Tähän voi laittaa toisten luettavaksi omia runoja ja novelleja, jos haluaa:)
Saa kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta, jokaisen oman luovuuden rajoissa :D
Onpa kaunis runo. Todella kaunis ja sinä todellakin osaat kirjoittaa kauniisti. :)
Kissa
Kerällä, kehrää.
On levollinen nukkuessaan.
Hyökkää, vaani.
On suloinen leikeissään.
Syö kukkani ja repii verhoni.
On ilme viaton.
Siinä vierelläni kehräät rakas hupsu kissani.
Meri
Istun rannalla ja katson kohti kaukana siintävää ulappaa.
Kuuntelen, kun lokit kinastelevat keskenään ja aallot murtuvat rantakallioihin.
Auringonvalo heijastuu veden pinnasta, kuin se olisi valtava timantti.
Tunnen leppeän tuulen kasvoillani, se tuo tulleessaan raikkaan tuoksun mereltä.
Merelle tahtoisin, vaan ei ole minulla venettä, jolla seilata aalloilla.
Tyydyn siis kahlaamaan rantavedessä ja sukeltamaan sinisiin aaltoihin.
Sade ja Ukkonen
Tuhannet ja taas tuhannet pisarat rapsahtelevat ikkunaani vasten.
Taivas on synkkä ja jostain kaukaa kantautuu ukkosen jyrinää.
Menen ikkunaan katsomaan luonnon omaa jännitys näytelmää.
Nyt ukkonen alkaa toden teolla riehua, se taivuttaa hennot koivut kaarelle ja ravistaa jykeviä mäntyjä, kuin haluten repiä ne irti.
Se ärjyy karjuu ja pauhaa.
Kaatosade piiskaa nurmikon lakoon ja taivaalla välähtelee satoja salamoita jyrinän saattelemana, ihan kuin joku ottaisi kuvia suuren suurella kameralla.
Pian ukkonen on raivonnut itsensä väsyksiin ja enää kevyt sade jää jäljelle.
Kuuntelen taas pisaroiden rapinaa ikkunaani vasten, kun se vähitellen hellittää ja vaimenee pian kokonaan.
Tässä on muutama tämmönen söherrys, joita joskus olen raapustanut ja on nää tuolla rakkausrunoissakin luettavissa.
Kissa-runo kuvaa hyvin kissan ovelaa luonnetta,
Meri-runosta voi haistaa suolaisen meriveden tuoksun
ja viimeisen runon ukkosmyrsky herää tekstissä eloon hyvin elävästi.
Todella hienoja runoja. Kyllä sie osaat:)
Sateen kuvaileminen on hauskaa, miekin olen kirjoittanut runon sateesta joskus kauan sitten.
Luontoa on kiva kuvata varsinkin silloin kun itsellä tunteet myrskyää..
Tyhjyys
Mikä määrittelisi yksinäisyyden?
Onko se vain tunne, jota kannan sisälläni, koska et ole luonani.
Rakkaus on kummallinen asia.
Se panee pään sekaisin.
Elämä yksin on helppoa sanotaan. Onhan se sitä.
Saa tehdä mitä tahtoo. Olla vapaa. Mennä miten huvittaa.
Ei tarvitse kuunnella toisten mielipiteitä.
Saa tehdä päätöksensä itse.
Elämä yksin on hienoa.
Hienoa siihen asti, kunnes löytää sen jonkun.
Sen jonkun, jota ilman ei voi, eikä halua elää.
Rakkaus on tunne vatsan pohjassa, kun odotat hänen tulevan luoksesi.
Se outo tyhjyyden tunne, kun hän lähtee, etkä tiedä koska taas kohtaatte.
Tunne, kun yrität jälleen päästä hänen luokseen, ja sivuutat siksi kaiken muun.
Molemminpuolinen rakkaus on ihana asia.
Se kertoo, että et ole yksin.
On olemassa joku, joka välittää.
Joku, joka ei koskaan hylkää, tai luovuta.
Joku, jonka puoleen voit aina kääntyä.
Joku, joka ymmärtää sinua, ja on aina valmis kuuntelemaan.
Rakkauden ylläpitäminen vaatii työtä.
Jos rakkautta ei vaali, sen liekki ei jaksa palaa.
Liekki hiipuu, mutta aito rakkaus ei sammu koskaan.
Se piiloutuu, kytee, odottaen hetkeä syttyäkseen uudelleen.
Elämä toisen kanssa, on kuin elämä yleensäkin.
Se ei ole helppoa.
Se on jatkuvaa molemminpuolista vuorovaikuttamista.
Toisen huomioon ottamista.
Sen yhteisen sävelen löytämistä.
Se ei sisällä pelkkää iloa, eikä pelkkää surua,
mutta jokainen määrittelee teoillaan itse, kumpaa se sisältää enemmän.
Rakkaus on sitä, kun mikään muu ei ole niin tärkeää.
Se on pieniä onnen hetkiä yhdessä.
Sanoja. Katseita. Huokauksia.
Se on kädestä pitämistä.
Haaveiden, ilojen ja surujen jakamista.
Se on sitä, kun keskellä yötä herää, katsoo vieressään nukkuvaa,
ja siinä hän on, niin viattomana ja särkyvänä.
Se on tunne, että tekisit hänen vuokseen mitä tahansa.
Tunne, että hän on täällä vain sinua varten.
Tunne, että hän on kaikki mitä tarvitset.
Rakastamasi ihminen on henkilö, jota et koskaan haluaisi satuttaa.
Elämä yksin on hienoa.
Mutta kun on kohdannut sen jonkun, ei enää halua elää yksin.
Ei halua olla ilman häntä.
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa.
Ja minä olen yksinäinen, koska minä rakastan sinua.
Huh, olipas koskettava teksti. Huomaa, että se tuli suoraan sydämestä :)
Osaat kirjoittaa todella kauniisti tunteista ja parisuhteesta.
Elämän punainen Amaryllis
Asiat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin monimutkaisia, ettei niitä kykene ymmärtämään ensisilmäyksellä.
Kaunis Amaryllis. Kukka, joka puhkeaa täyteen loistoonsa kärsimyksestä ja kaltoin kohtelusta. Sen lohenpunainen kukinto on mieltä rauhoittava kokonaisuus, kaikessa kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan. Jokainen sen kuudesta terälehdestä ovat taipuneina ulospäin, keskellä olevien kukintojen ojennellessa samanaikaisesti eteenpäin siroja päitään.
Ja kuitenkin, mentyäsi lähemmäs huomaat jotain uutta. Yksinkertaisuus muuttuu yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi monimuotoisuutta, joka on täynnä muotojen ja värisävyjen aikaansaamaa kaaosta. Jokaisella pienellä yksityiskohdalla on merkityksensä.
Niin on elämässäkin.
– omistettu pohjoisen mummulle, joka ymmärtäisi tämän todennäköisesti paremmin kuin minä itse:)
Tyhjyys
Olemassaolon leikkikenttä.
Minä olen
vain yksi atomi muiden joukossa.
Yksin
keskellä loputonta maailmankaikkeutta,
syiden ja seurausten ympäröimänä.
Minä, vain olen.
No niin, kirjoitin äsken muutaman perättäisen riimin.
Ja taisin jostain syystä kaivaa esiin sellaisia synkkiä fiboja,
joita eräs lempirunoilijani loi aikanaan omiin runoihinsa:D
Keskiyön hiljaisuus seuranani, saavun puhumaan tyhjästä sielustani.
Usko ei kukaan, ei näe, ei tunne. On puheeni turhaa, ei sitäkään kuule.
Öitäni valvon, kun mieltäni piinaa.
En ymmärrä, miksi tuo ajatus yhä vain riivaa.
Jätä jo rauhaan, sinä ajatus hurja.
On mieleni levoton, tuo arvoton kurja.
Niitty
Aamuaurinko lämmittää, täydessä kukassa olevaa niittyä.
Lämpö saa aamukasteen muuttumaan usvaksi, joka hiljalleen kohoaa ja haihtuu ilmaan.
Jossain rapistelee hiiri perhe ja niityn laidassa kasvavissa puissa linnut juoruilevat.
Kuuntelen näitä ääniä ja kuljen avojaloin pitkin niittyä ja nautin auringon lämmöstä, kukkien tuoksusta ja luonnon omista äänistä, joita ei riko kaupungin melu.
Toivon, että kesä voisi jatkua aina vain tällä ihanalla niityllä.
Karvainen ystäväni
Sinä tulit aina vastaan, kun tulin kotiin.
- Nyt koti tuntuu tyhjältä.
Katsoit minua kauniilla silmilläsi.
- Elämän liekki on niissä sammunut
Muistan iloiset leikki hetket kanssasi.
- Lelusi ovat hylättyinä pölyn keskellä.
Tulit viereeni yöllä ja kuinka turkkisi lämmitti.
- Herään yksin yöllä, et enää ole vieressäni.
Katselin kun uinuit levollisena paikallasi.
- Paikkasi on tyhjä.
