Tänään on sunnuntai 23. tammikuuta 2022
Nimipäivää viettää Enni, Eine, Eini ja Enna

Kirjoittaja Aihe: Jatkis, Salaisuus erämaassa  (Luettu 22922 kertaa)

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #15 : 10.08.07 - klo:02:46 »
He miettivät,
”Mitä metsässä tapahtui? Missä Antti on? Miksi Tuomo vaikuttaa niin omituiselta?Ja ennen kaikkea, miksi Tuomon päällä on verta?”


Tuomo on koko matkan vaiti. Hän ei tiedä mitä sanoisi ja uskoisiko kukaan, Saara varmasti uskoisi, kun on ollut asian kanssa ennenkin tekemisissä, mutta nuo eivät välttämättä uskoisi.
Pian he saapuvat Saaran mökin pihalle ja auton äänen kuultuaan hän tulee vastaanottamaan tulijat. Hän huomaa, että yksi on poissa ja astelee Tuomon luokse.
”Missäs Antti on ja mitä sulle on sattunu?” Saara kysyy huomattuaan tämän oleva veressä.
Tuomo ei vastaa, vaan katselee jonnekin Saaran ohitse yrittäen välttää tämän katseen. Mutta hän ei vältä Saaran tutkivaa katsetta, joka huomaa nuoren miehen tärisevät kädet ja kyynelten juovittamat kasvot.
”Tulehan, sie tarvitset jotain vahvistavaa.” Saara sanoo ja ottaa lempeästi Tuomoa kädestä.
”Oota, mie haen ne hivukset ja sen kuvan, net jäi autoon.” Tuomo sanoo hiljaa ja astelee hitaasti autolle. Hän yrittää vitkastella, vaikka tietää, että ennemmin tai myöhemmin hänen olisi kerrottava.

Jussi, Anni ja Noora istuvat sohvalla ja Saara häärää keittiössä, kun Tuomo astelee sisälle. Hän istahtaa pirttipöydän ääreen ja laskee hiuspussukan ja kuvan pöydälle.
Saara tuo Tuomolle kupillisen kuumaa juotavaa ja istahtaa tämän viereen. Saara laskee ajan ja työn kuluttaman kätensä Tuomon käsivarrelle, kuin sanoakseen, ei ole hätää.
”No niin.” Hän sanoo lempeästi. ”Voit huoletta kertoa, mitä oikein tapahtui ja minne Antti jäi.” Saara ei kuitenkaan hoputa, vaan antaa toiselle aikaa aloitta aivan rauhassa.
Tuomo on hiljaa ja tuijottaa edessään olevaa kuppia josta nousevat huurut tuoksuvat hyvälle ja jotenkin rauhoittavat. Hän ei tiedä miten kertoisi ja pelkää omia tunteitaan, sillä eiväthän erämiehet ennenkään ole toisten nähden tunteitaan näytelleet, vaan kaikki on kestetty itsekseen.
”Mie…”Tuomo aloittaa, mutta ääni alkaa väristä. ”Mie jouvuin päästämään isän päiviltä.” Hän viimein saa sanotuksi, mutta ei vieläkään katso Saaraan.
Nuoret sohvalla katsovat nuorta miestä, eivätkä ole uskoa korviaan. Miten saattoi että noin kiltin oloinen mies menee tekemään sellaista.
”Se otus hyökkäs isän päälle…ja isä käski mua ampumaan ittensä.” Tuomo sanoo hiljaa taistellen samalla tunnehyökyä vastaan. ”Hän sano, että jos mie en häntä tapa, ni hänestä tullee vaarallinen.”
Pirtissä oli hetken aikaa täysin hiljaista, vain vanha seinäkello tikutti seinällä tasaiseen tahtiin.
”Mie en olis halunnu.” Tuomo sanoo vielä, eikä hän enää pysty pidättelemään itkuaan. ”Miten mie selitän äidille?” Hän kysyy ääni murtuen.
”Nyt sie juot tuon juoman loppuun ja sitten meet saunaan.” Saara sanoo ja kietoo kätensä Tuomon tärisevien olkapäiden ympärille. ”Kyllä tämä tästä. Mie tuun huomenna mukkaan käymää teillä ja sitte met lähemmä seitakivelle.”

Kestää tovin ennen kuin Tuomo rauhoittuu ja vielä enemmän hänen olonsa paranee, kun hän juo hänelle tarjotun juoman.
”Jussi, mene sie Tuomon mukhaan ja otatta sitte kunnon löylyt.” Saara sanoo ja jatkaa. ”Met tytöt käymä sitten teidän jälkheen.”
Jussi nyökkää ja ottaa vastaa vaate pinon, jossa on päällimmäisenä kaksi pehmoista pyyhettä. Tuomolle, Saara taas työntää korin, jossa on pesuaineita ja hunajan tuoksuista saippuaa.
Kun Tuomo ja Jussi ovat menneet, tytöt alkavat jutella Saaran kanssa, mutta Tuomosta ja Antista he eivät kysele, sillä he ymmärtävät, ettei se ollut sopivaa juuri nyt.
”Kuule mikä ihme se seita on?” Noora kysyy ja muistelee jossakin kuulleensa tuon nimityksen.
”Se on pyhä paikka, jossa on taikavoimia tai ainakin vanha kansa uskoo niin.” Saara kertoo ja jatkaa. ”Meitä lähin seita on Kettuvaaran mailla, lähellä Kettujärveä.”
”Sinnekö me huomenna mennään?” Anni kysyy.
”Sinne.” Saara sanoo ja katoaa pieneen kamariinsa ja hakee kaapista tytöille ja itselleen valmiiksi pyyhkeet. "Me naiset emmä mene, koska naisväellä ei ole lupaa mennä sinne, met jäähmä Mirjan seuraks ja Jussi ja Tuomo saavat mennä ja toimittaa päätökseen sen minkä Viitavaaran isäntä hölmöyksissään aloitti."

Saunassa nuoret miehemme nauttivat miellyttävästä lämmöstä, uunissa palavan puun hajusta ja pihkantuoksusta, joka hirsistä lämmön vaikutuksesta lähtee.
Tuomo on vaitonainen, eikä Jussi halua tätä turhaa kiusata kysymyksillään. Jussi istuu lauteilla, kun Tuomo on kyyristyneenä pesupaljun ääreen ja hinkkaa naamaansa kuin yrittäisi irrottaa sen. Jussi vähän ihmettelee, mutta ei sano mitään.
Tuomo yrittää pestä veren kasvoiltaan ja hankaa niin, että naama alkaa punottaa ja nahka alkaa olla hellänä. Vaikka peilistä katsottuna kasvot ovatkin puhtaan, niin silti hän tuntee niillä yhä isänsä lämpimän veren ja joka kerta, kun hän sulkee silmänsä, hän näkee isänsä kasvot, sellaisin kuin ne olivat juuri ennen laukausta. Hän ei voi unohtaa sitä ilmettä, jota ei koskaan ennen koko pienen elämänsä aikana ollut nähnyt tämän kasvoilla.
Vaitonaisina he astelevat pesun jälkeen pukuhuoneeseen ja kuivaavat itsensä pehmoisiin pyyhkeisiin. Olo tuntuu kuuman saunan jälkeen raukealta. Hetken istuttuaan, he pukeutuvat heille annettuihin vaatteisiin, jotka sattuvat olemaan Antin vanhoja vaateita, joita Saara on kaiken varalta säilyttänyt kaapissaan.
Tuomo ei enää halua nähdäkään vaatteita, jotka yhä olivat veressä. Hän jättää tuon mytyn nurkkaan penkin viereen, tietäen, että Saara ne jossakin välissä hävittäisi.
Ripustettuaan pyyhkeet naulakkoon, he suuntaavat takaisin päärakennukseen, jossa tytöt ja Saara ovat valmiina odottamassa.

Saara ja tytöt menevät saunomaan, Tuomon ja Jussin jäädessä pirttiin.
Jussi tuntee itsensä hieman kiusaantuneeksi, kun toinen on aivan hiljaa ja jurottaa paikallaan. Mutta ei hän keksi juuri mitään sanomistakaan. Ei auta muu kuin odottaa, että tytöt ja Saara palaavat saunalta.
Kuluu kymmenen minuuttia, ja toisetkin kymmenen ja vanha seinäkello moukuttaa tasatunnin merkiksi.
Pian kuuluu ulko-ovelta ääniä ja hiljaista rupatusta, tyttöjen saapuessa takaisin punaposkisina ja tuoksuen puhtaalta.
”Mie keitän teille kuumaa kaakaota ja sitte saatta mennä aittaan nukumhaan.” Saara sanoo tullessaan sisälle tyttöjen perästä.

