Unet ja niiden tulkinta

Aloittaja Nefertiti, 31.01.08 - klo:03:35

« edellinen - seuraava »

Nefertiti

Tänne siis voipi kertoilla uniaan ja halukkaat immeiset voivat niitä parhaansa mukaan tulkita.
Meitä unennäkijöitä on joka lähtöön ja jokaisella on ne oman ongelmansa eri elämänalueillaan, joten yksikin asia voi tarkoittaa yhdelle sitä ja toiselle tätä, joten täysin varmoja ja paikkansa pitäviä tulkitoja tuskin onkaan.

Mutta päästänpä teidät nyt rupattelemaan. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Floora

Jess!! Aiemmin oli unikeskustelu mutta päivityksen jälkeen ei ennen tätä!

Itse näen aina ihan eriskummallisia unia ja pitäisi pässtä purkaa ne jollekin mutta avokkiani ei voisi vähempää kiinnostaa mitä unta olen nähnyt. Yleisin elementti unissani on vesi. Vesi voi olla vaikka tumma, synkkä meri tai kirkas joki mutta se ei koskaan ole pelkkää vettä vaan pinnan alla pilee yleensä aina joko isoja rumia kaloja tai valaita tai krokotiileja tai sitten pinnalla lilluu kuolleita mätäneviä kaloja massoittain. Ennen vedet pelottivat mutta nyt jos putoan sameaan veteen, en pelkää sitä vaikka tiedän mitä pinnan alla on. Pari kolme vuotta sitten vesi oli unissani aina kirkasta ja raikasta... mistäköhän moinen muutos.
Strange but not twisted

Loather

Olen pitkässä käytävässä muutaman luokkakaverini ja muutaman tuntemattoman kanssa. Pelaamme lautapejejä, jokaisella on oma pelinsä. Yhtäkkiä jostain ilmestyy ilmaan jonkinlainen afrikkalainen naamio, joka sylkee suustaan kaikenlaista roinaa. Minun syliini se sylkäisee pommin, joka räjähtää, jos se joutuu kosketuksiin kaasun kanssa. Saman tien ilmassa alkaa leijua kaasua. Väistelen parhaani mukaan, mutta pommi alkaa räjähtää ja kaikki ihmiset juoksevat karkuun, minä mukaan lukien. Olen etupäässä juoksemassa jonkun pitkän häiskän kanssa. En pysty liikuttamaan jalkojani nopeasti ja räjähdys tappaa minut ja jonkun muun. Minusta (ja samoin siitä toisesta kuolleesta) jää jäljelle neljä auton pölykapselia, kaksi molemmista (ihan hyväkuntoisia). Huomaan muuttuneeni näkymättömäksi, haamuksi. En voi puhua, päätän mennä katsomaan, mitä muut tekevät. He ovat toisessa päässä käytävää ja säilyneet hengissä. He jatkavat pelejä. Huomaan erään luokallani olevan pojan riisuvan kenkänsä ja päätän kiusata häntä ottamalla niistä toisen. Kengät ovat mokkanahkaa ja vaaleanvihreät. Vien kenkää kauemmaksi pojasta, joka lähtee perään. Lopulta päätän pudottaa kengän ja samassa näen maassa samanlaiset, mutta punaiset. Tiputan kengän niiden viereen ajatellen, että poika haluaisi mielummin senväriset.

Ja sitten se loppui. Tuossa unessa olikin vähän tulkittavaa.
No lyö sitä turpaan!

theevilone

Kannattaa miettiä mitä tunteita unissa on. Flooran unissa vesi on yksi tärkeä asia. Se muuttuu sameammaksi, mitä se tarkoittaa? Vastauksen löydät varmasti jos annat unille tilaa näyttää sen ja mietit itseäsi ja ympäristöäsi. Minä miellän unet helposti itsetutkimiseksi ja näenkin paljon käsitteleviä unia. Itsellä vesi on aina iso joki tai meri, todella suurta ja jotenkin ahdistavaa. Nyt en ole nähnyt johonkin aikaan meri-unia, on ollut vähän muuta. :)

