Ärsyttää..

Aloittaja Nuubialainen Prinsessa, 08.08.07 - klo:21:57

« edellinen - seuraava »

Floora

Enpä tiedä.. itselläni oli viime viikon loppupuolella kamala olo :S ajattelin että nyt sekosin lopullisesti, ottakaa ja lukitkaa jonnekin minne ei kasvollisislla ole pääsyä ja ahtakaa täyteen mömmöjä. Ensin nauroin töissä ilman syytä ja hysteerisesti mutta kun pääsin kotiin soitin äidille ja itkin pahaa oloani, se tosin kyllä helpotti lopuksi.. Niitä tulee aika ajoin, turhautumisia ja levottomuutta mutta sieltä on tapana ponkaista taas euforiseen mukavuuteen ja sieltä taas alas. Se jojottelee mutta tasaantuu itselläni ajan mittaan aina..
Strange but not twisted

Nuubialainen Prinsessa



Ei ole aina helppoa olla herkkä ja tunteva nainen:)

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Mina

If only I had a heart it would break - Oh sure

Nefertiti

Äääh, nyt ärsyttää... Menkat. Hitto.
Inhon menkkoja, inhoan inhoan inhoan. Inhottaa kun tunteet vetää sillon vuoristorataa, mutta vielä enemmän mä inhoan menkkapäänsärkyjä, joita mulle sillon tällön menkkojen aikaan tulee. Hemmetin naistenvaivat...
No mutta ilman niitä ei vois lisääntyä, niin et kai se on vaa kiltisti kärsittävä. :(
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Juplin

Ei ole aina helppoa olla herkkä ja tunteva mieskään :)
Elämä ei ole mustavalkoista, vaikka Juplin.net olisikin.

Phrase

Tuon kyllä allekirjoitan täysin.
Totuus on tarua ihmeellisempää.

Floora

Voimia ja jaksamisia :) ajan kanssa tunteet tasoittuu ja parempi tosiaan jos toivoo toiselle hyvää eikä hukuttaudu katkeruuten (kuten itse aluksi meinasin kun ero omalle kohdalle sattui).
Strange but not twisted

Nuubialainen Prinsessa



Niin, tosiaan, jaksamista. Ei ole helppoa erota kun toisen läsnäoloon on tottunut. Kyllä aika parantaa haavat:)

Keskinäinen kommunikaatio on hyvin tärkeää parisuhteessa, olen sen itse huomannut kun olen elänyt (en ole enää varma vuosista, hih) n.12 vuotta lasteni isän kanssa ja käynyt läpi monenmoista ongelmaa. Monet kyyneleet on vuodatettu ja hammasta purren asiat puitu halki, ilman sitä ei olisi tullut mistään mitään.

Voimia toivotan sinulle, kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaan:)

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Juplin

Meni sitten poikki tyttöystävän kanssa. Puolisenvuotta tuli seurusteltua. Pidemmän aikaa jo mennyt huonosti tosin.

Jotenkin itsestä tuntui, että ei meillä ole oikein mitään yhteistä. Minä halusin toista ja hän toista. Jos minusta jokin oli hienoa, hänestä se ei ollut, ja toisin päin. Hänen mielestään vaadin häneltä liikoja, mutta omasta mielestäni en saanut häneltä sitä mitä kaipasin, tukea, turvaa, läheisyyttä. Tuntui kuin hänelle kaikki muu olisi ollut tärkeämpää, ja minä jäin omasta mielestäni aina toiselle sijalle, oli sitten kysymys kavereiden tapaamisesta, ryyppäämisestä tai ihan vain olemisesta.

Hänen mielestään elämäntyylini oli tylsä, ja hän halusi mennä. Hänen oli pakko koko ajan tehdä jotain, eikä hänelle merkinnyt juurikaan minun toiveeni tai mielipiteeni. Minulle kun olisi riittänyt vain hänen kanssaan oleminen, ja olisin ollut valmis tekemään hänen kanssaan, ja hänen vuokseen lähes mitä tahansa. Mutta oikein mikään mitä ehdotin, ei ollut sellaista mitä hän olisi halunnut tehdä.