No niin intouduinpa sitten kirjoittamaan jatkoa. :) Muuten, huomasin eilen, tallennettuani sun kirjoittaman pätkän ja kirjoitettuani hieman lisää, että tarinaa on jo kasassa melkein 22 sivua (wordin mukaan siis).
Niin ja korjasin kömmähdykseni, jonka huomasin vasta äsken. Oli vahingossa Nooran nimi muuttunu Niinaksi. Sori, varmaakin oon joteki sotkenu, ku oon väsyksissä kirjotellu. *Nolo*
Jatkahan sie.
« Viimeksi muokattu: 10.08.07 - klo:22:30 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #16 : 11.08.07 - klo:02:28 »


Pian kuuluu ulko-ovelta ääniä ja hiljaista rupatusta, tyttöjen saapuessa takaisin punaposkisina ja tuoksuen puhtaalta.
”Mie keitän teille kuumaa kaakaota ja sitte saatta mennä aittaan nukumhaan.” Saara sanoo tullessaan sisälle tyttöjen perästä.



Kaakaomukit nenän edessä nuoret istuvat hissukseen, eikä Jussi osannut jutella mitään järkevää. Tuomon jurotus alkoi tarttua myös häneen. Tytöt yrittävät häivyttää ikävää hiljaisuutta kertomalla Saaralle heidän kotikaupungistaan etelässä. Heistä kaikista tuntui hyvin omituiselta, sillä Antti oli ollut eräänlainen tukipiste, jonka seurassa ei tarvinnut jännittää. Antti otti tilanteen hetkessä haltuun ja nyt mies oli poissa. Tytöt turvautuivat Saaraan, joka ei tuntunutkaan enää niin omituiselta, vaikka naisen outo poppaliemi saa Nooran ihokarvat pystyyn vieläkin kun hän sitä ajattelee.

Saara hätistelee nuoret aittaan kun kaakaot on juotu. Ovet he pistävät jokainen tiukasti säppiin. Saaran oma haulikko vartioi naista sängyn vieressä ja Tuomon haulikko lojuu poikien huoneen yöpöydällä. Tuomo ei halua koskea enää aseeseen, sillä se saa hänet takaisin tilanteeseen, jossa hän näkee isänsä silmien pyynnön.

Ne sekunnit ennen laukausta. Antin rohkaiseva käden puristus olkapäällä ja kuiskaus,
”anna menhä. Muistathan, että ootta rakkahia kaik. Sano se Mirjalle ja Hannulle kans.”

Tuomon kädet olivat vapisseet kun hän oli yrittänyt painaa liipaisinta. Äkkiä hän oli muistanut ensimmäisen yhteisen kalaretken koskilla, kun Tuomo oli täyttänyt seitsemän vuotta. Jokainen lempeä sana, jonka Antti oli Tuomolle sanonut - oli ollut täynnä isällistä ylpeyttä. Tuomon sydäntä oli lämmittänyt, kun hän muisti isänsä vankat ja tottuneet kädet, joilla mies oli ohjannut siimaa pojan apuna.

”Anna menhä.” Antti oli toistanut ja Tuomo oli muistanut mitä hänen pitäisi tehdä.


Viimein kuului naksahdus kun liipaisin painui pohjaan ja sillä samalla sekunnilla hän olisi halunnut perua tekonsa, muttei pystynyt. Hauli syöksyi ulos piipusta kuin ohjus ja nasahti suoraan Antin päähän, levittäen veriryöpyn pojan päälle. Valo isän silmistä oli hävinnyt yhtä nopeasti kuin heijastus järven pinnasta pilvisenä päivänä. Miehen voimakas vartalo oli notkahtanut ammuksen voimasta taaksepäin ja tömähtänyt sitten pitkospuitten päälle elottomana. Toisen laukauksen Tuomo oli ampunut perään varmistaakseen tekonsa lopullisuuden, vaikka hän olisikin halunnut vajota polvilleen isänsä viereen ja itkeä kuin pieni lapsi.

Jussi katsoo Tuomoa, joka ei vieläkään puhu mitään. Aivan kuin tämän silmien eteen olisi vedetty harso. Tuomo istuu sängyllään ja tuijottaa seinää liikahtamatta.
”Saanko sammuttaa valon?” Jussi kysyy, mutta Tuomo ei kuule. Tuomo on edelleen Kettuvaaran pitkospuilla ja katsoo mielessään tapahtumia yhä uudelleen ja uudelleen. Syyllisyys painaa hänen harteitaan. Hänen mielessään kummittelee ajatus, joka ei jätä rauhaan.
”Entä jos olisin köyttänyt isän ja tuonut Saaran luo. Olisiko Saara onnistunut pelastamaan hänet?”

Yö laskee pimeyden maahan ja aitasta kantautuu tuhinaa kun väsyneet nuoret vaeltavat unisilla niityillä. Vain yksi ei saa unta. Hän istuu vuoteellaan ja tuijottaa eteensä. Ulkona hiippailee monta karvaista jalkaa, jotka kiertävät rakennuksia ja miettivät kuinka tunkeutua sisään. Suuret ja ilkeät keltaiset silmät vaanivat ja odottivat tilaisuuttaan.

Yö kuluu loppuun ja aamu aurinko sarastaa taivaanrannan takaa toivottaen tervetulleeksi uuden kauniin päivän. Kun Jussi aukaisee silmänsä, huomaa hän Tuomon nukkuvan sängyn peittojen päällä täysissä pukeissa. Varovaisesti poika hiippailee Tuomon ohi, varoen herättämästä nukkujaa. Tuvassa Saara on jo keittänyt kahvia laittanut tarjolle juustoleipää ja pullaa.

Saarakaan ei ole nukkunut yöllä paljoa. Hän kuuli kuinka Kettuvaaran isäntä kiersi taloa yön aikana useaan otteeseen ja mietti samalla kuinka vahva taika tarvittaisiin Kettuvaaran isännän riivaajan poistamiseen. Yön aikana hän ratkaisi ongelman ja haki ullakolta isoäidiltään perimänsä kirjasen, johon oli koukeroisilla kirjaimilla raapustettu yksi jos toinenkin voimakas loitsu resepteineen.

No niin, nyt ei enää ajatus juokse, jatka sie vuorostas..


Kylläpäs myö kirjotetaan paljon. Nopeesti tuota tekstiä syntyy. Mie huomasin tuon nimi sotkeennuksen, mut aattelin ettei se mitään haittaa(pikku juttuja)..miunkin teksti voi olla välillä tosi outoa kun tälleen yöllä kirjottelee niin väsyneenä saattaa virheitä ilmaantua helposti..mut ei se menoa haittaa, vai mitä?

Sit kun koulut alkaa niin en tiedä miten jaksan kirjoitella. Täytyy katsoa, miten tuo viimeinen urakka vie voimia. Yritän kuitenkin parhaani mukaan käydä täällä kirjottelemassa, mut öisin en voi enää näin myöhään sit valvoa, ettei koulu kärsis..

Sitten kun ekajakso loppuu niin sit on aikaa, vaikka millä mitalla ja joutaa valvomaankin varmaan eritavalla.


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #17 : 11.08.07 - klo:03:49 »
Yön aikana hän ratkaisi ongelman ja haki ullakolta isoäidiltään perimänsä kirjasen, johon oli koukeroisilla kirjaimilla raapustettu yksi jos toinenkin voimakas loitsu resepteineen.

”Saara.” Jussi sanoo pyöritellen kahvikuppia kädessään.
”Niin?” Nainen kysyy.
”Tuomo ei tainnu nukkua juuri ollenkaan. Sängynreunalla hän istui vielä, kun rupesin nukkumaan.” Jussi aloittaa hiljaa. ”Sillä ei nyt oo kaikki hyvin.” Hän lisää tuijotellen kahvikuppiin.
”Ei niin.” Saara myöntää. ”Mie juttelen Tuomon kansa, sitte kun se tullee kahveelle.” Hän lisää.
Tämän jälkeen Jussi ei sano mitään vaan hörppii kahvia. Pirtissä on hiljainen tunnelma ja tuntuu kuin aika seisoisi siellä. Vain vanha seinäkello jatkaa tikutustaan, niin kuin aina.
Pian tytötkin saapuvat aamiaiselle, toivottavat Saaralle ja Jussille hyvät huomenet. Sen jälkeen he eivät pukahdakaan, he eivät tiedä, mitä sanoisivat tai mikä olisi sopivaa.
Saara istuu kiikkustuolissaan ja selailee isoäidin kirjasta löytääkseen oikean loitsun.
Kun muut ovat jo lopettaneet aamiaisensa, saapuu Tuomokin pirttiin. Hänen kasvonsa ovat kalpeat ja silmien alla on tummat renkaat. Hänen musta tukkansa harottaa kampaamattomana ja päällysvaatteet ovat rypyssä yön jäljiltä.
Sanaakaan sanomatta Tuomo istuutuu pöydän ääreen ja Saara nostaa loitsukirjan sivuun. Hän rientää kaatamaan Tuomolle kahvia.
Kun Tuomo on saanut kahvinsa ja Saara vienyt pannun takaisin paikalleen, hän istuutuu Tuomon viereen.

Jussi tajuaa, että nyt ei sopinut jäädä kuuntelemaan ja tönäisee kevyesti Annia ja Nooraa.
”Anni, Noora. Mennään me vähäksi aikaa vaikka ulos.” Jussi sanoo, sillä hänestä ei ollut kovinkaan soveliasta jäädä kuuntelemaan asioita, jotka eivät heille kuuluneet.
Anni, Noora ja Jussi menevät ulos ja istuutuvat pihakeinuun ja Jussi kertoo, ettei Tuomo ollut nukkunut hyvin. He tietävät ettei toisella tainnut olla helppoa, kun oli joutunut tekemään vaikean päätöksen, tehdä isälleen sellaista, mitä ei ikinä toisissa olosuhteissa tekisi.
He keskustelevat vähän ja ovat sitten hiljaa. Jokainen toivoo, että Antti olisi heidän seurassa taas, vaan se toive oli mahdoton.
”Tuomo parka.” Anni sanoo myötätuntoisena ja miettii voisiko jotenkin yrittää piristää tätä, mutta sitten hän tuumii, että toisen oli parempi antaa olla rauhassa.

Pirtissä Tuomo istuu vaiti paikallaan, hörpäten silloin tällöin kahvia ja miettien uudestaan ja uudestaan, mitä olisi voinut tehdä toisin.
”Tuomo.” Saara sanoo ja laskee kätensä Tuomon kädelle.
”Niin?” Tuomo kysyy ja katsahtaa Saaraan ensimmäistä kertaa sinä aamuna. Nuorukaisen tummissa silmissä oli väsynyt ja murheellinen katse.
’Se riivatun ukko.’ Saara ajattelee ja miettii kuinka monta ihmistä Niilo ehtii vielä tuhota ennen kuin hänet saadaan aisoihin.
”Eilistäkö sie murehit?” Saara kysyy lempeästi.
Tuomo ei sano mitään, mutta katse paljastaa Saaralle toisen aatokset. Saara päättää ottaa härkää sarvista ja katsoo Tuomoon.
”Sie tehit oikein ja niin olis isäs teheny sulle, jos olisit ollu samassa tilanteessa.” Saara sanoo ja jatkaa. ”Mie tiedän, että sie aattelet, oisikko voinu tehdä toisin ja tuoda isäs tänne.”
”Niin.” Tuomo mutisee tuijottaen kahvikuppiaan.
”Sie et olis ehtiny, eikä munkaan taijat enää ois pimeellä tehonnu.” Saara sanoo ja jatkaa. "Mie tiiän, että se tekköö kipeetä vielä pitkään, mutta kyllä sie ajan mittaan vielä tajuat, ettet ois voinu tehdä toisin."
Tuomo on hetken vaiti ja katsahtaa Saaraan, tuohon ystävälliseen naiseen, joka ymmärtää ja jonka läsnä olo tuntuu rauhoittavalta, ihan samalla tavalla, kuin joskus, kun lapsena tuli telottua itseään ja äiti tuli lohduttamaan. Tästä ajatukset karkaavat taas isään, eiliseen päivään, tämän katseeseen ja siihen hetkeen kun hän painoi liipaisinta ja hän toivoo yhä että voisi perua koko jutun. Mutta eihän aikaa voinut muuttaa ja mikä oli tehty, ei sitä enää saanut tekemättömäksi. Miten hän voisi kertoa äidille mitä oli tehnyt, kertoa, ettei isä enää palaa takaisin.
Nämä ajatukset kiertävät kehää hänen mielessään ja se tekee kipeää, niin kipeää. Hän katsoo Saaran lempeitä kasvoja ja toivoo, että voisi unohtaa eilisen, että Saaralla olisi vastaus.
”Mie en voi unohtaa isän kasvoja juuri ennen ko mie...” Tuomo aloittaa ääni vavahdellen ja nieleksii, sillä pala, joka tuntui olevan juuttuneena kurkkuun, pyrki nousemaan ylös. ”Ko mie… lasautin ja isän viimeset sanat…”
Hän ei vain saa sanottua enää sanaakaan, vaan painaa päänsä käsiinsä ja...

No niin, tässä jatkoa. Hieman muuttelin tätä, kun se ei näin päivällä näyttänytkään hyvältä. No ny on hieman parempi joten...
Jatkahan sie....

p.s
Olit kirjoittanut niin kauniisti, ettei paljoa puuttunut, ettenkö olis kyynelehtiny, sillä niin liikuttavaa sun tekstis oli. Osaat todella hyvin kuvata noiden hahmojen tunteita ja ajatuksia.
Tekstis vaikutti minuun vahavasti, siis todella vahvasti, niin että pystyn kuvittelemaan tilanteen mielessäni ja se on melkein käsikosketeltava, surua ja itsesyytöksiä. Jos tuosta joskus tehtäisiin elokuvaa, tuo kohtaus, missä on tuo takauma, olis aivan mahtava.

p.p.s
Muutkin saa vapaasti kommentoida tarinaa ja antaa vaikka rakentavaa palautetta, jos tarttee. :)

p.p.p.s
Nuubialainen, mie muuten kehasin sua toisella foorumilla. Ootsie vaan niin taitava kirjottamaan. :)
« Viimeksi muokattu: 11.08.07 - klo:16:43 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #18 : 12.08.07 - klo:02:21 »


Miten hän voisi kertoa äidille mitä oli tehnyt, kertoa, ettei isä enää palaa takaisin.
Nämä ajatukset kiertävät kehää hänen mielessään ja se tekee kipeää, niin kipeää. Hän katsoo Saaran lempeitä kasvoja ja toivoo, että voisi unohtaa eilisen, että Saaralla olisi vastaus.
”Mie en voi unohtaa isän kasvoja juuri ennen ko mie...” Tuomo aloittaa ääni vavahdellen ja nieleksii, sillä pala, joka tuntui olevan juuttuneena kurkkuun, pyrki nousemaan ylös. ”Ko mie… lasautin ja isän viimeset sanat…"
Hän ei vain saa sanottua enää sanaakaan, vaan painaa päänsä käsiinsä ja...


yrittää estää itseään tärisemästä hillittömästi kun kyyneleet polttelevat hänen silmäluomiensa alla kipeästi. Hän tajuaa, ettei isä enää koskaan tule pörröttämään hänen hiuksiaan leikkisästi, eikä keskeyttämään Hannun ja hänen kinastelua sormiaan heristellen. Kaikkein hirveintä kuitenkin on ajatus äidistä. Tuomo ei voi edes ajatella, miltä äidistä mahtaakaan tuntua kuullessaan miehensä kuolemasta.

”Se vie muorilta hengen”,
 
Tuomo kuiskaa ja yksi kyynel valuu nenänvartta pitkin ja putoaa maahan äänettömästi. Saara huokaisee ja kietoo kätensä pojan hartioille. Toinen pisara seuraa ensimmäistä kuin varkain. Ääntäkään päästämättä Tuomo vuodattaa surunsa pois suurina märkinä pisaroina. Jokainen kyynel helpottaa pojan sydäntä. Saara istuu pojan vieressä ja huomaa kyyneleet. Hän antaa Tuomon surra pois kipunsa ja odottaa kärsivällisesti kunnes kyyneleet pojan silmistä ovat ehtyneet.

