Main Menu

Mothman

Aloittaja TRex, 23.04.08 - klo:22:55

« edellinen - seuraava »

TRex

Mothman

Yksi suurimmista tutkimuksista on tehty Mothmanin myytistä.

Mothman on merkillinen, aavemainen olento, jonka kerrotaan vuosina 1966-67 ilmestyneen yli sadalle ihmiselle Point Pleasantin pikkukaupungin alueella Länsi-Virginiassa, Yhdysvalloissa.

Yhden ensimmäisistä Mothmania koskevista havainnoista teki autoajelulla illalla 15. marraskuuta vuonna -66 ollut neljän nuoren ryhmä, jonka auton perään olio oli heidän kertomansa mukaan lähtenyt pysyen vaivattomasti sen kintereillä, vaikka he ajoivat niin kovaa vain pääsivät, lähimmälle poliisiasemalle. Nuoret tuntuivat olevan niin aidosti kauhuissaan, että poliisit uskoivat heitä ja lähtivät tutkimaan hylättyä varastoaluetta, jolla nuoret olivat olion kohdanneet. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Tämän jälkeen ilmoituksia olennosta alkoi tulla tuhkatiheään, samoin kertomuksia ufohavainnoista, merkillisistä tietoliikenneongelmista, kuten radioitten ja radiopuhelimien äkillisistä, selittämättömistä äänihäiriöistä ja niin edelleen. Monet olennon nähneistä ja muistakin ihmisistä raportoivat myös oudoista, mustiin vaatteisiin pukeutuneista miehistä, jotka tulivat esimerkiksi soittelemaan ovikelloa mitä merkillisimpiin vuorokauden aikoihin ja kyselemään heiltä ties mitä olennosta ja muistakin asioista.

Olennon väitetyt havainnot jatkuivat hitaasti laantuen noin vuoden ajan. Sitten, jouluaattona 1967 Ohio-joen ylitse johtava Silver Bridge -silta yllättäen petti ja romahti liian raskaassa kuormituksessa ruuhkaliikenteen aikana surmaten 46 ihmistä. Monet pitivät tätä onnettomuutta "Mothmanin aiheuttamana", tai uskoivat, että olennon havainto-aalto liitännäisilmiöineen oli jonkinlainen mystinen varoitus tulevasta katastrofista. Tähän tapaukseen Mothman-havainnot joka tapauksessa loppuivat. Olennosta on tehty ilmoituksia myöhemminkin, esimerkiksi heinäkuussa 2001 se väitettiin nähdyn Etelä-Dakotassa – " mahdollisesti ennakoiden WTC-iskuja", kuten toiset uskoivat.

Mothmanille löydettiin tai yritettiin löytää myös luonnollisia selityksiä. Monet aiheeseen skeptisemmin suhtautuvat arvelevat, että kyseessä om saattanut olla esimerkiksi hietakurki, joka olisi suunnilleen Mothmanin kokoinen ja joka on noilla alueilla erittäin yleinen lintu. "Punaiset sïlmät" selitettäisiin tässä tapauksessa hietakurjen pään punaisiksi täpliksi. Vuonna 1967 kaksi poikaa löysi lisäksi suuren korppikotkan ruumiin. Muunkinlaisia teoriota mm. erilaisista linnuista on esitetty.

Tätä aihetta on käsitelty niin tarkasti ja paljon että meidän ei kannata ruveta etsimään ratkaisua, mutta laitoinpahan aiheen tänne että ihmiset voi sanoo omia mielipiteitään asiasta.

Tutkijat:
Colm A. Kelleher (molekyylibiologisti ja biokemisti) ja muut NIDS (National Institute for Discovery Science) tutkijat.
Yksinäinen tutkija John Keel (lehtimies, parapsykologi ja ufotutkija).

Aiheesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mothman
http://www.nidsci.org/articles/mothman.php
http://www.prairieghosts.com/moth.html
http://www.csicop.org/list/listarchive/msg00317.html
http://paranormal.about.com/od/mothman/Mothman.htm
http://www.suomenufotutkijat.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=224

Mina

Ei saa pelotella.. muistan kun luin tuota jostain urbaanilegendasivustolta ja näin painajaisia seuraavana yönä.
If only I had a heart it would break - Oh sure

TRex

Lainaus käyttäjältä: Mina - 29.04.08 - klo:22:58
Ei saa pelotella.. muistan kun luin tuota jostain urbaanilegendasivustolta ja näin painajaisia seuraavana yönä.

Taisit käsittää väärin, tämähän on vain myytti joten tätä ei ole siis 100% vielä varmistettu oikeaksi.

Enkä suinkaan yritä pelottaa ihmisiä vaan jakaa tietoa ja kuunnella toisten mielipiteitä asioista.

Floora

Hyyi! Itsekin olen joskus aiheesta lukenut ja "tonkinut" tietoa. Jossain luki myös että Mothmanin nähneet olisivat jonkin aikaa kokeneet yliluonnollisia (ei selitettävissä olevia) asioita kotonaan ja lähipiirissä, en nyt muista mitä mutta eiköhän noista linkeistä löydy tietoa.
Strange but not twisted

Charmed

Tämä on uutta juttua,todella inhottava olio.
Sitä ei koskaan tidetä onko se olemassa tällä vuonna?

Mina

Lainaus käyttäjältä: P-Golev - 29.04.08 - klo:23:18
Lainaus käyttäjältä: Mina - 29.04.08 - klo:22:58
Ei saa pelotella.. muistan kun luin tuota jostain urbaanilegendasivustolta ja näin painajaisia seuraavana yönä.

Taisit käsittää väärin, tämähän on vain myytti joten tätä ei ole siis 100% vielä varmistettu oikeaksi.

Enkä suinkaan yritä pelottaa ihmisiä vaan jakaa tietoa ja kuunnella toisten mielipiteitä asioista.

Urbaanilegendat ovat myöskin myyttjä ystävä rakas ;)
If only I had a heart it would break - Oh sure

hiiii

onko joku kattonu jeepers creepers ykkösen tai kakkosen? aika paljo otettu vaikutteita tästä ''mothmanista''

Floora

Lainaus käyttäjältä: hiiii - 06.07.08 - klo:13:55
onko joku kattonu jeepers creepers ykkösen tai kakkosen? aika paljo otettu vaikutteita tästä ''mothmanista''

Jeh, olen nähnyt molemmat ja siinä tosiaan on paljon vaikutteita mothmanista. Ahdistavia elokuvia, etenkin ensimmäinen osa :/
Strange but not twisted

nukka_

Onhan tuosta Mothmanista tehty elokuvakin... The Mothman Prophecies. Richard Gere pääosassa. On muuten ihan katsottava elokuva.

http://www.imdb.com/title/tt0265349/