Juplin.net

Heippa hei!

Täytetäänkö tämä ketju jouluisilla jutuilla..? Joulukuu lähestyy, joten nyt kaikki Juplinilaiset tänne vaan mukaan pulisemaan kaikenlaista jouluista, herätellään tämä foorumi taas eloon. Jos kuka haluaa, niin tänne voi vaikkapa kirjoitella runoja, lastuja tahi liittää kuvia tuomaan joulumieltä kaikkien iloksi tai sitten muuten vaan pulista kaikenlaista mitä vain mieleen sattuu juolahtamaan.:)

No niin.. aloitan tänne nyt tällaisen topicin aiheesta, josta ihmisten pitäisi puhua minun mielestäni miljoona kertaa enemmän tässä kulutusyhteiskunnassamme...

Elikkäs, tänne voi tulla kertomaan ihan kaikenlaista luontoon liittyvää asiaa. Voit linkitellä mielenkiintoisia artikkeleja, musiikkia tai muita videoita, pulisemaan vaikka paljain varpain ulkona kävelemisestä, luonnonsuojeluun liittyvistä asioista tahi takapihalle pesimään asettuneesta pöllöpariskunnasta.. ihan mitä vain mieleen juolahtaa.. niin ja saa niitä kuviakin tänne tuoda :)))

Muistin tänään päivällä yhden täällä syntyneen jatkiksen nimeltä Karhu ja Enkeli ja mieleni teki ruveta kehittelemään fantasiatarinaa. En ole pitkään aikaan saanut itseäni kirjoittamaan juurikaan mitään, mutta viime päivinä on ollut pientä kirjoituskimmarin poikasta. Tänä yönä se sitten heräsi eloon, uusi tarina. Saa nähdä jaksaako tämä kipinä pysyä miten pitkään ja jaksanko sitä jatkaa milloin seuraavan kerran, mutta toivon parasta, sillä haluaisin tosiaan nähdä miten tarina etenee...

Ja tarinaa saa siis jatkaa, ken haluaa. Antaa mielikuvituksen ottaa siivet ja tehdä tarinasta sellainen kuin siitä tulee. Tarinassa saa olla ihan mitä tahansa, vaikka tultasyökseviä lohikäärmeitä :))

Niin, tähän saa kertoa, jos haluaa jakaa elokuvan, jonka on juuri katsonut tai aikoo katsoa. Ajatuksia, elokuvamusiikkia, kaikkea maan ja taivaan väliltä leffaan liittyen :))


Itse aloitan katsomaan nyt tällaisen ---------))

"Vettä elefanteille"

http://www.youtube.com/watch?v=AuKY9kuLWvU&feature=fvsr

Ja okey, saa kiusata tuosta Twilightista, mie en eka ees huomannut et tuossa elokuvassa on Edward :)) Miulla on paha tapa katsoa leffan kansikuvaa, annettuja tähtiä ja lyhyitä infotekstejä sekä ohjaajaakin toisinaan - mutta takatekstin jätän aina lukematta mieluummin, että tarina ois jotakuinkin yllätys..

Tätä tarinaa aloittaessani ajatuksena oli kuvata vampyyrit ihmisen kaltaisina olentoina, vampyyreissä siis voisi olla hyviä ja pahoja, ja jokainen omanlaisensa persoona. Ajattelin, että voisi olla sellaisia hyviä vampyyreja, jotka pyrkisivät tekemään kaikenlaisia hyviä tekoja ja sitten sellaisia pahoja "hulluksi tulleita", jotka tappaisivat mistään piittaamatta ja tekisivät kaikenlaista pahaa kaikille. Nocture -sarjasta poimin ajatuksen veressä piilevästä ominaisuudesta, jonka vuoksi joko kuolee selittämättömään tautiin tai muuttuu vampyyriksi pureman jälkeen. Itse asiassa tuo alku tarinaan syntyi suoraan Stingin Desert Rosea kuunnellessa, vaikkakin tarina alkoi itää päässäni ajatuksesta, jossa tyttö juoksee karkuun näkymätöntä takaa-ajajaa lumisateessa :)

Tässä tuohon alkuosaan musiikkiliitännäinen:

http://www.youtube.com/watch?v=gdkGSH-N-L0

Saa jatkaa, ken haluaa :)





                                                                          Prologi


Tuuli puhaltaa yli pienen ja kuivan aavikon erämaan, aina sen toisella laidalla sijaitsevan Issallahin kaupungin pensasaitojen reunustamalle rajalle saakka. Kaviot rummuttavat maata muinaisten Jumalien silmien edessä ja mustahuppuiset ratsastajat yrittävät rauhoittaa hevosiensa levotonta liikehdintää, vaistoten ilmassa leijuvan vaaran. Se leviää lähestyvän saderintaman tavoin, raskaan painostavana miesten ympärillä, jotka vapisevat kuumana hehkuvasta hiekasta huolimatta, kuin aavistaisivat pirun rimpuilevan riimuissaan vapauden tuli silmistä palaen. He tietävät, että se piru on pian taas vapaa, eikä aikaa ole paljon sen pysäyttämiseksi.  Aikaa on auringonlaskuun, sen jälkeen kahleiden äänetön helinä täyttää kauhun sekaisella pelolla jokaisen uskaliaan pään, ken uskaltaa astua ulos kotinsa suojista ennen uuden aamun koittoa.

Pian olisi jälleen ilta ja punaisena polttava aurinko laskeutuisi autiomaan taakse kuin hohtava hiillos vasten hyistä pimeyttä. Silmille nostetun siteen tavoin, se kätkee tienoon turvattomaan tietämättömyyteen. Ja miehet pelkäävät pimeyden laskeutumista enemmän kuin itse pimeää. Sillä pimeydellä on verenpunaiset silmät ja veitsenterävät hampaat, ja ne hampaat voivat purra kipeästi. Suututetut Jumalat ovat arvaamattomia, sen tietää jokainen vanhus Aburran kylässä.

Siniseen huntuun kietoutunut nainen katselee miesten liikehdintää tulkitsematon katse silmissään.  Hän seisoo korkealla, sukunsa hautaholvien yläpuolelle rakennetun palatsin raunioituneella parvekkeella, kauniisti kaareutuvan oviaukon varjoissa. Tuuli puhaltaa hänen huntuaan ja kieputtaa sitä kevyesti, leikkien sen kauniisti kirjotulla helmalla. Huntuun punotut kirjaimet toistavat vanhaa, tuhansien vuosien takaista tarinaa vaeltajasta, jonka kohtaloksi jäi kulkea varjojen maassa, yllään ikuisen janon kirous. Kultaisin säikein kirjaillut merkit kertovat elämää suuremmasta rakkaudesta, joka muutti tuon kirouksen ikuisen elämän lahjaksi, suureksi viisaudeksi keskellä kaiken nielemää pimeyttä. "Ime ja sylje pois Kobran myrkky suonistasi ja näe hopeisilla silmilläsi totuus, olet kaunis ja täynnä rakkautta, jumalan luoma olento. Tee lahjallasi hyvää ja kierrä kuoleman kylmää katsetta viisaasti. Sinua ei luotu pimeydelle vaan valolle ja rakkaudelle lapseni".