Hänelle tuntui olevan tärkeämpää se, että kun aamulla herää, hyppää suoraan sängystä ylös, ja alkaa touhuamaan kotitöitä. Itse en niihin oikein edes saanut osallistua, kun en kuulemma olisi kuitenkaan tehnyt niitä "oikein", ja hän halusi tehdä kaiken itse. Ja illalla töistä tullessaan hänellä oli usein jo ilta suunniteltu täyteen, nukkumaan menoon asti. Jotenkin siitä tuli tunne, että minulla ei oikein ollut paikkaa hänen elämässään, ja niinpä yritin parhaani mukaan olla pois tieltä.

Häntä usein ärsytti, kun yritin kysellä hänen kuulumisiaan ja vointiaan, ja jotenkin tuntui, että hän ei halunnut juurikaan kuulla minun tekemisistäni. Hänelle tärkeämpää oli, omasta mielestäni aika tyhjänpäiväinen vitsin heitto ja paskanjauhaminen ilman järkevämpää sisältöä. Toisinaan sekin oli hauskaa, mutta pidemmän päälle rupesi kaipaamaan jotain syvällisempää. Hänen mielestään kyttäsin häntä, kun olin kiinnostunut hänen tekemisistään, ja yritin olla niihin osallinen. Koin, että en voinut tehdä oikein yhtään mitään, etten rikkoisi hänen itsensä omaksumia tapoja, ja jos näin tapahtui, sain usein osakseni kireän möykkäämisen.

Kun en oikein tiennyt miten olisin hänen kanssaan ollut, yritin pysytellä parhaani mukaan pois hänen tieltään. Silloin monesti se tarkoitti sitä, että sohvalla löhöäminen ja tv:n katselu oli ainoa turvapaikkani. Mutta sekin häntä ärsytti, sillä hän ei pitänyt siitä, että aina makaisin.

Ongelmista keskustelu ei ollut hänelle mieleistä, vaikka itselleni niiden selvittäminen olisi ollut tärkeää. Koin itseni usein hänen seurassaan näkymättömäksi, ja kun olin hänestä erossa, tuli tunne, kuin kuolisi ikävään. Jos kaipasin häneltä hellyyttä tai kosketusta, jouduin yleensä sitä itse hakemaan. Hän hyvin harvoin oli itse valmis tekemään aloitetta sen suhteen. Hän suunnitteli tekemisensä yleensä hyvissä ajoin pitkälle eteenpäin, usein täysin kysymättä minun toiveitani tai mielipiteitäni.

Pikkuhiljaa sitä vain ahdustui entistä enemmän, ja lopulta minulta loppuivat puheenaiheet kokonaan. Vaivaavat hiljaiset hetket lisääntyivät, ja ahdistus vain kasvoi kasvamistaan. Koin olevani umpikujassa, koska välitin hänestä ja aina vaan toivoin että muutos parempaan tapahtuisi. Hänkin väitti välittävänsä minusta, ja kyllä minä sen uskonkin, mutta jotenkin vain yhteisen sävelen löytäminen tuntui mahdottomalta.

Aloimme riitelemään aivan tyhjänpäiväisistä asioista ja monesti lähdin lätkimään sillä asenteella, että tämä oli nyt tässä. Aina kuitenkin palasin takaisin hänen rinnaleen tai hän minun. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes tilanne pikkuhiljaa alkoi tuntumaan sietämättömältä, ja viimein päädyimme tulokseen, että meidän yhteiselostamme ei tule mitään. Nyt olo on paska ja fiilis perseestä, silti sitä vai toivoo, että hänen elämänsä olisi nyt parempaa.
Elämä ei ole mustavalkoista, vaikka Juplin.net olisikin.

