Tänään on sunnuntai 23. tammikuuta 2022
Nimipäivää viettää Enni, Eine, Eini ja Enna

Kirjoittaja Aihe: Jatkis, Salaisuus erämaassa  (Luettu 22921 kertaa)

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Jatkis, Salaisuus erämaassa
« : 31.07.07 - klo:01:43 »



                            Salaisuus erämaassa



Anni, Jussi ja Noora ajavat halki hiljaisen erämaan. Soiset aukeat ja synkät käppyräiset pohjolan kuusimetsät vilahtelevat ikkunasta kun auto kiitää pitkin vanhaa asfalttia, luoden maahan kirkkaat valojuovat etulyhdyistään. On yksi syksyn ensimmäisiä iltoja ja nuoret ovat matkalla eräälle syrjäiselle korpimajalle, joka sijaitsee vaikeakulkuisen kinttupolun päässä syrjäisen tunturin kupeessa. Heidän on määrä jättää auto kansallispuiston pysäköintialueelle ja jatkaa matkaa jalkaisin.

Kansallispuistoon on vielä noin sata kilometriä. Yhtä – äkkiä Noora kiljaisee ja Jussi painaa jarrun pohjaan säikähtäneenä. Tien yli vilahtaa jotain hyvin harmaata ja karvaista. Hetken aikaa he haukkovat henkeään kun auton renkaat valittavat jarrutuksen voimasta ja ratti tärisee Jussin käsissä pelottavasti. Äänettöminä nuoret katsovat maantien toiseen laitaan, minne tuo karvainen olento katoaa ja yrittävät nähdä sen.

”Mikä se oli?” Noora kysyy selvittyään pahimmasta säikähdyksestä. Jussi puistelee päätään ja vastaa hämmentyneenä,
”en tiedä. Olisiko se voinut olla susi? Jos se olisi ollut yhtään hitaampi, niin se olisi jäänyt auton alle”. Jussi sammuttaa auton ja katsoo tyttöjä kysyvästi.
”Pitäisikö meidän mennä katsomaan, mikä se oli?” Tytöt katsovat Jussia silmät laajenneina ja pudistavat päätänsä kiivaasti.
”No ei varmasti mennä. Jos se oli susi, niin sehän voi olla vaikka vaarallinen. Lähdetään, ennen kuin se tulee takaisin”, Anni vinkaisee ja katselee levottomasti illan viileään hämärään. Jussi kohauttaa hartioitaan ja starttaa autoa, mutta se ei käynnisty.

”No mikä siinä nyt on?” Noora kysyy ääni värähtäen. Jussi ei vastaa vaan yrittää käynnistää autoa itsepintaisesti. Hetken kuluttua Jussi näyttää kuitenkin luovuttavan ja huokaisee alistuneena.
”Näyttää siltä, että on aika nousta ulos autosta ja avata konepelti. Odottakaa te tytöt tässä sisäpuolella siltä varalta, ettei se otus satu palaamaan takaisin.” Tytöt katsovat kun Jussi kaivaa hanskalokerosta taskulampun ja linkkuveitsen ja hyppää ulos autosta reippaasti. Heitä pelottaa kovasti, eivätkä he voi muuta kuin tuijottaa silmäkovana tienreunustaa, jottei se olento pääsisi yllättämään autoa tutkivaa Jussia.

Kuluu muutama minuutti, jotka tuntuvat ikuisuudelta. Yksi minuuttikin erämaassa voi tuntua tunnilta, sillä siellä aika menettää merkityksensä. Viimein Jussi paukauttaa konepellin kiinni ja palaa autoon, pyyhkien käsiään housunlahkeisiinsa. Tytöt seuraavat vaiti kun Jussi vääntää starttiavainta. Pettymyksen aallot leviävät ikävästi nuorten sisällä kun auto ei käynnisty. He tietävät, että hajonnut auto korvessa merkitsee suuria ongelmia.

”Mikä siinä on vikana?” Anni kysyy viimein ja Jussi riiputtaa päätään alakuloisena.
”En tiedä. Outo juttu, sillä käytin auton huollossa ennen lähtöä ja moottori kehräsi kuin kissanpentu vasta hetki sitten. En ymmärrä ollenkaan, mikä on vialla”, Jussi sanoo.
”Mitä me nyt tehdään?” Noora kysyy ja nielaisee kurkkuun kohonneen epämääräisen möykyn.

Yö kaste laskeutuu maahan ja usva kietoo verhoaan kesyttömän luonnon ympärille kuin hämähäkki, joka virittää saalisverkkoaan mustikanvarpujen joukkoon. Tytöt jäävät odottamaan autoon kun Jussi lähtee hakemaan apua tietä pitkin, mukanaan taskulamppu ja linkkuveitsi. Keltainen silmäpari tarkkailee tiellä vaeltavaa nuorta miestä, mutta ei tee elettäkään hyökätäkseen kulkijan kimppuun. Se ravistelee rumaa ruumistaan ja lähtee voimakkain liikkein kulkemaan samaan suuntaan kuin pelokas nuorimies. Olento aikoo kiirehtiä tämän edelle, voidakseen olla vastassa paikassa, jonne kulkija selvästikin on päätymässä.


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #1 : 01.08.07 - klo:00:58 »
Tytöt odottavat Jussia palaavaksi, mutta aika kuluu ja hämärä peittää maiseman vaippaansa. Tytöt ovat hermostuneita ja mitä pimeämpää tulee, sitä enemmän heitä pelottaa.
”Jussin olisi pitänyt tulla jo ajat sitten.” Anni sanoo katsellen ulos pimeään.
”Ehkä hän on eksynyt.” Noora ehdottaa, muttei itsekään usko selitykseensä.
”Pitäisikö meidän lähteä etsimään häntä?” Anni kysyy, vaikka ei kauhean mielellään astuisikaan ulos autosta.
”En tiedä.” Noora sanoo ja alkaa kaivella jotakin laukustaan.
”Mikä sulle nyt tuli?” Anni kysyy.
”Ajattelin vain, että voisimme ehkä soittaa apua.” Noora vastaa ja nostaa kassistaan kännykän. Hetken näpläiltyään kännykkäänsä, hän nakkaa sen takaisin laukkuunsa.
”Mitä nyt?” Anni kysyy aavistellen pahaa.
”Ei ole kenttää ja me ollaan jossain hiton korvessa. Ei voi olla totta.” Noora parahtaa kiukustuneena.
”Miksi maailmassa auton piti sammua juuri tähän.” Anni yhtyy Nooran valitukseen. ”No ei kai auta kuin pysyä yö tässä ja toivoa, että Jussi palaa takaisin aamuun mennessä.” Hän lisäsi toiveikkaana.

Toisaalla Jussi taivaltaa eteenpäin ja toivoo löytävänsä jonkin paikan josta soittaa tai pyytää apua. Hänellä on koko ajan tunne, että joku seuraa tai katselee häntä.
Vaikka häntä hieman alkaa jo pelottaa, niin hän päättää silti jatkaa matkaa, sillä eihän tyttöjä voisi jättää yksin korpeen, mistä kukaan ei heitä osaisi etsiä.
Jussi on talsinut tietä pitkin jo ties kuinka kauan, eikä minkäänlaista asutusta tai edes huoltoasemaa ollut näkynyt.
On tullut jo hämärää ja hän päättää kääntyä takaisin. Ei hyödyttänyt kulkea eteenpäin, kun mitään ihmisasutuksen näköistäkään ei ollut.
Jussi ei ehdi ottaa montaakaan askelta kun…

Jatkahan sinä.... ai niin sorry kun tuli näin lyhyt jatko....
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #2 : 01.08.07 - klo:01:37 »

Minäkin jatkan lyhyesti..

Jussi ei ehdi ottaa montaakaan askelta kun hän kuulee kuusien lomasta kummallista rapinaa. Henkeään pidätellen hän pysähtyy kuuntelemaan ääntä, eikä uskalla liikahtaa paikoiltaan. Kuusien alimmat oksat siirtyvät syrjään ja Jussi näkee nyt äänen aiheuttajan. Vanha kurttukasvoinen mies työntyy ulos kuusenhavujen takaa ja kysyy vinkuvalla äänellä,
”no mikäs se nuorenmiehen tähän aikaan illasta on liikkeelle ajanut? Kettuvaaraankos olet matkalla?”

Jussi katsoo miestä ihmeissään ja miettii miksi mies liikkui kuusikossa keskellä korpea siihen aikaan illasta. Hetken tuumittuaan hän kysäisee,
”ai että Kettuvaaraanko? Mitenkäs kaukana se on täältä? Meille sattui ystävieni kanssa sen verran ikävästi, että auto jätti välille ja lähdin hakemaan apua kävelemällä. Osaisitkos kertoa missä lähin huoltoasema mahtaa olla?”

Jussi tuntee olonsa kiusaantuneeksi kun mies tuijottaa häntä sanakaan sanomatta ja pyyhkäisee suunpieltään huvittuneena irvistellen. Vaikka on hämärää, Jussi näkee oudon ilmeen välähtävän miehen kurttuisilla kasvoilla ja jostain syystä hänelle tulee tunne, ettei mies ole niin harmiton kuin heiveröisestä olemuksesta voisi luulla. Kiusallista hiljaisuutta kestää muutama minuutti, jotka tuntuvat ikävän pitkiltä ja jokainen kulunut hetki saa Jussin entistä hermostuneemmaksi. Se on miehen tarkoituskin – saada Jussi henkiseen puristukseen.

Lopulta mies vastaa,
”viiden kilometrin päässä Kettuvaarassa on huoltoasema. Voit kulkea minun mukanani, niin näytän mistä voit kysyä neuvoa autosi suhteen. Tähän aikaan illasta ei ole hyvä kokemattomien kulkijoiden liikkua pitkin saloja ja mantuja yksinään.” Jussi rentoutuu hieman ja ajattelee kuvitelleensa miehen oudon ilmeen. Hän nyökkää miehelle helpottuneena ja yrittää hymyilläkin vähän kiittäessään miestä huomaavaisuudesta. Hitaasti Jussin ja miehen matka lähtee taittumaan ja muutaman kilometrin päässä, hieman maantiestä poiketen sivutielle, kajastaa viimein ulkorakennusten valot. Se saa Jussin hymyilemään tyytyväisenä, vaikka hän ei hymyilisi, jos tietäisi mikä häntä siellä odottaa.

Vanha mies huitaisee kädellään valojen suuntaan ja sanoo,
”minä lähden nyt mökille, mutta mene sinä tuonne suuntaan niin saat selvitettyä ongelmasi. Eikä kestä kiittää, pikku juttu”. Hakkuuaukean laidalle asti Jussi näkee miehen yllättävän keveät askeleet, kunnes pienet kitukasvuiset puut peittävät näkyvyyden ja saavat tienoon taas näyttämään miltei elottomalta. Miehen kadottua Jussi muistaa oudon tunteensa tarkkailijasta ja kummastelee huomatessaan, ettei hänellä enää ollut sellaista tunnetta. Se oli kadonnut vanhuksen ilmestyttyä paikalle.

Illan viileys saa Jussin värisemään kevyesti kun hän astelee kohti Kettuvaaran valoja. Alueella ei näy minkäänlaista liikettä. Yksi huoltoaseman kyltti on kallellaan maata kohti roikkuen ja kevyt tuuli pyörittelee villinä kasvavia niittykukkia rakennusten kupeissa. Sora Jussin jalkojen alla rahisee ja paikan kuoleman kaltainen hiljaisuus saa pojan hetkittäin hermostuneisuuden valtaan. Hän ei ymmärrä miksi typerät vaistot varoittavat olemattomasta vaarasta, vaikka huoltoasema ja pelastus on aivan nenän edessä.

Mikä paikassa on vikana? Entä mitä tytöille kuuluu autossa?


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #3 : 03.08.07 - klo:21:11 »
Tuli taas hieman lyhyehkö jatko... Sorry

"Mikä paikassa on vikana? Entä mitä tytöille kuuluu autossa?"