Loatherin unessa on pommeja, kuolemaa ja kengät. Mitä kengistä? Mitä värit tarkoittavat, entä poika, jonka kengän veit, mutta laitoit sen eriväristen viereen. Mitä väliä kengillä ja väreillä on, mistä ne kertovat? Unien tulkinta pitäisi minun mielestä lähteä juurikin sieltä itsestä. Unikirjoihin - ainakaan niihin mitä itse olen nähnyt ja kuullut - en jaksa uskoa ja aika harvoin otan todesta. Tietysti joissain kirjoissa voi olla joitain peruselementtejä jotka tukisivat tätä itsensätutkimista, mutta en usko että uni selvenee vain sillä, että katsoo mitä esimerkiksi pölykapselit tarkoittavat. Sanotaan, että unissa kaikki henkilöt ovat unennäkijä itse. Enneunet mielestäni tekevät poikkeuksen, koska ne ovat erilaisia. Myös Lucid-unessa voinee olla toisiakin, jos kerran niin haluaa. Joka tapauksessa pääsääntöisesti henkilöt (ja jopa esineet ja paikat?) ovat Sinä eri tilanteissa, eri iässä, eri elämänvaiheessa... Sinä itse. Ei muuta kuin itseään tutkimaan ja tilaa unien kertomalle. :)
"Wise men don't need advice. Fools won't take one."

Floora

Jep, muutenkin unet ovat niin sanotusti sisäisiä kuvia.. uskoisin. Itselleni vesi tarkoittaa rauhaa, se rentouttaa ja selkeyttää ajatukset ja voin jäädä tuijottelemaan sitä pitkäksi aikaa huomaamatta ajan kulua MUTTA tämä koskee vain elävää vettä tai suurta vesialuetta, ei siis lätäköitä tai vesilasia. Vesi voisi kuvastaa joko tunteitani tai ajatuksiani, mielentilaa. Tästä sitten laskemaan yks plus yks.
Strange but not twisted

Floora

HUH! Tuli nähtyä niin outoa unta ettei mitään rajaa..

Näin viime yönä unta että minut raiskattiin, kolmesti. Joka kerta raiskaajat (niitä oli kaksi) muuttui "naisemmiksi" ja lopulta kaksi äijää oli muuttunut kahdeksi vanhaksi haahkaksi. Yäk se oli kauhea uni, yritin huutaa mutta kukaan ei kuullut ja menetin tajuni aina. Harvoin on yhtä helpottunut olo herätessä ja todetessa että se oli vain uni..
Strange but not twisted

nukka_

Olipas melko järkyttävän olonen uni! Huhhuh... Itekki kyllä joskus näkee todella pahoja unia ja sitten on tosi mukava ja helpottunut olo kun herää :D

Nuubialainen Prinsessa


Olen itsekin nähnyt vähän tuon tyylistä unta joskus..siis raiskaus unta..
Seksuaalisesti ahdistavat unet ovat kamalia ja sitten ahdistaa vielä enemmän kun alkaa miettimään miksi tuli nähtyä sellaista unta..aiheuttiko jokin alitajunnassa unen jne.

Joskus nuo tuon tyylisen unet on niin kamalia, etten niistä ilkeä kenellekään puhua..onneksi en ole nähnyt niitä ihan lähiaikoina.

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

theevilone

Tälläiset alistus-unet on aika ... mielenkiintoisia. Kuitenkin aika monen ihmisen fantasia on tulla raiskatuksi (tietystikään kaikkia - tuskin ainakaan tätä - kukaan haluaa toteuttaa tai toteutuvaksi). En nyt saa päähän mistä se saattoi tulla, voisin lisäillä sen sitten hmm... myöhemmin (aikaisemmin). Minäkin olen nähnyt nuorempana joitain alistustyylisiä unia (tietysti unet ei ole heti defaulttina riippuvaisia iästä eli voisi odotella vieläkin. Ja valmistautua ;p). Yhdessä minä olin jonkin murhaajan tms. luona ja minut oli sidottu jotenkin. Kuitenkin pystyin liikkumaan, joskin se meni sitten konttaukseksi ja ryömimiseksi kun mies? sähkötteli minua tazerilla. Oli hieman sekava uni, mutta niistä tahto imeä kaikenlaista. Koetin miettiäkin sitä silloin, mutta en ehkä uskaltanut penkoa elämääni tarpeeksi.
"Wise men don't need advice. Fools won't take one."

