Tänään on torstai 20. tammikuuta 2022
Nimipäivää viettää Sebastian

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nefertiti

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 6 7 8 ... 140
31
Kirjoitelmat / Vs: Jatkis: Anaconda Fanfic
« : 14.12.20 - klo:22:22 »
Yön tullen heidänkin oli leiriydyttävä, sillä pimeässä oli vaikea jäljittää ketään tai mitään, eikä pari taskulamppua kauheasti auttanut asiaa. Yö sujui rauhallisesti, mutta tässäkään leirissä ei kovin hyvin nukuttu ja aamu oli raskas. Siitä huolimatta he jatkoivat sitkeästi matkaansa, kun aamiainen oli nautittu ja leiri laitettu kasaan.

He ohittivat matkalla sen paikan jossa roistojoukkio oli yöksi leiriytyneenä ja Bushika arvasi olevansa oikeilla jäljillä löytäessään isänsä rannekorun puun juurelta, johon he olivat olleet yöksi sidottuina.

Tutkittuaan leiripaikan tarkoin, he jatkoivat matkaansa päätyen samalle aukiolle, jonne roistot vankeineen olivat päässet hieman aikaisemmin. Bushika ja kolmikko liikkuivat varovaisesti, jotteivät tulisi nähdyiksi, sillä päätyminen noiden roistojen vangeiksi ei ainakaan parantaisi tilannetta.

Aukiolla oli yllättävän hiljaista, missään ei näkynyt liikettä. Paitsi metsäneläimiä, jotka tietenkin tulivat ja menivät miten mielivät. He näkivät että muutamasta kohdasta korkea ruohikko oli tallaantunut ja hieman kauempana puskien ja ruohon keskellä lojui reppu.
Kuin se olisi paiskattu siihen kiireellä, Terri mietti.

Bushikalle näky kertoi enemmän, joskin hänenkin oli myllätyistä jäljistä hieman vaikea päätellä kenen jättämiä he olivat. Mutta sen hän näki, että täällä olijat olivat ensin olleet kaikessa rauhassa, ilman kiirettä, kunnes osa seurueesta oli mennyt temppelille. Jäljet kertoivat myös että kaksi oli jäänyt leiriin ja jotakin oli tapahtunut. Jotakin joka oli saanut heidät lähtemään ripeästi jonnekin.

Muutamassa kohdin ruohikkoa näkyi jonkin ison ja pitkän eläimen jättämiä, hieman kiemurtelevia, jälkiä. Olisiko tämä ollut syy siihen, ettei paikalla ollut enää ketään, Bushika mietti ja huolestui, sillä se tarkoitti että myös isä ja Bira olivat pahassa pulassa.

He etenivät yhä varovaisesti, sillä heitä ei haluttanut törmätä sen enempää noihin miehiin, kuin johonkin vaaralliseen olentoon, joka päättäisi hyökätä ja syödä heidät. Ja he tiesivät jo mikä oli tuo mainittu olento.

Sen hän näki, että joku oli juossut temppelille, mutta sitä hän ei tiennyt oliko tuo joku ehtinyt sisälle vai ei. Hän suuntasi temppelille, Dannyn tutkiessa reppua. Mutta mies ei löytynyt sieltä mitään tärkeää. Siellä oli vain likaisia vaatteita sekaisin vaihtovaatteiden kanssa, jokunen viidakon kuumuudessa pehmentynyt suklaapatukka, kivennäisvesipulloja ja jotain pientä epämääräistä sälää. Ei mitään erityisen hyödyllistä.
Hän nappasi tosin vedet talteen, sillä niitä tarvittaisiin, minkä jälkeen hän suuntasi kulkunsa Bushikan ja muiden perässä temppeliin.

32
Kirjoitelmat / Vs: Jatkis: Anaconda Fanfic
« : 14.12.20 - klo:22:22 »
Osa 7, Pelastaja

Terri, Danny ja Cale kököttivät paaluun sidottuina, joskin Danny yritti sitkeästi saada köysiä auki, onnistumatta siinä lainkaan.

