tai päivä, kesä tai talvi. Hän sivuuttaa vähäpätöisemmät asiat mielestään, kun havaitsee sinun tarvitsevan apua, tai pelkästään seuraa. Ystävä monesti jopa uhraa omasta ajastaan ihan vain siksi, että sinä tarvitset häntä. Ystävyydessäkin on tietysti rajansa, eikä sitä saa koskaan käyttää hyväkseen. Sama pätee parisuhteeseen, monesti sen tajuaminen vain vie aikaa. Itse alan pikkuhiljaa ymmärtämään senkin.

Älykkyyteen vielä liittyen, ylimieliseksi toisia kohtaan ei kuitenkaan saa ruveta. Älykkyyttä kun voi käyttää myös hyviin tarkoituksiin, ei pelkästään ihmisten johdattelemiseen omaa etua tavoitellen. Sellaisia ovat monesti ne menestyvät johtajat ja kiusaajat. *Yäk*... vastenmielistä sakkia.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 04.12.08 - klo:10:08
Omat ystäväni jakavat mielipiteitään samalla tavalla kuin minäkin vaikkemme olekaan aina samaa mieltä mutta sehän siinä onkin niin hienoa. Vaikkemme olisikaan yhtä mieltä, emme silti väheksy toisen mielipidettä. Jos en heti ymmärrä jotain ihmistä, alan hakemaan vastaavaa tapausta tai vertailua omasta elämästä joka helpottaa ymmärtämään tosita sen sijaan että tyrmäisi tämän mielipiteet tai näkemykset.

Kaikkein kauheinta on, jos edes lähimmät ihmiset eivät ymmärrä sinua. Sellaisessa ympäristössä ei kannata olla. Jos kaveriporukkasi ei sinua ymmärrä, eivät edes yritä ymmärtää, eivät välitä, tai vain nauravat mielipiteillesi sivuuttaen ne halveksuvasti, eivät ne ole kavereita, vaan jotain ihan muuta. Lähipiirinsä ihmiset kannattaa hakea sen mukaan, kenen seurassa tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, ei sen mukaan missä on tottunut elämään.

Totta, totta. Muistan itselläni olleen aika, joskus 19 vuotiaana, kun en saanut otetta oikein mistään enkä kokenut kuuluvani mihinkään ja huomasin mielipiteittenikin jäävän ilmaan leijumaan niin sanotusti. En saanut ilmistua itseäni samalla tavalla kuten tunsin ja olin jotenkin vieras itselleni, sanoin asiat väärin tai en ymmärtänyt sanomisiani itsekään enkä tarkoittanut niitä niin. Itse olin ihan pihalla ja itkin omaa mielen kömpelyyttäni mutta ystävät pysyivät siinä ja kuuntelivat ja ymmärsivät. Sen jälkeen olen saanut kaiken taas suht tasapainoon, osittain kiitos ystävien. Silloin ystäväverkosto oli pienempi. Nämä ystävät ovat minulle tärkeitä ja kiitänkin heitä usein siitä että ovat jaksaneet kanssani ja myös he tietävät että vastaavassa tilanteessa olen siellä heitä varten. Kaikkein pahinta on jos alkaa itseään pettämään ja yrittää änkeä itsensä muottiin johon ei oikeasti kuuluu ja muuttamaan itseään jotta olisi hyväksytty. Tekee pahaa lukea kaikenmaailman BB-Hennoista ja muista vastaavista tapauksista jotka menevät äärimmäisyyksiin vain tunteakseen itsensä hyväksytymmiksi ja paremmiksi.

Parisuhteessa on enemmän kuin ystävyydessä tätä "I scratch your back you scratch mine" koska siinä on huomattavamman paljon syvempiä sävyjä ja siinä ollaan intensiivisemmin osa toisen elämää, joten molempien on pakko joskus joustaa jossain. Ystävyydessä ollaan myös osana mutta se ei riipu samalla tavalla.

Älykkyyteen vielä liittyen, ylimieliseksi toisia kohtaan ei kuitenkaan saa ruveta. Älykkyyttä kun voi käyttää myös hyviin tarkoituksiin, ei pelkästään ihmisten johdattelemiseen omaa etua tavoitellen. Sellaisia ovat monesti ne menestyvät johtajat ja kiusaajat. *Yäk*... vastenmielistä sakkia.

