Esittelyketju

Aloittaja Nefertiti, 16.08.07 - klo:21:49

« edellinen - seuraava »

Nefertiti

Eli tänne voivat uudet ja vanhatkin jäsenet esitellä ittensä, jos haluaa, pakko tietenkään ei ole, jos ei halua. Eikä tarkoituksena ole kertoa oikeata nimeään, osoitteitaan tai muutakaan henkilökohtaista tietoa, joka ei meille kuulu.

Mie alotan.:)

Hei, mie oon Nefertiti

Mä olen vuosimallia -79 ja asun yhdessä avopuolisoni kanssa.
Täällä netissä roikkumisen lisäksi, harrastan myös simeilyä(sims 2:sen(pc) pelaamista), kirjoittamista, lukemista, piirtämistä ja elokuvia(Lähinnä dvd kokoelman kasvattamista ja leffa krääsän keräilyä).
Pidän paljon kirjoittamisesta, jonka löysin jo ylä-asteen alkupuolella, sen jälkeen olenkin kirjoitellut omaksi huvikseni ja nyttemmin nettiin muiden riesaksi kaikenlaista. Kirjottamin on hellpoa ja vaikeata, etenkin kun päässä on paljon ajatuksia, mutta jotenkin niiden saaminen paperille ei aian luonnistu, mutta tulee niitä todella-mahtavia-ajatuksiakin, jotka jopa joskus onnistun saaman kirjoitettuun muotoonkin.
En polta, eikä alkoholikaan maistu. Kavereiden synttäreillä tai sitten uudenvuoden pippaloissa saatan nauttia sen yhden siihderin, mihin minun juomiseni jäävät. On tullu seurattua omien vanhempien toilaluja, niin ettei itseäni kiinnosta vetää itteään samanlaiseen änkyrään.
Rakastan kissoja ja koiria, mutta en allergian takia voi ottaa lemmikkiä, joten täytyy tyytyä mutsin (tai siis se oli kyllä mun, mutta edellä mainitusta syystä jouduin sen sitten mutsilleni luovuttamaan) kissaa, Chrisua lellimään, kun kotikotona satun piipahtamaan.
Oon joskus vuonna keppi ja kivi löytänyt tänne, Foorumikin on ehtinyt kahdesti uusiutua jäsenenä oloaikanani. En edes muista enää, mitä kautta tämän paikan löysin, mutta viis siitä sillä täällä on mukavan rauhallista meininkiä, verrattuna S24:seen.

Nyt jään odottamaan, sitä seuraavaa rohkeata, joka uskaltaa esitellä ittensä.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Floora

Hei! Tämähän on mainio ketju! Kas kun en itse tullut kekanneeksi :D

Elikkäs minä olen Floora ja olen ollut tällä foorumilla kohta vuoden. Taisi googlen kautta eksyä tänne kummitusjuttuja etsiessä.

Ikää minulla on 21 vuotta ja asun yhdessä avopuolisoni kanssa pääkaupunkiseudulla. Siskoja minulla on neljä muttei veljen veljeä :( nooh siskonpoika kylläkin. Harrastan piirtämistä, sarjiksia, lukemista ja löhöämistä sekä tottakai hauskanpitoa. Rakastan ruokaa ja erilaisia oluita mutten ole mikään juoppo kuitenkaan! :D Tärkeitä asioita elämässäni ovat rakkaus, perhe, ystävät, rehellisyys, vilpittömyys ja elämästä nauttiminen. Positiivisuuteenkin pyrin kovasti! Luonto on myös aina ollut lähellä sydäntäni, samoin musiikki.
Strange but not twisted

Nuubialainen Prinsessa



Jospa sitten minäkin.

Mie oon Nuubialainen Prinsessa ja eksyin tänne googlen kautta minäkin joskus joku vuosi sitten. En muista mitä etsin, todennäköisesti tietoa ensimmäiseen pöytälaatikkokirjaani tai ehkä vain tietoa ihmissusista tai tarinoita kummitusjutuista ja poltergeistista. En edes muista miten pitkään olen ollut tän foorumin jäsen, mut kirjoteltuu tänne on jo aika paljon.