Äkkiä rannalta kuului rapinaa ja itse kukin kääntyi katsomaan äänen suuntaan, peläten sitä, mikä sieltä ehkä tulisi. Joko nuo miehet olivat tulossa takaisin, vai tulisikohan sieltä jonkin viidakon peto, joka mieluusti käyttäisi tilaisuuden hyväkseen.

Mutta ei, esille astui nuori, hoikka tyttö, tai oikeammin nuori nainen, sillä tämä oli lähes saman ikäinen kuin Alejandro. Naisen iho ja hiukset olivat tummat kuten heimolaisilla, mutta vaatetus vähintäänkin erikoinen, sillä se näytti olevan hieman samaa erikoista heimon ja länsimaalaisen vaatetuksen sekamuotoa, kuin Westridgellä. Lisäksi tytön sysimustat hiukset näyttivät olevan kihartuvampaa laatua kuin heimolaisilla.

Tyttö tai oikeammin nuori nainen, katseli ympärilleen varovaisesti samalla kun lähestyi jokialusta. Lopulta hän loikkasi aluksen kannelle ja asteli vankien luokse. Hän kaivoi vaatteidensa kätköistä piikivisen puukon, kyykistyi ja alkoi nirhiä köysiä auki. Jonkin ajan kuluttua vangit oli vapautettu ja he katsoivat nuoren naisen kasvoja, joissa oli jotain hyvin tuttua ja jonka kaunismuotoisten silmien väri oli pähkinänruskea, kuten Westridgelläkin.

”Kiitos”, Terri sanoi ja katsoi nuorta naista kiitollisena.

”Eipä mitään, olkaa hyvät vain”, nainen vastasi täydellisellä englannilla ja virnisti. Hymy oli täsmälleen samanlainen kuin Westridgelläkin, ulottuen silmiin asti, ”minä olen Bushika”, hän esittäytyi.

”Taidankin jo arvata kuka on isäsi”, Danny naurahti, sanoen ääneen sen, mitä Terri oli ajatellut, samalla kun hieroi kipeytyneitä ranteitaan, ”sillä mistä muusta olisit oppinut englantia ja olet perinyt hänen silmien värinkin”, hän lisäsi.

Bushika katsoi miestä, hymyn hävitessä hänen kasvoiltaan. Hän oli oikeastaan huolissaan enostaan Birasta, sekä isästään, jotka olivat nyt jossain tuolla metsässä ja ehtivät varmasti vielä ties kuinka pitkälle, jos tässä vielä odoteltaisiin, ”lähdetään, niin ehdimme tavoittaa heidät”, hän sanoi ja katsoi Terriä, Calea ja Dannyä kysyvästi ja hieman sen oloisena, että lähtisi vaikka yksin, jos nämä eivät haluaisikaan lähteä.

”Tottakai, mutta katsotaan onko meidän radiolähettimemme vielä kunnossa, jotta voisimme kutsua apujoukkoja paikalle, luulisi että joitakin viranomaisia kiinnostaisi saada haaviinsa nuo kolme miestä”, Terri sanoi.

Bushika nyökkäsi, kun Terri kipusi ripeästi rappuset ylös ja katosi ohjaamoon. Hetken kuluttua sieltä kuului raskasta kiroilua. Ilmeisesti Sanders oli hajottanut lähettimen.

”Auttaisiko tämä?”, Bushika kysyi ja kaivoi vaatteidensa kätköistä ohuen tumman esineen, joka kiilteli auringon valossa, ”joku teistä pudotti tämän ja koska te eilen puhuitte niistä, oletin että se on hyvin tärkeä esine, joten otin sen talteen”, hän lisäsi ojentaen kännykkää kolmikkoa kohden.

”Kiitos”, Terri sanoi huokaisten helpotuksesta. Sillä heidän kaikkien kännykät oli otettu pois, samalla, kun heidät oli sidottu pylvääseen. Yksi niistä miehistä oli käynyt taskut läpi ja tyhjentänyt pois kaiken minkä katsoi sellaiseksi, ettei sitä voinut jättää vangeille. Mukaan lukien myös Dannyn uuden stiletin.