Loather

Mä oon lähiaikoina nähny unia, joissa kaikissa esiintyy iso, aukea pelto, koira (tai siis metsästävä koira), peura/kauris, metsästystä, hevonen ja hevosella ratsastusta. Mä en vaan keksi mitä mun pitäs oppia siitä ja mitä asioita muuttaa...

Ja pari viikkoa sitten näin aivan ihanan unen, jossa (???) jouduin vampyyrin puremaksi. Se vampyyri oli kaiken lisäksi Angelus (eli se siitä yhestä sarjasta...). Jostakin syystä pidän kivoina unina niitä joissa esiintyy vampyyreja, tapahtuipa siinä unessa mitä vain.
No lyö sitä turpaan!

Floora

Lainaus käyttäjältä: nukka_ - 18.03.08 - klo:00:41
Olin ihan sekaisin koska en muistanut mtn mitä olin kyseisen ihmisen kanssa tehnyt ja asuimme kuulemma yhdessä jne. Todella outo/ahdistava uni...

Jos vielä muistat jotain yksityiskohtia unesta niin kirjoita ihmeessä ylös! Esim. Minkä väriset vaatteet kumppanillasi oli, millaisessa kodissa asuitte tai edes jokin esine tai verhon kuvio jos satut muistamaan. Pistä se sitten jonnekin piiloon ja katsoo sitä vaikkapa viiden vuoden päästä tai jotain ja katso onko jokin näistä elementeistä todellisuudessa :D
Strange but not twisted

Floora

Hehah! Jep jep unet ovat outoja :)
Strange but not twisted

Loather

Taas outo uni, oikeastaan painajainen, tuli nähtyä viime yönä. Nyt mun ois pitäny selvästikin kiinnittää huomiota aika moneenkin kohtaan, mutta edelleenkään en osaa kuolemaksenikaan sanoa mitä voisi metsästävä koira ja hevonen tarkoittaa. Eli:

Uni muistutti vähän TV-sarjaa. Ensin olen joku muu kuin minä itse, mutta silti näen maailman sen jonkun silmin. Kävelen läheisen koulun pihassa. On pimeää, ilta. Lenkkeilytän pientä jackrusselin terrieriä ja huomaan yhtäkkiä nurkan takana naisen, joka vilahtaa siinä samassa piiloon. Katselen enemmän ympärilleni ja näen vieraan, nuoren miehen seisovan kauempana ja nojailevan seinään. He vakoilevat minua ja alkaa pelottaa. Yhtäkkiä jostain kuuluu haukuntaa ja näen vehnäterrierin juoksevan minua kohti. Lähden pakoon ja päästän irti koirani remmistä. Kiipeän koulun katolle, mutta koirakin tulee sinne ja sitten samassa olenkin jo koiranruokaa. Sitten en ole enää se nainen ja näen maailman samanlaisena kuin yleensä telkkarisarjoissa. Nuori mies tulee pikkukoiran luo ja nostaa sen syliin. Samassa hänen ohitseen kaahaa ambulanssi, jonka kyytiin hän menee. Auto ajaa koulun ympäri ja häipyy sitten. Mies hyppää pois samassa kohtaa kuin nousi kyytiin. Nurkalla ollut nainen tulee hänen luokseen. Tunnistan hänet parhaaksi ystäväkseni. He puhuvat jotain, mitä en muista. Se liittyy jotenkin koiriin.