Kyynelten jälkeen tulee viha. Ajatus kostosta alkaa tunkeutua vahvana Tuomon sydämeen. Se puristaa mustalla kourallaan pojan sisuksia, vaatien oikeutta Antin kuolemaan. Saara tuntee kuinka Tuomon suru saa aikaan jälleen uuden muutoksen pojan sisällä. Tuomon kädet puristuvat nyrkkiin ja Saara tietää, että poika aikoo kostaa isänsä kuoleman Kettuvaaran isännälle.

”Tuomo, ansainnut oot kostos, mutta muista – pahalla saa aikahan pahaa ja hyvällä hyvää.”

Saaran sanat saavat Tuomon sekavat ajatukset hieman selkenemään. Hän ymmärtää äkkiä, ettei voi toteuttaa kostoaan vihan vallassa, ja että isän vuoksi hänen täytyy poistaa kirous Kettuvaaraan isännän karvaisesta nahasta – ilman vihaa ja katkeruutta. Hyvä metsästäjä keskittyy vain saaliiseensa, eikä anna minkään vaikuttaa vaistoihinsa metsässä. Yksikin herpaantuminen voi kostautua ja silloin Antin kuolema on turha.

Tuomo päättää kasata itsensä ja tehdä loppuun sen, minkä Antti aloitti. Hänen täytyi auttaa Annia, Nooraa ja Jussia, koska niin Antti olisi halunnut poikansa tekevän. Tuomo pyyhkäisee kädenselkämyksellään kasvojaan ja niistää nenänsä taskusta löytyvään nenäliinaan.

"Tämä metsästysreissu on siulhe isä. Mie näythän mitä oon oppinu siun kättes kautta."


Ulkoa kuuluu säikähtänyt kiljaisu ja Tuomo katsoo epäröiden äänten suuntaan. Anni ja Noora tulevat sisälle säikähtäneenä.

”Joku on jättänyt auki koiratarhan oven. Tulkaa äkkiä auttamaan kun me ei uskalleta ottaa niitä kiinni. Ne näyttelee hampaitaan ja murisee pelottavasti. Jussi kiipesi tuonne pihakoivuun karkuun kun yksi niistä repi sitä lahkeista.”

Tuomo hyppää nopeasti ylös ja rientää tyttöjen avuksi, mutta Saara istuu paikoillaan ja katsoo huolestuneena pojan perään.

”Se riivatun ukko”, Saara mutisee hampaidensa lomasta ja hakee haulikkonsa.


Aika lyhyt tuli jatkosta, mutta jatka sie ku ei ajatukset nyt juokse..

Nuo siun kohteliaisuudet saa miut tosiaan nolostumaan. Kiitän kauniisti kehuistasi. Olen todella iloinen jos saan jonkun tunteet liikahtamaan tavalla tai toisella tekstin avulla, se on paras kohteliaisuus minkä toinen kirjoittaja voi antaa toiselle.

Ps. Sinä olet myös erittäin hyvä kirjoittaja. Esimerkiksi tuolla samin ja sofian jatkiksessa näin mielessäni kuinka pojat juoksevat lumihangessa eteenpäin ja kuu paistaa aavemaisena heidän yllään. Eläväistä on siis sinunkin tekstisi.



 




Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #19 : 12.08.07 - klo:03:13 »
”Se riivatun ukko”, Saara mutisee hampaidensa lomasta ja hakee haulikkonsa.

Saara kiiruhtaa Tuomon perässä ulos ja toteaa, ettei piha piirissä ole nuorten ja Tuomon lisäksi muita kuin irrallaan kiertelevät koirat.
Tuomo on napannut jo kaksi koiraa kiinni ja taluttaa niitä takaisi aitaukseen. Yksi kiertelee vielä koivua, jossa Jussi riippuu.

”Musti, irti!” Saara älähtää ja koira tottelee heti. ”Tänne!” Saara kutsuu koiraansa ja se jolkottaa tottelevaisena emäntänsä luo.
Saara taluttaa Mustin aitaukselle, hoputtaa sen muiden koirien seuraan ja lukitsee oven.

Nyt kun vaara on ohi, tytöt katsovat Jussia, joka kapuaa alas puusta. Se näyttää niin koomiselta, että tyttöjä alkaa väkisinkin naurattaa. Myös Tuomo hymyilee pienesti Jussille, joka on karahtanut korviaan myöden punaiseksi.
Noora, Anni ja Jussi kiittävät Saaraa ja Tuomoa ripeästä toiminnasta. Heitä naurattaa yhä ja Jussi on nolona.
Myös Saaran suupielissä nykii, vaikka häntä kiukuttaa tehty tihutyö, josta ei onneksi ehtinyt koitua pahoja ongelmia.
Nauru tekee hyvää, tiesi Saara. Mutta nyt taitaisi olla hyvä aika lähteä liikkeelle.
Saara pyytää tytöt avuksi siivoamaan aamiaistarpeet pöydältä. Kun on pari käsiparia apuna, hoituu pöydän siivoaminekin hetkessä.
Tämän jälkeen Saara hakee reppunsa, johon sulloo hiukset, kuvan ja isoäitinsä loitsukirjan. Hän käy vielä pienessä kammarissaan hakemassa jotakin, jota on jo pitkään säilyttänyt tällaista hetkeä varten. Tuo jokin oli hänen isoäitinsä isän vanha noitarumpu, joka oli perintönä kulkenut suvussa. Hän ei ollut tarvinnut rumpua vuosiin, mutta nyt sille oli käyttöä.
Tytöt katsovat esinettä, joka Saaralla on kädessään hänen tullessaan pirttiin. Se on soikea puinen kehikko, jonka päälle oli pingotettu vaalea nahkakaistale, poronnahkaa. Nahkakaistale oli täynnä outoja merkkejä ja symboleita. Toisessa kädessä Saaralla on poronluu, joka varteen oli laitettu nahkainen kädensija. Kädensijasta roikkui kaksi koristeellista nahka suikaletta.

Saara käskee Annia ottamaan repun. Tuomo, ottaa omansa ja Saaran haulikon ja laittaa ne takakonttiin. Tuomo käy vielä nopeasti katsomassa, että koirilla on ruokaa ja juotavaa aitauksessa, ennen kuin kiiruhtaa takaisin toisten luo.
Jussi, Noora ja Anni reppuineen ahtautuvat takapenkille, Tuomon istuutuessa kuskin penkille ja Saara istuutuu hänen vireensä, pidellen käsissään tuota kätköstään hakemaansa rumpua, jota hän ei anna kenenkään muun koskea.

Koko matkan kaikki ovat vaiti, heitä jännittää. Etenkin Tuomoa, sillä hänen täytyisi kohdata äiti ja kertoa tälle suru uutinen.
Pari tuntia tuntuu kuluvan nopeasti, aivan liian nopeasti Tuomon mielestä. Pian kotitalo kuitenkin tulee näkyviin ja hän kaartaa auton ruohottuneelle pihalle. Hän sammuttaa moottorin ja vilkaisee tukille, missä Hannu on roplaamassa nuorten autoa.
Hannu tervehtii tulijoita, mutta vaikenee samantien, kun huomaa, että yksi puuttuu joukosta ja Tuomo näyttää synkältä noustessaan autosta.

Mirja on kuullut auton hurinan ja rientää tulijoita vastaan. Hän tuntee, että jokin on vialla, mutta hän ajattelee, että se johtuu vain hermoista ja siitä että lähiaikoina oli sattunut kaikenlaista.
Hän seisoo portaiden yläpäässä ja katsoo, kun Tuomo astuu ulos autosta, samoin kuin Saara ja nuoret.
’Missä Antti on?’ Mirja ajattelee huolestuneena ja alkaa aavistella pahaa.

Nonni tässä jatkoa. Niin ja kiitos kehuista. :)
Jatkahan sie...

Edith... korjailin typoja
« Viimeksi muokattu: 12.08.07 - klo:14:59 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #20 : 12.08.07 - klo:22:47 »

Mirja on kuullut auton hurinan ja rientää tulijoita vastaan. Hän tuntee, että jokin on vialla, mutta hän ajattelee, että se johtuu vain hermoista ja siitä että lähiaikoina oli sattunut kaikenlaista.
Hän seisoo portaiden yläpäässä ja katsoo, kun Tuomo astuu ulos autosta, samoin kuin Saara ja nuoret.
’Missä Antti on?’ Mirja ajattelee huolestuneena ja alkaa aavistella pahaa.

