Jatkis: Kauhujen saari 2

Aloittaja Nefertiti, 04.01.09 - klo:23:37

« edellinen - seuraava »

Nefertiti

PROLOGI


Aika kului, mutta painajaiset eivät jättäneet häntä rauhaan, eivät jättäisi koskaan. Vain joskus harvoin kauneimmat muistot palasivat uniin, joista herääminen todellisuuteen teki kipeämpää kuin kaikki painajaiset yhteensä ja sai hänet kaipaamaan noita menetettyjä hetkiä, niin että sydän oli pakahtua. Vain poikansa vuoksi hän jaksoi päivän kerrallaan.

Pojassaan hän näki menetetyn kumppaninsa piirteet, hymyn ja kirkkauden silmissä. Hän oli nähnyt pojan ensimmäiset askeleet, kuullut ensimmäisen sanan, nähnyt tämän kasvavan ja menevän ensimmäiselle luokalle. Hänellä oli pojan jokainen piirros tallella, jokainen kirjoitelma ja todistus.

Hermostuneena hän seisoi ikkunassa peläten pahinta ja huokaisi sitten helpotuksesta, kun poika saapui iloisesti hymyillen takaisin kotiin.
Hän toivoi, että Jill olisi ollut hänen kanssaan ja ollut osa pojan elämää, tämän tärkeinä hetkinä.

***

Pojalla ei ollut kovinkaan montaa ystävää, eikä häntä haluttanut ystävystyä kenenkään kanssa, sillä tiesi että hän joutui sen ystävän kuitenkin jättämään, kun he taas kerran muuttaisivat. He olivat alati liikkeellä, eivätkä viipyneet yhdessä paikassa koskaan vuotta pidempää aikaa. Hän tiesi, miksei isä halunnut olla yhdessä paikassa liian pitkään ja kulki tämän kanssa minne ikinä tämä menisi. Hän tiesi mitä äidille oli tapahtunut ja he kävivät joka vuosi tämän haudalla.

Poika tiesi, ettei voisi jättää isäänsä yksin tai tämän sydän murtuisi, sillä poika oli ainoa asia koko maailmassa, jonka vuoksi tämä enää jaksoi elää.

***


12 vuotta myöhemmin


Oli kolea ja sateinen loppusyksyn ilta, kun Tommy palasi kotiin. Hän oli vihainen, sillä koulun öykkäri oli koko päivän vain kiusannut ja hän oli joutunut hillitsemään itsensä, ettei olisi päästänyt sisällään olevaa voimaa valloilleen, sillä isä oli kieltänyt käyttämästä sitä julkisesti.

Tänään hänen oli ollut erityisen vaikea pitää tuo voima aisoissa ja kovin voimakkaana hän oli sen tuntenut. Onneksi eräs opettaja oli tullut väliin ja öykkäri oli saanut jälki-istuntoa ja lisäksi erotettu jalkapallojoukkueestaan vähäksi aikaa, mikä tuskin viilensi tuon öykärin tunteita.

"Tommy, miten päivä meni." Kuului lämmin ääni toisesta huoneesta.
"Huonosti." Tommy vastasi äreästi ja muisti vasta sitten, että oli hänen syntymäpäivänsä.
"Se poika kiusasi sinua taas?" Jon kysyi ja ilmaantui eteiseen, missä Tommy riisui kenkiään.
"Se taas." Tommy vastasi ja nosti katseensa isäänsä ja kysyi. "Miten sinä aina tiedät?"
Jon ei vastannut, vaan katsoi poikaansa lempeästi hymyillen.
"Tule keittiöön, kun ehdit." Hän sanoi vaihtaen puheenaihetta ja kääntyi pois ovelta.
Tommy mutisi jotakin joon tapaista ja nosti takkinsa naulakkoon ja painui viemään reppunsa yläkertaan.

****

Huoneessaan hän vilkaisi tietokonettaan, jonka oli jäänyt auki hänen lähtiessään kouluun. Näytölle oli ilmestynyt pieni ikkuna, joka kertoi hänen saaneen viestin.
Hän napsautti ikkunaa ja viesti aukesi.

Tommy, joudun pilaaman syntymäpäiväsi, mutta kerro isällesi, että teidän on lähdettävä heti, sillä ne ovat tulossa.
Wesley


Tommy luki viestin moneen kertaan, varmistaakseen, ettei siinä ollut mitään muuta. Tuo viesti huolestutti häntä, sillä Wes ei koskaan pilaillut hänen kanssaan ja lisäksi isäkin tunsi tämän hyvin. Oli parasta pyytää isä ylös ja näyttää viesti tälle.

****

Alhaalla Jon seisoi keittiössä ja katsoi pöytää, jonka oli saanut katettua. Hän halusi varmistaa, ettei mitään puuttunut, sillä halusi kaiken olevan täydellistä poikansa syntymäpäivänä, tarkalleen ottaen tämä täytti viisitoista vuotta.

Hänen ajatuksensa katkaisi kilahdus ja melkein saman tien hän tunsi kipua reidessään. Hän kumartui katsomaan ja nappasi siitä irti pienen metallisen esineen, jonka nähdessään hän kauhistui.
Hän tunsi miten tuo voimakas lääke alkoi vaikuttaa ja kompuroi ovelle varoittaakseen poikaansa. Hänen luomensa painuivat hetkeksi kiinni ja hän sai ne vain vaivoin auki ja melkein samalla hetkellä jokainen lamppu räsähti rikki ja sammui, niin että taloon laskeutui syvä pimeys.

"Tommy Pakene! Pakene heti!" Jon karjui niin lujaa kuin keuhkoista lähti ja joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysyäkseen pystyssä, sillä kaikki väikkyi hänen silmissään kummallisesti. "Tommy... Tom.." Hän sopersi, astahti askelen edemmäksi, jolloin ote ovenkarmista irtosi ja hän lysähti lattialle. Viimeinen, mitä hän ajatteli, oli että Tommy pääsisi pakoon. Sitten voimat ehtyivät ja hän ajelehti paksuun tummaan pilveen.

***

Tommy huomasi, miten kaikki valot, jopa hänen huoneestaan räsähtelivät rikki ja hän jäi pimeyteen. Seuraavaksi hän kuuli isänsä huudot ja tömähdyksen.

"Isä." Tommy sanoi hiljaa, sillä arvasi tämän hajoittaneen lamput. Hän uskaltanut liikahtaakaan paikaltaan ja hätkähti, kun hiljaisuuden keskeltä kuului kuinka alhaalla avattiin ovi ja joku astui sisälle.

Nopeasti Tommy painoi läppärin kannen kiinni ja sulloi koko koneen reppuunsa. Hän haparoi pimeässä kaapilleen, josta kaivoi toiset kengät, sillä tiesi, ettei voisi mennä alakertaan, niin kauan kun siellä oli tuo joku. Mahdollisimman hiljaa hän veti lenkkarit jalkaansa, otti kaapista hupparinsa, nappasi reppunsa ja syöksyi ikkunalle, avasi sen ja kirosi, kun siitä pääsi aivan pieni narahdus.

Välittämättä siitä, hän luikahti ulos pienelle tasanteelle ja loikkasi siitä korkeaan puuhun, joka kasvoi ikkunan vieressä. Kuin marakatti, hän kapusi alas ja juoksi pakoon. Pihalta kuului huutoa, sillä nuo tunkeutujat huomasivat saaliinsa karanneen, mutta Tommy ei jäänyt sitä kuuntelemaan, vaan jatkoi juoksuaan.

Hän pysähtyi vasta monen korttelin päässä hengähtämään ja suunnisti kohti ostoskeskusta, jonka liepeillä nuoret usein hengailivat kavereidensa kanssa. Hänen matkansa pysäytti siilipäinen, kookas nuorukainen, joka mulkoili häntä vihaisesti.

"Anna olla nyt Jeff." Tommy sanoi ja vilkuili hermostuneena taakseen.
"Tai mitä, sinä kerrot opelle vai." Jeff irvaili.
"Jeff, minulla ei ole aikaa tähän." Tommy ärähti.
"Oho, hiiri sai hepulin." Jeff jatkoi ärsyttämistään. "Saat maksaa, siitä hyvästä, että minut erotettiin joukkueesta." Hän ärisi viimein.
"Olen pahoillani siitä, okei." Tommy sanoi katsellen yhä hermostuneesti ympärilleen ja yritti livahtaa tiehensä, mutta Jeff esti ja hieroi nyrkkejään siihen malliin, että kohta iskisi sen Tommyyn. "Päästä minut menemään tai joudun satuttamaan sinua." Hän sanoi viimein ja tuijotti Jeffiä kasvot vakavina.
"Sinä satuttaisit minua." Jeff sanoi halveksien ja naurahti. "Joo just, millähän lihaksilla arkajalka?" Hän kysyi sitten tuhahtaen ja lähestyi uhkaavasti Tommya.

Tommy ei vastannut, vaan väisti Jeffin nyrkkiä ja ennen kuin tämä ehti iskeä uudestaan, hän katsoi tähän tiukasti, jolloin tämä lennähti metrin verran taaksepäin, vaikkei Tommy ollut edes koskenut häneen.

"Mikä helvetin friikki sinä olet?" Jeff älähti ja katsoi melkein peloissaan Tommya.
"Et halua tietää." Tommy sanoi ja jätti pojan maahan ja tämän kaverit ihmettelemään, suunnaten itse puolijuoksua kohti ostoskeskusta.

Hän pysähtyi syrjäiselle kahvilalle ja kaivoi läppärinsä esille, sillä halusi kertoa Wessille, mitä oli tapahtunut.

"Ne tulivat, minä pakenin, enkä tiedä mitä ne tekivät isälle." Hän viestitti.
"Pysy liikkeellä ja etsi käsiisi Logan, hän osaa auttaa sinua." Wes vastasi.
"Sen teen. Mistä löydän Loganin?" Tommy kysyi.
"En voi sanoa sitä tässä, sillä keskusteluamme voidaan seurata." Wes sanoi.
"Ok. Etsin hänet omin päin." Tommy sanoi.
"Ok. Pitää mennä." Wes vastasi.
"Minun myös. Nähdään." Tommy sanoi ja sulki ikkunan kirjauduttuaan ulos.

Hän katseli ympärilleen ja ihmetteli kun ihmiset liikehtivät joukolla ulospäin. Hän itse kiiruhti ulos ihmisjoukon mukana ja näki vasta siellä, että useamman korttelin päässä hehkui loimottava valo ja jostakin kaukaa kuului paloauton pillien vinkuna. Hän arvasi, että se oli heidän talonsa, joka paloi ja lysähti polvilleen kosteaan asfalttiin.

"Isä." Hän sanoi hiljaa ja painoi päänsä alas.

Nostaessaan jälleen katseensa, hän näki suuren mustan kiiltelevän auton, joka seisoi paikallaan. Sen sisälle ei voinut nähdä, sillä lasit oli pimennetty, mutta hän arvasi kyllä, että ne olivat ne tyypit, jotka olivat hänen perässään. Tommy nousi ja katosi ihmisvilinään ja päästyään läpi tuon ihmismassan, hän huomasi jotakin, joka nojasi ostoskeskuksen betonista seinää vasten.

Hän suunnisti kohti moottoripyörää, kirjoitti lapun, jonka kiinnitti seinään, nousi pyörän selkään, käynnisti sen ja suuntasi pois koko asuinalueelta ja kuuli takaansa, kun Jeff karjui jotakin hänen peräänsä. Hän tiesi, ettei olisi enää tällä asuinalueella turvassa, etenkin jos isä... Niin sitä hän ei halunnut ajatella loppuun, sillä syvällä sisimmässään, hän tiesi, että isä oli yhä elossa. Hän tiesi sen samoin, kuin isä tiesi asioita hänestä kysymättä, tiesi mistä milloinkin hänet löytää.

No niin hekin ovat palanneet. Jatkakaahan....
Edith... Pientä hienosäätöä...

Täällä voi virkistää muistiaan siitä, kuka oli kuka.
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nefertiti

#1
Hän tiesi, ettei olisi enää tällä asuinalueella turvassa, etenkin jos isä... Niin sitä hän ei halunnut ajatella loppuun, sillä syvällä sisimmässään, hän tiesi, että isä oli yhä elossa. Hän tiesi sen samoin, kuin isä tiesi asioita hänestä kysymättä, tiesi mistä milloinkin hänet löytää.