Mie asustelen itä-suomessa. Rakastan kirjoittamista, luontoa ja luonnossa liikkumista(sienestäminen, marjastaminen, mökkeily yms.), kaiken maailman asioiden pohdiskelemista ja tutkimista ja tietenkin lukemista, vaikka aikaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi niitä tarpeeksi tekemään. Miulla on kotona kaksi erittäin vilkasta, kovaäänistä ja valtavan mielikuvituksen omaavaa tytärtä, jotka vievät paljon aikaa kotona ollessani ja susiparin toinen puolikas(hih).

En pidä alkoholin mausta missään muodossa ja jos juhlin, niin juon vain seuran vuoksi(nykyään noin kerran tai pari vuodessa) ja ylpeänä voin sanoa päässeeni eroon muutama vuosi sitten tupakasta, jota poltin noin kymmenen vuotta.

Pidän kissoista ja lapsena minulla oli niitä todella monta, koska asuin perinteisellä maatilalla. Pidän myös mieltä rauhottavasta musiikista ja hyvästä ruuasta minäkin. Soitan sähköurkuja korvakuulolla, vaikkakin nykyään aika harvoin(kävin pienenä pianotunneillakin, mut en jaksanut sitten paneutua paremmin nuotteihin).

Unelmoin paljon ja "näen päiväunia", minkä vuoksi minun onkin helppo kirjoittaa tarinoita.


Lisään myöhemmin, jos tulee mieleen..








Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Phrase

Tämäpä onkin oikein mielenkiintoinen ketju, täytyy sanoa. Auttaa hieman profiloimaan käyttäjiä toisilleen, viesteistä kun ei välttämättä aina koko kuvaa kirjoittajasta välity. Hyvin vähän äskeiset kuvaukset luettuani ennalta teistäkään, armahat vakiojäsenet, tiesin. :>

Ehkä pienimuotoinen esittely minunkin puoleltani olisi paikallaan..

Phrase, 19, ja suoritan asepalvelusta paraikaa. Mahdollisuuksia täällä foorumilla vierailuun on siis rajoitetusti, eikä niilläkään kerroilla pidempään ehdi viipyä, jotta voisi mitään järkevää alkaa kirjoitella. Näille sivustoille päädyin joskus toukokuussa, kun etsin tietoa pyramideista. Eräs linkki ohjasi minut Juplin.netin Myytit-osioon, johon perehdyttyäni vilkaisin uteliaisuuttani tänne keskustelualueelle. Kiehtovat aiheet tempaisivat sittemmin mukaansa, ja jokusen viestin ehdinkin raapustaa ennen kuin päivitys uusi koko steissin.

Pohjois-Pohjanmaalla ovat juureni, ja täällä asustelen ainakin siihen saakka, kunnes opiskelut vievät entistäkin pohjoisemmaksi. Siihen kuitenkin menee vielä tovi, koska valtio tahtoo pitää huolen omistaan, eikä tahtoisi päästää minua lähtemään puolen vuoden jälkeen, vaan mahdollisesti pitäisi lieassaan aina ensi kesään saakka. Sekin kyllä selviää parin viikon kuluessa.

Varsinaisia harrastuksia en itselleni oikein miellä listata, mutta jos jotain kuvaa pitäisi antaa, niin juoksen, pelaan salibandya ja jalkapalloa sekä harhailen internetin ihmeellisessä maailmassa kovinkin mielelläni. Pienenä soitin vuoden tai useamman viulua, nykyisin koetan ilmaista tunteitani ja musiikillisia mieltymyksiäni pianoa soittamalla. Nuottien päälle ymmärrän jonkin verran, mutta niistä soittaminen on minulle liian työlästä, joten annankin tulla aina korvakuulolta improvisoiden luovuutta tukahduttamatta.

