Nefertiti, siinähän se ongelma olikin, kun olin vanhempieni luona asuessani niin perfektionisti niiden levyjeni kanssa, että Sen lisäksi, että ne olivat kaikki aivan varmasti aakkosjärjestyksessä ja oikein päin, tasasin siinä avohyllyssä niiden reunat keskenään. Yksi kerta olisi vielä mennyt hajamielisyyden piikkiin, mutta ei niin moni. Joskus joku oli laittanut osan niistä väärään järjestykseen ja huusin ja raivosin jokaiselle perheenjäsenelleni erikseen ja kukaan ei koskaan myöntänyt siirtäneensä niitä.

En sitten tiedä.
Varmin ja konkreettisin juttu on ne öiset askelet portaissa. Moni yritti minulle ehdottaa, että vanhan puutalon portaat narahtelivat yöllä paikoilleen päivän rasituksen jälkeen. Eivät ehdottaneet enää, jos olivat sattuneet meille yöksi ja kuulivat ne äänet itse. Vuosien varrella oppi perheenjäsentensä askelet rappusissa tunnistamaan. Nämä yölliset askelet päättyi aina, kun portaat loppuivat. Kun muutaman kerran olin niitä kuunnellut ja kukaan perheenjäsenistäni ei ollut myöntänyt käyneensä yöllä juomassa tai missään muuallakaan, jätin huoneeni oven auki, koska siitä näki yläkerran rappusiin. Monesti havahduin askeliin ja jäin katsomaan, kuka portaista tulee. Viimeiselläkään askelmalla ketään ei koskaan näkynyt.