Tuomo kohentaa ryhtiään ja kävelee äitinsä luo, silmissään tukahtunut suru. Hannu kävelee lähemmäksi jakoavain kädessään, kuullakseen uutiset, joita tulijat tuovat mukanaan. Tuomon katse kertoo Mirjalle sen, mitä hän eniten pelkää. Sanoja ei tarvita, vain yksi kysymys.

”Miten se tapahtui?”

Tuomo painaa päänsä alas ja kuiskaa,

”Suolla, Kettuvaaran Niilo yllätti meiät. Miun oli ammuttava, se olhi isän viimonen toive.”

Mirja henkäisee ja putoaa polvilleen. Hannun kädessä ollut jakoavain putoaa ja poika syöksyy Mirjan luo lohduttamaan äitiään. Tuomon suu vääntyy alaspäin ja hän puristaa kädet nyrkkiin hillitäkseen kyyneliä, jotka yrittävät pyrkiä valloilleen. Ilmoille kohoaa miehensä menettäneen naisen valitus, joka kaikuu erämaan aavoilla soilla ja korpimetsän varpuisilla kummuilla.

”Miun oli pakko, äiti. Annathan anteeksi.” Tuomon ääni värisee ja pyyntö on nöyrä anelu - täynnä syyllisyyttä ja tuskaa.

Mirjan vaikerrus hiljenee ja nainen kohottaa tuskasta vääristyneet kasvot poikaansa kohti. Tuomo ryntää äitinsä luo ja polvistuu nyyhkyttäen kuin pieni poika. Mirja kietoo kätensä Tuomon ympärille, unohtaen oman tuskansa poikansa surun vuoksi. Hetki saa muutkin läsnä olevat nieleskelemään kyyneliä.

Kun tuskainen hetki laimenee Saara ohjaa Annin, Nooran ja Jussin sisään taloon. Hannu auttaa Tuomon kanssa äitinsä ylös ja ohjaa naisen omaan huoneensa lepäämään. Saara keittää kuumaa vettä, johon hän tiputtaa reilun annoksen hunajaa. Hän selittää juoman antavan voimia ja vie mukin Mirjan huoneeseen. Palatessaan Saara sulkee makuuhuoneen oven ja sanoo,

”Mirja nukkuu ja meidän on aika käydä läpi suunnitelma. Me jäämmä tyttöjen kanssa kotimiehiksi ja pojat lähteevät sinne seitakivelle. Hannu saat itse päättää lähetkönä Jussin ja Tuomon mukhaan vai jäätkönä tänne naisväen kanssa.”

Hannu ei osaa päättää vaan rypistää kulmiaan ja jää miettimään Saaran kysymystä. Hän tietää, että reissu on vaarallinen ja siellä voi käydä niin kuin isälle. Mirja ei kestäisi, jos menettäisi miehensä lisäksi kummankin poikansa, mutta pärjääkö Tuomo ilman häntä reissusta. Se on Hannulle ongelma, jota hän ei oikein osaa ratkaista.

Saara hivelee poronnahkaista rumpua ja tytöt katsovat uteliaina kummaa esinettä. Saara huomaa tyttöjen katseen, mutta ei paljasta tytöille esineeseen liittyvää tarinaa. Tytöt ovat kuulleet taikarummuista, joita lapin hyisillä tuntureilla shamaanit rummuttivat tehdessään taikojaan ja arvasit kapistuksen olevan juuri sellainen.

"Onko Saara shamaani?" Anni kysyy kuiskaten Nooralta. Noora vilkaisee vaivihkaa naista ja vastaa,
"voihan se hyvinkin olla. Muistathan mitä se teki sille sammakollekin." Tytöt jatkavat uteliasta vilkuiluaan ja Saaraa hieman hymyilyttää tyttöjen supina.

Tuli lyhyt jatko, mut jatkahan sie…


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #21 : 13.08.07 - klo:00:36 »
"Onko Saara shamaani?" Anni kysyy kuiskaten Nooralta. Noora vilkaisee vaivihkaa naista ja vastaa,
"Voihan se hyvinkin olla. Muistathan mitä se teki sille sammakollekin." Tytöt jatkavat uteliasta vilkuiluaan ja Saaraa hieman hymyilyttää tyttöjen supina.


Hannu käy nopeasti vaihtamassa vaatteensa, sillä on päättänyt lähteä mukaan. Kun kaikki kolme ovat valmiina, Saara käskee Annia antamaan reppunsa Tuomolle.
Anni vie repun Tuomolle ja siinä ojentaessaan, he sattuvat koskettamaan vahingossa toisiaan. Tuomo hätkähtää kosketusta ja Anni punehtuu hieman ja painuu nopeasti takaisin sohvalle Nooran seuraan. Hän ei uskalla vilkaistakaan Tuomoa, joka hämmentyneenä roikottaa nahkareppua kädessään.
Noora tönäisee ystäväänsä ja katsoo tätä hymyillen.
”Et suinkaa sinä oo ihastunut.” Hän kysyy Annilta.
”Mistä sä sellasta sait päähäs?” Anni kysyy posket yhä hehkuen punaisina.
”Een mistään.” Noora vastaa ja virnistää ilkikurisesti.
Saara kuuntelee hymyillen tyttöjen supatusta ja on jo ehtinyt huomaamaan muutakin.

Tuomo vielä kurkistaa reppuun varmistaakseen, että kaikki tarpeellinen on mukana. Saara tulee hänen luokseen ja kertoo, mitä loitsua hänen tulisi käyttää ja että se löytyisi kutakuinkin puolivälistä kirjaa.
Tuomo nyökkää ja astelee kohti ovea, Jussin ja Hannun seuratessa.

Tytöt kuulevat kuinka auton ovi käy ja kuinka moottori käynnistetään. Saara seisoo ikkunassa ja katselee kuinka auto kääntyy pihalta tielle ja lopulta katoaa näkyvistä. Nyt he ovat keskenään Antin pirtissä.
Oli aivan hiljaista, tuntui kuin aikaa ei olisi ollutkaan.
Saara istuutuu lattialle, räsymaton päälle ja kehottaa tyttöjä istuutumaan hänen viereensä.
Tytöt tottelevat ja istuutuvat Saaran viereen ja katsovat tätä kysyvästi. Saara ei vastaa, vaan vetää syvään henkeä ja alkoi värisevällä äänellä laulaa. Samalla hän rummuttaa ja se rummutus täyttää pirtin.
Tasainen rummutus on lähes hypnoottinen. Tytöt tuntevat olonsa omituiseksi, heistä tuntuu kuin he olisivat joutuneet toiseen maailmaan, toiseen aikaan.
Aivan äkkiä rummutus loppuu ja Saara istuu äänettömänä paikallaan, rumpu ja luu käsissään.
Tytöt ikään kuin havahtuvat ja he katsovat Saaraa, joka istuu jäykkänä paikallaan. ’Saiko se ny jonku kohtauksen?’ Noora säikähtää ja on jo aikeissa ravistella Saaraa, kun Mirjan käsi laskeutuu hänen olalleen.
”Annahan olla.” Mirja sanoo ja istuutuu Nooran viereen. ”Hän on nyt käymässä ylisillä, eikä häntä silloin saa häiritä, voi tulla ikävyyksiä muuten.” Mirja selittää.

