Menu

Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Näytä viestit Menu

Aiheet - Bam

#1
Näistä asioista ei näyttänyt täällä olevan vielä topickia ja käsittääkseni kuitenkin kuuluvat tähän osioon (no riippuen tietysti siitä mihin uskoo).
Eli siis, uskotteko Jumalaan? Jeesukseen Jumalan poikana ja vapahtajana? Sekä muihin tähän liittyviin vai kuulutko kentien johonkin muuhun uskoon tunnustaen esim. Allahia tai muuta sellaista, tai oletko ateisti?

Itse olin oikeastaan pienestä asti sitä mieltä, että kaikki tämmöisen jutut on höpötystä ja hiljalleen, kun kasvoin isommaksi, "epäuskoni" muotoutui ateismiksi. Ja tällä ei ollu mitään tekemistä vaikka vanhempieni uskon kanssa, olen nimittäin suurimman osan elämästäni elänyt oikein uskovaisen äitini kanssa ja pitänyt hänen mielipiteitään suorastaan päättöminä. Eli ihan pienestä pitäen hyvin tieteellinen ihminen olin ja kovasti kiinnotusnut evoluutiosta ja muusta tieteellisestä ja niiden kautta sitten tullut se usko, ettei mitään Jumalaa tms. ole olemassakaan. Yläasteella saatoin jopa esittää ääneen kielteisiä mielipiteitäni ja odotin kovasti että pääsisin eroamaan kirkosta.
No, ajat kuitenkin muuttuvat, enkä kyllä olisi ikinä uskonut, että tähän tilanteeseen tullaan. Nyt (olen pian 18-vuotias) nimittäin uskon Jumalaan, tuskimpa uskoni olisi näin vahva ellei elämän mittaista prosessia olisi käyty läpi. Mikä sitten täki tämän muutoksen? No, myönnettäköön, että vaikka en uskonutkaan mihinkään, tuli muutaman kerran rukoiltua, kerran pienempänä aivan lapsellisesta syystäki (lelu oli kadonnut), mutta sitten yläaste ikäisenä hiukan toisenlaisista asioista. Ja joka kerta rukoukseni toteutuivat. Tiedän, että ne voi laittaa sattuman piikkiin, kuten laitoinkin siitä huolimatta, että joka rukouksessani vakuutin, että jos tämä toteutuu niin alan uskoa. Toteutumisen jälkeen kaikki jatkui aina ennallaan.
Nyt parin vuoden sisään asiat kuitenkin muuttuivat, eräs mielestäni hyvinkin outo ja epätoivoinen rukous, sen toteutuminen ja tämä tyttö avasi mielensä ja alkoi miettiä asioita eikä sitä kokemusta voi sanoin kuvailla ja se jatkuu edelleen. Tuntuu kuin saisin jatkuvalla syötöllä saisin uusia oivalluksia elämästä ja vaikka aina olen ollut kova pohdiskelemaan ja ajattelemaan asioita monelta kulmalta, nyt tuntuu jotenkin erilaiselta. Kuin kaikki kysymykset avautuisivat helposti ja selkeästi. Ja ennen kaikkia toisinaan tulee se tunne, etten ole yksin ja joku rakastaa minuakin, tulee oikein turvallinen olo, mikä on varsin tärkeä edistys askel, koska en ole aikoihin luottanut kehenkään läheiseeni. Elämän asenne on muuttunut paljon näiden muutosten myötä.

Eli siis kyllä, uskon Jumalaan, uskon, että Jumala näyttää tietä jokaiselle meistä, voi joko seurata tai olla seuraamatta, mutta moni asia on mennyt paremmin kun olen seurannut. Samoiten uskon, että kaiken lähtökohta on rakkaus, se mitä Jumala tuntee maapalloa (kenties koko maailmankaikkeutta?) kohtaan ja kun olen miettinyt, niin oikeastaan kaikki ongelmat mitä maailmasta löytyy, niin henkilö kuin yleiselläkin tasolla, johtuu pitkälti rakkaudettomuudesta. Jos ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota yhtäläisyyksiin kuin eroihin, niin ehkä maailmas olisi parempi paikka? Ja mitkä eroja tekevät; uskonnot, kansallisuudet, yhteiskunnat, yhteisöt. Itse uskon, että vaikka meillä on monia eri uskontoja, kaikkien takana on kuitenkin sama Jumala, vaikka häneen uskotaankin monella eri tavalla ja nimellä.
Sen sijaan en usko Jeesukseen Jumalan poikana, vaan ihmisenä. Profeettoja ja saarnamiehiä on ollut ja tulee aina olemaan, semmoinen uskon Jeesuksenkin olemaan, ihminen, joka uskoi vahvasti Jumalaan, mutta ei jälkeläinen.