Nainen, joka tuntee tuon tarinan paremmin kuin kukaan muu, seisoo paikallaan henkeään pidätellen, niin huomaamattomasti, ettei tarkkasilmäisinkään ihminen kykenisi havaitsemaan hänen läsnäoloaan. Pian laskeutuvan auringon viilentämä ilma on nostanut aavistuksen kosteata multaista tuoksua palatsin villiintyneestä puutarhasta. Tuoksu on houkutellut naisen ylös sukuhautansa kätköistä tavanomaista aikaisemmin - se, sekä pyhälle maalle saapuneiden kyläläisten äänekäs joukkio. "Ovatko he tulleet etsimään sinua?", tumma ääni kysyy henkäyksen päässä naisen hiuksista. Vaikka nainen ei nähnytkään miehen saapumista, hän tiesi tämän pian saapuvan luokseen.  Naisen ei tarvinnut kuulla edes rahavyön vaimeaa helinää vaistotakseen miehen läsnäolon, sillä hän saattoi kuulla jo kaukaa, kuinka kiivaasti miehen ajatukset liikehtivät viimeaikaisten levottomuuksien ympärillä. Se oli se yhteys, joka syntyi valittujen ja heidän suojelijoidensa välille. Niin oli ollut aina, ensimmäisestä valitusta ja hänen suojatistaan lähtien, ja niin tulisi olemaan aina.

"Ei Amir, eivät he ole tulleet etsimään minua, vaan sitä petoa, joka tappoi Sheikki Ali Muhammedin naiset haaremista ja viskasi heidät Niilin virtaan, saatuaan heiltä ensin sen, mitä oli tullut kylästä hulluuden riivaamana hakemaan. Siinä vaeltajassa asuu pimeys ja olen tyytyväinen, ettemme joutuneet hänen tielleen. Me tiedämme mikä hän on, mutta valitettavasti kyläläiset eivät tiedä. He luulevat löytävänsä etsimänsä täältä, mutta he eivät tiedä mitään. Eivätkä he voisikaan tietää, sillä vaeltaja on jo lähtenyt aavikon halki itään päin, jättäen jälkeensä kyläläisten vihan, joka etsii kohdettaan. On vain huhuja, joista puhutaan kuiskaten ja ne huhut liittyvät kuninkaiden kirottuihin henkiin. Ja he tietävät, mistä niitä henkiä pitää etsiä, rakkaani – "nainen vastaa irrottamatta hetkeksikään silmiään alapuolella ratsastavasta miesjoukosta.

Miehet ratsastavat dyynien halki kuninkaiden kujalle ja laskeutuvat sitten arabiensa selästä kiivaasti keskustellen. Yksi hevosista nousee takajaloilleen ja karkaa omistajansa käsistä. Mies kiroaa äidinkielellään ja nostaa kätensä kohti taivasta kuin hakien selitystä sieltä huonoon onneensa. Sitten miehet nousevat takaisin ratsaille ja ryntäävät karanneen hevosen perään huimaavaa vauhtia. Vain ratsunsa menettänyt mies jää paikoilleen, potkien hiekkaa kuluneiden saappaidensa kärjillä, käsillään kiivaasti huitoen.

"Eivät ehkä tiedä vielä mitä etsivät, mutta pian sana leviää ja joku muistaa sinut prinsessa. Jossain on aina joku, joka muistaa, niin on vaikka olisimme kuinka varovaisia. Ennen kuin edes tajuamme, olemme joutuneet vaikeuksiin ja meidät poltetaan kuin villisiat roviolla Niilin rannassa." Mies nojautuu lähemmäs ja koskettaa naisen mustia hiuksia ennen kuin jatkaa."Mitä minä tekisinkään, jos sinulle sattuisi jotain pahaa?"

Nainen vetäytyy pois oviaukosta ja kääntyy katsomaan miestä silmiin huolestuneena. "Mutta mitä me voisimme tehdä. En haluaisi jättää kotiamme, mutta minusta tuntuu, ettei meillä ole pian vaihtoehtoa". Mies kohauttaa hartioitaan ja katselee naisen kuninkaallisen kauniita kasvoja mietteliäänä "Ehkä meidän tosiaankin on aika vaihtaa maisemaa..."



*



Kuusisataa vuotta myöhemmin Englannin maaseudulla.


On joulukuun ensimmäinen päivä ja torille on kokoontunut paljon kyläläisiä viettämään joulukadun avajaisia. Matilda työntää kasvonsa kiinni huurteiseen ikkunaan nähdäkseen paremmin. Leivinuuni hohkaa lohdullista lämmintä ja puut ritisevät kotoisasti tulipesässä. Tyttö huokaisee haikeasti ja vilkaisee tuimannäköistä mummoaan toiveikkaansa, mutta nielaisee sitten aikeensa kysyä lupaa päästä hetkeksi kuuntelemaan pormestarin avajaispuhetta. Hän haluaisi niin kovasti kävellä lumisateessa, mutta viime vuosina esiintyneiden sairauskohtauksien vuoksi, mummo ei päästä häntä enää ulos tuskin koskaan talvisin.

"Mummo kiltti..", Matilda aloittaa uudestaan hetken kuluttua ja vilkaisee aukiolle saapuneita ponin vetämiä rattaita innosta tikahtuneena, halu päästä ulos voittaa epäröinnin. Mummon kutimet pysähtyvät hetkeksi, ennen kuin tämä nostaa katseensa tyttären tyttäreensä moittivasti.  "..enkö voisi käydä ulkona, ihan vain vähän aikaa olisin ja tulisin heti pois, jos rupeaisin palelemaan?"

Mummo laskee katseensa ja yrittää peittää pienen hymyn väreen huuliltaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. "Mummo kiltti, lupaan keittää meille oikein hyvää puuroa kun palaan takaisin!" Matildan katse ei voisi olla enää anelevampi, eikä mummolla ole sydäntä kieltää ainokaiseltaan tämän pientä iloa, onhan sentään jo joulukuu eikä hän kyennyt millään muullakaan tavoin korvaamaan tytön vanhemmiltansa puuttuvaksi jäämää onnea ja iloa. "Hyvä on, mutta pue kunnolla päälle ja palaa pian takaisin", mummo vastaa lempeällä äänellä.