Mina

Voi sua :( Jaksamisia..
If only I had a heart it would break - Oh sure

Juplin

#85
Elämä on kyllä perseestä. Tai no siltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Oikeastihan elämänasenteeni on se, että kaikki kyllä järjestyy ja kaikella on tarkoituksensa. Meni tosiaan joku aika sitten tyttöystävän kanssa poikki. Itsessään jo se masentaa aivan helvetisti, koska oikeasti välitin kyseisestä ihmisestä. Ahdisti vaan niin perkeleesti se, että ei pystynyt enää olemaan ihmisen rinnalla, vaikka olisi halunnutkin. Asioista keskustelu ei auttanut, sitä kyllä tuli yritettyä monesti, sen voitte uskoa.

No hermoromahdus töissä ei myöskään yhtään paranna fiiliksiä. Olin vartijana Tampereella ja pääsääntöisesti toimin eräässä suurehkossa marketissa myymälävartijana. Kaupan ilmapiiri oli aivan kamalaa, tuntui että kaikki vihasivat kaikkia, ja ennen kaikkea kaikki - muutamaa mukavaa tyyppiä lukuun ottamatta - vihasivat vartijaa. Olipa asia tai työ melkein mikä tahansa, jos sille ei oltu määrätty varsinaista tekijää, sysättiin homma aina vartijan niskaan. Ja teitpä sitten mitä tahansa, aina jollain oli jotain negatiivista sanottavaa. Omien laskujeni mukaan päivittäisiin toimenpiteisiin kuului noin neljän - viiden toimialan työt, lisäksi olisi pitänyt hoitaa vielä itse alan töitä, eli tarkkailla asiakkaita ja yrittää ottaa näpistelijöitä kiinni.

Jatkuvasti kauhea kiire näissä ylimääräisissä töissä, eikä aikaa jäänyt itseasiaisen työn tekemiselle, eli vartioinnille. Hävikit sen kuin kasvoivat, kiinniotoista ei tietoakaan. Henkilökunta huohotti niskaan vaatien että asialle tehtäisiin jotain, mutta he myös halusivat että nuo jokapäiväiset työt, kuten postin jakaminen, pullohuoneen ja koneiden hoitaminen, ostoskorien kantaminen, ovien avaaminen ja sulkeminen yms. nakkihommien hoitaminen myös hoituisi. He eivät mitenkään pystyneet ymmärtämään, että yksi ihminen, mitätön vartija, ei pysty hoitamaan kaikkia yhtä aikaa. Välillä oli niin kova kiire, että saattoi olla kolmekin työtä samaan aikaan, ja niistä mikään ei liittynyt mitenkään itse vartiointiin.

Ja kun hävikit taas vain kasvoivat, sai päivittäin kuulla haukkuja sekä kaupan henkilökunnalta, jotka taas puolestaan soittivat vartiointifirman esimiehille, jotka taas bumerangina soittivat vuorossa olevalle vartijalle ja vaativat, että asialle tehtäisiin jotain. He kuitenkaan eivät tuntuneet ottavan vastuuta yhtään mistään, vaan kaikki paska kaatui rivimiehen niskaan, ja välillä joutui hoitamaan esimiehenkin tehtäviä. Hommasta syntyi kauhea noidankehä, sitä kautta hirveä vitutus ja lopulta hermoromahdus. Hermot rupesivat menemään ihan tyhjänpäiväisistä asioista sekä töissä että vapaalla, ja tuntui kuin ennen iloisessa ja ystävällisessä ihmisessä asustaisi jokin hirveä kusipää, ennestään täysin tuntematon ja pelottava persoona.

Viimeinen niitti tapahtui kun vihdoista viimein otin erään näpistelijän kiinni. Oli lauantai iltapäivä kun taas tapani mukaan olin keräämässä ostoskoreja kassalinjan tuntumassa. Kaupassa oli myös siviilipukuinen myymäläetsivä töissä, mikä oli huomannut erään asiakkaan toiminnassa jotain epäilyttävää.

Hän soitti työpuhelimeeni ja kertoi, että vanhempi naisihminen oli jättänyt ostoskärryynsä sinihomejuustopaketin ja epäili että nainen aikoo jättää sen maksamatta. Seisoin muutamien metrien päässä etsivästä. Seurasimme molemmat naisen toimintaa ja olimme puhelinyhteydessä toisiimme.

