Näistä asioista ei näyttänyt täällä olevan vielä topickia ja käsittääkseni kuitenkin kuuluvat tähän osioon (no riippuen tietysti siitä mihin uskoo).
Eli siis, uskotteko Jumalaan? Jeesukseen Jumalan poikana ja vapahtajana? Sekä muihin tähän liittyviin vai kuulutko kentien johonkin muuhun uskoon tunnustaen esim. Allahia tai muuta sellaista, tai oletko ateisti?
Itse olin oikeastaan pienestä asti sitä mieltä, että kaikki tämmöisen jutut on höpötystä ja hiljalleen, kun kasvoin isommaksi, "epäuskoni" muotoutui ateismiksi. Ja tällä ei ollu mitään tekemistä vaikka vanhempieni uskon kanssa, olen nimittäin suurimman osan elämästäni elänyt oikein uskovaisen äitini kanssa ja pitänyt hänen mielipiteitään suorastaan päättöminä. Eli ihan pienestä pitäen hyvin tieteellinen ihminen olin ja kovasti kiinnotusnut evoluutiosta ja muusta tieteellisestä ja niiden kautta sitten tullut se usko, ettei mitään Jumalaa tms. ole olemassakaan. Yläasteella saatoin jopa esittää ääneen kielteisiä mielipiteitäni ja odotin kovasti että pääsisin eroamaan kirkosta.
No, ajat kuitenkin muuttuvat, enkä kyllä olisi ikinä uskonut, että tähän tilanteeseen tullaan. Nyt (olen pian 18-vuotias) nimittäin uskon Jumalaan, tuskimpa uskoni olisi näin vahva ellei elämän mittaista prosessia olisi käyty läpi. Mikä sitten täki tämän muutoksen? No, myönnettäköön, että vaikka en uskonutkaan mihinkään, tuli muutaman kerran rukoiltua, kerran pienempänä aivan lapsellisesta syystäki (lelu oli kadonnut), mutta sitten yläaste ikäisenä hiukan toisenlaisista asioista. Ja joka kerta rukoukseni toteutuivat. Tiedän, että ne voi laittaa sattuman piikkiin, kuten laitoinkin siitä huolimatta, että joka rukouksessani vakuutin, että jos tämä toteutuu niin alan uskoa. Toteutumisen jälkeen kaikki jatkui aina ennallaan.
Nyt parin vuoden sisään asiat kuitenkin muuttuivat, eräs mielestäni hyvinkin outo ja epätoivoinen rukous, sen toteutuminen ja tämä tyttö avasi mielensä ja alkoi miettiä asioita eikä sitä kokemusta voi sanoin kuvailla ja se jatkuu edelleen. Tuntuu kuin saisin jatkuvalla syötöllä saisin uusia oivalluksia elämästä ja vaikka aina olen ollut kova pohdiskelemaan ja ajattelemaan asioita monelta kulmalta, nyt tuntuu jotenkin erilaiselta. Kuin kaikki kysymykset avautuisivat helposti ja selkeästi. Ja ennen kaikkia toisinaan tulee se tunne, etten ole yksin ja joku rakastaa minuakin, tulee oikein turvallinen olo, mikä on varsin tärkeä edistys askel, koska en ole aikoihin luottanut kehenkään läheiseeni. Elämän asenne on muuttunut paljon näiden muutosten myötä.
Eli siis kyllä, uskon Jumalaan, uskon, että Jumala näyttää tietä jokaiselle meistä, voi joko seurata tai olla seuraamatta, mutta moni asia on mennyt paremmin kun olen seurannut. Samoiten uskon, että kaiken lähtökohta on rakkaus, se mitä Jumala tuntee maapalloa (kenties koko maailmankaikkeutta?) kohtaan ja kun olen miettinyt, niin oikeastaan kaikki ongelmat mitä maailmasta löytyy, niin henkilö kuin yleiselläkin tasolla, johtuu pitkälti rakkaudettomuudesta. Jos ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota yhtäläisyyksiin kuin eroihin, niin ehkä maailmas olisi parempi paikka? Ja mitkä eroja tekevät; uskonnot, kansallisuudet, yhteiskunnat, yhteisöt. Itse uskon, että vaikka meillä on monia eri uskontoja, kaikkien takana on kuitenkin sama Jumala, vaikka häneen uskotaankin monella eri tavalla ja nimellä.
Sen sijaan en usko Jeesukseen Jumalan poikana, vaan ihmisenä. Profeettoja ja saarnamiehiä on ollut ja tulee aina olemaan, semmoinen uskon Jeesuksenkin olemaan, ihminen, joka uskoi vahvasti Jumalaan, mutta ei jälkeläinen.