Jussi päättää vaihteeksi kuunnella vaistoaan ja kääntyy takaisin, mutta hänen tiensä tukkii jokin suuri, tumma ja karvainen otus, jonka keltaiset silmät hohtavat pimeässä kuin kekäleet.
Jussi perääntyy pari askelta taaksepäin koko ajan otukseen tuijottaen. Hän ei ehdi edes miettiä mitä tekisi, kun otus päästää kidastaan valtaisan murinan. Hampaat paljastettuina otus hyökkää nuoren miehen kimppuun, miehen jonka suusta pääsee vain säikähtänyt karjahdus, jonka otuksen villi murina peittää alleen.
Äänet kaikuvat hiljaa korvessa ja hiljenevät sitten kokonaan.

Autolla tytöt yhä odottavat. Anni on nukahtanut, mutta Niina valvoo yhä ja vilkuilee huurtuneista ikkunoista ulos, mutta hän ei näe muuta kuin pimeyttä.
Vaisto sanoo, että jokin oli pielessä, se kertoi myös että pitäisi paeta. Niin pitäisikin, mutta he odottavat yhä Jussia joka on viipynyt jo liian kauan.
Nooraa alkaa unettaa ja hän onki jo melkein unessa, kun äkkiä kuuluu rysähdys ja auto heilahtaa voimakkaasti, niin kuin joku olisi hypännyt katolle. Kumpikin on nyt aivan hereillä ja katsoo ulos pimeyteen.
”Pitäisiköhän meidän mennä katsomaan, mikä se oli?” Anni kysyy, sydän yhä villisti takoen.
”Kyllä kai, mutta en tiedä olisiko se viisasta.” Noora vastaa ulos vilkuillen.
Anni avaa oven ja on jo astumassa varovaisesti ulos, kun jokin suuri, tumma ja karvainen hypähtää katolta alas hänen eteensä. Kiljaisten Anni syöksyy takaisin autoon ja kiskoo oven perässään kiinni.
”Mikä se oli?” Noora kysyy pelästyneenä.
”En minä tiedä, mutta iso se ainakin oli, ehkä susi tai karhu.” Anni sopertaa ja yrittää tärisevin käsin lukita ovia.
”Mä yritän kokeilla, että käynnistyisikö auto.” Noora sanoo ja kömpii kuskin paikalle, mutta samassa hän muistaa, avaimethan ovat Jussilla. Noora kiroaa, sillä tämä tietää sitä, etteivät he pääsisi pakoon vaan heidän olisi pakko pysyä autossa.
He kuuntelevat tarkoin ulkoa kuuluvia ääniä ja katselevat ulos ikkunasta, peläten sen jonkin tulevan takaisin.
Juuri kun he luulevat, että kaikki on rauhallista, jokin syöksyy vauhdilla päin autoa ja…
« Viimeksi muokattu: 11.08.07 - klo:01:56 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #4 : 05.08.07 - klo:00:13 »

Kas tässä jatkoa tälle..

He kuuntelevat tarkoin ulkoa kuuluvia ääniä ja katselevat ulos ikkunasta, peläten sen jonkin tulevan takaisin.
Juuri kun he luulevat, että kaikki on rauhallista, jokin syöksyy vauhdilla päin autoa ja…

…hetken aikaa tytöt uskovat, että pimeydestä hyökkäävä epämääräinen ja karvainen olento työntyy ikkunan läpi heidän kimppuunsa. Pedon jalat painavat kasaan peltiä ja siitä lähtee kimeä metallin kitinä kun olento syöksyy auton konepelliltä kohti tuulilasia. Kauhusta jäykistyneinä tytöt puristavat toisiaan, Anni kirkuu peloissaan ja Nooran huulet ovat puristuneet valkoisiksi viivoiksi. Kuuluu kauhea rysähdys, jonka aikana Anni rukoilee silmät suljettuina pelastusta ja Noora vilkuilee auton lattialle löytääkseen jotain, jolla voisi puolustautua petoa vastaan. Tyttöjen onneksi auton tuulilasi kuitenkin pitää hyökkääjän loitolla ja he henkäisevät helpotuksesta tajutessaan, ettei peto pääse sisälle autoon.

Auton ulkopuolelta kuuluu matalaa murinaa ja keltaiset silmät tuijottavat keskiyön pimeydestä tyttöjä uhkaavasti. Anni uskaltaa viimein katsoa ulos auton ikkunasta, joka on huurusta vaaleana. Mitään ei näy, mutta tytöt kuulevat kuinka olento kiertää ympäri autoa ja odottaa.

Noora kuiskaa,
”shh kuuntele. Se odottaa meitä tuolla ulkona. Me ei päästä pois täältä autosta ennen kuin joku ajaa ohi autolla ja pysähtyy auttamaan meitä”. Anni katsoo silmät kauhusta laajentuneina Nooraa, eikä saa sanottua sanaakaan. Noora puristaa lohduttavasti Annin käsivartta ja jatkaa,
”älä murehdi, ei se pääse tänne sisälle. Odotetaan aamua ja katsotaan sitten mitä tehdään, jos se ei jätä meitä rauhaan. Ehkä Jussi tulee aamuun mennessä takaisin, jonkun paikallisen mekaanikon kanssa ja häätää pedon matkoihinsa”.

Anni nyökkää hieman väristen ja katselee epäluuloisesti pimeyteen. Noora katselee auton lattioita ja pieniä lokeroita miettien kuumeisesti, mistä löytäisi jotain kättä pidempää, jos peto hyökkäisi uudelleen ja pääsisi sisälle autoon. Noora ei kuitenkaan halua säikäyttää Annia, jonka hermot näyttävät muutenkin jo olevan riekaleina, joten  hän odottaa kunnes tämä nukahtaa penkin selkänojaa vasten, ennen kuin alkaa etsiä kaikenlaista tarpeellista matkatavaroiden joukosta. Aikansa tutkittuaan Noora löytää Jussin sätkäpussin, jonka sisällä on sytkäri, hiuslakkapurkin ja leipäveitsen, jonka Noora oli pakannut leivän leikkaamista varten, ei pedon kaulavaltimon katkaisemista ajatellen. Tyttö tuumii, että hiuslakka ja sytkäri yhdessä voisivat sytyttää pedon turkin tuleen. Leipäveitsellä puolestaan voisi yrittää haavoittaa eläintä niin, että se jättäisi heidät rauhaan, jos se vielä yrittäisi tunkeutua auton sisään. Levottomien ajatusten vallassa Noora painaa päänsä Annin olkapäätä vasten ja nukahtaa kevyeen uneen, joka ei ole koiranunta syvempi.

Hiljalleen aamu saapuu kasteen peittämään erämaahan. Yön kauhut haihtuvat pimeyden mukana ja aamu auringon valon osuessa auton tuulilasiin, on karvainen peto mennyt menojaan kuin pahainen painajainen nukkujan avatessa unisia silmiään. Noora venyttelee ja haukottelee. Hän vilkuilee ikkunasta ulos ja toteaa, että peto on poissa. Vain ikävät jäljet konepellillä ovat todisteena yöllisistä kauhunhetkistä. Nyt Annikin havahtuu Nooran liikehdintään ja avaa uniset silmänsä. Tyttö hypähtää kiinni ikkunaan ja etsii petoa katseellaan.

”Minne se on mennyt? Oi katso Noora minkälaiset jäljet se on jättänyt konepeltiin. Olipa onni, ettei se päässyt läpi tuosta tuulilasista.” Annin helpottunut puheliaisuus vaihtuu saman tien epäröintiin kun tyttö muistaa jotain tärkeää.
”Missä Jussi on? Eihän mikään kylä voi olla niin kaukana, etteikö sinne olisi kerinnyt yön aikana kävellä hitaampikin kulkija. Onko sille sattunut jotain?” Noora katsoo Annia ja yrittää näyttää rohkealta, vaikka ei sitä kuitenkaan ole. Anni jatkaa,
”Entäs jos se peto hyökkäsi ensin Jussin kimppuun ja palasi sitten meitä saalistamaan. Noora, meidän on lähdettävä hakemaan apua ja pian, sillä päivänvalossa meillä on paremmat mahdollisuudet selvitä. Sitä paitsi, en halua jäädä tänne odottamaan uutta hyökkäystä. Ties vaikka tuo perheensäkin mukanaan aamiaiselle. Vai haluatko sinä olla sen karvaisen rumiluksen mehevä aamupala?” Nyt Annin ääni on jo muuttunut hermostuksesta kimeäksi.

Noora katsoo pehmeän vihertävää suoaluetta, joka auton toisella puolella jatkuu silmänkantamattomiin. Hetken mietittyään hän myöntää, että Annin puheessa on järkeä. Jussin olisi pitänyt tulla jo takaisin ja he todellakin olivat keskellä ei mitään – villieläinten armoilla, joista toiset näyttävät olevan hyvinkin vaarallisia. Noora tekee päätöksen ja sanoo ystävälleen,
”hyvä on. Lähdetään etsimään Jussia ja yritetään löytää apua samalla. Parempi lähteä kuin jäädä odottamaan seuraavaa hyökkäystä, sillä se olio ei varmastikaan luovuta vaan palaa takaisin. Jätetään lappu Jussille, jos se vaikka sattuu tulemaan takaisin sillä välin. Ja Anni, meidän on varoitettava viestissä Jussia siitä pedosta.”

Ystävykset pakkaavat selkäreppuihinsa syömistä ja juomista. Noora ottaa mukaan myös yöllä löytämänsä itsepuolustukseen varatut varusteet. Juuri kun he ovat lähdössä samaan suuntaan minne Jussikin lähti, heidät pysähdyttää oksien katkeamisesta johtuvat risahdukset. Muutaman sadan metrin päässä tieltä, pusikosta astuu esiin vanha kurttukasvoinen mies, jonka heiveröinen olemus saa tytöt huokaamaan helpotuksesta, sillä he olivat hetken aikaa pelänneet pedon hyökkäävän heitä kohti.

Tytöt katsovat toisiaan ja purskahtavat nauruun, koska tilanne tuntui äkkiä hyvin koomiselta. He menivät vanhuksen luo ja esittäytyivät reippaasti miehelle. Mies venytteli kuivuneita huuliaan ja katseli tyttöjä hymähdellen. Tytöt hämmentyivät miehen oudosta käytöksestä. Noora päätti olla välittämättä miehen omituisesta käytöksestä ja kysyi,
”anteeksi tämä häiriö. Me ajateltiin, että sinä tietäisit missä on lähin kylä tai talo tai huoltoasema. Meidän autoon tuli joku vika ja meidän ystävä lähti hakemaan apua, mutta ei ole palannut takaisin, vaikka siitä on jo monta tuntia. Mahtaako lähimpään taloon olla pitkäkin matka?”