Matildaa ei tarvitse kahdesti kehottaa, tytön vaatteet suorastaan lentävät tytön päälle ja pian mökin ovi paukahtaa kiinni kovaäänisesti naristen. Mummo puistelee päätään hymyillen. Sitten hänen silmänsä osuvat lipaston päällä nojaavaan valokuvaan nuoresta kauniista tummahiuksisesta naisesta ja hänen kasvoilleen leviää huolestunut ilme. "Hyvä Jumala, suojele pikkuistani, älä vie häntäkin minulta."

Matilda juoksee kadulle ihmisvilinään nauraen. Tyttö pyörii ympyrää ja katsoo taivaalta putoavia suuria lumihiutaleita silmät loistaen. Hiutaleita putoilee kaikkialle lapasille, villakankaisen takin hihoille, poskipäille. Tyttö työntää kielensä ulos ja yrittää pyydystää yhtä suuhunsa siinä kuitenkaan onnistumatta. Ohikulkijat väistävät häntä kulmiaan rypistellen ja joku satunnainen ohikulkija naurahtaa tytön hullunkuriselle puuhalle tähän vahingossa törmätessään.

" Matilda, hei katsokaa Matilda on tuolla!" Matilda katsahtaa äänen suuntaan ja näkee ystävänsä Henriettan ja Lauran.  Tytöt nauravat ja huiskuttelevat käsillään iloisesti. Matilda unohtaa lumihiutaleet ja rientää ystäviensä luokse. "Päästikö mummosi sinut ulos vai karkasitko sinä?" Laura ihmettelee ja katsoo ystäväänsä uteliaana. "Mummo antoi luvan, mutta en voi viipyä pitkään. Näittekö ne ponit ja rattaan tuolla aukiolla? Mennäänkö katsomaan niitä lähempää?"

Samaan aikaan eräs mustahiuksinen, kaunispiirteinen mies seisoo erään porraskäytävälle johtavan syvänteen varjoissa. Mies katselee keskittyneenä pientä tyttöä, joka huitoo lapasillaan ja puhuu ystävilleen posket pakkasilmasta punoittaen. Mies tuntee tytön kaipauksen juosta vapaana halki lumisten metsien, ja sen tähden myös hän itse voisi melkein rakastaa noita suuria lumihiutaleita, jotka ovat jo kuorruttaneet hänen silinterihattunsa reunat valkoisiksi. Hän, joka syntyi kerran aavikon kuumalla hiekalla, auringon polte ihollaan. "Sinä olet minun valittuni Matilda. Kasva aikuiseksi ja elä onnellisena, minä odotan. Kun on sitten viimein aika, minä tulen hakemaan sinut mukaani. Se päivä olkoon sinun elämäsi ensimmäinen päivä, ja entisen elämäsi viimeinen."

Matildan hymy katoaa hetkeksi tämän pieniltä sydämen muotoisilta kasvoiltaan ja hän pysähtyy paikoilleen. "Mitä nyt?" tytöt kysyvät yhteen ääneen. Matilda vilkaisee taaksensa, suoraan pienen porraskäytävän syvänteeseen, jossa ei ole ketään ja pudistaa sitten päätään. "Ei mitään, taisin taas kuvitella omiani." Naurava kolmikko syöksyy pitkin mukulakiveystä torin aukiolle ihmisvilinään, eikä kukaan huomaa kuinka silinterihattuinen mies nostaa kävelykepillään kevyesti hattunsa reunaa, kohottaa toista kulmaansa huvittuneena ja kääntyy sitten kadunkulmauksesta vastakkaiseen suuntaan, häviten takinheilahduksen myötä kuin taikuri savuna ilmaan.



*


On kulunut kymmenen vuotta tuosta iloisesta joulukuisesta päivästä ja elämä on kulkenut hiljaista, turvallista tietään. Matilda on kasvanut nuoreksi hieman surumieliseksi naiseksi, ja hänen outo sairautensa on säilynyt ennallaan, paria viimeistä vuotta lukuun ottamatta, jonka aikana kohtaukset ovat alkaneet esiintyä yhä vain useammin. Lääkäri ei kykene auttamaan tyttöä, eikä Matildan auta kuin iloita jokaisesta eletystä päivästä ja varjella omaa terveyttään niin hyvin kuin vain voi. Huoli mummosta menee ohi Matildan oman terveyden, ja useinkin tyttö salaa kohtauksensa mummoltaan, säästääkseen tämän turhalta murheelta.

Naapurustossa sytytellään jo pihalyhtyjä illan pimetessä, joululauluja laulavat lapset ohittavat vanhan pienen mökin, jossa Matilda mummoineen asuu. Tyttö pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan lasten suloista ääntä pienesti hymyillen. Sitten hän kääntyy poispäin ikkunasta peittelemään mummonsa hellästi ja puhaltaa kynttilän tämän vuoteen vieressä sammuksiin. "Nuku hyvin, nähdään taas aamulla".

Pienessä mökissä on hiljaista ja kello näyttää kahdeksaa illalla. Mummo on jo vanha eikä jaksa enää valvoa hänen kanssaan, niin kuin aikaisemmin. Sen vuoksi Matilda on sopinut mummonsa ja kirkkoherran kanssa, että hän voi osallistua joka iltaisiin kuoroharjoituksiin ystäviensä Lauran ja Henriettan kanssa. Matilda on rakastanut laulamista koko ikänsä, ja kuoroon osallistuminen tarjoaa hänelle mahdollisuuden nähdä ulkomaailmaa mökin seinien sijaan. Syvästi uskovaisena naisena Matildan mummo hyväksyi muitta mutkitta ehdotuksen käydä kirkossa iltaisin laulamassa, mikä helpottaa kovasti Matildan mummonsa huolta kohtaan tuntemaansa syyllisyyttä.

Ikkunaan koputetaan ja Matilda säpsähtää hereille ajatuksistaan. Nopeasti hän heittää ylleen mustan pitkähelmaisen villakankaisen takkinsa, kietoo paksun huivin päänsä suojaksi ja vetää jalkaansa mustat nahkasaappaat. On joulukuun 23. päivä ja kuoron kenraaliharjoitukset alkaisivat pian, mikä hieman jännittää Matildan muuten niin tyyntä mieltä. Varovaisesti oven perässään sulkien ja lukiten, Matilda tervehtii ulkona odottavia ystäviään. Pian kolmikko suuntaa kulkunsa kohti kaupungin toisella laidalla sijaitsevaa pientä ja kodikasta kyläkirkkoa, toisiaan matkan varrella kiusoitellen ja ohikulkijoille iloisesti lauleskellen.