^ Tällaisia ajatuksia siis minulla, entäpä teillä? Ja modet siirtävät aiheen mikäli ei kuulu tänne (:
#2
Kirjoitelmat / Cronvall Zoo
08.05.08 - klo:13:03
Vanha tarinani, joka hävisi jonnekin koneen korjauksessa ja päätin hiljattain herättää sen takaisin henkiin ja ehkä tällä kertaa kirjoittaa loppuunkin.
Nyt olen saanut kirjoitettua vasta siis nämä kaksi lukua, mutta lisää tulee aina kun muilta menoiltani ehdin ja inspaa kirjoittaa.
Juonesta sen verran, että kertoo siis kolmesta nuoresta, jotka pääsevät kauan odotettuun kesätyöhön paikalliseen eläintarhaan. Eläintarha on sekä paikallisten, että muidenkin suuressa suosiossa, päältä päin upea paikka jossa todella välitetään eläimistä, mutta kesän kuluessa nuoret saavat sattumien kautta selville eläintarhan kummallisesta sivuprojektista.
Ai niin ja ei kannata välittää otsikosta, Cronvall zoo vain tuntui tällä hetkeltä hyvältä kun varsinaista nimeä tällä tekeleelle ei vielä ole.
Ja saa kommentoida, risuja ja ruusuja, en loukkaannu vaan otan opikseni :)


Prologi

Yö, täysikuu, lähes rikkumaton hiljaisuus. Kuu loi aavemaisia varjoja syksyisten puiden juureen ja rakennusten kupeeseen. Muita valoja ei tarvittu, vain tuo ainut kalpea kummajainen joka kiertää taivaalla loputonta rataansa aina uudestaan ja uudestaan. Kuinka paljon uskomuksia siihen liittyykään? Oli kuu millainen tahansa, eläintarhassa oli harvoin näin hiljaista. Leijona kiersi tuttua polkuaan vain ajoittain murahtaen, välillä pysähtyen, kuin kuulostellen ja nuuskien ilmaa, kun se normaalisti karjui kilpaa tiikerin kanssa. Betoniaidan toisella puolella tiikeri tallusti oman aitauksensa nurkasta nurkkaan.  Toisinaan apina kirkaisi tai kuului lentävän linnun siipien salamyhkäinen humina. Muuten oli hiljaista, ilmassa oli odotuksen tuntua.

Puolenyön jälkeen epätavallisen hiljaisuuden rikkoi suuren auton, tarkemmin sanottuna rekan, moottorin matala hyrinä. Pian mutkan takaa ilmestyivät ajovalojen kiilat jotka kilpaa kuun kanssa valaisivat tienreunoilla sädehtivää kastetta ja kosteita hämähäkin seittejä. Elämä palasi eläintarhaan kuin taikaiskusta. Leijona karjahti komean tervehdyksensä tulijalle, siihen oman versionsa esitti viidakon kuningas tiikeri viereisestä aitauksesta. Simpanssit kirkuivat ja niiden yläpuolelle nousi mölyapinan huuto. Kaviot rummuttivat maata kun seeprat pyrähtivät juoksuun vain seisahtuakseen uudestaan katsomaan päät ylhäällä, korvat hörössä auton äänen suuntaan.

Rekka pysähtyi eläinpuiston portin eteen ja vanhahko mies laskeutui kopista ulos, laittoi oven kiinni ja käveli rautaiselle portille. Vanhan valurautaisen portin lukko oli sekin vanhaa mallia, nimittäin tuiki tavallinen munalukko, johon ainoastaan eläintarhan johtajalla oli avain. Eikä mikä tahansa avain, vaan suuri, vanha valurautainen kapistus, jonka päässä oli taidokkaat koristukset. Mies, joka siis avaimen haltijana oli myös eläintarhan johtaja, työnsi avaimen lukkoon ja käänsi. Kuului äänekäs kalahdus. Mies alkoi työntää portin molempia puolia auki. Samassa rekan sisältä alkoi kuulua ärinää, joka yltyi hurjaksi huutoa muistuttavaksi karjahdukseksi. Eläimet hiljenivät hetkeksi ja yltyivät sitten äänien sekamelskaan, joka saattoi hyvinkin kuulua kilometrien päähän. Mies kääntyi katsomaan taakseen hivenen huolestunut ilme kasvoillaan, avasi sitten portin, joka inisi ikävästi, ja astui sivuun niin, että rekka sopisi ajamaan hänen ohitseen. Hän heilautti kättään rekka kuskille merkiksi ajaa sisään. Perästä hän sulki raskaan portin ja lähti kävelemään hänelle jo niin tutun ja rakkaan eläintarhan halki.