Jatka sinä vuorostasi..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #5 : 05.08.07 - klo:02:40 »
Meidän autoon tuli joku vika ja meidän ystävä lähti hakemaan apua, mutta ei ole palannut takaisin, vaikka siitä on jo monta tuntia. Mahtaako lähimpään taloon olla pitkäkin matka?”
”Ei kovinkaan pitkälti.” Vanhus sanoi hymyillen, mutta hymy ei ylettynyt tämän kirkkaisiin silmiin asti. ”Seuratkaa vain minua.” Hän lisäsi.
”Taivaan kiitos teistä.” Noora vastasi ajatellen asioiden olevan nyt paremmalla tolalla.
Tytöt seuraavat vanhusta, joka johtaa heidät pois tieltä, suoraan suolle. He kävelevät pitkin pitkospuita, hyttysten inistessä ympärillä. He ovat kävelleet jo tunteja ja Anni on alkanut aavistaa pahaa.
”Miten pitkä matka sinne lähimmälle talolle olikaan?” Hän kysyy mieheltä.
”Ei pitkälti.” Mies sanoo ja vilkaisee Annia ilkeästi.
Anni ei pidä miehen katseesta, se oli selvästi pahansuopa. Hän ei kuitenkaan uskalla sanoa enää mitään.
”Noora.” Hän sanoo hiljaa ja tönäisee ystäväänsä. ”Meidän pitää palata takaisin.”
”Miksi?” Noora kysyy.
”En tiedä, koko tässä jutussa on jotain mätää.” Anni vastaa hermostuneesti.
”Ei vielä, seurataan ukkoa vielä vähän aikaa ja jos mitään ei ala näkyä, niin lähdetään takaisin.” Noora sanoo.
”Hyvä on.” Anni myöntyy.
He jatkavat matkaansa. Vielä tovin he kulkevat eteenpäin ja pitkospuut päättyvät. He huomaavat tulleensa saarekkeelle, jossa käkkyräisten mäntyjen keskellä nököttää säiden kuluttama hirsimökki.
”Tuota, onko tuolla puhelin yhteyttä?” Noora kysyy.
”On, on.” Vanhus sanoo. ”Tulkaa niin keitän teille kahvit sillä välin, kun toinen teistä on puhelimessa.” Hän lisää.
Tytöt seuraavat kiltisti, joskin Annin tekee kovasti mieli kääntyä ja palata nopeasti takaisin autolle.
Kuuluu vaimeata natinaa, kun vanhus avaa mökin oven. Hän kehottaa tyttöjä astumaan sisälle.
Mökki on kodikas ja pienellä pöydällä on puhelin. Noora rientää sen luo, nostaa kuulokkeen samalla kun ovi läimähtää voimalla kiinni.
Anni ja Niina katselevat ympärilleen, mutta vanhusta ei näy enää missään ja ulkoa kuuluu ilkeä räkätys.
Niina nostaa luurin korvalleen, mutta tuttua tuuttaus ääntä ei kuulu. Vanha pakeliittipuhelin on vain koriste.
”Miten voinkaan olla näin tyhmä.” Noora sanoo ja laittaa luurin takaisin paikalleen.
”Lähdetään.” Anni sanoo katsellen hermostuneena ympärilleen.
”Samaa mieltä.” Noora vastaa ja menee ovelle. Hän yrittää työntää oven auki, mutta ovi on ja pysyy kiinni.
”Tämä oli ansa.” Anni sanoo ja istahtaa pirttipöydän ääreen. ”Kukaan ei osaa etsiä meitä täältä.” Hän sanoo onnettomana.
”Älä sano noin.” Noora sanoo ja etsii katseellaan jotakin, jolla voisi oven hajottaa.
Äkkiä ulkoa kuuluu askelia, jotka lähestyvät mökkiä.

Samaan aikaa Jussi herää keskellä korpea. Hän ei muista muuta kuin otuksen, joka lähestyi häntä ja sitten oli vain pelkkää pimeää. Hän nousee vaivalloisesti istumaan ja katsoo ympärilleen.
Hän ei tiedä kuinka on joutunut keskelle metsää. Jussi yrittää miettiä, mutta ei sittenkään muista ja samassa hän tuntee kipua, olkapäässään ja kyljessään. Olkapäätä hän ei kunnolla pysty katsomaan, mutta kyljessä on valtaisien kynsien jättämät syvät haavat ja paita on riekaleina.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoo huuto, joka kaikuu kammottavasti metsässä. Jussi nousee seisomaan ja kuuntelee tarkkaan. Hän ei tiedä mistä ääni tuli, mutta se kuulosti hänestä kauhun huudolta.
”Kuka siellä!” Jussi huutaa, mutta hänen äänensä poukkoilee kaikuna metsässä, eikä vastausta kuulu.
Hänen täytyy päästä pois ja varoittaa tyttöjä vaarasta.
Juuri kun hän on aikeissa lähteä liikkeelle, metsästä alkaa kuulua rasahtelua, niin kuin jokin lähestyisi. Se jokin lähestyi ja…

No tuli taas vähän lyhyehkö jatko.
Jatkahan sinä...

Edith.... Korjasin mokani...*nolo*
« Viimeksi muokattu: 10.08.07 - klo:22:15 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #6 : 05.08.07 - klo:23:27 »

tässä jatkoa..

”Kuka siellä!” Jussi huutaa, mutta hänen äänensä poukkoilee kaikuna metsässä, eikä vastausta kuulu.
Hänen täytyy päästä pois ja varoittaa tyttöjä vaarasta.
Juuri kun hän on aikeissa lähteä liikkeelle, metsästä alkaa kuulua rasahtelua, niin kuin jokin lähestyisi. Se jokin lähestyi ja…


muisto karvaisesta pedosta saa Jussin piiloutumaan maahan mustikanvarpujen joukkoon, keskelle katajapensaiden rypästä. Hengitystään pidättäen Jussi seuraa kuinka hänen ohitseen kulkee sama vanha mies, joka oli ohjannut hänet Kettuvaaran kylän laidalle. Jostain syystä Jussi ei luota mieheen. Hän ei nouse piilostaan ennen kuin mies on turvallisen matkan päässä, jonka jälkeen hän tulee pois varovaisesti pensaikosta ja lähtee seuraamaan vanhusta, varoen paljastamasta itseään.

Muutaman kilometrin kuluttua vanhus saapuu tutunnäköiselle tielle, jonka Jussi äkkiä tunnistaa Kettuvaaran tieksi. Hän ihmettelee vanhuksen ketterää hypähtelyä, sillä mies oli kummallinen sekoitus heiveröisyyttä, vanhuutta ja ristiriitaista ketteryyttä, joka olisi sopinut paremmin nuorelle miehelle kuin vanhukselle. Itse asiassa Jussi tuntee oman kuntonsa olevan suuremmalla koetuksella kuin vanhuksen, mihin saattoi tietysti vaikuttaa päässä takova jomotus, huimaus ja veden puutteen aiheuttama silmien sumennus. Sinnikkäästi Jussi kuitenkin seuraa vanhusta ja pian hän huomaa olevansa juuri siinä kohtaa tietä, jossa peto kävi hänen kimppuunsa.

Tuttu huoltoaseman kyltti heiluu tuulessa, alaspäin roikkuen ja toivottaa tulijan tervetulleiksi, mutta kylä näyttää edelleenkin täysin autiolta, mikä on hieman outoa olihan kyseessä aamu – aika jolloin ihmisten pitäisi jo olla jalkeilla. Tämä outo havainto ja muisto yön kauheista hetkistä saa Jussin jälleen kerran vilkuilemaan ympärilleen. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ja huomattuaan pelkonsa petoa kohtaan turhaksi hän hymähtää vilkkaalle mielikuvitukselleen. Tietystihän kylässä täytyi olla ihmisiä, eikä se peto varmastikaan häntä samassa kohdassa odottaisi, sillä jos olento olisi halunnut tappaa, olisi se jo tehnyt työnsä loppuun.

Jussi luovuttaa vanhuksen seuraamisen, sillä onhan hän päässyt Kettuvaaran kylän laidalle, mistä hän pian saisi apua. Hän antaa vanhuksen kadota saman hakkuuaukean taakse kuin ennenkin ja katsoo autiolta näyttävää kylää mietteliäänä. Jostain kuuluu veden houkutteleva solina, joka saa Jussin poikkeamaan tieltä. Hän päättelee äänen tulevan korpipurontapaisesta ja päättää käydä ensin puhdistautumassa ja juomassa vettä, ennen kuin menee kylään hakemaan apua. Puro on kuin onkin äänen aiheuttaja ja Jussi virkistäytyy veden äärellä tovin aikaa.

Jussin mieleen nousee jälleen huoli tytöistä ja hän miettii kuinka huolissaan tytöt mahtavat jo olla kun hän ei ole saapunutkaan takaisin mukanaan apua. Hän päättelee, että aamun on täytynyt olla tytöille kauhea ja tietää, että tytöt lähtisivät pian itsekin hakemaan apua. Vesi saa Jussin huimauksen lieventymään ja olon muutenkin hieman paremmaksi. Kivusta irvistellen hän heittää päältänsä riekaleisen paitansa, kastaa sen joessa ja pyyhkii sillä ilkeän näköisiä haavoja ylävartalostaan. Olkapään puhdistaminen meinaa viedä mieheltä melkein tajun kun hän tajuaa, että siitä puuttuu ikävän suuri palanen ihoa ja lihaa. Kuin ihmeenkaupalla kauhistuttavasta kolosta ei vuoda verta, vaikkakin siitä on ennen tyrehtymistä valunut verta valumalla. Tämän Jussi päättelee siitä, että hänen koko yläruumiinsa on kuivuneen veren peitossa, kostutetusta paidasta puhumattakaan.

Samaan aikaan tytöt odottavat kauhuissaan, kuka mökin ulkopuolella mahtoikaan liikkua. Noora huomaa takan, jonka päällä on rautaisia makkaratikkuja. Tyttö raahaa nopeasti pirttikaluston tuolin takan eteen ja kiipeää sille saadakseen tikut käsiinsä. Samalla hetkellä ovi aukeaa ja sisään astuu herttaisen näköinen mummeli, joka katselee tyttöjä iloisesti hymyillen. Nooran käsi pysähtyy makkaratikkujen kahvaan ja tytöt katsovat hämmentyneinä mummelia, eivätkä tiedä mitä sanoa. Niin herttaisen näköinen nainen ei voinut olla mikään kidnappaaja. Se olisi ollut liian omituista.

Nainen jatkaa hymyilyään ja kävelee pirtinpöydän luokse. Vanhus taputtaa ystävällisesti Annin kättä ja laskee käsissään olevan kantamuksen pöydälle. Noora laskeutuu nolona penkiltä makkaratikut käsissään ja tytöt katsovat ihmeissään naista, joka alkaa herttaisesti hymyillen levittää pöydälle makkaravoileipiä, maitopullon ja mukeja.

”Voi teitä lapsukaisia. Teillä on varmasti jo huutava nälkä. Ottakaa tästä hieman palasta ja palanpainiketta, että jaksatte päivälliseen saakka. Syökää aivan rauhassa, palaan takaisin tunnin kuluttua”, nainen leperteli herttaisesti ja tytöt kiittelivät naista kummissaan. Hetkeä myöhemmin nainen oli mennyt ja sulkenut mökin oven mennessään.

”Mitä hemmettiä!” Anni puuskahti kummissaan. Noora katsoi Annia ja sanoi,
”Tässä on nyt jotain mätää. Katso nyt. Makkaravoileipiä ja maitoa. Se ukkohan juuri telkesi meidät tänne ja sitten tuli tuo nainen ja toi meille aamiaista, eikä yhtään ihmetellyt miksi me olemme hänen mökissään. Katso nyt tätäkin. Kaksi mukia! Mistä se nainen tiesi, että me olemme täällä ja meitä on kaksi?” Nooran sanat saivat Annin käden pysähtymään juuri poimitulle makkaraleivälle ja hetken aikaa tytöt miettivät kummissaan tilannetta. Sitten Noora ryntää ovelle ja kokeilee sitä. Ovi on lukossa.

”Arvasin tämän. Se mummeli on samassa juonessa. Mitähän huumausaineita se on pistänyt näihin eväisiin”, Noora sihahtaa ja saa Annin viskaamaan kädessään olevan leipäpalan takaisin koriin. Anni näyttää surulliselta ja Noora katselee ympärilleen löytääkseen jotain, jolla piristää ystäväänsä. Sitten hän muistaa heidän selkäreppunsa. Se on unohtunut lattialle kaikessa hötäkässä ja sieltä hän kaivaa esille eväät ja juomista, jotka he pakkasivat mukaan lähtiessään.
”Älä huoli Anni. Ei tässä mitään hätää. Ei me ainakaan kuolla nälkään ja ollaanhan me ainakin ehjin nahoin. Huonomminkin voisi olla”, Noora piristää masentunutta ystäväänsä.

Tytöt syövät aamiaisensa ja miettivät samalla kuinka he pääsisivät pakoon hirsistä vankilaansa. Noora katsoo mökin ikkunassa olevia ruutuja ja hänen mielessä välähtää ajatus.
”Hei nyt minä keksin. Mehän voidaan rikkoa tuon mökin ikkuna tuolla pirttipöydän tuolilla. Se on varmasti riittävän raskas hajottamaan ikkunan. Autatko vähän, että saan sen nostettua tuota pöytää vasten. Sitten vain yhdessä työnnetään se ikkunaa vasten niin kovaa kuin vain jaksetaan ja toivotaan, ettei se mummeli palaa takaisin vielä vähään aikaan.”

