Lentäviä lauseita

Aloittaja Nuubialainen Prinsessa, 09.05.09 - klo:23:22

« edellinen - seuraava »

Killahead

"Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa."
Kun on korviaan myöten kusessa on parempi pitää suunsa kiinni.

Mustang

Terve järki on vain kokoelma ennakkoluuloja, jotka ihminen kerää itselleen ennen kahdeksantoista vuoden ikää.
-Albert Einstein

Hyvä se on kun sen maalaa.

Pitikö olla hoppu, nyt se on leikin loppu!
-Joku iankaikkisen vanha Hugo-peli

Ahneella on paskanen loppu.

Ancilla, face mea laganum.
(Orjanainen, paista minulle lettuja.)

Palkka juoksee, minä en.

Kyllähän näitä kaikenlaisia löytyisi, mutta väsymyksen taso alkaa olla ylivoimainen tähän aikaan yöstä.
Mustavalkoiseen maailmaan tahdon kuitenkin palata ja huutaa: Vihaan sinua, ihminen.

Nefertiti

Pata kattilaa soimaa ja musta kylki kummallakin
Miksi tehdä helposti, kun vaikeestikin voi

Tuli pari mieleeni vaikka tääkin alkaa olla jo niin väsy, ettei aivot tahdo toimia. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Mustang

Mies menee, mies tekee. Mies vastaa itse tekojensa seurauksista.

Minusta tuo on aina ollut hyvä ja viisas lause. En tiedä, vaikka olisikin jostakin alunperin peräisin. Kuitenkin kaverini äidin suusta sen ensikerran kuulin.
Mustavalkoiseen maailmaan tahdon kuitenkin palata ja huutaa: Vihaan sinua, ihminen.

Nuubialainen Prinsessa

"Tabletti on sata kertaa parempi kuin perinteinen kirja"

Joku kirjoitti yhdessä suoli24-ketjussa näin.
Tämän voi ajatella kahdella tavalla nimittäin, ja siksi se onkin niin hassu...  ;D ;D ;D ;D

*Nauraa*

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Jollain valopäällä on sitten välähtänyt.  ;D
Hienon lauseen olit kuitenkin löytänyt. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

Niitä valopäitä tuolla "suolessa" kyllä tosiaan riittää  ;D

Ja ihan kiva, saapahan ainakin nauraa niiden aivoituksia lueskellessaan...  ;)

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Lentävistä lauseista tuli mieleeni, noi Tuksun turahdukset, kun siltä on nyt tullut melkoista settiä välillä ja joissain hänen sanomisissaan ei ole edes päätä, eikä häntää.
No sen siitä saa, kun sekottaa päänsä viinalla ja pillereillä.

Yksi Tukiaisen kuolemattomista lauseista tais mennä jotakuinkin näin; Ja Paavalikin ristiinnaulittiin pää väärinpäin, koska hän sanoi, ettei ole samanrintainen messiaanin kanssa, eikä voi kuolla samalla tavalla.

Että fiksumpia juttuja suoli24:sesta taitaa löytyä, verrattuna noihin sepustuksiin.  ::)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

#23
 ;D ;D ;D Anteeks, miuta rupes vähä naurattamaan tuo Tuksu..

En kyllä oo kovinkaan paljon lueskellut raamattua enkä kovinkaan perillä siihen kirjoitetuista vanhoista "saduista" (anteeksi käyttämäni sanamuoto, älkää uskovat miun höpinöistä välittäkö, miulle nuo raamatun tarinat ovat aina eräänlaisia satuja, johtuen varmaan osittain siitä, että joskus lapsena mummolassa oli sellainen raamatullinen satukirjasarja), mutta voin vaan arvailla, että tuo Tuksun lausahdus ei varmaan ole ihan raamatun alkuperäistarinoihin pohjaava (eli miten päin tai millä tavalla se Jeesus tarinan mukaan ees ristiinnaulittiin)  :P