Tupakkaa en ole eläissäni maistanut, alkoholiinkaan en aio langeta, vaikka siitä kertaalleen olenkin humaltunut. Pelkässä kokeilumielessä tällöinkin muutaman shotin kumosin, mutta olo ei ollut niin euforinen, että ikäisilleni tyypilliseen tapaan jaksaisin sen vuoksi viikonlopusta toiseen örveltää. No, huumeista nyt on turha edes puhua, psykoaktiiviset aineet kun eivät kuulu edes sieltä laimeimmasta päästä elämääni. Absolutisti on kuitenkaan missään tapauksessa ole, mitään aatetta en nimittäin pelkästään ideologisoitumisen takia kannata. Elämässä on jännitystä ja ulottuvuuksia kerrakseen, jos ei tyydy vain varmistelemaan asemiaan ja elämään silmät sidottuina ja korvat tukittuina. Rinnalle ei kaipaa mitään teennäistä kemiallista helpotusta, elämä itsessään on parasta huumetta.

Jos minut kadulla kohtaisi vastaan kävellen, tuskin näkisi kaikkea sitä fyysisen olemuksen alta, jota itsessäni varjelen. Pohtivuus ja asioiden ihmettely kuuluvat olennaisena osana luonteeseeni, vaikka joskus unohdunkin yksinkertaisten asioiden kanssa taistelemiseen. Kunpa osaisi priorisoida arkielämässäänkin asiat niin, että valinnat kohtaisivat kokonaisuudessaan oman arvomaailman. Humaanius ja korkeat periaatteet eivät mielestäni ole vain korulauseita, ne ovat asioita, joita toteuttamalla saa maailmasta paremman. Niiden mukaan haluaisin itsekin toimia..

Kaikesta huolimatta olen vain ihminen, kaikessa pienuudessaan. I'm just a human being, not human doing.
Totuus on tarua ihmeellisempää.

outolintu

Siispä:

Oon pikkasen yli 30, asun avomiehen kera pienessä"mummonmökissä" keskellä metsää pohjoisessa. Meillä on pari koiraa ja kissa, vaikka oonki allerginen (eihän niistä raaski luopua). Lapsia ei vielä oo siunaantunu, vaikka eihän sitä koskaan tiedä saakokaan niitä.
Tällä hetkellä oon työttömänä ja mietinnän alla on uusi ammatti. Hankalampaa, mitä kuvittelis...
Tupakoin ja joskus maistelen vettäväkevämpiä, mut huumeisiin en koske tikullakaan.
Harrastuksina vois mainita kauhuelokuvat, antiikki ja nykyään ykköseksi on kiivenny tietsikka. Tulee naputeltua jokapäivä jotain, koska tää on vielä iha lapsenkengisä. Koneen (ensimmäisen!) sain vasta pari kuukautta sitte, joten vieläki tahtoo sormi mennä summuu joissai hommisa. mut eiköhän tää tästä ala suttautuu pikkuhilijaa ;)

Julle

Jaahans, no viimenikkini on ollu ainaki necropedophile, mutta ei siitä sen enempää. ;) Huomena paukahtaa 20. mittariin, eikä tunnu vielä missään, eikä sen vissiin oo tarkotuskaan täsä vaiheesa. :) Oon kihloissa kauniin naaraspuolisen otuksen kanssa, ja hän toimii mun ohella laulajana bändissämme nimeltänsä fetus, jossa soitan myös kitaraa. Kitaraa soittaa myös serkkupoikani jolle keksimme artisti nimen Tuomio Reikä. Aika jylhä vai? :) Se tuliki vissiin selväks että harrastan musiikkia muutenki ku kuuntelemalla sitä ihanaista keksintöä, lisäksi kirjoitan runoja ja sävellän ja sanotan lauluja. Oon hyvin eläinrakas kaveri, ja haluan itelle vielä pari käärmettä, pari pitbullia ja muutaman kissan, ku edellinen kuoli täsä n. vuosi sitten. Tatuointeja on yks, vasemmasa kädesä "hauiksen" kohdilla. :) Lävistyksiä ei oo vielä, mutta kohta napautan ensimmäisen, nenään, tuosta rustosta läpi, sitte silmäkulmaan, huuleen 3 ja kieleen, ja oon päättäny myös tämän, että sitte ku pyörähtää 60v. täyteen, nii otan prinssi albertin! :D
Kari Tapio on Äijä!

Mina

#6
Mie ja, mie ja! Entinen nickini oli LillyMunster eikä siitä sen enempiä.. Olen 19v tytteli Hämeenlinnasta (aik. Paimiosta, vieläkin kotikoti siellä, tää o vaa tällanen opiskelukoti täällä naisvankilan leipeillä) ja eksyin sivuille googlen kautta etsiessäni tietoja vampyistä. Harrastan lukemista, ratsastusta, leffoja (DVD-kokoelman kartuttamista), tiekkarilla räpeltelyä ja opiskelen tällä hetkellä tietokoneasentajaksi, ensimmäinen vuosi menossa KKTavastiassa. Musiikki lähellä sydäntä, vaikken muuta osaakkaan soittaa kuin suutani. Hiukset ovat mustat, muutenkin ulkonäkö suht metallinkuuntelijapainotteinen, lävistys keskellä huulta ja kielessä, korvissa molemmilla puolilla neljä ja kaks tatuointiakin tullu otettua, toinen, mielestäni hienompi tatuointi eli lohikäärme on oikeassa olkavarressa ja toinen eli skorpioni vasemmassa kädessä, enemmän tai vähemmän ranteen kohdilla. Muita kiinnostuksenaiheita on goottipukeutuminen, -meikit ja tunnustan itsestäni löytyvän jopa ns. kenkäfetisistin. En kengistä mtn seksuaalisia kiksejä saa, mutta jonkinmoinen pakkomielle kenkuleihin on kehittynyt :D Korkoa, nahkaa, PVCtä, stilettiä. Kengät, mikä ihana asia! Kuvia löytyy IRC-galleriasta (aijaij, teinix) nickillä Shira jos jotakuta kiinnostaa, ketään en rupea pakottamaan, näjette painajaisia vielä reppanat :D Lemmikkejä löytyy HML suunnalla pieni musta maatiaiskisu Luci, ja Paimiosta phaléne Jerry ja norjalainen metsäkissa (tai norjalainen ryteikkörotta niinkuin äiti sanoo) Spyros eli Spyrre. Kesällä olis tarkotus saada Spyrren kasvattajalta toinenkin norskipentu :) Muita tärkeitä eläimiä ovat Ratsutalli Astorista löytyvät suomenhevosruuna Nellan Pasi "Neppari", new forestinponiruuna Bitterblue Wontomtom "Rizi" ja new forestinponiruuna Whirling Snow "Tuisku". Sitten "isona" olisi tarkoitus omaan kotiin saada kuningasboa, gerbiilejä, devon rex-kisuja, cornish rex-kisuja, sfinx-kissoja ja amerikkalainen pitbullterrieri. Avokki vähän eri mieltä elukoista, se ei haluis yhtäkään nuista kissaroduista, vaan haluais norskis, maine coonin ja persialaisen. Norjalaiseen voin vielä suostua mutta :D Ja koira pitäisi olla phaléne. Juu, mut herra pesee hauvvansa ihan ite joka kurekelilenkin jälkeen.. Se siitä, puheripuli iski jälleen :D
If only I had a heart it would break - Oh sure

Qppa

Elikäs Qppa täältä varsinaissuomen metsistä sanoo terve.
Mitäpä tässä sitten kertoisi itsestään, no.. ikä lähenee 26 vuotta, avoliitossa elelen, kaksi koiraa pyörii nurkissa.
Stephen King, kauhu- ja jännityskirjallisuus intohimoni, metallimusiikki toinen ja nörttipuuhat kolmas. Luen paljon, (tai lukisin jos ehtisin), kirjoittamistakin olen joskus kokeillut, joskin aika vaihtelevalla menestyksellä.

Floora

Tervetuloa joukkoomme värikkääseen Qppa! :)
Strange but not twisted

Kirke

 Kirke Etelä-Suomesta hei!
  En muista milloin löysin Juplinin, mutta googlesta kun etsin tietoja jostain kummituksista. Olen 15 kesäinen tyttö. Parhaat ystäväni löytyvät äitin luota (kissa Iikka ja koira Muska) samoin isän luona minulla on 2 hyvää ystävää: kissa Miki ja koira Aaron. Löytyy minulta ihmisystäviäkin mutta nämä 4 ovat minulle kaikki kaikessa. Sisaruksia minulta löytyy 3 kappaletta, kaikki nuorempia kuin minä. Kaverit kutsuvat hipiksi pukeutumistyylini ja ajatuksieni takia. Olen tästä saannut kuulla koulussa kun uskallan olla erillainen kuin kaikki muut. Löydän itseni Kaija Koon laulusta Tinakenkätyttö.