Franz Cronvall on eläintarhan johtaja neljännessä polvessa. Cronvall Zoo on suvun mukana tullut perintö, eikä suinkaan taakka, vaan ylpeys ja rakastettu, jonka vuoksi hän on valmis tekemään mitä vain. Nyt viidennelläkymmenennellä oleva Franz on kasvanut eläintarhan arjen keskellä, kuten häntä aikaisemmatkin sukupolvet sekä tulevat sukupolvet. Rakkaus eläimiin ei liene perinnöllistä, mutta tässä suvussa se on tuntunut kulkevan poikkeuksetta jokaisessa suvun haarassa. Kuitenkaan Cornvall Zoo ei ole mikään sukuyritys, vaan paikan omistajuus on siirtynyt aina isältä pojalle ja perhe on useinkin elänyt varsin eristyksissä sukulaisistaan, osaksi jo siksi, että heillä ei ole ollut juurikaan ylimääräistä aikaa yrityksen hoidon, tutkimustyön ja matkailun takia. Eläintarha on aina ollut tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, perheen ohella, joka on myös näkynyt  sen ylläpidossa. Kautta aikain paikka on ollut suosittu matkakohde, hyvin hoidettuine aitauksineen ja eläimineen, sekä viihtyisine ympäristöineen.
Nytkin Franz kävellessään silmäili eläimiään. Hän tunsi ne kaikki yksilöinä ja nautti niiden tarkkailemisesta.  Joka ilta hän piti työntekijöiden keskuudessa kokouksen, jossa he keskustelivat sen päivän tapahtumista ja eläinten tilasta. Jonkin aikaa käveltyään, vanhaa puista kävelykeppiään heilutellen, sekin kun oli suvussa kulkenut perintö ja Franzilla ihan vain näön vuoksi aina mukana. Jo pitkälle kantautuva ärinä voimistui Franzin lähestyessä rakennusta, jonka eteen rekka oli pysäköity.  Rekan vieressä seisoi kolme miestä, eläintarhan työntekijöitä, jotka keskustelivat kiivaasti keskenään. Kun he huomasivat Franzin, kaksi heistä heilutti käsiään iloisesti, johon Franz vastasi heilauttaen vapaalla kädellään ja hymyillen leveästi. Kolmas, rekkaa ajanut vanhempi mies, lähti juoksemaan Franzia kohden.

"Aloitammeko siirtämisen?" hän huudahti vähän matkan päästä pysähtyen odottamaan vastausta.
"Olkaa hyvä vain", Franz sanoi väsynyt hymy kasvoillaan ja jatkoi kävellen takaisin rakennukselle juoksevan miehen perässä.

Kaikki kolme katosivat rekan sisään. Kuului kova pamahdus, kuin joku olisi iskenyt nyrkillä puuseinään ja sitä seuraavaa kovaa ärinää. Rekka oli peruutettu melkein kiinni rakennuksen seinään, suuren avonaisen liukuoven kohdalle. Franzin päästessä rakennukselle Alan kumppaneineen oli raahannut suuren, puisen kopin jo ulos rekasta. He lähestyivät häkkiä, yhtä niistä, joita oli useita rakennuksen sisällä. Karjahdus kaikui rakennuksen seinistä. Franz seuraili hiljaa syrjempänä kuinka miehet saivat kopin vedetyksi häkin luokse, välillä kavahdellen vihamielisiä ärjäisyjä ja pamahduksia kopin sivuilla. He vetivät laatikon aivan kiinni häkin avonaiseen oviaukkoon. Alan käveli ulos rakennuksesta vilkaisten Franzia ja luoden hänelle nopean hymyn tuhahduksella säestettynä. Hän meni rekalle, nousi kyytiin ja ajoi sen pois ovensuulta. Kuunvalo tulvahti rakennuksen sisälle, jättäen kuitenkin suurimman osan huoneesta varjoihin. Läheisen häkin nurkasta alkoi kuulua hiljaista murinaa ja silmäpari välähti varjoissa.