Tytöt pinnistivät voimansa äärimmilleen työntäessään tuoli ikkunaan. Lasin helähdys oli tytöille vapauden ääni ja he hihkuivat innoissaan kun he iskivät ikkunan reunoja sisään työntö toisensa perään. Juuri kun he saivat ikkunaan pakotien kokoisen reiän, kuului mökin ulkopuolelta askelia..

Jatka sinä nyt vuorostasi.. 
Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #7 : 06.08.07 - klo:11:36 »
Juuri kun he saivat ikkunaan pakotien kokoisen reiän, kuului mökin ulkopuolelta askelia.
Tytöt vilkaisivat nopeasti ovelle, minkä jälkeen Anni auttoi Nooran ulos ahtaasta aukosta ja tuli sitten itse perässä. Matalina he hiippailivat mökin toiselle sivulle ja jäivät hetkeksi kuuntelemaan.
Kuului tuttu oven narahdus, tytöt pinkaisivat juoksuun. He kuulivat kuinka joku kirosi ja lähti heidän peräänsä. Tytöt eivät kurkkineet taakseen vaan juoksivat pitkin liukkaita pitkospuita ja yrittivät olla putoamatta niiltä, sillä muutoin suo veisi putoajan, imaisi tämän syvyyksiinsä.
Tytöt kuulivat kuinka askeleet lähestyivät heidän takaansa ja he pinnistivät kaikkensa päästäkseen jahtaajastaan. Äkkiä askeleet katosivat, mutta silti tuntui selvä tasainen rummutus, kun painavat jalat osuivat kiikkerille melkein lahoille pitkospuille.
’Miten ihmeessä se ukko voi pysyä perässä ja sitten tulla äänettömäksi?’ Anni ihmetteli juostessaan.
Äkkiä tuli aivan hiljaista, oli kuin metsässä ei mitään eläimiä olisi ollutkaan. Anni ja Noora pysähtyivät hetkeksi hengähtämään ja kääntyivät katsomaan taakseen, mutta siellä ei ollut ketään.
”Jatketaan, nyt kun vielä voimme.” Noora sanoi ja aikoi lähteä liikkeelle, kun jostakin heidän eteensä oli ilmaantunut jokin suuri ja karvainen. Pelästyneinä tytöt perääntyvät, varoen samalla etteivät liukastuisi.
Otus hyökkää, tytöt huutavat pelosta ja samassa ilmassa kajahtaa terävä laukaus. Otus ulahtaa ja katoaa soiseen metsään. Tytöt katsovat suuntaan, josta laukaus oli kuulunut. Kauempana pitkospuilla seisoo mies. Mies ei vaikuta paljoakaan yli viisikymppiseltä, mutta kasvot näyttivät vanhenneen ennen aikojaan ja mustat hiukset harmaatuivat ohimoilta.
”Oottako tet tytöt kunnossa?”
”Ollaan me.” Noora vastasi ja kysyi vuorostaan. ”Mikä tuo otus on ja mistä ihmeestä te siihen tupsahditte?”
”Mie oon Antti ja tuo otus oli Kettuvaaran vanha isäntä.” Antiksi esittäytynyt mies sanoi ja jatkoi. ”Tulettako tet, niin menhään, se ryökäle voi tulla takas.”
”Siis se otus oli joku ihminen?” Anni kysyi ihmetellen.
”Oli se. Pohjoisen metsissä on kuule paljon, mitä tet etelästä tulheet ette tiedä.” Mies sanoi ja jatkoi. ”No tulettako tet vai ette? Kuhan saahaan kahvet tulelle, niin mie kerron enämpi.”
Tytöt lähtivät seuraamaan miestä ja jopa heidän vaistonsa kertoi, että se oli turvallista.
”Mie näin teidän auton ja arvasin, että Kettuvaaran vanhalla isännällä ja sen akalla on taas pahat mielessä.” Antti jutteli heidän saapuessaan tielle. ”Mie käsken poikaani hakehmaan teidän auton.” Hän lisäsi.
Tytöt näkivät, että heidän autonsa edessä oli vanha ja pahasti pesun tarpeessa oleva kuhmuinen jeeppi.
”Hypätkäähän kyythiin.” Antti sanoi ja asetti haulikkonsa etupenkille.
”Mutta entäs Jussi?” Anni kysyi.
”Jussi?” Antti sanoi katsoen tyttöihin kysyvästi.
”Niin hän lähti hakemaan meille apua ja eikä ole tullut takaisin.” Noora kertoi.
”Jaa, jaa, Kettuvaaran vanhaisäntä taisi ehtiä ensin.” Antti mutisi ja kääntyi tyttöjen puoleen. ”Elkäähän nyt, kyllä met se Jussi löyvethään.”
Tytöt asettuivat Jeepin takapenkille istumaan ja pian lähdettiin liikkeelle.

Jussi oli purolla ollessaan kuullut laukauksen ja nousi ylös. Hän kuunteli, mutta enää ei kuulunut mitään. Hän alkoi kävellä äänen suuntaan ja toivoi löytävänsä apua.
Hän ei tiennyt kuinka kauan oli kävellyt, kun huomasi tulleensa tielle. Jussi seisoi pientareella ja mietti väsyneenä, että kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Äkkiä toiselta suunnalta alkoi kuulua auton moottorin ääntä ja pian näkyviin tuli Jeeppi. Minun on saatava apua, Jussi ajatteli ja hyppäsi tielle huitoen samalla terveellä kädellään.
Jeeppi väisti ja jarrutti niin, että soraan jäi urat.
”Jussi!” Huudahti tuttu ääni ja autosta syöksyi ulos Niina. ”Mitä sinulle on tapahtunut, olet kauhean näköinen.” Hän lisäsi.
”Met menemmä ensiks vanhan Saaran juttusille.” Sanoi autosta noussut mies nähtyään Jussin.
Ensin Jussi pelästyi ja ajatteli miehen olevan samassa juonessa kuin se toinen ukko, eikä aluksi halunnut mennä mukaan, mutta kun Niina kertoi, että mies oli heitä auttanut, hän uskoi ja asteli autolle.
Antti siirsi haulikkonsa takaluukkuun ja kehotti toista tytöistä istumaan etupenkille, että Jussi voisi halutessaan olla pitkällään takapenkillä.
”Sanoit että menisimme jonkun Saaran luokse. Miksi?” Anni kysyi.
”Kettuvaaran vanha isäntä on ehtinyt tehdä pahojaan ystävällenne.” Antti sanoi ja jatkoi. ”Met olemma suuressa vaarassa, jos emmä ehdi ennen yötä Saaralle, tuosta pojasta tullee sillon vaarallinen.”
”Vaarallinen, miten?” Noora kysyi.
”Samanlainen ko Kettuvaaran vanhasta isännästä.” Antti sanoi vilkaisten nopeasti Jussia.
He olivat hiljaa ja katsoivat, kun pohjoisen kaunis maisema vilahteli ikkunassa. Maisema tosiaan oli kaunis ja tytötkin olisivat siitä nauttineet toisissa olosuhteissa. Metsä oli jo vaihtamassa ruska-ajan asuunsa ja auringon valo sai värit näyttämään kirkkailta ja kauniilta.
Päivä alkoi olla jo lopuillaan, kun he vihdoin pääsivät vanhan säiden kuluttaman puutalon pihaan.
Juuri kun he astuivat ulos autosta…

***

No niin sain sitten jatkettua tätäkin ja jos huomaat, toin lappia vähän lisää mukaan. En tosin tiedä onnistuinko tuon murteen kanssa, se kun on kuultuna hieman erilaista kuin kirjotettuna. Jonkun verran jouduin kyllä joidenkin sanojen kanssa pähkäilemään, mutta olen tyytyväinen.
Mulla on isä lapista kotosin, joten tuo murre on mulle melko tuttua, faija kun ei siitä ole päässyt, vaikka on kohta yli kolkyt vuotta hesassa asunu ja mullekin on tullu puheeseen välillä se sie ja mie, mutta se voi olla mutsin puoltakin, kun sen mutsi on taas kainuusta.
Jatkahan sie...
« Viimeksi muokattu: 26.05.20 - klo:17:46 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #8 : 07.08.07 - klo:01:07 »

No tässä alkulöpinää ensin..

”No niin sain sitten jatkettua tätäkin ja jos huomaat, toin lappia vähän lisää mukaan. En tosin tiedä onnistuinko tuon murteen kanssa, se kun on kuultuna hieman erilaista kuin kirjotettuna. Jonkun verran jouduin kyllä joidenkin sanojen kanssa pähkäilemään, mutta olen tyytyväinen.
Mulla on isä lapista kotosin, joten tuo murre on mulle melko tuttua, faija kun ei siitä ole päässyt, vaikka on kohta yli kolkyt vuotta hesassa asunu ja mullekin on tullu puheeseen välillä se sie ja mie, mutta se voi olla mutsin puoltakin, kun sen mutsi on taas kainuusta. ”

Niin se pohjosen murre, mitä mie oon kuullu on tosiaan aika jännää. Tuli tuossa lukiessa mieleen eräs muistikuva lapsuudesta, jossa mummuni sanoi meille:” No niin tulkaahan kahveelle. On nisuakin jos maistuu”, me istuttiin metsäpirtin keittiöön ja siellä tuoksui kahvi, pulla, tuore leipä ja suolamakkara.

Mie en kyllä ossaa kirjottaa tuota murretta, joten ei varmaan haittaa, jos en osaa sitä oikein tuossa jatkiksessa. Miun äiti on onnistunut sekoittamaan oman pohjosenmurteensa karjalanmurteeseen ja varmaan johonkin muuhunkin. Itse puhun karjalanmurretta(mie, sie, myö, työ, hyö jne.) ja sotken siihen sekaan myös ainakin kirjakieltä. Täällä itä-suomessa sitä karjalanmurretta saa kuulla kaikkialla. Rupesin tuossa miettimään, että vaihteleekohan tuo pohjosenmurre paikkakohtaisesti kun siellä on sitä lääniä niin paljon?

mutta nyt jatkoa perään..

Päivä alkoi olla jo lopuillaan, kun he vihdoin pääsivät vanhan säiden kuluttaman puutalon pihaan.
Juuri kun he astuivat ulos autosta…

syttyy puutalon kuistiin valo, joka tervehtii väsyneitä kulkijoita iloisesti. Koirat haukkuvat puutalon vieressä sijaitsevassa koiratarhassa ja illan viileys tekee jo tuloaan. Jussi alkaa tuntea itsensä kumman heikoksi ja Niina katsoo huolissaan kun tämä nojaa kalpeana auton kylkeä vasten.

Anttikin huomaa Jussin voinnin heikentymisen ja auttaa hänet sisään taloon, jonka ovelle ilmestyy punaposkinen vanha nainen, joka ohjaa heidät peremmälle taloonsa. Nainen, joka selvästikin on se Saara, katsoo tulijoita tietäväisesti. He tulevat suureen tupaan, jonka lattiaa korostavat raidalliset matot ja yhtä seinää peittää valtavan kokoinen ryijy. Antti auttaa Jussin istumaan puusohvaan, joka nököttää seinää vasten houkuttelevana. Saara katoaa jonnekin erään oviverhon taakse ja Anni yrittää kuikistella millainen huone verhon takana mahtaa olla.

Hetkeä myöhemmin Saara palaa käsissään puusta kaiverrettu kuppi. Nainen pysähtyy Annin eteen ja käskee tyttöä sylkäisemään kuppiin. Anni katsoo kummissaan naista, mutta tekee viimein kuten pyydetään, joskin hieman vastahakoisesti. Saara kävelee Nooran luokse ja pyytää myös häntä sylkäisemään kuppiin. Tämän jälkeen hän sekoittaa lusikalla kupin sisältöä ja kävelee sitten Antin luo, joka tekee samoin kuin tytöt.