Sinulla oli oma paikka sydämessäni.
- Olet vieläkin siellä.
Ikävöin sinua ja iltaisin kyyneleeni kastelevat tyynyni.
- Kaipaan sinua
Sinä odotat minua siellä jossain.
- Ja kun aika tulee, näemme jälleen rakas ystäväni.
Mä en siis ole lemmikkiä menettänyt, mutta kai tuossa on mukana niitä tuntoja kun jouduin kissani antamaan mutsille ja faijalle typrrän eläinallergiani takia. :( Mutta tuota saa lainata jos tahtoo ja jos lemmikkinsä on menettänyt.
Vuoden ajat
Syys
Raikas ilma, värikkäät lehdet ja sateen tuoksu.
Sato odottaa poimijaansa ja viimeiset kukat pudottavat terälehtensä.
Metsän väriloisto, harmaa taivas ja linnut lähtevät etelään, syksy saapuu.
Talvi
Kirpeä pakkanen ja kolea ilma.
Jääpuikot katon reunassa ja valkoinen maa.
Lumiset puut ja ketun jäljet hangessa.
Kirkas öinen taivas, täysi kuu ja revon tulet.
Joulu ja piparkakkujen tuoksu, on talvi.
Kevät
Hennon vihreät lehdet puhkeavat puihin ja
sulava jää ja lumi saavat purot pulputtamaan.
Ensimmäiset linnut palaavat ja kontio herää talviuniltaan, sillä on kaksi pientä pentua mu-kanaan.
Ensimmäinen kukka puhkeaa sulaneeseen maahan ja lintujen liverrys täyttää metsät.
Kesä
Huumaavat tuoksut sekoittuvat toisiinsa ja lintujen iloisen lauluun.
Niitty kukkii kaikissa väreissä ja leppeä tuuli pöyhii koivun oksia mennessään ohitse.
Laineet liplattaa kaislikossa ja jossain kurnuttaa sammakko.
Auringon lämpö, sininen taivas, kesä.
Tuossa taas joitakin mun ikivanhoja sepustuksiani ajalta, jolloin vielä opiskelin ja asuin hämeenlinnassa.
Eräs aikaisemmin aloittamani kirjaraakile, sekä viimeöinen uneni innoittivat kirjoittamaan muutaman riimin paperille.
Öinen vieras unissani, sai miettimään minut tuntojani.
Miksi halusin ja miksi toivoin, miksi niin vimmatusti untani katsoin.
Öinen vieraani paljasti mitä on tulevan, ja mietin nyt mahdoinko haluta niin asian olevan.
Hetken jo tunsin tuon pienen kai tunteen, tuon petollisen hiljaisen onnentunteen.
Vieras katsoi minua syvemmälle kuin muut, ja yllättäen tunsin, kuinka sanaton sopimus sinetöi sanattomuuden suut.
Tulethan takaisin, liitele uniin. Silloin ehkä selviää syy vierailusi nostattamiin kuviin.
Tuossa on jotain mikä häiritsee, mitä pitäisi ehkä muuttaa, mutta en nyt jaksa miettiä tarkemmin miten..raakile siis.
Tuska
Kylmä tuuli puhaltaa,
sen viima vaanii uhriaan.
Yössä yksin vaeltaa,
mies vailla unelmaa.
Muisto tunteen rakkauden,
syvään koskee sydämeen.
Onni pois on ehtynyt,
hän elämäänsä eksynyt.
Maassa miehen mieli on,
vain kuori ontto koruton.
Huuto kaipuun hiljainen,
taakse hukkuu turhuuden.
Kaikki tyhjää,
nyt sen nään,
mua kuulemaan ei kukaan jää.
Onpas hieno runo Jupe. Sointuu nuo loput hienosti :)
*******
Sain inspiraation viimeyönä ja kirjoittelin runoja kolmeen saakka aamuyöllä.
Laitan niistä tänne pari ja ehkä pari vanhempaakin, teidän iloksi/harmiksi :D
DANCE
Olen yksin, suljen silmäni
annan musiikin valua ympärilleni
tunnen kuinka sydämeni hakkaa lujasti
veri kulkee suonissani nopeammin, kuumemmin
nostan käden kaulalleni ja annan sen valua hitaasti alaspäin ihollani
vartaloni löytää rytmin, se sykkii musiikin tahdissa
ensin hitaasti, sitten nopeammin
lantioni liikkuu, vartaloni taipuu
tunnen olevani seksikäs, kaunis, haluttava
kaikki muu katoaa ympäriltäni
on vain minä ja musiikki, joka värähtelee lävitseni kiihkeästi
haluan jäädä tähän hetkeen, sykkiä rytmissä, nauttia sen väreistä
kuin ilotulitus, värit räjähtelevät silmieni mustassa pimeydessä
levoton nautinto, halu imeä energiaa ympärilläni leijuvasta rytmistä
Musiikin loputtua vajoan lattialle ja kuuntelen hiljaisuuden tekemää tyhjiötä.
Tunnen surua ja onnea, kumpaakin yhtä aikaa. Sydän hakkaa vatsanpohjassa edelleen kiihkeästi, vaatien lisää, enemmän.
http://www.youtube.com/watch?v=A9rLqHBaxBg&feature=fvw (http://www.youtube.com/watch?v=A9rLqHBaxBg&feature=fvw)
***********
Hellästi pidän sitä kämmenelläni,
sormenpäälläni silitän varoen
Lämpimin ajatuksin sydämeeni kätken,
ja hiljaisuudessa sen ääntä kuuntelen
(http://i226.photobucket.com/albums/dd50/nuubialainen_prinsessa/Perhoset.jpg)
Jätän tuon kuvan isoksi, vaikka se onkin hieman liian iso, sillä muuten ei kuvauksen kohteet näkyisi riittävän selvästi.
Nuo kaunokaiset on kuvattu Thaimaassa, eräiden kuumien lähteiden läheisyydestä:)
********
*** Minuus ***
-Uskon
Kiinni hetkessä, takerruksissa aikaan tahtomattaan
-Toivon
Ymmärrystä, vaikka itsekään ei sitä oikein ymmärrä
-pelkään
Paljas minuus kätkettynä, löydettynä, paheksuttuna
-haluan
Henki kulkee, sisään ja ulos, vapaasti, ei kahleita
-Uskon, Toivon, pelkään, haluan, ja hittojako minusta, Minä on yliarvostettu sana.
Me, on paljon parempi ja vielä sitäkin parempi on rakkaus, Lähimmäisen rakkaus
Tämä hetki, on mennyttä aikaa huomenna. Huomenna on uusi hetki,
mutta sitä ei pidä ajatella nyt, vasta huomenna,
sillä muutoin tämä hetki kuluisi hukkaan ja se olisi suuri menetys.
*** Minussa ***
******
On hulluutta elää tässä maailmassa,
ja etsiä sieltä onnea.
Onni ei ole tästä maailmasta vaan,
se löytyy sydämen sisältä piilosta.
*****
Pahoja sanoja, voimakkaita.
Kaivautuu syvälle, jää asumaan.
Horjuessaan itsetunto, kaataa kaiken mukanaan.
http://www.youtube.com/watch?v=bhXE8FjsoHI&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=bhXE8FjsoHI&feature=related)
*****
Kiva nähdä sinua taas täällä.
Ihania nuo sun runosi ja kuva on upea. :)
Mui :)
Juu mie tänne viimeinkin tulin piipahtamaan.
Viimeyönä tosiaan iski semmonen tarve kirjoittaa,
tuo kuva on kyllä hieman samea kun miun kamera ei oo mikään ammattilaisvekotin.
Liikkuvat perhoset aiheuttaa näköjään sellaista liikesumeutta tjtn.
Tänään on toisen maailmansodan vuosipäivä, joten innostuin kirjoittaman siihen liittyen runotapaisen
SHOAH
Jossain kääntyy elämä raiteiltaan
junapilli huutaa lähtölaukaustaan
tyhjät tähtikodit, sirpaleiden keskellä
omaisuuttaan mukaan ei saa kukaan, tällä retkellä
Maailma pidättelee henkeään
kuka kuolee, kuka henkiin jää?
Tuhkaa ja sirpaleita, verta ja huutoja katkenneita
lintujen laulu hukkuu metalliseen sateeseen
onko todella aihetta tarttua aseeseen
maassa makaavat poloiset
Antaneet henkensä, mutta minkä puolesta?
Piikkilankaa ja kaasuhoitoja
likaa ja luteita, pellavahiuksissa
kylmät pihat, täynnä laihoja lapsia
Tarvitseeko niitä asein vahtia?
Kuolemanpelko päivän pimentää
toivo hukkuu työhön pimeään
paljon vihaa ja kipua
Tarvitseeko sitä niin paljon tuntea?
Piru mieheksi tosiaan
onneksi kaatuivat tyrannian portit hänen osaltaan
Mutta loppuiko sota ollenkaan, vai muuttiko se vain kohdettaan?
http://www.youtube.com/watch?v=g4rZc61sDak&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=g4rZc61sDak&feature=related)
Säihkysi sun
Silmiis sieviin jos katsoa vois,
lämmön tunteen se rintaani sois.