****

Monen tunnin kuluttua Jon palaili hiljalleen tajuihinsa ja alkoi hahmottaa ympäristöään.  Kotona hän ei enää ollut, vaan jossakin hämärästi valaistun huoneen keskellä tuolissa, jonka vieressä oli pöytä.

Hän yritti liikutella käsiään ja joutui toteamaan, että ne oli tiukasti sidottu tuon tuolin metallisiin käsinojiin. Seuraavaksi hän vilkuili pöydälle ja näki sillä tutun laitteen, jonka näytössä näkyi hänen aivosähkökäyränsä ja kuului vain tasainen rapina, kun neula piirsi tuota viivaa tulostuvalle paperille, jota oli valunut pöydän reunan yli lattialle.

Yhtä hän vain ei huomannut, nimittäin ylimääräistä laitetta, joka oli kiinnitetty häneen tuon toisen laitteen lisäksi. Mutta pian hänelle valkeni senkin olemassa olo, sillä kun hän keskitti ajatuksensa sidottuihin käsiinsä, minkä pöydällä oleva laite heti mittasi. Neula tuntui villiintyneen ja piirsi kiivaaseen tahtiin tiheää viivaa ja melkein samalla hetkellä Jon tunsi voimakasta kipua, joka meni hänen kehonsa lävitse kuin sähkö ja hänen suustaan pääsi yllättynyt parahdus.

Tuo kipu lakkasi heti, kun hän lakkasi yrittämästä vapauttaa itsensä. Melkein samalla hetkellä huoneen ovi aukesi ja sisään astui siistiin valkoiseen pukuun pukeutunut mies, jolla oli kultanuppinen kävelykeppi kädessään.

"Te taisitte oppia jotakin aivan uutta." Mies sanoi lievästi huvittuneella äänellä ja katsoi Jonia pää kallellaan.

Jon katsoi miestä ja muisti tämän, vaikka siitä oli jo yli viisitoista vuotta, kun hän oli tämän nähnyt viimeksi. Mies oli silloin esittäytynyt etsiväksi, olisi auttanut Jillin löytämisessä, mutta hän ei koskaan ollut ehtinyt soittaa tälle.
Martin, se oli ollut miehen nimi ja nyt hän tajusi mitä tämä halusi. Tuosta miehestä ajatukset siirtyivät Jilliin ja siitä Tommyyn. Toivottavasti tämä oli päässyt pakoon.

"Olen kovin pahoillani Jillin vuoksi." Martin sanoi ja astui eteenpäin, kävelykepin kärjen kopsahtaessa betonista lattiaa vasten ontosti kaikuen. "Minulla olisi teille ehdotus, johon suostuttuanne, saisitte takaisin vapautenne." Hän sanoi, katsoen laskelmoivasti Jonia.
"Säästäkää säälinne." Jon murahti ja mulkoili miestä rumasti. Miten tuo viheliäinen liero saattoi kuvitella, että hän antaisi poikansa tälle noin vain, no sitä iloa tuo ei tulisi saamaan koskaan. "Te luulette itsestänne hieman liikoja, jos kuvittelette että auttaisin teitä saamaan poikani koekaniiniksi." Hän lisäsi ja katsoi halveksuen edessään seisovaa miestä.
"Sitten ette jätä vaihtoehtoja." Martin sanoi uhkaavalla äänellä. "Meillä on näet keinomme saada teidät laulamaan haluamallamme nuotilla." Hän sihahti ja katsoi Jonia silmät viiruina.
"Ette taida vieläkään tajuta, että ennemmin kuolen, kuin autan teitä." Jon sähähti ja nykäisi itseään voimalla eteenpäin, jolloin Martin hätkähti ja astui askelen taaksepäin. "Te..." Hän jatkoi, mutta lause jäi kesken, sillä valtava kipu leimahti läpi hänen vartalonsa kuin tulinen keihäs ja tuskan huuto purkautui väkisinkin hänen huuliltaan, kaikuen kammottavasti huoneessa.

Melkein samassa hänen silmiensä eteen nousi kuva maantiestä ja hahmosta, joka ajoi moottoripyörällä, kunnes menetti ajokkinsa hallinnan ja syöksyi tieltä päätyen ojaan.
Uusi tuskan parahdus ja pian kipu hellitti hetkeksi.

"Tommy... Eih..." Hän sanoi huohottaen ja näytti lyyhistyvän tuoliinsa rinnan kohoillessa kiivaasti, kuin hän olisi juossut pitkän matkan. Hän tunsi miten sydän takoi rinnassa ja tiesi, ettei se kestäisi kauan. Hänen pitäisi saada tuo merkillinen yhteys poikaansa katkaistuksi tai tämä kuolisi myös.

Kipu leimahti taas yllättäen ja hänen kätensä tempoilivat, niin että siteet hankasivat ranteisiin ikävän punaiset jäljet. Kesken tuon kidutuksen hän tunsi toisenlaista kipua rinnassaan ja tuo kipu oli kuin tiukat vanteet, jotka kiristyivät hänen rintansa ympärille, niin tiukasti että tuntui kuin kaikki ilma puristautuisi ulos ja sydän, voi miten se yrittikään tehdä töitä, vaan voimat olivat lopussa, eikä se enää jaksaisi.

Kaikki voima tuntui katoavan raajoista ja hän lysähti hieman taaksepäin tuolissa, leuka painui rintaa vasten ja hän itse vaipui tiedottomuuteen.

"Perhana." Martin manasi, kun kuuli elintoimintoja mittaavien laitteiden hälyttävän.

Hetken kuluttua ovi paiskattiin auki ja pari henkilökuntaan kuuluvaa miestä syöksyi sisälle, irrotti Jonin tuolista, laskivat lattialle ja aloittivat elvytyksen.

***

Samaan aikaan satojen kilometrien päässä laitoksesta kiemurteli maantie, jota pitkin viiletti nuorukainen moottoripyörällään. Äkkiä hän tunsi suunnatonta tuskaa, joka tuntui kulkevan läpi hänen kehonsa. Hän oli menettää ajokkinsa hallinnan, mutta kipu lakkasi ja ihmetellen hän jatkoi matkaansa, kunnes tuo kamala kipu palasi ja hän menetti pyöränsä hallinnan kokonaan.

Tommy syöksyi ojaan, pyörän sinkoutuessa pitkälle pusikkoon. Ihme kyllä hän ei murtanut luitaan, tai kalloaan, joskin vartalo sai mahtavan kokoelman mustelmia ja asfaltti-ihottumaa.

Hän makasi ojan pohjalla ja haukkoi henkeään, sillä isku oli kuitenkin ollut voimakas ja lisäksi hän oli kolauttanut päänsä johonkin ja näki pökerryksissä ollessaan välähdyksiä jostakin huoneesta, valkopukuisesta miehestä, jolla oli kävelykeppi ja isästä.

"Isä." Tommy sopersi ja avasi varovaisesti silmänsä. Hän tunsi miten jokaista jäsentä kolotti ja housut olivat hajonneet polvien kohdalta, näyttäen miten kumpikin polvi alkoi muuttua sinipunaisiksi ja miten naarmuista pisahteli verta.

Välittämättä polvistaan, hän kömpi ylös ojasta ja etsi katseellaan pyöräänsä. Hän huomasi, miten pusikosta oli osa ikään kuin niitetty kumoon ja astellessaan pidemmälle, hän löysi pyörän ja joutui toteamaan, ettei sillä voinut enää ajaa.

"Hemmetti." Tommy manasi ja potkaisi hiekkaa tieltä kiukuissaan. Hän nosti repun selästään ja tarkisti, että läppäri sentään oli ehjänä, onneksi.

Masentuneena hän alkoi talsia eteenpäin toivoen saavansa kyydin. Tovin talsittuaan hän kuuli selvän auton moottorin hurinan ja kääntyi katsomaan. Kaukaa takaa tuli näkyviin jeeppi, joka hänen kohdalleen päästyään pysähtyi.

"Hei poika, tarvitsetko kyydin?" Kysyi hyväntahtoinen ääni ja suuri käsi työnsi oven auki.

Tommy epäröi ja katsoi autoa epäillen. Saattoiko tuohon mieheen luottaa, vai oliko tämäkin niiden, keitä sitten olivatkaan, kätyreitä.

"Aiotkos seistä siinä pitkäänkin?" Mies kysyi ja katsoi poikaa hymyillen.
"Mietin vain, voiko sinuun luottaa." Tommy sanoi epäröiden.
"Isäsi luottaa minuun, joten hyppäätkö kyytiin vai et?" Mies tokaisi.
"Miten sinä isäni tunnet." Tommy kysyi seisten vielä paikallaan.
"Kunhan tunnen ja muistan sinutkin, kai sinä olet Tommy?" Mies sanoi.
"Olen. "Tommy sanoi hämmentyneenä ja astahti lähemmäksi. "Kuka sinä sitten olet?"
"Logan." Mies esitteli itsensä ja teki kärsimättömän liikkeen kädellään. "Ala tulla nyt, sillä minulla ei ole koko päivää aikaa odottaa."
"Logan." Tommy sanoi ja tunsi helpotusta. "Mutta mistä tiedän, ettet valehtele? Ettet kuitenkin ole joku muu, kuin sanot olevasi."
"Valahtelu ei kuulu tapoihini." Logan vastasi lievästi ärtyneenä. "Ja nyt hyppäät kyytiin tai minä tulen ja nostan sinut autoon." Hän lisäsi.
"Hyvä on." Tommy sanoi istuutuen etupenkille ja veti oven perässään kiinni. Melkein saman tien, kun hänen takamuksensa oli koskettanut penkkiä, lähti auto liikkeelle.
"Kiitos." Tommy sanoi viimein ja katsoi Logania, joka tuntui peittävän kokonaan oman puolensa autosta.
"Mitä sinulle tapahtui? Näytät kamalalta." Logan kysyi.
"Minä..." Tommy aloitti, mutta se sama kipu, jonka vuoksi oli menettänyt ajokkinsa hallinnan, iski uudestaan.

Hän huusi ja tunsi samassa toisenlaista kipua, kipua rinnassa ja arvasi, ettei isällä ollut kaikki hyvin.
Tuo kipu tuntui yltyvän ja sai hänet kiemurtelemaan penkillä.

"Mikä hemmetti sinulle tuli?" Logan älähti ja pysäytti autonsa nopeasti penkalle, avasi ovensa ja juoksi nopeasti toiselle puolelle auttaakseen Tommya.
"Isä, ei." Tommy parahti ja tuijotti pelästynein silmin eteensä, rinnan kohoillessa kiivaana.

Logan ei voinut muuta kuin katsoa ja arvailla, mitä poika näki edessään. Hän vaistosi, että se liittyi jotenkin Joniin, sekä tämän ja Tommyn väliseen yhteyteen. Hän näki, miten kiivaasti poika hengitti, miten tämän kasvoilla oli kauhistunut ilme.

Äkkiä Logan hätkähti, kun...

Jatka sinä ja kerro mitä seuraavaksi tapahtuu...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nefertiti

#2
Äkkiä Logan hätkähti, kun läheisesta katulampusta räsähti lamppu hajalle kipinäsuihkun saattelemana. Hän katsoi lamppua, josta yhä lenteli kipinöitä, kääntäen pian katseensa takaisin poikaan, joka näytti olevan jäykkä kuin lauta, kunnes viimein rentoutui ja vaipui syvään tajuttomuuteen.

"Hemmetti." Logan manasi puoliksi peloissaan ja laski suuren kätensä pojan rinnan päälle, joka kohoili tasaisena.

Kesti hetken ennen kuin hän havaitsi sydämen sykkeen, joka oli hyvin heikko, tuskin havaittava, mutta se riitti kertomaan hänelle, että sydän sykki silti.

Logan tiesi, ettei voisi viedä poikaa sairaalaan, eikä myöskään Earlin mökille, sillä sieltä heitä ensiksi etsittäisiin. Hän sulki oven katsottuaan ensin, että pojan turvavyö oli kiinni. Tämän jälkeen hän kiersi auton, istuutui omalle paikalleen, nyökäytti päätään, sillä tiesi nyt kenen luokse menisi, joskin hänen pitäisi sitä ennen löytää paikka missä olla siihen asti, kunnes poika olisi paremmassa kunnossa.

****

Samaan aikaan Tommy seisoi jossakin oudossa paikassa, kuin suuressa huoneessa, eikä hän ollut yksin. Hän nosti katseensa ja näki isänsä edessään, juuri sellaisena kuin oli tämän nähnyt, ennen kuin heidän kotiinsa oli hyökätty.