Saara laskee kupin pöydälle ja katoaa takaisin verhon taakse. Tässä vaiheessa tytöt alkavat jo ihmetellä naisen puuhia. Eihän kukaan selväjärkinen tekisi jotain ihme litkuja ja käskisi ketään sylkemään kuppiin. Tällaiset epäilyt tyttöjen päähän kohoaa ja he katsovat toisiinsa vaivautuneina.  Saara on vain silmänräpäyksen poissa ja pian hän jo ilmestyy takaisin kädessään suuri lasinen purkki. Anni katsoo tarkkaan purkin sisälle kun huomaa siellä olevan jotain elävää, joka liikehtii hätäisenä.

Saara saa tytöt melkein pudottamaan silmät päästään kun hän aukaisee korkin ja nostaa sieltä esiin limaisen ja erittäin ison sammakon. Nainen ottaa pöydältä metsästäjän puukon ja upottaa sen terän sammakon mahaan. Vanhat sormet kaivavat taitavasti sammakon sisukset, jotka hän tiputtelee kuppiin ja survoo lusikalla suolenpätkiä pienemmäksi.

Sitten hän menee kuppi kädessään uunin luo ja mutisee mennessään,
”Liskon silmä, sammakon suolet, sitkeää sylkeä ja rotan häntä. Siinä kaikki mitä tarvitaan tähän liemeen”. Uuni on suuri ja rakennettu punaisista tiilistä käsin. Saara aukaisee uunin luukun ja siellä sen sisällä roihuaa kuuma liekki, joka nuolee tiilen seinämiä ahneesti poltellen. Nainen nostaa uunin päältä pienen hiilloskattilan, kaataa puukupin sisällön siihen ja tyrkkää liemen kuumenemaan tuleen.

Noora kuiskaa,
”katso nyt se on ihan hullu. Ei tuossa ole mitään järkeä. Voi kumpa Jussi alkaisi virota, eikä nuokkuisi tuolla tavalla sohvan laitaa vasten.” Anni katsoo Jussia ja nyökkää huolestuneesti.
”Voi Jussi raasu, kumpa tämä olisi jokin typerä pila. En olisi edes vihainen, jos joku sanoisi nyt, että saatiinpas teitä huijattua hahhahhaa”, tyttö toteaa ja vilkaisee jälleen vaivihkaa kummallista Saaraa.

Saara katsoo tyttöjä, eikä sano mitään. Hän on kuullut Nooran kuiskauksen, mutta ei anna sen vaikuttaa nuorukaisen auttamiseen. Kettuvaaran isäntä oli jo liian monta kertaa saanut tehtyä tekonsa, joten jos vain tuon nuorukaisen voisi jotenkin pelastaa, se olisi tehtävä heti. Saara nostaa kattilan tulelta, sekoittaa lientä ja kaataa sen puuastiaan. Tyttöjen mahaa vääntää pahoinvointi.

Saara kävelee kalpean Jussin luo, joka ei ole jaksanut seurata liemen valmistusta ja ottaa vastaan  naisen ojentaman kupin, tietämättä mitä se sisältää. Antti tukee Jussin heiveröistä kättä kun tämä yrittää nostaa Saaran ojentaman kupin huulilleen. Nyt tyttöjä alkaa etomaan kovasti. Saara vilkaisee kauhistuneita tyttöjä varoittavasti. Anni kääntää katseensa seinälle, mutta Noora tarkkailee tilannetta katse kovana. Hän ei oikein pidä liemen valmistuksesta, vaikkakin haluaa nähdä tapahtuuko Jussin voimissa mitään muutosta.

Jussi juo kupin tyhjäksi ja yökkäilee sen päälle hieman. Antti taputtaa häntä selkään ja kehuu reippaaksi. Saara sanoo Antille,
”en tiedä ehdittiinkö me ajoissa. Poika näytti jo aika huonolta tullessaan. Nyt täytyy vain odottaa ja toivoa parasta. Voitte yöpyä tuolla aittarakennuksessa. Laitetaan pojalle sija siihen lukittavaan huoneeseen, niin ei pääse pakenemaan kuuhulluuden vallassa, jos liemi ei sattuisi tehoamaan.”

Tytöt katsovat nyt vaisuina Jussin puolitajutonta olemusta. Antti kiittää talon emäntää vieraanvaraisuudesta ja ohjaa tytöt aittarakennukseen, taluttaen samalla Jussia. Nooran selkärankaa pitkin kulkevat kylmät ja hyiset väreet kun hän kuulee kuinka talon emäntä lukitsee talonsa oven heidän jälkeensä. Naisen itsesuojeluvaisto saa Nooran pelkäämään tulevan yön koettelemuksia, sillä ellei mitään pelättävää olisi, ei oviakaan tarvitsisi lukita yövieraiden vuoksi.

Yö saapuu hiljalleen, levittäen pimeyttä ympärillä olevien talojen ja puiden ympärille kuin musta viitta, joka on heitetty maan peitoksi. Jussi on sijallaan lukitussa hirsiaitassa ja tytöt jakavat aittahuoneensa Antin kanssa, joka on vaipunut unten autuaille maille. Noora ja Anni valvovat, eikä uni halua tulla pelokkaan silmään, sillä pelokkaan silmä ei suostu sulkeutumaan. He odottavat yhdessä peittojensa alla, mitä yö toisi tullessaan. Jussi näkee levottomia unia, joissa jokin seuraa häntä äänettömin askelin. Halu kääntyä ja ottaa selvää seuraajasta on suunnaton, mutta hän pelkää seuraajan olevan se karvainen peto keltaisine silmineen. Uni saa nuorukaisen pyörimään levottomasti vuoteellaan ja vaikeroimaan hiljaa. Tytöt kuulevat vaikerruksen ja pelkäävät kovasti Jussin puolesta..

Jatka sinä puolestasi..
Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #9 : 07.08.07 - klo:16:05 »
Yö saapuu hiljalleen, levittäen pimeyttä ympärillä olevien talojen ja puiden ympärille kuin musta viitta, joka on heitetty maan peitoksi. Jussi on sijallaan lukitussa hirsiaitassa ja tytöt jakavat aittahuoneensa Antin kanssa, joka on vaipunut unten autuaille maille. Noora ja Anni valvovat, eikä uni halua tulla pelokkaan silmään, sillä pelokkaan silmä ei suostu sulkeutumaan. He odottavat yhdessä peittojensa alla, mitä yö toisi tullessaan. Jussi näkee levottomia unia, joissa jokin seuraa häntä äänettömin askelin. Halu kääntyä ja ottaa selvää seuraajasta on suunnaton, mutta hän pelkää seuraajan olevan se karvainen peto keltaisine silmineen. Uni saa nuorukaisen pyörimään levottomasti vuoteellaan ja vaikeroimaan hiljaa. Tytöt kuulevat vaikerruksen ja pelkäävät kovasti Jussin puolesta.

Pian kuitenkin Jussikin rauhoittuu ja hiljenee ja sen myötä tytötkin alkavat rauhoittua. Väsymys valtaa tytöt ja he nukahtavat. Jonkin ajan kuluttua Anni herää, sillä jokin on hänet herättänyt. Hän kuuntelee, mutta kuulee vain Niinan tasaisen hengityksen, Antin kuorsauksen ja Jussin tasaisen hengityksen hirsiaitasta. Sitten hän sen kuuli, askelia, raskaita, mutta hiljaisia askelia. Jokin liikkui ulkona.
Varovaisesti Anni hiipii ovelle ikkunalle ja kurkistaa ulos ajatellen, että ehkäpä Saara oli menossa pihan perällä olevaan huussiin asioille. Mutta ei, se ei ollut vanha nainen vaan jokin suurempi, karvaisempi ja vaarallisempi.
Anni perääntyy ikkunasta ja menee muiden luokse, herättää Antin ja Nooran.
”Ulkona liikkuu joku tai jokin.” Anni sanoo hiljaa ja lisää. ”Jussi se ei ole, hän nukkuu lukkojen takana.”
”Sitten se on Kettuvaaran vanha isäntä.” Antti murahtaa ja nappaa haulikkonsa, jonka oli tuonut mukanaan varmuuden vuoksi. Hän astelee äänettömästi ikkunalle ja tähyää pimeälle pihamaalle.

Lukitussa huoneessa, Jussi liikahtelee levottomasti. Hän on yhä unessa, mutta jokin vaisto kertoo hänelle, että jotakin liikkuu ulkopuolella. Jotkin, joka haluaa hänet mukaansa.

Antti on koko aika varuillaan ja hän on ladannut haulikkonsa valmiiksi.
”Siihe pahuksen äijään ei tunnu mikhään tehhoovan.” Antti sanoo hiljaa ja lisää. ”Niin kauan ko se ei yritä sisälle met olemma turvassa, kun nyt teijän ystävä ei lankeis äijän houkutuksiin.”

Jussi herää, mutta pysyy aloillaan, hän tuntee, että jokin haluaa hänet ulos mutta liemi on kutakuinkin tehonnut ja hän ei halua mennä.
Hän aistii otuksen kuitenkin ja pelkää. Jussi on yhä aloillaan ja kuuntelee, se jokin kävelee vieläkin ulkona. Hän kuulee, kuinka seinän toisella puolella ollaan hereillä. Toivottavasti heille ei tapahdu mitään.
Äkkiä jokin jysähtää aitan ovea vasten, tytöt perääntyvät, mutta Antti pysyy paikallaan, tähdäten oveen. Hän on valmiina ampumaan, mikäli otus saa oven auki. Kuuluu uusi jysäys, kun otus yrittää hajottaa oven. Hetken päästä kuuluu askelia ja hiljaisuus laskeutuu pihaan. Otus on lähtenyt huomattuaan, ettei pääse käsiksi kehenkään tänä yönä.
Jostain kaukaa syvältä korvesta kuuluu surumielinen ulina, joka hiljalleen vaimenee ja viimein hiljenee kokonaan. Vain tunturipöllö pitää vahtiaan männyn latvassa ja huhuilee hiljaa vastausta saamatta.

”Tais mennä ko ei päässy sissään.” Antti tuumasi ja lisäsi. ”Mie vietän lopun yötä tässä, painukaa tet takas nukkumhaan.”
Tytöt nyökkäsivät ja kömpivät takaisin laverille. He kiskovat peiton päälleen, kuuntelevat hetken yön hiljaisuutta ja vanhan rakennuksen hiljaisia narahduksia, jossain lattialankkujen alla rapisteli hiiri ja Antti yskähti hiljaa.
Pian tytöt vaipuivat uneen joka olikin tervetullutta.
Antti istuu tuolilla, haulikko on nojallaan seinää vasten. Vaikka Antti antaakin unelle vallan, hän on silti valppaana, niin kuin vanhalta eränkävijältä voi odottaakin.
Vähän ennen päivän koittoa hän nousee, kuten aina ennenkin. Hän ottaa haulikkonsa ja marssii Saaran luo, sillä kuten hänkin nousee Saarakin varhain ja keittää kahvia.
Ennen ulos menemistä Antti kuitenkin kurkistaa lukittuun huoneeseen, vain nähdäkseen että nuori mies nukkui rauhallisesti. Antti lukitsee oven, sillä ei ole vielä aivan valoisaa ja saattoihin olla, että Kettuvaaran vanha isäntä saattaisi palata.
Hän sulkee aitan oven perässään, mutta ei lukitse sitä ja astelee yli aamukasteisen nurmikon ja koputtaa oveen.
Vanhan naisen ääni kehottaa astumaan sisälle.
”Huomenia, otahan kahveeta.” Saara kehottaa.
”Huomenia.” Antti sanoo ja astelee kahvipannulle ja kaataa kahvia kuksaansa ja istuutuu sitten pirttipöydän ääreen. ”Sie jo varmaa tiet, että Kettuvaaran vanaha isäntä kävi yölä aitan ovee kokkeelemasa.”
”Mie kyl kuulin.” Saara sanoi ja kysyi sitten. ”Mites se poika?”
”Sun litkus tais tehota.” Antti sanoi hörpäten samalla kahvia.
”Ehittiin ajoissa.” Saara myhäili.
”Mie vaa sitä, että millä ilveellä met saamma sen ukon kurhiin, ko se jo käy matkamiestenkin päälle.” Antti kysyi ja lisäsi. ”Ei siihen ainakhaan tavalliset aseet pysty, ko mieki oon jo monet kerrat siihen osunu ja silti sitä saa olla häätämässä tiehensä.”
”Met juttelemma asiasta sitte ko nuoretki tullee kahveelle.” Saara sanoi ja lisäsi. ”Heijän pittää tietää, ko se Kettuvaaran vanaha isäntä ei oo vielä antanu periks, se ko tahtoo jottain, ni se ei lopeta ennen ko on sen saanu.”