Kesäinen ilta,
taivaanrantaa maalaa,
kuiskaus tuulen,
huulillaan nimeäs kantaa.
Sävyt taivaan mun sieluni valtaa,
kaipuun tunne mieltäni painaa.
Maailma täynnä loistoa moista,
vaan vertaistas löydä,
en kaltaistas toista.
Sä kyllä kirjoitat ihanasti ja ihania runoja jotka herättää ajatuksia, saa miettimään asioita ja elämää. :)
Olipa nuo sinun runosi koskettavia, kauniita ja ajatuksia herättäviä. Kyllä sie ostaat. :)
Lady Marmalade
Kissat kapeilla kujilla
kehräten, kermaa viiksikarvoissa
Nuolaise pois, jos uskallat
Yksi tytöistä huomataan
kuin Lady Marmalade konsanaan
Nostaa nenänsä toisten edessä
ylväästi marssii, häntä pystyssä
kulkee läpi reviirien, ohi ahneiden katseiden
Lady ei moisista välitä, antaa toisten rauhassa katsoa
Tämän tuittupään lähelle, ei parane eksyä
on kynnet terävät
ja hampaatkin piikkejä
Suloinen nimi, täynnä vaaroja
Ja mikä nuolaisu
Voih, niin karhea
Lady Marmalade, makeaa kermaa kissojen
jokainen untuva taatusti nimensä arvoinen
http://www.youtube.com/watch?v=LhXQ7pJlx-Y (http://www.youtube.com/watch?v=LhXQ7pJlx-Y)
Oih ihana. Näin heti mielessäni kuvan valkoisesta kauniista kissasta joka tassuttelee ylväänä aidalla, kollien katsoessa ja mourutessa alhaalla. :)
Kyllä sie vain osaat. :)
Juu kissa tai nainen, ylväs kuitenkin - Lady.
Jos olisi kissa niin juuri sellainen valkoinen niin kuin Aristokateissa :)
Kirjoittaessani äsken tuota pätkää, näin mielessäni paljon untuvaisia viuhkoja, heiluvia hameenhelmoja,
riikinkukonsulkia, kissamaista notkeutta, salaperäisiä katseita. Rinnastin naisen kissaan..hassu mielikuva;DD
Nyt tuli muuten mieleen, että joku saattaa ihmetellä miten mielleyhdistin myös (musiikkivideosta) Kurtisaanin ja Ladyn.
Minusta me naiset olemme kaikki pohjimmiltaan samanlaisia herkkiä tuntevia ihmisiä kaikki, meidät on vain luokiteltu lokeroihin persooniemme ja elämäntilanteidemme yms. mukaan. Kurtisaani voi olla yhtä ylpeä, hyvän itsetunnon omaava ja pidättyväinen jne. aivan kuten sivistyksen kehdossa kasvatettu siniverinen Lady. Pohjimmiltaan samanlaiset naiset, erilainen elinympäristö/kohtalo ja that`s it. Pystypäin vastatuuleen naiset, taitaa olla yksi runon sanomista :)
Siulla on kyllä yhtä kauniita ja puhuttelevia runoja kuin Hilbertillä. Suosittelen vilkaisemaan hänen blogiaan. Linkki sinne löytyy mun blogeista ja tarvittaessa linkkaan sen tännekin. :)
Plääh, nuo miun jutut on kaukana kauniista :DDD
Mut taisin muuten löytääkin mainitsemasi "runoilupaikan", vilkaisin sitä nimittäin pikaisesti äsken:)
Kunhan jää aikaa, niin täytyy käydä lueskelemassa siellä toisten hengentuotteita..
Todella kaunis runo.
Tosin mulle ei tule mieleen Houkutus (sori en muutenkaan ole Twilightin perään), vaan yleensäkin kaikki rakkausjutut. :)
Ja don't cry sopii aika moneenkin juttuun. On siinäkin kaunis kappale. :)
Niin, taitaa sopia rakkausjuttuun kuin rakkausjuttuun, oli se sitten Twilight tai muu. Twilight vaan sai minut sellaiselle tuulelle, että runo syntyi :)
Itseasiassa, runoa kirjoittaessani minä ajattelin vähän muutakin, hieman syvällisempiä juttuja, mutta ei niistä sen enempää ^^
Oih. Ihana kissa ja ihana runo. :)
Niih, kissa on tosiaan ihana miustakin, mutta runosta en niinkään sanoisi :DDD
Ps. kiva taas nähdä:) On näköjään aika hiljaista täällä..
Kuin myös sinua on aina kiva nähdä foorumilla. :)
Juu hiljasta on. Pitäsköhän itekki yrittää räveltää jotakin tänne runopuolelle. Tosin mieluummin satuilen pidempiä tarinoita. :)
Tässä jotain ikivanhoja (lapsellisen synkkiä, oli angsti päällä) runoja tai jotain vastaavia. Kaivelin arkistoja tänään, mutta löysin vain murto-osan tuotoksistani.
Hymyni, joka inhoaa sinua
Sanat, jotka tahtovat satuttaa
Katse, joka vapautta kaipaa...
... totuus, jota ei tullutkaan...
*********************
Kaikki lupaukset toiveet ja suunnitelmat
Vain katkeriksi valheiksi vaihtuvat
Halu muuttaa elämän kulkua
Katoaa auringon ensisäteiden mukana
Vapaudenkaipuu sydämessä
Tuska kärsivän silmissä
Kuolevan viime toiveet... eivät koskaan saa täyttymystään...
Lisäilen kun jotakin edes jollakin tavalla kiinnostavaa rävellystä ilmaantuu. :)
Kohtaamme jälleen
Kaksin kanssain matkaa kuljit,
vain liian varhain silmäs suljit.
Sun tähtes sammui, lepoon vaipui.
Syliin painoit pienen pään,
tyynet kasvot eessäin nään.
Sieluasi kannattelen,
muistoasi,
käsivarsillani nukkuvaa katselen.
Kuu loiston valon kantaa,
kerä säihkyin luotsaan,
luokses tähtisumuun,
kohti taivaanrantaa.
Oi, että olit tehnyt kauniin runon Juplin.
Kuten sanottua, runosi on kaunis ja tunteika, sekä ajatuksia herättävä.
Minä pidin. :)
Kerubini
Sinun pienet kätesi
suloiset enkelin kasvosi
ovat rakkauteni
Kuinka selviäisin,
jos jonain päivänä
sinua ei enää olisikaan
Hymysi saa minut jaksamaan
yli vaikeiden aikojen
pitämään kiinni elämästä
ja nauramaan
silloinkin kun sisimpäni itkee
elämän suolaisia kyyneleitä
http://www.youtube.com/watch?v=ATGF1wGq0-0 (http://www.youtube.com/watch?v=ATGF1wGq0-0)
Sunrise Avenue - Welcome To My Life
Enkeli on ranskaksi chérubin eli kerubi, kaunis kieli^^
Kaunis runo. :)
Tässäpä pari aika tuoretta.
Levoton rauha
Hiljaisuudella ei ole sijaa levottomassa mielessäni
Ajatukset maalaavat tunteideni kuvakudosta
Auringon viimeinen säde katoaa, jättäen jälkeensä pimeyden
Syvä rauha laskeutuu maan ylle, kuljen pimeän metsän halki
Annan levottoman mieleni johdattaa minua
Saavun avoimelle niitylle, en ole yksin
Pimeällä niityllä istuu tyttö, punoen kukkaseppelettä
niityn mustista kukkasista
Näen tytön poskille vierivät kyyneleet, kuulen nyyhkytyksen
Mieleni tekee lohduttaa, koskettaa...
Hitaasti kävelen lähemmäs, tunnistan tyttösen
Hän on kaunis, pieni ystäväni, sievä keijukaistyttöni
Hetken voin tuntea hänen sydämensä sykkeen, sielunsa murheen
Tunnen oudon kaipuun päiviin, joita ei koskaan ollut
Levoton mieleni itkee hänen murheensa vuoksi
Katson noita kauniita, tuttuja kasvoja ja pyyhin pois kyyneleet
Ei keijujen kuulu itkeä, ei olla allapäin
Keijujen kuuluu nauraa, tanssia ja laulaa, heittää kuperkeikkaa
Tulemme suuren päätöksen ammottavan kuilun eteen
Jään taka-alalle seisomaan, tästä tytön on selvittävä yksin
Odotan keijua syli avoinna, olkapää valmiina lohduttamassa
Mietin minkä tien hän valitsee, jäädä, vai lähteä
Toivon keijuni polulle onnen hetkiä, vailla kyyneliä ja myös vapautta
Kävi miten kävi, kuljen aina tukena hänen rinnallaan...