Toisaalla Tuomo, Hannu ja Jussi lähestyvät paikkaa, jossa heidän pitäisi tehdä Kettuvaaran Niilo ja tämän vaimo vaarattomaksi.
He ajelevat ohi paikan, josta pitkospuut vievät Niilon talolle ja jatkavat matkaansa, kunnes Tuomo kääntää auton hoitamattomalle soratielle, jota he eivät kuitenkaan pysty loppuun asti ajamaan, vaan auto on pysäköitävä tien varteen.
Tuomo, Hannu ja Jussi astuvat autosta. Tuomo ottaa takapenkiltä Saaran repun, kun Hannu hakee takakontista Saaran ja Antin haulikot.
”Osaaksie käyttää tätä?” Hannu kysyy ojentaessaan Jussille Antin haulikon.
”Joo.” Jussi sanoo ja muistaa kuinka oma isä oli opettanut joskus mökillä käyttämään haulikkoaan.” 
”Jos Niilo hyökkää mun tahi Hannun päälle, on sun ammuttava.” Tuomo vannottaa Jussia joka nyökkää ääneti.
He patikoivat eteenpäin kivikkoista maastoa kiemurtelevaa polkua pitkin. Polun molemmille puolille aukeaa villi korpimetsä ja kitukasvuisia koivuja. Kaukana edessäpäin, koivikon ja mäntyjen takaa kimmelsi järvi kirkkaana ja tyynenä.
Oli hiljaista, melkein luonnottoman hiljaista, vain hento tuulenvire leikitteli koivunlehdillä. He olivat patikoineet jo pitkälle, kun heidän tiensä tukki suuri karvainen otus. Jussi ja Hannu eivät aikailleet, vaan kumpikin tähtäsi ja laukaisi aseensa täsmälleen samaan aikaan. Kaksoispamaus kaikui ympäri korpea, säikyttäen linnut lentoon. Otus perääntyi ja katosi koivikkoon.
He olivat aikeissa jatkaa matkaa, kun he kuulivat takaansa selviä askelia. He kaikki kääntyivät ympäri ja katsoivat, kun polulle oli tyhjästä ilmestynyt nuori nainen, kaunein mitä he olivat koskaan nähneet.
Tuomo ja Hannu jäivät tuijottamaan naista, kuin eivät koskaan ennen olleet sellaista nähneetkään, mutta Jussiin naisen olemus ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta.
Hän huomasi, että toiset olivat menossa kohti tuhoaan, kuin pässit teuraalle. Jotain oli tehtävä nopeasti.
Jussi nappasi kumpaistakin käsivarresta ja yritti kiskoa mukaansa. Tuomo ja Hannu kiskoivat itsensä irti Jussin otteesta. Kun Jussi huomasi, ettei tästä ollut hyötyä, vaan piti ottaa kovemmat keinot käyttöön. Hänen ei auttanut muu kuin läimäyttää kumpaistakin kunnollisesti ympäri korvia.
Jussin käsittelyn voimasta kumpainenkin ikään kuin havahtui lumouksesta ja katsoo hämmentyneenä polulle.
Nuori nainen on kadonnut ja polulla nököttää vanha kurttuinen akka, jolla oli pahantahtoinen katse.
Pojat eivät tiedä mitä tekisivät, kun yllättäen nousee puhuri joka pyöritti pudonneita lehtiä akan päälle. Akka rääkäisee ja katoaa metsään, samanaikaisesti puhurikin katoaa ja lehdet leijailevat hiljalleen polulle.
Tuosta suivaantuneena Tuomo karjuu akan perään sarjan uhkauksia ja kirouksia, niin että koko metsä raikuu, sillä arvaa Niilon ja Marja-Leenan yrittäneen estää heitä menemästä seidalle.
Pojat jatkavat matkaansa entistäänkin valppaampina ja päättäneenä olla enää joutumatta Kettuvaaran Niilon ja tämän vaimon houkutuksiin.

No niin tässä pikkuisen jatkoa. Mie vielä muoksin tätä kun päivällä tuli melko hyvä idis.
Jatkahan sie...
« Viimeksi muokattu: 10.04.08 - klo:21:56 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #22 : 13.08.07 - klo:22:05 »


Nuori nainen on kadonnut ja polulla nököttää vanha kurttuinen akka, jolla oli pahantahtoinen katse.
Pojat eivät tiedä mitä tekisivät, kun yllättäen nousee puhuri joka pyöritti pudonneita lehtiä akan päälle. Akka rääkäisee ja katoaa metsään, samanaikaisesti puhurikin katoaa ja lehdet leijailevat hiljalleen polulle.
Tuosta suivaantuneena Tuomo karjuu akan perään sarjan uhkauksia ja kirouksia, niin että koko metsä raikuu, sillä arvaa Niilon ja Marja-Leenan yrittäneen estää heitä menemästä seidalle.
Pojat jatkavat matkaansa entistäänkin valppaampina ja päättäneenä olla enää joutumatta Kettuvaaran Niilon ja tämän vaimon houkutuksiin.



Hetken aikaa taivallettuaan poikien taakse jää korpimetsä ja polku mutkittelee matkaansa suomaisen kosteikon halki ja näyttää päätyvän järven rannalle. Polkua pitkin kulkiessaan pojat tuntevat olonsa hyvin aroiksi ja epäluuloisiksi. Vilkas mielikuvitus taikoo takana kummittelevaan metsänkätköön mitä kummallisempia hahmoja ja keltaisia silmiä. Aukealla heillä kuitenkin on hieman turvallisempi olo kuin metsän siimeksessä.

Hannu lisää poikien pelottavia mielikuvia kertomalla mieleensä muistuneen jutun seitakivestä.
”Täällä kosteikolla kulkee tarinoitten mukaan niitä seitasen henkiä. Kuolleita kulkevaisia. Muistan isän puhuneen niistä muinoin. Niitten lumoihin on joutunna moni yksinäinen näissä lapin korpimaissa.” Hannu vaikenee muistaessaan, että isää ei enää ole. Myös Tuomo menee hiljaiseksi ja Jussi huokaa surullisena.

Pojat jatkavat tarpomistaan eteenpäin, mutta Jussi katsoo paikoilleen jähmettyneenä hahmoa heidän takanaan metsän laidalla, joka häviää yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Jussi hieroo silmiään ja miettii näkikö hän oikein. Poika huomaa jääneensä jälkeen ja harppoo säikähtäneenä toisten perään, ettei jäisi jälkeen heistä.

”Hei, olin näkevinäni tuolla metsässä jotain. Se hävisi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Olisiko se voinut olla taas se Niilon vaimo?”

Pojat kääntyvät katsomaan taakseen, mutta eivät huomaa mitään erityistä.

”Ei siellä mitään näytä nyt olevan, mutta äsken kyllä olin jotain näkevinäni. Ehkä se oli seitasen henki.” Jussi selittää ja vaikenee nolona.

”Ei se mikhän mahdottomuus ole kun me ollaan kohta perillä. Jostainhan ne tarinat ovat lähteneet.” Hannu toteaa ja etsii katseellaan oikeaa suuntaa.



Nyt tuli vähän ankee jatko kun en keksiny mitään nopeesti uutta…

keksi sie jatkoa sit..





Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #23 : 13.08.07 - klo:22:34 »
”Ei se mikhän mahdottomuus ole, kun me ollaan kohta perillä. Jostainhan ne tarinat ovat lähteneet.” Hannu toteaa ja etsii katseellaan oikeaa suuntaa.

Pian hän sen löytää ja matka jatkuu. Maasto alkaa viettää alaspäin ja on jyrkkää. Pojat kipuavat varovaisesti alaspäin, jotteivät kaatuisi ja taittaisi jalkaansa.
Tovin kuluttua, he ovat päässeet alas ja huomasivat olevansa kallion juurella. He alkavat seurata kalliota, joka viettää kohti järveä.
Jalat luiskahtelevat liukkailla kivillä ja koko ajan heistä tuntuu, kuin jokin seuraisi heitä, jokin hyväntahtoinen, joka tahtoi nähdä, että pojat pääsisivät perille vaikeuksitta.
Erään suuren kalliomuodostelman takaa se tuli näkyviin, kaunis kivimuodostelma, jonka keskellä oli kelopuu. Tuohon kelopuuhun oli kiinnitetty hienoimmat poronsarvet, mitä Jussi oli koskaan nähnyt.
Tämän muodostelman ympärillä oli rikkumattoman hiljaista ja se hiljaisuus sai pojatkin vakavaksi. He tunsivat kuinka rauhallista siellä oli.
Kivimuodostelman juurella oli kaikenlaista pientä uhrilahjaa, jota aikaisemmat kävijät olivat tuoneet.

Toisaalla, pirtissä oli myös rikkumaton hiljaisuus ja ilmassa odotuksen tuntua. Äkkiä ovi revähtää auki kuin tuulenpuuska olisi sen aukaissut ja ennen kuin kukaan ehtii sitä sulkea, se pamahtaa kiinni sellaisella voimalla kuin joku olisi sen kiukuspäissään pamauttanut kiinni.
”Mikäs sielä ovella rymyää.” Mirja tuumi hiljaa. ”Kun nyt ei häiritsis Saaran matkaa.” Hän lisää huolestuneena.

Öh, tuota tulipahan varsin tynkä jatkopala. Sori.
No kumminkin, jatkahan sinä...
« Viimeksi muokattu: 13.09.07 - klo:01:18 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #24 : 14.08.07 - klo:21:16 »


Toisaalla, pirtissä oli myös rikkumaton hiljaisuus ja ilmassa odotuksen tuntua. Äkkiä ovi revähtää auki kuin tuulenpuuska olisi sen aukaissut ja ennen kuin kukaan ehtii sitä sulkea, se pamahtaa kiinni sellaisella voimalla kuin joku olisi sen kiukuspäissään pamauttanut kiinni.
”Mikäs sielä ovella rymyää.” Mirja tuumi hiljaa. ”Kun nyt ei häiritsis Saaran matkaa.” Hän lisää huolestuneena.