"Ole edes sinä hiljaa siellä", Franz murahti takaisin mulkaisen häkin varjoihin. "Avatkaa luukku!"

Kaksi miestä kiipesivät kopin päälle, kopin jonka asukas oli viimein vähän hiljentynyt, ehkä kuunnellen ympäristöstä kuuluvia ääniä. Toinen miehistä otti kiinni kopin puisesta, vedettävästä luukusta ja kyykistyi valmiina vetämään sen auki. Toinen taas veti häkin kirskuvan luukun ylös, valmiina läjäyttämään sen kiinni. Samalla kun toinen nuorukaisista alkoi vetää kopin luukkua ylös, matala murina alkoi jälleen. Hitaasti painava luukku avautui, hetken ajan huoneessa vallitsi jännittynyt ilmapiiri. Katseet kääntyivät häkin suulle. Yhtäkkiä peto sännähti ulos kopista häkin varjoon ja sillä sekunnilla häkin ovi pamahti kiinni. Laatikko vedettiin syrjään ja häkin luukku lukittiin ketjulla. Franz lähestyi häkkiä hitain askelin, silmäillen sen uutta asukasta. Hän sai osakseen vihamielistä, syvältä kurkusta kantautuvaa murinaa. Kaksi muuta miestä katselivat syrjempää ja alkoivat sitten siirtää tyhjää koppia huoneen nurkkaan.

"Näetkö Melchior, sait tänne seuraa öittesi ratoksi", Franz mumisi hiljaa hellittämättä katsettaan toisen pedon silmistä, jotka kiiluivat heijastaen kuun kalpeaa valoa.

Yhtäkkiä peto hyökkäsi karjahtaen päin häkin paksuja kaltereita, ulahtaen ja perääntyen samassa takaisin nurkan varjoihin. Franz kavahti vain tuskin silmin nähtävästi. Sen sijaan kaksi nuorukaista hypähtivät säikähdyksestä taakse päin, vaikka olivat hyvän etäisyyden päässä häkistä.

"Lopeta tuo pelleily ja rauhoitu!" hän huudahti harvinaisen äkäisesti. "Tulkaa, jätetään nämä kaksi tänne purkamaan paineita keskenään. Aamulla kaikki on jo vallan mainiosti."

Kylmä katse seurasi Franzia ja miehiä näiden poistuessa rakennuksesta ja lukitessa sen suuren oven. Kuu valaisi eläintarhan pihaa heidän kävellessään sen poikki, lukuisien aitauksien lomitse takaisin kohti vanhaa porttia. Eläimet seurasivat heidän liikkeitään verraten hiljaisina, mikä milloinkin vähän tuhahtaen tai murahtaen. Eläintarhan portti suljettiin jälleen, Franzin auto starttasi ja lähti parkkipaikalta nostattaen kevyttä hiekkaa perässään. Muutamaa vihaista ärjähdystä lukuun ottamatta eläintarhassa vallitsi taas tuttu ilmapiiri. Leijona jatkoi kulkuaan, samoin tiikeri. Välillä mölyapina huusi serenadin kuulle, siihen vastasivat leijona ja tiikeri karjahdellen kilvan. Linnut lehahtelivat parvina lentoon, välillä päästellen omalaatuisia ääniään. Rauha palasi yöhön.



Luku 1 ~ Kesän odotus

Tummanvioletti rullaverho inahti ilkeästi kun Meghan riuhtaisi sen alas. Aina tähän aikaan päivästä aurinko alkoi hiljalleen hivuttautua paistamaan kohtisuoraan hänen huoneensa ikkunaan. Meghan ei missään tapauksessa nauttinut auringonsäteistä, varsinkaan silloin kun ne osuivat suoraan hänen silmiinsä, vaikka tuskinpa siitä kukaan muukaan erityisemmin tykkää. Aurinko olikin niitä harvoja asioita, joista Meghan ei kesässä tykännyt. Aurinko kuuluikin listan kärkipähän lähinnä sen takia, että se useimmiten sattui paistamaan suoraan juuri Meghanin silmiin. Toiseksikin se teki hänen olonsa usein myös vallan tukalaksi, Megin vaatetus kun koostuu lähes ainoastaan tummista vaatteista. Nytkin hänellä oli päällään tummanvioletti toppi, musta huppari ja mustat farkut, tai pikemminkin harmaat, koska myönnettäköön, että ne olivat käytössä kuluneet melko lailla ja niiden lahkeita koristivat lukuisat repeämät.