Mutta nyt heillä oli sittenkin mahdollisuus saada apua, tämän nuoren naisen ansiosta. Terri tutkaili kännykkää ja totesi että siinä oli virtaa. Aukaiseminen olikin yllättävän helppoa, sillä omistaja ei ollut välittänyt kummoisiakaan säätöjä sen osalta tehdä. Kenties laiskuuttaan tai jopa tyhmyyttään. Näytössä oleva taustakuva paljasti, että tämä kännykkä kuului yhdelle noista salametsästäjistä, jotka nyt työskenelivät Carlin laskuun. No hän ei tätä saisi takaisin ihan pian, Terri ajatteli ja tutkaili laitteen sisältöä hetken, ennen kuin aikoi soittaa.

Cale palasi Terrin luokse, kaivettuaan tavaroidensa joukosta paikallisten viranomaisten numeron, jonka hän oli kauaskatseisesti kirjannut ylös muuallekin kuin kännykkäänsä.

Hän ojensi lapun Terrille, joka otti sen ja laski pöydälle, jykevätekoisen tuhkakupin painoksi, jottei tuuli lennättäisi lappua hänen ulottumattomiinsa. Hän paineli lapussa olevan numeron ja jäi odottamaan. Kesti tovin, toisen ja ties kuinka pitkältä tuntuneen ajan kuluttua, viimein joku laiskanoloinen henkilö suvaitsi vastata.

Terri ilmoitti vastaajalle nimensä ja kertoi heidän tilanteensa, sekä olinpaikkansa ja sen, mitä heille oli tapahtunut ja että he tarvitsisivat apua, pian.

Terrille vastannut henkilö kuunteli ja lopulta ilmoitti, että apua tulisi, mutta että siltä kestäisi ehkä joitain päiviä saapua paikalle. Turhautuneena Terri tiedusteli syytä ja sai vastaukseksi jotakin ympäripyöreätä jokialuksen paikantamisesta ja henkilöstön saamisesta, sillä he joutuivat myös hoitelemaan pulaan joutuneita turisteja. Terri hyväksyi tämän ja kerrattuaan vielä vastaajalle heidän tietonsa olinpaikasta ja tilanteesta, hän lopetti puhelun.

He olivat nyt oman onnensa nojassa ja heidän oli pärjättävä siihen asti jos ja kun apu ehkä saapuisi.

Ja koska heitä ei huvittanut odottaa jokialuksella mitään tekemättä, päättivät he suunnata noiden roistojen perään, ajatellen että olisi edes pieni mahdollisuus saada ystävät pelastettua noiden roistojen kynsistä. He siis pakkasivat nopeasti mukaansa kaiken tarpeellisen, muttei mitään ylimääräistä ja suuntasivat kulkunsa sinne minne Carl seurueineen oli menny. Bushika toimi heidän oppaanaan pyytämättä, sillä hän halusi yhyttää nuo konnat ja pelastaa isänsä, sekä Biran.

Syvän hiljaisuuden vallassa he etenivät ja itsekukin heistä mietti kaikenlaisia, mitä jos ajatuksia, vaikka järkikin jo sanoi, että olisi parempi olla ajattelematta sellaisia. Se ei auttaisi tässä tilanteessa mitenkään.
Bushika työnsi itsekin nuo kauheat ajatukset pois mielestään ja keskittyi jäljittämään roistoja. Ilmeisesti isäkin oli ajatellut jotain sellaista, sillä tämä oli selvästi jättänyt pieniä vihjeitä pitkin matkaa.

Yön tullen heidänkin oli leiriydyttävä, sillä pimeässä oli vaikea jäljittää ketään tai mitään, eikä pari taskulamppua kauheasti auttanut asiaa. Yö sujui rauhallisesti, mutta tässäkään leirissä ei kovin hyvin nukuttu ja aamu oli raskas. Siitä huolimatta he jatkoivat sitkeästi matkaansa, kun aamiainen oli nautittu ja leiri laitettu kasaan.

33
Kirjoitelmat / Vs: Jatkis: Anaconda Fanfic
« : 14.12.20 - klo:22:21 »
Kun Jones ja Adams olivat varmistaneet, etteivät Danny, Terry ja Cale pääsisi jokialukselta mihinkään, he astelivat maihin, missä Carl ja Sanders jo odottelivatkin. Adams kävi kiskomassa Westridgen ja Biran pystyyn, tuuppien heidät kovakouraisesti Carlin luokse.