Esitys sujuu hyvin ja Matilda nauttii jouluista rauhaa huokuvan kirkon tunnelmasta. Kirkko kaikuu kauniita joululauluja ja hetkittäisistä naurunpuuskista tyttöjen laskiessa välitauoilla leikkiä keskenään. Kun viimeinen laulu on laulettu ja kuoron jäsenet tekevät lähtöään, tuntee Matilda välittömästi olonsa haikeaksi ja surulliseksi. Ajatus yksinäisestä ja hiljaisesta mökistä ei houkuta, joten kun Laura ja Henrietta tulevat hakemaan Matildaa mukaansa kuoroparvelta, tämä pudistaa päätään hieman alakuloisesti. "Menkää te vain edeltä, minä jään tänne vielä vähäksi aikaa ja pyydän vaikka kyydin kotiin kirkkoherralta". Ystävät luovat huolestuneen katseen Matildaan, mutta antavat tämän kuitenkin tehdä niin kuin haluaa. He, jos ketkä ymmärtävät, kuinka rajoittunutta elämää Matilda on koko elämänsä elänyt ja ansaitsi tehdä itse omat päätöksensä.

Ystävien lähdettyä Matilda laskeutuu alas parvelta ja kävelee kirkon läpi sen etuosaan. Siellä hän poimii pienen kynttilän alttarin kulmalta ja sytyttää sen palamaan. Hän laskee sen telineelleen ja istahtaa väsyneenä eturivin penkille istumaan. Väsymys tulee aina niin yllättäen ja se on niin voimakasta, ettei tyttö jaksa muuta kuin olla paikallaan ja odottaa sen väistymistä.  Tottuneesti hän sulkee silmänsä ja odottaa voimiensa palaamista, mutta sitä ei tule tällä kertaa, vaan hän tuntee kuinka ensimmäiset kipuaallot saapuvat.

Sykäyksittäin leviävät pienet puukoniskut moukaroivat hänen kehoaan ja kipu saa hänet haukkomaan henkeään peloissaan. Kohtaus on vanha tuttu ystävä Matildalle. Kohtauksia tulee nykyään yhä useammin ja niistä palautuminen kestää pitkän aikaa. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Matilda tietää, ettei hän ole pitkäikäinen ja syy on hänen veressään. Kukaan ei osaa selittää mistä kohtaukset johtuvat, mutta se on varmaa, että ne heikentävät hänen terveyttään hitaasti, kunnes hänen kehonsa ei enää jaksa, vaan antaa periksi.

Ilta pitenee ja Matilda makaa puisella penkillä kalpeana, puristaen tuskissaan sen vanhaa hilseilevää selkänojaa. Kuluu minuutteja, kymmeniä minuutteja, tunteja. Matilda kuulee, kuinka ihmiset poistuivat kirkosta, mutta hän ei kykene liikkumaan, saati huutamaan apua kivultaan. Mummokaan ei osaa kaipailla häntä, koska nukkuu eikä Matilda ole ennättänyt edes kertoa kenellekään, ettei poistunut ystäviensä matkassa kotiin, kuten on tehnyt tavallisesti. Hän on aivan yksin ja kuuntelee tuskansa läpi, kuinka yön hiljaisuus laskeutuu kirkkoon.

Sitten hän saapuu. Matilda ei kuule hänen tuloaan, mutta pystyy aistimaan läsnäolon usvaisen kivun läpi. Kyyneleet silmissään hän muodostaa huulillaan heikon ja käheän avunpyynnön. "Auta minua", hän kuiskaa.  Tulija kumartuu lähemmäs ja katsoo Matildaa lempeästi. Hän on mies - Matilda huomaa ajattelevansa. Ja vaikka tytön silmät ovat kyynelistä sumuiset, hän näkee kuinka kaunis mies on. Miehen kasvot ovat yllättäen henkäyksen päässä hänen omistaan eikä hän ole tuntenut koskaan aikaisemmin niin suurta ja hämmentävää yhteenkuuluvuuden tunnetta kehenkään, niin kuin tähän tuntemattomaan muukalaiseen. Mies katsoo häntä miltei mustanruskeilla silmillään ja Matildan unohtaa tuntevansa kipua.

"Sinä olet kuolemassa Matilda, tiesitkö sinä sen?" Mies kysyy ja pyyhkäisee kapeilla sormillaan poskea pitkin valuvan kyyneleen pois. Matilda nyökkää ja nielaisee vaivalloisesti, kykenemättä puhumaan. "Mitä sanoisit, jos kertoisin, että sinun ei tarvitse kuolla. Ja, että sinä voisit elää ikuisesti vapaana, jos tahtoisit?" Miehen käsi kohoaa Matildan mustille hiuksille ja tämä silittää tyttöä hellästi. Matildan kipu hellittää, mutta voimat ovat tiessään. Sitten ennen kokematon kylmyys leviää ensin jalkoihin ja sitten yhä vain ylemmäs, eikä Matilda voi ymmärtää mitä on tapahtumassa.

"Aikaa ei ole enää paljon, sinä kuolet tänä yönä, rakkaani. Anna minun pelastaa sinut ja minä lupaan pitää sinusta huolta aina." Matildan silmät laajenevat pelosta kun hän ymmärtää miehen puhuvan totta, hän on tosiaankin kuolemassa. Ensimmäiset hillittömät vapina-aallot puistattavat hänen kehoaan samalla kuin jäätävä kylmyys leviää hänen kehossaan ja kauhun sekainen epätoivo saa tytön nyyhkyttämään hillittömästi. "Ei, älä anna minun kuolla", tyttö kuiskaa käheästi ja katsoo kauhuissaan eteensä kyykistynyttä miestä.  

Seuraavana hetkenä hän tuntee kuinka mies nostaa hänen hiuksensa sivuun ja painaa huulensa hänen kaulalleen. Hyvä Jumala – mieshän puree minua, Matildan silmät laajenevat kauhusta ja hänen koko kehonsa taistelee vastaan kykenemättä kuitenkaan muuhun kuin pieneen hentoon vapinaan. Kuoleman portit ovat avoinna, Matilda vaeltaa usvan keskellä ja näkee sen mustiin syvyyksiin.

"Minä en halua vielä kuolla", tyttö sopertaa heikolla äänellään ja kuin vastatakseen, mies koskettaa Matildan poskea hellästi rauhoittavasti. "Shh, luota minuun" mies kuiskaa tytön korvaan ja painaa huulensa uudelleen tämän kaulalle. Matilda henkäisee ja vajoaa jälleen kerran usvaan, tällä kertaa hän ei pelkää vaan tuntee eriskummallista nautintoa, hänen koko kehonsa kaipaa tuon lempeän miehen kosketusta. "Pidä minua sylissäni, minä tarvitsen sinua", Matilda sopertaa ja sitten ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen mies yllättäen irrottaa otteensa hänen kaulastaan, nostaa hänet syliinsä uskomattoman hellästi.