Tytöt katsovat suljettua ovea peloissaan. Anni tuntee kylmänvilunpuistatuksen ihollaan, aivan kuin jokin olisi kulkenut hänen ohitseen pirtissä. Noora katsoo kalpeata Annia ja aavistaa, että jokin siitä ovesta oli todellakin tullut sisään. Pirtin lämpötila alkaa laskea kummallisesti, vaikka tuli loimusikin leivinuunissa iloisesti. Tytöt tietävät, että jokin oli vialla.

Hetkeä myöhemmin ullakolta alkaa kuulua kummallisia ääniä. Jokin raahautuu ullakon laipiota vasten ja sitten kuuluu tömähdys. Tömähdystä seuraa muutaman sekunnin hiljaisuus, jonka aikana pirtissä olevat katsovat silmät pyöreinä oudosti pullistuvaa laipiota. Toinen tömähdys rikkoo hiljaisuuden ja se on edellistäkin kovempi. Noora katsoo kauhuissaan laipion epämuodostunutta pintaa ja kuiskaa,
”tuleeko se siitä läpi?”

Kukaan ei uskalla hiiskahtaakaan, jopa Mirja on mennyt kalpeaksi. Painauma palautuu ennalleen ja hetken aikaa Anni jo miettii, mahtoiko hän kuvitella näkynsä.

Äkkiä jokin kova iskeytyy  kovalla vauhdilla pirtin isoon ikkunaan. Anni menee katsomaan kummastuneena ja päästyään ikkunan viereen hän hypähtää kauemmas lasista kauhistuneena huudahtaen. Suuri karvainen olento valuu ikkunalasia pitkin alaspäin ja jättää siihen ilkeän verisen jäljen. Se saa tytön vapisemaan pelosta. Nyt Mirjakin nousee ja tulee katsomaan, mikä Annin oikein säikäytti.  Näky saa Mirjan silmät kyyneltymään.

”Mirri, herranen aika. Mitä siulle on tehty?”

Hetkeäkään epäröimättä Mirja syöksyy ulos ja kun tytöt katsovat etupihalle aukeavasta ikkunasta, näkevät he kuinka nainen tarttuu aittarakennuksen seinustalla oleviin tikkaisiin. Mirja raahaa painavat tikkaat pirtin seinää vasten ja nousee niille, saadakseen eläimen irti narusta. Tytöt seuraavat kauhistuneina näkyä, eivätkä huomaa kun pirtinpöydällä ollut leipäveitsi nousee ilmaan ja alkaa leijailla Saaraa kohti.


jään odottamaan jatkoa..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #25 : 14.08.07 - klo:21:52 »
Mirja raahaa painavat tikkaat pirtin seinää vasten ja nousee niille, saadakseen eläimen irti narusta. Tytöt seuraavat kauhistuneina näkyä, eivätkä huomaa, kun pirtinpöydällä ollut leipäveitsi nousee ilmaan ja alkaa leijailla Saaraa kohti.

Samaan aikaan Mirja saa kissan irrotettua ja kapuaa alas tikkailta. Hän ottaa narun pois kissan kaulasta, mutta mitään ei voi enää tehdä, kissa oli menettänyt kaikki yhdeksän henkeään kerralla.
He palaavat takaisin sisälle ja huomaavat ilmassa leijuvan veitsen, joka uhkaavasti lähestyy Saaraa. Äkkiä leipäveitsi pysähtyy paikalleen, se leijuu ilmassa, sitten aivan kuin jokin kääntäisi sen toisin päin. Sitten se jokin irrottaa, otteensa veitsestä, joka lennähtää eteenpäin, kuuluu napakka tömäys, kun se osuu seinään ja jää siihen kiinni.
Tytöt katsovat kummaa näytelmää peloissaan.
”Mitä tämä on?” Noora kysyy, uskaltamatta liikahtaa paikaltaan.

Aivan yllättäen talon täyttää valtava rytinä, jota kestää vain tovin, sitten pirtin ovi aukeaa ja kuulostaa kuin jokin juoksisi siitä ulos. Melkein saman tien ovi läimähtää kiinni ja tupaan leviää rikkumaton hiljaisuus.
Anni, Noora ja Mirja katselevat ympärilleen ääneti, peläten, että se jokin tulisi takaisin, mutta ei, kaikki on hiljaista.
Odottamatta Mirja tuntee kevyen kosketuksen poskellaan. Hän katsoo ympärilleen, mutta ei näe ketään muita kuin tytöt ja Saaran, joka yhä istuu lattialla silmät ummessa.
Aivan pienen hetken Mirja on haistavinaan hyvin tutun tuoksun, tuoksun, jonka vain hän tunsi.

Toisaalla, pojat valmistautuivat tekemään taian, joka saisi Niilon rauhoittumaan.
He ovat niin keskittyneitä puuhaansa, etteivät huomaa, kun järven toiselta puolelta alkaa nousta uhkaavia, tumman puhuvia pilviä ja sen mukana nousee tuuli, joka alkaa riepotella puita ja nostattaa aiemmin tyynen järven laineita korkealle.
Samaan aikaa alkaa kallion toiselta puolelta myös nousemaan pilviä, kuin vastustamaan alkanutta rajuilmaa.
Päivä pimenee, niin kuin ilta olisi tullut etuajassa ja taivaalta alkaa tippua suuria pisaroita. Ensin, muutama, sitte lisää ja pian tuntuu kuin jokin taivaassa olisi päästänyt kaikki vedet irti.
Vain seidalla tuntuu olevan kuivaa, eikä tuulikaan pyöri siellä niin kuin ympäröivässä korvessa.
Kesken puuhailujen, Jussi katselee järvelle ja huomaa rajuilman. Hän ihmettelee, miten se ei ollenkaan vaikuta seidan luona.
Pian hän kuitenkin kääntyy toisten puoleen. Tuomo on nostanut kuvan ja hiustupsut kivelle ja kädessään hänellä oli Saaran isoäidin kirjanen.

No niin saikin sitten pidemmän jatkopalan kuin eilen aikaiseksi, mutta oli mulla pari ideaakin, jotka halusin toteuttaa ja onnistuin.
Jatkahan sinä. :)
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #26 : 15.08.07 - klo:19:00 »

Päivä pimenee, niin kuin ilta olisi tullut etuajassa ja taivaalta alkaa tippua suuria pisaroita. Ensin, muutama, sitte lisää ja pian tuntuu kuin jokin taivaassa olisi päästänyt kaikki vedet irti.
Vain seidalla tuntuu olevan kuivaa, eikä tuulikaan pyöri siellä niin kuin ympäröivässä korvessa.
Kesken puuhailujen, Jussi katselee järvelle ja huomaa rajuilman. Hän ihmettelee, miten se ei ollenkaan vaikuta seidan luona.
Pian hän kuitenkin kääntyy toisten puoleen. Tuomo on nostanut kuvan ja hiustupsut kivelle ja kädessään hänellä oli Saaran isoäidin kirjanen.



Tuomo etsii oikeaa kohtaa missä on juuri oikea loitsu.
”Ei tuo, eikä tuo. Ei kukaan meistä ole raskaana pimeänväen kulkijoille, eikä myöskään näe pahoja henkiä. Hetkinen tuo se on. Manalan portti.” Paperi rapisee kun poika suoristaa sivun ja asettaa sen eteensä kivelle. Paperissa lukee:

Tämä loitsu on tarkoitettu häätämähän riivaajat ja pirulaiset pois ja lähettämähän paholaisen naisväen takasin tulikivisten porttien taakse.

Mehtäläisten, kätkäläisten, niitten ihmispennut peto sisältä noitu ja ulkoa susiksi manasi. Muuttuus nyt  riivatut petojenlapset, takasin mehtäläisten lapsiksi. Manalan porteista paholaisakka saa työntyä takasin palamaan. Häivy nyt sinne ja jätä nuo rauhaan, ei kuolleita tänne oo luotu kulkemaan.

Tähän loitsuun liitettähän riivattujen ja riivaajien omaisuutta. Polta ne ja hautaa pyhään paikkaan, joka porttina on kuolleiden ja elävien maan välissä. Muista henkimaailman portit tämä taika sulkee kun kuun kulkunen taivaalta häviää ja kultanen aurinko nousee.

Hannu kaivaa taskustaan tulitikut ja Tuomo nyökkää veljellensä merkiksi. Jussi vilkaisee pelokkaana takanaan myrskyäviä pilviä ja aavistaa, että myrsky ei ole normaali. Järveltä kohoaa suuri vesipatsas, joka liikkuu hitaasti kohti seitakiveä ja jää sitten pyörimään paikalleen keskelle selkää uhkaavan näköisenä. Vesipatsas nuolee järvenpintaa ahnaasti ja saa aikaan syvän mustan kuilun järvenpohjaan. Taivaalle levittyneet mustat pilvet hipovat vesipatsaan reunaa ja saavat näystä suorastaan sekä yliluonnollisen kauniin, että aavemaisen ja pelottavan.

”Portti. Tuolla on portti.” Jussi kuiskaa ja osoittaa vesipatsasta.

Tuomo ja Hannu kääntyvät katsomaan kummissaan järvelle kohoavaa näkyä.

Jatkahan sie
Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #27 : 15.08.07 - klo:20:12 »
Taivaalle levittyneet mustat pilvet hipovat vesipatsaan reunaa ja saavat näystä suorastaan sekä yliluonnollisen kauniin, että aavemaisen ja pelottavan.
”Portti. Tuolla on portti.” Jussi kuiskaa ja osoittaa vesipatsasta.
Tuomo ja Hannu kääntyvät katsomaan kummissaan järvelle kohoavaa näkyä.


Mutta tietävät etteivät voi jäädä sitä ihailemaan, sillä loitsu oli vietävä loppuun. Hannu kääntyy ja kerää kuivista risuista ja lehdistä pienen kasan, jonka päälle hän nostaa kuvan ja hiustupsut.
Hän raapaisee tulitikulla laatikon kylkeä ja tikkuun leimahtaa pieni liekki. Sen jälkeen hän kumartuu lähemmäs kasaa ja tiputtaa tulitikun sinne. Tuli tarttuu nopeasti kuiviin risuihin ja roskiin.
Pian liekit ovat niin isot, että ne tarttuvat kuvaan, sitten punaiseen hiustupsuun, valkoiseen ja viimeisenä mustaan.
Hiljaisina pojat katsovat, kun tuli nielaisee tupsut ja käpristyneen kuvan.
”Met emmä liiku täältä poies niin kauan ko tuo on tuolla.” Tuomo sanoo vilkaisten vesipatsasta joka pyörteilee synkkänä keskellä järveä. ”Met olema tässä paremmassa turvassa.” Hän lisää.

Pian tuli hiipuu ja jäljelle jää vain kasa tuhkaa, jonka Tuomo hautaa tuhkakasan lähelle seitaa.
”No, ny se on tehty.” Hän sanoo ja he istahtavat paikoilleen katsomaan, kun patsas yhä kieppuu järvellä.
Jostain kuuluu korvia vihlova kirkuna ja jokin lentää suoraan mustaan kuiluun…

Tuli vähän tynkä jatkopala, sori...
Jatkahan sie.
« Viimeksi muokattu: 15.08.07 - klo:20:14 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #28 : 16.08.07 - klo:19:00 »

Pian tuli hiipuu ja jäljelle jää vain kasa tuhkaa, jonka Tuomo hautaa tuhkakasan lähelle seitaa.
”No, ny se on tehty.” Hän sanoo ja he istahtavat paikoilleen katsomaan, kun patsas yhä kieppuu järvellä.
Jostain kuuluu korvia vihlova kirkuna ja jokin lentää suoraan mustaan kuiluun…


”Oliko se Niilon paholaisnainen?” Jussi kysyy ja katsoo mustaan pyörteeseen hieman pelokkaana. Veljekset eivät osaa vastata Jussin kysymykseen, mutta he toivovat niin olevan. Jussi jatkaa vastausta vaille jääviä kysymyksiä.
”Mitähän tuolla pyörteessä mahtaa olla? Jos siellä on jotain niin voiko se päästä ulos, jos se jokin kerran pääsi sisäänkin?”

Vaikka pojat ovat turvallisen matkan päässä pyörteestä, he voivat kuulla kuinka vesi suhisee pyörteen reunoilla ja uskomaton tuulen ujellus kantautuu lakkaamatta mustan aukon syvyyksistä. Aivan kuin jokin valittaisi sen pimeissä sopukoissa ja anelisi ulos pääsyä. Kuilu näyttää auki ammottavalta suulta, joka armottomana nielee syvyyksiinsä kaiken, mikä sen sysimustiin pyörteisiin joutuu. Jokin pyörteen mahtavuudessa saa pojat pelokkaiksi, sillä tuota henkimaailman syvyyksiin johtavaa tyhjää aukkoa pyörittää mahtava voima, jota kukaan kuolevainen ei voisi ohjata.

”Me emmä mene seitakiveltä minnekhän. Pyöriköhön tuo niin kauan ko pyörii. Muutoin voi koitua kohtaloksi moinen monttu.” Hannu sanoo ja puistelee päätään.

Silloin alkaa tapahtua kummia. Pyörteestä näyttää nousevan jotain vaaleaa. Pojat katsovat kunnioittavan pelon vallassa aavemaista näkyä, joka lipuu kevyesti vetten päällä. Vaalea hahmo näyttää kuin luistelisi veden pinnalla. Hahmon jälkeen nousee toinen olento, joka on mustaakin mustempi ja näyttää kuin ryömisi järven pintaa pitkin. Olento toisensa perään työntyy ulos pyörteen syvyyksistä ja näky saa pojat jähmettymään kauhusta.

”Voiko ne tulla tänne?” Jussi henkäisee. Pelko pojan sisällä tuntuu mustalta kouralta, joka puristelee sisuksia.

Jatkahan..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #29 : 16.08.07 - klo:19:35 »
”Voiko ne tulla tänne?” Jussi henkäisee. Pelko pojan sisällä tuntuu mustalta kouralta, joka puristelee sisuksia.
”En tiedä.” Tuomo vastaa, seuraten samalla tarkkaan olentojen liikkeitä.
Pojat eivät liikahdakaan paikaltaan, vaan katselevat tuota outoa näytelmää. He näkevät kun kaksi muutakin hahmoa lennähtää syvään kuiluun verta hyytävästi huutaen.
Olennot pyörivät pitkin järvenpintaa, mutta eivät mene kauemmaksi kuilusta, niin kuin niillä ei olisi lupaa lähteä minnekään.
Ilta alkaa pimetä, pilvien yläpuolella ja pian järvellä on sysipimeää, vain poikien nuotio tuli antaa heikkoa valoa.
Osa järvellä liukuvista olennoista hohtaa outoa vaaleaa valoa ja näyttävät aavemaisilta sysipimeää taustaa vasten.
Yö etenee, kuu nousee ja näkyy pilvien lomitse hopeaisena kiekkona. Pimeys järvellä tihenee, eivätkä pojat uskalla nukkua, niin kauan kuin vesipatsas pyörteili järvellä.
Jostain kaukaa polun suunnalta kuuluu surkea valitus, kuin jokin huutaisi tuskissaan.
”Niilo sielä huutaa.” Tuomo sanoo hiljaa tuntien samalla, että oli nyt hyvittänyt isänsä kuoleman.
Huutoa kuului vielä pitkän aikaa ja pian sen hiljenemisen jälkeen, jokin vaalea suhahti mustaan kuiluun.

Yö tuntui pitkältä ja pojista alkoi jo tuntua, ettei aamu saapuisikaan. Mutta kuunkiekko hiljalleen alkoi laskeutua, ja taivas vaaleta pilvien yläpuolella.
Kului tunti toisensa jälkeen ja pian ensimmäiset auringonsäteet pilkahtivat näkyviin. Hahmot järven pinnalta katosivat takaisin mustaan kuiluun, joka alkoi sulkeutua.
Vesipatsas laskeutui, pilvet katosivat ja järvi näytti tyyneltä aamuauringon säteiden leikkiessä pieneten aaltojen pinnalla.

Jatkahan sie, jos vielä tahot...

Edith... typoja
« Viimeksi muokattu: 16.08.07 - klo:19:37 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

 

Copyright © 2000 Juplin.net. All Rights Reserved. Design by Juplin.