Carlin ei tarvinnut sanoa heille mitään, sillä he tiesivät, että heidän olisi johdateltava koko retkue tuolle kirotulle temppelille. Westridge itse ei tosin enää muistanut missä se oli, sillä hänellä oli tuolloin ollut muuta ajateltavaa, kuin painaa mieleensä reitti. Bira sen sijaan tunsi alueen ja tiesi oikein hyvin temppelin. Hän vain ei halunnut käydä siellä sillä isä ja muut heimon vanhimmat väittivät, että paikka oli paha. Kirottu ja että se oli kuulunut ihmisille, jotka olivat rakentaneet sen hyvin kauan sitten, kun hänen heimonsa ensimmäiset asukkaat olivat vasta saapuneet tälle alueelle. Aikana ennen kuin paikalliset alkuasukkaat olivat edes joutuneet tekemisiin ensimmäisten tähän maahan tulleiden valkoisten miehen kanssa.

Bira katsoi Westridgeä hieman epävarmana, mutta nähtyään totisen ilmeen tämän kasvoilla, päätti hän totella, joskin vastentahtoisesti, eikä hän tekisi sitä miesten takia, vaan Westridgen vuoksi, sillä hänelle tämä oli yksi heimon jäsenistä.

Westridgen ja Biran kädet vapautettiin viidakossa kävelemisen ajaksi ja niin he sitten alkoivat kulkea läpi tiheän kasvillisuuden, Bira ja Sanders etunenässä, Carl seuraavana ja hänen rinnallaan Westridge, perässä Adams ja Jones Alejandron kanssa.

Eteneminen oli verrattaen hidasta, joskin Bira olisi varmasti edennyt nopeampaakin tahtia, sillä hän tunsi ympäristön ja tiesi minne astua, mutta nyt hän joutui toimimaan oppaana ja oli oltava varovainen, sillä viidakko saattoi tappaa monella tapaa, jos siellä ei ollut varovainen.

He olivat kulkeneet jo ties kuinka kauan ja ohittaneet edellispäiväisen pienen leiripaikan, kun he viimein pysähtyivät hengähtämään. Mutta vain lyhyeksi aikaa, sillä Carl ei halunnut tuhlata aikaansa turhiin pysähdyksiin. Matkaa siis jatkettiin, mutta vain siihen asti kunnes tuli niin pimeää ettei enää ollut turvallista liikkua pidemmälle.

Biran, Westridgen ja Alejandron kädet sidottiin tiukasti yhteen ja sen lisäksi heidät sidottiin kiinni sopivaan tukevaan puuhun, jotta he eivät pääsisi yön aikana livahtamaan karkuun. Sen jälkeen Adams ja Jones pystyttivät pari telttaa. Kolme miehistä yöpyi teltassa, yhden pitäessä vahtia.

Vangit nukkuivat verrattaen huonosti, sillä makuualusta oli epämukava, samoin asento, jossa he joutuivat sidottuina nukkumaan. He olivat vielä aamullakin hyvin väsyneitä, eikä siihen auttanut edes se, että he saivat jonkinlaisen aamiaisen ja vähän juotavaa, ennen kuin leiri laitettiin kasaan ja matkaa jatkettiin.

He kompuroivat eteenpäin epätasaisessa maastossa, kunnes he viimein tulivat aukealle, jonka toisella puolella oli ensinäkemältä kalliolta näyttävä muodostelma, mutta hieman lähemmin tarkasteltuaan he huomasivat sen olevan tuo temppeli, jota he olivat etsineet.

Nyt jopa Westridge tunnisti paikan ja mietti näinköhän nuo roistot säästäisivät heidän henkeään, kun saisivat himoitsemansa aarteen tuon muinaisen rakennelman kätköistä. Tuskin, he eivät varmasti jättäisi jälkeensä ainoatakaan todistajaa.

Mä laitan tähän vielä pari pätkää ja sitten päästän taas teidät jatkamaan, siis jos teistä kukaan intoutuu jatkamaan...

34
Kirjoitelmat / Vs: Jatkis: Anaconda Fanfic
« : 14.12.20 - klo:22:19 »
Osa 6. Petos

Yö sujui rauhallisesti. Oli jo hyvin hiljaista, lukuunottamatta yöeläinten elämöintiä metsässä, joka tuuditti vieraat kevyeen uneen. Aamulla vieraat heräsivät siihen, että heimon väki oli jo hereillä ja suoritti aamutoimiaan.

Heidät kutsuttiin aamiaiselle ja he noudattivat kutsua kohteliaasti, sillä olisi ollut hyvin huonotapaista kieltäytyä näiden hyvien ihmisten vähäisistä antimista.

Carl yritti nauttia aamiaisestaan ja peittää inhonsa, kun hedelmien ohella tarjolla oli hyönteisiä. Saman aikaisesti hän mietti kiivaasti uutta suunnitelmaa, jolla saisi jonkun kyläläisistä viemään hänet raunioille. Lisäksi hän oli sopivissa väleissä tiedottanut rikoskumppaneilleen mikä tilanne kulloinkin oli ja toistaiseksi hän ei halunnut miehiä riehumaan kylälle. Siitä ei hyvää seuraisi kenellekään.

Terri, Danny ja Cale halusivat viettää vielä jonkin aikaa Westridgen seurassa, joten päivä oli puolessa, kun he viimein päättivät palata takaisin jokialukselle. Tällä kertaan Westridge päätti lähteä Biran kanssa saattamaan heidät.

Matka sinne sujui varsin hyvissä merkeissä, mutta itse kunkin, Carlia lukuunottamatta, ilmeet muuttuivat hetkessä iloisesta huolestuneeksi kun he joen rantaan päästyään huomasivat että jokialuksessa oli kutsumattomia vieraita. Tai niin he luulivat, kunnes Carl asteli itsevarmanoloisesti alukseen ja tervehti kolmea miestä, jotka tuntuivat suorastaan odottavan heitä ja Carlia.

Carl oli näet ennen kylältä poistumistaan ilmaissut jälleen tilanteen rikoskumppaneilleen, kuin myös lopulta jokialuksen olinpaikan.

”Westridge, sinun ja ystäväsi olisi syytä häipyä, nyt”, Cale sanoi hiljaa, sillä aavisteli ettei kaikki ollut kuten piti.

”Hän pysyy siinä, jos ei halua olla elävä maalitaulu”, Carl sanoi terävästi.

”Senkin kaksinaamainen paskiainen”, Terri sähähti vihaisesti ja muistot menneestä nousivat kirkkaina pintaan. Se petos toistui taas kerran ja he olivat vaarassa, eivätkä voineet puolustautua, sillä heillä ei ollut minkäänlaisia aseita, lukuunottamatta Biran keihästä ja nuolia. Mutta niistä ei olisi minkäänlaista vastusta kiväärille, sen he kaikki tiesivät.

”Tsot, tsot, siistihän vähän tuota kielenkäyttöäsi”, Carl sanoi pehmeästi, samalla kun hänen silmänsä välähtivät vaarallisesti, ”nyt me teemme, kuten minä haluan, en välttämättä tarvitse teitä muita ja te saatte jäädä tänne jokialukselle kiltisti odottamaan, mutta tämä teidän ihmepelastuksen kokenut ystävänne joko lähtee oppaaksemme tai joutuu katsomaan, kun nämä ystävälliset herrat teurastavat kaikki hänen uudet ystävänsä”, hän lisäsi yhtä tuolla vaarallisen pehmeällä äänellä.

”Ja sinä luulet että me tottelisimme sinua”, Westridge sanoi halveksien. Hän oli päättänyt estää noita miehiä satuttamasta sen enempää heimonjäseniä, kuin hänen vanhoja ystäviään.

”Oi, kyllä sinä tottelet, sillä ennen kuin nämä herrat päästävät heimon jäsenet tuskistaan, he saattavat hieman leikkiä vaimollasi”, Carl sanoi pehmeästi, melkein sihisten kuin käärme, joka odottaa oikeaa hetkeä iskulle.