Harrastan lukemista, piirtämistä, kirjoittamista (tosin en anna kenenkään lukea tarinoitani) ja noituutta, teen itse taikoja joitten ohjeet minulla on ylhäällä vihkossa. Rakastan luontoa ja eläimiä, ja asunkin maalla. Kuuntelen paljon musiikkia ja musiiki makuni onkin laaja. Olen hyvin lapsirakas, ja käyn mummoni luona hoitamassa lapsia, kun mummoni on perhepäivähoitaja.

Minusta on tullut entistä yksinäisempi enkä enää kaipaa ihmiskavereitani samalla tavalla kuin ennen. Syy siihen on, että jouduin yli 3 kuukautta sitten psykiatriseen sairaalaan paniikkihäiriöstä johtuvan masennuksen takia. Osastolla en kaipaa kenenkään seuraa. Paras joululahjani olisi se, että he päästäisivät minut pois sieltä.

Olen hyvin kiinnostunut historiasta ja minulla on paljon historiasta kertovia kirjoja.

  Ei nyt tule mitään muuta mieleen.

Nemesis

Voisinpahan minäkin nyt esittäytyä. :o

Eli eli, olen 16-vuotias tyttö Satakunnasta. Jupliniin eksyin kun etsin tietoa vampyyreista, en nyt ihan varma ole että milloin tämä tapahtui.

Harrastuksiini kuuluu piirtäminen, lukeminen, kirjoittaminen ja koneen vieressä kököttäminen, mitään virallisia harrastuksia ei ole ollut moniin vuosiin, kauheasti tekisi mieli aina aloittaa jotain mutta siitä ei sitten tule mitään. Hamstraan kauheasti tavaraa ympärilleni, erilaisia koriste-esineitä, kirjoja sun muuta, sitten ahdistun tavaranpaljoudesta mutten kuitenkaan mistään suostu luopumaan. Erityisen paljon pidän afrikkalaisista patsaista ja naamareista, sekä kaikesta aasialaistyylisestä tavarasta.

Kaveripiirini on melko suppea, mutta välit niihin muutamiin ystäviini ovatkin sitäkin paremmat ja läheisemmät, eli heidän kanssaan voin tehdä mitä vaan ja puhua mistä vaan. Perheeseeni kuuluu vanhempien lisäksi isosisko ja pikkuveli, sekä meidän suloinen kissamme! Rakastan kaikkia eläimiä ja tuskin koskaan opin arvostamaan ihmisiä samalla tavalla kuin eläimiä. :D Eniten kaikista rakastan kissoja, kotikissoista leijoniin ja niinpäinpois...

Kuten Kirke, olen minäkin kiinnostunut historiasta. Koulussa historia kuuluukin lempiaineisiini, vaikka ei ihan kaikki opetettu kiinnostakaan, esim. taloushistoria saa meikäläisen hermot kireälle...  Muita kiinnostuksen kohteita ovat kaikenlaiset myytit, erilaiset kulttuurit (erityisesti aasialaiset), kielet sekä avaruus. Joululahjaksi olenkin toivonut muutamaa myyteistä ja eri maailmankolkkien taruista kertovaa kirjaa. :)

Luonnettani voisin kuvailla lyhyesti, sanomalla olevani melko hiljainen, agressiivinen ja ainakin perheenjäsenten mukaan hyvin kylmäkiskoinen. Tottakai olen myös, ainakin hyvällä päällä ollessani hyvin energinen, osaan olla äänekäs ja saan joskus aivan järjettömiä naurukohtauksia, varsinkin silloin kun on stressiä. :) Rakastan jännitystä, sitä tosin on harvoin mistään löytyy. Kauhuleffahyllyjä olen yrittänyt haravoida löytääkseni jotain kunnollista sävähdyttävää pellootusta, mutta eipä helpolla löydy. Minulla on yleensä vahvat mielipiteet asioista, mutta joidenkin asioiden suhteen omat ajatukseni ovat ristiriidassa.

Niin ja sitten tähän loppuun onkin hyvä mainita menneen itsenäisyyspäivän johdosta, että olen yli-isänmaallinen höntti! ;)

Loather

#11
Olen 14-vuotias tyttö Keski-Pohjanmaalta. Tänne eksyin laitettuani googlessa hakusanaksi "bermudan kolmio". Sitten löysin kirjoitusta vampyyreista ja lopulta päädyin tänne foorumiin.

Olen kiinnostunut kaikenlaisesta paranormaalista, tosin sitten kun jotain vähänkään pelottavaa tapahtuu niin se muuttuu pelottavaksi aiheeksi, josta pitää pysyä erossa. Aiheesta kiinnostuin, kun kuulin spiritismistä ja aloin seurata Buffy vampyyrintappajaa (tai pikemminkin katselin jaksoja tv-linksistä). Pitkään ajattelin kokeilevani spiritismiä, kunnes luin pari kirjaa ja huokaisin helpotuksesta, etten ollut kokeillut. Siinä sitten keräsin muuta tietoa paranormaaleista jutuista.

Harrastan partiota, ratsastusta ja juoksemista, koiran kanssa näyttelyitä, agilitya ja tokoa. Eli omistan siis koiran, ja kaksi kania. Koiran rotu on whippet, sen nimi on Donna ja ikä on 1,5 vuotta. Kanit ovat Riina ja Bansku. Ennen oli myös Spiidi ja Viksu, mutta ne on nyt sitten jo kuolleet. Riina on ollut mulla jo 9 vuotta. Bansku on vasta puolivuotias, joka hankittiin Riinan kaveriksi Spiidin kuoltua. Ennen meillä oli myös toinen koira karkeakarvainen saksanseisoja, Jannu. Jannun kuolemasta on nyt yli 5 vuotta ja kuollessaan se oli 13 vuotias. Haaveilen saksanpaimenkoirasta tai toisesta whippetistä. Äiti on kuitenkin ajatusta vastaan.

Perheen ihmisjäsenet ovat kaksi veljeäni, sekä vanhemmat. Ja tietysti minä. Jostain syystä en kovinkaan paljon pidä perheestäni... paitsi tietysti Donnasta ja kaneista pidän.

Rakastan susia ja hiippailemista vaarallisissa paikoissa. Kun kesäisin menemme mökille, karkaan yöllä ulos koiran kanssa ja menen useimmiten metsään juoksemaan. Se on vain niin ihana tunne, ja ardealiini virtaa. Talvisin, kun en viitsi pilkkopimeään metsään mennä, hiipparoin useimmiten yöisin erään koulun pihassa. Siellä on usein epämääräistä porukkaa, joilta kannattaa pysyä piilossa. Viimeksi eilenkin jouduin pääsemään erään henkilön ohi, hänen huomaamattaan. Ja nyt on kotimme lähellä sitten nähty susi. Voitte uskoa, että koetin etsiä sitä/niitä (susihan on laumaeläin, ei yksineläjä) koko vime viikon metsästä. Ei löytynyt, mutta eipä lannistuta :)

Se edesmennyt koiramme, Jannu, puri minua kerran pahasti. Toooooosi pahasti ja sairaalareissuhan siitä tuli. Olin ihan kakara, varmaan 3-vuotias. Muut perheestämme olivat yläkerrassa, minä ja koira alakerran olohuoneessa. En tiedä mitä tein, kaiketi revin Jannua turkista ja korvista tämän nukkuessa. Muistan murinaa, sitten Jannu hyökkäsi hampaat irvessä kimppuuni ja puri pahan haavan päähäni. Silloin olin puolet pienempi kuin koira. Koko perhe (äiti isä ja isoveljeni, pikkuveljeä ei silloin ollutkaan) olivat sekunnissa paikalla ja Jannu lukittiin rangaistukseksi kellariin. Nyt ajattelen sen olleen liian väärin. Omahan oli vikani, koira oli muutoin tosi kiltti ja rauhallinen. Jouduin sairaalaan ja sain tikit päähäni. Onneksi en alkanut pelkäämään koiria ja pysyin kaverina Jannun kanssa. Se koira tuli minulle vain tärkeämmäksi ja rakkaammaksi.