Matilda on edelleen keskellä usvaista sekavuutta, mutta hän tuntee miehen voimakkaan rinnan, jota vasten hän painaa päänsä. Mies painaa kätensä hänen suutaan vasten ja kuiskaa, "Sinun täytyy nyt vain imeä. Ime kättäni lujaa, äläkä lopeta ennen kuin käsken". Matilda avaa suunsa ja maistaa suussaan veren maun. Hämmästyneenä hän ynähtää, mutta mies pitää itsepäisesti kättään hänen suussaan eikä hän voi muuta kuin niellä vuolaasti valuvan veren, niin vastenmieliseltä kuin se tuntuukin. Kun mies lopulta pyytää tyttöä lopettamaan ja nostaa kätensä pois, Matilda vajoaa unen suloiseen tiedottomuuteen.

Mies suutelee hellästi tajuttoman Matildan kasvoja ja nousee sitten tämä sylissään ylös. Hän kantaa Matildaa läpi öisen kaupungin, aina tämän pikkuruiselle mökille saakka ja vie hänet omaan vuoteeseensa lepäämään. Unen läpi tyttö kuulee miehen kuiskaavan, "Minä tulen hakemaan sinua huomenna".

Tökkäsin tänne nyt tällaisen aiheen tällä kertaa kun eräs toinen nimeltä mainitsematon keskustelupalsta innoitti minua tämän avaamaan.
Tänne siis saa heitellä mieleen putkahtelevat lausahdukset, sananlaskut, aforismit..


Jos vaikka saataisiin jotain eloa tännekin kun täällä on..

Hiljaista kuin huopatossu tehtaalla :D

Noniin hyvät juplinilaiset. Avaan yhden töpön ihan vaan tunnustuksille :D

Tänne siis saa tulla tunnustamaan kaikenlaisia juttuja. Ihan mitä vaan ja miten paljon vaan..kaikenlaista hyvän maun rajoissa tietenkin ;)



Ja aloitan itse..
Lähden nyt polttamaan tupakan. Yhden ainoan ja ensimmäisen todella piitkään aikaan :D Hyi minua..

Katselin tuossa illanviirukassa Madventuresia pitkästä aikaa ja ajattelin sitten laittaa tänne oman töpön sarjoille.

Elikkäs tänne vain niitä mieluisimpia sarjoja, joita olette seuranneet:D


Nuo Madventuresin pojat saavat kyllä miut aivan varmasti reakoimaan, joko herättelemällä nauruhermot pintaan tai inhoreaktion puistelemaan ihokarvoja :D
Muita kivoja sarjoja: Lost, Heroes, sinkkuelämää, Shokkihoitoa, Serranon perhe ja Frasier. On varmasti muitakin, mutta ei nyt muistu mieleen. On nimittäin viimeisen vuoden aikana nuo ohjelmat ja elokuvat jääneet hieman huonommalle kun on ollut monenlaista puuhaa..

Meinasin jo jättää kirjoittelun tälle illalle, mutta sitten silmäni osuivat erääseen artikkeliin, joka on pakko laittaa tänne :)

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/130162.shtml

Kyseessä on aamulehden sivuilla julkaistu lyhyt uutisointi kadonneesta saaresta.
Mitä saarelle mahtoi tapahtua?

Hitsi, jokin aika sitten silmiini osui myös toinen artikkeli, jossa eräältä rannalta (en muista missä) oli kadonnut tonneittain hienoa hiekkaa.
Valitettavasti en tainnut ottaa kyseistä linkkiä ylös minnekään. Harmi, sillä se olisi sopinut hyvin tähän aiheeseen.
Kyseessä oli niin suuri määrä, että se olisi pitänyt kuljettaa rekkalasteittain pois, minkä luulisi herättävän huomiota..
Mitä mieltä olette näistä tapauksista?

No niin, laitoin tänne nyt sitten erilaisen tarinan aiheen.
Tarina etenee nimensä mukaan lauseen tai pari kerrallaan.
Lauseet saavat olla ihan minkälaisia vain, mitä mieleen juolahtaa. Kuitenkin niin, että se sopii jollakin tavalla edellisen kirjoittajan lauseeseen.

Aloitan tarinan vaikka itse :)


Olipa kerran pienessä metsässä kiemurtelevan puron varrella kivi, jonka päällä istui valkoinen lokki.
Lokki kantoi suussansa pitkää punaista matoa, joka yritti kiroillen päästä vapaaksi untuvanokan otteesta.

Tänne voi kirjoitella juttuja uusimmista elokuvista, jotka ovat juuri ilmestyneet markkinoille:)



Löysin elokuvateatterin listalta uuden elokuvan nimeltä Australia. Huomioni kiinnittyi ohjaajaan Baz Luhrmanniin, jonka käsialaa on myös Moulin Rouge.
Australia ja Uusi-Seelanti ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, ja mietinkin millainen mahtaa olla kyseinen elokuva. Kannattaisikohan se käydä katsomassa..
Nyt silmiini on oikeastaan osunut kolme elokuvaa, jotka saataisivat olla katsomisen arvoisia, ehkä.
Tuo Australia, Operaatio Valkyrie ja Twilight-houkutus.
Onko kukaan nähnyt kyseisiä elokuvia?

Tuli mieleeni tällainen aihe. Vapaata keskustelua iästä ja ajatuksista joita aiheesta herää:)

Aloitankin itse, kertomalla miksi tällainen aihe tuli mieleeni.
Olen jo vuosien ajan vaalentanut hiuksiani, koska ne olivat ennen aika vaaleat, mutta tummuivat kun odotin tyttöjäni. Kaukonäköni huononee, mikä on normaalia yleensä vanhetessa..
Ikä tekee muutoksia ihmisessä ja niiden hyväksyminen on vaikeaa. Itse en 18-kesäisenä suonut kovinkaan suuria ajatuksia vanhenemiselle, mutta nyt huomaan ajattelevani sitä useammin. On outoa, että vaikka vuodet kuluvat niin kuitenkin sitä tuntee itsensä hyvin nuoreksi.
Katsoin yhden elokuvan joitakin päiviä sitten ja nauroin itsekseni mahakippurassa elokuvan sankarittarille. Elokuvassa puhuttiin ruotsia. Naiset olivat 40-vuotiaita ja juuri eronneita. He menivät diskoon, missä nuoret kävivät tanssimassa. Naiset bilettivät kuin nuoret tyttöset ja toisen naisen tytärtä hävetti kamalasta nähdä äiti kännissä tanssimassa. Sattuiko joku katsomaan samaista elokuvaa? En muista yhtään minä päivänä tai miltä kanavalta se tuli, mutta sen voin sanoa, että kyllä minua nauratti:)

Siispä kysynkin teiltä, miten te koette oman ikänne ja ikääntymisen yleisesti?