^ Tällaisia ajatuksia siis minulla, entäpä teillä? Ja modet siirtävät aiheen mikäli ei kuulu tänne (:
Eli siis, uskotteko Jumalaan? Jeesukseen Jumalan poikana ja vapahtajana? Sekä muihin tähän liittyviin vai kuulutko kentien johonkin muuhun uskoon tunnustaen esim. Allahia tai muuta sellaista, tai oletko ateisti?
Itse olin oikeastaan pienestä asti sitä mieltä, että kaikki tämmöisen jutut on höpötystä ja hiljalleen, kun kasvoin isommaksi, "epäuskoni" muotoutui ateismiksi. Ja tällä ei ollu mitään tekemistä vaikka vanhempieni uskon kanssa, olen nimittäin suurimman osan elämästäni elänyt oikein uskovaisen äitini kanssa ja pitänyt hänen mielipiteitään suorastaan päättöminä. Eli ihan pienestä pitäen hyvin tieteellinen ihminen olin ja kovasti kiinnotusnut evoluutiosta ja muusta tieteellisestä ja niiden kautta sitten tullut se usko, ettei mitään Jumalaa tms. ole olemassakaan. Yläasteella saatoin jopa esittää ääneen kielteisiä mielipiteitäni ja odotin kovasti että pääsisin eroamaan kirkosta.
No, ajat kuitenkin muuttuvat, enkä kyllä olisi ikinä uskonut, että tähän tilanteeseen tullaan. Nyt (olen pian 18-vuotias) nimittäin uskon Jumalaan, tuskimpa uskoni olisi näin vahva ellei elämän mittaista prosessia olisi käyty läpi. Mikä sitten täki tämän muutoksen? No, myönnettäköön, että vaikka en uskonutkaan mihinkään, tuli muutaman kerran rukoiltua, kerran pienempänä aivan lapsellisesta syystäki (lelu oli kadonnut), mutta sitten yläaste ikäisenä hiukan toisenlaisista asioista. Ja joka kerta rukoukseni toteutuivat. Tiedän, että ne voi laittaa sattuman piikkiin, kuten laitoinkin siitä huolimatta, että joka rukouksessani vakuutin, että jos tämä toteutuu niin alan uskoa. Toteutumisen jälkeen kaikki jatkui aina ennallaan.
Nyt parin vuoden sisään asiat kuitenkin muuttuivat, eräs mielestäni hyvinkin outo ja epätoivoinen rukous, sen toteutuminen ja tämä tyttö avasi mielensä ja alkoi miettiä asioita eikä sitä kokemusta voi sanoin kuvailla ja se jatkuu edelleen. Tuntuu kuin saisin jatkuvalla syötöllä saisin uusia oivalluksia elämästä ja vaikka aina olen ollut kova pohdiskelemaan ja ajattelemaan asioita monelta kulmalta, nyt tuntuu jotenkin erilaiselta. Kuin kaikki kysymykset avautuisivat helposti ja selkeästi. Ja ennen kaikkia toisinaan tulee se tunne, etten ole yksin ja joku rakastaa minuakin, tulee oikein turvallinen olo, mikä on varsin tärkeä edistys askel, koska en ole aikoihin luottanut kehenkään läheiseeni. Elämän asenne on muuttunut paljon näiden muutosten myötä.
Eli siis kyllä, uskon Jumalaan, uskon, että Jumala näyttää tietä jokaiselle meistä, voi joko seurata tai olla seuraamatta, mutta moni asia on mennyt paremmin kun olen seurannut. Samoiten uskon, että kaiken lähtökohta on rakkaus, se mitä Jumala tuntee maapalloa (kenties koko maailmankaikkeutta?) kohtaan ja kun olen miettinyt, niin oikeastaan kaikki ongelmat mitä maailmasta löytyy, niin henkilö kuin yleiselläkin tasolla, johtuu pitkälti rakkaudettomuudesta. Jos ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota yhtäläisyyksiin kuin eroihin, niin ehkä maailmas olisi parempi paikka? Ja mitkä eroja tekevät; uskonnot, kansallisuudet, yhteiskunnat, yhteisöt. Itse uskon, että vaikka meillä on monia eri uskontoja, kaikkien takana on kuitenkin sama Jumala, vaikka häneen uskotaankin monella eri tavalla ja nimellä.
Sen sijaan en usko Jeesukseen Jumalan poikana, vaan ihmisenä. Profeettoja ja saarnamiehiä on ollut ja tulee aina olemaan, semmoinen uskon Jeesuksenkin olemaan, ihminen, joka uskoi vahvasti Jumalaan, mutta ei jälkeläinen.
^ Tällaisia ajatuksia siis minulla, entäpä teillä? Ja modet siirtävät aiheen mikäli ei kuulu tänne (: