Unet ja niiden tulkinta

Aloittaja Nefertiti, 31.01.08 - klo:03:35

« edellinen - seuraava »

Nemesis

Lainaus käyttäjältä: Loather - 13.03.08 - klo:20:54
Ja pari viikkoa sitten näin aivan ihanan unen, jossa (???) jouduin vampyyrin puremaksi. Se vampyyri oli kaiken lisäksi Angelus (eli se siitä yhestä sarjasta...). Jostakin syystä pidän kivoina unina niitä joissa esiintyy vampyyreja, tapahtuipa siinä unessa mitä vain.

Ohhoo! :o Mä muistan että mulla oli sellanen vaihe muutama vuosi sitten, että näin ihan sairaan usein unia just Angelista. :D Mäkin pidän tosi paljon unista, joissa on vampyyrejä, johtunee siitä, että pidän muutenkin ihan sairaasti vampyyreistä.

Tulikin mieleen, että viime kesänä näin unta jossa joku vampyyri puri mua, ja muutuin sitten itsekin vampyyriksi. Muistan tosi yksityiskohtasesti sen, kun sitten itse lähdin metsästämään ja pureskelemaan ihmisiä. Siinä unessa nautin siitä tappamisesta niin paljon, että herätessäni olin ihan järkyttynyt.

Näen usein myös sellaisia unia, joissa vuodan syystä tai toisesta kuiviin juuri kaulastani ja usein lumihankeen niin että koko hanki muuttuu kivan punaiseksi. En tiedä miksi, mutta näissä unissa tulee aina sellainen rento ja lämmin olo, missä ei ole kyllä mitään järkeä. :D Mitään en tästäkään saa revittyä irti... unien tulkitseminen  on liian vaikeaa!

Loather

#16
Mä näin viime yönä outoa unta, tai no ei nyt outoa, mutta jotenkin kummallista.

Olin keittiössä, ulkona oli pimeää. Hääräilin siinä jotain ja käännyin sitten aukinaiselle ovelle päin, joka vie makuuhuoneeseen. Säikähdän ensin kamalasti, sillä näen vanhempieni sängyllä istuskelevan pienen tytön. Tyttö oli selvästikin haamu, tai jokin henkiolento. Hänellä oli valkoiset hiukset, kirkkaansiniset silmät ja valkoinen mekko. Säikähdys vaihtuu ihastukseksi ja kutsun koirani katsomaan. Puhun jotain tytölle ja lähestyn häntä samalla. Tytön ilme pysyy koko ajan samana, peruslukemilla, mutta kun tulin n. 2 metrin päähän, ilme olikin yhtäkkiä surullinen. Peräännyin hiukan ja sitten heräsin..

Mietin pitkään, mikä oli tuon unen viesti. Mahtaisikohan se jotenkin liittyä huonontuneisiin kaverisuhteisiini koulussa, olen nykyisin melko yksin koko ajan, mutta minua ei kiinnosta enää saada kavereita sieltä.


Muoks: TAI. Ehkä mulle tapahtuu lähitulevaisuudessa jotain pahaa, ehkäpä se tyttö oli enkeli.
No lyö sitä turpaan!

Juplin

Lainaus käyttäjältä: Loather - 09.04.08 - klo:17:46
Mä näin viime yönä outoa unta, tai no ei nyt outoa, mutta jotenkin kummallista.

Olin keittiössä, ulkona oli pimeää. Hääräilin siinä jotain ja käännyin sitten aukinaiselle ovelle päin, joka vie makuuhuoneeseen. Säikähdän ensin kamalasti, sillä näen vanhempieni sängyllä istuskelevan pienen tytön. Tyttö oli selvästikin haamu, tai jokin henkiolento. Hänellä oli valkoiset hiukset, kirkkaansiniset silmät ja valkoinen mekko. Säikähdys vaihtuu ihastukseksi ja kutsun koirani katsomaan. Puhun jotain tytölle ja lähestyn häntä samalla. Tytön ilme pysyy koko ajan samana, peruslukemilla, mutta kun tulin n. 2 metrin päähän, ilme olikin yhtäkkiä surullinen. Peräännyin hiukan ja sitten heräsin..