Nainen maksoi ostoksensa ja pakkasi ne muovikassiin. Juusto oli kuitenkin edelleen kärryissä ja maksamatta. Nainen laski ostoskassin kärryyn ja lähti työntämään kärryä kohti uloskäyntiä. Siinä samalla hän nosti juuston kärryn pohjalta ja laittoi sen muiden ostostensa joukkoon muovikassiin, jatkaen matkaansa kohti uloskäyntiä.

Kävelin reippaasti naisen luo. Tervehdin häntä ja pyysin tulemaan mukaani selvittämään asiaa sivummalle, pois muiden asiakkaiden katseiden alta. Nainen lähti vapaaehtoisesti mukaani. Hän käveli koko matkan kiinniottotilaan kärryineen vasemmalla puolellani. Mainitsin hänelle, että hän oli jättänyt juuston maksamatta. Nainen myönsi sen, ja ojensi itse juuston minulle kassistaan.

Missään vaiheessa en naiseen koskenut, toimin rauhallisesti ja kohteliaasti. Oliko nainen jättänyt juuston kärryynsä vahingossa, sitä en tiedä. Tiedän vain, että lain mukaan kiinnioton tehdessäni minun täytyi tehdä asiasta raportti ja kutsua poliisit paikalle selvittämään asiaa.

Kiinniottotilassa oli kovaa, lattiatasossa olevaa jakkaraa lukuun ottamatta vain yksi vartijalle tarkoitettu, pehmeä konttorituoli. Koska nainen oli vanha, annoin oman istuimeni hänelle ja itse seisoin sen ajan, kun etsivä pyynnöstäni toi minulle toisen istuimen. Hän myös soitti poliisit paikalle.

Anastusilmoituksen laatimisen aloitin heti, kun kiinniottotilaan menimme. Nainen tuli useita kertoja hermostuneena vierelleni, mutta palasi aina takaisin tuolilleen kehotuksestani. Missään vaiheessa en naiseen käsiksi käynyt, ja yritin kohteliaasti selittää mitä asiassa seuraavaksi tapahtuisi.

Nainen oli huolissaan siitä, että ostoksilla mukana ollut poikansa ei tiennyt missä nainen oli. Poika oli jäänyt kiinnioton aikana maksamaan omia ostoksiaan kassalle, eikä nähnyt mihin naisen mukanani ohjasin. Annoin naisen soittaa pojalleen, ja kertoa, mitä oli tapahtunut.

Ehdotin myös naiselle, että voin antaa hänen maksamansa ostokset pojalleen, varmistaakseni, että ne eivät pilaannu, sillä poliisien tulo saattaisi kestää. Poika voisi viedä ostokset mukanaan. Nainen suostui tähän, ja annoin ostoskassin kiinniottotilan ulkopuolella olevalle etsivälle. Juustoa nainen ei ollut omien sanojensa mukaan halukas maksamaan.

Poika saapui kiinniottotilan luo ja etsivä antoi ostokset tälle. Poika kuitenkin yritti väkisin pyrkiä kiinniottotilaan. Seisoin oven välissä, ja estin pojan pyrkimykset, selittämällä hänelle, että en voi päästää häntä sisään. Poika uskoi tämän ja haukkuen minut pystyyn poistui paikalta.

Poliisit saapuivat noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua kiinniotosta ja veivät naisen mukanaan. Juuston palautin takaisin kauppaan. Kohtelin naista kokoajan kohteliaasti ja toimin sääntöjen ja lain mukaisesti. Kerroin myös naiselle, että hän voi poliisien kanssa selvittää, oliko kyseessä erehdys, eikä nainen tietoisesti olisi tuotetta näpistänyt.

No. Tietystikään en tilanteesta nauttinut millään muotoa, tein vain työtäni. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että koko prosessi oli tapahtunut liki täydellisesti ja sääntöjen mukaan, eikä se kestänyt kauaa. Monesti kiinniotot kestävät useita tunteja, sillä poliisien tulo monesti kestää, eikä näpistelijää saa lain mukaan päästää pois ilman viranomaisen lupaa.