"Mitä tämä on?" Tommy kysyi katsoen isäänsä, joka asteli ääneti lähemmäksi.
"En tiedä itsekään." Jon sanoi katsoen poikaansa ja jatkoi. "Mutta minun on katkaistava meidän välisemme yhteys, tiedät kyllä miksi."
"Tiedän, mutta ehkä voin auttaa vielä, anna minun yrittää." Tommy pyysi.
"Ei, te ette ehdi mitenkään." Jon sanoi hiljaa ja näytti nyt hyvin väsyneeltä.

Tommy aikoi sanoa jotakin, mutta vaikeni, sillä syvällä sisimmässään hän tiesi isän olevan oikeassa. Siinä he seisoivat toisiaan katsoen, kunnes Jon astui lähemmäksi ja kietoi kätensä poikansa ympärille, Tommyn vastatessa siihen.

"Pysy Loganin lähellä, hän tietää mitä tehdä." Jon kuiskasi ja ennen kuin Tommy ehti vastata mitään, huoneen valaisi hetkeksi kirkas valo, joka erotti heidät toisistaan.

Tommy näki vielä isänsä, joka nyt seisoi taas kauempana ja ennen kuin huoneen taas valaisi kirkas valo, hän ehti nähdä isänsä kasvot, joilla näkyi lämmin surumielinen hymy.

"Isä!" Tommy huusi, mutta taas välähti niin kirkas valo, ettei hän nähnyt enää mitään.

Kului tovi ennen kuin hän alkoi jälleen erottaa ympäristöään ja huomasi yhä istuvansa autossa, matkalla tuntemattomaan. Hän vilkaisi sivulleen nähden Loganin, joka katsoi otsa syvillä kurtuilla edessään näkyvää maisemaa ja tuskin huomasi matkatoverinsa heräämistä.

Tommy tunsi, että jokin oli toisin, ikään kuin jokin olisi reväisty hänestä pois ikuisiksi ajoiksi. Hän vääntäytyi parempaan asentoon ja nojautui mukavasti penkkiin yrittäen nukkua.

****

Toisaalla Jonia elvytettiin ja lopulta hänet saatiin takaisin elävien kirjoihin, joskin jokin oli nyt toisin. Sitä he eivät huomanneet, ennen kuin tulivat vilkaiseet monitoria, joka hetkeä aiemmin oli suorastaan villiintynyt ja neula joka oli tempoillut tiheästi pitkin paperia, veti nyt melkeimpä liiankin tasaista viivaa paperille.

"Hän on nyt syvässä tajuttomuustilassa, enkä oikein usko, että hän enää herää." Toinen miehistä sanoi katsoen vakavana Martinia.
"Saamari." Martin manasi hiljaa. "Viekää hänet ja tarkkailkaa siltä varalta, että hän kuitenkin tulisi tajuihinsa." Hän käski.

Miehet nyökkäsivät ja nostivat Jonin paareille, minkä jälkeen he suunnistivat kohti sairastupaa.

No niin jatkahan sie...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa



Logan ajoi syrjäisiä teitä vielä hämärän laskeutuessa. Auton valot osuivat sateen kastelemaan maahan aavemaisen himmeästi. Tommy nukkui istuimella pieneksi kasaksi käpertyneenä ja äänteli toisinaan levottomasti isänsä nimeä kutsuen. Äkkiä tie kaartui jyrkästi oikealle ja kapeni alaspäin mennessä nopeasti. Logan murahti ja hidasti vauhtia entisestään. Tie näytti tulevan määränpäähän, eikä Loganilla ollut aavistustakaan mitä tien päässä heitä odotti.

Kalpeat ajovalot loivat hämyisän loisteen Loganille kun hän pysäytti auton ja astui ulos autosta. Lyhyen silmäyksen Tommyyn luotuaan, mies käveli muutamien metrien päähän autosta. Mustina kohoavien puiden kätköistä paljastui esiin pieni ränsistynyt mökki, jonka ikkunoista ei loistanut valoa. Logan vilkaisi auton suuntaan ja asteli sitten kohti pimeää mökkiä.

Kuistin laudat olivat paikoitellen irtoilleet ja heikoimmat näyttivät lahonneet pehmeiksi. Räystäiltä tippuva vesi rikkoi muutoin ympärillä vallitsevan hiljaisuuden ja Loganin katse hakeutui alarinteessä lainehtivaan lampeen. Loganin huulille kohosi tyytyväinen hymy ja mies kääntyi takaisin autolle. Hän oli juuri päättänyt, että he jäisivät mökille siksi aikaa kunnes matka jatkuisi ja Tommy paranisi.


Ei mitään suurta, mutta ajattelin ilahduttaa siuta, vaikka en oikein nyt olekaan kirjoitusintoinen:)



Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#4
Kuistin laudat olivat paikoitellen irtoilleet ja heikoimmat näyttivät lahonneet pehmeiksi. Räystäiltä tippuva vesi rikkoi muutoin ympärillä vallitsevan hiljaisuuden ja Loganin katse hakeutui alarinteessä lainehtivaan lampeen. Loganin huulille kohosi tyytyväinen hymy ja mies kääntyi takaisin autolle. Hän oli juuri päättänyt, että he jäisivät mökille siksi aikaa kunnes matka jatkuisi ja Tommy paranisi.

Tommy havahtui, kun Logan avasi auton oven ja kumartui katsomaan, miten poika voi. Hän katsoi Logania, joka seisoi ääneti paikallaan ja odotti.

"Kiitos." Tommy sanoi hiljaa, irrotti turvavyön ja kumartui nostamaan laukkunsa jalkatilasta. Tämän jälkeen hän nousi autosta ja jäi hetkeksi paikalleen seisomaan. Hetken kuluttua hän alkoi astella kohti mökkiä.

Logan katseli poikaa ja näki miten epävarmalta tämän kävely oli ja tarkastettuaan nopeasti, että auton ovet olivat lukossa ja varashälytin päällä, hän harppoi pojan perään. Hän ehti Tommyn luokse juuri, kun tämä lysähti polvilleen märälle polulle.

Sanaakaan sanomatta Logan kumartui Tommyn puoleen ja auttoi tämän pystyyn ja tukien talutti tämän lopun matkaa mökille. Sisällä tuvassa hän ohjasi pojan vuoteelle mihin tämä kaatuikin heti ja jäi alalleen makaamaan. Varovaisesti hän peitteli Tommyn ja laski tämän repun sängyn viereen odottamaan.

Logan haki ulkoa vajasta halkoja ja sytytti takkaan tulen, jotta he tarkenisivat tuvassa yön, joka tuntui olevan kolea ja kostea.

Saatuaan viimein tulen takkaan, hän istahti vanhaan kiikkustuoliin joka natisi uhkaavasti hänen painonsa alla, mutta kesti kuitenkin, niin kuin oli tehnyt jo vuosia. Yö eteni ja Logan torkahti tuoliin, havahtuen milloin mihinkin rapsahdukseen, valmiina hyökkäämään jos vain näkisikin jonkun yrittävän luvatta mökkiin.

Viimein hän kyllästyi torkkumaan kiikkustuolissa ja nousi, laittaen takkaan muutaman halon lisää ja lähti sen jälkeen tarkastamaan löytyisikö mökistä mitään syötävää. Mitään varsinaista syötävää ei ollut ja ainoan puurohiutalepaketin kulmassa oli reikä, joka kieli hiirien käyneen ruokakaapilla.

Toisella hyllyllä oli peltinen kahvipurkki, jossa tuntui vielä olevan kahvinpuruja, hyvä saisi ainakin kunnon kahvit keitettyä, hän tuumi sulkiessaan kaapin oven.
Tämän jälkeen hän suunnisti autolleen, jonka takakontista otti eväänsä, jotka oli kaukonäköisesti ottanut mukaansa. Ne hän sitten kantoi sisälle ja ryhtyi keittämään kahvia.

Aurinko alkoi hiljalleen värjätä taivaanrantaa punaisin sävyin, kun Tommy heräsi kahvin voimakkaaseen tuoksuun. Hän nousi hitaasti istumaan ja katseli tupaa, jota valaisi ainoastaan takassa loimottava tuli.
Seuraavaksi hänen katseensa osui kookkaaseen hahmoon, joka hääri keittiönurkkauksessa ajan tummuttama kahvipannu kourassaan.

Tommy istui paikallaan ja tunsi olonsa surkeaksi, sen lisäksi että päätä jomotti edellisenpäivän ilmalennon jäljiltä. Hän oli huolissaan isästään ja pelkäsi kovin, ettei enää koskaan näkisi tätä.

"Huomenta." Logan sanoi ja katsoi Tommya ystävällinen pilke silmissään. "Mikä olo?" Hän kysyi tarkasteltuaan poikaa aikansa.
"Ei kehuttava." Tommy sanoi ja mutisi jotain hyvän huomenen tapaista.
"Sen uskon." Logan sanoi katseen vakavoituessa. "Kun jaksat, voinet kertoa, mitä on tapahtunut ja missä isäsi on." Hän lisäsi nosten tarjottimen pöydän virkaa tekevälle jakkaralle.

Tommy katseli aamiaistarjotinta, muttei koskenut mihinkään vielä. Hetken kuluttua hän sanoi jotakin niin hiljaa, ettei Logan saanut siitä heti selvää.

"Mitä sinä sanoit?" Hän kysyi ja katsoi poikaa terävästi.
"Ne löysivät meidät." Tommy sanoi uudestaan. "Minut ne haluavat, eivät isää. Hän on heille vain työkalu, jonka avulla voivat käydä minuun käsiksi." Hän jatkoi hiljaa.
"No älä huoli, minä hoidan sinut ensin turvaan ja sitten etsin isäsi." Logan lupasi.

Logan mietti kiivaasti, kuinka asian hoitaisi. Hän oli itsekin saanut viestin vaarasta vasta edellisenä aamuna ja ilmeisesti se oli ennättänyt Jonille ja Tommylle aivan viimetipassa, sillä Tommy oli päässyt sentään pakoon. Mutta mitä ilmeisemmin Jon ei ollut ehtinyt, vaan oli kaiketi pelastanut poikansa. Se olisikin niin tämän tapaista, Logan hymähti ajatuksissaan.

Logan muisti tapahtumat setänsä mökillä, kuin ne olisivat tapahtuneet juuri äsken ja arveli, että niiden takia tietyt tahot halusivat pojan käsiinsä. Isä ja poika olivat arvokas tutkimuskohde, joskin Logan epäili, etteivät kaikki tahot olleet aivan rehellisiä, vaan halusivat sen, mitä Jonilla ja Tommyllä oli, sotilaalliseen käyttöön.

Logan arveli, että tuo voima tai mikä se sitten olikaan, oli hyvin väkevä, etenkin pojassa, se hänen täytyi myöntää, muistaessaan miten tämä oli pelastanut isänsä kuolemasta, vaikka haavat olivatkin olleet kuolettavia ja poika oli ollut tuolloin vain pieni vauva.

Tuo kyky tai voima oli varmasti kasvanut tänä aikana paljon voimakkaammaksi ja nuo tietyt tahot näkivät sen vain voimakaana aseena, jota käyttää vihollisia vastaan tai itseään hyödyttääkseen. He näkivät vain tuon voiman pimeän puolen, vaikka sillä oli parempiakin ominaisuuksia. Parantavia ominaisuuksia, mutta mitäpä sillä, jos voisi luoda sotilaan, joka kykenisi tappamaan ilman aseita ja nyrkkejä.

Logan tiesi, ettei voisi sallia moista, se ei ollut oikein. Pojan piti saada elää normaalia elämää, kuin muutkin ikäisensä, eikä pakoilla koko elämäänsä pitkin maita ja mantuja tai istua jossain salaisessa laitoksessa koe eläimenä.

Tommy ei vastannut, vaan katsoi hiljaisena eteensä. Hän tiesi, että vaikka Logan löytäisi isän, ei tämä olisi enää entisensä. Lopulta pitkän ajan kuluttua hän alkoi hitaasti näykkiä aamiaistaan ja tunsi olonsa hieman parantuvan syötyään hieman, mikä sinänsä ei ollut ihme, kun edellisestä ateriasta oli lähes vuorokausi aikaa.

Logan istui pirttipöydän ääressä, nautiskellen omaa aamiaistaan ja katseli samalla poikaa, muistellen Jonille antamaansa lupausta. Poika oli tuolloin ollut vasta vuoden ikäinen, kun hän luvannut Jonille, että pitäisi tästä huolen, jos Jonille tapahtuisi jotakin ja tuon lupauksensa hän myös aikoi pitää. Vaikka nyt se tuntui varsin hankalalta, kun piti pysytellä mahdollisimman paljon liikkellä, etteivät poikaa havittelevat tahot saisi tätä käsiinsä.