Westridgen sormet puristuivat nyrkkiin, käsivarsien lihakset nykivät hieman ja hänestä näki, että hän halusi iskeä nyrkkinsä Carlin omahyväisiin kasvoihin. Pähkinänruskeat silmät välähtivät vaarallisesti ja katse oli hyinen. Ja jos katseet olisivat voineet tappaa, Carl olisi varmasti kaatunut kuolleena siihen paikkaan.

”Ah, ja tämähän taitaa olla se hyppyrotta, joka pääsi karkuun”, Sanders sanoi tyytyväisenä, kuin kissa saadessaan saaliin ja leikkiessään sillä ennen viimeistä iskua, ”hyvä, hyvä, nyt saankin kuitattua muutaman kalavelan kanssasi”, hän lisäsi katsoen hyisesti Westridgeä, nojaten rennosti kaidetta vasten.

Westridge oli vaiti, mutta mulkoili rumasti Sandersia. Lihas hänen poskessaan nyki, kun hän puri hampaansa yhteen, jottei sanoisi mitään, mitä katuisi jälkeenpäin. Hän seurasi katseellaan, kun mies laskeutui itsevarmasti alas portaita, jotka veivät ylös ohjaamo kopperoon.

Tämä harppoi yli kannen ja astui maihin. Ennen kuin kukaan ehti liikahtaakaan, miehen käsi liikahti nopeasti. Kuului ällöttävä pehmeä muksaus ja Westridge taittui kaksinkerroin kuuluvasti ähkäisten. Hetkeä myöhemmin hän lysähti takamuksilleen maahan, henkeään haukkoen.
Danny liikahti kohti Sandersia aikeenaan auttaa Westridgeä, mutta joutui pysähtymään, sillä miehellä oli musta, kiiltävä pistooli kädessään.

”Kukaan ei liiku, jos ei halua ylimääräistä reikää ruumiiseensa”, Sanders sanoi kylmästi ja katsoi tyytyväisenä kättensä jälkiä, ”ja sinä”, hän aloitti, ”sinä autat  meitä löytämään sen hemmetin temppelin”, hän sihisi.

Westridge ei vieläkään pystynyt vastaamaan, vaan yski ja yritti tasata hengitystään. Hengittäminen teki kipeää ja pallean alue oli hellänä, sillä Sandersin isku oli ollut melko luja.

Jones ja Adams olivat tulleet myös rannalle ja toinen heistä oli näppärästi riisunut Biran aseista. Nyt mies oli Adamsin tiukassa otteessa, tämän odottaessa ohjeistusta siitä, mitä vangille tulisi tehdä.

”Taidankin aloittaa lahtaamisen tästä”, Sanders sanoi, painaen aseensa piipun Biran ohimoa vasten.

”Ei, älä”, Westridge sanoi saatuaan hengityksensä viimein tasaatumaan ja kivun alkaessa hiljalleen hellittää, samalla kun kömpi ylös maasta, ”minä autan”, hän joutui myöntymään, sillä hän ei ikimaailmassa antaisi tuon paskiaisen satuttaa Biraa.

”Hyvä”, Sanders sanoi ja laittoi aseensa pois, minkä jälkeen hän käski miestensä sitoa niin Westridgen, kuin Biran kädet, minkä jälkeen nuo kaksi komennettiin rannalle istumaan.

”Pahoittelen tätä, mutta tämä on omaksi parhaaksenne”, Carl sanoi, antaessaan käskyn sitoa myös Terri, Danny ja Cale, ”siltä varalta vain jos saisittekin päähänne lähteä seuraamaan meitä”, hän lisäsi ja kääntyi katsomaan Alejandroa, joka seisoi paikallaan hämmentyneenä, mutta myös vihaisena. Häntä suututti se, miten mies kohteli hänen vanhempiaan ja heidän ystäviään.

Alejandro mietti kiivaasti, mitä hänen tulisi tehdä ja yritti katsoa josko voisi paeta, mutta näytti siltä ettei se onnistuisi huomaamatta. Sitä paitsi hän joutuisi vain uuteen pulaan, sillä hän ei osannut kulkea metsässä eksymättä.

”Sinuna en suunnittelisi karkaamista”, Carl sihahti nuorukaiselle ja huomautti, ”sinä tulet mukaamme, sillä ehkä se rauhoittaa hieman vanhempiasi ja estää heitä tekemästä liian hätäisiä päätöksiä”.

