Oi voi. Tää sinkkuilu on vähän tämmöstä, ettei osaa oikein sitoutua mihinkään muuallekkaan. Yritän tehdä taas ryhtiliikkeen tämän Juplininkin kanssa. Kesällä olin ihan älyttömän paljon töissä ja puskin pitkää päivää, se on varmasti kans vaikuttanut osittain.

Me kun ollaan kakaroista saakka yhtä pidetty, niin kasvaessa intressit ja odotukset tulevaisuudesta on ratkaisevasti muuttunut. Siitä alkoi tulla ristiriitoja, mutta saatiin tartuttua ongelmaan, ennen kuin siitä tuli vakava. Parempi nyt, kuin vaikka viiden vuoden päästä, jolloin kaunaa ja katkeruutta olisi huomattavasti enemmän kummankin jouduttua luopumaan omista haaveistaan toisen takia. Tullaan ukon kans edelleen oikein hyvin toimeen ja hengataankin jonkin verran. Ihan oikeina ystävinä päätettiin jatkaa, kumpikin välittää vieläkin toisesta paljon. Todettiin vain, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta ja silloin on parempi päästää toinen menemään ja antaa kummallekin mahdollisuus löytää jotakin sopivampaa.

Nefertiti, siinähän se ongelma olikin, kun olin vanhempieni luona asuessani niin perfektionisti niiden levyjeni kanssa, että Sen lisäksi, että ne olivat kaikki aivan varmasti aakkosjärjestyksessä ja oikein päin, tasasin siinä avohyllyssä niiden reunat keskenään. Yksi kerta olisi vielä mennyt hajamielisyyden piikkiin, mutta ei niin moni. Joskus joku oli laittanut  osan niistä väärään järjestykseen ja huusin ja raivosin jokaiselle perheenjäsenelleni erikseen ja kukaan ei koskaan myöntänyt siirtäneensä niitä. En sitten tiedä.

Varmin ja konkreettisin juttu on ne öiset askelet portaissa. Moni yritti minulle ehdottaa, että vanhan puutalon portaat narahtelivat yöllä paikoilleen päivän rasituksen jälkeen. Eivät ehdottaneet enää, jos olivat sattuneet meille yöksi ja kuulivat ne äänet itse. Vuosien varrella oppi perheenjäsentensä askelet rappusissa tunnistamaan. Nämä yölliset askelet päättyi aina, kun portaat loppuivat. Kun muutaman kerran olin niitä kuunnellut ja kukaan perheenjäsenistäni ei ollut myöntänyt käyneensä yöllä juomassa tai missään muuallakaan, jätin huoneeni oven auki, koska siitä näki yläkerran rappusiin. Monesti havahduin askeliin ja jäin katsomaan, kuka portaista tulee. Viimeiselläkään askelmalla ketään ei koskaan näkynyt.

Kovasti kiitosta Nuubialaiselle! Kiva, kun kissat löytyivät. Ystävättären kissa katosi, eikä ollut yhtään kiva tilanne.

Aina välillä tosiaan on aikainen herätys, kun työt alkaa joskus kuudelta. Toi on kyllä kinkkinen asia, toi inspis. Itellä kans iskee sillon, ku sitä ei pääse toteuttamaan. Nemesikselle vielä kaunis kiitos kehuista!

Mun piirustuskuvat on vaan tosi huonoja. Hukkasin kamerani ulkomaanmatkalla, eikä ole ollut varaa ostaa uutta. Noi on kaikki kuvat otettu porukoiden ikivanhalla 3.6 megapikselin kameralla keinovalossa, kun talvella olin aina pois kotoa luonnonvalon aikaan. Skanneriin eivät mahdu, kun piirrän niin isolle paperille. Ohessa esimerkki:

Mulla on viimeiset puolivuotta ollut inspis enemmän ton musisoinnin ja piirrustuksen puolella, jännä sinänsä. Ehkä se on yksi syy, miksi tämäkin foorumi on jäänyt vähän unohduksiin. Piirustus on ollut jännää nyt, esimmäistä kertaa kuuden vuoden tauon jälkeen tarttunut kunnolla kynään ja paperiin ja työnjälki on ollut vanhaan tasooni nähden aivan uskomatonta. Missähän välissä se taito on kehittynyt, kun en ole edes tehnyt sitä?