Tänään on lauantai 11. heinäkuuta 2020
Nimipäivää viettää Elli, Noora, Nelli ja Eleonoora

Kirjoittaja Aihe: Jatkis: Reign Of Fire Fanfic  (Luettu 3593 kertaa)

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittin aktiivinen
  • *****
  • Viestej: 2040
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Jatkis: Reign Of Fire Fanfic
« : 24.07.07 - klo:22:52 »
Pistnp tmnkin tnne, kun ei siihen viimeksi ehtinyt tulla juuri mitn.

- What do we do when we are awake?
- Keep both eyes on the sky.
- What do we do when we sleep?
- Keep one eye on the sky.
- What do we do when we see them?
- dig hard, dig deep, go for shelter, and never look back.



Sade piiskasi linnoituksen paljaita, tummia ja jo osittain murenevia muureja. Tuuli vinkui nurkissa kuulostaen silt, kuin jokin rauhaton sielu vaikeroisi tuskaansa tyhjyyteen. Ukkosen jyrin kaikui vaimeana kytville, vlill salaman vlhtess oli hetken aikaa valoisaa kuin pivll.
Kukaan ei liikkunut muureilla, ei tll sll. Vain vartijat seisoivat paikallaan tarkkaan vahtien ympristn.
Ryvreit ei ollut hyv pst linnoitukseen, sill he veisivt kaiken ruoan ja veden ja jttisivt linnan asukit nntymn nlkn, elleivt tappaisi.
Yksi asia meni ohitse ryvrienkin ja siksi vartijat tarkkailivat herkemtt taivasta, vaikka tuskin sateelta ja pilvilt mitn nkikn.
Vaikka ainoa ja viimeinen lohikrmeuros olikin kaksikymment vuotta sitten tapettu ja lohikrmeet olivatkin vhentyneet, niin silti niit viel oli ja sekin liikaa.
Ihmisi oli tullut lis ja monet olivat ryhtyneet lohikrmeen tappajiksi, kuten Denton Van Zan, oli ollut tullessaan linnakkeeseen pienen ryhmns keralla. Hn sai mys Quinn Abercrombyn, joka oli nhnyt ensimmisen uroslohikrmeen, tmn murtautuessa ulos vankilastaan, ryhtymn samaan hommaan, kun he yhdess olivat Alex Jensenin avustuksella tappaneet ainoan uroslohikrmeen. Tuossa kahakassa Van Zan sai surmansa yritettyn iske kirveens suuren pedon kovaan nahkaan.
Tm episodi yhdisti mys Quinnin ja Alexin, tuon naisen, jonka kovan pinnan alla sykki lempe sydn.

Linnoituksen sisimmss osassa istui joukko ihmisi lhekkin, kuunnellen hiljaa ulkoa kantautuvaa ukkosen jymin ja jokainen toivoi sisimmssn, etteivt lohikrmeet tulisi ja tuhoaisi linnoitusta.
kki ulkoa kantautui kova ni. Se ei ollut myrskyn pauhinaa, sen tiesi jopa Quinn, joka istui yksin huoneessaan pivkirjaansa kirjoittamassa.
Se voimistui ja lhestyi, ulkoa kuului pelstyneen vartija huuto joka loppui kuin veitsell leikaten. Sitten tuli hiljaista, ei kuulunut en muuta kuin ukkosen jyly.
Quinn riensi muiden luo ja kski heidn siirty tunneleihin. Vhin nin ihmiset nousivat ja alkoivat suunnata kohti tunneleita, josta oli jo kauan sitten tullut heille turvapaikka. Quinn asteli heidn perss ontuen ja kuunnellen.
Vaikka Quinn olikin jo vanha, oli hn hyvss kunnossa ikns nhden. Hn oli tosin luovuttanut linnoituksen johtamisen pojalle, jonka oli pahimman myllerryksen aikaan ottanut hoiviinsa, kun tm oli ollut vasta pari vuotias ja menettnyt molemmat vanhempansa.
kki ulkoa kuului huuto, sitten taas hiljaisuus ja sitten tippuvien kivien kolinaa, kuin jokin olisi yrittnyt repi muuriin aukkoa.
Juuri kun Quinn
« Viimeksi muokattu: 10.11.16 - klo:08:04 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit psi tyynylleni pni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Min haluan tiet tarpeeksi, ett pystyn valehtelemaan vrikksti. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

 

Copyright © 2000 Juplin.net. All Rights Reserved. Design by Juplin.