Silmiini sattui eräs artikkeli, joka sai minut muistamaan erään dokumentin Pohjois-Amerikan kansallispuistoon liittyen. Artikkeli käsittelee juuri tätä nimenomaista aihetta, mutta dokumentti oli vain arvuuttelua mitä tapahtuisi, jos suuri räjähdys tulisi ja tämä löytämäni artikkeli puolestaan osoittaa, että alue on ruvennut antamaan huolestuttavia viittauksia tulivuoritoiminnan aktivoitumiseen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901088873665_ul.shtml

Mitäs luulette, onko uhka olemassa vai onko tämä vain vuoriston pientä äkäilyä?

Tähän voi laittaa toisten luettavaksi omia runoja ja novelleja, jos haluaa:)
Saa kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta, jokaisen oman luovuuden rajoissa :D

Elikkäs, kuinka paljon olette nähneet maailmaa?
Tänne voi kertoa, missä päin maailmaa olette seikkaileet yms. muuta matkailuun liittyvää:)



Mie oon haaveillut jo vuosia Thaimaan matkasta (ja monen muunkin maan reissusta), mutta kun nuo tytöt syntyi niin eipä sitä sitten ole tarvinnut miettiä mihin kaiken ylimääräisen rahan pistää kun ei ole ylimääräistä rahaa. No, nyt kuitenkin olen saanut sen verran rahaa kasaan, että uskalsin varata kevät talveksi Krabin matkan. Senhän kun voi perua, jos sinne ei jostain syystä pääsekään lähtemään.. Onko kellään kokemusta kyseisestä paikasta tai oletteko kuulleet mahdollisia matkatarinoita muilta? Kiva olisi kuulla:)

Heips.

Minne festareille suuntaatte tänä kesänä, jos suuntaatte..
Mikä on hassuin kommellus mitä festareilla olet kokeneet tai nähneet..
Missä kaikkialla olette käyneet ja mitä bändejä nähneet..

Tänne siis vapaata keskustelua aiheesta..

Ajattelin pistää tänne tällaisen aihealueen, koska itse kävin tänään hakemassa liput ilosaarirockiin työmatkalla..täytyyhän se nähdä kotiteollisuus ja hanoi rocks kerran elämässä, hih..

ps. pahoittelen kysymysmerkkien puuttumista.

                                                                                                           ROSEHILL                                                                                                     



Anneliese katsoi epävarmana edessään kohoavaa rakennusta. Sen rapistunut pinnoite oli auringon kellastama ja ikäviä halkeamia täynnä. Talo, jos rakennusta nyt siksi uskalsi kutsua, näytti luotaan työntävältä. Se oli iso ja synkkä. Se seisoi paikallaan kuin hautapaasi, eikä se ollut siitä liikahtanut sen jälkeen kun sen kivijalka muurattiin paikoilleen edellisellä vuosisadalla, vaikka lähiseudulla muita rakennuksia olivatkin väännelleet alueelle tyypilliset pienet maanjäristykset.

Talon seinämiä pitkin kasvoivat runsaasti rönsyilevät ruusupensaat ja seinän halkeamiin työntyneet köynnöskasvit. Ulkopuolisen silmissä talo näytti siltä, kuin siinä ei olisi asuttu vuosikausiin. Se oli kuitenkin väärä oletus, sillä talossa asusti vuosikymmenet eräs hyvin vanha nainen, jolla kerrottiin olleen omalaatuinen luonne. Kyläläiset puhuivat naisesta kuiskaten, eikä kukaan kutsunut naista nimeltä. He sanoivat vanhusta mustaksi noidaksi. Musta noita oli syntynyt Rosehilliksi kutsutussa talon rumiluksessa, eikä hän juuri koskaan näyttäytynyt kylällä asioilla, ostoksista puhumattakaan. Naisen kerrottiin metsästäneen kaniineja ja muita eläimiä ravinnokseen tiluksiltaan, mutta taikauskoisimmat epäilivät naisen elävän silkasta pahuudesta, ei ihmisille soveltuvasta ravinnosta.

Anneliese vetäisi keuhkonsa täyteen raikasta aamuilmaa ja yritti kerätä rohkeutta kohdatakseen menneisyyden, joka Rosehillissä häntä odotti. Tuo musta noita oli nimeltänsä Katharine, Anneliesen isoäiti, josta tyttö oli saanut kuulla vasta kaksi viikkoa takaperin kun hänelle saapui kirje asianajajalta. Kirjeessä kerrottiin, että hänen edesmennyt isoäitinsä oli testamentannut melkein koko omaisuutensa Annelieselle. Testamentissa oli muutama ehto, jotka tytön tulisi täyttää halutessaan itselleen tuon perinnön. Yksi niistä oli asua vuosi Rosehillissä.

Tyttö pudisti päätään ja huokaisi raskaasti. Hän ei voinut edelleenkään uskoa todeksi, että hänen kultainen isänsä oli kummajaisena pidetyn vanhuksen jälkeläinen. Anneliese ei voinut käsittää, miksi kukaan ei ollut koskaan kertonut hänelle asiasta.  Vielä kummallisempaa oli, ettei Katharine koskaan käynyt katsomassa poikaansa kun tämä oli vielä elossa. Kuinka kukaan voisi olla niin sydämetön, ettei tulisi katsomaan kuultuaan lapsensa kuolemaan johtavasta sairaudesta.  Anneliese päätteli, että hänen isoäitinsä oli täytynyt olla hyvin sydämetön. 

Tuuli puhalsi pihapuiden oksia ja pyöritteli niiden vihreitä lehtiä, saaden aikaan hiljaisen havinan.  Jokin talon ikkunoista oli raollaan, sillä ruostuneen ikkunakarmin narina kantautui Anneliesen korviin aavemaisena ja sai kevyet puistatukset kulkemaan tytön hennolla vartalolla. Epävarmat askeleet johtivat tytön ylös ajan syömiä kiviportaita. Puinen ovi antoi narahtaen myöten, kun avain avasi kolahtaen sen ikivanhan lukon.