Sainko tästä työstä kiitosta. No en todellakaan. Maanantaina tulin taas töihin. Fiilis oli hyvä, ja hoidin hommiani rutiinin mukaan. Työpuhelimeni soi ja yksi kaupan esimiehistä kyseli lauantain tapahtumista. Kerroin suurin piirtein mitä oli tapahtunut ja kysyin että kuinka niin. Esimies kertoi, että minusta oli tehty valitus. Olin yllättynyt ja lähdin selvittämään asiaa esimiehen huoneeseen.

Kävi ilmi, että näpistelevä nainen ja tämän poika olivat laatineet minusta haukkumakirjeen, koska olin toiminut heistä tilanteessa töykeästi, ja jopa väkivaltaisesti. He väittivät, että olin napannut naista kädestä kiinni ja retuuttanut hänet voimallisesti takahuoneeseen. Olin kuulemma vain töykeästi syyttänyt naista varkaudesta, toiminut koko tilanteessa todella tökerösti ja kovakouraisesti.

Heidän mielestään jopa poliisien paikalle kutsuminen oli todella pöyristyttävää. Myös kaupan esimies oli tätä mieltä. Yritin turhaan selittää hänelle, että laki vaati minua toimimaan niin. Nainen kuulemma joutui odottamaan todella kauan kiinniottotilassa. Koko toimituksessa kesti minun osaltani reilu kaksikymmentä minuuttia.

He käänsivät kutakuinkin kaiken minua vastaan ja syyttivät minua julkisesta nöyryytyksestä. He halusivat korvauksen tapahtumasta ja vielä kirjalliset anteeksipyynnöt.

Kaiken huippu oli se, että kaupan esimies uskoi tuon kaiken paskan ja syytti minua asioista mitä en ollut tehnyt. Yritin turhaan oikaista tapahtumaa, ja kertoa mitä oikeasti oli käynyt. Laadin kirjallisen raportin tapahtumista ja myös etsivä kirjoitti oman silminnäkijän raportin, missä selitti minun toimineen kohteliaasti ja aivan oikein. Edes ne eivät saaneet esimiestä uskomaan minua. Minua haukuttiin ja sanottiin että nyt he minun takiani menettävät useita asiakkaita, ja perkele vieköön uskokaa tai älkää, tämä kyseinen nainen palkittiin viidenkymmenen euron lahjakortilla.

Tämän tapahtuman jälkeen motivaationi oli täysin nolla. Olin myös omilta esimiehiltäni pyytänyt vaihtoa toiselle kohteelle jo kuukausien ajan, mutta he vain lupailivat ja lupailivat, mutta mitään ei tapahtunut. He eivät voineet ottaa minua kohteelta pois, koska heillä ei ollut laittaa ketään tilalle. Kaikki vartijat kun vihasivat paikkaa, koska tiesivät millainen meininki siellä oli. Yritin käydä myös työterveyspsykologin luona juttelemassa, mutta eipä siitäkään ollut kauheasti apua, vaikka muutaman päivän sairaslomaa sainkin. Loppujen lopuksi hermoni olivat niin riekaleina, että en voinut muuta kuin ottaa kokonaan lopputilin.

Hetken olin tyytyväinen, kun pääsin Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen opiskelemaan ilmastointiasentajan linjalle. Kerkesin koulua käymään kolmisen viikkoa, kunnes tosiaan tyttöystävän kanssa meni poikki. Se oli minulle lopullinen niitti, enkä pystynyt edes koulussa enää olemaan. Ahdistus oli kasvanut liian suureksi. Niinpä lopetin koulunkin ja jäin kokonaan työttömäksi. Nyt edessä on työvoimatoimistosta sitten karenssi eli eipä tuo talouskaan ole kovin hyvällä mallilla. Saapa nähdä koska lähtee vuokrakämppäkin alta. Nyt olo on todella yksinäinen ja epävarma.