*****
Makaan yksin pimeässä, vain ajatukset seuranani
Pääni on täynnä ajatuksia
Tunnen syyllisyyden valuvan pois minusta
Lopulta olinkin sinulle samaa, kuin sinä minulle
Sitä huumetta, jota elääkseni tarvitsin
Sitä hurmosta, jota kuollakseni janosin
Pelkäsin satuttavani sinua, jos totuus tulisi ilmi
Kun viimein ymmärsin, mitä minusta halusit
Katosit elämästäni jälkiä jättämättä
Jäljellä on enää yksi ainoa kysymys
Miksi?
Oi että kun kauniit runot sulla. :)
Levoton
Yksin miettien sängyllä makaa,
uneton tyhjyyteen tuntoja jakaa.
Ajassa mieli takaisin siirtyy,
kauneimman hymy muistoihin piirtyy.
Sen loisto hetkeksi silmäni sulkee,
mut unelmiin raskas on matkani kulkee.
Polttava kaipuu, hengen se salpaa,
kuin sumussa sieluni taakkansa kantaa.
Anteeksi, etten oo muistanu kommentoida, mutta toi on nätti runo. Kaunis ja yksinkertainen.
Täällä (http://juuri.julmetus.net/) olis yhden toiselta foorumilta olevan henkilön kirjoittamia runoja joista voisit pitää, kun nyt selkeästi tykkäät runoilla.
Kyseinen neitokainen on mukava ihminen, vaikkei aina itse sitä uskokaan. :)
Eli eivät siis olen mun runoja, vaikka hälle oon sinne kommentoinutkin(nikillä Yavannah), mutta erään nettituttuni runoelmia ja ajatelmia, jos sua sattus kiinnostamaan :)
Ajattelin mainostaa, sillä hänen runonsa ovat myös kauniita ja ajatuksia herättäviä, kuten omasikin.
Hmm... Vois tähän lätästä pari omaakin suttua. :)
Tältä minusta tuntuu
Pelkoa, jännitystä ja ahdistusta.
Kysymyksiä.
Kysymyksiä itsestäni.
Miltä näytän? Millainen olen?
Teinkö vaikutuksen? Kelpaanko?
Kuin kuolemaan tuomittu astun pyövelini eteen,
eikä hän tiedä miltä minusta tuntuu juuri nyt.
Näen
Muut näkevät paksun meikkikerroksesi
ja huomiota herättävän asusi,
mutta minä näen pienen ja herkän ihmisen,
piilossa julmaa maailmaa.
Kaukana jossain
Kaipaus loppumaton,
sitä tuntee, kun ikävä on.
Selvänä ajatukset,
eivät kauaksi kanna.
Tuntoni syvät,
rauhaa ei anna.
Rintaani ahdistaa,
en henkeä saa.
Missä lie sä oletkaan,
mietin vain yhtä,
ainoaa.
Kaunis ja näppärä runo, oikein kaunis. :)
Oli kyllä kaunis runo taas Juplinilta. Mieleeni tuli juuri pätkä jostain ikivanhasta tuotoksestani, kaikki muu siitä oli imelää teinitytön hömpötystä, mutta yksi säkeistö on ihan suht kelvollinen:
Rakkaus on kuin lasi
Se helposti rikkuu
Niin tekevät sirpaleet kipeää
Mutta jos osaat oikein katsoa
Se takaisin heijastaa
Että tällaista tänään.
Nätti kaunis runo sulla. Tuollanen lyhyt ja ytimekäs. :)
Mustang:
Ei pidä koskaan aliarvioida tunteidensa arvoa. Tunteet on lahja, se on asia mistä tulee olla ylpeä. Ilman tunteita emme olisi mitään, vain varjoja tyhjyydessä, vaeltamassa maailmassa merkityksettömässä. Runosi oli herkkä, kaunis ja viisas. Haluaisin lukea sen kokonaisuudessaan. Ei mikään suoraan sydämestä tuleva ole hömpötystä, oli se sitten nuoren, tai vanhan ihmisen tunteiden tulkintaa.
Nefertiti:
Kiitos linkistäsi, kävin katsomassa ja luin muutaman. Oli miellyttävää luettavaa.
Kaikki:
Anteeksi passiivisuuteni vähäisen kommentointini suhteen.
Kiva, että pidit linkistä ja tosiaan eivät ole minun runojani, vaan erään radolan-foorumin moderaattorin runoja. :) Mullakin on tunnukset radolassa, mutten kylläkään oo mode ja lisäks mun nikki on siellä Yavannah, ei Hilbert. :)
Silloin kun kirjoittelin tällaisia lyhyempiä juttuja, sanoin niitä itse sanoituksiksi, sillä musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni ja harras aikomukseni oli säveltää näitä kappaleiksi. Lisäksi sana runo tuntui sopivan näihin hirmu huonosti, jotenkin nuorempana ajattelin sanan runo kuvastavan jonkinlaista ylevämpää taidetta, kuin omat tekeleeni. Kuitenkin, koska nämä eivät koskaan saaneet sitä kaipaamaansa musiikkia taustalleen (paitsi ihan pari tuotosta) niin runoiksi nämä jäivät. Laitan nyt tähän sitten loputkin tuosta kyseisestä, se on peräisin seitsemänneltä luokalta:
Pilvilinnoja
Makaan yksin pimeässä
Pääni on täynnä kuvia susta
Olen kiinni elämässä
Ulos katson, siellä meri on musta
Ikuisiin metsiin vangiksi jään
Tuhansiin uniin painan pään
Vain jotta sut näkisin
Rakkaus on kuin lasi
Se helposti rikkuu
Niin tekevät sirpaleet kipeää
Mutta jos osaat oikein katsoa
Se takaisin heijastaa
Kävelen piiskaavassa sateessa
Hiljaisuuteen jään nimees huutamaan
Muistan rakkauden sun katseessa
Lujaa tarraudun hetkeen muutamaan
Uskoni kaatuu pahan miekkaan
Kasvosi piirrän rannan hiekkaan
Vain jotta sut näkisin
Rakkaus on kuin lasi
Se helposti rikkuu
Niin tekevät sirpaleet kipeää
Mutta jos osaat oikein katsoa
Se takaisin heijastaa
Rakkaus on polku joka harhaan johtaa
Väsyneenä silmät uneen suljen
Ehkä tiemme meidän vielä kohtaa
Silloin vierelläs vain kuljen
Pilvilinnat jäädä saa
Todellisuus odottaa
Vain jotta sut näkisin
Vau, tuohan on kuin laulu. Voisin melkein kuvitella siihen jonkin kauniin sävelmän. :) Nätti runoelma. :)
Lauluja näistä kaikista vanhemmista piti oikeastaan tullakin. Jotenkin en vain koskaan ollut musiikin suhteen yhtä tuottelias, kuin kirjoittamisen. ^^ Ehkä vielä joskus.
Minä tykkäsin. Hyvin kypsän oloista, ja kaunista luettavaa.
Vain sinulle
Jälleen mietin, sen miten kertoisin.
Tunteeni, ne ovat aidot, mutta pelkään.
Vain ystäväin, sun huuliltas kuulen.
Mun sydämeni särkyvän luulen.
Ei riitä täyttämään tätä janoa,
ei se sammuta sieluni paloa.
Yhä kahlehdittuna olen hetkeen.
Mutta pyydän, älä sulje minua elämästäsi.
Ystäväin, sen soinnun taas kuulen.
Ja itken hiljaa, niin kovin hiljaa.
Oi että kun nätti pätkä. :)
Tämä ilta ja yö on muutenkin ollut yhtä suurta tunteiden sekamelskaa, varsinkin sellaisten hieman surumielisten (mutta kuitenkin vielä miellyttävällä tavalla) tunteiden täyteinen. Juplinin runo sopii tähän olotilaan erinomaisesti. Kaunista, taas kerran. *huokaus*
Pahimpia ovat aamut
Sä hiljaa saavuit,
mun luokseni varoen.
Hellästi kosketin,
sun lempeäs anoen.
Hennosti hymyilit,
mun untani syleilit.
Kun silmäni avasin,
taas totuuteen palasin.
Olit poissa.
Yksinäinen yhdessä
Niin lähellä oot,
vierelläni niin kaukana.
Hymyillen katselen,
untasi valvon.
Hengitykses äänet mun rintani täyttää,
jos tunteeni sulle vain tohtisin näyttää.
Mutta kuinka saattaisin uskaltaa,
kun tohdi edes en kättäsi koskettaa.
Rauhaasi rikkoisi,
en koskaan,
sen vannon,
vain vierelläs vaiti sun kauneuttas palvon.
Kauniita runoja sulla taas. :)
Sinuun sidottu
Sydämeni, se on salaisuus,
elävältä haudattu,
syvyydessä jalan seitsemän.
Tukahdetut tunteet,
mieleni syövereistä,
kätketyt pintaan pyrkivät.
Kamppailun äänet,
ne kaukaa jo kuulen.
Estääkseni, teen kaikkeni.
Mut taistelun,
sen häviän luulen.
Uhma: Vol. 1
Katso minua,
huomaatko sen.
Näetkö silmissäni palon,
saman mitä sisälläni tunnen.