Mietin pitkään, mikä oli tuon unen viesti. Mahtaisikohan se jotenkin liittyä huonontuneisiin kaverisuhteisiini koulussa, olen nykyisin melko yksin koko ajan, mutta minua ei kiinnosta enää saada kavereita sieltä.


Muoks: TAI. Ehkä mulle tapahtuu lähitulevaisuudessa jotain pahaa, ehkäpä se tyttö oli enkeli.

Niin, ehkä... ehkä ei...

En nyt lähtisi päätäni vaivaamaan jonkun unen takia sen enempää, unihan saattaa olla vain vilkkaan mielikuvituksesi tulosta, mutta tokihan se saattaa olla myös alitajuntaasi vaivaava asia liittyen tuohon mainitsemaasi tilanteeseesi koulussa.

Itse suhtaudun uniin aika skeptisesti, unethan nyt kuitenkin syntyvät aika vahvasti jokaisen omassa päässä, ja alitajunta käsittelee itselle tapahtuneita asioita jokaiselle omalla tavallaan.
Elämä ei ole mustavalkoista, vaikka Juplin.net olisikin.

Loather

Tämä voi olla sattumaa, tai sitten tuo näkemäni uni, jossa oli se pieni, valkoinen tyttö, oli enne. Nimittäin:

Se koirani, jota unessa kutsuin luokseni on sairastunut. Se herää kolmesti yössä ja vinkuu ulos, kakkaa sisälle päivällä ollessaan n. 3 tuntia yksin. Se on jonkunlainen mahatauti/ripuli, kait...  ja sille ei maistu ruoka eikä se juo. Eilen söi ruokaansa vähän, mutta tänään ei ole koskenutkaan. Edes herkut eivät kelpaa. Muutoin on ihan yhtä pirteä ja iloinen kuin ennenkin. Jos tää jatkuu huomenna, ni varmana kyllä pakotan äitin viemään se eläinlääkäriin vaikka sanois mitä. Mä alan olla hiukka huolissani.

Eli olisiko se voinut olla enneuni?
No lyö sitä turpaan!

theevilone

Lainaus käyttäjältä: Loather - 15.04.08 - klo:15:58
Eli olisiko se voinut olla enneuni?
Enneunena aika vaikeasti tulkittava, toisaalta pitäisikö niiden olla helppoja? En tiedä. Kannattaa kuitenkin käyttää lääkärissä, joko olet? Voihan tuon varmaan enneuneksikin mieltää, mutta itse ajattelisin että se oli "vain unta" tai kaverijuttuja, koska koira ei kuitenkaan ollut pääosassa. Toisaalta tyttö meni surulliseksi kun tulitte? lähemmäksi. Mene ja tiedä. Toivottavasti koira parantuu. :)
"Wise men don't need advice. Fools won't take one."

Loather

Tulee jännä fiilis, jos käy jossain sellasessa paikassa, jonka on nähny unessa. Ainaki mulle tulee. Kuten nyt vaikka kun näin sen koiraunen, jonka tapahtumapaikkana oli vanhan kouluni piha. Kävin pari päivää myöhemmin siellä ja jännitti kauheesti.

Näin (jälleen kerran) vampyyriunen aiemmin tällä viikolla. Siinä olin eräässä saaressa, jossa käyn n. joka kesä/syksy. No näinpä sitten unta, että olin koirani kanssa juoksemassa kallioilla. Olimme matkalla saaren itärantaan, jossa en ole koskaan käynyt. Kun rantaan oli enää 30 metriä, jouduimme pysähtymään jyrkänteelle. Katsoin alas ja näin kaksi vampyyria. Lähdin juoksemaan karkuun eräälle mökille päin, mutta vampyyrit kerkesivät huomata minut ja lähtivät perään. Loput unesta oli pakoon juoksemista.