* Lisäys  ;) Enkä tunne muuten historiaakaan yhtään tietääkseni, että onko joku Paavali edes ristiinnaulittu koskaan.. BTW.. itseasiassa kirkoissahan ristillä roikkuu Jeesus aina kasvot eteenpäin käsistään ylös naulattuna, joten silleen se varmaan naulattiin.. hyvä minä - ei tulis miusta mitään teologia koskaan juu  ;D ;D ;D

Tuksun touhuilu on omalla tavallaan aika surkuhupaisaa, ja oikeastaan aika surullistakin, että ihmisen sisäinen elämä voi olla niin sekaisin ja julkisuuden kautta kaikkien yleisen pilkan ja naurun kohteena.. mutta toisaalta, itsehän hän sitä julkisuutta hakee keinolla millä hyvänsä, joten niin.. eikä hänen "turahduksille" voi tosiaankaan vaan olla nauramatta välillä kun ne vaan ovat niin huvittavia, vaikka eihän sitä tietysti pitäisi nauraa..

Tuohon yllä olevaan kävisikin hyvin sellainen sanonta, siitä "ettei pitäisi heittää sitä ensimmäistä kiveä"  ::)

*

Pääsin tänään vasta ensimmäistä kertaa kunnolla koneen ääreen löhöämään ja lueskelemaan kaikenlaisia juttuja kun olin erään lapsuudenystäväni kanssa pitämässä hauskaa kaupungilla eilen. Oli tosi kiva ilta -> tuli juotua puoli pulloa punaviiniä, tanssittua ysäriä ja naurettua ja höpsöiltyä kaikenlaista hassua.

Ja sen vuoksi laitankin tänne yhden elämänjanoisen lentävän lausahduksen, joka sopii tämänhetkisiin fiiliksiin..

"Tartu hetkeen!"

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

Mä luulen vähän, että Tuksu oli tarkottanut Pietaria, mutta ollut sitten vaihteeksi sen verran sekaisin viinasta ja pillereistä, joten ei mikään ihme jos menee Pietarit ja Paavalit sekaisin. Jostain itekin lukenu sen tarinan, että Pietari tapettiin ristiinaulitsemalla, mutta hän ei halunnut olla samoin päin kuin Jeesus, joten siksi hänet sitten ristiinaulittiin pää alaspäin.

Ja oo, onhan toi sen meno jo vähän sellaista, että koppiloma olis paikallaan tai pehmustettu huone. Yhdyskunta palveluahan tuo sai, mutta saapa nähdä onnistuuko hän sen hoitamaan, vai mokaako senkin, koska säännöllisyys sillä ei toimi muussa kuin siinä, että se pistää päänsä sekaisin säännöllisesti, mikä nykyisin taitaa olla aika lähelle 24/7.

Joskus alkuaikoina sen jutut oli hausokoja prinsessa hömpötyksiä, mutta nyt se on vaan päihde- ja mielenterveysongelmaisen ihmisen julkista seuraamista. Hänen kaltaisiaan lienee paljonkin, mutta he eivät meso pitkin nettiä asioitaan ja elämäänsä.

Tähän sopis sanonta; Älä lyö lyötyä.

***

Hmm... mitähän sitä tähän keksis. Aamut, aivot ei toimi täysin, kun on just vasta heränny.
Aikainen lintu madon nappaa, muut tyytyy pulumummuihin. Saska (R.I.P by Tuija Lehtinen)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

Hmm.. mie en itseasiassa ees taida tietää, mitä se Tuksu nyt on mennyt tekemään.. mut en varmaan paljosta jää paitsi  ;)

"Koppilomaa sekoaville prinsessoille"

..siinä ihan hyvä Tuksu-lausahdus tälle aamulle. :OoooO

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nuubialainen Prinsessa

"Nukkuminen on kuin pistäisi rahaa säästölippaaseen" ---> lähtee valmistautumaan yöpuulle  ;D