Nyt kun hän oikein katsoi poikaa, saattoi hän nähdä tässä sekä Jillin, että Jonin piirteet vahvoina. Logan päätti vakaasti etsiä Jonin, sillä ei tuon ikäisen pojan kuulunut olla ilman isäänsä ja äiti tältä oli riistetty, kun tämä oli ollut vasta muutaman kuukauden ikäinen.

"Luulen, että jaksan jatkaa matkaa." Tommy sanoi rikkoen hiljaisuuden ja hörppäsi kahvia.
"Niin, mutta on parempi, että odotamme varmuuden vuoksi huomiseen ja sitten lähdemme joka tapauksessa täältä." Logan vastasi. "Ei ole turvallista jäädä pidemmäksi aikaa, sillä ne eivät taida hellittää ennen kuin saavat sinut käsiinsä."
"Hyvä on." Tommy sanoi hiljaa, haukkasi palan leivästään ja vaipui ajatuksiinsa.

Nuo ajatukset ajautuivat kerta toisensa jälkeen siihen, mitä hän oli nähnyt autossa tuon kohtauksen aikana. Hän oli huolissaan isästään ja kuuli mielessään tämän viimeiset sanat yhä uudestaan ja uudestaan.
Logan istui paikallaan ääneti ja tarkkaili poikaa huolestuneena, ei tämän kasvoilla olevan väsyneen ilmeen takia, vaan katseen, jonka muisti nähneensä tämän isän kasvoilla, juuri ennen kuin Yökiitäjä alaisineen hyökkäsi mökille.

"Tommy, lupaa minulle ettet nyt tee mitään typerää." Logan sanoi ja katsoi tiukasti Tommya.
"Minä lupaan." Tommy sanoi nostaen katseensa Loganiin.

Huoneeseen laskeutui hetkeksi odottava hiljaisuus, kun kumpikin katsoi toisiaan ääneti. Logan katsoi tarkkaan Tommya, päättäen uskoa tämän sanaan, vaikka toisaalta hän tiesi, että poika saattaisi sopivan tilaisuuden tullen lähteä omille teilleen.
Oikeassa hän olikin epäillessään, sillä Tommy oli vakaasti päättänyt lähteä etsimään isäänsä, kunhan olisi paremmassa kunnossa.


Ei haittaa. :) Tässä taasen jatkopalanen, jatkahan sie....
Edith... pientä muokkailua ja pieni lisäys...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


"Minä lupaan." Tommy sanoi nostaen katseensa Loganiin.
Huoneeseen laskeutui hetkeksi odottava hiljaisuus, kun kumpikin katsoi toisiaan ääneti. Logan katsoi tarkkaan Tommya, päättäen uskoa tämän sanaan, vaikka toisaalta hän tiesi, että poika saattaisi sopivan tilaisuuden tullen lähteä omille teilleen.
Oikeassa hän olikin epäillessään, sillä Tommy oli vakaasti päättänyt lähteä etsimään isäänsä, kunhan olisi paremmassa kunnossa.



Aamiaisen jälkeen Tommy jäi lepäämään vuoteeseen Loganin pyynnöstä. Logan astui ulos rähjäisestä talovanhuksesta ja jäi katselemaan lämpenevän aamun hetkeä kun luonto heräsi yön hiljaisuudesta täyteen elämään. Rannassa heiluivat nuoret ja ohuet puunrungot kevyesti tuulen lempeiden pyyhkäisyjen mukana. Lammen pinnalla aaltoili puiden varjostama tumma vesi, joka läikkyi mataliin rantakiviin ja iän myötä haurastuneen laiturin tukipuihin. Aurinko pilkahteli kaukaisen metsän takaa ja osuessaan veden pintaan se välkehti kuin kaunis kristalli, kirkkaana ja kimmeltävänä. Paikka oli rauhan tyyssija ja Logan tunsi syvää halua jäädä lammenrannalle. Paikka lumosi hiljaisen miehen mielen ja ajatus pakenemisesta tuntui sillä hetkellä hyvin ahdistavalta. Mies kuitenkin tiesi, mitä hänen täytyisi tehdä. Ensin heidän tulisi selvitä päivästä, sekä tulevasta yöstä, jonka jälkeen he palaisivat takaisin hieman suuremmalle tielle. Sitä ennen olisi löydettävä jotain ravintoa päivälliseksi, sillä yöstä tulisi pitkä ilman syötävää. Logan ojentautui ylös kiveltä, johon oli huomaamattaan istahtanut ja käveli rantaviivaa seuraavaa polkua pitkin eteenpäin.

Polku kaartui oikealle ja kohosi sitten kevyesti ylemmäs. Sen päässä seisoi harmaa venevaja, jonka sivuilla kasvoi isoja ja meheviä villivattuja. Mies katseli niitä hetken aikaa tyytyväisenä, kunnes huomasi jotain vielä parempaa vajan avonaisen oven vieressä. Seinää vasten nojasi onkivapa, joka oli nähnyt joskus parempiakin päiviä. Logan harppoi ongen luo ja kokeili sen siimaa tiukasti nykäisten. Siima ei katkennut ja onki taipui kevyesti natisten nykäisyn voimasta.
"Hienoa." Logan mutisi ja mittaili sitten vajan piha-aluetta mietteliäänä. Enää tarvittaisiin lapio ja pehmeää multaa. Savikin kelpaisi. Hiljaa hyräillen Logan astui sisään vajaan ja alkoi järjestelmällisesti etsiä haluamiaan tarvikkeita.

Puolenpäivän aikaan Tommy havahtui hiestä märkänä kauheaan painajaiseen, jossa hän juoksi karkuun jotain näkymätöntä takaa-ajajaa. Sydän kiihkeästi takoen hän tuijotti kellertäväksi kellastunutta laipiota ja näki mielessään edelleen painajaisen. Pimeä metsä, laahaavat askeleet, jotka lähestyivät jokaisella hengenvedolla. Viiltävä kipu rinnassa, verenmaku suussa Tommy oli juossut unessaan juurakoihin kompuroiden. Havupuiden oksat olivat repineet pojan käsivarsia kipeästi ja tukkineet näkyvyyden hänen edessään miltei täysin. Tommy oli jo tuntenut kuinka joku hänen takanaan työntyi oksien välistä aivan hänen taakseen ja veri oli syöksynyt kiivaana pojan suonissa silkasta kiinni jäämisen pelosta.

Sitten Tommy tajusi olevansa hereillä. Rauhoittava auringonvalo työntyi sisään tahriintuneista ikkunoista ja väreili puulattian pinnalla lämpimästi. Kuollut kärpänen lojui ikkunalaudalla oranssinvärisen kuivakukan vieressä ja tummanpunaiseen kanteen nidottu kirja lepäsi pienen lipaston päällä ikkunan alla, juuri siinä kohdassa mihin talon omistaja oli sen kauan sitten jättänyt pölyttymään. Tommy tunsi kuinka hänen kiihkeästi hakkaava sydämensä alkoi rauhoittua ja kostea hiki hänen ihollaan kuivui hitaasti pois. Poika makasi vuoteessa ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Hän piti näkemästään, jos hänellä olisi ollut normaali lapsuus, heidän perheensä kävisi lomailemassa juuri tämän kaltaisessa mökissä kesäisin. Tommy puristi silmänsä kiinni ja pidätti katkeraa kyyneltä, joka yritti työntyä miltei väkisin luomen alta esiin. Kapeat huulet vapisivat pidätetystä surusta, joka kesti vain hetken, jonka jälkeen Tommy sai rakennettua kasvoilleen vakavan umpimielisen naamion. Suru oli heikkous, johon pojalla ei mielestään ollut varaa. Itsesääli ei pelastaisi isää niiden pahojen ihmisten käsistä. Tommy nousi ylös vuoteesta ja astui ulos huoneesta kasvoillaan päättäväinen ilme.

Rannassa Logan nuokkui onkeensa nojaten. Koho nyki kevyesti, mutta onkea pitelevä käsi ei liikahtanutkaan vastaliikkeeseen. Koho nyki jälleen, eikä mies edelleenkään ollut tietoinen koukusta kiinnostuneen suupielen vetäisyistä. Loganin leuka oli painunut rintaa vasten ja hänen suupielestään pääsi kevyt pihinää muistuttava ääni. Koho nyki useamman kerran peräkkäin ja katosi sitten viimein pinnan alle, vetäen siiman kireäksi viivaksi ongen ja veden välissä.

"Taitaa syödä kala." Tommy totesi nauruaan pidätellen ja sai Loganin hypähtämään pystyyn säikähtäneenä. Onki miehen kädessä teki kiivaita nykäyksiä, mutta ei onneksi takertunut kapeiden puiden oksiin kuten useamman kerran tuon aamupäivän aikana oli jo ennättänyt käydä. Loganilta meni hetki tajutessa, että hänen ongessaan on kala, jonka jälkeen mies vetäisi kohon ylös vedestä.

"Ohhoh, kylläpäs se painaa" Logan mutisi nostaessaan sätkivän saalinsa Tommyn jalkojen juureen.
"Tuossako on meidän päivällinen?" Tommy kysyi ja katseli kalaa uteliaana.
"Se ja nuo kaksi muuta tuolla vadissa." Logan vastasi hymyillen itsetyytyväistä hymyään.
"Kuka nuo siivoaa?" Poika uteli ja alkoi sitten puistella kiivaasti päätään nähdessään Loganin virnistyksen.
"En takuulla siivoa. Saat itse puhdistaa ne kun kerran nostitkin ne tuolta lammesta." Tommy sanoi miehelle ja perääntyi kädet ilmaan kohotettuna. Logan murahti jotain epämääräistä ja vilkaisi tympeästi kalavatia.
"Kai se on sitten pakko."

Puolitoista tuntia myöhemmin mökin keittiössä leijaili herkullinen tuoksu..

Siinä pieni pätkänen..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#6
Puolitoista tuntia myöhemmin mökin keittiössä leijaili herkullinen tuoksu, kun Logan pastoi perkaamiaan kaloja. Hän oli käynyt myös hakemassa perunoita pieneltä perunamaalta, joka rehotti hoitamattomana mökin toisella puolella.

Tommy tuli hänen avukseen ja kattoi pöydän. Logan toi höyryävän perunakattilan pöytään, laskettuaan molemmille lautasille ensin paistetut kalat.

"Kyllä näyttää hyvältä." Tommy sanoi ja hienoinen hymyn häive kävi hänen suupielissään.
"Sietääkin näyttää." Logan virnisti ja lappoi molempien lautasille perunoita.

Tämän jälkeen oli pitkän tovin hiljaista, kumpaisenkin keskittyessä syömään ateriaansa. Logan seuraili väliin Tommya, joka oli vaipunut mietteisiinsä ja katseli hajamielisenä valojuovaa, joka syntyi auringon säteiden osuessa sisään ikkunasta.

"Mitä mietit?" Logan kysyi viimein.
"Toivoin vain että minulla olisi ollut tavallinen elämä." Tommy vastasi, siirrellen viimeisiä ruokapaloja haarukallaan pitkin lautasta.
"Ymmärrän." Logan sanoi ja näki miten tummat pojan silmät olivat.
"Toivoisin, että isä voisi olla täällä." Tommy jatkoi ja tunsi kyyneleiden kuumottavan luomiensa alla.
"En minäkään panisi sitä pahakseni." Logan sanoi ja laski suuren kätensä Tommy hartioille. "Kuulehan, kunhan saadaan tämä koko homma pois päiväjärjestyksestä, niin mennään porukalla setäni mökille ja rentoudutaan kunnolla." Hän lisäsi yrittäen piristää Tommya, vaikka itsekin pelkäsi miten tämä tulisi päättymään.
"Kuulostaa kivalta." Tommy myönsi ja taas pieni hymynhäive kävi hänen suupielissään. "Ainakin jos teet taas näin hyvän kala-aterian." Hän lisäsi virnistäen.
"Jaa'a, taitaa käydä niin, että seuraavalla kerralla sinä perkaat kalat." Logan naurahti ja katsoi poikaa ilkikurisesti. "Ainakin saat luvan tiskata." Hän kiusoitteli.
"Hyvä on." Tommy sanoi syötyään viimeiset palat lautaseltaan.