Alejandro oli vaiti, sillä ymmärsi kyllä että nyt ei ollut hyvä hetki vastustella, sillä sellaisesta saattaisi olla ikäviä seurauksia joko hänelle itselleen tai hänen vanhemmilleen. Hän oli raivoissaan miehelle, joka oli pettänyt heidät kaikki ja vain jonkun aarteen vuoksi. Mikä itsekeskeinen ahne paskiainen, hän ajatteli.

Kun Jones ja Adams olivat varmistaneet, etteivät Danny, Terry ja Cale pääsisi jokialukselta mihinkään, he astelivat maihin, missä Carl ja Sanders jo odottelivatkin. Adams kävi kiskomassa Westridgen ja Biran pystyyn, tuuppien heidät kovakouraisesti Carlin luokse.

35
Kirjoitelmat / Vs: Jatkis: Anaconda Fanfic
« : 14.12.20 - klo:22:14 »
”No, kun te mainitsitte rakennelman, jossa yövyitte tämän.. krhm.. naisen kanssa”, Carl selitti, yrittäen olla tahdikas, mutta epäonnistui.

Westridgen katse muuttui verrattain jäiseksi, kun hän mulkoili Carlia, sillä miehen kommentti oli särähtänyt pahasti hänen korvaansa, ”tällä naisella sattuu olemaan nimi ja hän on vaimoni, joten olisi hyvä, jos voisitte puhua hänestä hieman ystävällisemmin”, hän sanoi muodollisen kohteliaalla äänellä, josta tosin kuulsi tietty viileys...


”Öh, tietenkin. Anteeksi”, Carl sanoi nopeasti, ”mutta kuten sanoin, minua kiinnostaisi kovin se rakennus. Lähinnä missä se sijaitsee ja osaisitteko opastaa meidät sinne?”, hän selitti.

”Valitettavasti en tullut painaneeksi reittiä mieleeni, sillä meillä oli hieman muuta ajateltavaa”, Westridge vastasi yhä tuolla viileän kohteliaalla äänensävyllä, ”me näet yritimme olla törmäämättä uudelleen noihin salametsästäjiin, sillä sen jälkeen, mitä heille tapahtui, he eivät todellakaan olleet erityisen ystävällisiä meitä kohtaan”, hän huomautti.

”Taisit sitten suututtaa heidät kunnolla”, Danny totesi naurahtaen ja tönäisi Westridgeä toverillisesti hartiaan.

”Mahdollisesti, mutta en tarkoituksella”, Westridge sanoi tyynesti.

”Mutta haluaisin tietää, pystyisittekö vielä löytämään sen rakennelman, öh raunion uudelleen?”, Carl kysyi ja toivoi, että mies myöntyisi. Hän tiesi itsekin munanneensa pahemman kerran ja toivoi, että voisi purra kielensä poikki. Mutta nyt ei auttanut kuin lepytellä ja nöyrtyä, hän mietti. Ehkäpä myöhemmin jos oli pakko, voisi turvautua hieman kovempiin keinoihin.

”Kuten sanottua, ei ole minusta sinulle opasta, enkä voi luvata osaavani sinne takaisin”, Westridge aloitti, mutta oli päättänyt ettei osoittaisi ketään heimolaistakaan siihen hommaan, vaikka nämä todennäköisesti löytäisivät raunoille takaisin vaikka unissaan, ”ehkä voisin lähialueilla yrittää toimia oppaana, mutta suuntavaistoni täällä on surkea”, hän huomautti.
Todellakin hänen suunnistamisensa ei ollut mitään tämän heimon asukkaiden rinnalla, mutta eipä hän työntäisi yhtäkään heimolaista suden suuhun. Hän oli heille henkensä velkaa ja sellainen teko olisi huono tapa kiittää.
Sitä paitsi tästä paikasta oli tullut hänelle koti ja heimosta hänen perheensä, eikä hän antaisi kenenkään vahingoittaa yhtäkään heistä, mistään hinnasta.

Jääräpää, Carl ajatteli ärtyneenä ja mietti jo uutta suunnitelmaa. Hän tiesi ettei voisi tehdä mitään siinä, heimon valvovien silmien alla, sillä olisi hyvin äkkiä malliesimerkki neulatyynystä.