Pian olen taas itseni. Olen kaverini ja sen miehen kanssa jossain huoneessa. Kaveri ja se jätkä oli pölliny jostain koiran ja jostain syystä he halusivat tappaa sen. Olin sitä vastaan ja kysyin syytä. Sain vastaukseksi jotain älytöntä. Sitten pian oli toinen koira varastettuna. Aloin jo tosiaan suuttua heille ja selitin kaverilleni että olihan hänellä itselläänkin koira, jota hän rakasti. Mutta silti kaksikko halusi tappaa koirat ja veivät ne jonkinlaiseen rabies&rutto-koiratarhaan, jossa oli rokottamattomia koiria. Toisen koiran he änkivät pieneen häkkiin rabies-osastolle, joka oli täynnä vihaisia dobermanneja ja muutamia pikkukoiria. Toisen he veivät (???) rutto-osastolle, jossa oli jonkinlaista eläinruttoa vastaan rokottamattomia koiria ja kissoja. Pian eläimiä alkoi kuolla siellä ihan yhtäkkiä vain. Niiden olot olivat surkeat ja päätin lähteä pois. Saavuin takasin siihen huoneeseen ja pian tulivat myös koiramurhaajakaksikkokin. Sain yhtäkkiä tutkittavakseni murhan, ja menin etsimään johtolankoja pitkään maanalaiseen käytävään, jota valaisivat soihdut. Välillä käytävän sivuilla olevat ovet aukeavat ja niiden takana on simpsonien tyyliin piirrettyjä muumioita, zombeja sun muita. Ne ovat pelottavia, mutta ne saa myös mätkittyä pois hiilihangoilla. Jossain vaiheessa muutun Marge Simpsoniksi, mutta olen taas pian oma itseni. Kaverini ja se äijä ovat etsimässä tapettavia koiria. He käyvät ihmisten kesämökkien pihalla, mutteivät löydä yhtään. Jossain taustalla näkyy laukkaava hevonen, jolla ratsastaa kaksi pikkulasta.

Sen jälkeen olemme taas käytävässä ja jatkamme matkaa. Tulemme käytävän päähän ja siitä avautuu ovi, jonka takana on vihaisia atseekkeja. Juoksemme pakoon ja palaamme siihen huoneeseen. Lähdemme ulos koulun pihaan, tällä kertaa oikea koirani on mukana. Päästän sen vapaaksi ja alan uhkailla kaveriani ja äijää poliiseilla, jos he enää ikinä edes yrittäisivät tappaa koiria. He vastaavat "anteeksi, mutta emme voi antaa sinun tehdä sitä". Nappaan koirani takaisin remmiin ja sitten herään.


Huh... anteeksi jos tuli kirjoitusvirheitä/oli sekavasti kirjoitettu. Joka tapauksessa herättyäni uni tuntui kamalalta ja melkein itkin. Halasin vieressä nukkuvaa koiraani ja aloin sitten muistella unta tarkemmin, ettei se heti unohtuisi.
No lyö sitä turpaan!

Nuubialainen Prinsessa


Huh, no olipas uni.

Nuo tuollaiset sekavat unet ovat joskus todella ahdistavia kun yrittää koko ajan unessa selvitä tilanteista ja kun yhdestä selviää niin sitten vaihtuukin uni toiseen ja jälleen saa sinnitellä seuraavassa päästäkseen eroon kammotuksista..

Tuommosesta unesta herättyä on hetken aikaa tosi sekava olo :)

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Loather

Lainaus käyttäjältä: nukka_ - 18.03.08 - klo:00:41
Vai, että Angelus puraisi :) Oih... Näkisinpä itsekin joskus jtn Angel -unia :D

Näin tuossa päiväunilla melko outoa unta. Olin unohtanut kokonaan siinä unessa ainakin viimeisen vuoden aikaiset tapahtumat. Olin alkanut seurustelemaan jonkun uuden ihmisen kanssa ja muistan kun unessa kysyin häneltä, että kauanko olemme olleet yhdessä ja hän vastasi, että vuoden. Olin ihan sekaisin koska en muistanut mtn mitä olin kyseisen ihmisen kanssa tehnyt ja asuimme kuulemma yhdessä jne. Todella outo/ahdistava uni...


Ja kerran yhdessä unessa Spike moikkasi minua autostaan ja jutteli jotain :D se oli kans kyllä ihan kiva uni
No lyö sitä turpaan!