Juplin.net

Hei vaan kaikille!

Pahoitteluni, että en ole täällä ennättänyt pyörimään, on ollut kauheasti kaikenlaista muuta meneillään. Tässä vuodenvaihteessa tuli sellainen kolmen sähköpostin pakkopäivitys, kun suomi24.fi-posti poistuu käytöstä ja tajusin, että tännekin on tultava tekemään siihen liittyen profiilin päivitystä. Arvatkaa vaan, että ahistaako, kun pitää plärätä viestejä läpi tyyliin kymmenen vuoden takaa.. :D :D

Aika menee poikasen ympärillä kotihommissa ja se vähä aika mikä jää (yleensä pojan nukkuessa), menee sitten fantasia-romaaniprojektini ympärillä. Tuo viimeksi mainittu onkin vähän isompi pala purtavaksi. Aika näyttää miten sen kanssa sitten lopulta käy. Tämän viikonloppuna kuitenkin on kaikki lapset kotona, joten nähtävästi katsotaan leffoja ja syödään jotain hyvää.

Ihanaa alkavaa vuotta kaikille! Ja Neffille erityisterkut ja pahoittelut, kun en ole ennättänyt jatkotarinoimaan täällä! <3

 

”Tämä kuului Lilianalle”, Sam sanoi viimein ja ojensi jotakin Marijahille.

”Äidille?”, Marijah kysyi hiljaa ja katseli saamaansa kaulakorua yhtä aikaa surullisena ja uteliaana.
Se oli vähän samantapainen kuin hänen oma simpukoista ja pienistä kotilonkuorista tehty kaulakorunsa, mutta kullasta ja jalokivistä tehty.
Lisäksi korua koristi yksi kaunis valkea helmi. Isä oli varmasti teettänyt korun, Marijah päätteli ja pieni surullinen huokaus karkasi hänen huuliltaan.



”Niin”, Sam vastasi ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. " Se kuului äidillesi. Hänellä oli tapana kertoa mitä ihmeellisimpiä tarinoita kaikenlaisista ympäriltään löytämistään tavaroista ja paikoista, joissa hän ei ollut koskaan edes käynyt. Usein tarinat liittyivät luontoon ja vielä useammin niihin liittyivät henget, joihin hän uskoi. Tuli, vesi, ilma, maa. Äitisi uskoi, että kaikkialla ympärillämme on näkymätön maailma, täynnä ihmeitä. Ja joskus, kun hänen tarinoitaan kuunteli, minulle tuli tunne.. aivan kuin tarina olisikin ollut totta. Niin kuin tuo helmi tuossa korussa, siihenkin liittyy yksi tarina." Sam naurahtaa surumielisesti ja haroo hiuksiaan.

Marijah tuijottaa kädessään lepäävää korua kaukainen katse silmissään. Hetken aikaa näyttää kuin korun helmi hehkuisi valkoista valoa ja William siristää hämmentyneenä silmiään. Marijahin kauniit tummat sormet sivelevät helmeä hellän hajamielisesti ja kuin taikaiskusta valkoinen valo himmenee ja katoaa, aivan kuin ei olisi koskaan hehkunutkaan. William kallistaa päätään kummastuneena ja vilkaisee toisia, mutta vaikuttaa siltä, etteivät toiset ole huomanneet mitään Lilianasta käydyn tunnepitoisen keskustelun vuoksi.

William liikahtaa ja kurkottaa Marijahin ja Samin yli nähdäkseen arkun sisään, sillä nyt hänen uteliaisuutensa on herännyt todenteolla. Onko arkku lumottu? Mitä arkun sisällä mahtoikaan olla, taikuutta? Williamin täytyy saada tietää, joten hän työntyy vielä lähemmäs nähdäkseen paremmin. Williamin silmät kuitenkin osuvat ensimmäisenä arkun kannen sisäpuolelle, johon on kiinnitetty ohuella narulla puupintaan taitavasti vaivaa nähden suuri paperikäärö.

Oli todellakin suoranainen ihme, että arkun sisältö oli kuiva eikä paperi ollut kostunut pilalle. Vai oliko se edes sattumaa? Sillä se jo yksistään oli sangen omituista, että tuo puinen arkku oli päätynyt tähän lampeen. Lampeen, joka sattuu olemaan makeaa vettä tulvillaan. Ja tämän lisäksi arkun sisältö on säilynyt kuivana jo ties kuinka kauan.

William kumartuu vielä lähemmäs ja irrottaa käärön arkun kannesta. Sam katsoo kääröä yllättyneenä ja mutisee ihmeissään, "Mikäs se siinä on? Sangen omituista, etten huomannut sitä aiemmin. Mistä se siihen ilmestyi?" Nyt Marijahkin liikahtaa ajatuksistaan havahtuen. Tyttö sulkee kädessään olevan helmikorun kämmenensä sisään suojelevaisesti ja katsoo kaikkia huolestuneena. Jokin isän äänensävyssä ja tavassa kurtistaa kulmiaan saavat Marijahinkin tuntemaan levottomuutta.