”Mutta”, Carl yritti vielä, joskin hyvin laimeasti.

”Toinen syy miksen halua palata juuri sille alueelle, on nuo salametsästäjät, sillä he tuntuvat käyvän siellä säännöllisesti, enkä halua törmätä heihin ja usko pois kun sanon, ettette tekään varmasti halua olla maalitauluna noille roistoille”, Westridge vastasi.

”Ymmärrän”, Carl sanoi ja tyytyi sillä erää tappioonsa.

'Shakkimatti', Westridge ajatteli, vaikka arvasi jo, ettei tämä varmastikaan päättyisi vielä tähän.
Ei tosiaan, sillä hän oli nähnyt pienen ilkeän välähdyksen miehen silmissä, kun tuo ilmeetön naamio oli pari kertaa ärtymyksen vuoksi ikäänkuin pudonnut alas. Onkohan hän edes muille kertonut, millä asioilla oikeasti on ja millaisin keinoin aikoo päästä päämääräänsä, Westridge mietti.

Cale vilkaisi Carlia epäluuloisena, mutta päätti olla hiljaa. Nyt ei ollut hyvä hetki haastaa riitaa tai kyseenalaistaa kenenkään tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.

Loppuilta sujui siis rauhallisissa merkeissä ja Westridge rupatteli iloisesti Calen, Dannyn ja Terrin kanssa. Hän sai kuulla, mitä kaikkea maailmalla oli tapahtunut sinä aikana, kun hän oli elänyt heimon parissa. Osa uutisista oli toki kauhistuttavia, mutta osa kiinnostavia. Hän sai tietää monenmoista siitä mikä oli muuttunut vuoden 1997 jälkeen. Danny jopa esitteli hänelle uusinta kännykkäänsä, joka sai Westridgen hivenen uteliaaksi, vaikkakin hän koki, että pärjäsi kyllä ilmankin mokomaa laitetta, kuten oli tähänkin asti pärjännyt. Mutta toisaalta olihan se kiinnostava nähdä, miten kaikki se, mikä ennen oli vienyt valtavasti tilaa, mahtui nyt pieneen ohueen vekottimeen, jonka saattoi huoletta laittaa taskuun.

Cale, Terri, Alejandro, Danny ja Carl jäivät yöksi heimon pariin, joskin hienovaraisesti pystyttivät leirinsä majan ulkopuolelle, sillä heitä ei selvästikään oltu kutsuttu majaan. Se oli vain ja ainoastaan Westridgen etuoikeus.

36
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 14.12.20 - klo:03:30 »
Luukku numero 14


37
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 13.12.20 - klo:03:39 »
Luukku 13
Oikein ihanaa Lucian päivää kaikille! :)


38
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 13.12.20 - klo:03:38 »
Luukku 12


39
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 13.12.20 - klo:03:37 »
Luukku 11


40
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 10.12.20 - klo:15:46 »
Luukku numero 10


Hmm, juu vähän lisää romanttista meininkiä. Toivonmukaan ei ole täysin sopimaton tänne.

41
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 09.12.20 - klo:18:09 »
Luukku numero 9 ja kyllä on vähän enemmän kuvia tällä kertaa. Barbara ja Walter pitivät hauskaa ja aloittivat pienen lumisodan, joka päättyi aika tasaväkisesti. :D








42
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 08.12.20 - klo:14:41 »
Luukku numero 8
Eddie, PS/PS2 SSX-Tricky pelistä. :)


43
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 07.12.20 - klo:14:57 »
Luukku numero 7

44
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 06.12.20 - klo:22:08 »
Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää (joskin myöhästyneet, mistä isot pahoittelut) kaikille!!


45
Yleinen keskustelu / Vs: Juplinin joulukalenteri 2020
« : 05.12.20 - klo:17:23 »
Luukku no 5



Tällä kertaa hieman tuoreempi kuva, etenkin kun päätin laittaa tämän pariskunnan mökkilomalle perheineen. :)

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 6 7 8 ... 140
Copyright © 2000 Juplin.net. All Rights Reserved. Design by Juplin.