Meghan huokaisi syvään ja jatkoi piirtämistä. Kynän pää heilui kiivaasti, välillä toinen käsi hapuili kumia ja kuului kiivasta suhinaa kun kumi kumosi huonosti menneen kohdan. Onko nerokkaampaa välinettä olemassakaan?  Paperille muodostunut hevosori alkoi saada maata jalkojensa alle. Kuului napsahdus, ruohikkoon tuli ylimääräinen viiva, lyijy oli napsahtanut poikki. Meghan kirosi mielessään, laski kynän puiselle pöydälle ja nojautui tuolissaan taaksepäin ja katseli ajatuksiinsa uppoutuneena piirrostaan. Se oli onnistunut varsin hyvin, vaikka hevosen ilmaa halkovat etujalat näyttivätkin tyngiltä takajalkoihin verrattuna. Meghan ummisti silmiään ja näki edessään piirtämänsä  hevosen sellaisena kuin sen pitäisi olla. Hän avasi silmänsä, vilkaisi piirrostaan ja todetessaan sen olevan edelleen lyhyt Jalkanen, hän nappasi sen käsiinsä, avasi lipastonsa ylimmän laatikon ja tipautti paperin sinne muiden piirroksien joukkoon. Tyttö nousi tuoliltaan ja heittäytyi sängylleen makaamaan. Hän kurottautui vielä sulkemaan työlamppunsa valon, veti sitten kätensä päänsä alle ja asettautui mukavasti selälleen, sulkien samalla silmänsä. Piirrosten aiheet täyttivät hänen mielensä.

Yhtäkkiä puhelin pirahti soimaan, niin yllättäen, että Meghan hätkähti. Kunpa hän olisikin sulkenut koko kapistuksen käydessään lepäämään. Syvään huokaisten hän ojensi katsomatta kätensä pöydälle, jossa tiesi puhelimen olevan. Puhelinta hapuillessaan Meghan tipautti kirjan lattialle, kuului kova läjähdys, mutta ainakin puhelin oli viimein hänen kädessään. Saman tien Meg avasi simpukkapuhelimensa läpän ja mutisi jotain epämääräistä puhelimeen tehdäkseen soittajalle selväksi, että tämä oli soittanut väärään aikaan. Joka tapauksessahan soittaja olisi Alex tai Mischa.

"Päivää, onko Meghan Way?" kuului ystävällinen mies ääni kysyvän.
"Oh, kyllä puhelimessa", Meghan vastasi yllättyneenä nousten samalla istumaan.
"Hienoa hienoa. Tässä Franz Cronvall, Cronvall Zoon omistaja. Te olitte hakeneet meille kesätöihin, olenko oikeassa?"

Meghan tunsi yllättäen perhosten leijailevan vatsansa pohjassa. Hän hiljeni hetkeksi, tietämättä mitä sanoa, mutta kokosi sitten itsensä ja sai soperretuksi jonkinlaisen myöntävän vastauksen.

"Hienoa, sitten varmaan ilahdutte kun kuulette, että teidät on valittu haastatteluun," mies sanoi ja Meghan pystyi näkemään sielunsa silmillä, kuinka vanha, parrakas mies hymyili puhuessaan.
"Oikeesti? Wau.."

Maghanin sisällä kävi ankara myllerrys. Kuinkahan monta haastatteluihin oli kutsuttu? Kuinka moni pääsisi töihin? Onko Alex ja Mischa kutsuttu myös? Huomaamatta peukalonkynsi löysi tiensä  Megin hampaisiin. Hetken hiljaisuus puhelimessa.

"Niin, tuota milloinkas teille kävisi tämä haastattelu?" mies jatkoi hiljaisuuden jälkeen. "Olisiko viikonloppuna hyvä, sanotaan vaikka lauantaina?"
"Öö, joo no, joo kyllä se sopii. Monelta? Sinnekö eläinpuistoon vai? Pääsivätkö Alex ja Mischa myös? "
"Heti sulkemisajan jälkeen eli siinä puoli kuudelta täällä toimistossa, jos se vain suinkin käy. Oh, tuota, Alex ja Mischa.. hetki vain, ovatko he ystäviäsi vai?"
"Joo ovat, haimme yhdessä sinne töihin.."
"Aivan aivan, no katsotaanpas, missäs ne paperit ovatkaan. Ah, täällä näin. Mischa, kyllä hyväksytty on. Ja.. kuulostaako Alexander tutulta? Hänet on myös hyväksytty."
"Ooh, mahtavaa. Kiitos paljon!"
"Niin, no mutta. Me näemme sitten parin päivän päästä, tervetuloa sitten. Hei hei."
" Joo, hyvä, heippa!"