"Mikä se on?" Marijah kysyy Williamilta ja nyt kaikki tuijottavat ajan tummentamaa paperikääröä ihmeissään.

William kierittää käärön varovaisesti auki ja nyt he kaikki näkevät, että se on kartta. Saaren kartta ja karttaan on piirretty myös arkku.. ja mikä vielä ihmeellisempää, karttaan on piirretty lampi, jonka rannalle on piirretty tuo arkku ja arkun viereen kolme pientä ihmistä ja apina. Sam hieraisee silmiään eikä ole uskoa näkemäänsä. "Mitä ihmeen pelleilyä tämä nyt oikein on?" Mies murahtaa ja pudistaa päätään kummastuneena.

"Katso karttaa isä, se elää!" Marijah henkäisee ja osoittaa sormellaan karttaa kohdasta, johon on ilmestynyt eriskummallisia jalanjälkiä. Jalanjäljet laskeutuvat putouksen takaa korkealta viidakosta, saaren länsipuolelta ja lähestyvät hitaasti lampea, jossa he ovat. William vilkaisee huolestuneena Samia, joka nyökkää vastaukseksi äänettömään kysymykseen pakenemisesta.

"Minusta tuntuu siltä, ettemme jää ottamaan selvää kenelle jalanjäljet kuuluvat." Sam murahtaa ja sulkee arkun kannen kiinni. Sitten hän pyytää Williamia auttamaan arkun kätkemisessä. Yhdessä miehet siirtävät arkun aluskasvillisuuden kätköihin, sademetsän kosteasta kuumuudesta puhisten.

"Isä, minusta tuntuu, että meidän pitäisi mennä kätketylle temppelille, saaren itäiselle vuorelle. Naemin kertomusten mukaan se on saaren turvallisin paikka. Se on saaren pyhin alue ja kerrotaan, että henget kulkevat siellä, vuorella ja sen takana vihreän laakson utuisilla niityillä. Henget pitävät huolta omistaan, niin sanotaan. Tulkaa, tiedän nopean polun, jonka avulla pääsemme sinne helpoiten." Marijah selittää ja hypähtää pystyyn märkää hiekkaa vaatteistaan pyyhkien.

Niin kolmikko katoaa sademetsän uumeniin, mukanaan pieni marakatti heidän yläpuolellaan oksalta toiselle hyppien ja iloisesti pärpättäen. Samaan aikaan saaren länsipuolen viidakoista, rinnettä alaspäin laskeutuu musta usvahuntu, jonka lonkerot pyörittelevät paksuja kiemuroita puiden runkoihin ja hukuttavat tummaan sumuun lehtien peittämän maan. Sumun keskellä liukuu hahmo..


*

No niin, viimeinkin pätkänen tarinaa :) Pahoitteluni, kun tämä jatkoilu aina kestää. Nytkään en ennättänyt käydä virheitä läpi tästä pätkäsestä, joten voipi löytyä kirjoitusvirheitä tahi epäloogisuuksia, joten yrittäkää kestää :3 Poikanen tuli tuohon syliin ja läppiksen päälle pomppimaan, niin eihän siitä tekstin oikolukemisesta ja korjailusta nyt sitten tule enää yhtään mitään..

Niin, ja muuten tosi hienon pätkän kirjoitit tuossa aiemmin tähän Neffi :)

Mitenhän tarina jatkuneekaan.. :3

Vähän ajan päästä kuului molskahdus ja suuri joukko punaisen- ja vihreänkirjavia papukaijoja lennähti ilmaan kovaäänisesti kiljahdellen. Puiden oksilta satoi kauniita valkoisia ja punaisia kukkia vedenpinnalle papukaijojen lennähtelyn seurauksena. Näky oli satumainen
ja yhtä-aikaa täynnä käsittämätöntä kaaosta, sillä papukaijat saivat myös muut laguunin ympärillä elävät asukit liikkeelle ja pian ilmojen halki kaikui kymmenien eri eläinten varoitushuutojen ja kahisevien puiden sekava sinfonia.

Marijah oli juuri palannut pintaan veden alta, jonne hänen isänsä oli hänet singonnut ja pyyhki vettä silmistään nauraen. Sam ja William kääntyivät äänen suuntaan kulmiaan kurtistellen. Jokin tumma varjo ajelehti kauempana heistä, lähellä putousta ja vaikutti siltä, että veteen olisi pudonnut jotain ylhäältä putouksesta, jonka seurauksena oli syntynyt papukaijat säikähdyttänyt molskahdus.