En ole kuin muut.
Älä sano minulle, etten pysty.
Et kykene ymmärtämään.
Et tunne luontoani.
Et voimaa,
mitä mukanani kannan.
Hyväksyin sen jo kauan sitten.
Tulen olemaan jotain.
Suurta ja parempaa.
Tulen tekemään asioita,
mitä muut pelkäävät.
En tahdo pahaa,
mutta älä asetu tielleni,
sillä minä tulen läpi.
Vapaus
Sateen hiljaisen,
äänet mieleeni kertovat,
en ole yksin.
Luonto, kertoja suruinen,
tarinaa kuuntelen,
mietteisiin syviin vaivun.
Taivas, yössä niin kaunis,
kyyneleet omani peittää,
salaa hymyilen.
Kaunista taasen, pistää aina miettimään. ^^ Ilo on näitä lukea, Juplin.
Täytyy sanoa, että olen samaa mieltä Mustangin kanssa. :)
Uhma: Vol. 2
Kuule minua,
joko ymmärrät sen.
Liian kauan olen myöntynyt,
silmiisi sokeisiin tyytynyt.
Hetkeni on tullut.
Vihdoin olen tarpeeksi vahva.
Et pidättele minua.
Et estä kohtaloani.
Et tahtoa,
mikä ohjaa minua.
Matkani on vasta alussa.
Vapautan sydämeni.
Kahleeni katkaisen.
Otan itselleni sen,
mikä minulle kuuluu.
En halua satuttaa,
mutta älä tule eteeni,
sillä enää minä en väistä.
Lohduton
Ja murskattujen sydänten raunioilla,
keskeltä sirpaleiden,
nostan käteni kohti korkeuksia.
Huutaen pois tuskaani,
katseeni kohotan.
Rinnaltani pyyhin,
rippeet viimeiset.
Pyhästi vannoen,
ei koskaan enää.
Nousen,
matkaani jatkan,
tiellä,
jonka itse rakensin.
Ja kun kaikki on sanottu,
jää jälkeeni vain hiljaisuus.
Kun kirjoitin tekstin Uhma, ajattelin vain sen hieman vähemmän riimittelemänä runona. Rupesin kuitenkin miettimään, että ehkä siitä saisi aikaiseksi jotain hieman enemmänkin.
Kirjoitin siihen sitten toisen osan ja molemmat saivat lisänimen Vol.1 ja Vol.2.
Nyt siinä oli jo kaksi osaa ja ajattelin, että jos kirjoitan vielä kertosäkeen, siitä saisi ehkä jopa aikaiseksi laulun. Niinpä tein osan kolme.
Julkaisin kaikki kolme ensin erillisinä runoina, mutta päätin nyt ne sitten yhdistellä.
Ja lopputulos olisi alla, enää puuttuisi vain sävellys ja laulaja :)
Matkani on vasta alussa
Katso minua
huomaatko sen
Näetkö silmissäni palon
saman mitä sisälläni tunnen
En ole kuin muut
Älä sano minulle etten pysty
Et kykene ymmärtämään
Et tunne luontoani
Et voimaa
mitä mukanani kannan
Hyväksyin sen jo kauan sitten
Tulen olemaan jotain
Suurta ja parempaa
Tulen tekemään asioita
mitä muut pelkäävät
En tahdo pahaa
mutta älä asetu tielleni
sillä minä tulen läpi
Ja murskattujen sydänten raunioilla
keskeltä sirpaleiden
nostan käteni kohti korkeuksia
Huutaen pois tuskaani
katseeni kohotan
Rinnaltani pyyhin
rippeet viimeiset
Pyhästi vannoen
ei koskaan enää
Nousen
matkaani jatkan
tiellä
jonka itse rakensin
Kuule minua
joko ymmärrät sen
Liian kauan olen myöntynyt
silmiisi sokeisiin tyytynyt
Hetkeni on tullut
Vihdoin olen tarpeeksi vahva
Et pidättele minua
Et estä kohtaloani
Et tahtoa
mikä ohjaa minua
Matkani on vasta alussa
Vapautan sydämeni
Kahleeni katkaisen
Otan itselleni sen
mikä minulle kuuluu
En halua satuttaa
mutta älä tule eteeni
sillä enää minä en väistä
Ja murskattujen sydänten raunioilla
keskeltä sirpaleiden
nostan käteni kohti korkeuksia
Huutaen pois tuskaani
katseeni kohotan
Rinnaltani pyyhin
rippeet viimeiset
Pyhästi vannoen
ei koskaan enää
Nousen
matkaani jatkan
tiellä
jonka itse rakensin
Ja keskellä sirpaleiden
taas huudan pois tuskaani
Katseeni kohotan
Nousen
matkaani jatkan
tiellä
jonka itse rakennan
Ja kun kaikki on sanottu
jää jälkeeni vain hiljaisuus
Wau. Hieno. Siitä vaan pyytää, jotakin sovittamaan sen sopivaan sävelmään. :)
Tuntua tulevan
En tiedä syitä
Kertomaan kykene
en tilanteita
ne miksi aina menevät näin
Olen niin väsynyt
Uupunut anteeksi pyytämään
asioita joihin en ole syyllinen
Helpompaa myöntyä
se vaikka sisimmän turruttaa
kuin taistelua käydä
mikä johda ei mihinkään
Mikä on oikein
mikä väärin
Onko niitä olemassakaan
Hukummeko itseemme
emme näe muuta
Sokeina omaan uskoomme
Kädessä elämän avain
harhaillen emme löydä porttia
onneemme johtavaa polkua
Silmin suljetuin vaellamme
reitiltä eksyneinä
kunnes matka takaisin on jo liian pitkä
Oi että kun on kaunis runo. Kyllä sullakin sitä verbaalista lahjakkuutta löytyy ja rutkasti. :)
Katkeruus
Tämä ei ollut mitä halusin
Petetyt lupaukset
Murskatut unelmat
Kaikki syyttöminä tuomitut
Tuntemattomat kasvot veden pinnalla
Vain häilyvä varjo jalkojeni alla
ainoa aito asia minusta jäljellä
Valitsinko tietäni
Päätös tehtiin puolestani
Minulle ei annettu mahdollisuutta
Jos kertoisin olevani pahoillani
olisiko sillä merkitystä
Tyhjyyttään kaikuvat sanani
eivät mitään takaisin toisi
Henkeni vietiin hetkessä
viimeinen ripaus inhimillisyydestä
sillä loputtomalla hetkellä
kun sinut pois riistettiin
Ja vasta viimeisen henkäyksen vedettyäsi
näin kaiken selvästi
Se oli loppuni alku
Oih. Ihana kaunis runo, tai pikemminkin ajatelma. :)
No mut kaunis kumminkin ja ajatuksia herättävä. :)
Mukava aina huomata, että jaksat kommentoida kirjoituksia. Itsehän omalta osaltani olen edelleen aika laiska siinä suhteessa. Kiitoksia siis palautteesta. Noh, voihan tämänkin ehkä kauniina nähdä... :) Tarkoitus siinä oli olla hieman synkempi, ehkä jopa lievään hulluuteen uppoava. Omassa päässäni runoon loin aika rankankin fiktiivisen tarinan (vihan, koston, turtumuksen sekaisen katumuksen ja lopulta tuomion), mutta ei siis liity mitenkään omaan elämääni.
No eihän mullakaan mun tarinat liity mun elämään mitenkään, vaikka joskus ympäriltäni löydänkin inspiraation lähteitä. :D
Lienet varmaan huomannut miten kliseisiä ja perinteisiä draama-toiminta-kauhu-romantiikka-hömppää nuo mun tekstit on. Ja juonenkäänteetkin mitä vaihtelevimmat ja mutkikkaampia kuin HK:n lenkki. :D
Tuo sun runo on just sopivan synkkä, ei liian angstinen. Välillä pitää ollakin vähän synkkyyttä ja luovaa hulluutta. :D
Kun olen poissa
Vaan tunsitko tuulen
sen henkäyksen hennon
luoksesi etäältä
lämmön tuoneen
Lempeän katseen
kaipauksen suuren
korvassa kuiskauksen
hiljaisen tyynen
Älä unohda
Älä unohda minua
On taas kaunis runo. Puhutteleva, lämmin ja herkkä. :)
Tosi nätti. Koskettava.
No, taidan minäkin kommentoida tähän. Hyvin herkkä runo tosiaan.
"Älä unohda minua", runon kertoja/lausuja heittää ilmaan toiveen, joka sisältää pelon siitä, että runon kohteeksi tarkoitettu vielä tulisi unohtamaan hänet. Toive, että toinen kuljettaisi mukanaan muistoa toisesta, vaikka tämä ei olisikaan läsnä.