Anneliese painoi kätensä oven kahvalle. Se tuntui viileältä. Ovi avautui kummallisen kevyesti, vaikka se oli jykevätekoinen ja mitä toden näköisemmin täyttä tammea. Tyttö astui sisään ja yritti estää itseään säntäämästä karkuun.  Ovi sulkeutui hänen takanaan yhtä nopeasti kuin oli avautunutkin ja sen aiheuttama kolahdus sai Anneliesen hypähtämään säikähdyksestä.  Tyttö kääntyi kokeilemaan ovenkahvaa vaistomaisesti ja totesi sen jääneen jumiin. Kahva ei taipunut tuumaakaan alaspäin, aivan kuin näkymätön voima olisi pitänyt oven kiinni paikoillaan. Anneliese puri huultaan ja yritti hillitä itseään, ettei joutuisi paniikkiin. ''Ei mitään hätää..se on vain vanha ovi, yhtä itsepäinen kuin entinen omistajansa..talossa on muitakin uloskäyntejä,  kyllä minä pääsen täältä pois kun haluan..''

Tyttö tuijotti ovea hetken, puristi kätensä nyrkkiin ja kääntyi sitten ympäri nähdäkseen, mikä häntä talossa odotti. Eteisen lattialla lojui suuri ja karvainen matto, jonka päällä makasi harmaanvalkoinen kissa. Anneliese katsoi kissaa hämmentyneenä, eikä voinut käsittää miten eläin oli siihen joutunut. Kukaan ei ollut kertonut, että isoäidillä oli kissa.
Tyttö meni lähemmäksi ja ojensi kätensä kohti kissaa. Eläin nosti vihreän katseensa ja loi tutkivan katseen tunkeilijaan. ''Hei, mikä sinun nimesi on¬?", Anneliese kuiskasi ja antoi kissan nuuskia hänen kättään. Eläin haisteli vierastaan hetken uteliaana ja laski sitten päänsä laiskasti takaisin matolle. Tyttö naurahti huvittuneena ja ojentautui ylös.
   
Juuri kun Anneliese oli astumassa kissan ohi eteiseen, jostain kuului askelia, jotka lähenivät eteistä nopeasti. Tyttö kalpeni ja jähmettyi säikähtäneenä paikoilleen. Henkeään pidättäen hän odotti näkevänsä pian edessään edesmenneen isoäitinsä haamun, mutta kohtasikin yllätyksekseen lämpimän ruskeat silmät ja houkuttelevan hymyn. Anneliesen katse hakeutui hymykuoppaan, joka oli ilmestynyt tulijan poskelle.
"Hei, sinä olet varmaan Anneliese. Tervetuloa Rosehilliin. Minä olen Jack, hauska tutustua."
   
Anneliese katsoi silmät suurina nuorta miestä, joka ojensi kätensä häntä kohti lämpimästi hymyillen. Hetken aikaa tyttö oli täysin sanaton, sillä hän ei ollut tiennyt, että talossa asui muitakin ihmisiä.
"Hei. Kuinka sinä tiedät, kuka minä olen?" Tyttö sopersi hämmentyneenä.
"Ahaa, et siis tiedä kuka minä olen..hmm..täytynee kertoa sitten sinulle koko tarina..tulehan sisään sieltä ja riisu takkisi. Minä keitän meille pannullisen teetä ja kerron kuinka saavuin Rosehilliin viikko sitten." Jack sanoi ja virnisti iloisesti.
   
Anneliese seurasi Jackia ihmeissään ja hänen päässään sinkoili useampi kuin yksi kysymys. Yksi niistä kuitenkin oli kaikkein kiinnostavin.
"Kuinka sinä tunsit isoäitini?"
"En tuntenutkaan. Minä vain sain kirjeen, jossa kerrottiin, että olen yksi hänen omaisuutensa perijöistä."
"Mitäh? Minä luulin, että olen ainoa perillinen..oletko sinä sukua Katharinelle?"  Anneliese kysyi hämmästyneenä.
"En ole. En edes tuntenut häntä. Sain vain kirjeen..siinä kaikki. Päätin ottaa selvää, miksi sain kutsun tulla tänne, sillä sitä ei kerrottu kirjeessä. Olin yhtä hämmästynyt kuullessani perinnöstä, kuin sinäkin nyt minut nähdessäni." Jack kertoi ja ohjasi tytön pieneen keittiöön, jonka seinällä raksutti vanha seinäkello.

Jack keitti teetä, kaivoi taskustaan saamansa kirjeen ja kertoi kuinka oli saapunut taloon viikkoa aikaisemmin. Anneliese kuunteli uteliaana ja rentoutui huomaamattaan. Kahdessa tunnissa hän unohti kaikki taloon kohdistuneet pelkonsa ja isoäitiään kohtaan tuntemansa epämieluisat ja ristiriitaiset tunteet. Jack esitteli tytölle talon jokaisen huoneen. Yksi huoneista oli Annelieselle niin mieleinen, että hän päätti majoittua sinne. Huoneen avonaisesta ikkunasta leijaileva omenapuun kukkien tuoksu ja yhdellä seinällä sijaitseva kaunis vanha peilipöytä saivat tytön tekemään päätöksensä välittömästi. Jack naurahti kuullessaan Anneliesen tyytyväisen huokauksen.
   
Jack jätti Anneliesen asettumaan taloksi uuteen huoneeseensa. Tyttö oli niin ihastunut huoneeseensa, ettei huomannut omituista katsetta, jonka Jack loi häneen, ennen kuin sulki oven perässään.  Oven sulkeuduttua Anneliese huokaisi uudestaan tyytyväisenä, heittäytyi pehmeälle verhokatossängylleen selälleen makaamaan ja sulki silmänsä hetkeksi. Huone oli hiljainen, vain tuulen henkäys rapisutteli omenapuun oksia ikkunaan kevyesti.  Tyttö antoi ajatustensa liittää ja hetkeä myöhemmin hän vaipui uneen, tyytyväinen hymy huulillaan.
   
Anneliese näki unta, että istui vuoteellaan. Valoisa huone hämärtyi äkkiä aavemaisesti. Huoneen ovi avautui ja sisään astui tumma hahmo, jonka kasvoja hän ei voinut nähdä, koska ne olivat kätketty jonkinlaisen huivin taakse.  Tyttö katsoi kuinka hahmo lipui häntä kohti kuin leijuen. Hahmo päästeli omituisia sihiseviä ääniä, jotka saivat Anneliesen sydämen takomaan pelosta. Sitten hahmo oli jo niin lähellä, että Anneliese pystyi jo näkemään tulijan verenpunaiset silmät, ja kun jäiset kädet koskettivat hänen kaulaa, kiljui tyttö kauhuissaan Jackia avukseen.