Niin Tommy sitten keräsi kaikki ruokailuvälineet pöydältä, haki vettä pienestä pesuhuoneesta ja alkoi pestä astoita.
Logan istahti kiikkustuoliin, joka taas kerran päästeli ikäviä ääniä hänen painonsa alla. Hän katseli poikaa, kun tämä touhusi tiskien kimpussa ja hymyili lämpimästi.

Ei kestänyt kovinkaan kauan, kun Tommy sai pestyä ja kuivattua astiat, sekä järjesteltyä ne oikeille paikoilleen.
Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä pidemmäksi ja punertavammaksi tuo ikkunasta lattialle osuva juova muuttui. Ilma viileni ulkona sitä mukaa, mitä hämärämpää tuli ja tuulenvire pyöritteli kuivuneita lehtiä kuistilla.

Logan ja Tommy innostuivat pelaamaan korttia, Loganin löydettyä vanhan korttipakan ja kynttilöitä lipastonlaatikosta. Takassa rätisi tuli ja kynttilän lepattava liekki loi tunnelmallisen valon pelaajille pöytään, eikä kumpikaan huomannut ulkona muodostuvaa usvaa, joka kietoi kosteat lonkeronsa talon ympärille ja levittäytyi vaaleana muurina lammelle.

Äkkiä kuulunut rapsahdus sai Loganin nostamaan katseensa korteistaan ja kuuntelemaan valpastuneena, kuuluisiko ääntä uudestaan. Ei mitään muuta kuin hiljaisuus, jonka rikkoi vain takassa räiskyvä tuli ja ulkoa kantautuva uniltaan heränneen huuhkajan matala huhuilu. Tuon luontaisen hiljaisuuden rikkoi narahdus, niin kuin joku olisi astellut kuistin laudoilla.

Logan laski kortit käsistään, nousi napaten ovenpielessä nököttävän haulikon käsiinsä ja asteli hiljaa ovelle, Tommyn tuijottaessa häntä kasvot totisina ja valkoisina kynttilän valossa. Hitaasti ja varovaisesti hän avasi oven, muttei nähnyt kuistilla muuta kuin usvaa ja yönpimeyttä. Jossakin hyvin kaukana ulvoi susi yksinäisyyttään ja sai vastauksen saalista etsivältä huuhkajalta, joka huhuillen lehahti oksaltaan lentoon.

Hän oli jo kääntymässä takaisin sisälle kun näki edessään vaalean hoikan hahmon. Pelästyneenä hän nosti haulikon eteensä ja perääntyi askelen taaksepäin. Tuo hahmo asteli hitaasti eteenpäin, eikä kuulunut risahdustakaan ja nielaisten Logan peräytyi tupaan, yhä tähdäten haulikollaan tuota hahmoa.

"Kuka olet ja mitä haet täältä?" Hän kysyi ja yritti pitää äänensä vakaana.
"Isä?" Kysyi Tommy joka oli tullut Loganin viereen ja tunnisti hahmon. "Miten sinä pääsit tänne?" Hän kysyi ja astui kohti hahmoa.

Hahmo ei vastannut, vaan katsoi kumpaistakin totisena ja oudon kalpeana. Viimein hän aukaisi suunsa ja sanoi vain yhden sanan; "Paetkaa."

"Mitä hemmettiä?" Logan älähti ja hämmästyi, kun hahmo äkkiä perääntyi usvan sekaan ja katosi.
"Isä!" Tommy huudahti ja oli syöksyä suoraan sumun sekaan, kun Logan esti.
"Äläs livistä." Logan sanoi ja veti pojan tuvan lämpöön sulkien oven. Hän katsoi uudestään ovea ja kurkisti vielä ikkunasta ihmetellen, mitä oikeastaan oli tapahtunut.
"Se oli isä." Tommy sanoi hiljaa ja istuutui takaisin pöydän ääreen.
"Sen huomasin." Logan sanoi ja haroi hermostuneena hiuksiaan. "Mutten siltikään käsitä, mitä äsken tapahtui."
"Etkö tajua, isä varoitti. Meidän pitää lähteä heti." Tommy sanoi.
"Olet oikeassa." Logan sanoi ja...

No niin mitekäs jatkuupi tästä, sen päätät sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


"Se oli isä." Tommy sanoi hiljaa ja istuutui takaisin pöydän ääreen.
"Sen huomasin." Logan sanoi ja haroi hermostuneena hiuksiaan. "Mutten siltikään käsitä mitä äsken tapahtui."
"Etkö tajua, isä varoitti. Meidän pitää lähteä heti." Tommy sanoi.
"Olet oikeassa." Logan sanoi ja...



.. kääntyi keräämään tavaroita kireän näköisenä.
"Tommy, sammuta kynttilät tuolta ikkunan luota. Jos isäsi tuli tänne meitä varoittamaan – luoja yksin tietää kuinka se oli mahdollista – niin meidän todellakin kannattaa ottaa neuvosta vaari. He voivat olla jo lähellä."

Tommyn kalpeus tarttui nyt Loganiinkin, joka alkoi hieman pelätä pojan puolesta. Kasvot vakavina poika puhalsi liekit sammuksiin ja he jäivät yhden kynttilän valoon pukemaan päällensä päällysvaatteita. Tommy vetäisi pusakan päällensä ja äkkiä hänen kasvoillaan välähti synkänoloinen oivallus.
"Logan.. kuinka he pystyisivät löytämään meidät täältä? Eihän täällä korvessa asu ketään lähistöllä.." Tommy kuiskasi ääni hieman värähtäen.

Loganin kädet pysähtyivät hitaasti paikoilleen ja hänen silmiinsä kohosi mietteliäs katse kun hän katsoi jäykistynyttä poikaa, joka seisoi kädet nyrkissä sivuilla ja yritti hillitä kasvavaa pelkoa.
"Niin, tosiaan. Kuinka he löytäisivät meidät? Emmehän me viimeisillä syrjäisillä teillä kohdanneet ainoatakaan autoa.. kummallista."

Asia askarrutti Loganin mieltä vielä kun he jättivät vanhan mökin yön hämäryyteen ja kääntyivät takaisin tietä pitkin hieman isommalle tielle. Logan vilkaisi konelaudalla olevaa matkapuhelintaan kulmat kurtussa ja viskasi sen sitten ikkunasta ulos metsikköön tuima ilme kasvoillaan. Tommy katsoi Logania ja uskoi saaneensa vastauksen aiemmin heränneeseen kysymykseen. Ne pirulaiset jäljittivät matkapuhelinverkkoa.

Puolisen tuntia myöhemmin samaa mökkitietä pitkin ajoi tumma limusiini hiljaa ja uhkaavasti madellen. Hiekka rahisi kevyesti renkaiden alla ja kirkkaat valot lakaisivat muuten niin tumman metsän.


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#8
Asia askarrutti Loganin mieltä vielä kun he jättivät vanhan mökin yön hämäryyteen ja kääntyivät takaisin tietä pitkin hieman isommalle tielle. Logan vilkaisi konelaudalla olevaa matkapuhelintaan kulmat kurtussa ja viskasi sen sitten ikkunasta ulos metsikköön tuima ilme kasvoillaan. Tommy katsoi Logania ja uskoi saaneensa vastauksen aiemmin heränneeseen kysymykseen. Ne pirulaiset jäljittivät matkapuhelinverkkoa.

Puolisen tuntia myöhemmin samaa mökkitietä pitkin ajoi tumma limusiini hiljaa ja uhkaavasti madellen. Hiekka rahisi kevyesti renkaiden alla ja kirkkaat valot lakaisivat muuten niin tumman metsän.


Pian auto pysähtyi ja ovesta astui ulos pari tummiin pukeutunutta miestä, jotka ääneti alkoivat hiipiä kohti ränsistynyttä mökkiä, jonka ympärillä yhä leijui kostea sumu. Lentoon lähtevän pöllön huhuilu sai toisen miehen hätkähtämään toisen vilkaistessa toveriaan hieman huvittuneena. Kumpikin tunsi olonsa hermostuneeksi, ei pelkästään tehtävän vuoksi, vaan myös mökin ilmapiirin takia. Oli kuin jokin olisi tarkkaillut heitä tuon usvan seassa, yön pimeydessä.

Kuistin lankut narahtelivat heidän jalkojensa alla hiljaa ja tuulen pyörre lennätti kuivuneita lehtiä heidän editseen.
Taskulampun valo häiritsi pientä lepakkoa, joka roikkui lepäämässä katonrajassa. Kimeästi kirkaisten se lehahti lentoon ja miltei osui etummaisen miehen kasvoille.

"Saakeli." Mies sihahti säikähtäneenä ja melkein valmistautui ampumaan.
"Se oli vain lepakko. Ala mennä nyt, että päästään joskus poiskin." Toinen sanoi huvittuneena.

Ensimmäinen mutisi jotakin vastaukseksi ja kurottautui avaamaan oven. Tupa oli tyhjä ja nopean tarkastuksen jälkeen he totesivat etsittävien ehtineen lähteä. He kävivät nopeasti läpi vielä mökin ympäristön varmistuakseen siitä, etteivät etsittävät lymyilleet jossakin pusikossa.

Ei, ei kerrassaan muuta kuin kosteaa sumua ja metsän eläimiä. Miehet harppoivat takaisin mustalle limusiinille.
"Mökissä on oltu vähän aikaa sitten ja ovat ehtineet lähteä pomo." Mies sanoi.
"No pianhan me heidät tavoitamme." Pomoksi kutsuttu sanoi hiljaa ja mietti, miten kummassa etsittävät olivat tajunneet paeta.
Musta limusiini peruutti hitaasti niin pitkälle, että mahtui kääntymään, hytkyen osuessaan tien epätasaisuuksiin.

****

Toisaalla auto kiisi eteenpäin pitkin pimeää tietä, jota valaisi harvakseltaan nököttävien katulamppujen valo.
Tommy Haukotteli ja otti mukavan asennon tuolissaan, auton kiitäessä eteenpäin autiolla tiellä.

Logan vilkaisi uudestaan poikaa ja keskittyi sen jälkeen seuraamaan tietä, vaikka häntä itseäänkin alkoi jonkin ajan päästä unettaa ikkunasta yksitoikkoisena näkyvä tie, jota auton etuvalot lakaisivat. Moottorikin murisi tasaisen unettavasti ja sai Loganin melkein nukahtamaan, joten hän avasi radion, toivoen sen pitävän hänet hereillä.
Hän ei tiennyt kuinka kauan oli ajanut eteenpäin puoliunisena, kun havahtui täysin hereille tuntiessaan pienen tömähdyksen.

"Hemmetti." Hän manasi säikähtäneenä ja katsoi peileistä, mutta auton takana näkyi vain pelkkää pimeää ja jokunen katulamppu.

Sydän jyskyttäen hän puristi sormensa ratin ympärille tiukemmin ja sätti itseään.
Oli pakko löytää paikka, missä levätä tai hän vielä ajaisi pöpelikköön, jos toistamiseen nukahtaisi rattiin, eikä se käynyt laatuun. Logan ei enää tuntenut itseään väsyneeksi, johtuen kaiketi äskeisestä säikähdyksestä, joka sai adrenaliinin kiertämään suonissa. Pitkän aikaa hän pysyi pirteänä, mutta kun hän viimein oli alkanut rauhoittua, palasi väsymyskin.

Jonkin ajan kuluttua hän näki motellin kyltin ja suunnisti sinne, ajoi auton syrjään, herätti Tommyn ja suuntasi varaamaan heille huoneen. Motellinpitäjä ei kysellyt saatuaan hieman ylimääräistä huoneen hinnan lisäksi, mikä sai Loganin tyytyväiseksi. Eivät he tosin pitkäksi aikaa jäisi motellille, sillä pian nuo kurjat kävisivät myös jokaisen motellin läpi mökin lähitienoilla. Varsinkin jos sattuisivat löytämään hänen pois viskaamansa kännykän tienvarresta. Ääneti he astelivat syrjäiseen huoneistoon, jossa Logan hätisti Tommyn vuoteeseen nukkumaan, suoristautuen itse sohvalle, pitäen haulikkonsa kätensä ulottuvilla.

Logan oli ollut oikeassa ja pian tuo tumma limusiini lipui kohti motellia.
Samaan aikaan Logan havahtui unestaan ja huomasi aamun alkavan sarastaa. Hän herätti Tommyn, jonka jälkeen he suunnistivat autolle. He lähtivät liikkeelle huomaamatta limusiinia, joka juuri lipui läheiselle parkkipaikalle.