Ei mikään maailman merkittävin uni, mutta laitoinpa senkin nyt sitten tänne. Aion tänä kesänä käydä tuolla saaren itärannassa, ehkä löydän jotain kiinnostavaa ;)  tai sitten saan vain vähän jännitystä päivään.
No lyö sitä turpaan!

TRex

#21
Oma Oudoin/Pelottavin uneni:

Tätä on tullut elämäni aikana ehkä jokusen sanoisinko 5 tai 6 kertaa.

Uni on hyvin vaikea selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte edes jotain.

Yleensä se alkaa siittä kun on paljon pieniä mustia pisteitä ja niitä on aika paljon, mutta sit taas välillä aika vähän.
Sit jostain kumman syystä tulee oranssinruskeita lehtiä ne ovat myös hyvin pieniä sillon ku nuo lehdet saapuu niitä pisteitä ei vaan näy enää... Sit se jotenkin jatkuu niin että tulee semmonen joku tosi korkee en osaa oikee sanoo mikä semmone ehkä tornin näköinen ja jotenkin se vaan on siinä tosi iso torni ja mä tosi pieni. Uneni aikana myös pelottaa todella paljon myös unen jälkeen. Yleensä kun olen herännyt tästä unseta tai ainakin viimeksi niin minua veti suonta jalasta. En tiedä tajusitteko mitään koska tuo on todella sekava uni ja en vieläkään muista aina sitä kokonaan. Viimeksi kun heräsin siittä, mä huusi tosi lujaa. Pienen levon jälkeen yleensä nukun sen jälkeen tosi hyvin ei mulla niinku oikeestaa muuta ku toi oo ikinä ollu semmosia outoja ja muutenkin nukun yleensä tosi hyvin.

Minun äitini sukulainen kertoi äidilleni ja äiti kertoi minulle:

Leikitään nyt vaikka että äidin sukulaisen nimi on Veera ja sen veljen nimi oli Teemu. (En tunne näitä kahta persoonaa enkä tiedä heidän oikeita nimiä käytän valenimi vain sen takia että olisi helpompaa hahmottaa mitä tapahtui)

Veera näki unta Teemusta ja hänen äidistään joka oli jo kuollut. Unessa Veera näki hänen äidinsä ojentavan käden Teemulle.
Äiti oli Teemun yläpuolella, (taivaassa luulisin) sitten Teemu tarttu äitinsä kädestä kiinni ja äiti viei hänet ylös (taivaaseen).

Kun veera heräs ni se oli sillee hui kuinka kauheeta onneks se oli vaan unta.

~jokin aika kuluu~

Soi puhelin ja hänen siskonsa soittaa että veli on kuollut moottoripyörä onnettomuudessa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

En ehkä usko jumalaan ja taivaaseen, mutta tää on jo jotain.

Floora

Hui! Tuo kuvailemasi uni mahtoi olla pelottava kun siinä ei mitään suoranaista uhkaa ole mutta hyvin uhkaava ilmapiiri kuitenkin. Voisiko se liittyä johonkin kaukaiseen muistoon, ikävään asiaan jota et muista mutta jossa oli läsnä näitä elementtejä?
Strange but not twisted

TRex

Lainaus käyttäjältä: Floora - 25.04.08 - klo:12:15
Hui! Tuo kuvailemasi uni mahtoi olla pelottava kun siinä ei mitään suoranaista uhkaa ole mutta hyvin uhkaava ilmapiiri kuitenkin. Voisiko se liittyä johonkin kaukaiseen muistoon, ikävään asiaan jota et muista mutta jossa oli läsnä näitä elementtejä?


En usko että se olisi jokin muisto koska se ei mitenkään liity mun elämään tai mitään mitä minulle on tapahtunut menneisyydessä.

Floora

Ainakaan mitä muistaisit. Huomioi ettet muista mitään elämäsi ensimmäisistä kolmesta vuodesta ja siitäkin kymmenen vuotta eteenpäin aika hatarasti.

Itse havahduin johonkin uneen nukkumaan mennessäni ja havahduin nimenomaan siihen kuinka outoa se oli.. kun vielä muistaisi mistä unessa oli kyse!! Siihen liittyi koru.. ehkä
Strange but not twisted

TRex

Jep, nää unet ny on vähän tälläsiä outoja välillä ne on ihan turhia, mutta välillä kertoo jotain hyvin tärkeää.

LorraineK

Miks nään aina unia että putoan? Ensiksi katson kattoon ja sitten nukahdan nopeasti, ja herään kun putoan tai sitten kerran kirkonkellot soivat. Onko se ruumiistapoistumisen alku? Olisi kyllä hienoa päästä irtautumaan ruumiistaan.

Floora

Jaa-a mutta ainakaan et ole ainoa putoamisuniesi kanssa. Sille löytyy varmasti jokin looginen selitys sillä itse muistan pudonneeni unessa milloin kallistuvassa sängyssä, milloin kallion kielekkeeltä aina lapsuudesta saakka.
Strange but not twisted

Nemesis

#28
Näitä putoamisiahan käy minullekin usein, samoin suurimmalle osalle ihmisistä joiden kanssa olen unistani puhunut. Joskus nukahtamisvaiheessa, joskus jo umpiunessakin. Varsinkin noita Flooran mainitsemia unia, joissa putoaa kallistuvasta sängystä olen kokenut usein.

Näen silti hyvin paljon myös sellaisia unia, joissa alan aivan selittämättömästä syystä nousta ilmaan jonkun näkymättömän voiman nostamana, kunnes sitten tarpeeksi korkealle kohottuani tämä "voima" päättää päästää irti, ja putoan alas. Usein nämä unet sijoittuu johonkin ympäristöön missä on vettä, ja putoan syvälle veteen enkä enää pääse pinnalle - herätessäni näistä unista koenkin lähes aina unihalvauksen ja olen joko kasvot vasten tyynyä, tai en muuten pysty hengittämään. :(

Yksi näistä unistani oli muita kummallisempi. Se alkoi samoin kun yleensä: olin uimassa eräässä hyvin tutussa kalapaikassa kun yhtäkkiä huomasin jättimäisia kaloja uimassa ympärilläni. Päätin uida rantaan kalastamaan, kun yhtäkkiä aloin kohota vedestä suoraan ylöspäin, taivaalle. Huusin äidilleni joka seisoi rannalla kauhuissaan, että auttaisi minua jotenkin, mutta minkäs äitini mahtoi. Sitten yhtäkkiä, aloin pudota alas ja painuin syvälle veteen ja taas kerran pinta oli ulottumattomissani..

Havahduin selälläni sängystäni ja hämmästelin, sillä pystyin liikkumaan, eli tällä kertaa en ollut saanut unihalvausta. Olin helpottunut, sillä tuo uni on ihan hirveä - kunnes yhtäkkiä aloin kohota ylös sängystäni kohti kattoa liioitellun hitaasti, ja katon saavutettuani paiskauduin takaisin sängylle, jolloin oikeasti heräsin ja tällä kertaa unihalvauksessa.

Tosi mukavaa kun omat unetkin jo pyrkivät hämäämään... :)

SuiSeli

Viime yönä näin unta missä meijän luokka oli niinkun jóssain ikivanhassa talossa tjsp. Me oltii vähän aikaa oltu nii porukkaa alko vaa niinku hävitä sieltä yksitellen ja lopuks olin yksin pimeessä tönössä enkä löytäny ulos enkä nähny kunnolla mitään. Sitten mää vaan heräsin:o

Toi on ärsyttävää ku en oo varmaa koko vuonna nähny muuta ku outoja ja pelottavia painajaisia. Mistähä sekin johtuu?