Kaunis runo:)
Olen valmis
Pinnan tyynen särkyvän
rajat veteen piirtyneet
silmässä myrskyn
kun itsekkyys
liian sydämensä täytti
Itseni tunsin
Niin luulin
Mut kauan sitten
kohtalo elämääni
sen lautturi
suunnan uuden näytti
Piirteet vieraan
kuin heijastus tulevan
reunalta takaisin
silmiini katsoi
Kuin välähdys
sen kaiken ymmärsin
Merkityksen
vastoinkäymisten
Tekojeni tarkoituksen
Kun aika muutoksen
oveemme kolkuttaa
kutsua vieraan tämän
peruuttaa emme voi
Rajalla tulevan
vain rohkeimmat
sen lohdun takaisin tuoda voi
Hetkeni tunsin tulleen
Sodan mielettömyys
Muistomerkillä itsekkyyden
kyyneleet vuoksi turhuuden
Ruusun verenpunaisen
tähtesi maahan istutan
Viattomuuden rikki revityn
varjot tuhansien aaveiden
Kunnes haavat loppuun vuotaneet
tuhottujen sielujen
vain tyhjyyttään ikuistavat
Etkö ymmärrä
Palaa ei kukaan
Elävä tai kuollut
ei mikään ole ennallaan
He eivät koskaan tule takaisin
Kaunis. Ja niin tosi.
Olen samaa mieltä Mustangin kanssa. :)
Sokeudessaan mieletön
Katkeruuden kasvoillasi
sen roihun mukanas
kerran kotiisi kannoit
Ja nimeen koston
sä tekoon sokeaan
niin pyhästi vannoit
Mielesi synkkä
Myrkyttämä menneiden
vihan vuosikymmenten
Kätesi kiihkon tahraamat
rakkaidesi harteilla
Sä näitkö lainkaan
sydämestä viattoman
virtanaan verta
pois vuotavan
Ei voimaa rakkauden
Perintönä lapsillesi
vain viiltävimmän
tuskan annoit
Kaunis, puhutteleva ja harvinaisen ajankohtainen runo. Kyllä sä osaat kirjottaa kauniisti.
Kokeilehan kykyjäs noihin jatkiksiinkin jos vain huvittaa. :)
Kiitti. Enpä tiedä jaksanko... :)
Olen niin laiska kirjoittaja nykyään, että nämä lyhyemmät mietiskelyt ovat enemmän oma juttuni.
Kuules ny, rohkeesti sekaan vaan kirjottamaan. :) en mäkään kerralla kovin pitkiä pätkiä kirjoita, jollei sitten iske kunnon inspiraatio. Mä vilkuilin niitä sun tarinoita tuolta pääsivulta ja näin että kyllä sä kirjottaa osaat ja erittäin hyvin. :)
Ainakin tykkäsin siitä ihmissusitarinasta. Tosin mä nyt tykkään muutenkin susista ja ihmissusista. :)
Niiden kaikkien kirjoittamisesta on muuten noin 10 vuotta (tarinoiden siis)... :)
Siinä tapauksessa, susta on ehtiny kehittyä parempi kirjoittaja sen jälkeen. :)
Kuori sisimmän särkyneen
Tienvarsi kapea
luona risteyksen
jo pimeys laskeutuu
Lapsi yksinäinen
peloissaan kyyneleet
ne rinnan kastellut
Kättä lempeää odottaa
otetta omaansa tarttuvaa
Ja aika on lopuillaan
Yllä mielen viattoman
nyt varjo turtumuksen
kuin varkain vallan ottaa
Vuodet kuluneet
ne silmänsä kuivannut
vaan haavat syvät
ei koskaan arpeudu
Yhä lapsi odottaa
tuskaansa nää ei kukaan
Ja aika on lopuillaan
Syvällä sisimmän
vain kyynisyys elämään
nyt sydämen kylmentää
Hän ei koskaan saapunut
Oih. Tämä on kaunis runo. Hyvin kuvailtu. Hitsit, menin niin sanattomaksi, etten keksi enempää kuvaavia sanoja. Mutta hyvä kaunis ja haikeansurullinen runo. :)
Kiitti.... :)
Lapsesta kasvoi aikuinen, vaikka aikuisen sisällä oleva lapsi edelleen itkee sitä syliä,
jota vaille hän jäi pienenä. Hieno ajatus runossasi Jupe :)
Vaietut
Kadut kylmenneet
alla tämän kivisen kaupungin
ne kuinka paljon tuskaa
ovatkaan kantanut
Kuinka monta tarinaa
peittyy vilinään ihmisten
Kuinka paljon ikävää
taakse verhojen suljetuiden
Kuinka monet kasvot unohdetut
keskellä kiireidemme
keskellä oman itsekkyytemme
Sanaton kuiskaus yksinäisen
pyyntö hento lohduttomuuden
älä unohda historiaasi
älä perimääsi kätke
Olet osa tätä kertomusta
Keskellä kylmyyden
riutuu pala itsestämme
Hetki kuuntele ääntä sydämesi
sen loppua ei ole vielä päätetty
Ihana runo jälleen kerran ja niin totta.
Sä voisit kokeilla tehdä oman runokirjan. Mie ainakin ostaisin. :)
Heheh... Kiitosta taas Nefe... :)
Kun nyt otit puheeksi, olen sellaista itsekin miettinyt. Täytyisi vaan ammentaa vielä useampi kymmen runosta. Ajattelin, että noin seitsemälläkymmenellä saisi aikaiseksi pienen vihkosen. Materiaalia on nyt vasta reilu kaksikymmentä. Tavoite siintää tulevaisuudessa... :)
Se olis hienoa, jos onnistuisit. Tuolla eräällä toisella foorumilla yks naispuolinen runoilija on ainakin yrittänyt saada omaa teostaan kustantajille, mutta vielä ei ole ihan kirjaksi asti saanu.
Mutta joo ihania runoja hänelläkin on, joskin hivenen synkähköjä, mutta mä pidän niistä. Pitäskös kaiken sitte olla iloista kirjavaa kukkaketoa, perhosia ja aurinkoa?
Okei ehkä niitäkin tarvitaan, mutta kyllä synkemmätkin runot on kauniita.
Mä taas voisin joskus yrittää raapustaa jonkin tarinan tyngän ja yrittää sitä tyrkyttää kustantajille. :)
Mut siihen asti mä nautin sinun ja muiden mahtavista kirjoituksista täällä, että radolassa. :)
Nykyään kaiken tarvii olla niin kaupallista, ja usein samalla myös kovin kaavamaista. Kaiken täytyy noudattaa tiettyä sääntöä, jotta teos saadaan markkinoitua suurelle yleisölle, ja sillä saataisiin tehtyä paljon rahaa. Tässä mielestäni onkin tämän yhteiskunnan yksi suurimmista ongelmista. Taide itse ei ole mitään ilman sielua, ja usein tuotettu tavara on vain tyhjää puhetta ilman sanomaa.
Itse en ole niinkään kiinnostunut rahasta. Haluan vain tuoda julki ajatuksiani ja tuntemuksiani. En välitä, vaikka ne eivät iskisi valtavirtaan. Syvyys on jossain aivan muualla. Omakustannustahan voi aina yrittää, tai pienempiä kustantamoita. Oma äitini ja hänen äitinsä ovat molemmat julkaisseet runojaan kirjoina - mummoni nyt enemmän (www.raijakukkonen.com).
Ei elämä ole aina iloista. On tärkeää löytää ilonaiheita pienistä asioista, mutta mielestäni parhaat runot ja laulut syntyvät aiheista, jotka ovat jollain tavoin melankolisia.
Kiitti palauttesta. Sinunkin kirjoitelmasi ovat hyviä, vaikka en täällä muiden tekeleitä juurikaan ole kommentoinut. Suosittelen yrittämään, mitään ei koskaan saavuta, jos ei usko itseensä. Itsevarmuus ja usko itseensä tiettyyn pisteeseen asti on vain hyvästä, eikä sitä pidä väheksyä.
Kiitti... Noo ei noi mun raapustukset nyt niin erikoisia ole. Kunhan jotain kirjottelen omaksi ja muiden iloksi. Itseasiassa nytkin intouduin Uniklubin Näiden Tähtien alla-biisiä kuunneltuani, kirjoittamaan jatkoa tuohon Vaaralliseen Näytelmään. Saa nähdä millasen pätkän saan aikaiseksi. Joitain ideoita on jo mielessä. :)
Jos nyt tällä kertaa en päähenkilöä tapattas vaan tekis vaihteeksi sen onnellisen lopun. :D
Mut tsemppiä yrityksellesi, jos joskus päätätkin sen runokirjan tehdä. :)
Itse tykkään mieluummin surullisista, kaihoisista ja jopa todella synkistä runoista. Itse kirjoittelin sellaisia paljonkin, kun oli angsti päällä teininä. Ja myöhemminkin. En ole tainnut ikinä kirjoittaa iloista tai kiitollista runoa, kyllä tarvii yleensä olla jostakin paha mieli, ennenkuin runosuoni kukkii. Hieno teksti taas, Juplin, minä niin tykkään näistä. :) Sulla on hieno tapa olla samaan aikaan informatiivinen ja antaa tilaa omalle ajattelulle ja tulkinnalle.