Ajattelin hakea jonkun harrastuksen. Olen aina pitänyt musiikista ja tanssimisesta. Niinpä keksin ruveta harrastamaan tanssia. Löysin netistä ilmoituksen eräästä tamperelaisesta tanssiseurasta, ja päätin eilen osallistua Boogi Woogien alkeiskurssille. Menin seuran tiloihin ja pikkuhiljaa sinne rupesi porukkaa valumaan. Menin esittäytymään tanssinohjaajalle. Kerroin, että olin ensimmäistä kertaa mukana ja kysyin että miten homma toimi. Hän käski liittyä mukaan. Kysyin että eikö haittaa, vaikka en ollut aikaisemmin ryhmän mukana ollutkaan. Hän iloisesti ilmoitti että ei missään nimessä, ja ajattelin että perkele, annetaan sitten palaa oikein kunnolla.

Hieno meininki, musiikki oli hyvää, tunnelma rento ja ihmiset iloisia. Juuri sitä mitä nyt kaipasinkin. Olin tunnin verran porukan mukana tanssinut, ja jotenkin minua ihmetytti, kun tuntui, että kaikki muut olivat todella paljon taitavampia kuin minä, ja minä en tuntunut osaavan yhtään mitään. Pikkuhiljaa rupesi arveluttamaan kun tuntui, että porukka katsoi minua ihan ihmeissään ja parinvaihdoissa naisten ilmeet olivat todella tyrmistyneitä. Ei helvetti, rupesin miettimään ja mieli teki vain kadota johonkin pieneen maan rakoon. Yksi pareistani kysyi minulta aikansa kanssani tanssittuaan, että olinko ennen tanssinut. Totesin hölmistyneenä, että en. Hän kertoi että kurssi oli jo edistyneiden tanssijoiden porukka, he olivat jo harrastaneet usean viikon ajan. Lievä puna nousi kasvoilleni. Kas kun en oikein oppinut niitä hienoja pyörähdyksiä, enhän minä helvetti vieköön osannut edes perusaskeleita. Tanssiohjaaja tuli luokseni ja pahoitteli että ei ollut käsittänyt oikein tasoani kun kävin hänelle aikaisemmin esittäytymässä. Kalenterissa oli ollut jotain epäselvyyksiä ja oikeasti alkeiskurssi olisikin ollut vasta tänään. No, ohjaaja kysyi minulta että haluanko tulla seuraavana päivänä kokeilemaan uudelleen. Totesin että toki, ja nolostuneena poistuin paikalta.

No tänään kävin ostamassa varta vasten verkkahousut ja paremmat kengät uuteen harrastukseeni ja uudella rohkeudella taas lähdin seuran tiloihin. Taas hieno meininki. Paljon uusia naamoja, yhtä eilistä tuttua lukuun ottamatta, rupesi valumaan tiloihin. Kävin taas esittäytymässä ohjaajille. He olivat eriä kuin eilen. No ei perkele. Tällä kertaa kyllä oli kyse alkeiskurssista, mutta ei siellä kukaan ollut siltikään ensimmäistä kertaa asialla. Kävi ilmi, että sekin kurssi oli alkanut jo viikkoja sitten. Ajattelin että ei perkele, en kyllä lähde taas samaan meininkiin kuin eilen. Oli jo liian noloa silloinkin. Kysyin että koska heillä alkaisi kurssi ihan nollista. Vittu, no vasta ensi keväänä. Ohjaaja kyllä sanoi että voin hyvin jäädä mukaan katsomaan, mutta eihän siinä mielestäni ollut mitään järkeä. En halunnut TAAS olla porukassa ainoa, joka ei osannut yhtään mitään. Niinpä pettyneenä lähdin kotiin.

Nyt sitten istun tässä koneen ääressä ja kerron tarinaani, kun ei minulla tunnu oikein mitään muutakaan olevan. Tuossa aikaisemmin ovikelloni soi, ja melkein jo toivoin että siellä olisi joku joka pikkuisen päivääni piristäsi tai jotain. No partiolainenhan se siellä pimputteli ja kauppasi joulukalenteria. Pettyneenä jouduin toteamaan että en ollut kovinkaan rahoissani ja niinpä poika lähti pois.