Hiljalleen aurinko nousi ja yö väistyi päivän tieltä. Kun oli jo kunnolla valoisaa, Antti kävi herättämässä nuoret ja kehotti heitä tulemaan aamiaiselle.
”Tuu sieki Jussi kahveelle, sie tarttet nyt vähä vahvistusta.” Antti sanoi avatessaan oven lukosta.
Jussi seurasi muita talolle ja astuessaan pirttiin he huomasivat, että pöytä oli jo katettu.
”Eihä tää oo mittää, mie tuossa joutessani tehin vähä paakelsia ja leetiä.” Saara sanoi kehotettuaan ensin nuoria istuutumaan pirttipöydän ääreen.
Nuoret söivätkin hyvällä halulla aamiaistaan. Saara hääräsi keittiön puolella ja Antti istui puusohvalla.
”Meijä pittäs vähä keskustellä, ennen ko met lähemmä käyhmään mun kämpällä.” Antti aloittaa, kun äkkiä ovelta kuuluva kolina keskeyttää hänet.
Saarakin tulee paikalle ja katsoo porstuan suuntaan ja Antti laskee kätensä haulikkonsa päälle.
”Kukahan sieltä nyt tulloo, ko en mie oo kethään kuhtunu kylhään.” Saara sanoo.
”Anna ko mie käyn kahtomassa.” Antti sanoo ja nappaa haulikkonsa mukaan ja astelee porstuan läpi ulko-ovelle.
Hän avaa oven ja siellä seisoo hänen oma poikansa Tuomo.
”Eksie ossaa koputtaa niiko muutki?” Antti ärähtää ja hoputtaa poikansa sisälle. ”Eiks sulla oo minkäänlaisia tapoja ko sie tuut tuollasella ryskeellä sisäle?”
”Anteeksi, mie vaan hajin sua, ko meidän poroja on taas raadeltu” Poika mutisee ja astelee isänsä perässä pirttiin. ”Mie arvasin et sie oot täällä, ku et tullu kothiin yöks.” Hän tokaisee vielä.
Pirtissä kaikki katsovat, kun Antti saapastelee, sisälle ja istahtaa takaisin puusohvalle. Hänen perässään pirttiin astuu nuori mies, joka istuutuu Antin viereen.
”Tää on mun poikani Tuomo.” Antti sanoo ja katsoo tuimana poikaansa.
Nuoret sanovat vaisut heit Tuomolle ja esittelevät itsensä.
Tuomo on melko lailla isänsä näköinen, paitsi että on hieman nuorempi.
”Kuule, sie saat lähteä hakemhaan, näitten nuorten auton ja viiä sen meille.” Antti sanoo katsoen poikaansa. ”Sanot sitten Hannulle, että kattoo voiko sen korjata.”
”Joo.” Tuomo mutisee.
”Met tulemma myöhemin perässä.” Antti sanoo ja lisää. ”Etkä sitte jää kupeksimaan, ko se Kettuvaaran vanha isäntä on taas liikkeellä ja tekee pahojaas.”
Tuomo nyökkäsi myöntymyksen merkiksi.
”Tuomo, otahan sieki kahvia ja leetiä.” Saara kehotti ja Tuomo totteli. Ei ollut kyllä yhtäkään, joka olisi kieltäytynyt Saaran tarjoamisista, paitsi ehkä Kettuvaaran vanha isäntä.

Jatkahan sie. :)

Tuos muutamia sanoja selitettynä.
Kuksa = Pahkasta veistetty puinen kuppi.
Pahka= Puussa tai sen juurissa oleva möykkymäinen muodostelma. http://images.google.fi/images?svnum=10&um=1&hl=fi&q=Pahka&btnG=Etsi+kuvia
Leeti= Pitko (pullapitko)
Paakelsi = Kampanisu, makea pullamainen herkku


Tuossa sulle pari linkkiä, jossa on vähän enämpi tuota murretta, joten met saamma meijän hahmot kuulostammhaan oikeelta. :)

http://modersmal.skolutveckling.se/meankieli/ennen/ennenmk.html
http://www.kemi.fi/kk021498/tornedialekt.html
« Viimeksi muokattu: 10.08.07 - klo:22:20 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #10 : 08.08.07 - klo:00:40 »


”Kuule, sie saat lähteä hakemhaan, näitten nuorten auton ja viiä sen meille.” Antti sanoo katsoen poikaansa. ”Sanot sitten Hannulle, että kattoo voiko sen korjata.”
”Joo.” Tuomo mutisee.
”Met tulemma myöhemin perässä.” Antti sanoo ja lisää. ”Etkä sitte jää kupeksimaan, ko se Kettuvaaran vanha isäntä on taas liikkeellä ja tekee pahojaas.”
Tuomo nyökkäsi myöntymyksen merkiksi.
”Tuomo, otahan sieki kahvia ja leetiä.” Saara kehotti ja Tuomo totteli. Ei ollut kyllä yhtäkään, joka olisi kieltäytynyt Saaran tarjoamisista, paitsi ehkä Kettuvaaran vanha isäntä.


Noora ja Annikin alkoivat viimein rentoutua, sillä kaksi edellistä yötä oli mennytkin pelätessä ja kun päivän valo niin kauniisti ikkunoista säteili, ei tyttöjä enää pelottanut niin paljon kuin aikaisemmin. Noora tarkastelee Jussia ja huomaa, että tämä alkaa selvitä kalpeudestaan. Annikin jo rupeaa hymyilemään Jussia katsoessaan. Tytöt ovat helpottuneita huomatessaan Jussin toipuvan. Saaran pirtissä tuntuu jotenkin turvalliselta, mikä saattaa johtua naisen rauhallisesta olemuksesta ja ystävällisistä kasvoista. Jokin naisen olemuksessa kertoo, että hän selviää kaikista miehillekin raskaista tehtävistä kuin leikkiä vain.

Saara kaataa kahvia vierailleen ja kaikki nautiskelevat pöydän runsaista antimista tyytyväisinä. Juotuaan kahvinsa Tuomo kiittää kohteliaasti kahvista ja pullastaan, nousee pöydästä ja lähtee matkaan. Kun Tuomon pää katoaa ikkunasta äärellä istuvan Annin näköpiiristä, nousee Anttikin pöydästä ja pyytää nuoria mukaansa ullakolle. Nuoret nousevat Antin perään ja kiittelevät samalla Saaraa ystävällisyydestä ja pöydän herkuista. Saara hymyilee ja lähtee hänkin Antin perään, vaikka tietääkin mitä Antti haluaa näyttää nuorille.

Vanhat nitisevät portaat narahtelevat jalkojen alla kun he nousevat tummanruskeita vintin portaita ylöspäin. Portaikon alapäässä nuoria tervehtii tunkkainen ilman tuulahdus, joka saa ystävykset ajattelemaan tarinoita vanhoista kummitustaloista. Antti kulkee etunenässä ja vääntää vanhanaikaista valokatkaisinta. Se napsahtaa, syttyy ja sitten sammuu. Antti kiroaa ja katsoo jonnekin ylös ullakon kattoon portaikon yläpäässä. Saara, joka koko ajan on kulkenut nuorten takana, kääntyy ja katoaa takaisin talonsa lämpimiin huoneisiin.

Hetken aikaa nuoret ennättävät miettiä, mitä he oikein odottavat kun sitten Saara ilmestyy takaisin. Hänen käsissään on viisi taskulamppua, joita hän ojentelee vierailleen. Antti tarttuu suurimpaan taskulamppuun ja huitoo nuoria tulemaan perässään ylös. Noora miettii, mikä mahtoi yläkerrassa heitä odottaa. Mikä oli niin tärkeää, että sitä täytyi nousta katsomaan tunkkaisen ullakon pimeyteen?

Sorry lyhyt jatko, mutta nyt en oikein meinaa jaksaa pitää silmiä auki. Jatka sinä siitäkin edestä.

Katsoin muuten läpi noita linkkejä, jotka laitoit. Selvis nyt, miksi tuo sinun kirjottama murre tuntui pikkusen erilaiselta kuin se mitä mie oon kuullu. Miun mummola on nimittäin alempana ja lähempänä venäjän rajaa, eli ihan eri suunta kun tuo ruotsin rajan lappi. Sieltä viimeisen linkin sanasto osuudesta kuitenkin löysin muutamia aika tuttuja sanoja, joita mieki näköjään käytän puhekielessä. Eli on miulle kait sitä murretta jostain pohjosen suunnaltakin sit vähän tarttunut joskus ##hymyilee##

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #11 : 08.08.07 - klo:01:28 »
Mikä oli niin tärkeää, että sitä täytyi nousta katsomaan tunkkaisen ullakon pimeyteen?

Portaat narahtelivat askelista, kun nuoret kipusivat ylös, Antin perässä. Vaiteliaina nuoret seuraavat Anttia, joka johdattaa, heidät pieneen tunkkaiseen huoneeseen, joka on täynnä kaiken näköisiä kapistuksia. Aivan huoneen perällä on suuri tumma ja pölyinen arkku. Antti pyyhkäisee pölyt kannen päältä ja nostaa sen.
Kuulu vain hiljainen narahdus, kun kansi aukeaa. Kaikkien valokiilat osoittavat arkkuun, jossa on vanhoja valokuvia, ajan kellastamia kirjekuoria ja muuta tavaraa, jota aina kertyy ja joista ei kuitenkaan halua luopua.
Antti nostaa yhden valokuvan. Valokuvassa seisoi potretissa viisi vakavailmeistä miestä. Kolme istui ja kaksi seisoi edellisten takana.
Toinen seisovista muistutti erehdyttävästi Anttia, mutta kuitenkaan se ei ollut hän, toinen taas oli Kettuvaaran vanha isäntä, joskin nuoremman näköisenä, kuin millaisena Jussi oli hänet tavannut.
”Tuossa, on isä ja Kettuvaaran vanaha isäntä, Niilo.” Antti sanoi pyyhkien samalla pölyjä pois kuvaa peittävän lasin päältä. ”Nuo kolome muuta ovat Murikkalan veljekset, Iiro, Ilmari ja Ismo. Het olivat joskus tukkisavotalla kesäaikaan yhdessä isän ja tuon Niilon kansa. Het olivat hyvää pataa keskenään”
”Tuonko halusit näyttää?” Anni kysyy.
”Tämän ja vähä muutaki.” Antti vastaa ja alkaa kaivella arkkua. Äkkiä hän nousee ja kuva kädessään alkaa harppoa kohti ovea. Nuoret seuraavat perässä ja pian he kaikki ovat taas pirtissä.
”Se ei oo enhään arkussa.” Antti sanoo Saaralle. ”Ootsie tarttenu sitä jossai välissä?”
”Mie en oo käynykhään koko ullakolla, sen jälkeen ko se sinne arkkuu pistettiin.” Saara vastaa ja jatkaa. ”Niilon on täyty käyvä vieraisilla, ko mie oon ollu kylillä.”
Antti kiroaa raskaasti ja istahtaa sohvalle.
”Tuota anteeksi, mutta mistä tässä nyt on kyse ja mitenkä kaikki liittyy tuohon kuvaan?” Noora kysyy.