Marijahin nauru vaimeni kun hän sai pyyhittyä vedet silmistään ja huomasi toisten vakavoituneet ilmeet. Sam vilkaisi tytärtään huolestuneena ja kehoitti toisia siirtymään lähemmäs rantaa varmuuden vuoksi. Sitten hän lähti uimaan nopein vedoin kohti putousta ja sen läheisyydessä ajelehtivaa tummaa varjoa. William kääntyi katsomaan vierelleen ilmestynyttä Marijahia ja ennätti juuri ja juuri nähdä tytön siristyneet silmät ja päättäväisen ilmeen, kun tämä jo suorastaan lennähti isänsä perään sellaisella vauhdilla kuin olisi kasvattanut jalkojensa tilalle pyrstön.

"Odota" William huudahti, mutta turhaan. Tyttö oli jo ennättänyt isänsä rinnalle ja ohikin, eikä Williamin auttanut muu kuin seurata toisten perässä.

Saavuttuaan putouksen juurelle, ensin Marijah, sitten Sam ja viimeisenä hengästynyt William, näkivät he kuinka veden alla ajelehtiva varjo osoittautuikin puiseksi ja kauniisti koristelluksi arkuksi, joka hiljalleen vajosi syvemmälle lammen pohjalle.

"Se on arkku.." Marijah henkäisi hämmästyneenä.
"Ja siinä näkyy olevan lukkokin.." jatkoi William yhtä hämmästyneenä.

Sam katsoi heitä päättäväisenä ja nyökkäsi Williamia kohti. "Tule, niin hinataan se rantaan ennen kuin se uppoaa."

Pian he jo kiskoivat arkkua maihin ja Marijah hypähteli heidän ympärillään innosta hihkuen ja käsiään taputtaen.

"Tämä on se merkki, jota olette odottaneet. Tässä täytyy olla ensimmäinen vihje siitä, mitä saari odottaa teidän täällä tekevän." Marijah sanoo ja hymyilee tyytyväisenä.


Sain viimeinkin hetken omaa aikaa, joka valitettavasti ei ole kovin pitkä. Miulla olisi kyllä nyt ollut vaikka minkälaista ideaa tuohon mitä seuraavaksi tapahtuu, mutten harmillisesti jouda kirjoittamaan enempää kun pitää ruveta tekemään poikaselle ruokaa.

Jotenkin jo näen mielessäni, että tuolla saarella alkaa tapahtua kohta jos vaikka minkälaista kummaa, jota tämä kolmikko joutuu selvittelemään.. :D

"Häntä voidaan auttaa, mutta teidän on oltava kärsivällinen", Naemi sanoi lempeästi ja käänsi uurteiset kasvonsa kohti lämpöisenä hehkuvaa aurinkoa.

"Oletan, että ensin meidän on otettava selvää siitä, miksi saari kutsui meitä luokseen ja sen jälkeen on aika tehdä suunnitelma, jonka avulla voimme auttaa sisartasi William." Kapteeni jatkaa Naemin vaiettua ja kurtistaa mietteliäänä kulmiaan.

"Minähän voisin viedä teidät vierasmajalle, jonne voisitte majoittua sitä odotellessanne. Ja voisin näyttää Williamille saartakin.." Marijah sanoo ja hypähtää jaloilleen istuimeltaan suloisesti hiuksiaan heilauttaen. Williamin katse kiinnittyy tytön kauniisiin hiuksiin, jotka putoilevat iloisena ryöppynä ympäriinsä pitkin tytön siroa selkää ja painaa päänsä sitten äkillisesti alaspäin, tuijottaen kuistin lattiaan nolostuneen oloisena. Nuorukaisesta tuntui jotenkin sopimattomalta tuijottaa tyttöä, niin kaunis ja eläväinen kuin tämä olikin.

"Hyvä ajatus tyttöseni. Voisitte käydä vaikka putouksilla viilentäytymässä, kun olette asettuneet vierasmajaan taloksi.." Naemi ehdottaa ääni naurusta kuplien. Vanhalta naiselta ei jää mikään huomaamatta, vaikkei hän kaikkea sanokaan ääneen.

Aivan kuin olisi ymmärtänyt, että jotain kivaa olisi tapahtumassa, Mara loikkaa Marijahin olkapäiltä kuistin kaiteelle ja alkaa roikottaa itseään edestakaisin iloisesti pärpättäen. Marijah nauraa ja kumartuu kutittamaan karvaista ystäväänsä lempeästi vatsasta.



Ps. Sorry kun tarina katkesi lyhyeen..
En voi jatkaa tarinaa enää tänään, kun tuli taas kerran liikaa häiriötekijöitä :(
Ehkä joku toinen kerta sitten, kun ei tässä metelissä voi mitenkään keskittyä tarinaan..