Meghan läimäytti puhelimensa kiinni ja istui vähän aikaa paikoillaan hurja ilme kasvoillaan ja alkoi sitten nauraa hervottomasti. Samassa hän ponkaisi ylös sängyltään ja säntäsi kaikesta kiinteästä vauhtia ottaen ja mutkissa liukastellen alakertaan. Viimemetreillä eteisen pitkä räsymatto lähti hänen altaan ja Meghan kirkaisi ja muksahti pyllylleen työntäen samalla maton mytyksi nurkkaan. Hetken tyttö istui hiljaa lattialla musta tukka silmillä kuin ihmetellen miten hän siihen joutui. Vieressä olevassa keittiössä Meghanin äiti Sally oli keskeyttänyt askareensa kuullessaan metelin jota hänen tyttärensä piti tullessaan alas ja tehdessään hätälaskun eteiseen. Meg vilkaisi äitiään ja heittäytyi hymy suussa selälleen lattialle.

"Arvaa mitä äiti", hän hymisi kattoa tuijottaen.
"No kerro", Sally sanoi hiukan ihmetystä äänessään ja jatkaen tiskaamista.
"Se ukko soitti sieltä eläinpuistosta, se sano että mä pääsen sinne haastatteluun.."
"Oho, no sepäs hauska kuulla."
"Niin, mä varmaan pääsen sinne töihin! Aattele!"
"Joo joo, mutta katsotaanhan miten se haastattelu menee ja iloitaan vasta sitten, ei kannata vielä toivoa liikoja ettet joudu pettymään."
"No joo joo, ihan sama.. mä pääsen varmasti. Ja Alex ja Mischakin, nekin on kutsuttu.."
"Niinkö? No sepäs sattui.. "

Samassa ulko-ovi aukesi vingahtaen ja pieni veto kävi eteiseen. Meghan nosti päätään ja näki rotevan miehen tulevan sisään eteiseen suuri, karvainen koira perässään. Meghanin huomatessaan koira ryntäsi puoliksi tytön ylle seisomaan tarkistamaan, että kaikki on kunnossa kun tämä niin oudossa paikassa makasi. Kirsu nuuhkutti Meghanin vatsaa ylöspäin aina kasvoille asti ja koira antoi Megille märän suukon suoraan poskelle, olisipa antanut toisenkin ellei Meghan olisi ottanut koiran poskivilloista molemmin käsin kiinni ja työntänyt sitä taaemmaksi.

"Moi isi", Meg sanoi nousten viimein istumaan ja rapsuttaen toisella kädellä koiraa, toisella pyyhkien naamaansa.
"Ja mitähän ihmettä se meidän neiti keskellä lattiaa makoilee?" Matt kysyi vilkaisten tytärtään virne naamalla. "Jokos se naapurin pojankoltti on taas käynyt ovella ja suorastaan pökerryttänyt sinut? "
"No hahhaa", Meghan irvisti isälleen. "Minä lensi perseelleni kun tulin yläkerrasta."
"Se eläintarhan omistaja oli soittanut Megille ja kutsunut haastatteluun sitä kesätyöpaikkaa varten", Sally huuteli keittiöstä.
"Aijjaaa..", Matt sanoi kuin oivaltaen jotain. "Sitäkös se olikin, mistäs lähtien sinä olet niin vanhoja katsellut.. eikös sekin mies ole jo yli viidenkymmenen? "

Meghan tyytyi vain katsomaan isäänsä muka närkästynyt ilme kasvoillaan kun tämä lampsi hänen ylitseen keittiöön, suuteli Sallya poskelle ja meni miehille niin tuttuun tapaan jääkaapille etsimään jotain purtavaa. Jääkaapin oven äänen kuullessaan myös koira, Gangsta, nousi seisomaan ja tassutti isäntänsä viereen makupalojen toivossa.

"Mun täytyy soittaa Mischalle ja Alexille", Meg sanoi ohimennen, nousi ylös ja lähti kapuamaan portaita ylös huoneeseensa.