Jatkahan sie. :)

Todiin tulipas lyhyt jatko, mutta ei itelläkään näköjään ajatus luista. Enkä oikeen keksinyt mitään fiksua, mitä nuo olis tuolta vintiltä hakeneet, kun en halunnut, että se olis ollu jotain ärsyttävän kliseistä, mitä tulee omiinkin sepustuksiin joskus ängettyä ja kun vielä on väsyny niin sitten ajatuksetkin klikkaa pelkkää tyhjää. 8|
En nyt tiedä mitenkä lähellä Ruotsia on Kittilä, mutta siis Kittillän ja Kolarin välissä on Kallo niminen kylä ja sieltä faija on kotosin. :)
« Viimeksi muokattu: 10.08.07 - klo:22:21 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #12 : 09.08.07 - klo:00:45 »
Antti kiroaa raskaasti ja istahtaa sohvalle.
”Tuota anteeksi, mutta mistä tässä nyt on kyse ja mitenkä kaikki liittyy tuohon kuvaan?” Niina kysyy.


Saara huokaa, pyyhkii käsiään housunlahkeisiinsa ja istahtaa pirtinpöydän ääreen.
”Tulukaahan tänne niin kerromma mistä tässä puhumma”, nainen sanoo ja viittoo käsillään nuoria istumaan penkille.

Saara kertoo koko tarinan ja nuoret kuuntelevat. Antin isä ja kuvan muut miehet kävivät yhdessä tukkisavotoilla ja tapasivat sitä kautta uusia ihmisiä uusilta pitäjiltä. Pohjoisen pitkät korpimaat, asumattomat suoalueet, olivat sen verran hankalia taittaa, että ihmiset eivät helposti lähteneet kyliänsä kauemmaksi. Erämaa saattoi olla hyvinkin arvaamaton ja petollinen kulkijalleen ja jalan matkat usein siihen aikaan taitettiin syönmaassa.

Tukkisavotoilla miehet sitten tapasivat kylien nättejä tyttöjä, taloissa asuvia piikoja riiasivat ja saattoivatpa joskus tehdä jotain ulkotöitäkin isännättömien talojen naisväille vapaa-aikanaan, saadakseen matkalla kunnon kotiruokaa, joka tukkijätkien pöperöt voitti mennen tullen.

Kerran tällaisella reissulla miehet matkasivat erääseen kylään, mistä Antin isälle, Niilolle ja Ilmarille löytyi nätit tytöt kainaloon. Tytöt olivat samasta sisarusparvesta ja heidän isänsä oli varsin varakas mies. Anna-Liisa, Eeva-Stiina ja Marja-Leena asuivat isossa hirsitalossa, joka sen aikaisen mittapuun mukaan oli todella mahtava. Eikä koko pitäjästä löytynyt hulppeampaa mörskää.  Miehet kuulivat kylällä puhuttavan, että Viitavaaran isännän pontikka puuhat olivat tehneet miehestä varsin varakkaan. Viitavaaran isännän rikkaus ei rahaan ja tilaan loppunut vaan oli häntä siunattu myös kauniilla emännällä ja viidellä toinen toistaan nätimmällä tyttärellä.

Miehet rakastuivat kovin nätteihin tyttöihin ja halusivat pian kuuluttaa kirkossa morsionsa. Isäntä ei ollut vastaan miesten aikeille, eikä kukaan osannut ihmetellä moista. Tai osasivat Ilmarin kaksi muuta veljeä hämmästellä moista nopeutta kosinta puuhissa, sillä varsinkin Murikkalan veljekset olivat olleet ikänsä kuuluja maltillisuudestaan, eikä Antinkaan isä mikään hätäisin ihminen ollut.  Miehet hullaantuivat kummallisen nopeasti tyttöihin, eivätkä he tajunneet käytöksessään mitään outoa. Miehiltä unohtuivat tukkihommat koskella ja he palvoivat tyttöjään öin ja päivin.

Anna-Liisan hiukset olivat tummanruskeat ja hänen suuret silmänsä olivat täysin samaa tummanruskeaa sävyä kuin hiuksetkin. Tytön iho näytti imeneen taivaalta auringonsäteitä niin, että ruskettunut iho kiilteli himmeän pehmeästi kuin suklaa, ja sai hänet näyttämään eksoottiselta erämaan makeiselta. Antin isä riiasi häntä ja kosketteli tytön hiuksia kuin paholaisen riivaama. Eeva-Stiinan hiukset hohtivat miltei valkoisena ja hänen silmistään loisti kirkkaan taivaan sini, joka lumosi jokaisen niihin katsovan. Hänen ihonsa kuulsi valkoisena ja hän oli siro kuin liljankukka, joka tuulessa huojuu ja taipuu. Ilmari palvoi maata hänen jalkojensa alla ja ryntäili tytön ympärillä kuin pahainen pikkupoika, joka odottaa saavansa makeisia. Marja-Leena oli Niilon silmänterä ja tytöistä kaikkein hehkuvin. Hänen hiuksensa liekehtivät punaisina kuin tuli, joka oli täynnä leiskuvia kiharoita ja hänen silmät olivat miltei luonnottoman vihreät. Marja-Leena oli kuin kissanainen, joka liikkui notkeasti paikasta toiseen. Hän näytti kehräävän mielihyvästä kun hän oli tyytyväinen ja miltei sähisi ollessaan vihainen. Niilo saattoi tuijottaa Marja-Leenaa tuntikausia, tietämättä maailman menosta mitään.

Tällä tavoin kauneudellaan Viitavaaran sisarukset lumosivat miehet kauneudellaan, mutta kaksi Murikkalan veljestä ei pitänyt laisinkaan näkemästään. Sisarukset huomasivat Iiron ja Ismon epäluuloisuuden ja sekoittivat hieman lisää sulhasehdokkaittensa päitä pahoilla puheilla. Murikkalan veljekset yrittivät varoittaa veljeään ja ystäviään, mutta eivät saaneet taottua järkeä miesten päähän. Syntyi riitaa ja yksi iso tappelukin, jonka jälkeen Iiro ja Ismo jättivät toiset täysin rauhaan. He näkivät riidan jälkeen, että Viitavaaran sisaret olivat naispaholaisia, eivätkä hentoja puhtaita ja viattomia neitoja. Sisarukset näyttivät saavansa voimaa sulhojensa orjuudesta ja palvonnasta ja näyttivät kaunistuvan joka päivä yhä enemmän.

Kosken rannalla, pienessä mökissä asui vanha nainen tyttären tyttönsä kanssa. He olivat koko tuon lyhyen riiausajan seuranneet ystävysten elämää ja eräänä iltana nainen kehotti tyttöä menemään varoittamaan miehiä sisaruksista, sillä he tiesivät jotain mitä kylällä puhuttiin kuiskaten Viitavaaran tilasta ja sen asukkaista. Tyttö lähti varoittamaan miehiä ja meni Iiron ja Ismon juttusille, sillä hän tiesi, ettei toisille miehille pystynyt enää puhumaan joutumatta vaikeuksiin.

Tyttö kertoi, kuinka kauan sitten kun Viitavaaran isäntälässä odotettiin syntyväksi ensimmäistä lasta, kertoi kätilö lapsen syntyvän väärinpäin. Sairaaloita ei ollut, eikä minkään näköistä apua ollut tiedossa. Kätilö lämmitti savusaunan ja emäntä synnytti siellä lapsensa. Lapsi oli terve, mutta emäntä meinasi kuolla. Sanottiin kylällä, että kätilö oli arvellut, ettei emäntä näkisi seuraavaa aamua. Sinä yönä tapahtui jotain outoa. Taivaalla tanssi mitä kummallisemman näköisiä valoja kylän yllä ja kerrotaan, että Viitavaaran isäntä oli tehnyt kaupat paholaisen kanssa. Kun aamu valkeni, virkosi Viitavaaran emäntä kuolinvuoteeltaan, yhtä kauniina ja eloisana kuin ennenkin, vaikka riihessä asunut piika vakuuttikin kylällä, että oli omin silmin nähnyt kun emäntää kalmankäsi kosketti ja hengityksen lopetti. Tällaisen tarinan Iiro ja Ismo saivat kuulla. Se pelästytti veljekset ja he päättivät lopettaa miesten riiaukset paholaisakkojen kanssa, vaikka se olisi heidän viimeinen tekonsa.

Iiro ja Ismo joutuivat kolkkaamaan veljensä, Antin isän ja Niilon tajuttomiksi vuorollaan ja köyttämään tiukasti siteisiin. Kylältä he ostivat kolme hevosta, joka maksoi heille maltaita. Joen yläjuoksua he seurasivat ja kotiin vaelsivat köytetyt miehet matkassaan. Luulivat päässeensä erään paholaisakoista, mutta yksi niistä seurasi miesten perässä. Niilon morsian Marja-Leena. Päästyään irti lumouksesta Antin isä ja Ilmari palautuivat ennalleen, mutta kun ensimmäinen ilta Kettuvaarassa koitti, kolkutti Marja-Leena ovea. Se oli Kettuvaaran isännän turmio. Ei mennyt kuin yö kirkkohäistä, joissa Marja-Leena nauroi pirullista naurua, ja Niilo alkoi muuttua. Siitä lähtien on nähty Kettuvaarassa kaikenlaista pirullista ja kamalaa.

Siellä arkussa oli kuvat noista Viitavaaran tyttäristä ja pienessä pussukoissa oli jokaisen tytön hiustupsut, jotka olivat olleet Antin isän, Niilon ja Ilmarin taskuissa sinä yönä kun Iiro ja Ismo miehet pelastivat. Niissä hiustupsuissa saattoi olla ratkaisu ongelmaan. Jos loitsu olisi oikea, saattaisi Niilon ehkä saattaa siihen lepoon, joka hänelle jo kuuluisi.

Saara vaikenee ja katsoo nuoria vakavasti.

Jatka sinä..



Miun mummola on ämmänsaaren lähettyvillä. Korven keskellä. Siellä tuntuu ihan kuin aika olis jotenkin pysähtynyt.

« Viimeksi muokattu: 09.08.07 - klo:00:54 kirjoittanut Nuubialainen Prinsessa »
Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 2101
  • Kissa, Pomosi
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #13 : 09.08.07 - klo:18:02 »
Saara vaikenee ja katsoo nuoria vakavasti.

”Se eukko joka me nähtiin siellä Niilon kämpällä, oli sitten varmaankin tuo Marja-Leena.” Anni sanoo mietteliäänä.
”Niin oli.” Saara sanoo.
Hetken aikaa tuvassa on aivan hiljaista, kunnes Niina rikkoo hiljaisuuden. ”Sinä kai olet se tyttö, joka varoitti miehiä.” Hän sanoo katsellen Saaraa, joka nyökkää.
”Mie oon pitäny nuita kapistuksia tallessa ja odottanu koska tulis sopiva hetki.” Saara sanoo ja jatkaa. ”Pitkäämpä tuo Niilo ja Marja-Leena ovat hiljakseen elelleet, mutta nyt ne ovat alkaneet rettelöihmään.”
”Huomenna taitaa tulla 70 vuotta siittä ko het pelastui.” Antti sanoo.
”Mutta mitenkäs me siihen enää liitytään?” Niina kysyy.
”Niilo ja Marja-Leena ovat iskeneet silmänsä tuoho poikaan ja ennen ko het on saatu aisoihin, tet että yksiksennä kuleksi.” Antti sanoo katsoen nuoria tiukasti. ”Ties mitä piruutta het tekevät, jos saavat pojan kynsiinsä.”
Nuoret ovat hiljaa ja nyt he ymmärtävät.
”Met lähemä nyt käyhmään mun kämpällä ja sitte menemmä hakehmaan hivukset ja kuvan Niilolta.” Antti sanoo nousten paikaltaan. ”Met yritämmä tulla takas ennen pimmeetä.” Hän lisää.
”Miksi me takaisin tulisimme?” Jussi kysyy.
”Siks ko Saara tietää parraat loitsut.” Antti vastaa lyhyesti.
Antti kiittää Saaraa vieraanvaraisuudesta ja samoin tekevät nuoretkin, ennen kuin he lähtevät.
He kipuavat autoon ja pian matka alkaa. Maisemat vilahtelevat ikkunoista ja tie on ajoittain töyssyinen. Kuluu tunti pari ja he saapuvat perille, auto pysähtyy suuren hirsitalon eteen. Päärakennuksen lisäksi pihassa on vielä punamullalla maalattu rakennus, jonka toisessa päässä on navetta ja toisessa sauna. Navetan päädyssä on halkoliiteri ja ulkona pölkky johon oli isketty kirves.
Pihassa on toinen auto ja pukille nostettuna nuoreten oma auto, jota likaisiin työhaalareihin pukeutunut nuori mies parhaillaan tutki.
 