Välillä tuntuu että osalla johtajista ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa vaan viekkauden. Fiksujen ihmisten ei tarvitse sillä tavalla hakea jotain eikä päteä ja usein heillä on maanläheiset arvot. Ovat niin sanotusti sinut minuutensa kanssa eivätkä yritä olla muuta kuin ovat. Toisaalta ei tarvitse olla Einstein osatakseen olla onnellinen ja tasapainoinen, sitä itse arvostan :) Kuten tässä parin kaverin kanssa sunnuntaina todettiin "ollaanhan me vähän outoja, mut kyl mä oon mieluummin outo ja onnellinen", enkä saanut edes lausetta kunnolla loppuun kun molemmat revettiin nauruun.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Juplin - 04.12.08 - klo:11:41
Juuri näin, vau... :)

En mäkään ehkä aina ihan täysillä kulje, ja miellän että olen monella tavalla ehkä hieman oudompi, kuin mitä "normaalit" ihmiset. Mutta hei, mä tiedän kuitenkin olevan selväjärkinen ja tulen toimeen itseni kanssa, vielä kun oppisi tulemaan toimeen täysin muidenkin kanssa. Osan kanssa toki tuleekin, mutta aina löytyy näitä kompastuskiviä. Heidänkin kanssa pyrkii kommunikoimaan siten, että koittaa heitä ymmärtää, välillä se vaan on niin pirun haastavaa, kun huomaa, että samanlaista kohtelua ei saa itse osakseen.

Jälleen kerran, sä sanoit Floora, mitä mä ajattelen... :D
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: theevilone - 05.12.08 - klo:01:06
Joku väitti että on nykyihmisen itsekkyyttä olla hankimatta lapsia koska on se valinnanvara mutta itse olen eri mieltä.. En ole sitä mieltä että on itsekästä hankkia lapsia mutta on itsekästä olla ajattelematta omien tekojen seurauksia heidän tulevaisuuttaan ajatellen. En halua omille lapsilleni samaa pahaa oloa kuin itselleni..
Minun mielestäni itsekkyyttä on yhtä paljon hankkia lapsia kuin olla hankkimatta. En kyllä ymmärrä yhtään miksi juuri lapsia hankkimattomat (eihän lapsia edes hankita, yritetään, toivotaan ja rukoillaan ja sitten vasta _saadaan_ jos on onnea!) ovat itsekkäitä. Mielestäni myös melkein suurempi uhraus olla hankkimatta jos tietää ettei ole valmis ja vaikka kuinka halauisi (esim. oman elämän pirstoisuus, sairaudet ja sellaiset). Lapselle on hyvä voida antaa myös äitinä aikaa ja huomiota ja niin edelleen - ettei vain niin että kunhan leluja on... Ihmiset eivät kyllä kovin monesti ajattele seurauksia, miten valitettavaa se onkaan. *Sigh*

En mäkään ehkä aina ihan täysillä kulje, ja miellän että olen monella tavalla ehkä hieman oudompi, kuin mitä "normaalit" ihmiset. Mutta hei, mä tiedän kuitenkin olevan selväjärkinen ja tulen toimeen itseni kanssa, vielä kun oppisi tulemaan toimeen täysin muidenkin kanssa. Osan kanssa toki tuleekin, mutta aina löytyy näitä kompastuskiviä. Heidänkin kanssa pyrkii kommunikoimaan siten, että koittaa heitä ymmärtää, välillä se vaan on niin pirun haastavaa, kun huomaa, että samanlaista kohtelua ei saa itse osakseen.
Siihenkin voi kouluttautua, oppimaan ihmisten seuraan. Itsekin opiskelen (mm. sitä) ja mielestäni on aika tavalla mielenkiintoista. Kurssiin valitettavasti kuuluu hengaileminen ei-niin-kivojen ihmisten kanssa myös, jopa tyhmien ja sellaisten jotka näyttävät melko avoimesti mitä mieltä ovat sinusta - esimerkiksi ettet tajua miltei mitään, että olet vain sukupuolesi takia huono siinä ja hyvä tuossa, mutta se vain on kestettävä ja aikaa myöten ... no, ehkä et turru, mutta opit miten voit olla jotenkuten siedettävästi sellaisten seurassa. Ilman että satutat itseäsi joka kerta kun hän avaa suunsa... Aina kun ei valitettavasti voi valita seuraansa niin hyvin kun tahtoisi. :)
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 05.12.08 - klo:09:20
Siihenkin voi kouluttautua, oppimaan ihmisten seuraan. Itsekin opiskelen (mm. sitä) ja mielestäni on aika tavalla mielenkiintoista. Kurssiin valitettavasti kuuluu hengaileminen ei-niin-kivojen ihmisten kanssa myös, jopa tyhmien ja sellaisten jotka näyttävät melko avoimesti mitä mieltä ovat sinusta - esimerkiksi ettet tajua miltei mitään, että olet vain sukupuolesi takia huono siinä ja hyvä tuossa, mutta se vain on kestettävä ja aikaa myöten ... no, ehkä et turru, mutta opit miten voit olla jotenkuten siedettävästi sellaisten seurassa. Ilman että satutat itseäsi joka kerta kun hän avaa suunsa... Aina kun ei valitettavasti voi valita seuraansa niin hyvin kun tahtoisi. :)

Itse ajattelin että olen huono ihminen kun kaikki eivät minusta pidä ja koska en tule kaikkien kanssa toimeen. Sitten hyväksyin sen etten voi tulla kaikkien kanssa toimeen mutta kovakuoriseksi se on kasvattanut siinä mielessä että metsä vastaa niin kuin sille huutaa, eli jos joku puhuu halveksuvaan sävyyn itsestäni tai läheisistäni, en vain kykene hallitsemaan tunteitani vaan avoimesti näytän tyrmistyneisyyteni. Kuten aiemmin jo mainitsin, en voi kunnioittaa ihmistä jolta en itse saa mitään enkä suostu sietämään kaikkea. En yritä selvittää ongelmaa ja olla kaikkien kaveri mutta voin ilmaista mielipiteeni jonkun asenteista ja pyytää tätä lopettamaan aiheettomat kommenttinsa tai suun soiton. Sillä sen verran voi osoittaa hienotunteisuutta ja tahdikkuutta että vaikkei jostain ihmisestä/ammattista/sukupuolesta/ihonväristä pidä, ei sitä tarvitse silti halventaa. Moinen on kamalan kömpelöä! Myönnän että olen itsekin siihen sortunut, tosin viimeisten parin vuoden aikana olen alkanut asettaa itseäni muiden saappaisin ja ajattelemaan asioita siltä kantilta. Jos joku silti sortuu tällaiseen, asetan hänet itse saappaisiini! Esimerkkinä eräs kerta kun istuin exäni kanssa kantiksessa ihan vain parilla ja juttelemassa, oli pöytäämme ilmaantunut pari itselleni ennalta tuntematonta miestä, sen aikaa kun itse kävin vessassa. Ennen kuin edes kerkesin istumaan kuulin toisen huomauttavan kaverilleen "tässä on hyvä esimerkki siitä että naiset on tyhmempiä" osoittaen minuun. Pistin hänet perustelemaan ja veikkaan että ainoa joka vaikutti tyhmältä siinä pöydässä oli tämä murahteleva mies, kärkkäisiin kysymyksiini epäselviä vastauksia soperrellen.
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: theevilone - 05.12.08 - klo:15:49
Itse ajattelin että olen huono ihminen kun kaikki eivät minusta pidä ja koska en tule kaikkien kanssa toimeen. Sitten hyväksyin sen etten voi tulla kaikkien kanssa toimeen mutta kovakuoriseksi se on kasvattanut siinä mielessä että metsä vastaa niin kuin sille huutaa, eli jos joku puhuu halveksuvaan sävyyn itsestäni tai läheisistäni, en vain kykene hallitsemaan tunteitani vaan avoimesti näytän tyrmistyneisyyteni. Kuten aiemmin jo mainitsin, en voi kunnioittaa ihmistä jolta en itse saa mitään enkä suostu sietämään kaikkea. En yritä selvittää ongelmaa ja olla kaikkien kaveri mutta voin ilmaista mielipiteeni jonkun asenteista ja pyytää tätä lopettamaan aiheettomat kommenttinsa tai suun soiton. Sillä sen verran voi osoittaa hienotunteisuutta ja tahdikkuutta että vaikkei jostain ihmisestä/ammattista/sukupuolesta/ihonväristä pidä, ei sitä tarvitse silti halventaa. Moinen on kamalan kömpelöä! Myönnän että olen itsekin siihen sortunut, tosin viimeisten parin vuoden aikana olen alkanut asettaa itseäni muiden saappaisin ja ajattelemaan asioita siltä kantilta. Jos joku silti sortuu tällaiseen, asetan hänet itse saappaisiini! Esimerkkinä eräs kerta kun istuin exäni kanssa kantiksessa ihan vain parilla ja juttelemassa, oli pöytäämme ilmaantunut pari itselleni ennalta tuntematonta miestä, sen aikaa kun itse kävin vessassa. Ennen kuin edes kerkesin istumaan kuulin toisen huomauttavan kaverilleen "tässä on hyvä esimerkki siitä että naiset on tyhmempiä" osoittaen minuun. Pistin hänet perustelemaan ja veikkaan että ainoa joka vaikutti tyhmältä siinä pöydässä oli tämä murahteleva mies, kärkkäisiin kysymyksiini epäselviä vastauksia soperrellen.
Hmm... ...mmm.. totta tuokin, ettei kaikkea tarvitse sietää. Itse kuitenkin koitan kaikenlaista, jopa niiden tyhmien ja perustelemattomien ihmisten kanssa, koska heistä voi oppia jotain, mitä voi sitten myöhemmin hyödyntää (kun uskaltaa oikeasti sanoa mitä ajattelee? ilman kamalaa syyllisyyttä?). Tuo "kaverisi" kuulostaa kyllä aika ... tyhmältä. Ja aivan kamalan epäkohteliaalta. Se on kyllä aika pöyristyttävää (onko tuo oikeasti edes sana?) että ollaan muka niin fiksuja ja puhutaan suoraan sanottuna paskaa toisista, vaikka näkisi tyypin ensimmäistä kertaa... Huokaus. Myös sen olen huomannut ettei ihmiset arvosta toisia. Tai kunnioita. Se lienee kimpassa tuon hienotunteisuuden ja tahdikkuuden kanssa. Semmosta se vaan tuntuu olevan. Tokikin voi vältellä, mutta tuntuu että semmoiset ihmiset  vain kasvavat lukumäärältään...

Elämän tarkoitus. Niin. En ole vielä vastannut. Minun mielestäni elämässä pitää Opiskella ja Opettaa, löytää kivoja juttuja mitkä sopivat itselle ja saavat sinut onnelliseksi. Suuremmin ajatellen... Siinä tulisi vain hulluksi, ei passaa ajatella liikaa. :) Ehkä joku joka on tehnyt maailman, pelaa meillä. Katselee, tutkii ja opettelee. Hauskaa sinänsä, voisimme olla vain jotain edistyneitä koodinpalasia isolla sǎkkilaudalla... Mene ja tiedä. Tuskin saamme tässä elämässä tietää vielä. :P
Otsikko: Vs: Elämän tarkoitus?
Kirjoitti: Floora - 08.12.08 - klo:10:20
Hmm... ...mmm.. totta tuokin, ettei kaikkea tarvitse sietää. Itse kuitenkin koitan kaikenlaista, jopa niiden tyhmien ja perustelemattomien ihmisten kanssa, koska heistä voi oppia jotain, mitä voi sitten myöhemmin hyödyntää (kun uskaltaa oikeasti sanoa mitä ajattelee? ilman kamalaa syyllisyyttä?). Tuo "kaverisi" kuulostaa kyllä aika ... tyhmältä. Ja aivan kamalan epäkohteliaalta. Se on kyllä aika pöyristyttävää (onko tuo oikeasti edes sana?) että ollaan muka niin fiksuja ja puhutaan suoraan sanottuna paskaa toisista, vaikka näkisi tyypin ensimmäistä kertaa... Huokaus. Myös sen olen huomannut ettei ihmiset arvosta toisia. Tai kunnioita. Se lienee kimpassa tuon hienotunteisuuden ja tahdikkuuden kanssa. Semmosta se vaan tuntuu olevan. Tokikin voi vältellä, mutta tuntuu että semmoiset ihmiset  vain kasvavat lukumäärältään...

Kannattaa sanoa mitä ajattelee mutta senkin voi tehdä niin monella eri tavalla ja pitää myös muistaa se ettei omat ajatukset välttämättä ole faktoja eikä varmastikaan ainoita mahdollisia ajatuksia. Siinä menee semmonen eräänlainen kultanen keskitie ja sanonta "kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohtelevan" pätee tähän kuin nenä päähän. Se on kyllä totta että itsekkyys ja toisen arvojen kunnioittaminen ja arvostaminen on kuin vähenevät luonnonvarat. Seuraa kait tekee kaltaisekseen, onnellisuuskin leviää kuin rutto (pahoittelen kamalalta kuulostavaa ilmaisua, taisi olla jossain lehdessä otsikkona).

Elämän tarkoitus. Niin. En ole vielä vastannut. Minun mielestäni elämässä pitää Opiskella ja Opettaa, löytää kivoja juttuja mitkä sopivat itselle ja saavat sinut onnelliseksi. Suuremmin ajatellen... Siinä tulisi vain hulluksi, ei passaa ajatella liikaa. :) Ehkä joku joka on tehnyt maailman, pelaa meillä. Katselee, tutkii ja opettelee. Hauskaa sinänsä, voisimme olla vain jotain edistyneitä koodinpalasia isolla sǎkkilaudalla... Mene ja tiedä. Tuskin saamme tässä elämässä tietää vielä. :P

Opiskella ja opettaa :) kuulostaa hyvältä ja olen samaa mieltä. Elämässä mennään eteenpäin ja kehitytään, yksinkertaista ja loogista.