Limusiinista huomattiin heidän lähtönsä ja pian tuo musta kiiltävä auto kääntyi rapaisen jeepin perään.
Logan tunsi jossakin välissä olonsa epämieluisaksi, niin kuin jokin olisi tuijottanut hänen selkäänsä ja hän vilkaisi sivupeiliin.

"Saakeli." Hän sanoi nähtyään mustan auton ja sen tummennetun etulasin.

Hän yritti ensin ajaa rauhallisesti, jottei kiinnittäisi maantiepoliisin huomiota kaahaamalla kuin hullu. Tommy huomasi Loganin levottomuuden ja mietti voisiko tehdä jotakin, mutta tajusi itsekin, että se herättäisi liiaksi huomiota ja päätti olla tekemättä mitään, vaikka se olikin kovin vaikeata. Pian takana tulevan mustan limusiinin nopeus kasvoi ja hetken kuluttua se oli melkein jeepin takapuskurissa kiinni. Logan kohotti vauhtia, vilkuillen peilin kautta taakse ja huomasi, että takana tulevakin nosti nopeuttaan.

'Hitot poliiseista.' Hän ajatteli ja jeeppi kiihdytti vauhtiaan, kuten myös limusiini.

Nuo kaksi autoa ajoivat peräkkäin, limusiini tiukasti jeepin perässä. Logan nosti jälleen nopeutta, sydän kiivaasti takoen, sillä halusi pitää antamansa lupauksensa ja äkkiä tie tuntui häviävän hänen edestään, kun jeeppi ajoi tieltä ulos. Logan yritti pitää ajokkinsa hallinnassaan, mutta rengas osui johonkin hänen ylittäessään ojan ja jeeppi alkoi kieriä hurjaa vauhtia pitkälle pusikkoon, pysähtyen viimein katolleen kitukasvuisten koivujen ja vattupensaiden keskelle.

Logan avasi turvavyönsä ja vilkuili huolestuneena Tommya.

"Oletko kunnossa?" Hän kysyi
"Olen." Tommy vastasi ja kysyi. "Entä sinä?"

Logan ei vastannut vaikka maistoi verenmaun suussaan, sillä turvatyyny oli täyttyessään iskenyt hänen nenänsä verille ja myös jalka tuntui olevan ikävässä asennossa. Hän irrotti turvavyönsä ja rämähti katolle, joka oli täynnä lasinsiruja ja ulvahti, kun vääntynyt jalka ilmoitti olemassa olostaan.
Myös Tommy avasi turvavyönsä ja mönki sitten ulos autosta, repien kätensä rikki lasinsiruihin. Hän kiersi auton ja auttoi Loganin ulos autosta.

"Meidän on häivyttävä ennen kuin ne ehtivät tänne." Logan sanoi ontuessaan eteenpäin.
"Mutta miten ja minne?" Tommy kysyi, sillä ilman autoa, he eivät pääsisi mihinkään.
"Ensiksi ainakin piiloon." Logan sanoi ja kumartui nostamaan haulikkonsa autonromusta. Tämän jälkeen he suunnistivat pidemmälle metsään ja siellä ylös kalliolle.

****

Tiellä limusiini hidasti vauhtiaan, kunnes pysähtyi ja kaksi miestä syöksyi nopeasti yli ojan kohti autoa, joka nökötti katollaan vattupuskassa. He huomasivat, että auton molemmat ovet olivat auki ja etsittävät kadonneet. Toinen palasi limusiinille, josta yksi ikkuna laskeutui alas.

"He ehtivät livistää, mutteivät voi olla kaukana." Mies sanoi.
"Etsi heidät." Pomo tiuskaisi käskyn miehelle kuin tämä olisi ollut vain koira. "Tapa mies, me tarvitsemme vain pojan."
"Selvä pomo." Mies vastasi ja suunnisti takaisin autolle, jossa kaveri vielä odotti ja kertoi tällekin pomon terveiset.

****

Kalliolla Logan käski Tommyn pysyä näkymättömissä ja tarkkaili maastoa hermostuneena. Tommy puolestaan katseli ympäristöään löytääkseen jotakin käyttökelpoista ja pian hänen silmiinsä osui kallion kupeessa oleva kasa lohkareita, jotka näyttivät siltä, etteivät tarvinneet kummoistakaan tönäisyä lähteäkseen liikkeelle. Hän ei ehtinyt keskittymään niihin lainkaan, kun tunsi Loganin sormet hartioillaan.

"Pakene, minä jään viivyttämään noita." Logan sanoi.

Tommy katsoi Logania, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun alhaalta kuului laukaus, jonka jälkeen Logan lysähti nojaamaan vasten kalliota.

"Logan." Tommy huudahti ja tiesi sitten mitä tehdä. Hän laski kätensä haavan päälle ja melkein samassa hän alkoi hohtaa tuota samaa kirkasta ja lämmintä valoa, jonka Logan oli nähnyt kun Tommy oli ollut vasta vauva.
"Tommy ala painua, ennen kuin nuo ovat täällä." Logan sanoi ja yritti nostaa pojan kättä pois rintansa päältä.

Tommy ei vastannut vaan piti päättäväisenä kätensä paikallaan, kunnes oli valmis. Hän katsoi Logania, joka tuijotti takaisin silmät ymmyrkäisinä, kuin ei olisi vieläkään tajunnut mitä tapahtui. Äkillinen rapsahdus kertoi miehien kipuavan heidän piilopaikkaansa kohden, jolloin Logan kääntyi Tommyn puoleen.

"Nyt ala mennä ennen kuin on liian myöhäistä." Hän sanoi katsoen poikaa tiukasti silmiin.

Tommy nyökkäsi ja perääntyi sitten vaikkei halunnutkaan jättää Logania. Hän alkoi kivuta alas kallion toista puolta ja juoksi metsään. Pitkälle hän ei päässyt, kun takaa juoksi joku, joka kampitti hänet ja he kierähtivät kumpikin mättäiden keskelle. Hän yritti pyristellä irti ja juosta pakoon, mutta tuo toinen oli hänelle liian voimakas. Siitä huolimatta hän yritti edelleenkin päästä vapaaksi huitoen ja potkien tuota toista, joka viimein iski jotakin terävää hänen reittään vasten.

Maailma alkoi pyöriä Tommyn silmissä ja pian hän vajosi pehmeään mustaan uneen. Mies katsoi poikaa, joka lakkasi pyristelemästä vastaan ja jäi makaamaan alalleen. Hän nosti pojan hartialleen kuin räsynuken ja alkoi kantaa kohti limusiinia, ilmoittaen toverilleen, että antaisi kalliolla olevan miehen olla, sillä heillä oli poika.

***

Logan näki piilostaan mitä tapahtui, muttei voinut syöksyä päättömästi noiden heittiöiden kimppuun, ettei vahingoittaisi poikaa vahingossa.

"Perhana." Logan manasi hiljaa ja jäi odottamaan, että nuo tuolla olisivat häipyneet.

Hän ei halunnut aloittaa tulitaistelua juuri nyt, sillä se ei auttaisi poikaa yhtään. Metsä hiljentyi viimein ja tieltä kantautui starttaavan auton ääni, vielä hetki ja moottorin ääni loittoni, kunnes lakkasi kuulumasta kokonaan, jolloin Logan uskaltautui viimein laskeutumaan alas piilostaan. Hän asteli jeepilleen, joka yhä nökötti katollaan vattupöheikössä ja...

Miten jatkunee tästä, sen päätät sinä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


Metsä hiljentyi viimein ja tieltä kantautui starttaavan auton ääni, vielä hetki ja moottorin ääni loittoni, kunnes lakkasi kuulumasta kokonaan, jolloin Logan uskaltautui viimein laskeutumaan alas piilostaan. Hän asteli jeepilleen, joka yhä nökötti katollaan vattupöheikössä ja...


..katseli sitä masentuneena. Autosta ei ollut mitään iloa, ennen kuin se hinattaisiin ylös ja kuljetettaisiin korjaamolle. Se ei todennäköisesti edes lähtisi liikkeelle ilman suurempaa remonttia. Logan kääntyi masentuneena ympäri ja lähti kävelemään samaan suuntaan, minne oli nähnyt Tommyn sieppaajienkin menevän. Mies ojensi kätensä suoraksi sivulleen ja ojensi peukalonsa pystyyn. Jotain täytyi tehdä, vaikka se olisikin miten mitätöntä hyvänsä. Autoja kiisi toisinaan Loganin ohi ja tämän täytyi ravistella kättänsä kun se alkoi puutua jonkin ajan kuluttua. Tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että Logan saisi jäljitettyä Tommyn, sillä nämä olivat todennäköisesti jo kaukana ennen kuin joku ystävällinen sielu poimisi miehen kyytiinsä.

Autossa makasi kaikesta tietämätön Tommy, joka oli vajonnut alas unimaailmaan. Hän näki edessään kirkaan valon ympäröimänä isänsä hahmon, joka katseli poikaa surullisena.

"He saivat sinut sittenkin."
"Minä en ymmärrä mitä tapahtui. Ensin joku syöksyi kimppuuni ja sitten kaikki musteni."
"Älä huoli. Minä hoidan sinut turvaan. Nyt sinun täytyy vain yrittää herätä. Tommy, ymmärräthän – sinun täytyy yrittää nousta ylös pian."

Tommy nyökkäsi ja katsoi ihmeissään isänsä päättäväistä ilmettä. Samassa jokin kova ääni tunkeutui hänen päänsä sisään. Meteli oli korvia raastava, aivan kuin jokin metallinen olisi repeytynyt kimeästi kirskuen kappaleiksi. Kauhunhuudot ja kaikennielevä pimeys tunkeutui Tommyn tajuntaan, joka oli hetkeä aiemmin ollut täynnä kirkasta valoa. Sitten hiljaisuus.

Tommy yritti avata silmänsä ja tunsi viiltävää kipua kädessään. Pimeyden täytti kuumuus, joka tuntui tukahduttavalta. Joku tarttui kiinni Tommya harteista ja nosti hänet ilmaan. Käteen sattui suunnattomasti.

"Minun täytyy herätä.." Tommy mumisi ja yritti raottaa raskaita luomiaan.

***

Loganin viereen pysähtyi kymmenen minuuttia myöhemmin kuorma-auto. Kuski työnsi päänsä ulos ikkunasta ja huikkasi Logania kapuamaan kyytiin. Logan käveli auton luo ja avasi oven. Hetkeä myöhemmin hän työntyi sisään kuljettajan viereiselle penkille ja auto nytkähti liikkeelle.

Miten jatkuu..?
Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#10
Loganin viereen pysähtyi kymmenen minuuttia myöhemmin kuorma-auto. Kuski työnsi päänsä ulos ikkunasta ja huikkasi Logania kapuamaan kyytiin. Logan käveli auton luo ja avasi oven. Hetkeä myöhemmin hän työntyi sisään kuljettajan viereiselle penkille ja auto nytkähti liikkeelle.

Rekan hurina kuului tasaisen unettavana ja maisemat vilahtelivat ikkunassa muuttumattomina, sillä molemmin puolin tietä oli vain metsää. Aikaa oli kuulunut puolisen tuntia, kun Logan kurkisti puoliunisena ulos ikkunasta. Ensin hän ei tajunnut mitä oli nähnyt, mutta uudelleen vilkaistuaan hän huomasi ojasta kohoavan mustan savun, joka sai hänen mielenkiintonsa heräämään.

"Pysäytä." Logan käski, kuskin katsahtaessa häneen kysyvänä.
"Mulla olis kiire." Kuski mutisi.
"Joku taitaa olla pulassa, on parasta käydä katsomassa." Logan sanoi ja kysyi. "Onko sinulla mitään sammutus välineitä?"
"On mulla." Kuski sanoi katsoen kysyvänä Logania."Se on tuolla penkkien takana." Hän lisäsi ja osoitti peukalolla taakseen.
"Hienoa." Logan sanoi ja kääntyi ottamaan jauhesammuttimen tuolin takana olevasta telineestä samalla, kun kuski hidasti vauhtiaan ja pysäytti autonsa tien sivuun.

Logan kyydistä ja alkoi nopein askelin harppoa kohti ojaa, kuskin seuratessa. Lähemmäksi päästyään he näkivät tumman savun ja lieskat kohoavan mustasta limusiinista, joka näytti pahasti kolhiintuneelta. Nopeasti hän sammutti liekit autosta ja kumartui sitten kiskomaan rusentunutta ovea auki, varoen joka puolelle levinneitä hajonneen ikkunan sirpaleita.