Tykkäisin itsekin kirjoittaa tällaisia lyhyitä pikkujuttuja enemmänkin (en tiedä, osaisinko sanoa omia tuotoksiani runoiksi), mutta jotenkin se vain ei enää tule. Paitsi aniharvoin.
Anteeksi tuplapostaus, mutta muistin juuri, että onhan minulla olemassa pieni pätkä tuoreempaakin pohdintaa. Itse olen tekstiin ihan tyytyväinen, minä kun en oikein aina vieläkään tiedä mitä mieltä olisin maailmasta ja kaikesta muusta. Tällä ei ole nimeä.
Löysin itseni kaikkien näiden vuosien jälkeen
palatessani jälleen kasvotusten kanssasi.
Silmistäsi heijastui koko elämäni, koko maailmani,
vääristyneenä kuin naurutalon peilistä.
Olen leikkinyt lastesi joukossa
ja aina tiennyt olevani erilainen.
Miksi et antanut minun tulla luoksesi?
Miksi et antanut minun uskoa, Jumalani?
Lainaus käyttäjältä: Mustang - 20.11.10 - klo:04:48
Hieno teksti taas, Juplin, minä niin tykkään näistä. :) Sulla on hieno tapa olla samaan aikaan informatiivinen ja antaa tilaa omalle ajattelulle ja tulkinnalle.
Kiitto, Mustang.
Mukava että tulkitsit runoni juuri näin, sillä siihen runoillani pyrin. Olen viimeaikoina alkanut olemaan aika aktiivinen poliittisesti ja kiinnittänyt paljon huomiota yhteiskunnan epäkohtiin. Runoissani pyrin ottamaan kantaa tärkeisiin aiheisiin, sellaisella hieman kevyemmällä tavalla, keinolla joka saisi ihmiset itse ymmärtämään ongelmat, ja miettimään niihin ratkaisuja. Facebooksissa olen jo käynyt kuukausien ajan "sotaa" perustamallani poliittissävytteisellä sivustolla, jossa pyrin viestittämään tietyn ryhmän aikaansaamista vääryyksistä ja mielestäni epäeettisistä toimintamalleista.
Oma runosi oli myös hennon kaunis.
Olemme sen velkaa toisillemme
En tarvitse ymmärrystä
en myötätuntoa turhaa
En kaipaa vapautta
en tukea pyyteetöntä
Sillä olen päästäni vialla
Niin minulle on kerrottu
Odotan vain hetkeä
sulkeakseni silmäni
Saadakseni hetken rauhaa
Ja silti katson ympärilleni
nähdäkseni sen vääryyden
Maailman täynnä vihaa
surua ja väkivaltaa
Voitko väittää
katseeni valehtelevan
Jos vaikeneminen on kultaa
en milloinkaan
tule olemaan vauras
Näetkö läpi sydämeni
Sitä valheesi
eivät koskaan turmele
Hmm... Tämäkin on monitulkinnallinen runo. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, kuten muutkin runosi. Hienoa. :)
Vääryys
Vuosi vuodesta
päivä päivästä
yksi toisensa jälkeen
valheella sokaistut
me kaikki kaadumme
Ihmiskunnan historia
salassa sovitut päämäärät
unelmat puolestamme laaditut
Merkitys elämän
tarkoitus olemassaoloomme
se säälimättä tuhlattu
Pakotetut pelinappulat
vailla ymmärrystä
elämän suurella leikkikentällä
vain tahtoa toisten toteutamme
Tulevaisuutemme suunta
sen merkittävä taakka
odottaa harteilla rohkeimman
Kaunis runo taas. :) Puhutteleva.
Kaunis, synkkä ja puhutteleva. Oikein hienoa. :)
En tule olemaan viimeinen
Enkä vieläkään pysty tuntemaan
Saatan näyttää olevani kunnossa
Ehkä niin
mutta sisinpäni on turta
Loppuun kuluttama
kaiken sen turhan
ponnistelun ja odotuksen
Halusin tehdä enemmän
Taistella jonkun suuremman puolesta
mihin minun oli mahdollista
Yritin ja yritin
mutta kaikkialla
nousivat seinämät vastaan
Kunnes lopulta viimein
pääni maahan iskitte
Aikani oli tullut vaieta
Niinhän te siat luulitte
Tuo on suoraan elämästä, niin tuttua. Hienoa tekstiä jälleen Juplin. :)
Elämän virtaa
Voimme taistella vastaan
viimeiseen asti itsemme vakuuttaa
Loppujen lopuksi olemme kaikki
yhtä varmasti kuin emme mitään
Vain pieniä paloja arvoituksessa
tarkoituksen suuremman
matkalla takaisin sinne jonnekin
Haluan vain tehdä mikä on oikein
yltämme poistaa tämän turhuuden viitan
Elämä on vain hetki kun se on poissa
sirpaleita käsissäni kannan
Kaunis runo taas kerran. Hienosti kirjoitettu. :)
Olet minussa
Jos vain makaisin täällä
alla laskevan auringon
tulisitko luokseni kutsusta
Hetkessä illan saapuvan
käsissä vain toisemme
hiljaisuutta kahden kuunnellen
Jos vain viipyisit rinnallani
kiedottu omaasi sydämeni
Syliisi nukahtaa voisin
Herralla on kyllä kovin sana hallussa. Tämä oli kyllä omiaan kasvattamaan kaipuuta, jonka kirjoittaminen on minussa nyt parina päivänä herättänyt.
Pilvilinnojen takana
Täällä minä istuskelen, kaukana
todellisuudesta, jota inhoan.
Maalasin itselleni sanoista ainoan
kodin, jota voin rakastaa.
Ei yksinäisyys ole pahaa, se vain
antaa aikaa toteuttaa unelmansa.
Totuus on tämä maailma, jonka
jaan vain itseni kanssa.
Jos hyppään, osaanko lentää?
Siivet minulla on valmiina.
Huulet voivat olla
verillä pakkasesta,
mutta kukaan ei kylmetä
minun sydäntä.
Joskus kauan sitten,
kun olin vielä ihminen,
osasin olla onnellinen
vain muutaman hetken.
Mahdollisuus on vain pieni,
yksinäinen prosentti,
mutta samalla oviaukko
betoniseinässä.
Halusin joskus kävellä seinien
paksujen lävitse,
mutta ei sillä enää ole tarvetta:
nykyään osaan käyttää ovea.
Halusin kauan aikaa sitten
kääntää veistä syvemmälle.
Halusin tuntea sen tuskan,
jonka itseni luulin ansaitsevan.
Todellisuus on kaukana minusta,
mutta en siltikään luovuta.
Kukaan ei voi olla
täysin onneton tollo,
vaikka niin yrittäisikin uskotella
muille ihmisille parhaansa mukaan.
Lähdin leikkimään tulella,
poltin sormeni ja huusin tuskasta
ja samalla sytytin tuleen
koko tuntemani maailman.
Oi sitä kauhua.
Haavemaailmassani on helpompaa,
kuin yrittää saada muita tajuamaan,
että todellisuus ei ole kaunista,
vaan erittäin rumaa ja julmaa.
Aamunsarastus maailmaa maalaa
kauniilla vetisillä vedoilla
sekä kulmikkaalla valolla.
Sadesäällä
Paksujen pisaroiden ropistessa
ikkunapeltiin
minä tiedän, että todellinen
on vain harhaa.
Maahan sulava lumi ei ole
kuin pilvenhaituvia
unisen mielen
haavemaailmassa.
Taivaan harmauden kauneus
on vain ajatusten
arkipäiväistä pakerrusta
eikä mitään muuta.
Ohuen seinän läpi kuuluva
kitaransoitto
on vain kaiku
muinaisista kuiskauksista.
Oma kauneuteni ei ole
koskaan ollut totta,
sillä yksikään ihminen
ei voi olla kaunis.
Kylläpä oli kauniit runot sulla. Herättivät paljon ajatuksia ja hienosti olit asioita kuvaillut. Minä pidin. :)
Kiitosta :) Mun on yleensä ihan hirvittävän vaikeaa muotoilla runoni oikein, mutta noi kaksi vain tuntuivat lähtevän lentoon.
Hei Päärynä, tervetuloa minunkin puolestani :)
Runosi ovat tosi kauniita, herkkiä, mielikuvituksellisia. Kirjoitat mielestäni aika hyvin ikäiseksesi.
Kävin nimittäin vilkaisemassa profiiliasi, kuten yleensä uusien tulokkaiden ja huomasin yllätykseni, että oletkin aika nuori. Tajusin, että olet vain muutaman vuoden vanhinta tytärtäni vanhempi, ja oivalsin, että taidankin itse jo olla aika vanha harppu. Outo tunne, joo :DD
Kiva saada tänne lisää porukkaa höpisemään ja kirjoittelemaan^^
Kiitos vielä kerran :) Joo, oon aika nuori mutta kesäkuussa sitten tää pahin teiniangstivuosi on (luojan kiitos) ohitse :P
Mua sitten ei saa lähtemään ihan hevillä, joten parasta tottua tähänkin naamaan.