En osaa kunnolla kuvailla luonnettani. Perheenjäsenten (paitsi lemmikkien) silmissä olen vihainen ja hiljainen. Kaverit ja ulkopuoliset näkevät minut energisenä ja joskus jopa hyperaktiivisena tyyppinä. Käytän mustia paitoja... ja farkkuja. Nykyisin en voi laittaa mitään värikästä paitaa. Sen on oltava musta, valkoinen tai ruskea, eikä se saa olla mikään säkki. Kaulakoruja on kertynyt aikas paljon, mutta käytän niistä vain yhtä; hopeaa, ohutta kaulaketjua, jossa on pronssinen risti ja hopeasydän. Korviksiakin vaihdan vain harvoin, ne ovat sähkönsiniset pallot. Olisin halunnut mustat, mutta niitä ei ollut, joten tummansininen oli sitten toisiksi paras vaihtoehto. Ja sehän kävikin hyvin, luin nimittäin jokin aika sitten, että horoskooppini mukaan kaikki sinisen sävyt ovat minulle oikea väri. Joo, uskon horoskooppeihin. Ne pitävät lähes täydellisesti paikkansa minun kohdallani. Onnennumeroni on 6, koska olen syntynyt 15. päivä (1 + 5 = 6). Samoin olisi, jos olisin syntynyt 6. tai 24. päivä.

Lempiaineeni koulussa ovat liikunta, englanti, biologia ja maantieto. Kaikista niistä mulla on 9 ja yritän kaverini kanssa nostaa kymppiin. Liikunta on noista aineista kaikkein paras, rakastan kuntoilua sun muuta.

Jos ja kun alan kirjoittaa jotain pitkää kirjoitusta, kuten nyt vaikka tämä esittelyjuttu, alkaa kirjoitus olla sekavaa ja oudon kuuloista. Anteeksi nyt siitä.
Eiköhän se ollut siinä.
No lyö sitä turpaan!

theevilone

#12
Hmm hmm. Kyllä kait minäkin uskallan jotain kertoa itsestäni, en vielä ollut. o.o Elikkäs elikkäs asustelen Oulun läänissä täällä pahassa paikassa Teiltä piilossa. Ikäni vaihtelenee viisivuotiaasta pikkulapsesta aina sinne vähän alla kahteenkymmeneentuhanteen. Niin, Opettajani on 20 000 ja risat. Hän ei ole ollut maisemissa, mutta olen kyennyt oppimaan Maailmaa ja Itseäni ilman häntäkin. Tietysti minulla on sitten tutkiva Opettajani, joka on todella mukava ja jolta opin myös asioita. Toivottavasti hänkin minulta. Miksi jotkut inhoavat Opettajia?

Asustelen siis täällä ja vietän aikaani nukkuen (ja unia katsellen), syöden, kävellen, lukien, työskennellen (Opettamisen ja Kasvattamisen parissa. Olen miettinyt jopa ihan kouluopettajan opintoja), koneillen (välillä huomaa olleensa liikaakin) ja tietysti olemalla Oppilas. Minua kiinnostavat ihan liian monet asiat eikä aika riitä millään. Suurin osa kuluu varmaan jo pelkästään siinä että suunnittelen, mietin ja alustan. Pidän suunnittelusta, mutta en oleta että monikaan toteutuisi. Joskus - nykyään liiankin usein - mietin asioita, murehdin ja stressaan. Ei saisi, mutta...

Ihmissuhteista sen verran, että on perhe ja ystäviä. Paljon sitten vielä kavereita ja tuttujakin. Nyt olen ottanut elämäntehtäväkseni alkaa järjestelemään kotiani selkeämmäksi ja paremmaksi. Samalla järjestän itseänikin. Parantumiseni vaatii kaikenlaisien asioiden käsittelyä ja välillä huomaa että on ihan kamalan herkkä tunteille, mietteille, ajatuksille ja toisten käyttäytymisille ja teoille.

Juplin.nettiin tutustuin jo muutamia aikoja sitten myytit-osaston kautta Googlen avulla. Siellä sitten kerta toisensa jälkeen kävin ja lueskelin juttuja, sitten jossain vaiheessa uskaltauduin foorumillekin. Pari silloista käyttäjää jäänyt Jupen lisäksi mieleen aika hyvin. Nykyisetkään ei ole hullumpia. :)
"Wise men don't need advice. Fools won't take one."

SuiSeli

Joo oon SuiSeli 15 vuotias poeeka keuruulta ja oon aina ollu kauheen kiinnostunu näistä paranormaaleista asioista.
Harrastuksia mulla ei varsinaisesti oo jos ei satunnaista juomassa hyppäämistä ja koneella istumista lasketa. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja sisko. Koulua oon aina vihannu ja tuun varmaa aina vihaamaanki. Sitä ei vaa jaksa oikeesti=P
Ja luonteesta sen verran että oon tämmöne äänekäs ylipirtee ja aina tekemässä jtn pahaa:D

susi-ihminen

#14
Viisainta lienee esitellä itseni, sillä aion pesiytyä tänne. :'D

Olen susi-ihminen (nukkemestari, rustonleikkaaja tai terve sairas ihminen), 19-vuotias tyttölaps jostain päin Suomea - tarkemmin sanottuna Pirkanmaan seudulta. Jupliniin eksyin eilen illalla, kun etsin innoitusta ihmissusi aiheiseen tarinaani.

Harrastuksiini lasken piirtämisen, kirjoittamisen, roolipelaamisen (kirjoituspohjaiset foorumiroolipelit, eikä mitään tietokonepelejä), yleisen häröämisen, musiikin liiallisen kulutuksen (sydämeni sykkii Stam1nalle), sekä tietysti koneella roikkumisen. "Oikeita" harrastuksia minulla ei ole, eikä tule.

Perheeseeni kuuluu isä (joka siinä vaiheessa kun aloin osoittaa kykyä omatoimiseen, muiden mielipiteistä riippumattomaan ajatteluun epäili, että käytän huumeita), äiti (joka ei minua aina ehkä ihan täydellisesti ymmärrä, mutta hyväksyy kuitenkin tällaisena kuin olen) ja kaksi kissaa; Viivi ja Pekko. Olen ainoa lapsi ja joutunut mielestäni kärsimään siitä.

Luonteestani voisin kertoa sen verran, että ole ujo ja vaikutan siksi kylmältä ja välinpitämättömältä. Viihdyn paljon yksin, minun on saatava olla yksin itseni ja ajatuksieni kanssa aina välillä - usein, totta puhuen. Muut sanovat minua käytännön järkeväksi, rauhalliseksi ja huomaavaiseksi. Itse taas kuvaisin itseni mieluummin mukavuuden haluiseksi ärsykkeeksi, tyhjän toimittajaksi, joka pilailee omalla ja muiden kustannuksella ihan omaksi ja joskus muidenkin iloksi. Älkää siis ottako minua turhan vakavasti, saatan joskus vaikuttaa siltä, että inhoan itseäni ja pidän elämääni pelkkänä p*skana, mutta oikeasti olen ihan tyytyväinen siihen, mitä olen. Suhtaudun asioihin yleensä negatiivisesti ja joskus maailma tosiaan näyttääkin niin huonolta paikalta, että omaan taipumuksen tupakkaan ja alkoholiin ihan vain lievittääkseni näin tätä näkemisen ja kuulemisen tuskaa. X) Eihän se mitään ratkaise, mutta se on minun tapani ottaa joskus etäisyyttä itseeni (kyllä, vietän itseni kanssa aivan liian paljon aikaa). Tähän voisi olla viisas lopettaa ennen kuin paljastan itsestäni lisää ikäviä ominaisuuksia.
Kauneusko makuasia?