Piti tulla tänne heittämään tää biisi kesän kunniaksi  ;D
Tää laittaa väkisinkin tanssimaan aina kun soi jossain...

https://www.youtube.com/watch?v=PrdLPHFN9Xg

Robin - Hula Hula

Niin tosiaan, en varmaan ollut edes kirjautuneena sivustolla tuota pätkää kirjoittaessani niin et varmaan olisi voinutkaan huomata mitään.. no, joka tapauksessa hyvinhän se sujahti sinne tarinan jatkoksi  ;D

Tuo tyttönen itse asiassa oli miun mielessä nuori tytön huitukka, aikuistumisen kynnyksellä.. jostain syystä se kirjoittautui ennustaja-mummonsa kanssa näytölle  ;D Ihanasti olit muuten tuossa nyt uusimmassa jatkopalassa kuvannut salaperäistä saartamme.. tuoksut, värit.. voi miltei kuvitella itsensä sinne kiipeämään kivikkoista rinnettä pitkin pensastiheikköön..  :)

Jostain syystä miulle tuli jo aiemmin sellainen tunne, että se saari voisi olla jollain tavalla "elollinen", jos niin voi saaresta sanoa.. hieman mystinen ja kykenevä puolustamaan itseään taikavoimilla.. se ajatus tuli varmaan siitä, kun ensimmäisen kerran mainitsit maagisen saaren tuolla aiemmin kommenteissa, ja jäin siitä miettimään millä tavoin saari voisi olla mystinen.. saarellahan voisi sattua kaikenlaista kummaa, näkyjä, aaveolentoja, salaisia luolastoja, jotka katoaa ja ilmestyy miten haluaa, aarrekätköjä, taikaesineitä, pelottavia hirviöitä.. tai esim. jos joku haluaisi jotenkin hyötyä saaresta pahoin aikein, saari voisi järjestää sellaiselle onnettomalle kurjat oltavat.. ja voisihan siellä olla jotain hyvin synkkääkin, vaikka jokin uhritemppeli, missä saaren pahat voimat vallitsisivat, onhan ihmisissäkin hyvää ja pahaa joten miksei myös maagisessa saaressa.. ääh, mielessä vilisee ihan liian paljon paljon paljon kaikenlaisia mitä hulluimpia ideoita..  ;D ;D

Siulla taitaa olla jonkin sortin Hyde-fetissi sitten  ;D ;D Noo, eihän vanhemmissa miehissä mitään vikaa ole, ainakin karismaa riittää...  ;D ;D ;D

Jatkoilen joskus paremmalla aikaa.. tänään ei valitettavasti taida ennättää kun on tuo oma rauhallinen häiriötön aika aina vähissä... mut mut yritän järjestää kirjoitusaikaa jatkossakin, kunhan vaan inspiraatio säilyisi ja ei olisi kauhean väsy olo..

Kirjoittelemisiin  :)

Ai niin, ja kun tuo poikkelin isä lähti pelaamaan ja poikkeli oli iltaunilla, niin ennätin hetken surffailla netissä ja tutkiskelin pikkuisen karibian saariston karttoja ja etsin kuvia, että löytyisi hyvä inspiraatio kirjoittamiseen.. löysin sitten yhden ihanan saaren, jota käytin tuossa jatkopalassa sitten apuna.. siis aivan ihana saari muuten, siellä voisi oikeastikin joskus käydä :D

---> http://www.stlucia.org/


Kartastakin se löytyy ja se on lähellä mannerta, mikä selittänee osittain sen vehreyden.. :)

Mutta lopulta väsymys voitti ja hiljainen sulkakynän rapina paperia vasten, sekä meren lakkaamaton pauhu tuuditti hänet syvään uneen...


*


Kaukana jossain, suojassa myrskyisiltä ulapoilta kohoaa turkoosina kimmeltävästä merestä salaperäinen saari, jonka satumainen vehreys, kosteanutuiset laaksot, vuolaana ryöppyävät vesiputoukset ja puhtaan valkoiset hiekkarannat ovat säästyneet vuosikymmenien ajan kutsumattomilta vierailta erityisten selittämättömien voimien ansiosta.

On kuin näkymätön viitta olisi heitetty saaren ylle, eikä sitä löydy yhdestäkään ihmisen piirtämästä merikartasta. Kuitenkin joskus, hyvin harvoin joku onnellinen saattaa sen löytää. Jos etsijän sydän on vilpitön ja aikeensa puhdas, ja jos saari niin haluaa. Silloin nuo kauniin vihreät kukkulat, auringossa valkoisena hehkuva hiekka ja leppoisasti huojuvat palmupuut toivottavat tulijansa tervetulleeksi kätkettyyn paratiisiin, piirtymällä katsojansa eteen yllättäen kuin heikko, epätodellinen kangastus. Ja yhtä nopeasti tuo saarelle kutsuttu katoaa näkymättömän viitan sisään, aivan kuin ei olisi koskaan ollutkaan.

Ja nyt tuo saari heräilee jälleen uuteen aamuun, sen rinteille ja laaksoihin asumuksensa rakentaneet asukkaat availevat silmänsä unisesti haukotellen, lintujen viserrellessä hyvän huomenen toivotuksia toisilleen ja auringon kuivattaessa hiljalleen pois yön aikana vihreisiin oksistoihin kertynyttä kosteutta.