Hetken aikaa Anneliese heittelehti sängyssään ja oli varma, että tulija tappaisi hänet.  Niin ei käynyt, sillä hän heräsi sängystään hiestä märkänä. Hetken aikaa tyttö tuijotti peloissaan hämärän huoneen halki suljettua ovea. Meni useampi minuutti, ennen kuin hän uskalsi hengittää rauhallisesti ja rentouttaa pelosta jäykistyneet hartiansa. Huoneessa ei ollut ketään, vain illan mukanaan tuoma hämäryys.  Hieman täristen Anneliese hapuili sängynvieressä olevaa pistorasiaa, mutta valot eivät syttyneet. Tyttö henkäisi peloissaan ja haparoi sitten hämärän huoneen halki peilipöydän ääreen, jonka luokse hän oli reppunsa jättänyt. Repusta hän kaivoi suuren taskulampun. Lamppu naksahti päälle ja hetken aikaa Anneliese tunsi olonsa hyväksi.

Hyvää oloa kesti vain hetkisen, sillä hän katsoi itseään peilistä ja näki kuinka hänen kaulaansa peittivät ilkeät punamustat kuristusjäljet. Uni oli ollut liiankin todellinen. Anneliese kosketteli kaulallaan olevia mustelmia kädet vapisten.
"Hyvä luoja, minun on päästävä täältä pois ja pian." Tyttö kuiskasi silmät suurina. Hetkeäkään epäröimättä tyttö syöksyi ulos huoneesta reppuineen,  mutta ei ennättänyt kauemmas kun jo törmäsi kuin tyhjästä ilmestyneeseen Jackiin.

"Hei, mikä hätänä Anneliese?" Jack kysyi ja tarttui hysteeristä tyttöä kiinni hartioista.
"Minä haluan pois täältä. Voisitko sinä saattaa minut kylälle, olisitko niin kiltti.." Anneliese sopersi peloissaan.
"Hyvä on. Ei ole mitään hätää..minä vien sinut kyllä kylälle, mutta ensin sinun täytyy rauhoittua ja kertoa mikä sinut noin kovasti säikäytti." Jack rauhoitteli ja kietoi kätensä lempeästi tytön ympärille. Jack odotti, että tytön vapina loppuisi, ennen kuin hän johdatti tämän jo tutuksi tulleeseen keittiöön. Siellä paloi kodikas valo ja liedessä roihusi lämmin tuli.

"Kas noin, juopas tämä ja kerro sitten mitä oikein tapahtui. Mikä sinut sai niin pois tolaltasi?"  Jack kysyi ja ojensi tytölle mukillisen teetä, johon oli kaadettu tujaus konjakkia. Anneliese katsoi Jackia ja mietti olikohan hän sittenkin hätäillyt turhaan. Sitten hänen mieleensä muistui kaulaan ilmestyneet jäljet ja vaistomaisesti tyttö kohotti kätensä mustelmille. 
"Joku kuristi minua kun minä nukuin. Onko täällä talossa muita kuin me?" Tyttö kysyi ääni särähtäen.
"Ei minun tietääkseni, mutta ehkä olen väärässä. Onpas pahannäköiset jäljet." Jack sanoi ja katsoi Anneliesen kaulaa yllättävän kiinteästi.  Mies nielaisi ja katsoi tummentunein silmin tyttöä silmiin. Katse tuntui suorastaan hypnoottiselta.
"Entä jos jäisit vielä yöksi tänne. Tulisit minun huoneeseeni nukkumaan, niin olisit turvassa. On turvallisempaa mennä kylään metsän halki aamulla, eikä yöllä pimeässä." Mies kehotti ja Annelieselle tuli kummallinen olo. Tahdottomana tyttö lupasi jäädä yöksi, vaikka hetkeä aikaisemmin oli halunnutkin lähteä pois talosta saman tien. 
   
Jack katsoi tiiviisti tyttöä ja lähestyi tätä hitaasti. Mies kumartui lähemmäksi ja aikoi raottaa huuliaan. Lumous rikkoontui kun talon pihalta kuului moottorin tasainen hyrinä ja jarrujen kirskunta. Valokiila työntyi sisään kauempana sijaitsevasta ikkunasta eteisen käytävälle. Kissa hyppäsi ikkunalaudalta naukaisten ja venytteli laiskasti jäseniään. Anneliese säpsähti kuin heräten unesta ja katsoi eteisen ovea, jonka kahva vääntyi.  Jack vetäytyi kummallisen sulavasti kauemmaksi ja meni sytyttämään eteisen valot.
   
Sisään astui hoikka tyttö, joka raahasi toisessa kädessä painavan näköistä matkalaukkua. Tyttö työnsi laukun kädestään lattialle ja huokaisi helpottuneena. Sitten hän huomasi Jackin ja Anneliesen. Tytön huulilta purkautui hämmästynyt huudahdus ja tytön silmät suurenivat.
"Keitä te olette?" Tyttö kysyi ihmeissään.

Tämmöinen tarina nyt sitten päähän tupsahti...saa jatkaa jos haluaa..

No niin rakkaat Juplinilaiset :)

Kertokaapas kuinka teillä vietetään pääsiästä, vai vietetäänkö ollenkaan?

Millaisia herkkuja pääsiäispöydästä löytyy ja onko teillä jotain erikoisia rituaaleja, joita noudatatte aina tuo kevään keltaisen juhlan kunniaksi?

Kuulin radiosta tässä yksi päivä, että jossain päin suomea poltellaan ihan oikeita kokkoja pääsiäisenä..se oli aika jännä juttu miusta :) En ollut sellaista ennen kuullutkaan.

Hei, tuli mieleeni tällainen idea:

Jos joku laittaa tänne jonkin kuvan, josta toiset kirjoittaa tarinoita tai kuvaa sitä hetkeä, jolloin kuva on otettu..

Meillä oli luovankirjoittamisen kurssilla erilaisia harjoituksia, ja yksi niistä oli tällainen. Piti kirjoittaa tarinoita kuvista. Ajattelin siis, että jos vaikka muutkin innostuisivat tästä..
..etsin, josko löytäisin jonkin hyvän kuvan kuva-arkistoideni kätköistä, mut jos joku löytää sitä ennen niin tänne vaan, niin ruvetaan keksimään tarinoita ;)

Kuka juhlii halloweenia? Minkälaisia halloween juhlia järjestätte?


Meillä juhlitaan haamujuhlaa tänään lasten kanssa. Katsotaan joku lapsille sopiva jännäleffa ja mennää ulos hämärällä paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja. Muksut on odottaneet tuota juhlaa jo kaksi viikkoa. Ovat piirrelleet jo hirmu kasan kaikenlaisia hämähäkkejä ja kummituksia :)