Control
Hate me, break me,
Stole my sanity.
Love me, fight me,
Never ever see this.
Put my chains
Deeper into the ground,
Control every move,
Take my life.
37mm
Aseen lippaassa lepää
minun ainoa toivoni.
Jo vuosia olen pidellyt sitä
peläten omaa voimaani.
Haluanko todellakin tätä?
Olenko valmis jo?
Onko tämä tosiaankin oikein?
Mitä jos?
Koulusurmaajan ura on lyhyt,
mutta palkkamurhaajan pitkä.
Elämällä on vähän arvoa,
kun sen lopulta määrittelee.
Kellopeli
Lyö kelloa, kutsu heidät paikalle,
soita sävelmää, vaihda vapaalle.
Käännä soittorasian avainta,
avaa muistot sydämessäsi,
pyöräytä muutama nuotti ilmaan
ja tapa sitten musiikki.
Joskus vielä voit soittaa
nuotteja ilman,
että muistat vanhaa vammaa,
joka estää sinun musiikkia.
Joo joo, tuplaposti, anteeksi. Ajattelin vain nostaa topaa, koska uusien runojen kirjoittaminen on kuitenkin aika kivaa.
Valokuvarakkautta
Älä puhu, älä sano mitään.
En halua kuulla äänesi kaunaa.
Älä liiku edes millin vertaa.
Haluan muistaa sinut näin,
tuntea sinut tällä tavoin.
Haluan muistaa elävän sydämesi,
haluan katua menetettyä aikaa.
Tahdon olla kokonaan sinun.
Tänne minä kuulun.
Valehtele
Valehtele, että kaikki
on hyvin, kukaan ei
voi minua satuttaa.
Kerro kauniita satuja,
joihin vain minä saan
vielä kerran uskoa.
Sano, että kaikki on
hyvin, kun maa sortuu
painomme alta lopulta.
Kerro, ettei ole mitään
hätää, vaikka juoksisimme
henkemme edestä.
Pidä minut erossa
totuuden vääristävästä
peilistä niin kauan
kuin minä elän.
Triplaposti. Hupsista. Pari pätkää mun eeppisestä runostani.
Maailmani kaatuu surujen mereen
velloessamme kylmän talviyön vankina,
hukuttaessamme omat surumme
tarttumalla pulloon kosteaan.
Tunnen elämän tarkoituksen, näen
tämän taipaleen määränpään,
mutten siltikään osaa kertoa,
mitä varten olemme täällä.
***
Haluan unohtaa muistoni, ottaa
itselleni uuden alun tähän maailmaan,
kääntää koko historian päälaelleen,
aloittaa kokonaan alusta.
***
Tämä rappio on minun paikkani.
Sen lempeä hohto silmissäni
käännän päätäni hiljaa
kohti sateenkaarioksennusta.
Ihmisten yhteinen huuto pimeydessä
kumpuaa menneistä ajoista kohti
korkeuden tavoittelua tippuen aina
alas huipun tavoitettuaan.
***
Ehkä kirjoittaminen voisi alkaa
pelkästään yhdestä pienestä
kuplasta, joka rikkoontuu pään
sisällä korvia huumaavasti?
Ehkä suurin kertomus kaikista
alkaakin pienen pienestä ideasta,
jonka muokkaamisesta tulee
elämän päätehtävä?
Ryhdyin mukamas runolliseksi. Tällä ei ole vielä nimeä. ^^
Sanojen polttava paino kurkussani
Ajatusteni korventavat lieskat
Tunteideni tuliset lohikäärmeet vatsassani
Kuinka voisin päästää ne vapaiksi
Kun tiedän niiden satuttavan ihmistä
Josta olen välittänyt niin kauan?
Kuinka voisin pitää ne itselläni
Kun tunnen niiden polttavan minua sisältä
Eikä meistä lopultakaan jäisi mitään jäljelle?
Ne kaartelevat ympärillämme odottaen
Haluten iskeä terävät kyntensä meihin
Repiäkseen rikki kaiken mitä meillä oli milloinkaan
Synkät ajatukset antoivat niille elämän
Jota ne eivät koskaan ansainneet
Nyt on jo myöhäistä perääntyä
Lopulta, kun kaikki on sanottu
Huomaan sen, minkä aina tiesinkin
On taas helpompi hengittää
Jostakin tätä taas tuli. Pätkä vailla nimeä. Puhdisti ilmaa ja ajatuksia. ^^
Kuvittele:
Oksien muodostama hämähäkinseitti
Yksinäisen pihalampun kajossa
Niihin tiivistyneet kastehelmet
Höyryävä hengitys sekoittuu
Palavan tupakan savukiehkuroihin
Miellyttävä polte keuhkoissa
Kun hengittää sisäänsä
Sinervää savua ja märkää mustaa yöilmaa
Itsekään tietämättä miksi
Kunnes tumppaa kipinät sammuksiin
Ja toivoo, että samalla voisi
Sammuttaa kaikki valvottavat kipeät ajatukset
Kaunis runo, Mustang. Jotenkin tuntuu, että tavoitit tuolla hienosti syksyn ja kylmyyden ja myös yksinäisen ihmisen aatteet. Todella hieno. Pystyin nimittäin näkemään mielessäni tuon pienen pienen kohtauksen, jonka olit runoon sulauttanut.
Hienoa ja herkkää. Mä tykkään.
Ja pahoittelut, kun en illalla saanut aikaiseksi kommentoida, mutta olin juuri sammuttamassa konetta, kun meinasin että meen leffan kattomisen jälkeen nukkumaan.
Kiitoksia, Nefertiti. ^^ Tää syksy on ollut jotenkin ihan himo masentava ja vaikea, varmaan osittain sitä vahvistaa tää sinkkuilu, en vaan osaa ilmeisesti olla kovin hyvin yksin kaiken tän ajan jälkeen. Ajattelin kokeilla, saisinko sitä hallitusti purettua paperille. Toivottavasti tästä kehittyisi taas jokin pysyvämpi kipinä näihin unohtuneisiin luoviin aktiviteetteihin.
No parempi sitä paperille tai näytölle purkaa sitä pahaa oloa, kuin lähimpiin ihmisiin.
Niin ja toivottavasti löydät vielä uuden rakkauden elämääsi. Onhan se tietty vähän uutta olla yksi, jos on tottunut, että siinä on se toinen koko ajan lähellä. *Iso voimahali sulle*
Muisto
Sä tunsit mut jo silloin
kun kerran kohdattiin
Tuulet ajan uuden
mut sun luoksesi johti
Kohti huomista
Kaukana tulevaisuus on yhteinen
Kanssasi kevyt on olla
Nyt vain muisto menneestä
Ja sua vieläkin odotan
Minne päättyi valon tie
Sen jatkuvan tahdoin
Kaunis ja puhutteleva runo. Hyvin kaunis. :)
Oon ollut pidemmän aikaa pois kaikkien luovien aktiviteettien ääreltä. En tiedä miksi, mutta hiljattain päättyneen parisuhteen aikana en tehnyt tai harrastanut oikein mitään. Tänään kaivoin syntikkani varaston kätköistä ja soitin ensimmäistä kertaa melkein vuoteen. Kirjoitin myös omin päin pitkästä aikaa jotakin muuta, kuin asiatekstiä. Tässä tulos. ^^
Kultainen valonsäde
Siilautuu läpi ikkkunalasin
Syksyisessä iltapäivässä
Saaden pölyhiukkaset tanssimaan
Koskettaa valkoista
Koskettaa mustaa
Vapisevat sormet
Hakeutuvat pianon koskettimille
Hauras sointu rikkoo hiljaisuuden
Mieli ei muista, miten jatkaa
Mutta sormet tuntevat tien
Ilma täyttyy sävelistä
On vain minä ja musiikki
Ja tunnen viimein olevani vapaa
Kaunis runo, joka herätti kauniita mielikuvia. Kyllä sä tän kirjoituspuolen kyllä osaat. :)
Mitä kauneimmin kiittää Mustang. ^^
Ollos hyvä. :)
Oi, miten hieno runo Mustang. Sellainen tunnelmaruno :B
Kiitoksia, Nuubialainen. ^^
Kuolleen maan laulussa
huokauksien sarja
kantaa ikävän sävyissä
kuivuneiden lehtien painoa ihollaan
seisoo alastomat puut
juurillaan hautuumaasta
tarkertuneina elämänsuoniin ehtyvän maan
Virtaa hiljaa yksinäisten joki
ikuisuus pimeyttä pyörteissään
kuljettaa toivoa Tuonelan mailta
sulattaen ikiroutaa alaspäin virratessaan
-MV
https://www.youtube.com/watch?v=3yy6SIzq8Mc (https://www.youtube.com/watch?v=3yy6SIzq8Mc)
Ps. Kiitti muusasta Neffi. Ensimmäinen runo pitkään aikaan.. onneks on ystäviä, jotka auttaa palauttamaan palasia itsestään kun tuntee olevansa hukassa <3