Antti tervehtii nuorukaista ja samalla hirsitalon ovi aukeaa ja ulos astuu punaposkinen, huivipäinen nainen, joka pyyhkii käsiään esiliinaansa. Nainen on pyöreähkö, eikä kovinkaan pitkä.
”Antti, tulithan sie vihdoin.” Nainen sanoo ja hymyilee. ”Tuomo sano, että tet oletta tulossa, niin mie laitoin vähän kuivalihasoppaa tulemaan.” Hän lisää.
Antti vastaa naisen hymyyn ja harppaa portaat ylös naisen luo. Hän kaappaa naisen syliinsä ja antaa tälle kunnon rutistuksen.
”Luuleksie Mirjaseni, että mie jättäsin väliin sun soppas.” Antti sanoo naurahtaen.
”No en, mutta mie olin huolissani, ko susta ei kuulunu mittää.” Mirja vastaa ja kehottaa miestään ja nuoria seuraamaan sisälle. Pirtissä leijuukin herkullinen ruuantuoksu.
Pöytä on katettuna ja Mirja kehottaa Anttia vieraineen istuutumaan pirttipöydän ääreen. Hän kantaa kattilan pöytään ja tarjoaa keittoa kaikille.
”Saittako tet olla yön rauhassa?” Antti kysyy viimein saatuaan lautasellisen kuumaa keittoa eteensä.
”Saimma met, mutta jokin hätyytti poroja ja aamulla Hannu löys yhden revittynä aitauksesta.” Mirja vastaa ja kysyy. ”Onko Niilo taas liikkeellä?”
”On.” Antti sanoo ja jatkaa. ”Tet että missää tapauksessa saa lähteä hortoilemaan ulos pimeän aikaan.”
”Emmä met lähe.” Mirja vastaa.
”Hyvä.” Antti sanoo ja kysyy. ”Missä Tuomo ny on?”
”Se meni hautaahmaan poron jäännökset, ettei haaska elukat ala pyörii pihassa.” Mirja vastaa.
Antti murahtaa jotakin vastaukseksi ja jatkaa syömistä. Hetken kuluttua Tuoma saapuu sisälle ja istuutuu hänkin pöytään muiden seuraksi.
”Sie Tuomo lähet meän matkhaan.” Antti Sanoo.
Tuomo nyökkää vastaukseksi ja jatkaa keittonsa lusikoimista.
Kun kaikki ovat saneet syötyä, alkaa Mirja siivota pöytää. Hetken vielä ovat paikallaan ja Antti menee käymään yläkerrassa, hän hakee lisää panoksia ja muutaman muun tärkeäksi katsomansa jutun.
”Mirja, kettää et päästä sissään pimeän aikaan ja katot ettei Hannukaan lähde tänä iltana kylille.” Antti sanoo ja muiskauttaa nopean pusun vaimonsa punakalle poskelle. ”Onhan sulla varahaulikko kätes ulottuvilla?” Antti kysyy vielä.
”On.” Mirja sanoo nyökäyttäen takan suuntaan. Haulikko nojaa vasten seinää valmiiksi viritettynä. ”Olethan sie varovainen?” Hän vielä kysyy.
”Olenhan mie.” Antti vastaa ja hoputtaa Tuomon, Niinan, Annin ja Jussin edellään ulos. Ulos mennessään hän nappaa porstuasta reppunsa ja harppoo nopeasti raput alas. ’
Nuoret ahtautuvat takapenkille, Tuomon ja Antin istuutuessa etupenkille. Kun Antti on varmistanut, että kaikki on mukana he lähtevät liikkeelle ja hirsitalo sekä ulkorakennukset jäävät taakse.

Taas maisemat vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja nuoret ihmettelivät värien loistoa. Kului ainakin tunti tai puolitoista, kun he saapuivat paikkaa, mistä pitkospuut alkoivat. Antti pysäköi auton tien pientareelle. Hän ja Tuomo nousivat autosta ja Antti haki takaluukusta haulikkonsa ja reppunsa.
”Tet jäättä tänne. Pidätte auton ovet visusti lukossa ettekä päästä ketään tahi mithään sisäle. Onko selvä.” Antti vannotti nuoria.
Nuoret lupasivat totella ja heti kun Antti ja Tuomo katosivat näkyvistä, he lukitsivat jokaisen oven sisäpuolelta kiinni.
”Kaverit ei takuulla tule uskomaan, kun kerromme.” Noora sanoi ja kääntyi sitten Jussin puoleen. ”Et arvaakaan kuinka me eilen pelättiin sun puolestas.”

Toisaalla Antti ja Tuomo tarpoivat eteenpäin pitkin pitkospuita, kunnes tulivat säiden kuluttamalle hirsimökille. Piha ja mökki vaikuttivat autioilta, vain oven eteen oli asetettu luuta merkiksi siitä että asukkaat olivat lähteneet asioille ja palaisivat vielä.
Antti nosti luudan pois oven edestä, aukaisi oven ja astui sisälle.
”Piä vahtia.” Hän sanoi Tuomolle, joka jäi oven pieleen seisomaan. Tuomo katseli hermostuneesti ympärilleen.

Antti kolusi nopeasti läpi pikkuisen pirtin ja vielä vintinkin, ennen kuin löysi etsimänsä. Nopeasti hän sujautti kuvan ja hiustupsut reppuunsa ja painui Tuomon luokse. Hän sulki oven ja asetti luudan takaisin paikalleen.
He lähtivät taivaltamaan takaisin päin, mutta eivät ehtineet kulkea pitkällekään, kun jokin hyökkäsi Antin päälle.
”Ammu sitä!” Antti karjui Tuomolle, yrittäen samalla saada petoa irrottamaan otteensa. Tuomo poimi käteensä maahan tippuneen haulikon, tähtäsi otusta ja laukaisi. Pamahdus kiiri ympäri metsää ja linnut lehahtivat lentoon huutaen varoitushuutojaan mennessään. Ulahtaen otus irrotti otteensa Antista ja pakeni pois.
”Met emmä ehi Saaralle ennen pimeää, joten sun on päästettävä mut päiviltä.” Antti sanoi yrittäen kömpiä pystyyn, mutta otus oli ehtinyt raadella häntä pahasti. Kaulaan tulleesta haavasta suorastaan pulppusi verta hänen vaatteilleen.
”Mitä!” Tuomo älähti. ”En mie voi sellasta tehä.”
”Sie tehet niinko mie sanon.” Antti sanoi yrittäen päästä pystyyn, mutta ei pääse, sillä hän on voimaton ensi kertaa elämässään. ”Sie tiet että musta tullee vaaralline, ko aurinko menee mailleen.”
”Mutta en mie voi.” Tuomo aloitti.
”Sun täytyy.” Antti sanoo melkein anoen, sillä hän ei halua muuttua samanlaiseksi kuin Niilo ja vahigoittaa niitä, jotka olivat hänelle niin tärkeitä.

Miten mahtaa käydä ja tekeekö Tuomo niin kuin on pyydetty ja valinta on vaikea...
Jatka sie...

p.s
Pikkuisen korjailin tekstiä, mutta se ei tarinan kulkua onneksi muuta.
« Viimeksi muokattu: 12.08.07 - klo:01:58 kirjoittanut Nefertiti »
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

  • Yleisvalvoja
  • Erittäin aktiivinen
  • *****
  • Viestejä: 1184
    • Profiili
Vs: Jatkis, Salaisuus erämaassa
« Vastaus #14 : 10.08.07 - klo:01:16 »


Miten mahtaa käydä ja tekeekö Tuomo niin kuin on pyydetty ja valinta on vaikea...

Tuomo katsoo isäänsä silmät kostuen ja nostaa haulikon isänsä otsaa vasten. Kädet vapisten hän pitää asetta Antin ohimolla ja tietää, että tämä puhuu totta. Hänen pitäisi tehdä, mitä isä pyytää sillä ellei hän sitä tee, irrottaa hän paholaisen ketjuistaan. Antti oli paljon vaarallisempi riivattuna kuin Niilo, sillä Antti on erittäin etevä metsämies ja eränkävijä. Paholaisen koirana mies tulisi tappamaan mitä ovelimmin tavoin viattomia ihmisiä ja ensimmäisiä uhreja olisivat tietenkin Hannu, Tuomo ja Tuomon äiti.

Samaan aikaa Jussi, Noora ja Anni katselevat ulos auton huuruisesta ikkunasta ja miettivät mistä hetkeä aikaisemmin kuulunut laukaus mahtoi kuulua.
”Hyökkäsiköhän se Niilo niitten kimppuun? Ennättivätköhän ne ampua sen?” Anni tuumii.
”Kyllä ne varmaan osuivat siihen. Minusta Antti osaa aika hyvin käsitellä sitä haulikkoa.” Noora toteaa.
”Missä ne sitten viipyvät kun ei niitä vieläkään näy? Ovat nimittäin olleet siellä jo tosi pitkään ja alkaa hiljalleen tuo aurinko laskea. Ei huvittaisi jäädä odottamaan iltahämärää, jolloin ne olennot virkoavat saalistamaan verenhimoisesti. Muistatteko miten sille porolle siellä aitauksessa oli käynyt?” Jussi murehtii ja saa Annin säikähtämään.
”Entäs jos Antista ja Tuomostakin tulee sellaisia petoja kuin siitä Niilosta. Sittenhän ne tulisi tänne oikein laumana meitä saalistamaan?”

Noora naurahtaa hermostuneesti Annin mielikuvitukselle ja sanoo topakasti,
”höpö höpö. Ei se Niilo saa Anttia ja Tuomoa revittyä. Onhan ne kuitenkin asuneet täällä erämaassa koko ikänsä, eivätkä tähänkään päivään mennessä ole joutuneet sen pedon uhreiksi”. Jussi kohauttaa olkapäitään ja Anni kääntää päänsä ja rupeaa piirtämään kuvioita huurtuneeseen ikkunaan. Metsästä kajahtaa kaksi laukausta, jotka saavat nuoret hypähtämään istuimiltaan ja hetken aikaa he tuijottavat kauhean epätietoisuuden vallassa pimenevää metsää.

Tuomo pyyhkäisee kasvoilleen levinneet veripisarat. Hän tajuaa, että tällä kertaa metsämiehestä oli tullut saalis ja saalistaja oli sellainen peto, jota metsästäjien yleensä pitäisi jahdata eikä toisin päin. Käsien vapina ei meinaa lakata, sillä Antin veren lämpö hänen kasvoillaan saa voimaan pahoin. Tuomo katsoo isäänsä sumein silmin ja yrittää kasata hermojensa viimeisiä rippeitä. Hän tietää, että hänen on otettava isänsä käsistä pussit ja mentävä mahdollisimman nopeasti autolle. Hänen täytyisi jättää isänsä ruumis pitkospuille verissään, mutta ajatus tuntuu pojasta kamalalta. Sen hän kuitenkin tekee ja palaa autossa odottavien nuorten luo.

Tuomo saapuu autolle niin yllättäen, että nuoret säikähtävät pahoin tämän koputtaessa ikkunaan. Päästyään autoon Tuomo lukitsee ovet, heittää käsissään olevat pussit hanskalokeroon ja käynnistää auton nopeasti. Pimeys on viimein laskeutunut erämaan ylle ja auton valokeila siivilöi mustan asfaltin pintaa. Nuoret katsovat peloissaan oudosti käyttäytyvää Tuomoa, eikä kukaan uskalla avata suutaan kysyäkseen minne Antti oli jäänyt.

He miettivät,
”Mitä metsässä tapahtui? Missä Antti on? Miksi Tuomo vaikuttaa niin omituiselta?Ja ennen kaikkea, miksi Tuomon päällä on verta?”

Noniin, jatkahan sinä nyt vuorostasi..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

 

Copyright © 2000 Juplin.net. All Rights Reserved. Design by Juplin.