Auringon suloisen lämpimät säteet hyväilevät myös puusta rakennetun majan kuistilla istuvan vanhan naisen ryppyisiä kasvoja. Hänen lasimaiset ja sameat silmänsä ovat ehkä jo miltei sokeat, mutta niiden takaa nousevat näyt ovat edelleen sitäkin eläväisemmät ja todentuntuiset. Naisen suupieliin kohoaa hymy jo ennen kuin itse syyn aiheuttaja ilmoittaa tulostaan kauniin iloisen hersyvän naurunsa saattelemana.

Marijah hyppelee kivikkoista polkua ylöspäin, nauraa ja kiusoittelee leikkisästi pienelle karvaiselle ystävälleen, joka heiluu sinne tänne oksistoissa hänen päänsä yläpuolella. Tytön mustat taipuisat hiukset laskeutuvat puoleen selkään villinä ryöppynä ja siellä täällä hiusten seasta pilkottaa valkoisia pieniä kukkasia, joita hän on poiminut rannan tuntumassa sijaitsevien pensaspuiden oksistoista aamun sarastaessa.

Marijahin sydämenmuotoiset kasvot loistavat ilosta ja hänen vaaleanruskea ihonsa hehkuu pehmeästi kun hän loikkaa viimeiset askelmat puutalon kuistille. Tyttö pyyhältää vanhan naisen luo kuin pieni pyörretuuli, keveästi ympäri kuistia tanssahdellen. Hän pudottaa kädestään kuistille hedelmiä pursuavan korin, jota on kantanut toisessa kädessään koko matkan rannalta saakka ja kumartuu suukottamaan vanhuksen hymyileviä kasvoja.

"Hei maam, toin sinulle aamupalaa", Marijah sanoo ja poimii korista banaanin, jonka hän sitten ojentaa vanhalle naiselle.

"Kiitos kultaseni, vaikka minusta tuntuu, että tuo pieni karvainen ystäväsi, joka kuistini kaiteella tälläkin hetkellä keikkuu, kevensi kantamustasi muutaman tertun verran matkan varrella", Vanhus kiusoittelee ja syleilee tyttären tytärtään lempeästi nauraen.

"Totta, tuo kiusanhenki tietää, milloin sen kannattaa olla paikalla, varsinkin kun on kyse ruuasta." Marijah myöntää virnistäen.

"Niin, se ei tarvitse edes selvännäkijän taitoja saadakseen ruokaa, riittää vain kun seuraa sinua kaikkialle.." Vanhus toteaa hymynkare huulillaan.

"Selvännäöstä puheenollen.. Marijah, muistatko kun kerroin sinulle jokin aika sitten unessa näkemästäni laivasta ja nuoresta miehestä, joka on tahtomattaan joutunut liian kauas kotoaan.. viime yönä näin hänestä jälleen unta ja tällä kertaa saari kutsui hänet luokseen.."


*


Miten tarina jatkuneekaan, onko Tortuga välietappi salaperäiselle saarelle, vai asuuko paha noitanainen samalla saarella Marijahin ja hänen isoäitinsä kanssa.. ja miten tuo suloinen nuori nainen liittynee tarinaan..? Entä minkälaisia hirviöitä meri kätkeekään syvyyksiinsä..? Mitä kummaa kapteeni etsii noitanaisen luota..? Paljon kysymyksiä avoinna, ehkä seuraavassa jatkopalassa selviää jotain jännää lisään.. eli ollos hyvä, seuraava jatkakoon..  ;)

Arvaas kirjoitettiinko sitten merirosvotarinaa yhtä-aikaa näköjään  ;D
No, nopealla vilkaisulla ei onneksi taida pahoja päällekkäisyyksiä olla,
joten ehkä uskallan laittaa oman palani tuon siun tekemän pätkän jatkoksi..  ::)

Kiva pätkänen muuten siulla, I like it :)

Teen nopeat tekstin käsittelyt ja pitää sitten katsoa myöhemmin yhdessä, jos tulee
tuosta jotain epäsopivuuksia siun tekstiin verrattuna.. onneksi kirjoitin  tällä kertaa saaresta, enkä laivasta :D

Tuosta merikartasta muuten ajattelin, että vaikka sitä salaperäistä saarta ei löytäisi merikartoista, niin kapteenimme varmasti voisi osata sinne lähelle suunnistaa ilman karttaakin, kun kerran on siellä käynyt ennenkin.. kutsuttuna..  ::)

Kiva jos tykkäsit  :)

Saa tosiaan nähdä, minkälainen ökkömönkiäinen siellä laivan ympärillä vaaniskelee.. näen silmissäni sellaisen pitkän kaksihaaraisen kielen ja suomuisen nahkan jostain kumman syystä  ;D ;D

Mie oon ihan pihalla noiden pelien suhteen, kun ei tule pelailtua juurikaan mitään koskaan.. pitäs ihan etsiä, että minkähän näköinen se kapteeni Hookki siinä avattaressa olikaan..  8) Voi olisipa aikaa ja voimia, olisi niin kiva taas kirjoitella jatkotarinaa..  :)

Mie jään mielenkiinnolla oottamaan, miten merirosvoprinssi jatkuneekaan..  :)

Samuel vilkaisi vielä nopeasti nuorukaista, otti kulauksen rommia itsekin ja kiikutti sitten lopun pullosta takaisin omaan kätköönsä.
Tämän jälkeen hän asteli työpöydälleen ja istahti tuolille. Katse harhaili hetken pitkin hyttiä,
kunnes lopulta pysähtyi työpöydällä olevaan pieneen kehystettyyn kuvaan.

"Liliana", syvä huokaus karkasi hänen huuliltaan, kun hän katseli kauniisti ja hyvin taitavasti maalattua kuvaa kauniista naisesta. Hän ojensi kätensä ja...




Hän ojensi kätensä ja tarttui kuvaan silmäkulmaansa pyyhkäisten.

Prinssi William kuuli kapteeninsa huokaisun ja näki vilauksen tummahiuksisesta kaunottaresta, joka kuvassa vienosti hymyili kun kapteeni nosti kuvaa öljylampun himmenevää valoa vasten ja silitti peukalollaan naisen hienopiirteisiä kasvoja. Vatsassa lämmittävä rommi alkoi tehdä Williamin olon väsyneeksi, eikä hän millään jaksanut pitää silmiänsä auki. Viimeinen ajatus, joka hänellä oli mielessään, liittyi kuvan naiseen ja siihen kummaan tunteeseen, että nainen muistutti häntä jostain kaukaisesta muistosta. Naisessa oli jotain hyvin tuttua...

Vajottuaan uneen, tulehdus nostatti kovan kuumeen ja puisteli prinssin ihoa vuoroin vilunväreillä, vuoroin nihkeällä hiellä. William seilasi päiväkausia unen ja valveen sekavassa välimaastossa, mutta kaikkien houreisten näkyjensä keskellä hän kuuli kapteeninsa lempeän äänen, joka veti hänet ajoittain hereille synkkien painajaisten kourista. Kirkkaina hetkinään William kumartui ottamaan vastaan kapteenin ojentaman lautasen tai vesituopin, johon oli hurautettu reilu loraus rommia oloa helpottamaan. Toisinaan prinssi makasi niin tiedottomana vuoteellaan, ettei huomannut kun laivan lääkäri käväisi tarkastamassa ja puhdistamassa punaisena sykkivän haavauman.

Kun kuume viimein alkoi laskea ja William palasi unimaailmastaan takaisin elävien kirjoihin oli kulunut melkein viikko. William raotti silmiään ja tarkasteli hytin hiljaista hämärää. Varovaisesti hän kohottautui vuoteeltaan, irvisti ikävää vihlaisua kyljessään ja laski paljaat jalkansa laivan nitisevälle lattialle. Vaikka oli selvästi yö, William oli yksin kapteenin hytissä. Prinssi muisti kapinan ja huolestui. Hän ei tiennyt, kuinka kauan aikaa hän oli ollut tajuttomana. Oliko miehistön seassa vellonut kapina rauhoittunut vai oliko pinnan alle jäänyt kytemään vihaa.
Kaikesta päätellen kapteeni oli edelleen vallankahvassa, sillä muussa tapauksessa hänet olisi jo heitetty mereen petturina.

Astuttuaan ulos hytistä laivan kannelle, William näki kapteenin vaikutusvaltaisen hahmon piirtyvän tummana, suuren hohtavan kuun valaisemalle kannelle. Kapteeni tuijotti ulapan pimeyteen, hopeisten heijastusten luodessa aavemaisia varjoja ympäri laivan kantta.
William epäröi hetken, ennen kuin alkoi lähestyä kapteenin voimakasta hahmoa.

"Tänään on hyvä yö teidän korkeutenne. Jos tuuli yltyy, saavumme perille kahden päivän kuluttua." Samuel totesi rauhalliseen tyyliinsä.

William katsoi Samuelia mietteliäänä. Hänellä olisi niin paljon kysyttävää, eikä hän tiennyt mistä aloittaisi. Hetken epäröityään, hän kuitenkin aloitti helpoimmalla kysymyksellä. Olisi viisainta esittää arkaluontoisemmat kysymykset paikassa, missä ei olisi ylimääräisiä korvia.

"Minne olemme menossa?"

"Saarelle, josta kaikki alkoi kauan sitten." Samuel sanoi hiljaisella, mutta määrätietoisella äänellä.

Lisää kysymyksiä heräsi prinssin mielessä, mutta ennen kuin hän ennätti esittää ensimmäistäkään, jossain laivan takaosissa kuului ämpäreiden kolinaa.

"Tule, mennään sisälle. Et ole vielä täysin kunnossa ja tarvitset voimia sitten, kun pääsemme maihin." Samuel totesi, kääntyi mennäkseen takaisin sisälle hyttiinsä.

Prinssi vilkaisi laivan takaosien suuntaan epäluuloisena ja seurasi kapteenin perässä sisälle. Oven sulkeuduttua laivan takaosissa liikahti jotain epämääräistä. Hahmo, joka piiloutui kannella piirtyviin varjoihin tuhahti pahansuovasti ja sen pistävät silmät hehkuivat kultaisina yön pimeydessä. Se jokin oli jotain hyvin ikiaikaista, hyvin vanhaa ja hyvin pahaa. Se oli ollut olemassa jo kauan ennen kuin tarinat siitä keksittiin. Se sai voimansa niistä taikauskoisista puheista, joita merimiehet öljylamppujen valossa toisilleen kertoivat ja kaikista niistä hiljaisista kuiskaten lausutuista rukouksista, joita öinen meri ja sen pauhu sai yövahdin peloissaan suustaan päästämään. Nyt se oli huomannut laivan, joka halkoi vettä suoraan kohti sen kotivesiä. Sen tarvitsi vain odottaa vähän aikaa ja kun hetki olisi oikea, se tyydyttäisi alati yltyvän nälkänsä. Pehmeästi loiskahtaen se katosi mustaan veteen, tarttui laivan puiseen pohjaan kiinni ja asettui siihen odottamaan paksut kynnet limaiseen puuhun upotettuina.


Ps. tää oli ainut lyhyt jatko, johon pääsee mukaan nopealla lukaisulla.. kun ei ole aikaa lukea pitkiä tekstejä lävitse nykyisellä elämäntilanteella.. ja ja ja sorry kun kirjoitin tään muistiolla olosuhteiden pakosta, joten rivit voi olla hassusti enkä ennätä niitä tarkemmin tutkimaan kun on kiire herättää poikanen iltauniltaan.. :D :D  Mutta ollos hyvä, seuraava jatkakoon..

Kiitti Neffi, sie oot aina yhtä kultainen <3

Miun vastaukset ne vasta aina viipyvätkin nykyään, joten älä huoli :D Kuulostaa kivalta peliltä, vampyyrit varsinkin :3 Itsellä ei juuri peleille ole aikaa, eikä tule varmaan lähivuosina juuri olemaankaan, kun tuo yksi vastikään kävelemään oppinut veitikka pitää huolen, että tekemistä riittää.. :D Nytkin ennätin tänne viestittämään vain, koska jätkäpätkä on aamu-unilla.. syön aamupalaa samalla kun kirjoitan tätä viestiä.. :D

Se kirja on vielä graafikon käsiteltävänä ja lähettävät siitä miulle jossain välissä koevedoksen, joka miun pitää oikolukea ja tehdä korjaukset.. sen jälkeen menee muutama viikko kun kirja on sitten julkaisuvalmis :)

Vaan kyllä tässä jalat maassa on tiukasti oltava, vaikka miten tekisi mieli tuulettaa, kun tuo miun tuleva kirja on kuitenkin vain yksi samanlainen kirja sadasta, eikä kovin moni enää nykyään edes osta kirjoja.. enkä osaa markkinoida tuotosta eli on todennäköistä, ettei kirjasta tule mitään suurta menestystä.. vaan ei se haittaa, pääasia on saada mahdollisuus saattaa se ihmisten luettavaksi ja ehkä tulevaisuudessa on helpompi saada joku toinenkin tuotos läpi kustantajan seulasta.. :D

Ps. Mie laitan kirjaan liittyen yksäriä siulle vielä, jos haluat hankkia yhden sellaisen.. :)

Heippa,

jos joku ihmettelee, että tuolta runopuolelta on kadonnut kirjoittamiani runoja.. (sen voi huomata siitä, että teidän muiden kommentteja runoista löytyy, muttei itse runoa).. niin tunnustan käyneeni poistamassa useamman runon sieltä tietoisesti.. minun on nyt pakko sabotoida tietyt runot pois netistä, koska avasin tänään sähköpostini ja siellä oli viesti kustantajalta.. he julkaisevat miun Pohjantähti-runokokoelmani! :D

Siksi siis poistin joitakin runoja, joita tuossa runokokoelmassani on. Anteeksi kaikille, erityisesti Juplinille, toivottavasti kukaan ei pahastu poistoistani. En siis ole koskenut kenenkään muun runoihin, poistin vain omiani.

Moi Neffi :)

Pitkästä aikaa istun yksinäni koneella, väsyneenä kylläkin, mutta omikseen ja päätin sitten kirjautua sisään kirjoittaakseni muutaman rivin kuulumisia kun huomasin, että olit jo aikaa sitten huhuillut miuta tänne kirjoittelemaan. On mennyt kuukausia ihan huomaamatta niin, etten ole täällä käynyt edes kurkistamassa, ja hieman harmittaakin kun en tätä nykyä ennätä tekemään juuri mitään omikseni.

Hienoa, että sie jaksat ja ennätät kirjoittamaan ja luomaan hahmoja, se tuo iloa ja väriä elämään.  :) Itselläni on kyllä aika kuiva kausi kirjoittamisen suhteen, kun on tämä elämä muuttunut ihan täydellisesti viimeisten parin vuoden aikana. Muutin Etelä-Suomeen (asun nyt paljon lähempänä siuta  ;D ) ja päivät menee kotona pienen poikasen ja hänen isänsä kanssa tohottaessa ihan siivillä. On nimittäin sellainen ADHD-perhe nyt minulla, etten jaksa välillä pysyä edes perässä. Ja poika näyttää huolestuttavasti tulevan isäänsä, joten voit uskoa, että saa olla silmät selässäkin, ettei tuo melkein vuoden vanha touhupetteri pääse satuttamaan itseään tai tunge jotain sopimatonta suuhunsa.. :D

Aina toisinaan haikailen ajatuksella päästä kamera kädessä luontoon kuvaamaan tai jokin satunnainen runon, aforismin tai tarinan pätkä viivähtää päässäni hetkisen, mutta katoaa sitten saman tien ja unohtuu, koska en jouda sitä sillä hetkellä kirjaamaan ylös tai sitten on muuten vaan niin kamala äänien sekamelska, etten kykene ajatusta työstämään laisinkaan. Itse kun olen sellainen hiljaisuudessa ajattelija-tyyppi, joka kestää vain yhden ärsykkeen kerrallaan silloin, jos haluaa jotain järkevää paperille synnyttää.

Ja sama juttu valokuvauksen kanssa, tarvitsisin tuntikausia omaa aikaa, voidakseni edes löytää jotain ajatuksia herättävää kuvattavaa ja sellaisen kaistaleen luontoa, joka ei ole kymmenien koiranpissattajien tallaama.. siinä suhteessa kaipaan kieltämättä kotikaupunkiini, jossa sitä ihanaa suomalaista kaunista koskematonta luontoa riittää joka puolella <3

Tänne on aina kiva palata takaisin piipahtamaan, kun sinäkin täällä aina piipahtelet.. enkä suinkaan haluaisi unohtaa kirjoittelujamme.. kunpa vain saisin vielä joskus riittävästi omaa aikaa.. olisi ihanaa kirjoitella tarinoita ja päästää mielikuvitus laukkaamaan vapaana. Tällä hetkellä se ei tunnu olevan kuitenkaan mahdollista, korkeintaan satunnaisesti, ellen sittenkin satu olemaan liian väsynyt tekemään yhtään mitään..

Mutta mutta.. nyt on joulukuu ja täällä etelässäkin on paljon lunta.. on kivaa kun joulu tulee ja pääsee touhuilemaan jouluisia juttuja arkirutiinien keskellä <3

Heippa vaan Neffi ja muut Juplinilaiset :)

Pahoittelen, että olen loistanut poissaolollani täällä. On ollut ja on edelleen niin paljon kaikenlaista jännää elämässä, etten oikein ennätä tarinoita kirjoittelemaan, mutta toisinaan olen kyllä kuitenkin piipahtanut nopeasti rekkautumatta, vaikken olekaan malttanut kirjautua sisään kirjoittelemaan..

Jotain kuulumisia voisin kuitenkin itsestäni nopeasti kertoilla, nyt kun on uusi vuosikin vaihtunut, vaikken pitkään joudakaan koneella viipyillä.. miulla kun on nykyään kädet täynnä touhua.. vauvatouhua :o

Sain pienen poikasen kolme viikkoa sitten. Pikkuinen syntyi etuajassa.. hänellä oli kai kiire viettämään joulua ja uutta vuotta meidän kanssa, kun laskettu aika oli vuoden ensimmäinen päivä eli eilen :3 Nyt on sitten kädet kirjaimellisesti täynnä työtä kun pitää tiheästi pikkuruista syötellä, vaihtaa vaippoja, pumpata maitoa, pestä ja keittää pullotiskejä yms.

Laitan pikkuiselle omistetun runon tuonne runoketjuun, kun en nyt ennätä mitään muutakaan pitkään aikaan kirjoittelemaan.. kiva Neffi, että olet jaksanut täällä käydä edelleen jotain tarinoimassa kirjoituspuolella, kun muuten tämä paikka on kieltämättä tooosi hiljainen.. olet näköjään innostunut jatkoilemaan "Salaisuus erämämaassa" - tarinaakin :)

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille, ketkä täällä käyvät pyörimässä :)