Yksin ei ole kiva olla, yksinäisyys on yhtä helvettiä...
Elämä ei ole mustavalkoista, vaikka Juplin.net olisikin.

Nefertiti

Voi harmi, ei ole menny nappiin sulla kaikki. No mutta älä sie siitä lannistu, sillä kyllä sä varmasti löydät vielä jotakin mielekästä hommaa ja mä olen sitä mieltä että sä voisit tehdä johonkin työsuojeluhommaan tai vastaavaan ilmoittaa tuon entisen työpaikkas huonosta ilmapiiristä ja etenkin tuosta esimiehesi epäreilusta käytöksestä.
Mun mielestä enemmän asiakkaita vie pois se kun he huomaavat miten surkea ilmapiiri kaupassa on kuin, niistä asioista mistä se idioottiesimies väittää.

Mä toivon sulle nyt kaikkea hyvää ja toivon, että löydät jonkun oikein ihanan ihmisen rinnalles. Niin ja toivon, että saat asias nopeasti paremmalle tolalle, tietysti.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Mina

Samaa toivon minäkin kuin Nefertiti.. Eli paljon jaksamisia sulle Jupe.. Ei tollanen meininki työpaikalla ole kivaa, eikä reilua. Kuvauksesi perusteella olisin ollut itse iloinen jos vartija olisi tuolla tavoin kohdellut ja kysellyt että oliko vahinko etc..Täällä Hämptönissäkin on yksi kauppa missä en käy juuri siitä syystä että henkilökunta ei tule toimeen keskenään ja riitelevät sitten hyllyjen välissä. Koita nyt vain jaksaa vaikka se elämä ei helpolta tunnukaan.
If only I had a heart it would break - Oh sure

Floora

Välillä ihmisten epäoikeudenmukaisuus ja elämän monimutkaisuus on raivostuttavaa ja surullista :/ Todella paljon voimia sinne päin Juplin ja toivon mukaan kaikki vielä järjestyy (tottakai järjestyy). Yksinäisyys on perseestä, tuttu juttu täälläkin päin! Siihenkin tottuu ja sitten se onkin samaa puuroa kaiken muun arkisen kanssa, alku on vaikeaa mutta se tulee myöhemmin jos sitä nyt välttelee. Kauppa kaatuu varmaan vielä omaan lokaan, ansaitsisi ainakin.. Ei muuta kuin keskityt itseesi, tapailet ja juttelet kavereiden kanssa ja pistät ajan lentelemään (ei se sitä tee mutta aina voi toivoa).
Strange but not twisted

Nuubialainen Prinsessa



Hitsi Jupe, on siulla tosiaan huonoa tuuria oikein roppakaupalla. Oletko yrittänyt tehdä valituksen tuosta työjutusta. Jos olet liitossa, niin kannattaa oman liiton asiakaspalvelusta hieman tiedustella, voiko asialle tehdä jotain jälkikäteen. Liitoilla on myös yleensä omat nettisivut, joiden kautta varmaan voi tiedustella sähköpostitsekin asioita.
Toisinaan ihmiset voivat olla erittäin epäoikeudenmukaisia, mutta niistä ei kannata välittää kun tietää, että itse ei ole tehnyt mitään väärää. Niille kertomillesi asiakkaille varmastikin on ollut tuo pidätys niin suuri häpeä, että heidän on täytynyt etsiä syntipukki oman maineensa puhdistamiseksi..älä välitä tuollaisista tyhmistä ihmisistä.

Ps. mene ihmeessä sinne tanssitunnille..ei kannata heti luovuttaa. Kyllä siellä aloittelijakurssilla varmasti ymmärretään...ei kannata nolostella, pyydät vain nätisti joltain kivalta tytöltä hieman henkilökohtaista apua kurssin aikana niin kohta sie pääset jyvälle tanssikuvioista. Sieltä saa varmasti paljon uusia ystäviä :)

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"