Sisälle kurkattuaan hän huomasi kaikkien matkustajien ruhjoutuneen pahasti paitsi yhden, joka makasi hiljaa alallaan ja jonka suusta pääsi hiljainen valitus.

"Autas vähän täällä on yksi elossa. Nuo muut näyttäisivät olevan mennyttä kalua." Logan sanoi kääntyen katsomaan rekkakuskia ja kumartui sitten varovaisesti kiskomaan ulos poikaa, jonka käsi näytti olevan hieman hankalan näköisessä asennossa.

***

Tommy yritti pakottaa silmänsä auki mutta se oli vaikeaa. Väsytti, mutta periksi ei saanut antaa. Käteen sattui ja hän päästi tahtomattaan suustaan hiljaisen valituksen, kun joku tarttui häneen. Tuo joku kiskoi hänet ulos autosta ja yritti tukea pystyyn, mutta jalat eivät kannattaneet.

"Tommy." Sanoi tuttu lämmin ääni.
"Mmph... Sattuu..." Tommy mutisi ja yritti puhua, mutta kaikki meni jotenkin puuroksi.
"Hyvä on." Logan sanoi nostaen pojan syliinsä ja kantoi rekkaan, kuskin avatessa hänelle oven.
"Nosta hänet tuonne mun bunkalle." Kuski sanoi osoittaen pientä tilaa istuimen takana, nupin perällä. "Kuule eikö olis hyvä viedä hänet lääkäriin?" Kuski kysyi katsellen poikaa huolestuneen näköisenä.

Logan nosti pojan kuskin nukkumapaikalle ja katsoi, että tämä oli siellä niin, ettei putoaisi liikkeelle lähdettäessä.

"Ei." Logan sanoi. "Hän ei ole loukkaantunut pahasti ja luulen että pystyn hoitamaan hänet kuntoon." Hän selitti kun kuski aikoi sanoa jotakin vastaan.

Kuski kiersi omalle paikalleen, Loganin tunkiessa ruhonsa tämän viereiselle penkille ja veti oven perässään kiinni.

"Kiitos että autoitte, korvaan tämän teille kyllä." Logan sanoi kuskille joka katsoi kysyvänä poikaa.
"Eipä mitään." Kuski sanoi ja tarttui radiopuhelimeen hälyttäen paikalle poliisin ja ilmoitti, ettei jäisi paikalle, sillä eloonjääneitä ei autonromussa ollut.

Rekka nytkähti liikkeelle, Loganin välillä vilkuillessa poikaa, joka yhä oli puolitajuton niin tärskystä kuin tuosta nukutusaineesta. Takin ja paidan hiha oli hieman kärventynyt ja käsi näytti olevan hieman hankalassa asennossa yhä. No katsoisi käden kunnon hieman paremmassa paikassa, jahka poika tokenisi lääketokkurastaan, Logan mietti.

Matka kului rattoisasti ja moottorin tasainen hurina yhdistettynä renkaiden ratinaan alkoivat unettaa Logania, jonka pää nyökähteli välillä. Taivas alkoi hiljalleen muuttua purppuraiseksi auringon alkaessa laskeutua taivaanrannan taa. Nukutusaineen teho alkoi viimeinkin hellittää ja Tommy alkoi piristyä.

"Mikä olo?" Logan kysyi nähdessään pojan heränneen.
"Ei kehuttava." Tommy vastasi ja irvisti liikauttaessaan kättään.
"Miltä käsi tuntuu?" Logan kysyi katsellen poikaa tarkasti.
"Taitaa olla sijoiltaan." Tommy vastasi ja lisäsi. "Luut eivät ainakaan tunnu murtuneilta."
"No katsotaan se sitten myöhemmin." Logan sanoi. "Lepää nyt vain."

Myöhään yöllä rekka pysähtyi erääseen pieneen kaupunkiin, yökahvilan eteen, jonne Logan ja Tommy jäivät, rekkakuskin jatkaessa matkaansa saatuaan ensin Loganilta hyvän korvauksen kyydistään. Tarjoutuipa hän vielä ostamaan kahvitkin kuskille, mutta tämä kieltäytyi vedoten kiireeseen.
Logan ohjasi pojan kahvilaan ja osti molemmille kahvit ja sämpylät.

****

Toisaalla valkoiseen lääkärin takkiin pukeutunut mies katseli tulostunutta liuskaa ymmällään, sillä pari tuntia aiemmin se oli ollut hyvinkin tasainen. Vasta aivan äsken se oli taas hyppinyt hulluna lähes koko paperin leveydeltä, kunnes juuri hänen tullessaan oli jälleen rauhoittunut.

Hän kirjasi tiedon ylös vihkoonsa ja asteli sitten sisäpuhelimelle, josta soitti Martinille.
Puhelu oli lyhyt ja mies jäi huoneeseen odottamaan, käyden tarkemmin läpi tulostuneita liuskoja huomaten toisenkin piikin käyrissä ja luettuaan paperin reunasta päivämäärän, totesi sen tapahtuneen edellisenä yönä.

Käytävältä kuului kärsimättömät askeleet, jotka lähestyivät ja pian Martin astui huoneeseen katsoen tuimana lääkäriä.

"Niin, mitä halusitkaan kertoa?" Martin kysyi ärtyneenä, sillä oli juuri saanut tietää, että poikaa kuljettanut auto oli löydetty ojaan ajaneena, kaikki miehet kuskia myöden kuolleina, eikä poika ollut autossa, eikä myöskään missään lähimaastossa.

"Tuota katsokaas." Lääkäri aloitti ja...


No niin jatkahan sie....

Edith... pienoista hienosäätöä...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa

Käytävältä kuului kärsimättömät askeleet, jotka lähestyivät ja pian Martin astui huoneeseen katsoen tuimana lääkäriä.
"Niin, mitä halusitkaan kertoa?" Martin kysyi ärtyneenä, sillä oli juuri saanut tietää, että poikaa kuljettanut auto oli löydetty ojaan ajaneena, kaikki miehet kuskia myöden kuolleina, eikä poika ollut autossa, eikä myöskään missään lähimaastossa.
"Tuota katsokaas." Lääkäri aloitti ja...


ojensi kädessään olevat paperit Martinille. Martin kurtisti kulmiaan ja vilkuili kiireisen näköisenä papereita. Mies nosti paperiliuskoja ja antoi katseensa pudota kohtaan, jossa sensorit olivat piirtäneet useita viivojen huippuja.

"Niin, tämä on hyvin merkillistä. Potilaan ei pitäisi reagoida näin ollessaan koomassa, täysin tiedottomassa tilassa. Ehkä hän alkaa osoittaa merkkejä heräämisestä kenties." Lääkäri selitti mietteliäänä.
"Olisiko se mahdollista? Jos on, meidän täytyy lisätä vartiointia varmuuden vuoksi. Tämä mies on hyvin vaarallinen ollessaan tajuissaan ja vartioimatta. Menenkin puhumaan vartiointipäällikölle asiasta." Martin sanoi ja kääntyi mennäkseen pois. Mies kuitenkin pysähtyi ja palasi takaisin katse synkkänä.
"Hetkinen. Mihin aikaan nuo käyrät ovat piirtyneet paperille?" Martin kysyi epäluuloisesti.
"Katsokaa. Näistä merkeistä näkee ajan tunnin tarkkuudella. Tuolloin piirtyi ensimmäiset käyrät ja myöhemmin tuossa piirtyivät loput. Onko tästä jotain apua teille?" Lääkäri kysyi toiveikkaana.
"Pahus, olisihan se pitänyt arvata." Martin murahti oivaltaessaan minkä merkityksen viivat kätkivät taakseen. Vaivautumatta vastaamaan lääkärille Martin puristi paperit tiukasti nyrkkiinsä ja harppoi ulos huoneesta, jättäen lääkärin seisomaan paikoilleen hämmentyneenä.


Siinä yksi mielikuvitukseton pätkä..

Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#12
"Hetkinen. Mihin aikaan nuo käyrät ovat piirtyneet paperille?" Martin kysyi epäluuloisesti.
"Katsokaa. Näistä merkeistä näkee ajan tunnin tarkkuudella. Tuolloin piirtyi ensimmäiset käyrät ja myöhemmin tuossa piirtyivät loput. Onko tästä jotain apua teille?" Lääkäri kysyi toiveikkaana.
"Pahus, olisihan se pitänyt arvata." Martin murahti oivaltaessaan minkä merkityksen viivat kätkivät taakseen. Vaivautumatta vastaamaan lääkärille Martin puristi paperit tiukasti nyrkkiinsä ja harppoi ulos huoneesta, jättäen lääkärin seisomaan paikoilleen hämmentyneenä.


Kumpikaan ei ollut huomannut pienen pieniä liikahduksia miehessä, josta he olivat juuri keskustelleet. Sormet värähtivät tuskin huomattavasti, mutta silmät liikkuivat suljettujen luomien alla kiivaasti, kuin olisivat havainnoineet jotakin.

Musta tajuttomuus vaihtui harmauteen ja hän kuuli katkelmia noiden miesten puheista. Vaisto sanoi jonkin olevan pielessä, tuo toinen tiesi liikaa.
Piti yrittää herätä, mutta luomet tuntuivat aivan liian raskailta ja aivan pienen hetken aikaa hän oli nähnyt kirkkaan valon luomiensa raosta ja se sattui silmiin niin, että kirkas pisara pusertui silmäkulmaan ja valui alas päänaluselle.

****

Martinin lähdettyä lääkäri kääntyi katsomaan potilastaan, joka näytti kuihtuneelta. Uurteet tämän levollisilla kasvoilla olivat piirtyneet syvään, kertoen huolesta ja surusta, jotka olivat tätä niin pitkään kalvaneet.
Aivan pienen hetken lääkäri tunsi hienoista myötätuntoa potilasta kohtaan, aavistellen mitä tämä oli joutunut kokemaan.

Mutta pelko sai lääkärin unohtamaan nuo ajatukset ja hän tarkisti laitteet ja kaikki vaikutti nyt normaalilta, eikä hän osannut epäillä mitään. Hän keräsi liuskat pöydältä ja lattialta, sujauttaen ne kansioonsa ja harppoi sitten pieneen toimistoonsa, jossa hän tarkasti nuo liuskat läpi tiheällä kammalla ja kirjasi tiedot ylös koneelle.

****

Logan ja Tommy istuivat kahvilan perimmäisessä nurkassa poissa muiden katseilta ja hörppivät ääneti kuumaa kahvia mukeistaan.
Äkkiä Tommy jäykistyi ja tuijotti jonnekin eteensä. Loganin kahvikuppi pysähtyi kesken matkan ja mies jäi kulmat rypistyen katsomaan poikaa.

"Jotain on vialla." Tommy sanoi hiljaa.
"Ei kai meitä ole löydetty?" Logan kysyi ja tunsi levottomuuden tarttuvan itseensä.
"Ei, en usko." Tommy sanoi laskien katseensa kahvikuppiinsa. "Tämä on jotakin muuta..." Hän vaikeni hetkeksi ja pyöritteli kuppia sormissaan miettien tuntemustaan, joka tuntui hetki hetkeltä vahvemmalta. "... Isällä ei taida olla kaikki hyvin." Hän jatkoi viimein ja...


Tulipahan lyhyt pätkä, mutta jatkahan tästä...
Edith... Pientä hienosäätöä... Toivottavasti en sotkenut edellisen kirjoittajan ajatuksia...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.

Nuubialainen Prinsessa


Logan ja Tommy istuivat kahvilan perimmäisessä nurkassa poissa muiden katseilta ja hörppivät ääneti kuumaa kahvia mukeistaan.
Äkkiä Tommy jäykistyi ja tuijotti jonnekin eteensä. Loganin kahvikuppi pysähtyi kesken matkan ja mies jäi kulmat rypistyen katsomaan poikaa.
"Jotain on vialla." Tommy sanoi hiljaa.
"Ei kai meitä ole löydetty?" Logan kysyi ja tunsi levottomuuden tarttuvan itseensä.
Isällä ei taida olla kaikki hyvin." Hän jatkoi viimein ja...



..kohotti käden otsalleen. Logan laski kahvikupin kädestään ja nosti kätensä pojan harteille.

"Jotain on tapahtumassa." Tommy jatkoi päätään puistellen. Logan oli hiljaa ja seurasi pojan kasvoilla vaihtelevia ilmeitä. Mies näki selvästi vahvan yhteyden Tommyn ja isän välillä, vaikka se olikin näkymätön. Se mitä tapahtui Jonille, näytti heijastuvan suoraan Tommyyn niin henkisesti kuin fyysisestikin. Side oli vahva ja teki tilanteen kaikin puolin hankalammaksi.

Katsellessaan Tommyn kalpeita kasvoja, Logan huomasi miettivänsä mitä mahtaisikaan tapahtua, jos sieppaajat tappaisivat Jonin. Olisiko side niin vahva, että Jonin kuolema tappaisi myös Tommyn? Ajatus sai pienen levottoman liikahduksen tunteen Loganin sisällä. Juuri sillä hetkellä Tommy laski kätensä alas ja kohotti päätään.

"Isä on herännyt." Tommy vain totesi. Huolet pojan kasvoilta näyttivät katoavan ja tämän koko olemus rentoutui hitaasti.
"Ei mitään hätää." Poika jatkoi hiljaa kuin itselleen vakuutellen. Logan nosti kupin takaisin huulilleen ja mietti kuumeisesti, kuinka hän löytäisi turvallisen piilopaikan Tommylle. Vasta sen jälkeen hän pystyisi jäljittämään kadonnutta Jonia.

Edelleen lyhyt jatko..


Lapsissa asuu rakkaus.

"Suuret ajatukset seuraavat pienien perässä.
Ne uskaltautuvat esiin piiloistaan vain harvoin, ja tarvitsevat tuekseen suuren joukon pieniä ystäviään."

"Itselleen nauraminen on terapeauttista"

Nefertiti

#14
"Isä on herännyt." Tommy vain totesi. Huolet pojan kasvoilta näyttivät katoavan ja tämän koko olemus rentoutui hitaasti.
"Ei mitään hätää." Poika jatkoi hiljaa kuin itselleen vakuutellen. Logan nosti kupin takaisin huulilleen ja mietti kuumeisesti, kuinka hän löytäisi turvallisen piilopaikan Tommylle. Vasta sen jälkeen hän pystyisi jäljittämään kadonnutta Jonia.


Tommy katseli Logania ja saattoi aavistella, mitä tämä ajatteli, vaikka kasvot olivatkin lähes ilmeettömät. Hän vaipui mietteisiin ja pohti voisiko kertoa tuosta merkillisestä vahvasta siteestä Loganille, joka parhaillaan haukkasi palan sämpylää.

"Me menemme minun naisystäväni luokse, sinua ei erota hänen lastensa joukosta, kun ovat melkein sinun ikäisiäsi" Logan sanoi rikkoen laskeutuneen hiljaisuuden. "Sieltä tuskin osaavat etsiä sinua ensimmäiseksi. Sen jälkeen etsin isäsi käsiini ja autan häntä jos voin."

Tommy ei sanonut mitään, mutta katsoi miestä kiitollisena. Tämä jatkuva pakeneminen alkoi jo verottaa voimia ja kärsivällisyyttä.

"Kiitos." Hän sanoi viimein ja mietti millainen mahtoi olla Loganin naisystävä. "Isä ja minä jäämme sinulle suureen kiitollisuuden velkaan." Hän jatkoi hiljaa ja keskittyi sitten syömään sämpyläänsä.

He istuivat kahvilassa aamunkoittoon asti, väliin hiljaa keskustellen. Viimein Logan vilkaisi kelloaan, nousi ja asteli kahvion toisessa nurkassa olevalle puhelimelle, mistä hän soittaessaan piti silmällä pöytään jäänyttä Tommya.

****

Aamu auringon säteet osuivat hirsitalon seinään, saaden sen pinnalla olevan jään kimmeltämään ja sulamaan. Talo oli vuorenrinteellä, suojassa uteliaiden katseilta, sillä sen ympärillä ja aina alas laaksoon asti kasvoi tiheään korkeita mäntyjä ja kuusia.

Jopa talolle johtava tie oli näkymättömissä, mutkitellen puiden välissä ja talon takana kohosi vuori kauniina ja lumihuippuisena. Nyt lumiraja oli alkanut kiipimään alemmas, lähemmäs taloa ja öisin lämpötila laski nollan alapuolelle ja sai vaalean jäisen peitteen muodostumaan talon ulkorakenteisiin.
Terassi oli laaksoon päin ja syksyinen näkymä oli kaunis, metsän loistaessa kaikissa ruskan kauniissa väreissä.

Talon tilavassa keittiössä hääri parhaillaan muodokas nainen, joka hyräili itsekseen. Aamuaurinko osui ikkunasta hänen kaakaon väriseen ihoonsa ja mustiin kiilteleviin hiuksiin. Hänen katseensa eksyi tämän tästä puhelimeen, sillä hän alkoi olla jo huolissaan kumppaninsa poissaolosta ja hän odotti puhelimen soivan koska tahansa.

Miehen kännykkään hän oli jo muutaman kerran yrittänyt, mutta siihen ei vastattu ja viimeisellä kerralla oli mennyt suoraan puhelinvastaajaan. Nainen oli vihainen ja huolissaan, mutta yritti näyttää huolettomalta, ettei hermostuttaisi lapsia.

Jääkaapin ovessa oli mangneetteja, muistilappuja, piirustuksia ja pari valokuvaa, joista toisessa oli koko perhe, taka alalla isokokoinen karhumainen mies vierellään muodokas tumma nainen ja heidän edessään, poika ja tyttö, jotka hymyilivät leveästi. Nainen jäi katsomaan kuvaa, ajatuksiinsa vaipuneena ja muisteli miten hän oli miehen tavannut. Vieläkin oli arpi käsivarressa muistuttamassa tästä.

Hänen huulensa kaartuivat hymyyn, kun hän muisti illan joitain kuukausia tuon episodin jälkeen. He olivat sitä ennen tavanneet toisensa puolivahingossa kauppakeskuksessa ja siitä muutaman päivän jälkeen, mies oli ilmaantunut oven taakse iso kukkapuska kädessään ja sama lämmin hymy huulillaan kuin silloin laivalla.
Sen jälkeen ilta oli ollut mitä ihanin, ei pelkästään nautitun viinin vuoksi. Hän muisti miltä tuntui herätä miehen vierestä ja silitellä kevyesti tämän leveää ja karvaista rintaa. Kuulla tämän tasainen hengitys, kun tämä nukkui.

"Äiti, Nick kiusaa!" Kuului portaiden yläpäästä tytön kimakka huuto, joka sai naisen havahtumaan ajatuksistaan.
"Enkä!" Poika vastasi.
"Kiusaatpas!"
"Enpäs!"
"Nelly, Nickholas, haluatteko että tulen sinne?" Fiona kysyi varoittavalla äänellä, muttei kauaa voinut olla vihainen lapsilleen.

Kuului vain töminä, kun lapset juoksivat portaat alas ja keittiöön. Ensin keittiöön ehti poika, jonka iho oli muutaman asteen vaaleampi kuin sisarellaan ja äidillään ja silmät olivat samanlaiset kuin valokuvassa olevalla miehellä. Tämän perässä juoksi tyttö, joka oli veljeään muutamia vuosia nuorempi, itse asiassa hän oli vasta kahdeksanvuotias ja hänen veljensä neljä vuotta vanhempi. Kummallakin oli vielä pyjama päällään ja hiukset pörrössä.

"Äiti, Nick..." Tyttö aloitti mutta vaikeni nähdessään äitinsä katseen ja istuutui pöydän ääreen, kurottaen kätensä kohti muropakettia.
"Nickholas, älä edes aloita." Fiona sanoi pojalleen, joka istuutui sisarensa vierelle.
"Mutta äiti." Nick sanoi.
"Ei muttia." Fiona sanoi ja kehotti tätä keskittymään aamiaiseensa. Hän aikoi sanoa jotakin muuta, muttei ehtinyt, sillä puhelin pärähti soimaan.

Hieman varautuneesti hän nosti kuulokkeen korvalleen ja vastasi. "Sawyer."

"Hei kulta, minä täällä Logan."  Kuului ääni puhelimesta.
"Missä olet ollut ja mikset vastaa puhelimeesi?" Fiona kysyi ja ennen kuin Logan ehti sanoa mitään, hän jatkoi. "Olin huolissani, kun en saanut sinua kiinni."
"Olen pahoillani." Logan sanoi ja jatkoi. "Kerron tarkemmin, kun pääsen sinne, sopiiko?"
"Toki." Fiona sanoi ja rypisti kulmiaan. 'Mitä kummaa se mies nyt taas touhuaa.' Hän mietti. "Minulla on ikävä ja lapsilla myös." Hän sanoi.
"Sano terveisiä heille. Minullakin on ikävä teitä." Logan vastasi.
"Sanon." Fiona lupasi.
"Rakastan sinua." Logan sanoi.
"Minäkin sinua." Fiona sanoi äänen pehmentyessä hieman.
"Nähdään sitten kulta." Logan sanoi vielä.
"Nähdään." Fiona sanoi ja laski kuulokkeen takaisin paikalleen.
"Oliko se isä?" Nick kysyi.
"Oli." Fiona vastasi.
"Tuleeko isä kotiin?" Nelly kysyi.
"Tulee, muttei vielä tänään." Fiona vastasi.

****

Laitoksella oli kiristetty turvatoimia Martinin pyynnöstä ja Jon oli nyt tiukasti vartioitu.
Kolme kameraa kuvasi huonetta, sekä liikesensorit seuraamassa mahdollista liikettä huoneessa ja käytävällä. Lisäksi hänet oli sidottu vuoteeseen entistäkin tiukemmin, mutta ne eivät tulisi pidättelemään häntä, jos hän päättäisikin paeta.

Martinia harmitti kovin se, että tuon miehen ja pojan välillä vaikutti olevan jonkinlainen yhteys, jonka avulla nuo kaksi pystyivät välittämään tiedon toiselle, jos toinen oli vaarassa. Tuo yhteys vaikutti olevan hyvin vahva, mikä tarkoitti sitä, ettei hän voisi tapattaa miestä. Hän myöskään voisi yrittää pakottaa miestä kokeisiin, sillä tämän sydän oli huonossa kunnossa, eikä kestänyt enää kovaa rasitusta ja sähköshokkeja, mikä taas saattaisi vaarantaa pojan hengen.

Lääkkeistäkään ei ollut mitään hyötyä, sen hän tiesi, sillä oli lukenut huolellisesti raportit siitä, mitä hänen kilpailijalleen, Johan Heinrichille tapahtui viitisentoista vuotta aikaisemmin.
Martin ei voinut muuta kuin toivoa, että turvatoimet hillitsisivät miestä hieman, vaikkei niistä varsinaista vastusta olisikaan tälle.

****

Jon alkoi olla tietoinen ympäristöstään, mutta näytti yhä nukkuvalta. Hän kuuli milloin huoneessa liikuttiin. Toisinaan lääkäri tuntui olevan yksin, toisinaan tämän seurassa oli joku jonka kanssa hän keskusteli kiivaasti, tarkistettuaan laitteiden lukemat, sekä tulostuneet liuskat.

Hän näki luomiensa läpi miten tummat hahmot loivat varjoja kulkiessaan lamppujen ohi. Yksin ollessaan hän raotti hieman luomiaan, vaikka ne tuntuivatkin äärettömän raskailta ja yritti totutella kirkkaaseen valoon. Kerta kerralta se oli helpompaa, mutta silti oli vaikea pidellä silmiä auki, joten enimmäkseen hän ikään kuin leijui unen ja hereillä olon välimaastossa. Tätä tilaa kesti siihen asti kunnes...


No niin tuli taas aika lyhykäinen jatkopalanen.
Jatkakeehan...

Edith... Hienoista hienosäätöä, kun huomasin tekstin tökkivän...
Edith II... Hienoista hienosäätöä jälleen, kun huomasi tekstin edelleenkin tökkivän, sekä koko joukon kirjotusvirheitä tekstistä...
Edith III... Taas hienoista hienosäätöä ja lisäsin pienen pätkän lisää, kun sain mielettömän hyvän idean ja toivon etten sotkenut seuraavan kirjoittajan ajatuksia... Sori...Toivottavasti tuo pätkä sopii tuohon väliin...
Eilisiltana tulit luokseni ja painoit pääsi tyynylleni pääni viereen.
Kuinka viiksesi kutittivatkaan rakas, hupsu kissani.

Minä haluan tietää tarpeeksi, että pystyn valehtelemaan värikkäästi. - Mike Noonan, Kalpea Aavistus SK.